Tapasin ihanan miehen, mutta

Anonyymi-ap

Olen tapaillut puolisen vuotta täysin vallattoman ihanaa miestä. Hän kohtelee minua kuin prinsessaa. Hän on käytökseltään niin ihana, että sydämeni sulaa täysin. Ollaan vajaa 30v molemmat. Hän on niin uskomaton ja olen niin ihastunut/rakastumassa, että voisin kehua häntä loputtomiin. Hän kokkaa ERITTÄIN hyvää ruokaa, järjestää illallisia meille, tekee ahkerasti kotitöitä, urheilee paljon, vie minua elokuviin, ei kuulema katso pornoa ja on kaikin puolin jotain sellaista, jota en ikinä uskonut löytäväni. Kroppa hänellä on täysi kymppi ja hän on ensimmäinen ihminen pitkään aikaan, joka saa minut tuntemaan seksuaalisesti itseni hyväksi ihmiseksi.

Olen ollut aikaisemmin väkivaltaisessa parisuhteessa nuorena, jossa koin seksuaalista väkivaltaa. Tämän jälkeen minun seksuaaliset halut ovat olleet todella vähäiset jonka johdosta entiset tapailukumppanit ovat aika nopeasti laittaneet pillit pussiin. Hän sen sijaan on täysin ymmärtäväinen, ja sanoi että kunhan (jos) joskus lapsia saadaan niin vähäinen seksi ei ole mikään este millekkään. Olen ällistynyt, koska tuntuu että tässä iässä sänkypuuhat on kaikille miehille yksi tärkeimmistä jutuista..

Yksi iso mutta…

Olin hänen luonaan pari viikkoa sitten, ja kiihkeän seksin jälkeen nukahdin hänen kainaloon. Heräsin jonkin aikaa tämän jälkeen ja näin hänen lukevan kirjaa. Eikä mitä tahansa kirjaa, vaan raamattua.. Kysyin, että mitä ihmettä!?! Hän laittoi aika nopeasti raamattunsa pois ja sanoi, että jutellaan myöhemmin siitä nukutaan nyt.

No vähän tämän jälkeen otin asian esille, ja hän kertoi tulleensa uskoon. Hän tulee ateistiperheestä, selkeästi häpeää uskontoaan. Ei missään nimessä haluaisi, että hänen perhe saa tietää asiasta. En ole nähnyt hänessä mitään uskovaisen piirteitä, tai no sen että hän ei mielellään lähde baareihin (juo kyllä viiniä tai kaljaa) ja on välillä ehkä vähän ”ylikiltti” muita ihmisiä kohtaan.

Asia vähän mietityttää tai arveluttaa minua. Mitä te olisitte mieltä tästä? En tosiaan ole nähnyt hänessä mitään kiihkouskovaisen piirteitä, mutta asia mietityttää silti.

Olen löytänyt ihanteeni, mutta tämä asia mietityttää ja en saa nukutuksi.

12

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitähän tohonkin nyt sitten sanoisi.. Aikahan sen näyttää mihin kelkkaan olet lähdössä sun päätös on lähdetkö siihen mukaan vai et.

    • Anonyymi

      Kysytkö ihan tosissaan tuota?
      Jos ihminen lukee Raamattua, siinä ei ole mitään ihmeellistä tai pelättävää.
      Kristinusko on hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen.

    • Anonyymi

      Onko mies tehnyt jotain väärää, että on tullut uskoon? Monet rikolliset ja huumekaverit tulevat uskoon kun heidän on muuten vaikea hyväksyä itseään. Vankilassa on aikaa laittaa kroppa kuntoon.

      Minkälaisia kavereita hänellä on? Isä ja äiti?

      • Anonyymi

        Ei ole rikollinen. Kaukana on kaikista huumejutuista ym. Kaveripiiriin hänellä kuuluu lähinnä kavereita harrastuksista ja kaikki on hyvin koulutettuja. Hän tulee isosta ja suht varakkaasta perheestä (hän on ensimmäinen kuudesta lapsesta). Lämpimät välit vanhempiin, päivittäin ovat yhteyksissä.

        Jos oikein ymmärsin, niin tämä uskoon tuleminen sattui päälle 10v sitten, kun hän oli tullut täysi-ikäiseksi. Ilmeisesti oli jo jonkin aikaa ollut alakuloinen/masentunut, mutta raamatusta löysi apua ja sille tielle jäi.

        Olen sen takia hieman jännittynyt tilanteesta, että nämä uskonnolliset jutut eivät koskaan ole olleet itseäni lähellä ja jotenkin tuntuu niin oudolta ajatella, että toinen on saanut apua jostain kirjasta. Kirjasta, jota itse en ymmärrä.

        Juteltiin pitkään tuolloin juurikin tuosta uskonnosta ja hän sanoi, että uskoo kovasti, mutta ei niin vakavasti että elämä pyörii 24/7 asian ympärillä. Jotenkin silti vähän mietityttää koko asia. Varsinkin kun olen itse saanut kasvatuksen, jossa uskontoja nimenomaan on halveksittu ja niistä on puhuttu kaiken pahan alkuna. Tunteet on vähän ristiriitaiset, että onko se sittenkään niin paha asia. En tiedä..

        -ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toiset saavat elämälleen syvemmän tarkoituksen katsomalla temppareita ja shoppailemalla. Toiset haluavat ymmärtää miksi me olemme täällä.

    • Anonyymi

      Lukekoot vaikka Dostojevskiä, mutta mies joka väittää ettei katso koskaan pornoa valehtelee. Red flag! Ei ole sitten varmaan ainoa asia mistä valehtelee.

      • Anonyymi

        Mitä ihmettä? Täällä 31v mies joka ei kato pornoa ja tunnen jopa muutaman muun äijän jotka ei kato. Ton viestin kirjottaja kyllä astetta tyhmempi yleistäjä 😂 oikein hävettää millaseks nykymaailma mennyt :D

        Terve mies katsoo pornoa, tai sitten on ongelmia libidon kanssa. Tai tietenkin, että valehtelee asiasta. Kovin korkea ei seksuaalivietti ole, jos kerran porno ei kiinnosta. Tai toki sitten jos on joku Hugh Hefner, joka saa oikeaa asiaa pari kertaa päivässä, niin sitten ymmärrän. Sillä kukaan ei saa fetissejään ja muita kinkeilyjään tyydytetyksi päivittäin kumppaninsa kanssa. Jos sellaista ei taas edes halua, niin silloin seksuaalivietti on alhainen. Tosimies vetäisee kassit tyhjäksi päivittäin. Ja se vaatii joko aivan helvetin hyvän mielikuvituksen, tai pornoa. Tosin mielikuvituksen ja pornon välillä ero on lähinnä teennäinen. Ei porno ole muu kuin stimulaatio aivoillesi, ei siinä ole mitään oikeaa. Mielikuvasta saadaan orkku kummassakin tapauksessa.

        Kuka tässä sanoi, että pornoa tarvitaan tyydytykseen? Ite en ole kattonu pornoa vuosiin. Voin sanoa, että elämänlaatu ja seksielämä on parantuneet valtavasti. Kyllä mä nyt lapaan vedän tietenkin, mutta ilmeisesti mulla on astetta parempi mielikuvitus ku näillä taliaivoilla. Tä on suoraansanoen jo naurettavaa kun naiset väittää että kaikki miehet kattoo pokee 😁 eletään hyvin kummallisessa maailmassa. Miten lie ennen miehet ovat pärjänneet kun ei ole netistä löytynyt pornoa saatika kaupan hyllystä lehtiä…

    • Anonyymi

      Salailee. Ei tunnusta olevansa lahkossa. Siellä ne pahimmat tyypit on . Itse jättäisin välittömästi ennenkuin alkaa huvittamaan samaan lahkoon jossa kaikki on yhteistä myös naiset. Kun kymmenen lahko pastoria puskee päällesi vuoronperään niin tiedät mihin olet lähtenyt. Tuon kaiken nähneenä tiedän mitä se on.

    • Anonyymi

      Uskoon tulo on hiukan kuin tuo AA-kerholaisten monta kertaa viikossa tapailu, vaikka raittiutta olisi takana jo vuosikymmeniä. Siinä parisuhteessa on siis kolmas pyörä, ja se pyörä on nimenomaan tuo kerholaisuus, josta tullut kuin jonkun lahkon toimintaa.

    • Anonyymi

      Oudot lahkot on aivan eri asia kuin jos ihminen on tavallinen ev.lut. kristitty.

      On lapsellista ja törkeää vääristellä kristinuskoa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3560
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3533
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2779
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      42
      1704
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1635
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1400
    Aihe