velkapalliii........................................................................................

Yle: RoPSin jättivelat paljastuivat – konkurssi todellisena uhkana, puheenjohtajasta tutkintapyyntö poliisille
Eetu Ikola 23.11.2022 18:38
pm_kuvituskuvayleiskuvaRoPSa2015
Jättivelkojensa takia Ykkösen sarjapaikastaan luopumaan joutunut Rovaniemen Palloseura on edelleen merkittävissä talousvaikeuksissa.

Seuran varapuheenjohtaja Pekka Konstenius kertoi Ylen mukaan keskiviikkona, että RoPS tarvitsee 100 000 euroa viimeistään parin viikon sisällä, tai muuten konkurssiprosessi lähtee käyntiin.

Rovaniemeltä kuului kesäkuussa hyviä uutisia, kun se sai niin sanotun bingotalonsa kahdella miljoonalla eurolla kaupaksi.

Kaupan jälkeen RoPSin puheenjohtaja Risto Niva kertoi Ylelle, että seura olisi ”kuivilla” 1,6 miljoonan euron veloistaan.

Lokakuun alussa seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi valittu Jari Näsman on kuitenkin sanonut olevansa yllättynyt siitä, kuinka paljon RoPSilla on edelleen velkaa.

RoPS järjesti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa se tarjosi vastauksia seuran epäselvään taloustilanteeseen.

Tilaisuuden alkaessa homma laitettiin yllättäen jäihin, koska RoPS ei halunnut paikalla olleen Ylen kuvaavan sitä suorana kanaviinsa.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Ville Hyötylä

@turhaville
Rovaniemen Palloseura järjestää medialle tiedotustilaisuuden, mutta on aikeissa perua sen kun toimihenkilöt tajuavat, että tilaisuus aiotaan kuvata Ylelle suorana. Mikä tuossa on ongelma? Helvetin avointa toimintaa. #rops
89
5
4:14 PM · Nov 23, 2022
Lopulta Yle sai kuitenkin luvan raportoida paikan päältä tekstimuodossa ja tilaisuus saatiin käyntiin.

Tiedotustilaisuudessa selvisi, että bingotalon kaupan jälkeen seuralta on jäänyt hoitamatta veroja ja eläkevakuutusyhtiömaksuja. Velkaa on jäljellä vielä noin 500 000 euroa.

Seuran johtokunta sanoo olleensa tietoinen velan määrästä ja jättäneensä poliisille tutkintapyynnön Blueidea oy:n ja Rovaniemen Palloseura ry:n varojen käytöstä.

Ylen mukaan tutkintapyyntö koskee seuran puheenjohtaja Nivaa, joka on Lapin Kansan mukaan hyllytetty tehtävästään.

Toiminnanjohtaja Näsman uskoo RoPSin selviytyvän, jos se saa tarvitsemansa tuen kaupungilta, yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä.

RoPSin on määrä pitää syyskokous ensi maanantaina 28. marraskuuta.

Syyskokouksessa esitetään seuran talous- ja toimintasuunnitelma ja valitaan muun muassa seuran johtokunnan puheenjohtaja kahdeksi vuodeksi.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu