Mietteitä kylmänä kesäkeskiviikkona

Jos parikymppisenä ei ole vielä kohdannut ketään itselleen tärkeää ihmistä, jota olisi rakastanut ja jolta olisi saanut rakkautta, ei mielestäni ole vielä syytä huoleen. Itsestäni minä sen sijaan olen huolestunut. Minä täytän kuluvana vuotena 30, enkä ole löytänyt elämääni naista. Itse asiassa en ole koskaan edes vakavasti seurustellut. Outoa, eikö totta?

En ole mielestäni ruma. Kukapa olisi. Huolehdin itsestäni liikkumalla, syömällä terveellisesti sekä peseytymällä säännöllisesti. Paita on aina puhdas ja tukka (sitäkin on edelleen) siisti. Akateeminen koulutus, oma asunto, vakituinen työpaikka. Keskustelutaitoinenkin olen. En nyhjää kotona, vaan liikun myös ihmisen ilmoilla.

Silti minulla ei ole ketään. Olen surullinen, koska en kelpaa. Pieni osa minusta jaksaa kuitenkin uskoa siihen, että olen jollekin Se Oikea. Se auttaa jaksamaan arjen harmaudessa.

Mitä minun pitäisi mielestänne tehdä? Mikä tässä asetelmassa tökkii? Pitäisikö pukeutua paremmin? Pitäisikö tukan olla toisin? Vai pitäisikö ehkä unohtaa koko juttu?
242365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

ihmisten itsetunto ei riitä sinulle.

Äänestä
  • Tästä ei ollut minulle apua. Voisitko täsmentää? Tai anna olla. :(

    Äänestä

Kuules veli, syletään samaan nuotioon. Mulla samoja aatteita toisinaan vaikka olenkin sinua ikäloppua muutaman vuoden nuorempi. Kaipa se pääasiallinen syy on ettei flirttikoneen läpi virtaa riittävästi potentiaalista massaa. Jos liukuhihna kulkis nopeampaa niin kyllä sieltä joku viallinen yksilö meillekin löytyis.

Äänestä
  • Sulla ei ilmeisesti ole reseptiä tuon flirttikoneen säätöön, kun saman ongelman kanssa painit. Harmi sinänsä, olis kiva kuulla miten tuota mekanismia sais hieman parannettua.

    Kelpaako meille muka vialliset?

    Äänestä

  • Loner kirjoitti:

    Sulla ei ilmeisesti ole reseptiä tuon flirttikoneen säätöön, kun saman ongelman kanssa painit. Harmi sinänsä, olis kiva kuulla miten tuota mekanismia sais hieman parannettua.

    Kelpaako meille muka vialliset?

    Ja säätöarvot on hukassa.

    Eikös me kaikki olla jollain tavalla viallisia? =) Sitä neiti täydellistä mä en ole koskaan etsinyt mutta eipä niitä sopivasti vinksahtaneitakaan ole pahemmin löytynyt. Mutta siitä saan kyllä syyttää ihan itseäni, kunhan vaan totesin tilanteen =)

    Äänestä

" Mitä minun pitäisi mielestänne tehdä? "

Mielenkiintoinen kysymys. Jos huolehdit pukeutumisesta, hygieniasta, liikunnasta jne. niin eihän sun niille asioille tarvitse tehdä mitään.

Toisaalta...tänään kun katteli sillä silmällä ohjelmaa, niin onhan se varmastikin niin, että jos käy vinguttamassa 2000 eurolla pankkikorttia kampaamossa ja muotivaateliikkeessä, ja käy uudistuneella lookilla paljon trendiyökerhoissa, niin seuraa kertyy. Tosin sekin seura olisi pääasiassa seksiseuraa, joten ei se sitä seurustelua tuo elämään.

Helvetin totta kyllä se, että vaikka elämässä muuten kaikki ois hyvin, siis harrastuksia, työpaikka, kiva kämppä, terveys jne. niin jos se kumppani puuttuu, niin ei kaikesta pysty vuositolkulla täysillä nauttimaan.

Muttajoo, sussa on varmasti aineksia kunnon mieheksi. Ongelma vain siinä, että et ole kohdannut sitä oikeeta tyyppiä. Siihen ei auta muu kuin panostaa massaan, mutta myös laatuun. On myös muistettava käyttää rohkeasti kaikki mahdolliset tilaisuudet hyväksi, koska eihän siinä mitään menetä ja elämän parhaat ajat kuitenkin loppujen lopuksi menee aika nopeesti ohi.

Loppujen lopuksi yksi ihmisolento talustelee täällä maan päällä niin vähän aikaan, että sitä ei onnistu tekemään minkäänlaista pahaa jälkeä, jos välillä rohkenee juttelemaan vaikka sille kauniille kassaneidille tms.

Pitää laittaa itsensä likooon. Alku hankalaa, mutta joka kerran jälkeen homma on helpompaa !

Mitä enempi luo itelleen tilanteita ja varsinkin mitä enempi niitä käyttää hyväkseen, niin sitä paremmat mahdollisuudet on pariutua. Varsinkin kun homma ei jää perusasioista kiinni.

Äänestä

Heippa Loner,

no joo, keskiviikko oli hieman kylmä päivä. Mutta kuten kaikista muistakin päivistä, siitäkin löytyi jotain kaunista, elämisen arvoista...

Vaikutat melkoiselta helmeltä kaiken tämän materiaalisen roskan keskellä. Älä ikinä unohda olla uskollinen itsellesi: eli jos menet vaihtamaan vaatetustasi ja kampaustasi trendikkäämmäksi, vedät puoleesi samanlaisia ihmisiä (itse olen tämän kokenut), eli mieti tarkkaan minkälaista seuraa olet hakemassa. Jos ulkonäkö on sinulle tärkeää, tuo se esille omassa pukeutumisessasi ja fyysisyydessäsi. Jos olet enemmänkin henkisten arvojen puolella, niin joudut ottamaan ihmiseen puhekontaktia viestittääksesi arvosi... Eli kaipa sinun täytyisi vaan laittaa itsesi peliin ja hakeutua keskustelemaan ihmisten kanssa.

Itse olen vähän asioissa hakuteillä. Kaikista vaikeinta on, kun ei itse tiedä mitä haluaa... Kauneinta tässä tilanteessa on, että voi elää "onnellisessa odotuksessa" eli nauttia vapaudestaan tehdä spontaanisti asioita, mutta samalla olla tietoinen, että joku ihana ihminen odottaa jossain päin maailmaa. Ja vain minua. Sellaisena kuin olen.

Kaikkea hyvää sinulle Loner.

Äänestä
  • Moikka Neitokainen,

    Kiitos kauniista ajatuksistasi, piristivät kummasti mieltäni pitkän päivän jälkeen. Jokaisessa päivässä on oma hienoutensa ja jokaisesta päivästä saa olla kiitollinen.

    Mutta ehkä jonkun toisen kanssa päivät olisivat vieläkin hienompia?

    Totta on, etten ole ollut kovinkaan aktiivinen ihmissuhteiden rakentamisessa. Jos totta puhutaan, niin kävin viime syksynä ensimmäisillä treffeilläni hyvin piiiiitkään aikaan. Hän, jonka halusin, ei minua huolinut. :( Sain kuitenkin viettää hetken hänen kanssaan, se muisto säilyy mielessäni kauniina.

    Minua myös pelottaa: Mitä pidempään olet yksin, sitä vähemmän kaipaat ketään. Eli kuten sanoit, ei enää tiedä mitä haluaa. Tunteet, jos niitä on joskus ollut, kuolevat. Ryhtyy odottamaan ihmeprinsessaa sytyttämään rakkauden liekit kylmettyneeseen sydämeen. Eikä hän koskaan tulekaan.

    Nuoruus on hienoa aikaa, silloin pitäisi löytää myös rakkautta elämäänsä. Vaikka rakkautta varmasti arvostaa vanhempanakin, "parhaat vuodet" on ikävä viettää yksin.

    Ehkä meitä molempia tosiaan joku odottaa jossain. Onneksi elämässä on muutakin ajateltavaa, kuin parisuhteettomuus.

    Kaikkea hyvää myös Sinulle, Neitokainen. :)

    Äänestä

Haluaisit perheen siis olet pakkosinkku. Ilmeisesti älyät nauttia olotilastasi. Eikö miestenkin keskimääräinen elinikä ole yli 80v, jos amorin nuoli yhtäkkiä esim. tänään osuisi sinuun kun olet kolmissakymmenissä seuraavat n. 50v voisit olla perheellinen ja jälkeläisiäkin ehtisit saada koko liudan sitten siis sinkkuus ikiajoiksi mennyttä...

Äänestä
  • En halua leimautua pakkosinkuksi.

    Ei mulle tuota mitään ongelmaa olla yksin ja nautin todellakin elämästäni. Meneehän tämä näinkin, vaikkei aina olekaan hääviä. Ja olisihan se kahden (ehkä) kaunihimpaa.

    Mutta ajattelin nyt kysäistä konsultaatiota, josko mun pitäisi jotain tehdä itselleni flaksin parantamiseksi. Tai no, miten sitä parantaa, kun sitä ei ole. Flaksin luomikseksi ehkä sitten.

    Äänestä

Loner, samassa veneessä ollaan. minäkin olen syksyllä 27 v. täyttävä neitokainen. Myös kauniina pidetty. Olen kylläkin kaksi kertaa seurustellut vakavasti mutta muuten on ollut näitä kuukauden/parin kuukauden juttuja. Ei niitä kylläkään niin monta. No mulla on tilanne se, että mä törmään ihmisiin jotka ei varmastikaan etsi sitten vakavampaa seuraa. Vaan tapaillaan ja sitten saan aina kulla että ollaan niin erilaisia ja eri aaltopituudella jne. Mä varmaan haluaisinkin jotain vakavampaa. Mä ihastun ja jotkut varmaan ihastuu minuunkin mutta sitten se tyssää, kukaan ei RAKASTU minuun.. Muuten elämä on kans ihan hyvä, eli vakituinen työ, koulutus, auto, ystäviä ja tontti eli alan kohta rakentamaan omaa taloa. Minäkin olen keskustelutaitoinen ja itseasiassa haluankin että kaikista asioista puhutaan. Mulla on semmonen tunne myöskin etten kelpaa vaikka aina kaikki sanoo että kyllä kaikille löytyy Se joku.. Mäkin sitten aina mietin mitä teen väärin tai mitä voisin tehdä toisella tavalla mutta ehkä syy ei olekaan minussa.

Äänestä
  • Samassa veneessä sitten ollaan. Ehkä meistä kumpikaan ei oikein edes tiedä, mitä haluaa. Se on hieman huono lähtökohta.

    Meinaat itseksesi taloprojektiin ryhtyä? Rohkea mimmi olet (nostaa hattua).

    Äänestä

  • Loner kirjoitti:

    Samassa veneessä sitten ollaan. Ehkä meistä kumpikaan ei oikein edes tiedä, mitä haluaa. Se on hieman huono lähtökohta.

    Meinaat itseksesi taloprojektiin ryhtyä? Rohkea mimmi olet (nostaa hattua).

    Niin, no tietty haluasin vakavan suhteen ja sitten myöhemmin perheen. Mutta en halua riitoja ja eroja. Kiitos :) Kyllä taloprojektin aloitan vissiin syksyllä. Sitten on vielä isompi kämppä missä tallailla yksin..

    Äänestä

Luultavasti et vain vietä tarpeeksi aikaa baareissa ryyppäämässä. Kun höllennät hieman nyöriä ja alat pyöriä ravintoloissa viikonloppuisin dokaamassa kuten muutkin miehet, mahdollisuudet tutustua naisiin paranevat kohisten.

Äänestä
  • Kyllähän sitä tulee yössäkin pörrättyä, mutta en mä mitään ryyppyruusua itselleni halua.

    Haluan kivan ja tavallisen tytön. En ihmeempää.

    Äänestä

  • Loner kirjoitti:

    Kyllähän sitä tulee yössäkin pörrättyä, mutta en mä mitään ryyppyruusua itselleni halua.

    Haluan kivan ja tavallisen tytön. En ihmeempää.

    Pisti silmään tuo ryyppyruusu-termisi, sillä jos tuolla asenteella on liikenteessä niin ei varmasti missään ketään kohtaakaan. Ketkä ne siellä baarissa käyvät jos eivät ne ihan kivat ja tavalliset?

    Äänestä

  • pubiruusu kirjoitti:

    Pisti silmään tuo ryyppyruusu-termisi, sillä jos tuolla asenteella on liikenteessä niin ei varmasti missään ketään kohtaakaan. Ketkä ne siellä baarissa käyvät jos eivät ne ihan kivat ja tavalliset?

    No en mä nyt ihan sitä tarkoittanut, ettei tavalliset tytöt käy baarissa.

    Tarkoitin sitä, etten halua juoppoa naista. Juoppous ja kapakoissa käyminen ovat kaksi eri asiaa. Minulle.

    Äänestä

  • Loner kirjoitti:

    No en mä nyt ihan sitä tarkoittanut, ettei tavalliset tytöt käy baarissa.

    Tarkoitin sitä, etten halua juoppoa naista. Juoppous ja kapakoissa käyminen ovat kaksi eri asiaa. Minulle.

    missä päin maailmaa olet?

    Äänestä

  • sama myös kirjoitti:

    missä päin maailmaa olet?

    Hesassa (olosuhteiden pakosta).

    Äänestä

Valitettavasti kuulostaa siltä, että olet liian tasapainoinen, rauhallinen, fiksu, normaali ja tavallinen. Vaikka olisit kuinka komeakin, niin edellä mainitut ominaisuudet eivät vedä puoleensa. Oletetaan, että olisit ainakin hieman komea. Naiset kiinnostuvat sinusta aluksi, mutta kun he huomaavat, ettet ole tarpeeksi aggressiivinen (lue miehekäs), he ottavat etäisyyttä. Eli kelpaat parhaimmillaan ystäväksi.

Naiset tykkäävät miehistä, jotka eivät turhia lässytä, vaan nussivat naiselta tajun kankaalle ja tuovat välillä kukkia. Naiset jauhavat säännöllisesti paskaa siitä, että täytyy olla "henkinen yhteys", yms... Tosiasiassa naisia ei voisi vähempää kiinnostaa miehen keskustelutaito, koska henkevimmät keskustelunsa naiset käyvät toisen naisen kanssa, eli yleensä sen "bestiksen".

Mutta ei se mitään, kaikki sympatiani "Lonerille", sillä itsekin olen liian tasapainoinen, rauhallinen, fiksu, normaali ja tavallinen ja on minua komeaksikin monesti kehuttu. Mutta kun luonteeni on liian epämiehekäs, niin naisrintamalla on aika hiljaista...

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa, todellakaan. Itse ainakin haluaisin tasapainoisen rauhallisen, kukkiakin tuovan keskustelijan. Tiedän kyllä ihmisiä jotka hakevat ihan muuta, mutta on meitä naisia monenlaisia ;)

    Äänestä

  • summer kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, todellakaan. Itse ainakin haluaisin tasapainoisen rauhallisen, kukkiakin tuovan keskustelijan. Tiedän kyllä ihmisiä jotka hakevat ihan muuta, mutta on meitä naisia monenlaisia ;)

    "Itse ainakin haluaisin tasapainoisen rauhallisen, kukkiakin tuovan keskustelijan."

    Niin, mut kuinkahan monta kertaa olet itse huomioinut yhtäkään miestä? On se kyl aika mielenkiintosta, et miesten pitäs tuoda naisille kukkia ym. ja naisten ei tartte tehdä mitään.. Ja niitä pakollisia joulu-, synttäri- ja nimipäivälahjoja ei nyt lasketa mukaan.

    Äänestä

  • jukka kirjoitti:

    "Itse ainakin haluaisin tasapainoisen rauhallisen, kukkiakin tuovan keskustelijan."

    Niin, mut kuinkahan monta kertaa olet itse huomioinut yhtäkään miestä? On se kyl aika mielenkiintosta, et miesten pitäs tuoda naisille kukkia ym. ja naisten ei tartte tehdä mitään.. Ja niitä pakollisia joulu-, synttäri- ja nimipäivälahjoja ei nyt lasketa mukaan.

    Hei olen nuori ja aika kokematon, mutta huomioin ihmiset lähelläni hyvin. Ehkäpä takerruit liikaa tuohon kukkien tuomiseen. Halusin vain ilmaista että arvostan ihmistä joka osaa kertoa että olen tärkeä eikä vain nussi tajua kankaalle kuten ed. viestissä mainitaan. Ja olisi minusta oikeasti kiva yllättää mies tekemällä vaikka parempaa ruokaa ja muutakin kivaa...Se on se ajatus tärkein. Mutta mitäpäs näitä täällä näin tarkkaan kertoilen, toivottavasti saat parempia kokemuksia jatkossa Jukka:)
    *summer*

    Äänestä

  • summer kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, todellakaan. Itse ainakin haluaisin tasapainoisen rauhallisen, kukkiakin tuovan keskustelijan. Tiedän kyllä ihmisiä jotka hakevat ihan muuta, mutta on meitä naisia monenlaisia ;)

    Ite haluan miehen, joka tietää mitä tekee, tai näyttää siltä, eikä nyt ainakaan kysele ja epäröi ja morkkaa itteänsä jokavälissä.
    Haluan miehen, jolla on kokoa ja joka nai nii saakelin lujaa mutta osaa myös lohduttaa ja keskustella ja halata muutenki kun seksinperässä.
    Ulkonäön on oltava sellanen, joka "hiukoo" ja sinänsä kiinnostaa MUA.(ei siis median kautta "seksikkäät" vaan MUN MIELESTÄ!)
    Koska mulla kaveruuden ja potentiaalisen miesystävän erottaa siitä juuri, kiinnostaako ulkonäkö, jos ei, se jää kaveruudeksi. Näin valitettavasti..??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loner kirjoitti:

Jos parikymppisenä ei ole vielä kohdannut ketään itselleen tärkeää ihmistä, jota olisi rakastanut ja jolta olisi saanut rakkautta, ei mielestäni ole vielä syytä huoleen. Itsestäni minä sen sijaan olen huolestunut. Minä täytän kuluvana vuotena 30, enkä ole löytänyt elämääni naista. Itse asiassa en ole koskaan edes vakavasti seurustellut. Outoa, eikö totta?

En ole mielestäni ruma. Kukapa olisi. Huolehdin itsestäni liikkumalla, syömällä terveellisesti sekä peseytymällä säännöllisesti. Paita on aina puhdas ja tukka (sitäkin on edelleen) siisti. Akateeminen koulutus, oma asunto, vakituinen työpaikka. Keskustelutaitoinenkin olen. En nyhjää kotona, vaan liikun myös ihmisen ilmoilla.

Silti minulla ei ole ketään. Olen surullinen, koska en kelpaa. Pieni osa minusta jaksaa kuitenkin uskoa siihen, että olen jollekin Se Oikea. Se auttaa jaksamaan arjen harmaudessa.

Mitä minun pitäisi mielestänne tehdä? Mikä tässä asetelmassa tökkii? Pitäisikö pukeutua paremmin? Pitäisikö tukan olla toisin? Vai pitäisikö ehkä unohtaa koko juttu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu