Alkuräjähdys on rakenteellinen ongelma

Mä haluun kertoo, että mä oikeasti alan olla aika huonossa kunnossa. Elimistön rappeutuminen on muuttunut tuuheaksi totuudeksi ihan viimeisen 6 kuukauden aikana. Että kun ton 45 vuotta täytti, niin purppuraesirippu repesi näin niin kuin absurdistisena kielikuvana. Käyn iltakävelyllä niin jalat sattuu sen jälkeen, ihan kuin olisi juossut pitkän matkan. Mahaan sattuu jatkuvasti, onko mahahaava vai syöpä liiasta etanolista ja punaisesta lihasta? Jatkuva unettomuus. Impotenssin esiaste. Juoppa viinaa niin yöunien laatu 404 sen jälkeen ja toipuminen neljästä (!) oluttuopposesta on ainakin 48 tuntia. Yleinen totaalinen väsyneisyys ja jaksamattomuus. Ikänäkö tuli todeksi jo pari vuotta sitten.

Koko elämä on jonkinlainen pettymys. Koen etten ole saanut mitään sellaista aikaan mitä olisin halunnut. Olen hukannut vuosikymmenen tehden työtä, joka on ollut hyvin monesti vain kidutusta. Nyt olen liian vanha ja ennen kaikkea raihnainen ja väsynyt edes yrittämään ja aloittamaan mitään. Ylipäätään enhän osaa aloittaa mitään, suunnitelmia vain on tekstitiedostoissa mutten mitään niiden hyväksi koskaan tee. (Kaikki nää mun ongelmat on ehkä maahanmuuton syytä, paitsi ettei oo, toi on liian yksinkertaistava selitysmalli.) Oikeasti se meni vain niin, etten koskaan saanut elämästä kiinni eikä minusta ollut ns. eläjäksi.

Voisinko siis mitenkään enää onnistua vai onko kaikki jo ohi. Ja tästä heti toki nouseva ajatus, että mitä edes on onnistuminen. Olenko antanut esim. oikeistolaisen menestyksen eetoksen piiloimeytyä sieluuni ja siksi ajattelen, etten ole hyvä, koska en ole menestynyt niillä mittareilla. En kyllä tiedä. Muistan jo 20 vuoden takaa tämän samanlaisen ajatuksen, että aina kun heräsin ja laitin kahvia tulemaan, niin koin voimakkaan itsesyytöksen ja ahdistuksen siitä, etten keittänyt sitä kahvia optimaalisella tavalla. Ja etten kaiken aikaa tehnyt kaikkea täydellisesti ja optimaalisesti. Että miksi olen tässä ja nyt enkä jossain muualla? Miten voi tehdä valinnan? Miten mistään voi olla varma? Ja luin tämän takia Wittgensteinin kirjan Varmuudesta, mikä kyllä oli aivan susi, koska se ei mennyt kovin syvälle mielestäni siihen teemaan.

Ja mistä tämä sitten tulee, tämä että pakko olla täydellinen. Kokoomukselta? Freudin mukaan lapselle kehittyy tuomitseva superego, jos lapsena liian heitteillä eikä ollut rajoja. No minulla kyllä oli rajoja kasvatuksessa. Suurimmat ongelmat kautta aikojen jatkuva ahdistuneisuus, vaikeus tehdä valinta, perfektionismi (jota en siis edes toteuta, siis ennemminkin perfektionistinen vaatimus, joka niin painostava etten halua edes yrittää, mikä lisää ahdistusta).

Joo ja ymmärrän että teilläkin kaikilla on elämät siellä, ja voitte ajatella, että olen itsekeskeinen kun valitan täällä ja niin varmaan olenkin paitsi että ahaa!, myönsinkin nyt tässä tämän itsekeskeisyyteni koska Näin Kuuluu Sanoa, että oikeasti aidosti narsistisen ekskursion jälkeen lunastaa takaisin paikkansa "oikeissa piireissä".

Yhteenveto: paskan maailman loi Alkuräjähdys.