melkein kolmekymmentä vuotta yhteiseloa takana, monta lasta ja nyt viisikymppisenä mies köysi uuden parikymppisen, joka odottaa lasta. Voisi olla miniäni tai tyttäreni. Suhde jatkunut tietämättäni jo muutaman vuoden. Nyt hän haluaa jatkaa meidän liittoa lasten takia ja pitää sen toisen.
Mistä minä saan voimaa moiseen?
Mistä minä saan voimaa moiseen?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Parhaiten pärjäät kun eroatte. Se on rankkaa ja vaatii voimia mutta siitä toipuu. Lapsenne takia ei todellakaan enää kannata liittoa jatkaa - kun mies haluaa pitää sen toisenkin. Eli hän haluaa elää mukavasti kuten tähänkin saakka ja pitää sen toisen edelleen seikkailuna. Anna hänen valita ja jos hän ei sitä osaa tehdä, laita sinä ero vireille. Itse kävin muutama vuosi sitten läpi eron 25 yhteisen vuoden jälkeen. Tänä päivänä elän onnellisena uudessa liitossa, ex.mieheni samoin. Voimia sinulle ja muistaettä pimeänkin yön jälken nousee aurinko
Ei ole minulla reilu nelikymppisellä sinulle antaa ratkaisua,mutta tärkein ensin.Sinä et ole mikään vanha.Koski oikein silmiin tuo otsikko.
Minun liittoni loppui juuri miehen moniavioisuuden takia,vaikka hän olisi halunnut jatkaa lasten takia.Laitoin keväällä treffi-ilmoituksen ja sitä kautta jo tutustuin mukavaan mieheen.Totesin,että muutakin elämää on olemassa,vaikka pitkä liitto ja perheen ehdoilla eletty elämä onkin nyt takana.Lapset ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä.
Teitpä minkälaisen päätöksen tahansa,muista,että älä miehen kynnysmatoksi jää.Edessä on rankkoja aikoja,mutta varmasti on vielä paljon onnellisia päiviä edessäsi.En minäkään viime syksynä olisi uskonut,että näin seesteinen voi mieleni olla.Elämä voi myös eri mallisena olla ihanan antoisaa.
Voimia sinulle ja muista,että jonain päivänä nautit elämästä ja tämä vaihe tuntuu vain pahalta unelta.
että jos otan eroamme lapset kärsivät ja minä olen siitä vastuussa. Ovat juuri aikuisuuden kynnyksellä, pienin vielä koululainen.
Miten sinä voisit olla vastuussa yhtään mistään, jos ukko itse kerran nai parikymppistä? Siitä ne lapset kärsivät, kun näkevät, että isä ei edes yritä tehdä äitiä onnelliseksi. Pahempi se lapsille on, jos vanhempien välit on tulehtuneet(mitä ne väkisinkin on tollaisessa tilanteessa) ja ne joutuu sitä päivästä toiseen seuraamaan. Luuletko, että voisit joskus vielä jatkaa teidän suhdetta niin kuin ennen? Et taatusti voi ja jos et lähde, katkeroidut enemmin tai myöhemmin.
että ei meidän välillä voi enää olla mitään. Olen vain miettinyt pääni puhki, että olenko liian epäitsekäs ja rakastanko lapsiani liian vähän jos en heidän takiaan jatka, kunnes he ovat lentäneet pesästä? Pitäisikö minun kuitenkin jatkaa aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut heidän takiaan? En kyllä tiedä mistä sellaiseen saa voimia. Tiedän, että joka kerta kun en tiedä missä hän on kärsin. Nytkään en saa äisin unta, en pysty syömään ja keskittyminen on vaikeaa saati sitten iloisen naaman näyttäminen.
osasit just pukea sanoiks mitä mäkin ajattelin..
lisäisin vielä.. että kun ne lapset saavat tietoonsa että heillä on myös sisko tai veli siis heitä nuorempi eri äidin kanssa niin siitä se ongelma vasta syntyykin..
alkuperäiselle sanoisin eroa hyvä ihminen jo lasten takia ja myöskin itsesi. pärjäät kyllä ja et todellakaan ole vanha...
Kamalaa luettavaa. Mies naiskentelee muualla, saa lapsiakin. Sinun pitäisi sietää sellaista, ja jos et siedä niin sinun vika jos lapsilla on vaikeaa.
Älä ihmeessä usko miehen valheisiin. Hän yrittää vain alistaa sinut lattiamopin arvoiseksi. Älä usko häntä. Sinä olet arvokas.
Onneksi lapset eivät ainakaan tule koskaan syyttämään sinua kun erosit heidän isästään. Eivät lapset nyt sentää ihan typeriä ole, kyllä he näkevät kuka perhettä on ollut hajottamassa.
Muutenkin lapsille pitäisi mahdollisimman pian kertoa että heillä on pikkusisarus muualla. Sen salaamisesta voivat kyllä syyttää sinuakin, jos annatte ajan kulua liiaksi tekemättä mitään.
Sinuna en paljon tuollaista miestä kuuntelisi. Mitenhän paljon lapset kärsivät nykytilanteesta? Varmaan enemmän. Ajattele omaa mielenterveyttäsi ja lähde. Kaikki varmasti järjestyy. Voiko miehesi tosissaan kuvitella, että voi pitää sekä perheensä että uuden naisen ja uuden perheen? Tilannehan on ihan mahdoton kaikkien kannalta - myös lasten.
mitäs sitten, kun lapsille esitellään sisko- tai velipuoli ja isin jalkavaimo. Herää! Se vasta olisi soppa. Ota välimatkaa mieheen konkreettisesti vaikket vielä eroisikaan "paperilla". Ei tuollaista tarvitse kenenkään sietää. Tsemppiä sinulle! Sinä et ole vanha!
Luettuani viestisi olin saada varsinaisen kohtauksen. Voiko mies enää itsekkäämpi olla kuin vierittää vastuun lasten hyvinvoinnista Sinun niskaasi.
Et missään tapauksessa ole itserakas tai rakasta lapsiasi liian vähän, jos nyt jätät miehesi. Asia on niin Sinulle kuin lapsillesikin (miehestä ei niin väliä, itsepä on valintansa tehnyt) raskas kokemus, mutta jäämällä ja alistumalla pakotat lapsesikin elämään kylmässä ja kireässä perheessä. Ajanoloon väsyt tilanteeseen ja jossain vaiheessa saattaa käydä niin, että uhrautumisesi ja alistumisesi kääntyy Sinua itseäsi vastaan. Lapsesi saattavat kokea, että heille olikin ollut parempi, jos Sinulla olisi ollut rohkeutta ja voimaa toimia toisin. Kysymys on pitkälti myös, että arvostat itseäsi etkä alistu kynnysmatoksi.
Olen itse kokenut mieheni uskottomuuden yli 30 vuoden avioliiton jälkeen. Suhde kesti puolisen vuotta ja loppui (niin uskon), kun se sattumalta paljatui minulle. Vajaa vuosi on asian kanssa kamppailtu. Vähitellen tunteiden vuoristorata loivenee, mutta helppoa ei ole vieläkään. Uskon kuitenkin, että selviämme tästä. Jos tuo toinen suhde jatkuisi vielä tai sen seurauksena syntyisi lapsi, en voisi kuvitellakaan jatkavani avioliittoa. Olen tässäkin tilanteessa ajatellut avioeroa ja myönnän, että silloin olen joutunut ajattelemaan asiaa myös kolmen lapsemme (jotka ovat jo aikuisia) kannalta. Lapsille vanhempien ero on varmasti vaikeaa, mutta lapset ei saa olla syy yhdessä jatkamiseen, jos yhteiselo tuntuu mahdottomalta.
Voimia Sinulle mihin sitten päädytkin!
Luettuani viestisi olin saada varsinaisen kohtauksen. Voiko mies enää itsekkäämpi olla kuin vierittää vastuun lasten hyvinvoinnista Sinun niskaasi.
Et missään tapauksessa ole itserakas tai rakasta lapsiasi liian vähän, jos nyt jätät miehesi. Asia on niin Sinulle kuin lapsillesikin (miehestä ei niin väliä, itsepä on valintansa tehnyt) raskas kokemus, mutta jäämällä ja alistumalla pakotat lapsesikin elämään kylmässä ja kireässä perheessä. Ajanoloon väsyt tilanteeseen ja jossain vaiheessa saattaa käydä niin, että uhrautumisesi ja alistumisesi kääntyy Sinua itseäsi vastaan. Lapsesi saattavat kokea, että heille olikin ollut parempi, jos Sinulla olisi ollut rohkeutta ja voimaa toimia toisin. Kysymys on pitkälti myös, että arvostat itseäsi etkä alistu kynnysmatoksi.
Olen itse kokenut mieheni uskottomuuden yli 30 vuoden avioliiton jälkeen. Suhde kesti puolisen vuotta ja loppui (niin uskon), kun se sattumalta paljatui minulle. Vajaa vuosi on asian kanssa kamppailtu. Vähitellen tunteiden vuoristorata loivenee, mutta helppoa ei ole vieläkään. Uskon kuitenkin, että selviämme tästä. Jos tuo toinen suhde jatkuisi vielä tai sen seurauksena syntyisi lapsi, en voisi kuvitellakaan jatkavani avioliittoa. Olen tässäkin tilanteessa ajatellut avioeroa ja myönnän, että silloin olen joutunut ajattelemaan asiaa myös kolmen lapsemme (jotka ovat jo aikuisia) kannalta. Lapsille vanhempien ero on varmasti vaikeaa, mutta lapset ei saa olla syy yhdessä jatkamiseen, jos yhteiselo tuntuu mahdottomalta.
Voimia Sinulle mihin sitten päädytkin!
Luettuani viestisi olin saada varsinaisen kohtauksen. Voiko mies enää itsekkäämpi olla kuin vierittää vastuun lasten hyvinvoinnista Sinun niskaasi.
Et missään tapauksessa ole itserakas tai rakasta lapsiasi liian vähän, jos nyt jätät miehesi. Asia on niin Sinulle kuin lapsillesikin (miehestä ei niin väliä, itsepä on valintansa tehnyt) raskas kokemus, mutta jäämällä ja alistumalla pakotat lapsesikin elämään kylmässä ja kireässä perheessä. Ajanoloon väsyt tilanteeseen ja jossain vaiheessa saattaa käydä niin, että uhrautumisesi ja alistumisesi kääntyy Sinua itseäsi vastaan. Lapsesi saattavat kokea, että heille olikin ollut parempi, jos Sinulla olisi ollut rohkeutta ja voimaa toimia toisin. Kysymys on pitkälti myös, että arvostat itseäsi etkä alistu kynnysmatoksi.
Olen itse kokenut mieheni uskottomuuden yli 30 vuoden avioliiton jälkeen. Suhde kesti puolisen vuotta ja loppui (niin uskon), kun se sattumalta paljatui minulle. Vajaa vuosi on asian kanssa kamppailtu. Vähitellen tunteiden vuoristorata loivenee, mutta helppoa ei ole vieläkään. Uskon kuitenkin, että selviämme tästä. Jos tuo toinen suhde jatkuisi vielä tai sen seurauksena syntyisi lapsi, en voisi kuvitellakaan jatkavani avioliittoa. Olen tässäkin tilanteessa ajatellut avioeroa ja myönnän, että silloin olen joutunut ajattelemaan asiaa myös kolmen lapsemme (jotka ovat jo aikuisia) kannalta. Lapsille vanhempien ero on varmasti vaikeaa, mutta lapset ei saa olla syy yhdessä jatkamiseen, jos yhteiselo tuntuu mahdottomalta.
Voimia Sinulle mihin sitten päädytkin!
Sorry, tuli sama teksti lähetettyä moneen kertaan.
Meillä oli poika 16 ja juuri aloittamassa ammattikoulun kun erottiin. Poika tuumi että no, jos ette kerran voi elää yhdessä niin ei sitten. Hänellä oli ensin vaikea uskoa koko asiaa koska emme riidelleet koskaan hänen kuullen. toinen poika oli jo muuttanut kotoa. *Nyt on poika 20, tulee hyvin toimeen sekä minun uuden mieheni kanssa että ex.än uuden vaimon kanssa. Lapset kyllä ymmärtävät ja kun heille antaa aikaa sopeutua eikä pakoteta mihinkään - ei varsinkaan ottamaan kantaa jomman kumman vanhemman puolesta tai vastaan... niin eivät he kärsi. Sinulle tämä on rankkaa, yövalvomiset, ruokahaluttomuus jne kuuluu asiaan mutta se helpottaa kun päätöksen olet tehnyt. Silloin voit alkaa elää ja järjestää omaa elämääsi. Voimia
Niin kauan kun itse tuntee ja välittää, niin kauan se raastaa ja satuttaa. Itse aloin "tappaa" tunteitani olemalla enää välittämättä ja kiinnostumatta siitä mitä tapahtuu. Keskityin vain olennaiseen eli tähän päivään ja lasten hyvinvointiin. En kysellyt en tuiskinut en reakoinnut hänen "juttuihin" elin vain lapsille ja ns."perheelle", tunteet laantui pikkuhiljaa... nyt jo ohi.
Jotenkin tuntuu tuo lause"lasten takia yhdessä" ihan hullulta,onko tilanne onnellinen lasten kannalta jos äiti voi huonosti ja isällä uusi nainen ja lapsi. Kyllä se on lapsille parempi että otat miehestäsi eron, vaikka vaikeaaa olisi, sinun pitää kunnioittaa itseäsi ja tunteitasi. Suuri itsekkyys ja omahyväisyys paistaa miehestäsi; hän sanoo että lasten takia yhdessä...no way, haluaa pitää takaporttia kenties auki, tai tuntee itsensä niin jumalaiseksi että on oikeutettu kahteen perheeseen(2 vaimoon).Se että hän on loukannut sinua ja lapsiasi ottamalla toisen teidän rinnallenne, on sinulle kaikkein onnekkainta että jätät hänet välittömästi. Elämää on surkean miehen jälkeenkin, vaikka aina lähetminen uuteen pelottaa ja ahdistaa, mutta on siitä selvinneet muutkin. Katso eteenpäin ja anna lapsillesi rakastava koti ilman sikamaista miestä.Lapsesi osaavat itse tehdä valintansa myöhemmin.
Mitä sinä haluat? Haluatko jatkaa? Jos et, niin eroa. Ikä ei ole mikään ongelma, älä sitä murehdi. Lapsesikin ovat varmaan jo sen verran isoja, että tämä "lasten takia" syykään ei ole enää oikein pätevä.
Ei muutako hänen kamppeet jätesäkkiin.Toimita menemään sen uuden tykö .Laita avioero vireille mahdollisimman pian.Kaikkeen ne naiset alistuu.
saamaan lisää harmaita hiuksia kuunnellessaan parikymppisen pimunsa pälätystä...
Vielä mietitkin jäämistä, johan nyt. Et ole liian vanha luomaan uutta elämää, pois moinen ajatuskin. Itse erosin äskettäin viisikymppisenä, ja onnitelen itseäni joka päivä siitä.
Herää jo!
Meilläkin kävi 30 vuoden liiton jälkeen lähes samoin. Nainen ei tullut tosin raskaaksi.
Valmistelin avioeroharkinnat jne. Pistin mieheni järjestykseen, olisin itse halunnut lähteä...
kaiken tuon jälkeen.
Älä oikeasti jää siihen. Näytä,että olet nainen ja laita asiat etenemään. Pärjäät kyllä!
Hyi hitto, mitä juttuja.
Kauhean pahalta tuntuu tilanteesi (sanoo n 47 v).
Onneksi on duunit ja sun muut... en ole riippuvuussuhteessa mieheeni.
hankalaksi juuri se että en voi ajatella vain itseäni. Jos se olisinkin vain minä ja mies en olisi jäänyt sekunniksikaan. Nyt ajattelen, että olenko huono äiti jos en uhraa itseäni lasteni tähden. tulisiko minun odottaa 2-3 vuotta, jolloin he ovat jo lähteneet oman elämän perään (paitsi nuorin) ja eroan vasta sitten.
Toisaalta en tiedä mistä sellaiseen elämään saa voimia. Onko kenelläkään kokemuksia/ajatuksia? Joka kerta kun en tiedä missä hän on tulee hirvee olo niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Teet pahaa itsellesi ja sen kautta myös lapsillesi jäämällä miehesi kynnysmatoksi. Annat lapsille huonon kuvan siitä kuinka naista saa alistaa mahdottomaan tilanteeseen.
Turhaa odottelet jotain erityisen sopivaa tilannetta. Ei avioerolle ole koskaan sopivaa tilannetta. On vain tilanne, ja se on teillä nyt.
Hei.... sinä et nyt ota vastaan edes apua....
Sinä pyörit päättämättömänä samassa koko ajan.
Jos olet päättänyt, ettet jaksa päättää ja toimia, olet menettänyt enemmän kuin miehesi... olet menettämässä sitä rataa ihmisarvosi, kunnioituksesi etkä pelkästään miehesi mielestä, myös omastasi ja lastesi mielestä, ja niiden, jotka jutusta tulevat aikanaan tietämään.
Mietipä sitä!
Mieti myös sitä, minkä neuvon itse antaisit rakkaalle siskollesi, jos hän tällaisista asioista Sinulle kertoisi, miten toivoisit hänen toimivan.
Miehesi tekee väärin siinä, että hän yrittää syyllistää sinua omista virheteoistaan. Jokaisessa suhteessa on ongelmansa, mutta hän on tehnyt virheen hakiessaan nuoremman tilalle sen sijaan, että olisi halunnut ratkoa ongelmia, mikäli teillä sellaisia on ollut. Liitto on aina kahden kauppa. Ei siinä voi vain yhtä syyttää. Et sinä todellakaan ole hänen tilannettaan aiheuttanut. Itse hän on tiensä nuoremman luokse löytänyt. Hänellä on on oma vastuunsa aiheuttamastaan tilanteesta. Hän vain yrittää saada sinut syyllistämisellään jäämään ja pitää kahta ovea auki. Hän saattaa mahdollisesti pitää sinua varalla tämän nuoremman rinnalla. Hänhän ei myöskään halua jättää tätä toista naista. Toisen ihmisen kunnioittaminen on aivan jotain muuta kuin se mitä miehesi tekee ja vaatii sinulta. Hänellä ei pitäisi olla tällä hetkellä mitään oikeutta vaatia sinua jäämään sellaiseen tilanteeseen. Älä jää roikkumaan vaan näytä, että sinä pystyt elämään omaakin elämääsi kerran hän ei halua jättää tätä nuorempaa naista. Lapsesi saavat myös paremman mallin omalle elämälleen ja saavat myös omalta osaltaan tilanteeseen selkeän ratkaisun. Lapset vaistoavat herkästi perhetilanteessa tapahtuvat henkisen ilmapiirin muutokset ja jos eivät tiedä syitä niin saattavat syyllistää myös itseään turhaan. Tuollainen aiheuttaa mahdollisesti myös traumoja sekä häpeän tunnetta lapsessa oman isänsä vuoksi. Se on lapsillesi mitä todennäköisimmin hyvin hämmentävä tilanne, mikäli he jo tietävät asiasta. Ja varmasti se aikaa myöten myös tulisi esille. Hänhän pitää kahta naista ja perhettä yhtä aikaa! Niin, että se lasten takia jatkaminen ei todellakaan ole paras ratkaisu. Menet ovat tehneet virheen ja jääneet huonoon suhteeseen, minkä laskuja sitten lapset maksavat myöhemmin masennuksella, häiriökäyttäytymisillä, terapialla jne. Älä anna sen aiheuttaa vahinkoa lapsillesi vaan tee se selkeä ratkaisu äläkä suostu miehesi lapselliseen vaatimukseen. Se, että ajattelisit siinä vain asiaa vain omalta kannaltasi, jos jätät, niin on myös lastesi parhaaksi. Kysy itseltäsi haluaisivatko he jatkaa sellaista perhe-elämää ja haluaisivatko he sinun jatkavan, jossa isä pitää toista naista ja lasta rinnalla? Pitäisikö sinun heidän mielestään kärsiä sellaisesta perhetilanteesta loppuelämäsi ja uhrata itsesi? Luulenpa, että tiedät siihen jo vastauksen.
T. Pirpana
Jaksoin itse kunnes lapset valmistuivat omaan elämäänsä ja sitten otin eron. Joten oli sikaa valmistautua eroon ja sen seurauksiin eikä se tuntunut sitten niin raskaalta kun jo olit ajat sitä miettinyt...
jatkoin avioliittoa mielestäni lasten takia.Kun tulivat vähänkin siihen ikään että osasivat sanoa mielipiteensä,sain kuulla että miksi ihmeessä jatkan näin.He olivat aistineet tilanteen, jopa he näkivät ja tunsivat ettei kenelläkään ole hyvä olla tässä perheessä.Ja minä kuin luulin ajattelevani lasten parasta! Nyt olemme muuttaneet lasten kanssa pois, eivätkä he haluaisi olla isän kanssa juurikaan tekemisissä.Yhteiset vuodet olivat tehneet tehtävänsä, vaikka minä toivoisinkin heillä olevan suhde myös isäänsä.
Kuuntele oman sydämesi ääntä, minäkin yritin kovasti ensin järkeillä mutta metsään meni, näin jälkikäteen katsottuna.Ps. lapset asuvat vielä kotona.
Et saa antaa kenenkään alistaa itseäsi noin. Kun pääset tuollaisesta hirviöstä eroon, oma itsetuntosikin saa vihdoin mahdollisuuden nousta. Lapsesi kyllä pärjäävät. He ovat sen ikäisiä, että osaavat kyllä jo jaella mielipiteitänsä. Varaudu, että syyllistävätkin teitä, mutta keskustelemalla siitäkin usein pääsee yli. Tai sitten voivat hyvinkin asettua tiiviisti sinun puolellesi, jos tietävät, mistä ero oikeasti johtuu.
Pienemmät lapset miettivät enemmän, onko syy eroon heissä, mutt vanhemmat jo käsittävät paremmin eron syyt.
Itse olin henkisesti alistettu tavallaan huomaamattani ja nyt runsas vuosi eron jälkeen tuntuu, että uskaltaisin valloittaa vaikka koko maailman =)
Voimia sinulle ja toivon todella, että osaat sulkea korvasi miehen syytöksiltä. Itse hän on syyllistynyt aviorikokseen ja nykypäivänä naisen ei todellakaan tarvitse sitä kestää ja ottaa siitä syitä itselleen. Tule ulos miehesi voimapiiristä ja tutustu uusiin mukaviin ihmisiin =)
Voimia sinulle, et ole yksin. Täältä saa yleensä todella hyvää vertaistukea!
Et ole vanha!Älä anna miehesi alistaa sinua yhtään enempää.Marssi rohkeasti oikeusaputoimistoon ja pistä ero vireille!
Tässä osoite, mistä saat paljon tukea ja neuvoa:
www.eroperhe.net
Kesti aikansa, ennenkuin itse annoin periksi, ja käväisin noilla sivuilla.En osannut ajatella omaa tilannettani "eroperheenä", vaikka mies onkin muuttanut pois kotoa pari kuukautta sitten ja on toisen naisen kanssa.
Nyt jo helpottaa, osa kiitoksesta kuuluu tuolla sivuilla käyville ihanille ihmisille!
Voimia ja jaksamista, kyllä sinä selviät!Lapset ovat varmasti helpottuneita, kun prosessi on ohi!Apua on saatavilla, kunhan uskallat sitä pyytää!
että haluasin vain kadota jonnekin. Jätän lapset miehelle ja muuttaa pois jonnekin Amazonin viidakkoon.
Kaikki on niin nöyryyttävää, en kestä edes ajatusta ihmisten säälivistä katseista. Kaikki kuitenkin ajattelee, että toi oli huono vaimo kun mies meni toisen perään.
Soitin sille uudelle, typeryyksissäni ajattelin että voisimme yhdessä löytää ratkaisun, mutta nyt tiedän mitä hän haluaa. Ja samalla hän sanoi juuri tuon, että oma vikasi kun olit huono vaimo etkä osannut miehestäsi huolta pitää!
Arvatkaa miltä tuntuu ja minä hölmö pesin sen kalsarit ja silitin paidat... kestin kaikki vaikeudet ja seisoin rinnalla koettelemuksista joita ette osaa kuvitellakkaan ja viime vuosina ihmettelin missä on vika kun toinen ei tee mitään väliemme parantamiseksi.
20-vuotias ei ole vielä välttämättä kovin kypsä omissa asioissaan ja pettävä osapuoli voi kertoa asiat tällaiselle kakkosnaiselle sellaisena kuin itse haluaa - ei sellaisena kuin ne välttämättä todellisuudessa ovat. Joten, älä hyvänen aika enää lyö itse itseäsi enempää kerran miehesi ei arvosta sinua. Olet tullut jo tarpeeksi "lyödyksi" henkisesti muutenkin. Hän luultavasti on tarvinnut vielä miehisyytensä korostajaa 20-kymppisestä tyttösestä, koska on jo itse 50-kymppinen. Hänellä vain on nyt se vaihe päällä, mistä hän ei näköjään edes halua luopua. Jokaisen parisuhde tasaantuu aikanaan, mutta kumpikin osapuoli on vastuussa suhteen ylläpidosta. Joten, miehesi tässä on ollut hakoteillä kun ei ole halunnut ylläpitää teidän suhdettanne. Hänellä on oma itsekäs valintavaiheensa menossa. Ei se ratkaisu välttämättä löydy toisen naisen sylistä vaan pitäisi pystyä katsomaan itseään peiliin ja siihen miehesi näytä olevan kykenemätön. Aika moni on siihen kykenemätön. On helpompi syyttää toista ja vierittää ongelmien syyt toisen niskoille, koska ei itse ole kypsä ottamaan vastuuta. Olet varmasti hyvä vaimo ja äiti lapsillesi. Ja, sinullahan on täysi oikeus esittää oma mielipiteesi ystävillesi, tutuillesi tai omille lähisukulaisillesi asioiden todellinen laita miten ne ovat olleet kaikki koettelemuksesi. Älä ota liian vakavasti sitä, mitä tämä 20-kymppinen tyttönen suoltaa sinulle. Hänellä on vain miehesi näkemys asioistanne ja se ei välttämättä ole edes se täysin oikea näkemys. Tottakai hän vanhemman miehen huomion imartelemana tai rakkaudesta sokeana uskoo kaikki juuri siten, miten miehesi hänelle asiat sanoo. Parisuhteessa on kuitenkin aina kaksi ihmistä mukana ja kaksi mielipidettä. Vaikka kuinka tuntuisi pahalta niin älä kuitenkaan tee sitä virhettä, että jätät lapsesi. He eivät ymmärtäisi sitä. He tarvitsevat sinua ja heillä on varmasti parempi saada olla sinun kanssasi. Kuinka tämä 20-kymppinen olisi yhtäkkiä muka kypsä ottamaan kaikki heidätkin huomioon? Kaikki mitä hän tällä hetkellä on kykenevä ottamaan huomioon on miehesi ja heidän lapsensa. . Saat tukea myös ammattiauttajilta. Mene puhumaan vaikeuksistasi, jos sinulla ei ole muita mahdollisuuksia kenelle puhua. Mitä kauemmin pitkität sitä, sitä huonompaan jamaan itse saatat joutua kun kuuntelet näiden kahden syytöksiä. Joskus vain pitää kovettaa itsensä ja olla välittämättä sellaisesta, jos itse tietää sisimmässään miten asiat ovat.Voimia sinulle ratkaisun tekoon ja kaikkea hyvää myös lapsillesi. Tiedän, että se ei ole helppoa.
T.Pirpana
tuntuu että ei itse osaa enää laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Toisaalta mieheni on erittäin hyvä puhuja ja manipuloija. Kun yksin ja yhden hyvän ystäväni kanssa pähkäilen tämän asian kimpussa, näen selvästi ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole kuin erota. Mutta mieheni saa minut aina tuntemaan että teen väärin ja olen syyllinen lasten elämän tuhoamiseen, jos en suostu jatkamaan hänen kanssaan.