Aurinkorannikolla kuitenkin aurinkopaistaa 360vrk/vuosi

Muutamavuosi asuttu talvet auringossa ja todellakin kannatti! monia sairauksia saatupois kun ollaan ns.shortsit ja sandaalit eli kaikki liikkuminen todella helppoa.
2650+1980 euroa molempien kk.ansiot -1200euroa menot kaikkineen todella hyvin menee.
Lokakuussa tullaan Aurinkoon Suomen ahdistuksesta! Toukokuussa jo vapaa-ajan asunnolla Keski-Suomessa eli todella reipasta toimintaa kahdelle 63v. urheilulliselle.
Mies on kova marjastaja hankki 2023 puhtaana n.8000 euroa ei mennyt Suomen lomakaan ainaiseksi makaamiseksi niinkuin monella muulla.
Ihmettelen Suomalaisten saamattomuutta nimenomaan ettei Kalasteta ja Marjasteta niinkuin me! naapurimme Suomessa ihmettelelee Energiaa jota meille on suotu,suuttuivat kun sanoin Lopettakaa se jatkuva valittaminen ja Alkoholin litkiminen ja kauhea tupakointi se auttaa.
Tulimme juuri nautittavalta aamupalalta ja kaunis merimaisema +23 ilma on kuin Hunajaa! kohta suunnistamme Suomi-Espanja porukan kanssa vuoristoon patikkaretkelle joka maksaa kaikkineen n.20 euroa kahdelta eli ilmaista! johon tulee juotavat +hedelm+matkat.
21359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sine pitäisi muuttaa

Äänestä

Paljonko lämpötila siellä on päivällä keskitalvella. Entä yöllä.

Äänestä

entäs kesähelteellä onko hyvä

Äänestä

Älä puhu paskaa, ei se aurinko sielläkään noin monta päivää paista. Taidat olla niitä äidin helmoissa elävä peräkammarinpoju joka ei ole muuten ulkona käynyt kuin tuvan ja ulkohuusin välisen matkan. Mutta saahan sitä juntillakin olla märkiä päiväunia.

Äänestä

En ole kuin kateellinen.

Äänestä

Onneksi myin jo homemökkini pois jotta pääsen minäkin lämpimään loikoilemaan...

Äänestä

Mutta koti-ikävä näköjään vaivaa.

Äänestä

Kesät suomessa ja talvet espanjassa!
Hyvä yhdistelmä, eikä sitä hauskanpitoakaan tarvitse rajoittaa….
Herra 63v.

Äänestä

Pupellat potaskaa!
Lämpötila nyt 19 astetta.
Joulukuu ka. 16 astetta päivällä. Yöllä 10 astetta. Sadetta ka. 3 - 12 päivänä/kk.
Sadetta 13 päivänä tämän kuukauden aikana. Keskiarvoa sateisempaa.
Yölämpöjen vuosivaihtelu 8 - 15 astetta.

Olotila riippuu asunnosta. Esteetön talviaurinko on tärkeä!
Talvella lämpöpumppu tekee olon siedettäväksi.
Ilman niitä ei talviöissä ole muuta kehumista kuin se, että kosteassa ja viileässä nukkuu hyvin peiton alla. Kylppäri on talvella kelju. Kylmin paikka koko asunnossa.

Kokemuksia vuodesta 1986 alkaen.

Äänestä

Niillä tienoin asustellaan talvet, juuri nyt olen sielläpäin. Ei missään Fugessa tms,, luulen että 20 kissan sateella ei ole ainuttakaan suomalaista.
Viime viikolla satoi pikkasen mutta taas paistaa aurinko, lähes joka päivä olisi voinut käydä rannalla loikoilemassa. Kymmenkunta kertaa olen ollutkin.
Metrolippu MEtro Malagassa maksaa 33 senttiä ja bussiliput rannikolla on samaa hintaluokkaa. Eipä juuri tule omaa autoa käytettyä.

Asumiskustannukset vuodessa on samaa luokkaa kuin Suomessa kahdessa-neljässä kuukaudessa vastaavan kokoisessa asunnossa riippuu taloyhtiön remonttiveloista.
Että silleen. Huhti-toukokuussa Suomeen, kuutamourakat odottavat siellä.

Äänestä

Onko Espanjan Fuengirolassa kiva asua?

Äänestä
  • Sielläkin on kivampi asua kuin Suomessa.

    Äänestä

  • Riippuu asujan luonteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Riippuu asujan luonteesta.

    Jäätyäni eläkkeelle v. 2003 olen käynyt Puerto de la Cruzissa lähes 30 kertaa. Syksyllä ja sitten taas keväällä.
    Jos et kuulu johonkin kuppikuntaan, niin käy etelässä vain lomalla. Itse yritin sikäläisen Suomi seuran jäseneksi, mutta ei huolittu.
    Jäin leskeksi vuosi sitten ja olen huomannut, että ainakin minulle Suomi on paras paikka.

    Äänestä

Syksy on ollut aurinkoa ja sadetta. Lämpötila on monta astetta vuoden aikaan nähden liian korkea. Espanjan ilmatieteen laitos lupaa tänään korkeimmaksi lämpötilaksi 25ºC ja huomiseksi 27ºC. Ensi perjantaiksi on luvassa korkeimmaksi lämpötilaksi 18ºC. Suunta on siis viilenemään päin (ja jo oli aikakin).

Äänestä
  • Tällä hetkellä täällä on ulkona 25 astetta lämmintä ulkona ja sisällä 22. Aurinko paistaa, jokunen pilven viiru on taivaalla.

    Mittauspiste on n. 30 km Välimerestä sisämaahan päin. Siellä missä nyt omassa asunnossani tätä kirjoitan.

    Saa sitten nähdä mitä tarkoittaa tuo "sää muuttuu talviseksi". Eräänä talvena en huomannut ulkolämpötilan laskeneen täällä kertaakaan alle 10 asteen. Viime vuonna tuli lunta noin 50km:n päässä täältä itään päin. Sen aikaa oli maassa että joku ehti kuvia aamutuimaan ottamaan. Ei voi silti sanoa että maa oli valkoinen.

    Äänestä

Heti kun 1980- luvun valesokkeli, sähkölämmitteinen ja vuokratontilla oleva rivari menee ylinhintaan kaupaksi, jätän tän konkurssiin vajoavan maan lopullisesti ja muutan lämpöön. Saanut nähdä lunta, kylmää ja pakkasta riittävästi, eikä sota kiinnosta.

Äänestä
  • Sitten saat muuta vähinään kanarialle asti, jos haluat että talvellakin on lämmintä.

    Äänestä

Valokuvia lumisateisista ajoista Málagan provinssissa:

-Antequerassa sataa lunta melkein joka vuosi. Lämpötila laskee nollaan tai sen alle joka vuosi. Uutinen on vuodelta 2013: https://elsoldeantequera.com/antequera/antequera-amanece-completamente-nevada-en-el-dia-de-andalucia/
-Lunta Rondan kaupungissa 2021. Rondassa sataa lunta melkein joka vuosi: https://www.diarioronda.es/2021/01/10/ronda/la-nieve-se-presenta-a-ultima-hora-del-domingo-en-la-ciudad-de-ronda-con-temperaturas-bajo-0
-Rondan vuoriston alemmat tasot saivat kauniin lumipeitteen alkuvuodesta 2023. Ehkä vuoristoa kutsutaa myös Sierra de las Nievesiksi (lumivuoriksi) tämän takia: https://www.malagahoy.es/ronda/nieve-alcanza-cotas-Serrania-Ronda_0_1769523214.html
-20 cm lumikerros Málagan provinssin Sierra de las Nievesin luonnonpuistossa viime vuonna. Sierra de las Nievesin alueella sataa lunta joka vuosi: https://www.diarioronda.es/2022/03/14/comarca/la-nieve-ha-alcalzado-hasta-veinte-centimetros-de-altura-en-algunos-parajes-el-parque-nacional-sierra-de-las-nieves

Äänestä

Veroparatiisi-pörssirikkaiden luksuselämien ylläpito verokeitaisiin lopetettava. Parin tonnin MINIMIELÄKKEET, kaikille Suomen kansalaisille.

https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989

Härskiä ahneutta vielä kehuskella, kun Suomen eteen ilmaiseksi, lapsista asti raatamaan pakotetut ikäihmiset, vammaiset ja pitkäaikaissairaat, on pahoinpidelty nälissään, vakavien monisairauksien kanssa, tuntitolkulla pakkasessa jonottamaan, veroparatiisikauppiaitten jätehuollon jämiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Muutamavuosi asuttu talvet auringossa ja todellakin kannatti! monia sairauksia saatupois kun ollaan ns.shortsit ja sandaalit eli kaikki liikkuminen todella helppoa.
2650+1980 euroa molempien kk.ansiot -1200euroa menot kaikkineen todella hyvin menee.
Lokakuussa tullaan Aurinkoon Suomen ahdistuksesta! Toukokuussa jo vapaa-ajan asunnolla Keski-Suomessa eli todella reipasta toimintaa kahdelle 63v. urheilulliselle.
Mies on kova marjastaja hankki 2023 puhtaana n.8000 euroa ei mennyt Suomen lomakaan ainaiseksi makaamiseksi niinkuin monella muulla.
Ihmettelen Suomalaisten saamattomuutta nimenomaan ettei Kalasteta ja Marjasteta niinkuin me! naapurimme Suomessa ihmettelelee Energiaa jota meille on suotu,suuttuivat kun sanoin Lopettakaa se jatkuva valittaminen ja Alkoholin litkiminen ja kauhea tupakointi se auttaa.
Tulimme juuri nautittavalta aamupalalta ja kaunis merimaisema +23 ilma on kuin Hunajaa! kohta suunnistamme Suomi-Espanja porukan kanssa vuoristoon patikkaretkelle joka maksaa kaikkineen n.20 euroa kahdelta eli ilmaista! johon tulee juotavat +hedelm+matkat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu