Tietääkö kukaan miltä tuntuu kokea pettymyksiä pettymysten perään? Minä ainakin. Ja voin kertoa, ettei tämä tunnu mitenkään erityisen hyvälle.
Täytän syksyllä 20. Enkä ole vielä koskaan seurustellut. Olen kaikenkaikkiaan ihan tavallinen kaveri. Moni onkin ihmetellyt ääneen, miten mä oon pysynyt näin pitkään sinkkuna. Ja ihmettelen sitä itsekin. Tiedän mitä nyt sanotte; "Sä oot vielä niin nuori.. kyllä sä ehdit!" Varmasti ehdinkin. Todennäköisesti mulla on vielä n. 60 vuotta elinaikaa jäljellä... Mut haluisin kokea sen tunteen vielä kun olen nuori. En väitä etteikö elämää olis vielä kolmikymppisenäkin, mut en haluis odottaa enää yhtään.
Tilannetta ei myöskään helpota se sukulaisten ainainen painostus. Nämä kun ovat siinä uskossa, että vain piilottelen kumppaniani.. Aluksi pystyin kuittaamaan kyselyt pelkällä naurahduksella ja toteamalla tyynesti vain mikä tilanne todellisuudessa on. Nykyään joudun tyynnyttelemään itseäni aina kun nämä kyselyt alkavat. Kunpa tämä yksinelo olisikin vain minusta kiinni.. mutta kun ei ole.
Epätoivoani vain pahentaa se, että jos satunkin löytämään jonkun, niin pelkään koko ajan, ettei sekään kestä. Nimittäin pettymyksiä mahtuu mun menneisyyteen..
Jos jollain on ollut tai on tällaisia kokemuksia, niin lukisin mielelläni teidän kommentteja aiheesta.. Varsinkin jos kauniimman sukupuolen edustajista löytyy vastaavan kokeneita.
Täytän syksyllä 20. Enkä ole vielä koskaan seurustellut. Olen kaikenkaikkiaan ihan tavallinen kaveri. Moni onkin ihmetellyt ääneen, miten mä oon pysynyt näin pitkään sinkkuna. Ja ihmettelen sitä itsekin. Tiedän mitä nyt sanotte; "Sä oot vielä niin nuori.. kyllä sä ehdit!" Varmasti ehdinkin. Todennäköisesti mulla on vielä n. 60 vuotta elinaikaa jäljellä... Mut haluisin kokea sen tunteen vielä kun olen nuori. En väitä etteikö elämää olis vielä kolmikymppisenäkin, mut en haluis odottaa enää yhtään.
Tilannetta ei myöskään helpota se sukulaisten ainainen painostus. Nämä kun ovat siinä uskossa, että vain piilottelen kumppaniani.. Aluksi pystyin kuittaamaan kyselyt pelkällä naurahduksella ja toteamalla tyynesti vain mikä tilanne todellisuudessa on. Nykyään joudun tyynnyttelemään itseäni aina kun nämä kyselyt alkavat. Kunpa tämä yksinelo olisikin vain minusta kiinni.. mutta kun ei ole.
Epätoivoani vain pahentaa se, että jos satunkin löytämään jonkun, niin pelkään koko ajan, ettei sekään kestä. Nimittäin pettymyksiä mahtuu mun menneisyyteen..
Jos jollain on ollut tai on tällaisia kokemuksia, niin lukisin mielelläni teidän kommentteja aiheesta.. Varsinkin jos kauniimman sukupuolen edustajista löytyy vastaavan kokeneita.
Vastaukset 15
Vanhimmat
tiedän koen aina saman pettymyksen... en ole kaunis mutta kaikki sanoo että olen mukava, rehellinen,luotettava,h-tajuinen ja osaan kuunnella. mutta omaa kultaa vaan ei ole löytynyt... toivon että joskus vielä löydän sen "oikean".
melkein kaikki jätkät hakee vain seksi seuraa...
mä en eti sellaista.
Löytyy niitä muitakin kuin seksiseuranhakijoita ,mutta niiden kohtaaminen onkin eri asia.
niin on täysin eri asia. niitä ihmisiä on erittäin vaikea löytää. ainakin minä olen sen huomannut. todellisuudessa niitä löytyy enemmän kun vaan osais etsiä niitä oikeasta paikasta oikeaan aikaan. uskon että jokaiselle on joku olemassa.
Olet kyllä oikeassa. Olen varsin hyvin huomannut tuon saman löytämis ongelman.Kyllä minäkin siihen uskon ainakin vielä ,että kyllä se jostakin oikea löytyy kun sen aika koittaa.
kyllä varmaan jossain elämän vaiheessa löytyy se "oikea". mutta siihen asti pitää yrittää pärjätä. jos se "oikea" vasta löytyykin 20-30 vuoden päästä. tulee aika yksinäinen nuoruus. tietenkin tulee siihen väliin kaikenlaisia elämän vaiheita. ennen sitä oikeaa tulee varmaan kokeiltua kaikkea. ainakin mä olen tehnyt niin. tietysti jotkut löytää sen "oikean" aikasemmin. ja hyvä niin. vaikka olen yksin olen onnellinen että minulla on ystäviä.
Kiinnostaisko sinua kirjoitella?
kyllä kiinnostais.
mailaa mulle osotteeseen [email protected]
Et ole ainoa. Olen poika ja täytän kohta 18v. En ole koskaan seurustellut ja pahalta näyttää tulevaisuuskin. Olen luonteeltani ujo ja vielä ruma sekä ylipainoinen. Söpöksi sanottu, viisaaksi myös. Ihasteltu sisäistä kauneutta ja lämmintä sydäntä. Mutta tyttöjä ei näy eikä kuulu. Onko kaikki vain omaa vikaani vai katsovatko naiset vain ulkokuorta.
varmasti löytyy tytöistä sellaisia jotka katsovat pelkkää ulkokuorta. mutta löytyy niitä myös pojista. useat ajattelevat että "lihavilla"ei ole tunteita joka on valhe. itsekkin olen lihava ja mietin että miksi kaikki ei voi olla tasa arvosia. kaverinikin menee muodin mukaan ja välillä haukkuu, vaikka on itsekkin samanlainen. ainoa todellinen ystävä on samanlainen kuin minä ja en ole koskaan haukkunut enkä miettinyt miltä joku täytyisi näyttää ulkokuoreltaan... olen huomannut että minunlaiseni on paljon mukavampia kuin langanlaiha. tosin poikkeuksiakin löytyy...se riippuu ihan siitä kuinka paljon kulkee muodin mukana...mutta pitäisi vain elää omaa elämää ja antaa muitten olla...itsekkin olen todella yksin. kavereita ei ole paljon ja joskus tuntuu ettei haluisi olla enää täällä...
Tiedän täsmälleen miltä susta tuntuu siis aivan täsmälleen. Oon myöskin jatkuvasti kokenut pettymyksiä, yhden juuri äskeittäin enkä koskaan ole tosissani seurustellut. Kaikki suhteet ovat olleet jotain epämääräistä vatvomista. En voi ymmärtää kuinka joku toinen muija on aina se joka saa miehen parantamaan tapansa. Olen jatkuvasti kakkossijalla ja en kyllä osaa sanoa mikä siinä on.. olenko sitten niin hankala tapaus vai mikä on? Nyt olen funtsannut että kyllä taas uuden löydän ja kyllä se oikea tulee vastaan, mutta en oikein enään uskalla ottaa selvää että milloin. Minuun on jo yritetty tehdä tuttavuutta sen jälkeen kun tämä edellinen mies jätti, mutta pelkään niin paljon mahdollista ihastumista että yritän tosissani välttää miehiä. En kyllä halua lesboksikaan ryhtyä enkä yksin jäädä. Siis en oikein tiedä mitä sanois.. on tosi hankalaa keksiä tähän ratkasu. Kun asiaa ajattelee tuntuu kun miettis et mihin avaruus päättyy.. vastausta ei oo.
niinhän se on että suku on pahin. Sinun ikäisenä olin aikalailla samassa tilanteessa ja nyt(27v) edelleen suunnilleen samassa jamassa, tietysti oon yrittänyt välillä enemmän ja välillä vähemmän, jotenkin alkaa tuntua että minut on "manattu" kun mikään juttu mitä koettaa ei onnistu, viimeisin tapaus oli kyllä pohja noteeraus-kirjottelin ja viestittelin noin puoli vuotta eikä tämä ao. tyttö suostunut tapaamiseen millään. no sattuipa kerran olemaan tulossa baarista ja pisti mulle viestiä että on kävelemässä kotia kohti ja minä satuin olemaan ajelemassa siellä päin ja bongasin hänet sieltä, no pistin auton parkkiin ja kiekasin ikkunasta pari sanaa ja kas kummaa kuinka ollakkaan tämä ei sanonut mitään eikä edes pysähtynyt ja sokerina pohjalla se tarina päättyi siihen.
tämän tapaisia elämyksiä on minun kohdalle sattunut jo aika monta. toivon sinulle parempaa onnea ja kyllä sen toisen puoliskon on pakko löytyä jostain!!
ja minulle saa pistää postia jos siltä tuntuu;)
hum.. kailtaisiani on siis muitakin.
Mutta vaikka olen sinkkuna ikäni ollut, niin en ole sen antanut tehdä minusta ahdostunutta. Sillä varsinkin, jos todella haluatte kierteestä irrottautua, ei siinä ole sijaa ahdistukselle ja itsesäälille.
Tai no helpommin sanottu kuin tehty. Kärsin kyllä nuorempana pitkäaikaisen masennuksen ja yksi siihen johtanut osatekijä oli se, että en ollut seurustellut ja muut kaverit olivat. Mutta parannuttuani, olen ottanut asiat paljon tyynemmin, kyllä mukavia miehiä tai naisia joskus minunkin kohdalleni kävelee :)
Ja nuoruudestahan voi muutenkin nauttia kuin seurustelusta. Ystäväni, joka on minua muutaman vuoden vanhempi ja oli aikanaan samanlaisessa tilanteessa, antoi minulle hyvän neuvon viime syksynä. "Nauti elämästäsi vapaana opiskelijana niin kauan kuin sitä olet, sillä kun se tapahtuu, niin et voi seurustelua enää estää."
Eli eikö kannattaisi olla surematta tulevaa ja nauttia siitä, mitä nyt on? Kyllä elämän polut vielä muuttuvat ja johdattavat neitokaisia sinunkien tiellesi sinkkumiäs. :)
mulla on aivan sama tilanne. suku aina kyselee että missäs
se poikaystävä luuraa, ku en ole tuonu näytille.
alkaa jo pikku hiljaa ärsyttää toi ainainen kysely.
kaveritkin valittaa et olenko niin valikoiva ku en
seurustele. mitä en todellakaan ole! en ees viitis kattoo
jätkää ulkonäön takia, mut ei niit kuitenkaan löydy
minkään näkösiä. aina joku vaan hakee seksi seuraa tai yhen illan
juttua. mutta eiköhän se elämä sit edes joskus vähäsen parane!=)
hei,
olen 19vuotias tyttö helsingistä. Minullaon vähän samanlainen tilanne kun sulla, olen kyllä seurustellut, mutta muutama paha pettymys tuntuu tuhoavan kaikki alkavat suhteet heti, kun ei uskalla luottaa ja pelkää välittää toisesta, ja sukulaisten painostus on todella ahdistavaa.
Jos kiinnostaisi vaihdella ajatuksia niin pistä vaikka mailia.
T.Hanna
[email protected]
Niin, nuo aivan samat kokemukset olen käynyt läpi ja tiedän tunteen. Jos niin käy että olet vielä minun ikäisenä yksi niin voin lohduttaa että tähän alkaa jo tottua. Ihmisen pitää jossain vaiheessa ottaa härkää sarvista ja alkaa elämään omaa elämää. Minkäs teet jos ei seura kiinnosta. Ei tupata jos ei tykätä. Mäkin olen akateemisesti koulutettu ja varmasti hyvätapainen ihminen. Elämä on mennyt nykyään siihen pisteeseen että kaikki pitää olla ja heti. Ilmeet ovat aikamoiset kun kertoo että ei omista asuntoa, mökkiä jne. Joten olkoon, mulla on elinikää jäljellä luutavasti 30-40 vuotta joten kyllä tässä sen aikaa kärvistelee :) Mitään täältä ei saa kukaan mukaan se asia lohduttaa ! Minä katson tulevaan ja kehityn sitten muilla elämän aloilla.