Miksi minä en saa hiihtää ladulla rauhassa. Kohta on pikakiituri takana huitomassa sauvalla ja hoputtamassa, että vauhtia pitää olla. Puuskutti takana ja työntää minua edellä ylämäessä, ähkää ja puhkaa takana. Että pitää mukamas laittaa suksea toisen eteen ja työntää sauvoilla rivakammin ja juosta ne ylämäet. Miksei himohiihtäjä mene itse ohi? Olin ladun lopussa aivan puhki ja kaaduin vatsalleni hankeen kun yritin siinä kiiruhtaa ja kunto ei riittänyt ja lopussa olin aivan loppu ja punainen, ja himohiihtäjä vain huutaa että mene siitä edestä. Miksi ei saa hiihtää rauhassa jokainen? Yritin rentouta, mutta kotona olin aivan stressissä ja sain varmaan marssimurtumankin vasempaan nilkkaan. Suksen pohjassa ei ollut enää voidettakaan jäljellä. Ei ladulle uskalla enää mennä jos sama himohiihtäjä on siellä odottamassa taas.
Miksi ei saa
34
340
Vastaukset
- Anonyymi
pikakiituri kuin joku nuo ampumahiihtäjä-tytöt, ja vielä kivääritkin selässän, Amazing Race Finland, Kaisa ja Mari.
- Anonyymi
Oletan että tässä puhuttiin Prinsessa Theresestä tai manageritoimistostaan.
Kyllä lajia pitäisi saada kaikkien harrastaa ihan yhtä lailla, vaikka MM-kisoihin osallistuisikin vain yksi maa. Tuo on selvästi laturauhan rikkomista ja hitaampien hiihtäjien syrjimistä. Olisi huutanut sille pikakiitäjälle, kitarisat ammollaan: - "Minua ei saa HOPUTTAAA!!!" 📢.
Oppiipahan olemaan! 😊- Anonyymi
Näin on. Kaikkien ei ole pakko hiihtää siellä stretshit nivusissa vinkuen. Halkokoon jokainen nokallaan tuulta omaan tahtiin.
Itse olisin kysynyt ihan suoraan, että miksi et mene edelle sitten? tuo on kyllä ärsyttävää. Kaikki saa hiihdellä omaan tahtiin, jotkut siellä rehkii niin kuin olisi jotkut mm-kisat meneillään. ⛷
- Anonyymi
Se muuten sattuu kun sauva osuu. :(
Ei pienempää hiihtäjää saisi ainakaan lyödä, pitäisi etsiä edes oman kokoisensa ja huitoa sitten, että saman kokoinen voi tasapuolisesti antaa vastusta jos on sitä mieltä. Anonyymi kirjoitti:
Se muuten sattuu kun sauva osuu. :(
Ei pienempää hiihtäjää saisi ainakaan lyödä, pitäisi etsiä edes oman kokoisensa ja huitoa sitten, että saman kokoinen voi tasapuolisesti antaa vastusta jos on sitä mieltä.En minä mitään sauvalla huutamista tai lyömistä tarkoittanut. Enkä tee sellaista. Mutta sanallisesti huomautan tarvittaessa. ⛷
Prinsessasi kirjoitti:
En minä mitään sauvalla huutamista tai lyömistä tarkoittanut. Enkä tee sellaista. Mutta sanallisesti huomautan tarvittaessa. ⛷
Siis huitomista, ei huutamista🗣
- Anonyymi
luulen että joku poliisin pikkuinen .22 kaliiberin pistooli auta jos toisella on kivääri hehehe
- Anonyymi
Niinkö on ätmi laturaivo saanut uusia piirteitä viimeaikoina?
- Anonyymi
Ladulla?
- Anonyymi
niin poliisin tehtävähän ei ole tappaa ihmisiä vaan äärimmäisenä keinona vahingoittaa, mutta niin kivääriasee juurikin tarkoitettu lähinnä eläintenkin tappaqmiseen juurkin.
- Anonyymi
En tiiä ätmi tuostakaan, mutta eläinten lopetus kuuluu toimenkuvaan inhimillisyyden nimissä ja sen voi tehdä muutenkin kuin teleskooppopatukalla keskellä kylää ja traumatisoida asiasta ilmoittaneet iäksi heittäen linnun roskiin ilman hautajaisia. Perustuu tositapahtumiin😅
- Anonyymi
Itselleni ovat aika suosikkeja nuo amazing race -kilpailijat Kaisa ja Mari.... mutta tarkemmin ehkä kaikki tytöt ovat muutenkin suosikkeja koska olen heteromies.
- Anonyymi
Juu, tuo on yksi sellainen syy, joka vähentää monen intoa edes kokeilla hiihtoa. Monellahan on koulusta jo traumoja hiihtoon liittyen ja tietp, että laduilla on (aina) tuollaisia wannabe-kilpahiihtäjiä vie innon kokeilla. Noille laduille pitäis saada samanlainen systeemi kuin monissa uimahalleissa on. Pikakiitureille omat ladut tai vielä mielummin omat vuorot.
- Anonyymi
Eikö tosi urheilijat voisi siirtyä korkeanpaikan leireille niinku Hollenkolleniin?
- Anonyymi
Seuraavalla kerralla kun takanasi joku menomies huutaa latua, niin esiinnyt siinä tilanteessa hämmentyneen yksinkertaisena ja viittaat epämääräisesti ohittamaan ja kun tuo on vierelläsi, niin "vahingossa" söhläät porkan hänen kinttuihinsa, minkä jälkeen pyytelet kohteliaasti anteeksi kömpelyyttäsi. Muista nyökytellä ja myötäillä hänen oikeassa olemistaan. - cu-
- Anonyymi
Pelottaa mennä ladulle, minut käskettiin ”kannon nokkaan istumaan pois tieltä!!!”
Miten me suomalaiset emme valtavassa metsämaassamme mahdu hiihtämään yhdessä 😢 - Anonyymi
Älä valehtele itse poliisipäällikkökö käski noin?
- Anonyymi
Saat hiihtää rauhassa omaan tahtiin, mutta kannattaa sille pikakiitäjälle selkeästi ilmaista jotain.
- Anonyymi
Uskaltaisitko itse sanoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskaltaisitko itse sanoa?
Pakkohan se ois uskaltaa.
- Anonyymi
Enpä usko ap, että tuollainen on nykypäivänä enää niin ongelma, sillä kyllä ne suurimmat niukoissa stretreissä kiitäjät (kiitos hauskasta mielikuvasta ylempänä) nykyään luiteluhiihtää.
- Anonyymi
Niin hiihtävät ja yli hiihtävät. Vee-tyylillä luistelulla. Huohottavat ja kädet hakkaa kuin neula mummon Singerissä. Hiihtoliiton pitäisi puuttua tähän. Ei niistä kuitenkaan tule Wassbergin veroisia.
- Anonyymi
V..u tökkää sauvan silmään ja sanoo "ohoh" niin eiköhän se enin into siitä laannu.
-harmiseikirj- - Anonyymi
kuin jossain ämpäreitä jonotamassa menee kato kyynärpäillä jonon väliin ja sanoo että toinen yritti ohittaa minus jonossa....
- Anonyymi
Jos poliisipäällikkö tökkäisi sauvalla hallintokantelu, käsittely kestää ehkä noin 2-5 vuotta...
Armeijassa keuhkokuumeen jälkeen olin surkeassa kunnossa ja piti silti ajaa polkupyörällä.
Porukkaa johtava päätti kannustaa minua innokkaasti huutamalla.
Kuuntelin sitä jonkin aikaa ja ilmoitin, että en jaksa enää ajaa, mutta jaksan silti lyödä häntä yhden kerran ja sen jälkeen siirryin kävelemään. Kannustus loppui.Keuhkoputkentulehdukseni ei muuten näköjään ole vieläkään poissa, sillä kävin kaupassa ja alkoi väsyttää yllättävän paljon.
Pöh.
- Anonyymi
niin no silloin tuo kersa-antti armeijassa teki väärin koska olisi pinänyt tajuta että olet äärie3ajoilla hwh
- Anonyymi
jos itse komentavsns lutina: ensimmäinen harjoius on : tarkkuussammuntaa rynnäkkökiväärillä..
- Anonyymi
eikö tuollainenkin aika selvää... luti yrittää valikoida sniper-ihmisiä..
Ei tarvitse väistää. Takaa kovempaa tulevan asia se on ohittaa sivusta.
Eriasia jos kyseessä on joku erämaalatu, josta ei yksinkertaisesti pääsi sivusta ohittamaan kun ei ole tilaa. Tällöin edessä olevan kuuluu tietysti pyytämättä mennä sivuun toisen tieltä.
Minua on usein jopa ärsyttänyt kun edellä hiihtävät menevät oma aloitteisesti sivuun kun tulen takaa hoidetuilla valaistuilla leveillä laduilla. Minä nimittäin menen sivusta ohi kyllä jos siltä tuntuu. Saatetaan pökkäytyä keskellä nousua ja alkaa vilkuilemaan taakse.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.3274347Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011881644062Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1063504Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös2472976- 632484
- 341807
Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä71719Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v381537- 461483
Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1631356