Ratkaisu Lähi-idän ongelmaan

Anonyymi-ap

Palestiinaan on esitetty monenlaisia eri vaihtoehtoja ongelman ratkaisemiseksi, mutta Israel yrittää viivyttää ns kahden valtion mallia, jossa alue jaetaan kahteen osaan, toinen juutalaisille ja toinen arabeille.
Mutta koska Länsiranta on niin pirstaleinen siirtokuntien asutusten johdosta ja nämä siirtokunnat haluaisivat kuitenkin kuulua Israelin valtioon, ei sellainen tilkkutäkkimalli olisi toimiva,niin mielestäni ainoa ratkaisu on seuraava:

1. Nykyinen Israelin valtio jatkaa juutalaisena valtiona
2.Länsiranta ja Gaza muodostavat toisen itsenäisen valtion nimellä Palestiina, ja siirtokunnat kuuluvat tähän valtioon. Väestömäärällisesti arabeilla olisi enemmistö. Jos se ei juutalaisille kelpaa, he voivat muuttaa Israelin puolelle. Vastaavasti Israelissa asuvat arabit saisivat muuttaa tähän uuteen valtioon, vaikkakin galluppien perusteella enemmistö heistä haluaa asua Israelin hallinnon alla.
Muutoin juutalaiset olisivat tasavertaisia arabien kanssa ja parlamentti perustettaisiin yleisten vaalien pohjalta.

Tällainen ratkaisu on AINOA, joka voisi saada sekä Israelin että arabien hyväksymisen.

69

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikös tuo ole myös YK:n kanta asiaan?

    • Anonyymi

      Lähetä kirjotuksesi Israelin antikristuksena tunnetulle varmaan kiittää.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko Mahmud Abbasia?

    • Ilmeisesti kahden valtion malli kävisi Netanyahullekin, jos palestiinalaisvaltiolle ei muodostettaisi omaa armeijaa tai ylipäätään alueen turvallisuudesta huolehtisi Israel.

    • Anonyymi

      Mikä on JUUTALAINEN VALTIO?

      • Anonyymi

        Onko Suomi KRISTINUSKOLAINEN VALTIO?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Suomi KRISTINUSKOLAINEN VALTIO?

        Juutalaisuus ja kristinusko ovat verrattavissa olevia uskonto molemmat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juutalaisuus ja kristinusko ovat verrattavissa olevia uskonto molemmat.

        Jos Suomi olisi kristinuskolainen valtio, niin voisivatko Jehovan todistajat tai muslimit asua Suomessa?

      • Anonyymi

        Israel.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos Suomi olisi kristinuskolainen valtio, niin voisivatko Jehovan todistajat tai muslimit asua Suomessa?

        No Muslimi valtio myös asunut Juutalaiset ja Kristus
        Europasta 1933-1945 kuollut 6 Mil juutalaiset

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        No Muslimi valtio myös asunut Juutalaiset ja Kristus
        Europasta 1933-1945 kuollut 6 Mil juutalaiset

        Älä mollata kun et osaa Suomea!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä mollata kun et osaa Suomea!

        Juo vettä suola kanssa se auta joskus kun lammas tulee kipeä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Suomi olisi kristinuskolainen valtio, niin voisivatko Jehovan todistajat tai muslimit asua Suomessa?

        Maailmassa on paljon valtioita, joissa islam tai kristinusko ovat pääuskontona.
        Juutalaisuus lasketaan suurten maailmanuskontojen joukkoon, kuten kristinusko ja islam.
        Israelissa asuu uskonnottomia ja eri tavoin uskovia ihmisiä, kuten Suomessakin.

      • Anonyymi

        Etenkin laajojen juutalaisvainojen, holokaustin jälkeen juutalaiset tarvitsivat oman valtion.

    • Anonyymi

      Palestiinalaiset eivät vapaa ehtosesti ala minkäänlaiseen rauhaan Israelin kanssa, Israel on jo antanut itsehallinnon muslimeille Clintonin painostuksesta, slogan "rauha maata vastaan", palestiinalaiset ovat tulkinneet sen heikkoudeksi ja tänään slogan on vaihtunyt "Joesta Välimereen" palestiinalaisten Israelin valloittamiseksi ja islamistisen teokratian pystyttämiseksi, siinä ei ole tilaa alkuperäis asukkaille, juutalaisille, palestiinalaiset ovat luvanneet Auschwitsin juutalaisille:

      1. No recognition of Israel,
      2. No negotiations with Israel
      3. No peace with Israel.

      1. Palestiinalaiset on siis pakotettava rauhaan Israelin kanssa.
      2. Palestiinalaiset on pakotettava alkuperäiseen kahdenvaltion malliin vuodelta 1922.
      3. Palestiinalaiset rikollisjengit Hamas, PLFP, PIJ jne. on aseistariisuttava ja internoitava.
      4. Palestiinalaisten rikollinen ja laiton miehityshallinto PA Juudeassa ja Samariassa hajoitettava ja sen jäsenet pidätettävä rikostutkintaa ja oikeustoimia varten.
      5. Palestiinalaisten laittomat siirtokunnat Israelin valtion alueella tuhottava.
      6. Ne palestiinalaiset joilla on rikollinen tausta, rikosrekisteri sekä kytköksiä rikollisjengeihin on poistuttava välittömästi Israelin valtion alueelta.
      7. Palestiinalaiset on pakotettava tunnustamaan Israelin valtion suvereniteetti koko Israelin valtion alueella, tämä tarkoittaa äärimmäisen rasistisen Sharia apartheidlain ehdotonta kieltoa Israelin valtion alueella.

      Vain näin menetellen päättyy sata vuotta jatkunut tragedia, muuta tietä rauhaan palestiinalaiset eivät anna.

    • Anonyymi

      mitä ihmettä , eikö monikulttuurisuus olekaan rikkaus , vaikka länsimaissa sitä kylvävät 🤣

      • Anonyymi

        Ei islam tunne mitään monikulttuurisuutta.
        Islam on ainoa totuus ja sillä siisti. Toisinajattelijat tapetaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei islam tunne mitään monikulttuurisuutta.
        Islam on ainoa totuus ja sillä siisti. Toisinajattelijat tapetaan.

        Kyllä islam uskonto ei erota kulttuuri islami uskonto ei erota Valkoinen ja Musta
        Argentina.Blovia..Kolombia kirkuu ei pääse vielä musta iho .Valkoinen kanssa kohta ollaan 2024

      • Anonyymi
        Kardox89 kirjoitti:

        Kyllä islam uskonto ei erota kulttuuri islami uskonto ei erota Valkoinen ja Musta
        Argentina.Blovia..Kolombia kirkuu ei pääse vielä musta iho .Valkoinen kanssa kohta ollaan 2024

        Älä molota täällä kun et osaa Suomen kieltä!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä molota täällä kun et osaa Suomen kieltä!

        Lammas jos et ymmärrä ei tarvi vastata ,Mutta olen varma sinä ymmärsit hyvin nyt sinulle mahaa kipu et osaa sanoa mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä molota täällä kun et osaa Suomen kieltä!

        Älä vastaa sille, ei se kauaa yksin molota.
        Lähti islam-palstaltakin.

    • Ilmeisesti ensi vuoden alkupuolella aletaan runnoa läpi väkisin kahden valtion mallia. Palestiinalaisvaltioon kuuluisivat varmaan Gaza, Länsiranta ja Jerusalemin itäinen osa.

      • Anonyymi

        Jerusalemin kohtalosta tulee varmaan suurin kiista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jerusalemin kohtalosta tulee varmaan suurin kiista.

        Kahden valtion ratkaisu myös Ukrainaan?

      • Anonyymi
        inti kirjoitti:

        Kahden valtion ratkaisu myös Ukrainaan?

        Venäjällä ja muslimeilla(palestiinalalisilla) on vaain semmoinen ongelma, että he eivät tyydy kohtaloonsa vaan haluavat valloittaa lisää maata itselleen. Siksihän noita sotia käydään. Venäjäkin iso maa, mutta ei kelpaa, pitää ukrainasta saada pala myös.

      • Anonyymi

        Jerusalem on Israelin kaupunki aina ollut ja tulee olemaan. Sitä ei millekään terroristeille luovuteta.

      • Anonyymi

        Toivotaan nyt ettei palestiinalaiset onnistuisi Israelin valtion alueiden anastamisessa, kahden valtion malli on jo olemassa vuodelta 1922 ja sen pitäisi muslimeille riittää, he saivat alueesta 77% ja juutalaiset saivat omasta maastaan 23%. Arabit antoivat omalle valtiolleen nimeksi Transjordanian Hashemiittinen kuningas kunta, juutalaiset palauttivat omalle maalleen historiallisen nimensä Ertz Yisrael, Israelin maa.

        Palestiinalaiset ovat pääasiassa muslimeja sekä Jordanian kansalaisia ja siten Jordania on heidän kansallinen kotimaansa. Israelin valtion alueen palestiinalaiset ovat laittomia siirtolaisia lähinnä Jordaniasta ja aloittivat laittomien siirtokuntiensa rakentamisen Israelin valtion alueelle tukikohdikseen aseellista Jihadia varten maan valloittamiseksi islamille joka on muslimille elämääkin suurempi tehtävä. Israelilaiset nousivat vastarintaan koska heillä on kuolemantuomio, Fatwa, päällä jonka langetti muslimien jumala Allah vain siksi koska ovat juutalaisia eiikä minkäänlaista armoa ole luvattu. Allah kirosi juutalaiset apinoiksi ja koiriksi ja käski uskoviensa tappaa heidät missä ikinä heitä kohtaavat koska se Viimeinen päivä ei voi tulla jos maailmassa on yksikin juutalainen elossa. Se viimeinen taistelu käydään islamin ja juutalaisten välillä jossa se juutalaiskysmys lopullisesti ratkaistaan.

        Se toinen palestiilaisvaltion perusti laittomasti Yassir Arafat vuonna 1988 Israelin valtion tilalle, siihen sisältyys siis koko Israel, ei osia siitä. Palestiinalaiset ovat jo toistuvasti kieltäytyneet Golanista, Juudeasta ja Samariasta sekä Gazasta eikä mikään muu tule kysymykseenkään kuin Israelin valtio kokonaisuudessaan, mikään vähempi ei riitä. Mahmud Abbasin ja Khaleed Meshaalin mukaan tulevassa palestiinalaisvaltiossa ei ole tilaa juutalaisille ja heille palestiinalaiset ovat luvanneet Auschwitzin ja heillä on jo yli sadan vuoden ajalta siitä meriittiä. Juutalaiset eivät oikein usko sitä että muslimit olisivat tosissaan ja pitää sitä vain islamilaisena värikkäänä retoriikkana ja osa juutalaisista uskoo että kun kahden valtionmalli (mikä se sitten lieneekin) toteutuu niin sitten on rauha maassa ja hyvä tahto kaikilla vaikka viimeisen 20 vuoden historia näyttää päinvastaista.

        Muutama vuosikymmen oli Oslo I ja I, Tiekarttaa, Camp Davidia jne. USAn silloinen presisentti pelasi palestiinalaisten pussiin ja painosti Israelia luovuttamaan Juudean ja Samarian alueilta maa alueita Plan A, B ja C palestiinalaisille ja juutalaisille oli määritettynä oma plaaninsa jne. Ja rauha maata vastaan tapahtui eikä rauhaa tullut vaan intifada, Israelia painostettiin luovuttamaan Gazan palestiinalaisille ja rauha maassa, ihmisillä hyvä tahto?

        Palestiinalaiset katsoivat Israelin alue luovutukset heikkouden merkiksi ja se oli bensaa liekkeihin, palestiinalaiset käynnistivät laajat murha aallot Israelissa jossa kuoli lukuisia juutalaisia, Israelin vastarinta palestiinalaisten terroriin kiihotti kv. vasemmiston massiiviseen lokaamis ja mustamaalaus kampanjoihin Israelia vastaan. Slogan "Rauha maata vastaan" oli ja on valhetta jota vasemmisto levitti disinformaatio ja propaganda mediassaan. Palestiinalaiset olivat siis vääryydellä ja petoksella anastaneet Israelin valtiolta alueita, eikä heillä ole aikomustakaan luopua Jihadista ennen kuin Israel on tuhottu sekä juutalaiset tapettu ja muslimien valloitussota Israelin valtion alueella jatkuu.

        Tähän ollaan sitten tultu, slogan "Rauha maata vastaan" on jo vaihtunut "joelta mereen" koska Israel on luovuttanut maata paleestiinalaisille joka ei riitä palestiinalaisille, Gazan sota jonka Hamas aloitti näyttää nyt siltä että samalla Hamas sytytti Harmageddonin tulilangan. Israel on antanut maata palestiinalaisille Juudeassa, Samariassa ja nyt viimeksi vuonna 2006 Gazan ja mitä seuraavaksi? Pitäisikö Israelin nyt sitten luovuttaa Galilean, Negevin, Sharonin, Carmelin jne. muslimivalloittajille. Eiköhän ole tullut jo korkea aika asettaa rajat muslimeille kuin paljon he saavat ryöstää maata Israelilta ja voipi olla että jos/kun sota eskaloituu niin palestiinalaiset menettävät pian valloittamansa Israelin valtion alueet takaisin Israelille kuten kävi 1967 jossa Syyria, Jordania ja Egypti menettivät miehittämänsä Israelin alueet takaisin Israelille.

        On selvää ettei vasemmisto lopeta rääkymästä ihmisoikeuksista, palestiinalaisten kärsimyksistä, naisten ja lasten kansanmurhista, apartheidista, sionatseista jne.räikeistä valheitaan. Aika näyttää syttyykö nyt ens vuonna se WWIII mutta joka tapauksessa vasemmiston lietsoma antisemitismi on jo päässyt samoihin lukemiin kuin Nazi Saksa ennen vuotta 1940, ehkä jo ensi vuonna YK kokoontuu omaan Wannsee konferenssiinsa päättämään das Endlösung der Judenfrage ajankohdan Israelin "pakottamiseksi rauhaan" ja "palestiinan vapauttamiseksi" jonka jälkeen Israelia ei enää ole. Israelin valtion paikalla on islamilainen Sharia valtio, Jordania, "palestiina" on projektin nimi Israelin valtion alueen liittämiseksi Jordaniaan ilman juutalaisia.

    • Anonyymi

      Muslimit eivät suostu "kahden valtion" malliin vaan he haluavat kaiken itselleen. Muslimien pyrkimys on tuhota juutalaisvaltio. Iran on moneen kertaan toitottanut "pyyhkivänsä Israelin kartalta". Suomen mediassa ei kerrota totuutta vaan lässytetään arabeja mielisteleviä tyhjänpäiväisyyksiä. Islamilla on sota juutalaisia ja myös kristittyjä vastaan. Se ei tyhjän lässyttelyillä lopu.

    • Anonyymi

      Raamattu kertoo, että Ismaelin jälkeläiset (arabit) tulevat aina olemaan riidoissa naapurikansojen kanssa.

    • Anonyymi

      Yksi vaihtoehto on myös se että annetaan kalistella loppuun tuo homma. Jokainen valtio voi tukea sitä puolta mitä haluaa ja osallistua saisi myös mikäli sotiminen kiinnostaa . Tuosta voitaisiin periä maksua jolla sitten voitaisiin järjestää "siviileille" humanitaarista apua eli pudottaa lentopaketteja joissa vettä ja leipää. Taistelut rajattaisiin vaikka pariin tai no innokkuudesta riippuen miksei neljäänkin viikkoon. Kolme parasta porukkaa pääsisivät ns. lopputaisteluun joka huipentuisi Jerusalemissa käytävään kuuden viikon, kuuden päivän tai kuuden tunnin sotaan, riippuen voittajasta ja voittaja saisi pitää koko paskan karvoineen päivineen.

      • Anonyymi

        Kannatettava ehdotus etenkin koska ydinaseita ei kait haluta käyttää voisi haitata meidän muidenkin elämää.

    • Kahden valtion ratkaisu on toteutettu ainakin aikoinaan Intiassa. Wikipedian mukaan brittiläiset luopuivat vallasta virallisesti 14. elokuuta 1947, jolloin Intiasta ja Pakistanista tuli itsenäiset valtiot. Silloinkin toinen valtioista, Pakistan, koostui kahdesta erillisestä alueesta. Väestöä siirtyi suuret määrät alueilta toisille, eikä väkivaltaisuuksilta vältytty.

      • Anonyymi

        Hindut ovatkin maltillisempia kuin muslimit. Pakistanissa, joka on muslimivaltio, vainotaan kristittyjä ja heidän elämänsä tehdään mahdollisimman hankalaksi. Mutta pakon edessä hekin taipuvat.
        Samaa voisi kokeilla Lähi-idässä.

        Löytyisikö jotakin vielä kauempana, johon voisi katsoa?

        10000000 Ihmisiä kuollut Amerikka sota jälkeen ehkä USA Muslimi valtio
        1,5 vuotta sota Ukraina ehkä Venäjä muslimi valtio
        Europasta kuollut 1933-1945 6 mil Juutalaiset ehkä europa oli joskus Muslimi valtio

      • Anonyymi kirjoitti:

        Löytyisikö jotakin vielä kauempana, johon voisi katsoa?

        Sattumoisin Intia ja Pakistan itsenäistyivät brittien hallinnosta samoihin aikoihin kuin Israel.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hindut ovatkin maltillisempia kuin muslimit. Pakistanissa, joka on muslimivaltio, vainotaan kristittyjä ja heidän elämänsä tehdään mahdollisimman hankalaksi. Mutta pakon edessä hekin taipuvat.
        Samaa voisi kokeilla Lähi-idässä.

        Äärihindut vainoavat sekä muslimeja että kristittyjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärihindut vainoavat sekä muslimeja että kristittyjä

        Intiassa

    • Anonyymi

      Kummallista, että Hamas-Israel sodasta Israel kertoo kuolleen vain 4 Israelin sotilasta, mutta 17.000 Gazan uhria, pääosin naisia ja lapsia. On kuin sotilaat eivät tappelisi ollenkaan keskenään, vaan ainoastaan nyt jyrätään hengiltä siviiliväestöä. Miten tämä on mahdollista?

      • Anonyymi

        Eihän tällaista voi edes kutsua sodaksi - kyseessähän on aivan selvä etninen kansanmurha?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tällaista voi edes kutsua sodaksi - kyseessähän on aivan selvä etninen kansanmurha?!

        Montako kansalaista väitettiin Irakin Saddam Husseinin eliminoineen, kun vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi - Suomen pääministerin Paavo Lipposen luvattua aseapua Bushille - Irakiin pelastamaa Irakin kansaa ? Näkyy tämä sama Israelin pääministeri olleen silloisen operation takana. Ja olihan se nyt täysin uskomatonta, että dokumentissa kerrottiin nyt salaliittosanaan yhdistetyn, Epsteinin kiristyskuvioihin liittyneen suomalaismiljardööri Peter Någordin saarella olleen presidentti Bushille jopa oma huone! Mikä tämä kuvio oikein on?!

        MITÄ SUOMI ON TEHNYT?

        Kiristysaineisto toimitettiin Mossadille ja CIA:lle, ja operaatioon liittyi toisen maailmansodan aikainen, nimekäs juutalainen rabbi. Ja vastaavasti Rovaniemen yliopiston tutkimus 'Kahden valtakunnan kansalaiset', kertoo CIA:n rahoittaneen Suomen lestadiolaisia. Olemme kohtalaisen pihalla pienen kotimaamme todellisista touhuista maailman onnellisimpana kansana! Miksi vuodenvaihteessa 2008-2009 vain parin kuukauden sisällä päätyi itsemurhaan kolme Suomen korkeinta poliisivalvontaviranomaista - poliiylitarkastaja, Supon päällikkö ja poliisiylijohtaja?

        Ja suomalaiset eivät näe mitään, kuule mitään, eivätkä ymmärrä mitään?! Mutta on se hyvä, että edes kirkko on ryhtynyt kansalaisistaan manaamaan pahoja henkiä?! Liittyykö näihin kuvioihin nyt vielä jotenkin Suomen luterilainen kirkko? Tuli mieleeni, kun Irakin sotakuvioita käsittämättömästi sivunneen Ulvilan murhatapauksen tiimoilta, millä näytelmällä viihdytettiin Suomen kansaa vuosikaupalla, oli todettu Jukka S. Lahden olkapäistä löytyneen väärinpäin olevat ristit?!

        Näemmekö vielä ennen presidentti Niinistön pitkän virkakauden loppua hänen pitämässä puhetta kädet ristittynä pöydällä, Suomen siniristilipun liehuessa vieressä: "Arvon kansalaiset, herrat ja naiset, minun on tunnustettava teille...".

        Ja kuinka ollakaan - saman kohuajan oli poliisiministerinä itse Päivi Räsänen.

      • Anonyymi

        Valheessa kaikki on mahdollista kuten yleensäkkin kaikki Hamasin ja vasemmiston väitteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tällaista voi edes kutsua sodaksi - kyseessähän on aivan selvä etninen kansanmurha?!

        .. jota vasemmisto tukee propagandassaan, siis valhetta alusta loppuun.

      • Anonyymi

        Terroristeja on tapettu Gazassa ainakin 15 000
        Ymmärrät varmaan, että tuollainen luku 4 viittaa sodassa vain yhteen tapaukseen, jossa on kuollut tuon verran sotilaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän tällaista voi edes kutsua sodaksi - kyseessähän on aivan selvä etninen kansanmurha?!

        Ei selvästikään ole, jos yhtään tietää kansan,urhan kriteerit,
        Sellaisesta ei kannata puhua heppoisin perustein. Israel pyrkii välttämään siviiliuhreja.

    • Anonyymi

      Eiköhän Israel nyt näytä kantansa, mitä enää jää epäselvää?
      Yli miljoonan ihmisen asunnot tuhottu, infrastruktuuri tuhottu ja lopunkin tuhoaminen jatkuu. Tästä on hyvä alkaa neuvotella kahden valtion mallista kun toinen osapuoli on pommitettu pois kartalta...eiköhän tämä johda myös siihen, että Israel ottaa itselleen lisää alueita, ihme ellei se niin tekisi?

      • Niin ei tämä nyt ihan vahvimmalta rauhansopimuksen tulolta vaikuta vähän voisi olla reilumpaakin. Eipä tuolla tarvitse jatkossakaan ihmetellä sitä mistä niitä terroristeja tulee ja riittää.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Niin ei tämä nyt ihan vahvimmalta rauhansopimuksen tulolta vaikuta vähän voisi olla reilumpaakin. Eipä tuolla tarvitse jatkossakaan ihmetellä sitä mistä niitä terroristeja tulee ja riittää.

        Islamistahan niitä terroristeja sikiää ympäri maailmaa eihän siinä mitään ihmeteltävää ole.

      • Anonyymi

        Hamas itse on kylvänyt räjähteitä rakennuksiin israelilaisia sotilaita varten

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä tilanne on niin toivoton, että todellista ratkaisua ei ole. Sitä paitsi kukaan ei tiedä valheellisen tiedotuksen takia kuka on enemmän oikeassa ja rehellinen tiedottaessaan asioista.(Luotan itse enemmän Israeliin, kuin muslimeihin.)
      Ainoa vaihtoehto olisi ollut, että jotenkin saataisiin terroristijärjestöt kuriin ja reservaatteihin. Eivät lopeta ikinä. Kuka pystyy maailmassamme tähän, kun itsekin suojelemme ja elätämme Isistä yms.
      Ymmärrän, että annoimme Israelille maansa takaisin, mutta emme osanneet ennakoida tätä muslimien vihaa jne.
      Jälkeenpäinkään kyllä en tiedä miten olisi tullut toimia. Jumalasta tämä juutalaisten paluu ei kyllä näytä olevan. Lihan voimassa on tehty ja ihmisen tahdosta.
      Raamatun tulkintani mukaan, Jumala antoi lopettaa Vanhan Liiton lopullisesti v. 70 jkr. Temppeli hävitettiin ja juutalaiset lähetettiin muiden kansojen sekaan lopullisesti.
      Toisaalta ei tätä kyllä ymmärräkään. Menee miten menee ja nyt näyttää todellakin, että Jumala sallii Israelin hävittää palestiinalaiset lapset ja naiset, siviilit. Saadaankohan silti edes Hamas hävitettyä?
      Pää hajoaa, jos näitä miettii. Kai Jumala tietää mitä sallii eikä ole ensimmäinen kerta kun maailmassamme teurastetaan massoittain ihmisiä. Toivomme on silti Jeesuksessa Kristuksessa ja kukaan ei vielä ole lopullisesti kuollut ennen Tuomiopäivää, eikä mielestäni nukukaan.

      PKTNH

      • Anonyymi

        Näetkö, että mitä tässä lukee - Paavalin Galatalaiskirje:

        "3:13 KRISTUS on lunastanut meidät lain kirouksesta , kun HÄN TULI i KIROUKSEKSI meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "KIROTTU on jokainen, joka on puuhun ripustettu"

      • Anonyymi

        Liiton Jumala, eli Mooseksen Jumala ja juutalaisten Jumala, joka Raamatusta on Jeesuksen sanoin Saatana, puhuu tulivuoren sisältä. Edelleenkin löytyy 5.Moos.4:10 alkaen.

        JUUTALAISTEN JUMALA EI OLE JEESUKSEN OPETTAMA JUMALA, ISRAELIN JUMALA.

        Israelin Jumala, Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan isä, on edellä olevassa lauseessa kitottu Kristus KIROUKSEKSI Jeesuksen nimeen, joka johdattaa seuraajansa juutalaisen kristinuskon opilla tulivuoren tulenliekkeihin.

        Löytyy 1.Korintolaiskirje 3:13

        Kirottu 3:13 tuliseen paikkaan 3:13 kirouksella.

        Luojajumalan sanat 3:22 (1.Moos.) ja kirous purettu 22:3 (ilmestyskirja).

        Paavalin oppi käyttäen Saatanasta Jumalan nimeä Raamatussa on peilikuva, jossa paha käännetään pyhäksi.

        Ilmestyskirjan loppu sitten kääntää Jeesuksen uudella tulemisella pahan takaisin hyväksi, kun Paavalin Jeesuksen päälle tosi Jumalana lukema kirous on purettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmestyskirjan loppu sitten kääntää Jeesuksen uudella tulemisella pahan takaisin hyväksi, kun Paavalin Jeesuksen päälle tosi Jumalana lukema kirous on purettu.

        Juutalaisten Jumala Raamatun ja arkeologisin todistein on VT:n Saatana eli Baal-jumala, uhrikulttijumala, joka vaatii ihmisuhrejakin.

        Raamattu ei ollut kirja, johon kuului uskoa, vaan erottamalla hyvä tieto ja paha tieto, piti löytää 'voittajana takaisin paratiisiin, jossa on se elämän puun salattu manna' Jeesuksen sanoin, ja saada ihmeidentekokyky, jonka Jeesus lupasi seuraajilleen opettaa.

        Ja miksi tässä sitten kävikin niin - vaikka kaikki lukee Raamatussan - että kirkko ryhtyikin opettamaan Saatanaa Jumalana, en tiedä. Kysykää kirkolta.

    • Anonyymi

      Siellä on pyritty vastaaviin ratkaisuihin, mutta Palestiina ei suostu. Heitäkin pitää ymmärtää. Tuo ei toimi logistisesti mitenkään eikä mahdollista kehityskelpoisen yhteiskunnan muodostamista.

      • Anonyymi

        Islamisteilla sama juutalaisten Baal-jumala kuin kristityilläkin juutalaisten huijauksella, ja kun huijaus paljastetaan, leviää koko juutalaisten pelikenttä.

    • Anonyymi

      Kuule, tilamme on kohta sellainen, ettei juutalaisilta ystävällisesti kysytä, että mitä he hyväksyisivät.

      • Anonyymi

        Siis tilanne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis tilanne.

        Mitähän tuo pelle sekoilee:
        "JUUTALAISTEN JUMALA EI OLE JEESUKSEN OPETTAMA JUMALA, ISRAELIN JUMALA."

        Jeesus sanoi: "Kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." "Minä ja Isä olemme yhtä."
        Juutalaisilla on vielä peite silmillään, kuten Paavali opetti.

    • Milloin kurdeille saadaan oma valtio?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ensin pitää saada toimiva hallinto Gazaan.
      Se on parempi olla joku muu, kuin länsirannalla, joka ei ole tuominnut Hamasin lokakuun iskua.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      173
      3080
    2. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      50
      2420
    3. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      429
      2405
    4. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      22
      1954
    5. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      49
      1795
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      132
      1676
    7. Hallitus käy seuraavaksi palkansaajien sunnuntailisien kimppuun

      Vuoro-ja sunnuntaityötä tekeville työntekijöille, muun muassa hoitajille, poliiseille, kaupan työntekijöille jne. on luv
      Maailman menoa
      260
      1443
    8. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      132
      1414
    9. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1390
    10. Morning has broken

      Simmut aukaistaan. Ja noustaan päivään valkeaan. Hyvää huomenta. 😊☀️🍳☕❤️
      Ikävä
      129
      1331
    Aihe