Kuvaile minkälainen on sielu

Kiitos kysymyksestä.
Yksinkertaisesti sanottuna, ihmisen sielu on hänen materiaaliton osansa. Se osa ihmisestä on iankaikkinen ja jatkaa olemassaoloaan kehon kuoleman jälkeen. 1. Moos. 35:18 kuvailee Raakelin, Jaakobin vaimon, kuolemaa sanoen, että hän antoi nimen pojalleen "kun hänen henkensä oli lähtemäisillään". Tämän perusteella tiedämme, että sielu on eri asia kuin keho ja jatkaa elämäänsä fyysisen kuoleman jälkeen.

Ihmisen sielu on keskeinen osa hänen minäänsä. C. S. Lewis totesi, "Sinulla ei ole sielua. Sinä olet sielu. Sinulla on keho." Toisin sanoen minuus ei perustu kehoon. Minuuteen tarvitaan sielu. Raamatussa viitataan ihmisiin toistuvasti "sieluina" (2. Moos. 31:14; Sananl. 11:30), ja näin on erityisesti silloin, kun aiheena on ihmiselämän arvo tai minuus tai henkilöä tarkastellaan kokonaisuutena (Ps. 16:9-10; Hes. 18:4; Apt. 2:41; Ilm. 18:13).

Ihmisen sielu on eri asia kuin hänen sydämensä (5. Moos. 26:16; 30:6), henkensä (1. Tess. 5:23; Hepr. 4:12) tai mielensä (Matt. 22:37; Mark. 12:30; Luuk. 10:27). Jumala loi ihmisen sielun (Jer. 38:16). Se voi olla vahva tai horjuvainen ??? (2. Piet. 2:14); se voi joutua kadotukseen tai pelastua (Jaak. 1:21; Hes. 18:4). Tiedämme ihmissielun tarvitsevan sovituksen (3. Moos. 17:11) ja se on se osa meissä, jota Pyhä Henki puhdistaa ja suojelee totuudella ja teoillaan (1. Piet. 1:22). Jeesus on sielujen Paimen (1. Piet. 2:25).

Matt. 11:29 opettaa, kuinka voimme kääntyä Jeesuksen Kristuksen puoleen saadaksemme sielullemme levon. Ps. 16:9-10 on Messiaaninen psalmi, jonka mukaan Jeesuksellakin oli sielu. Daavid kirjoitti, "Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne. Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan." Tässä ei voi olla kyseessä Daavid (kuten Paavali osoittaa Apt. 13:35-37), koska Daavidin keho näki katoavaisuuden hänen kuollessaan. Mutta Jeesuksen keho ei turmeltunut (hän nousi kuolleista) eikä hänen sieluaan jätetty sheoliin (kuolleitten paikka). Jeesuksella, Ihmisen Pojalla, oli sielu.

Ihmisen hengen ja sielun välinen ero on usein epäselvä. Paikka paikoin Raamattu näyttää käyttävän näitä kahta ilmaisua samassa merkityksessä, mutta niiden välillä saattaa olla pienoinen ero. Kuinka Jumalan Sana voisi muutoin "iskeä syvään ja viiltää halki sielun ja hengen" (Hepr. 4:12)? Raamatun käsitellessä ihmisen henkeä, se tavallisesti tarkoittaa ihmisen sisäistä voimaa, joka saa ihmisen toimimaan tavalla tai toisella. Se on tyypillisesti syy, toiminnan aikaansaaja (esim. 4. Moos. 14:24).

Erään sanonnan mukaan on ainoastaan kaksi iankaikkista asiaa: Jumalan Sana (Mark. 13:31) ja ihmisten sielut. Syy tähän on, että Jumalan Sanan tavoin ihmisen sielu on tuhoutumaton. Tämä ajatus on sekä mykistävä että kunnioitusta herättävä. Jokainen kohtaamasi ihminen on iankaikkinen sielu. Jokaisella koskaan eläneellä ihmisellä on ollut sielu ja nuo sielut ovat tälläkin hetkellä jossakin. Kysymys kuuluu: Missä ne ovat? Ne sielut, jotka hylkäävät Jumalan rakkauden, joutuvat maksamaan synnistään iankaikkisesti helvetissä (Room. 3:23). Mutta ne sielut, jotka myöntävät syntisyytensä ja hyväksyvät Jumalan anteeksiannon armolahjan, elävät iankaikkisesti Paimenen kanssa rauhoittavien vetten äärellä eikä heiltä puutu mitään (Ps. 23:2).

En usko, vaan tiedän.

Sieluni on juuri se henkilö, joka tähän nyt kirjoittaa. Henkiolento fyysisen ruumiini sisällä. Minä Itse.

Vaikeampi kysymys on: mikä tai kuka on ihmisen nk. "henki".

Ihmisessä se mikä tekee ihmisen erotuksena elämiin, on se että Jumala puhalsi ihmiseen elävän Hengen. Sitä ei ole eläimiin puhallettu eikä niihin sitä koskaan tule odotettiin miten kauan tahansa.

Tärkein asia siinä on se, että niin ihminen pystyy olemaan yhteydessä Jumalan Henkeen aivan samalla tavalla kuin se tuntuu asioita, aistii asioita sekä tuntee oman minuutensa.

Usko tule juuri tästä. Se tulee siitä vaikkei ihminen uskoisi tai vaikka uskossaan kieltäisi sen ettei mitään Henkeä ole, on vain kaikenlaista uskonnollista juputusta, jota väittää totuudeksi, vaikka se onkin vain sanakiistojen kipeyttä.

Meillä on uskonnot juuri siitä syystä että meihin on puhallettu elävä henki. Mitään muuta selitystä niille ei edes ole.