Tietääkö kukaan miksi Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän purkamisesta on tehty valitus? Savukosken kunnanjohtaja Maijala mainitsi asiasta jo aikoja sitten jossain lehtijutussa ja nyt sama asia luki kunnanvaltuuston pöytäkirjassa.
Pelsavun purku
Anonyymi-ap
372485
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kuulemma joku velkasaatava on jäänyt merkkaamatta kirjanpitoon.
Mikä velka. Sehän on ollu velaton vuosia.
Ne haluu piilotella jotain arkaluontoista asiaa ja sillä tavalla luistella vastuustaan Savukoskea kohtaan.
Vahva huhu kertoo, että kyseinen asia olisi laittomasta irtisanomisesta johtuvat vahingonkorvausrahat mitkä on unohdettu kertoa valtuutetuille ja merkata velkoihin.
Ja kukahan olikaan syyllinen.
Syyllinen mihin?
Kuulostellaan onko huhuihin perää .
On niissä perää. Asian voi varmistaa Savukosken puolelta.
Koiranpaskat pitää kerätä.Yök.
Isolla koiralla iso jööti
Onko PA sekaantunut tähänkin.
Todennäköisesti tavalla tai toisella
Joku x pomo maksanut omia laskuja.
Laiton irtisanominen jota savukoskelaiset vastustivat ja niemeläiset kannattivat. Kukahan kehtaisi alkaa laskemaan kuinka paljon niemeläisten toiminta on asukkaille maksanut?? Tosi tyhmyyttä se ettei voi antaa periksi vaikka tietää olevansa väärässä.
Tätä se avoimuus on. Ei kerrota mitä kulisseissa oikeasti tapahtuu ja annetaan ymmärtää jotain muuta.
Laiton irtisanominhan johtui kotitappelusta ja sen julkitulosta.
Siis työntekijä sanottu irti kun on tapellut kotonaan? Eihän sellainen voi olla irtisanomisen syy?
Mitä ihmettä?
Voi sentään!
Mitä mitä? Jollakin ärsyttää mitä mitä? Eikä tarvi kahdesti arvailla kuka kommentteja poistattaa..
Mitä mitä mitä mitä?
Ei nyt ihan noin menny.Parjattu pariskunta riiteli ja morsian lähti evakkoon työpaikalle ja siellä arvotelia sai potkut.
Siis parjattu pariskunta, viittaatko nyt uuteen hyvinvointijohtajaa ja hänen kunnanvaltuutettu-avopuolisoonsa? Eikös tuollaisessa perheväkivaltatilanteessa jokaisella ole velvollisuus puuttua asiaan, varsinkin jos perheessä on lapsia.
Mitä ihmettä? Mitä ? Mitä oikein levittelet täällä? Kohdennat ?
Arvo Telia? En kyllä tiedä kuka on Arvo Telia??
Yhtä sekavaa kuin koko ketju.Päishän liene.
Yksi joka tänne vahvasti päissään kirjoittelee on koko kunnan oma Pelle-Peku.
Mielenkiintoista, että ketjusta on poistettu 15 sääntöjen vastaista viestiä... Sohaisiko joku muurahaispesää kommentillaan ja irtisanomiseen syyllinen/syylliset vetäsi herneet nenään ja ilmiantoi kaikki asiaan liittyvät kommentit?
Mun kommenteissa luki ainoastaan mitä mitä.Ja ne poistettiin. Asiassa on aina kaks puolta .Tottakai tällä halutaan nimitellä yksiä ja samoja sekä kirjoitella täysin paskoja olettamuksia.Nämä muutamat facenaamat luulee olevansa herran enkeleitä .. vali vali ja voivoi.
Onko sulla sitten jotain tarkempaa tietoa asiasta?
Olin töissä tk silloin.
Yleensä työasiat pidetään omana tietona,mites nyt?
Totùuden henki johda sinä meitä eksyessämme....
Montako vuotta Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän purkamisessa vielä kestää ja mikä sielä maksaa? Ei voi olla noin vaikeaa yhden kuntayhtymän purkaminen. Pelkosenniemeläiset päättäjät, nyt töpinäksi!!!
No mikäpä täällä ei kestäisi? Tutinaa, töpötystä ja höpötystä riittää, mutta siihenpä se sitten jääkin. Samoja asioita vuosikaudet pyöritellään!!?Kuka tämänkin huvin maksaa, toivottavasti lahpa!
Minä käytän lierihattua,jotta päivä ei paista silmiini
Voiko lierihattua käyttää kun ajaa autolla? Estääkö se näkyvyyden? Meneekö se silmille, meneekö?
Lieri voidaan nastalla nostaa otsalle
Tai hattu voidaan laskea etumuksen satulanupin päälle lepäämään