Paras öljy itsesiunaamisella otsaan ristinmerkki

mikä öljy on paras ?

itselläni ollut vain neitsytoliiviöljyä. kallista kaupassa. lähes 10e nykyään. käykö rypsi, rapsiöljy. entäpä margariini?

mitä öljyä käytät itse pelkotiloihin?
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehkäpä se rauhoittaa. Itse sain paniikkihäiriö kehoituksen puhua kielillä.eikä ole tarvinnut tehdä sitä.käytä vaan sitä oliiviöljyä.

Äänestä

Neitysytöljyssä suosittelen pysymään halpaan vaihtamatta. Itsellä pullo neitsytöljyä kesti aiemmin kauan, jopa 2-3 vuotta, mutta nyt kuluu nopemmin. Kesällä ostin pullon ja nyt on jo lopussa. Muutos tapahtui n. vuosi sitten kohdallani. Tosin pullotkin ovat kaatuneet kun lattialle ovat jääneet ilman korkkia ja liikun sähkösäästösyistä pimeässä tai ojentelen käsiäni pimeään. Kuitenkin halpaa kun huomioi käyttötarpeen, käyttökerrat. Olen alkanut ekemään myös yhden voitelukerran sijaan usein kaksinkertaista ja jopa kolminkertaista voitelukertaa.

Jeesuksen nimen toistelukin pelottaa niitä erityisesti kun sanoo että Jeesus rakastaa minua ja että Helvettiin joutuvat pahuuden henget pian.Saavat mitä ansaitsevatkin kun ikuisesti joutuvat Helvettiin.

Äänestä

Jeesus on Herra.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mikä öljy on paras ?

itselläni ollut vain neitsytoliiviöljyä. kallista kaupassa. lähes 10e nykyään. käykö rypsi, rapsiöljy. entäpä margariini?

mitä öljyä käytät itse pelkotiloihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu