väli vaihe elämä

Ei ole käynyt niin. Pitkän parisuhteen kariuduttua aloitin uuden. Siinä oli mukana sattumaa ja kahden ihmisen tahtoa löytää vertaistukea koska tilanteemme oli samantyyppinen. Aika rikki oltiin. Ihmettelen itsekin miten niin hyvin kävi. Niin että ei se itsestäänselvyys ole että heti uuden sopivan löytää.

En tiedä välivaiheesta, mutta suhteiden päättymisten jälkeen ei ole pahemmin uudet suhteet satunnaisia tuttavuuksia lukuunottamatta kiinnostaneet. Ei yhden helvetin jälkeen ole mikään kiire seuraavaan. Kyllä ne seuraavatkin helvetit tulee jos on tullakseen.

Pidin taukoa hakemisessa just aika pitkään, ei tunnu osuvan kohdalleen

Ei ole käynyt niin. Missään muissakaan asioissa en ole luopunut unelmistani.

- Sheena

Myönnän jumiutuneeni välivaihe-elämään. Ensimmäistä kertaa tässä elämässä. Korona ja eläkkeellä olevien läheisten suojelu on ollut loistava tekosyy. 😁 Tosin olisin tehnyt saman, tietoisesti, ilman koronaakin.

Tähän mennessä, olen pitkistä suhteista eroamisen jälkeen prosessoinut itsekseni 1-1.5v ja sitten alkanut suhteellisen aktiivisesti mennä tilanteisiin, jossa tapaa ihmisiä. Ja sen jälkeen olenkin päätynytkin pitkään suhteeseen aika noin puolessa vuodessa. Vanhan ex-suhteen käsittelyvaihe on aina ollut sellainen, että olen käpertynyt tarkoituksella kotiin, käsitellyt kaiken moneen kertaan ja suurinpiirtein näyttänyt varsin pahaa silmää, jos joku mies on uskaltanut edes jutella (ellei ole luotettava vanha tuttu). Ja taas aktiivisena aikana olen palannut flirttailevaksi ja aktiivisesti menoihin osallistuvaksi.

Näin jälkikäteen, objektiivisesti katsoen, olen ollut liian hätäinen, liian sinisilmäinen toisen haasteille ja uskonut liikaa siihen, että kyllä tunteet herää kun tutustutaan syvemmin. Joo, kyllä ne herääkin, mutta erilailla miltä suuri rakkaus tuntuu sydämessä.

Olen ja olen ollut vielä pessimistisempi ja turhautuneenpi edes yrittämään kuin mitä olen ollut nuorena. Pelkään ehkä lähteväni suhteeseen vääristä syistä, vaikka ex-suhde on käsitelty loppuun jo 4v sitten. En koe yksinäisyyttä, mutta toki poden rakkauden, läheisyyden, kosketuksen ja seksin vajetta sekä kaipaan tasa-arvoista kumppanuutta.

Olen jo lähtenyt tietyllä tavalla lukkiutuneesta poterostani viimeisen noin vuoden aikana. Osa askeleista on ihan minipieniä päänsisäisiä, osa isompia hieman konkreettisempiakin. Pääasia kuitenkin, että staattinen tila pikkuhiljaa vaihtuu dynaamiseen. Vauhtisokeuteen asti en kuitenkaan ajatellut edetä. Matka on tässäkin asiassa tärkeämpi kuin perille pääsy. Perille pääsee, jos pääsee ja sen näkee vain elämällä.

En ole luopunut silti toivosta kuten ap. Jos olisin, en olisi koskaan ottanut pieniäkään askeleita. Olen vierestä nähnyt kuinka kaksi samaa ikäluokkaa olevaa serkkuani ovat löytäneet eron jälkeen mukavat ja täysjärkisen oloiset lämpimät puolisot. Omaa aktiivisuutta se vaatii ja myös todennäköisesti sitä, että kestää pettymyksiä, kestää aiheuttaa toiselle pettymyksiä tarkoittamattaan ja jaksaa kokeilla uudestaan ja uudestaan ainakin välillä. Näin ainakin luulisin. Ehkä. En tiedä.

Jep, kuvailusi kyllä täsmää aika hyvin, vaikkei täysin.

Sivuraiteelle on päädytty, mutta sillä lienee tarkoituksensa. Sinällään menneen suhteen asiat on tullut käytyä yhdessä ja erikseen läpi riittävän monasti, muttajokin pitää jarruja pohjassa. Omalla kohdalla se jokin on se, että on vaikea nähdä enää saavuttavansa suhteen kanssa/avulla/kautta mitään todella arvokasta sen lisäksi mitä voi saavuttaa itsekseenkin. Tarve toiselle on vähentynyt, huomattavasti.

Samaan aikaan kyllä kaipaa kumppania ja jo ihan arjen pikkuasioissa huomaa seikkoja, joissa kumppani olisi vähintään iloksi, usein myös hyödyksi.

Olen aina ollut sitä mieltä, että välitila on ihmiselle pahin paikka olla. Olen sitä mieltä edelleenkin, joten jonkin on muututtava lähiaikoina.

kaamoksen ksuhuissa pitää säästää sähköä eli ei missään nimessä saa olls LED-valoakaan päällä.

ei mutts niin niin tuo tietokonee3n nimittäjä-juttu teki Citronellastaskin jonkin Supersankari-nimen Citromies.

En tiedä mikä vaihe on menossa, taisin vaihtaa juuri vaihteelle kolme, taajamanmerkki 50 nopeusrajoituksineen lävähti vasten kasvoja. Pakko hidastaa, muuten saa iskarit iskuja hidasteista, voi ajaa jonkun päälle tai jopa ojaan.
Hissun kissun kieli keskellä suuta. Muita kannattaa väistellä, ei tule kolareja.

AV

Luonnollistahan se on ettei etsi mitään vakavaa alkuun. Uudesta suhteesta haaveilua ei kannata jättää, elämässä ei koskaan tiedä, miten käy. Onni voi kulkea ohi, jos kiellät sen olemisen kokonaan.

Jos alkuun kevytsuhteilusta jää paha mieli toisen tai itsen puolesta, jättää muutamaan kertaan ja etsii muuta mielihyvää. Yksin jäätyä voi antaa itselle mahdollisuuden löytää uinumassa olevia tärkeitä toiveita.

Kuulostaapa surulliselta. Ei sinkkuuden tarvitse olla mikään "välivaihe". Se voi sitä toki olla, mutta se voi myös olla haluttu tilanne alkujaankin eikä olosuhteiden pakosta. Itse mietin välillä, että onko mussa jotain vikaa kun en kertakaikkiaan hingu parisuhteeseen vaikka en ole sellaisessa edes ollut. Toki pidän sitä mahdollisena jos oikea tyyppi tulee sopivaan aikaan vastaan. Sitä ennen mua ei parisuhteesta tulla löytämään :)
N