Kuka voisi huolia tällaisen yksinäisen, hellyyttä kaipaavan rapulapsen syliinsä? Tuska on valtava eikä ketään tukemassa. Odotan toista lasta miehelle joka otti ja jätti 6,5vuoden jälkeen nuoremman naisen takia.rakastan häntä todella, en voi noinvain unohtaa. Silti kaikkein pahimmalta tuntuu kun ei ole ketään, ei todellakaan ketään, joka voisi edes tuskaani kuunnella ja lievittää edes pahaa oloani! Olen ihan yksin!
Kenelle kelpaisi
Yksinäinen äippä..
4638
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla sama juttu, paitsi pienemmässä mittakaavassa, mutta kipeää se on silti.
Olemme nykyään ihan ystävätasolla entisen tyttöystäväni kanssa. Minä vaan en voi unohtaa häntä. Minä olen hirveän mustankipeä kaikille muille pojille, joiden kanssa hän on tekemisissä. Hän ei halua sitoutua, eikä hän ole hakemassakaan poikaystävää juuri nyt, mutta jos kuitenkin näkisin hänet jonkun toisen sylissä, se repisi minut riekaleiksi. Ajatuskin ahdistaa.
Koitan etsiä jotakuta toista, mutta enää en osaa ihastuakaan kunnolla. Aina vain huomaan rakastavani edelleen vain häntä. Ja aina huomaan uudestaan ja uudestaan sulavani hänen seurassaan. Ja se yksin oleminen koskee niin paljon:,(
Emme olleet yhdessä kuutta ja puolta vuotta, mutta uskon tietäväni suurin piirtein, miltä sinusta tuntuu.
Elämä on niin epäoikeudenmukaista! Tuntuu että aina minulta on viety se hyvä pois heti kun olen onneni tuntenut! Mies nyt vaan väittää rakastavansa sitä toista ja että meillä ei olisi enää mitään tulevaisuutta. miksi sellaista nappia ei ole etvoisin painaa sitä ja saada tunteeni katoamaan sitä ihmistä kohtaan?! Rakastan häntä, mutta en jaksa enää uskoa että hän palaisi ja kaiki voisi korjaantua. en usko että hän voisi koskaan muuttua. En edes tiedä mitä tekisin jos hän palaisi ykskaks. Silti tuntuu niin hirveän pahalta. Ajatuskin siitä että se toinen voi koskettaa rakastani, olla sen lähellä ja pitää hyvänä...Vaika sen piti olla minun paikka...hän lupasi että se olisi vain ja ainoastaan minun paikkani... kiitos että saan jakaa tuskani edes jonkun kanssa!
Itkin äsken kun mieheni lähti ovesta meidän riidan takia. Riita johtui siitä että haluaisin toisen lapsen siis yhteisen sellaisen mutta mies ei välttämättä tai ainakin sanoi niin:( mun sydän on myös todella särkynyt ja uskon että myös meidän pikku neiti alkaa ikävöimään. Mä en vaan voi antaa haaveelleni periksi. Tämä asia olisi tietenkin pitänyt tehdä selväksi suhteen alussa tiedän mutta se jotenkin vaan on ollut pois ajatuksista kun ei ollut itsekään niin varma. Silti voin sanoa sinulle että tiedän miltä tuntuu yksinäinen olo. Toivon että tässä vielä käy hyvin molemmille...itse en omaan jaksamiseeni usko:(
aikansa tuo ylipääseminen. Itseltä meni useampi vuosi rakastuttuani erääseen ihmiseen. Jotta pääsee yli täytyy kuitenkin tehdä se "surutyö" ja antaa itselleen aikaa siihen. En suosittele uuteen suhteeseen hyppäämään ennen kuin surutyö on kunnolla tehty. Voimia ja jaksamista.