Rokoteen sivuvaikutus: rähinöinti lentomatkoilla

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4236a01c-2c3d-49a4-9874-6dae15cfd533
"Omituinen muutos lentomatkustajien käytöksessä
Lentomatkustajien häiriökäytös on lisääntynyt selvästi, mutta selitystä ilmiölle ei ole.
Matkustajat häiriköivät selvästi aiempaa enemmän suomalaisilla lentoasemilla ja suomalaisissa lentokoneissa.
Muutos käynnistyi vuonna 2021, jolloin Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille raportoitiin 251 häiriötapausta, mikä oli kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin koronapandemiaa edeltävänä vuonna 2019.
Erikoista muutoksessa on se, että vuonna 2021 lentomatkustajien määrä oli pienimmillään koronan vuoksi. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla matkustajia oli viisi kertaa vähemmän kuin vuonna 2019.

Häiriköinti on jatkunut edelleen. Viime vuonna häiriötapauksia kirjattiin 248. Tämän vuoden syyskuun loppuun mennessä Traficomille oli raportoitu jo 184 tapauksesta.
– Vastaava ilmiö on havaittu myös Euroopan tasolla. Mitään erityistä selitystä tälle ei ole löydetty."

Korona piikkien sivuvaikutuksena on rähinöinti, joka on lisääntynyt sen jälkeen, kun rokotukset aloitetiin.
Olisivat samat rähinöijät rähisseet ennen korona rokotuksia, jotka nyt rokotusten jälkeen ovat alkaneet rähisemään lennoilla.

15

370

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jaa, että tämäkin rokotteen seurausta ? Alkaa mennä aika paksuksi.

      Taitaa johtua ennemminkin siitä, kun ihmiset ovat muuttuneet paljon itsekeskeisemmiksi ja turhan tärkeileviksi olemassa olostaan. Mitään eikä ketään sallita eikä suvaita. Jos joku vähänkin poikkeaa itsestä, niin onhan se ihan kauheaa...
      Kiitos osittain näiden kaikkien älylaitteiden.
      Toki kiitos myös lomilla nautittujen kosteiden eväiden, jotka runsaasti nautittuina aiheuttavat muutoksia joidenkin ihmisten käyttäytymiseen.

      Onneksi suurin osa ihmisistä osaa edelleen käytöstavat, ja osaavat ottaa myös muut ihmiset huomioon.

      • Anonyymi

        En ole kokenut kertaakaan lentäessään mitään häiriköitä , ja jos olisin kokenut niin en sitä olisi yhdistänyt mihinkään rokotukseen ainoastaan ihmisen mielentilaan joka ei ole tasapainossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kokenut kertaakaan lentäessään mitään häiriköitä , ja jos olisin kokenut niin en sitä olisi yhdistänyt mihinkään rokotukseen ainoastaan ihmisen mielentilaan joka ei ole tasapainossa.

        Näinhän se juuri on.


    • Anonyymi

      Ne on varmaan olleet kokoomuslaisia. Kokoomuslaiset luulee olevansa muita parempia ja etuoikeutettuja meuhkaamaan miten haluavat muista välittämättä.

      Tai sitten ne on ollut persuja kännissä....

    • Anonyymi

      Tummat mellakoi maalla merellä ja ilmassa.Siitä se johtuu.

    • Anonyymi

      Erottiin ku vajakki sekos ja alkoi sekoilla piikkien jälkeen

      • Anonyymi

        Aiis sinä ehkä sekosit itse siitä kun toinen rokotettiin ,saniåomkuten se on


    • Anonyymi

      Muuttuihan Suomessakin ihmiset vihamielisiksi piikin saatuaan. Todella kauheita puheita niitä kohtaan jotka eivät ottaneet vapaaehtoista rokotetta. Aivan lynkkausmielialan vallassa .

    • Anonyymi

      Hahhaa oli tuokin taas ihan uusi asia piikki pelkäävien klubista ävaikuttaa että eräillä on elämä mennyt aikaiseksi vikojen etsimiseksi ja aina on rokotuksen syy.
      Lapsia rokotetaan jo pienestä pitäen joten kas kun eivät aikaisemmin ole rokotusta ollut tapeetilla kuten nyt. Eikö tuo jo ole hieman yliammuttua sinänsä että matkustava rähistä rähisee siksi kun on rokotettu.
      Lopeta tuo rokotus vouhotus sillä se ei ole mitenkään edes loogista tuollaiset päätelmät asioista

    • Anonyymi

      Se kanadalainen lääkäri "vihelsi pilliin" jo pari vuotta sitten, että hänen rokotetuista potilaistaan puolella oli häikkää D-dimeeri-testissä. Eli rokotteen piikkiproteiini oli aiheuttanut pieniä veritulppia jotka tukki pieniä verisuonia esim. aivoissa.
      Tämä lääkäri oli ns. perhelääkäri, jonka potilaita ovat paikallisen intiaanireservaatin perheet ja joka tuntee potilaansa hyvin ja haivaitsi muutoksia paitsi fyysisessä kunnossa niin myös esim. potilaan älykkyydessä, luonteessa ja käyttäytymisessä.

    • Anonyymi

      En ihmettele jos lennoilla rokotetut riehuu kun nehän on tosi aggressiivisia täällä maassakin. Monet mukavina ja leppoisina pitämäni ihmiset muuttuivat täysin käytyään piikillä. Silmät seisoen ja suu vaahdossa ne räyhäsivät miten rokottamattomat pitää tappaa ja kertoivat pistäneensä välit poikki rokottamattomiin sukulaisiin. Aivan käsittämätöntä käytöstä.

      • Anonyymi

        Piikin vaikutusta.Piikin ja pelon.


    • Anonyymi

      Piikitetyt työkaverit rähisee,
      ja käyttäytyy kuin vajaamiset, ylimieliset
      tollot.

      • Anonyymi

        Näkeehän sen tuostakin miten boostereita jonottavat ihmiset käyttäytyy. Sylkevät hoitajia ja on jouduttu vartijoiden toimesta poistamaan riehujia. Jotain näillä ihmisillä on piikkien seurauksena pielessä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe