Mulla ja vastikään tapaamallani miehellä on 15 vuotta ikäeroa. Nyt se ei tunnu miltään, hänessä on jotenkin ihanaa iän tuomaa kypsyyttä. Onko kuitenkin odotettavissa ikään liittyviä ongelmia? Kertokaa kokemuksista.
Olen itse 25 vuotta. Mies 40.
Olen itse 25 vuotta. Mies 40.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No jos nyt olis 20v nainen ja sit 35 mies, nii asia on ok! eiku kuksimaan, te ette itse edes joudu koskaan kärsimään ikäerosta... 35v nainen ja 50v mieskin menee...ja varmaan vielä 45v nainen ja 60v mieskin...
Mutta entä sitten ku on lapsia... Ne siitä kärsii..
ai lapset kärsii ? Ai siitä et isä on vanhempi ku äiti ?
Ei tasan kärsi.
No, alkuperäiselle:
Siitä todennäköisesti tulee ongelma sulle, koska mietit sitä jo nyt.
Mutta, ikä ei ihmistä pehenna.
Saat huomata, (jos olet itse sillä henkisellä tasolla), että miehet on pieniä poikia, ja se tulee niistä esille varsinkin kun ne löytää tytön ja rakastuu.
Eli, ei kannata yliarvioida sitä henkistä kypsyyttä, ja varsinkaan odottaa, että se olis silti vähemmän mies luonteeltaan , tai että sillä ei olis silti niitä omia kotkotuksiaan, jotka kyllä tulee ilmi sitten. Mutta iällä ei minusta ole siinä mitään väliä.
Kantsii myöskin pitää se seksuaalisesti vireessä, että se jaksaa panna sua vielä viiskymppisenäkin.
Muuten käy niin, että sinä olet pian naimahullu 30-v, ja ukko rupeaa pelkäämään, että se ei ole ns. riittävä.
On luonnollista että 15 v. ikäerolla eroavaisuuksia ja erilaisuutta ilmenee monissakin asioissa. Ratkaisevaa onkin se, miten itse niihin suhtaudutte.
Oman kokemukseni mukaan mitä tyynemmin näihin eroavaisuuksiin suhtautuu, sen paremmin ne "sietää" ja niiden kanssa voi elää rikasta elämää. Sen sijaan (jälleen vain oma kokemukseni) ne asiat, joita kypsemmässä miehessä alkuun ihannoi, alkoivat sitten jossain vaiheessa ärsyttää. Mitä enemmän ihailua, sitä enemmän ärtymystä.
Meidän suhteen pelastukseksi koitui väliaikainen ero, jonka tietysti ensin kuvittelin olevan askel lopulliseen eroon. Tämä pieni "aikalisä" antoi ajattelulle aikaa. Liian moni asia oli kaatunut lyhyen ajan sisällä niskaamme eikä osattu kömpiä kasan alta ulos. Vähitellen tiedostimme asiat ja ymmärsimme, että meidän oli vain keksittävä keinot selviytyä yhdessä(!!). Ero oli tuskallista kaipuuta toisen luo, mutta sen aikana kasvoin henkisesti monta vuotta. Ehkä se oli miehellekin ensimmäinen tilaisuus joutua "ajattelemaan". Ettei elämässä ajelehdita virran mukana, vaan asioista on otettava vastuuta ja pidettävä ajoittain huoli myös rakkaastaan, oltava tukena.
Sinä olet ikäsi puolesta vielä kasvuiässä. En lähde arvioimaan suhteenne tulevaisuutta. Onko miehellä kanttia antaa sinun aikuistua, olla vieläkin ajoittain nuori ja vallaton, vaikka hän ei enää jaksaisi pysyä samassa tahdissa. Loppuuko hänen ihannointinsa kun sinusta on kasvanut "vanhempi nainen", sinulla on elämänkokemusta ja näkemystä, ehkä nuoruuden raikkaus ja viattomuus on kääntynyt kokemuksen tuomaan tyyneyteen, etkä ole enää kodin "nuorekas piristys". Tulevaisuutta ei kukaan osaa ennustaa. Sen sijaan teidän on hyvä miettiä mitä toisessa rakastatte. Jos rakkaus johtuu ikään kuuluvista ominaisuuksista... vai rakastaako toista muiden ominaisuuksien johdosta... Vain te tiedätte.
Mikään ei ole mahdotonta, sanokoon muut ihmiset mitä tahansa. Älkää antako muiden vaikuttaa suhteeseenne mielipiteillään, edes alitajuntaisesti. Suhde voi loppua, mutta mitä sitten. Ette olisi saanut koskaan elää rikasta yhdessäoloaikaa, jos olisitte alkuun luopuneet pelkän ikäeron takia. Ehkä saatte pitkän ja rikkaan yhteisen elämän, jos vain osaatte ymmärtää ja tukea toisianne, olla avoimia ja rehellisiä, myös vaikeina aikoina. Tsemppiä.
kympistä eteenpäin miehen testot alkavat laskea, joten voipi tulla ongelmia seksin ja varsinkin halun suhteen.
En osaa sanoa miltä suuri ikäero tuntuu, kun nuorempi osapuoli on ohittanut nelikymppisensä. Jos seksi on sinulle ehdottomasti tärkeimpiä asioita suhteessa, toivottavasti miehesi ja sinun suhde on silloin niin avoin, että voit ottaa esille keskustelun Viagrasta ilman loukkaantumisia =)
Itselläni on yhdeksän vuotta vanhempi mies, olin 14-vuotias kun tapasimme, nyt 19. Jos emme nyt puhu fyysisistä muutoksista vanhemmalla iällä, sanoisin, että ikä on vain asenne. Minua ei tuo ikäero pelota, miehen vanhemmat ja omat isovanhempani ovat eläneet 6-10 vuoden ikäerosta huolimatta onnellisesti eläkepäivilleen asti... eikä loppua näy. Heidän seksielämästään en tosin ole kysellyt, eikä ole suunnitelmissakaan.
Meidän suhteemme on painottunut enemmän sellaisilla osa-alueille, joita fyysiset muutokset eivät tuhoa. Seksi on meille tärkeää, mutta vaikka mieheni olisi huomisesta lähtien lopun ikänsä impotentti, se ei suhtettamme tuhoaisi, tilaisin varmaan kassillisen leluja. Tokihan aika muuttaa ihmistä henkisestikin, mutta ei pelkästään aika, joten ei ole mitään "40-vuotiaan miehen mieltä" tai "70-vuotiaan miehen mieltä", joten tuota on turha pohtia. Jokainen on yksilö, ja monesti tällaiset nuoremman kumppanin löytäneet yksilöt ehkä vanhenevatkin hitaammin.
Pelkosi on ehkä ymmärrettävä, mutta henkilökohtaisesti uskon, että turha arkailu pitää rakkauden taatusti loitolla. Ethän tiedä mitä teille käy, ennen kuin kokeilet? Suhteita ei toki kannata aloittaa "no kokeilenpa vain" -asenteella, mutta turha niitä on jättää aloittamatta vain siksi, että joku asiahan voi muuttua 20 tai 30 vuoden päästä.
Kikki menee tosi hyvin, itse olen nainen ja mieheni 12 vuotta vanhempi.
Olemme täysin samalla aaltopituudella, mutta ainut ongelma on miehen haluttomuus!
No joku ei sanoisi haluttomuudeksi, koska harrastamme seksiä n.joka 4 pv. Itse olisin aktiivisempi, mutta mikään ei auta.
Itsetunto nollassa kun ei saa miestä syttymään vaikka on sukkanauhat, meikit kondiksessa enkä ole kauhen rumakaan.
En nalkuta yms.
Tämä asia voi tulla myös teidän kohtaloksi, mutta rakastan miestäni...
Tsemppiä!