No nyt löysin häive keittojuureksia. Ihan varmana laitoin niitä pussillisen, kun tein kastiketta. Laitoinhan?
Otin lautaselle keitettyä pottua ja sitä kastiketta. Ei siinä näy yhtään keittojuuresta. Yksi vaihtoehto on, että kuumaan liemeen joutuaan teleporttasivat itsensä toiseen ulottovuuteen.
Uskon kuitenkin siihen, että ovat häivejuureksia. Kumpi teoria on teidän mielestä uskottavampi?
>simiti<
Kerroin häivejoutsenista...
Anonyymi-ap
2
127
Vastaukset
- Anonyymi
Mjaa
Olen huomannut sen että safkan väsääminen ja kokkailu eivät sovi yhteen: jos kokkailee, chattäilee ja päivittelee, niin tulos levyllä haihtuu liesituulettimen tuuliin, ja vain käry käy.
Kuitenkin olen lähes lumoutunut luomastasi sanasta häivejoutsen. Minähän olen täällä dippailemassa itseäni verbaalisiin trendeihin, en ollakseni olemassa.
Otan myös osaa kadonneiden juurestesi vuoksi, sillä kadotus on kauheinta, mitä tiedän.
(naurua) Teleporttautuivat tai sitten tekivät jonkun näkymättömyystempun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637