Yle ei kerro Hamasin väkivallasta muualla kuin netissä

65457
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Järkyttävää, mutta ei yllättävää.

1Äänestä
  • Sekö että aloittaja valehtelee?

    Äänestä

  • Ihan omin sanoin, kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ihan omin sanoin, kiitos!

    Niin että omin sanoin pitää valehdella että sinä olet oikeassa? Että noita minun esiin ottamia juttuja ei ole olemassakaan koska sinun "teoriasi" sanoo niin. Oletko sinä siis ihan pimee?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ihan omin sanoin, kiitos!

    Se on ressukka.

    Äänestä

”Seksuaalista väkivaltaa käytettiin sota-aseena, Halperin-Kaddari sanoo BBC:lle.”

Tämä yököttävä väkivalta näyttää olevan nykyajan sodankäyntiä. Olen seurannut lähinnä Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja sen tekemää vastaavaa väkivaltaa ukrainalaisille.

”Yle ei ole voinut vahvistaa kuulustelumateriaalien tai muiden silminnäkijälausuntojen todenperäisyyttä.”
”Ei ole myöskään viitteitä siitä, että kertomukset olisivat valheellisia, vaikkakin joidenkin yksittäisten kertomusten todenperäisyyttä on epäilty esimerkiksi israelilaismedioissa.”

en epäile, etteikö tuollaisia hirmutekoja olisi tehty. Mutta seuraavaa ihmettelen:

”Israelissa ja Gazassa tapahtuneita sotarikoksia selvittävä YK:n tutkintaryhmä kertoi hiljattain, että se aikoo selvittää myös Hamasin väitetysti tekemiä seksuaalirikoksia.” ja ”Israel pitää kuitenkin YK:n selvitysryhmää puolueellisena, eikä se ole suostunut tekemään yhteistyötä sen kanssa.”

Miksi Israel kieltää sotarikosten tutkimisen?

Äänestä
  • ”Israel pitää kuitenkin YK:n selvitysryhmää puolueellisena, eikä se ole suostunut tekemään yhteistyötä sen kanssa.”

    Tässä Israel on viisas ja oikeassa, on selvää että YKn on pakko olla kallellaan arabi- ja kehitysmaihin eikä tähän näiden suosimiseen kuulu mitenkään tosiasiat vaan se propaganda mikä lähinnä tulee arabimailta. Jos YK ei tätä noudata niin rahahanat tukkeutuu kaikkialta.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ”Israel pitää kuitenkin YK:n selvitysryhmää puolueellisena, eikä se ole suostunut tekemään yhteistyötä sen kanssa.”

    YK:n suurimmat nettomaksajat ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani ja Saksa. Ei tarvitse olla kallellaan arabi- tai kehitysmaihin rahahanojen tarpeessa.

    Äänestä

  • "Miksi Israel kieltää sotarikosten tutkimisen?"

    Israel tietää kokemuksesta, että YK:n suorittamat tutkimukset ovat AINA PUOLUEELLISIA!
    Eihän YK voinut edes tuomita Hamasin hyökkäystä vaikka Israelin toimet tuomittiin.
    Pääsihteeri Guterreskin syytti VAIN ISRAELIA kansanmurhasta, vaikka Hamas yritti sitä samaa.
    Tuollainen puolueellisuus on ollut YK:n tapana jo kymmeniä vuosia ja Israelin omien kansalaisten puolustaminen on aina leimattu sotarikokseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ”Israel pitää kuitenkin YK:n selvitysryhmää puolueellisena, eikä se ole suostunut tekemään yhteistyötä sen kanssa.”

    Tässä Israel on viisas ja oikeassa, on selvää että YKn on pakko olla kallellaan arabi- ja kehitysmaihin eikä tähän näiden suosimiseen kuulu mitenkään tosiasiat vaan se propaganda mikä lähinnä tulee arabimailta. Jos YK ei tätä noudata niin rahahanat tukkeutuu kaikkialta.

    Propaganda no Amerikka on maailma paras
    Irakin Yli aseta ja ase 2003 -MyösAfganistan soota 2001 loppu Amerikka juoksi kuin rotta
    Ja koska Israeil on Amerikka piikuupoika pikkukoira ihan mitä vaan Tarkoita propaganda auta Israeil paljon enemmän

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Sinä olla täysin hakoteillä! Sinä auta vain terroristeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Sinä olla täysin hakoteillä! Sinä auta vain terroristeja.

    Koska puhuin mitä on totta McDonald s Tarvi WC siivoja uskon se on hyvä paikka sinulle

    Äänestä

  • Harmi en olen ja en olen uskovainen

    Äänestä

  • No kumpi ensi kana vai muna
    Sanoin en olen mutta ihan sama mitä mietit

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    YK:n suurimmat nettomaksajat ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani ja Saksa. Ei tarvitse olla kallellaan arabi- tai kehitysmaihin rahahanojen tarpeessa.

    Ihan turha järjestö!

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No kumpi ensi kana vai muna
    Sanoin en olen mutta ihan sama mitä mietit

    Sinulle on ko vastattu, että Jumala loi munivan kanan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sinulle on ko vastattu, että Jumala loi munivan kanan.

    Hyvä vastaus!

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Koska puhuin mitä on totta McDonald s Tarvi WC siivoja uskon se on hyvä paikka sinulle

    Mikä se baari on missä olet töissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ”Israel pitää kuitenkin YK:n selvitysryhmää puolueellisena, eikä se ole suostunut tekemään yhteistyötä sen kanssa.”

    Tässä Israel on viisas ja oikeassa, on selvää että YKn on pakko olla kallellaan arabi- ja kehitysmaihin eikä tähän näiden suosimiseen kuulu mitenkään tosiasiat vaan se propaganda mikä lähinnä tulee arabimailta. Jos YK ei tätä noudata niin rahahanat tukkeutuu kaikkialta.

    ja pian pommi iskut yleistyy kaikissa julkisissa liikenne välineissä, on siis terveellisintä propagoija pro palestiina agendaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Mikä se baari on missä olet töissä?

    Koko päivä töissä' onko sinulle ikävä kyllä varma
    Tulee Forssa Baari kysyä Kardox tuleen heti

    Äänestä

Israeil on Amerikka pikkupoika

Äänestä
  • Palet on Iranin sätkynukkeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Palet on Iranin sätkynukkeja.

    No Jos Amerikka uskoisin hyökkää Iranin
    Nyt Amerikka on Irakista noin 12 km kaukana Iranin kanssa

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No Jos Amerikka uskoisin hyökkää Iranin
    Nyt Amerikka on Irakista noin 12 km kaukana Iranin kanssa

    Israel tulee tuhoamaan Iranin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Israel tulee tuhoamaan Iranin.

    Kyllä ensi jos onnistu Tuhoa ja tuhoaman pieni ryhmä Hamas sitten Iran
    Hamas on 10 km kaukana sitten kaukana 3000 km Iran

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Kyllä ensi jos onnistu Tuhoa ja tuhoaman pieni ryhmä Hamas sitten Iran
    Hamas on 10 km kaukana sitten kaukana 3000 km Iran

    Mitä Hamasille ja Iranille pitäisi tehdä?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mitä Hamasille ja Iranille pitäisi tehdä?

    Jos haluat tappaa karma pakko aloitta pää ei häntä
    Jos Amerikka puhu totta Hyökkää Iran nyt Amerikka on Irakista tarkoita 12 km kaukana Iranin kanssa

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Jos haluat tappaa karma pakko aloitta pää ei häntä
    Jos Amerikka puhu totta Hyökkää Iran nyt Amerikka on Irakista tarkoita 12 km kaukana Iranin kanssa

    Opettele Suomea, pyllistelijä!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Opettele Suomea, pyllistelijä!

    Lammas jos hyökkäsin sinun äiti varma et puhunut mitään mutta kun puhuin UNCLE SAM sinun perse vuota
    Macdonald s tarvi WC siivoja ehkä hyvä sinulle

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Lammas jos hyökkäsin sinun äiti varma et puhunut mitään mutta kun puhuin UNCLE SAM sinun perse vuota
    Macdonald s tarvi WC siivoja ehkä hyvä sinulle

    Lammas onkin sinun sukusi miesten yleisin lempinimen kohde?

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Lammas onkin sinun sukusi miesten yleisin lempinimen kohde?

    177 CM 30 ja kohta 31 vuotta sportinen mies vihreä silmä naiset ei jätä minua rauhaa

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    177 CM 30 ja kohta 31 vuotta sportinen mies vihreä silmä naiset ei jätä minua rauhaa

    Olen rasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Olen rasisti.

    Ei häitä minulle hyviä ystäviä he ovat rasisti

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Ei häitä minulle hyviä ystäviä he ovat rasisti

    Vai oikein häitä rasisteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Vai oikein häitä rasisteille.

    No ei häitä ei maailma valkoinen ja musta
    Olet mitä olet suomi demokrati maa

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    No ei häitä ei maailma valkoinen ja musta
    Olet mitä olet suomi demokrati maa

    Opettele Suomen kieli ja länkytä sitten lisää!

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Opettele Suomen kieli ja länkytä sitten lisää!

    Oliko kieli ongelma tai sinulle sana loppu
    Sano ihan suora ei kuka tunne sinua Anonimkuyuio nimi haherh

    Äänestä

  • Kardox89 kirjoitti:

    Oliko kieli ongelma tai sinulle sana loppu
    Sano ihan suora ei kuka tunne sinua Anonimkuyuio nimi haherh

    Sinulle näyttää olevan.

    Äänestä

"Israel tietää kokemuksesta, että YK:n suorittamat tutkimukset ovat AINA PUOLUEELLISIA!"

YKn täytyy hyvittää islam-maita jotka ohjailevat kehitysmaita ja vähän muitakin, siksi YKn tutkimukset eivät edes voi olla puolueettomia.

Äänestä
  • Israel ei halua asioita pengottavan koska ei omatkaan jauhot ole puhtaat.

    Äänestä

Ei ole Hamas on syytön

Äänestä
  • Ei liioin Israel ja jos asioita tutkitaan niin silloin tutkitaan kaikki ja sitä Israel ei halua.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei liioin Israel ja jos asioita tutkitaan niin silloin tutkitaan kaikki ja sitä Israel ei halua.

    Miten tämä sota alkoi 7.10.?

    Äänestä

Sitten näitä barbaareja muslimeita päästetään Suomeenkin. Islam on kuoleman kultti.

Äänestä
  • Ei pitäisi päästää. Islam ei kuulu sivistysmaihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei pitäisi päästää. Islam ei kuulu sivistysmaihin.

    Näin se vaan on.

    Äänestä

Valehtelet.

Äänestä

ArtoTTT

Taitaa moni länsimaissakin pelata Hamasin, Iranin ja Venäjän joukkueelle.

2Äänestä

Ylen verkkosivuilta löytyy otsikko: "Gazan eteläosassa käydään raskaita taisteluita". Mutta ei koskaan tv:n uutissa puhuta lainkaan Hamasin taistelijoista tai mainita yhtä ainoaa kaatunutta Hamasin sotilasta. Yle näyttää aina vain siviilejä, haavoittuneita lapsia kannettaan teatraalisesti ja siviiliuhrien lukumäärä mainitaan monet kerrat.

Äänestä

Hamas tappoi vain siviileitä.

1Äänestä

Järkyttävää raakalaisuutta.

1Äänestä

Järkyttävää tietoa mitä silminnäkijät ovat kertoneet.

2Äänestä
  • Niin on. Noin raaka ei edes isis ole.

    Äänestä

Onko nuo Israelilaiset tosiaan niin miehiin kallellaan kun pitää riisuttaa noita Palestiinalaisia. Luulisi että tuolla halukkaita miehiä riisumaan ihan omasta takaa onhan niin niin komeat Pridetkin.

Äänestä

Onko se sitä parempaa väkivaltaa?

1Äänestä
  • Ilmeisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ilmeisesti.

    Hamas ei suostu näyttämään minkäänlaisia kuvia ottamistaan panttivangista. Miksihän siitä kukaan palestiinalaisfani ei nosta meteliä?
    Edes Punaisen ristin tarkkailijoita ei päästetä heidän luokseen.

    Äänestä

Koko maailma on kauhuissaan.

Äänestä
  • Ei, vaan useimmat mediat eivät välitä asiasta mitään. Jos palestiinalaisia vankeja kohdeltaisiin samalla tavalla, niin silloin maailma olisi kauhuissaan.
    Israel riisuttaa noita Hamasin taistelijoita siksi, koska nämä piilottavat kranaatteja ja räjähteitä vartaloonsa ja tarpeen tullen räjäyttävät kuulustelijoitaan.

    Äänestä

Peittelevät Hamasin raakuuksia.

Äänestä

Saatanan hamas...sellaisia tekoja tekevät, ettei voi edes kirjoittaa ja minäkin olen aina reippaasti kirjoittanut.

1Äänestä
  • Se juuri.

    Äänestä

ISIS/Daesh oli vielä raaempi ja epäinhimillisempi.

Äänestä

Ylen Havumöki puhuu aina äärijärjestöistä eikä terroristijärjestöstä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20063754?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Isisiäkin raaempaa hommaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu