Itelläni kohteena ollut 22-28 vuotiaan naiset. Tarkoituksena ihan seurustelusuhde. Paikkoina baarit, netti, harrastukset, ystävien kautta...
Mutta en sit tiiä johtuuko huonosta tuurista, että monesti törmään naiseen joka ei ole vielä juoksujaan juossut. Eli ei ole valmis vielä kunnolla sitoutumaan ja asettumaan.
Syynä tuntuu monesti olevan yksinkertaisesti vain se, että haluaa olla vapaa, tutustua uusiin ihmisiin, treffailla, senssailla, sekstailla, kokea uusia asioita, etsiä itseään, harrastaa, mennä, tulla, ravata baareissa, festareilla, juhlissa, pippaloissa.
Ja vaikka olisi tutkinto jo alla, niin moni miettii ja haikailee opiskelupaikkaa vielä jostain ihan muulta alalta.
Toivonko liikaa jos haluan tässä vaiheessa jo naisen, joka tietää mitä on, mitä haluaa. Joka olisi tyytyväinen ensimmäiseen tutkintoonsa, ainakin edes sen verran, että voisi käydä jo duunissa ja miettiä tulevaisuutta sen mukaan. Semmonen joka olisi jo juoksunsa juossut ja koti-illat vievät voiton baari-illoista.
Vai pitääkö kääntää katseensa yli kolmikymppisiin ?
Mutta en sit tiiä johtuuko huonosta tuurista, että monesti törmään naiseen joka ei ole vielä juoksujaan juossut. Eli ei ole valmis vielä kunnolla sitoutumaan ja asettumaan.
Syynä tuntuu monesti olevan yksinkertaisesti vain se, että haluaa olla vapaa, tutustua uusiin ihmisiin, treffailla, senssailla, sekstailla, kokea uusia asioita, etsiä itseään, harrastaa, mennä, tulla, ravata baareissa, festareilla, juhlissa, pippaloissa.
Ja vaikka olisi tutkinto jo alla, niin moni miettii ja haikailee opiskelupaikkaa vielä jostain ihan muulta alalta.
Toivonko liikaa jos haluan tässä vaiheessa jo naisen, joka tietää mitä on, mitä haluaa. Joka olisi tyytyväinen ensimmäiseen tutkintoonsa, ainakin edes sen verran, että voisi käydä jo duunissa ja miettiä tulevaisuutta sen mukaan. Semmonen joka olisi jo juoksunsa juossut ja koti-illat vievät voiton baari-illoista.
Vai pitääkö kääntää katseensa yli kolmikymppisiin ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
omassa ikäluokassani taidan kyllä olla poikkeus, paria ystävää lukuunottamatta. Olen itsenäistynyt jo varhain, muutin kotoa pois 17-vuotiaana. Lisäksi seurustelin 3 vuotta, myös miehen kanssa olen ehtinyt asua.. ja nyt vietetty vuosi "railakasta" sinkkuelämää.. olihan se ensimmäinen kuukausi mukava tuulettua ulkona mutta ei minulla ole tarvetta joka viikonloppu hillua baareissa ja metsästellä kokemuksia.. monella tuntuu irtosuhteet yms toimivan niinä elämää rikastuttavina kokemuksina. Pari miespuolista ystävääni on kironnut samaa, että nykyään naiset eivät halua mitään pysyvää alle kolmekymppisinä..kun ystäväni tuli minun iässäni raskaaksi, monet päivittelivät tyyliin että nyt sitten on nuoruus eletty jne.. tyhmää ajatella niin. Minä taas olen törmännyt enimmäkseen miehiin jotka haluavat mennä, tai sitten ovat jollain tapaa ongelmaisia (alkoholi yms).. No joka tapauksessa, kyllä meitä vielä on, tuskin sukupuuttoon kuollaan..
Hei!
Itse olen sitä tyyppiä, että vakiinnun mielelläni enkä ravaile baareissa, taustalla pitkiä seurustelusuhteita ja hassua kyllä, opiskelen kolmatta tutkintoa tällä hetkellä, mutta käyn koko ajan töissä samalla.
Miksi pidät pahana, jos ihminen hankkii itselleen useamman ammatin? Itse en työllistynyt ensimmäiseen ammattiini, joten päätin hankkia toisen. Kun sitten tein toisen ammattini töitä, sattui työtapaturma ja jouduin vaihtamaan alaa vielä kerran. Opiskelu ei ole haitannut parisuhdettani. Seurustelemme onnellisesti ja meillä on ihania herkkiä hetkiä yhdessä tenttiin lukemisien välissä ja viikonloppuisin. Käyn osa-aikatyössä ja mieheni kokoaikatyössä. Rahat riittävät ja olemme onnellisia. Mieheni haluaa, että opiskelen uuden ammatin, koska en voi enää tehdä edellisen ammatin töitä. Hän ei halua, että tekisin vuorotyötä, vaan haluaa minut illaksi kotiin. Sehän sopii minulle mainiosti, sillä haluan itsekin hänet illaksi kotiin, joten onneksi hänelläkin on päivätyö.
Omat ystäväni, siis suurin piirtein saman ikäiset naiset, ovat myös sitoutuvaa tyyppiä. Harva heistä juoksee enää baareissa, se loppui siinä noin 23 ikäisenä ja jokainen heistä löysi mukavan miehen ja vakiintui heidän kanssaan. Yleensä me näemmekin kavereita pariskunnittain ja se on ihan mukavaa esim. pelata yhdessä, grillata tai lähteä reissuun tai ulos syömään.
Niin että vastaus kysymykseesi, kyllä sellaisia naisia on, jotka eivät välitä vaan bilettää ja etsiä parempaa ja parempaa, vaan uskaltavat sitoutua. Aika moni nainen valittaa sitä, että mies ei ole valmis menemään naimisiin vaan ei uskalla sitoutua vaan haluaa odottaa monta vuotta ja pitää auki mahdollisuutta jättää helpommin kuin avioliitosta eroamalla. Entinen poikaystäväni ei vielä 5 vuoden yhdessäolon jälkeen tiennyt, haluaako naimisiin kanssani vai ei, joten minä jätin hänet miettimään ja lähdin. Nykyinen mieheni tiesi halunsa naimisiin menoon alusta asti ja me menemmekin elokuussa naimisiin vajaan 2 vuoden yhdessäolon jälkeen. :)
"Juoksut juossut".
Ei kai sitoutunut parisuhde sulje pois suurta osaa noista asioista joita mainitsit, kuten harrastukset, pippalot, festarit, kouluttautumiset, satunnaiset baari-illat?
Onko sitoutuminen sinulle kotona nyhväämistä?
"Juoksut" tarkoittaa mielestäni miehissä juoksemista, eli halua pelata usean seksikumppanin kanssa. Myöskin oheistoiminteena runsaasti baareissa viihtymistä alkoholin ja flirttailun kera.
terv. työhönsä, asuntolainaan ja harrastukseen sitoutunut.
Mä suhtaudun nyt mun elämään kuin jonkinlaiseen palapeliin.Ei ole mitään varmuutta; just tuli AMK-tutkinto (EU:ssa Bachelor, Suomessa ei mitään)mutta alalta ei löydy töitä helposti.
Kaikki on vähän auki: ehkä pitäisi kouluttautua vielä. Haen nyt ensin töitä. En tiedä jäänkö Suomeen.En tiedä mitään. Juhlin kohtuudella, toisaalta se kuuluu työhöni (kontaktien luomiseksi).Haen aina vakavia suhteita, mutta eihän mitään voi aloittaa varmoilla tiedoilla.
Olen nuori aikuinen, mutta myöhään kukkiva sellainen.Kypsymätön ja vielä vaiheessa monelta kantilta. Terveys kohtalainen, tässä iässä nuoruuden biletys jo tuntuu.
Otan päivän kerrallaan.Mutta jos saisit minulta pakit, se ei johtuisi biletysbuumista yms. lastensaantipelosta noin yleensä, vaan siitä että joku muu olisi jo ehtinyt palaksi palapeliini.
Katsos kun vaihtoehtoja ei ainakaan minulla ole. Mitä ihmettä minä tekisin, kun ei ole vakiintunut, ja ne sinkun ihanat koti-illatkin on välillä aika puuduttavia pitkän päälle. Ystävät on vakiintunut ja elää sen mukaan, minäkin eläisin jos niin olisi, mutta kun ei ole. Kyllä kai tää sinkkuilu jatkuu ja voihan sitä vaikka opiskella tai panostaa harrastuksiin tai mitä hyvänsä. Eikä se flaksi varmaan kävisi sen paremmin vaikka kävisikin tästä eläkkeeseen töissä ja istuisi illat kotona. Kyllä olisin valmis sitoutumaan, mutta se ei ole niin yksinkertaista vaikka haluaisikin. Tietysti sitä ajattelisi sitten ihan eri näkökulmasta jos olisi toinen elämäntilanne, olisi ihan eri päämäärät varmasti. Ei se, että kumpikaan olisi toistaan parempi tilanne, mutta nyt ei voi ainakaan valita.
Vaikka on ammatti, asunto ja monta vuotta biletystä takana, niin silti lähdetään monesti iltaisin ulos kavereiden kanssa. Baariin, leffaan, urheilee, keikoille, messuille, syömään ym. Nyt kun on varaakin. Meitä on sekä miehiä että naisia, sinkkuja, varattuja ja naimisissa olevia. Joskus ne puolisot tulee mukaan, aina ne on kutsuttu kuitenkin. Koti-illat on jees, sillon tällön. Mä oon juoksuni juossut ja oppinut kaikesta siitä, mutta en mä kuollut oo. Haudas on aika lepää rauhas.
itse olen 21-vuotias. aloitan luultavasti uuden tutkinnon ensi syksynä, mutta käyn kyllä töissä samalla.. olen kyllästynyt juoksemaan baareissa, ja kyllästynyt niihin miehiin, jotka hakee vain hetken huumaa. usein sanotaankin että baarista ei löydä kunnollista miestä/naista, alkaa kuulostaa todelta. itse kuitenkin löysin ihanan miehen viime syksynä.. ollaan tapailtu nyt jonkun puoli vuotta ja hauskaa on ollut. ollaan usein vain kotona leffoja katselemassa ja ollaan taidettu pari kertaa baarissakin vietetty aikaa. mies soittelee koko ajan, miltein joka päivä ihan kysyäkseen mitä kuuluu. mutta välillä on aikoja kun en kuule hänestä mitään viikkoon.. ymmärrän sen että molemmat tekee vuorotyötä ja aikaa ei aina löydy.. pari viikkoa sitten mies oli luonani, ja jälleen oli hauskaa ja aloin uskoa että todella pidän hänestä ja hän minusta, ja puhuttu on välillä että jos aloitettaisiin yhteinen elämä, mutta.. lähdin kaverini kanssa baariin, mies olikin sielä, toisen naisen kanssa! ja kuulin että hänellä on koko ikänsä aikana ollut monia naisia, eikä välitä kenestäkään. sattui niin pahasti, en voinu uskoa että kyseessä oli sama ihminen. tämä mies oli todella mustasukkainen, kyseli aina mitä teen ja missä olen ja kenen kanssa ja lukemattomia yöllisiä soittoja että varmasti olen yksin kotona, enkä toisen miehen kanssa..
miltein kaikki miehet ketä olen tapaillut vat juuri samanlaisia. tämä mies vain osasi valehdella erittäin hyvin!
on kiva kuulla että on miehiä jotka ei jaksa enää juosta, itse olen niin kyllästynyt. jokainen baari-ilta on samanlainen ja illalla vain harmittaa kun taas tallustelee yksin tyhjään kotiin..
Minulla ei ainakaan ole mitään juoksuja, ne menivät ohi 15-vuotiaana elellessä. Syyskuussa täytän vasta 18. Seurustelin vuoden ja yhden kk:n kunnes poika jätti minut koska hänelle iski juuri tuo juoksukausi päälle, kuulemma saman ihmisen kanssa ei kuulu ainakaan niin nuorena koko elämäänsä viettää yhdessä! Minä otin sen suhteen niin vakavasti ja rakastan edelleen exää, vaikka yli neljä kk jätöstä on aikaa.
Minustakin tuntuu siltä, että kaikki miehet on vaan kovia menemään ja pelailemaan tunteilla.
En vain tiedä, mistä nykyään löytäisin kunnollisen poikaystävän joka kunnioittaa, rakastaa, on tosiaan juoksunsa juossut ja on valmis panostamaan yhteiseen elämään kanssani niin huonot kuin hyvätkin päivät rakastaen.
Mikään rikas adonis ei tarvitse olla, kunhan leivän tuo pöytään että juuri saa maksettua asumiskulut ym. Itsekin kävisin töissä ja sitten kun aika koittaisi 20-30 vuotiaana, saisimme lapsen ja parikin..
Ehkäpä tuommoisesta minun on turha haaveilla täällä pelimiesten maailmassa...
Naisen juoksut on juostu siinä vaiheessa kun tulee sopiva kumppani kohdalle. Niin kuin miehenkin. Se on niin yksinkertaista.
Ai että sen oikean löytymiseen asti jyystetään ja lutkutetaan kaikkea, mikä liikkuu (ja vähän muutakin)? Mietipä, kuinka moni kunnollinen mies haluaa naisen, joka on levitellyt jalkoväliään sekä kurkku suorana voihkinut ja uikuttanut vähintään joka toiselle vastaantulevalle (sukupuolesta riippumatta), juoksee panopuuta/juoksumattoa metsästämässä ja lähtee kenen tahansa matkaan (ja jos tuolla asenteella kuka tahansa ei kelpaakaan, niin sitten on myös syrjivä ja pinnallinen)? En minä ainakaan, hyi olkoon. Eihän sellaiseen ihmiseen voi edes luottaa, tunnetasosta puhumattakaan.
Itse olen aina halunnut vain vakavan, loppuelämän kestävän suhteen, ja tuttavapiirissäni sellaisia lukioajoilta asti yhdessä olleita pareja on useita. Mielestäni pitkäaikaisessa parisuhteessa saa sekstailla vaikka kellon ympäri, se ei minua häiritse. Sen sijaan, en halua naista, jonka arvomaailmaan sopivat ihmisillä pelailu, irtosuhteet ja pettäminen. Naista, joka on niin kevytkenkäinen ja jonka saama kasvatus on niin huono, moraali niin löyhä ja itsekunnioitus niin olematon. Naista, joka kuvittelee elävänsä jotain hollywood-ylimystöelämää ja näyttävänsä iskevältä baareissa naama kirjavaksi paklattuna juostessaan. Jonkun alkaessa puhua esim. juostuista juoksuista, alkaa minua saman tien yököttää ja kiinnostus lopahtaa siihen. Haluan naisen, jolla omasta vapaasta tahdostaan ei ole "juoksuja" ollutkaan (ei siis tarkoita, että ei saisi olla vakavia parisuhteita — ne eivät ole luurankoja kaapissa). En etsi kaunista missiä; kauneus on katoavaista. Sen sijaan haluan naisen, joka on söpö. Onneksi tällaisiakin naisia vielä on. Ongelmana on löytää sellainen ennen ketään muuta hänelle soveltuvaa...
P.S. Sillä paksulla ky******kö sen oman minuutensa (= h****?) löytää?
Tuo olisi melkoinen täysosuma:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10776242#comment-0
Mitä heleveetin järkeä on vastailla melkei kahdeksan vuotta vanhoihin viesteihin?
Sairasta.