Parisuhde vessasta alas ilman syytä

Anonyymi-ap

Otsikko kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Erosin kaksi viikkoa sitten.

Seurustelin noin puoli vuotta naisen kanssa. Meillä ei ollut koskaan mitään erimielisyyksiä, jaoimme samanlaisia arvoja ja mielenkiinnon kohteita sekä huumorin. Hän tapasi minun perheeni ja minä hänen. Keskustelimme jopa yhteen muuttamisesta. Kaiken kaikkiaan arki sujui hyvin.

Sitten kaikki muuttui yhtäkkiä. Hän alkoi perumaan sovittuja tapaamisiamme ja viestittelykin väheni lähes olemattomiin. Tietysti huolestuin ja kysyin, että onko kaikki hyvin. Hänen vastauksensa oli, että hänellä on minusta johtumattomia huolia mm. työstressin takia. Niinpä annoin tilaa.

Viikon jälkeen, kun hänestä ei ollut kuulunut mitään, olin jälleen yhteydessä ja vaadin vastausta missä mennään, joten soitin hänelle. Vastaus oli hyvin epäselvä, lähes olematon. Hän vetosi edelleen ym. syihin ja sovimme, että tapaamme lähipäivinä. Hänelle ei kuitenkaan koskaan sopinut tapaaminen ja lopulta kyllästyin, jolloin laitoin viestin, joka meni suurin piirtein näin: "Antaa sitten olla, koska en ansaitse tällaista kohtelua ja epävarmuutta elämääni. En ainakaan ihmiseltä, kenestä välitän. Voit heittää minulta luoksesi jääneet tavarat roskiin."

En koskaan saanut häneltä mitään selitystä tai vastausta.

Tuntuu pahalta.

8

907

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikein!

      Eihän tuollaisella naisella mitään tee, jos ei ole omien huoliensa keskellä valmis palvelemaan miestä. Teit ihan oikein, kun lähetit tuon viestin - ties millaisia yllätyksiä olisit joutunut kestämään jatkossa.

      Näytit sille kunnolla!

    • Anonyymi

      Minusta tuossa oli kyllä syytä ihan riittämiin. Sinusta sitten ilmeisesti ei kuitenkaan ollut, joten miksi siis lopetit sen parisuhteen omasta mielestäsi ilman syytä?

      • Anonyymi

        Varmaan aloittaja ihmettelee että mitä on tapahtunut ja olisi toivonut kumppaniltaan keskustelutaitoja ja kritiikkiä koska jokin on pielessä. Joten ei siis ole "syytä" mistä moinen välttely johtui vaikka tietenkin on mutta siitä ei naisen tarvitse olla tilivelvollinen? Hyvä että kuitenkin päättyi eroon ajoissa, samasta kurasta itsellä kokemusta. Oon varmaan välittänyt naisesta liikaa ja liian ajoissa, hypänny sitten jonku toisen kikkelin päälle eikä oo itse uskaltanut minua jättää, puhunut vaan pehmoista lässytystä ja vältellyt.

        Ai että, ihanaa kun voi sanoa suoraan miten jotkut asiat vaan ovat :D


    • Anonyymi

      Hyvin ruma temppu naiselta. noin ei kenenkävän pitäisi käyttäytyä.
      Tuon taso nainen olisi varmasti aiheuttanut suurempaa harmia jos olisitte jatkaneet yhdessäoloa.

    • Anonyymi

      Melko varmasti pettänyt ja ei uskaltanut sitä kertoa. Itsenikin jätettiin vastaavalla tavalla. Sydänemojit vaihtuivat lennosta ihmeellisen kuuloisiin selityksiin, että on tosi väsynyt jada jada jada. Huolestuin totta kai ja myönnyttelin, että voidaan karsia yhteistä aikaa ja tärkeintä, että saa levätä ja olla lastensa kanssa mahdollisimman paljon. Samalla ilmaisin huoleni, ettei haluaisi enää nähdä. Tulkintani sai asiat kuulostamaan kauhealta hänen mukaansa ja että viestit eivät olleet mitään eroviestejä. Seuraava päivänä kuitenkin puhelimessa jätti minut.

      Rakkauden hinta on nimensä veroinen.

    • Anonyymi

      Oikeastaan eihän sun tyttöystävä sua jättänyt kuin sinä sen. Vai siitä syystä että oli vetäytyvä.

      • Anonyymi

        Ja jatkan vielä. Mitä toinen voi tuossa tilanteessa selittää sulle? Sinähän sen oot jättänyt ihan puskista. Ei ihme ettei halua puhua kanssasi.


    • Anonyymi

      Näköjään miehet yrittää haukkua naisia taas. Jos miehellä on ongelmia, hän voi kertoa ja jutella niistä naisen kanssa eikä vetäytyä yksinäisyyteen.
      Useimmat naiset ovat valmiita ratkaisemaan ongelmia yhdessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      385
      937
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      203
      739
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      680
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      649
    6. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      67
      644
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe