KEPU TEKI VIRHEEN - Paavo Väyrynen olisi pitänyt valita

Kepu teki suuren virheen kun eivät valinneet ehdokkaakseen Paavo Väyrystä. Nyt tällä Euroopan Keskuspankin Suomen kioskin hoitaja Olli Rehnillä ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Suomen Pankki ei ole enää se Eduskunnan alainen keskuspankki mikä se oli ennen kuin Suomi liittyi Euroopan rahaliittoon eli euroon.
Nyt Suomen Pankin pääjohtajan asema on sama kuin rovaniemeläisen R-kioskin hoitajan eli ylhäältä määrätään miten toimit ja mitä teet.
15257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aivan totta joka sana aloittajalla,kepu on hukassa kuin harakanpoikanen tuulessa. Kaiken maailman kikkelin näyttelijät ja paskalainkeksijät tuhosivat Sippi-sipilöineen koko puolueen.Suomessa on jo yksi oikeisto puolue Kokoomus,siitä,on jo ajanut,kiilannut oikealta ohi persut! Kepulla ei mitään linjaa tai sanottavaa,kauheella kiireellä kisaavat mistä ? Ei aatetta ei kannatusta,surkeaa politiikkaa josta vanha kepulaisuus on kaukana ja hukattu. Jos kaikki samaistuu Niinistöön, pokkailaan ja kumarretaan sinne päin mitä ja missä Sauli sanoo .Onko sitten kumma,että pankinjohtaja ei ole edes harmaa hiiri,vaan vikisevä päästäinen.

Äänestä
  • Totta kirjoitat.tuhosivat eu kiimassaan maaseudut ja omat kannattajansa.ne ei voi enää selitellä muuta kuin että tehtiin niin kuin Brysselistä määrättiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Totta kirjoitat.tuhosivat eu kiimassaan maaseudut ja omat kannattajansa.ne ei voi enää selitellä muuta kuin että tehtiin niin kuin Brysselistä määrättiin.

    Ketä äänestämme sitten? Ehkä Hjallista?

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    ❤️ ­N­­y­­­m­f­­­o­m­a­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18176082b

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Juu Väyrysellä oli yhden prosentin kannatus (1%) sillä ei olisi tuon pitemälle pääsyt, mitä Väykky nyt pääsikin.

Äänestä

Turhaa haikailette Väyrysen perään, ikämies on kyllä jo eläkepäivänsä ansainnut.
Pitkä ura valtakunnan politiikassa, eiköhän hän ole jo osansa tehnyt tämän kansakunnan hyväksi.

Äänestä
  • Lähinnä teki itsensä hyväksi, oli valtakunnan suurin pyrkyri, hyvä että ei saanut aikanaan maanpetos syytettä, olisi joutanut pois jo kauan sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lähinnä teki itsensä hyväksi, oli valtakunnan suurin pyrkyri, hyvä että ei saanut aikanaan maanpetos syytettä, olisi joutanut pois jo kauan sitten.

    Onko soppatykki tulilla Halla-Aholle?

    Äänestä

Ootama nyt mitä muuta persut saa aikaan kuin kurjuutta. Työttömät ja laiskat töihin,näinhän Purra huusi pääpunasena ennen vaaleja.Ootama ja kattoma nyt.ei hättäillä.

Äänestä
  • Jos kansa protestoisi isolla joukolla ja kirjoittaisi vaalilappuun, että verot valtion maksettavaksi! Jos tulisi vaikka 1000 sellaista lappua, olis uutinen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jos kansa protestoisi isolla joukolla ja kirjoittaisi vaalilappuun, että verot valtion maksettavaksi! Jos tulisi vaikka 1000 sellaista lappua, olis uutinen

    Postin Demarit lähettivät Väyrysen
    kannattajakortit Viroon.
    Erittäin Demarimaista epärehellisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Postin Demarit lähettivät Väyrysen
    kannattajakortit Viroon.
    Erittäin Demarimaista epärehellisyyttä.

    Kirjoita vaaleissa lappuun että Väyrynen.

    Äänestä

Luulin ja uskoin Urpilaisesta pelastusta pressa vaaleihin,jotaki räväkkyyttä ja intohimoa pyrkimäänsä virkaa kohtaan,mutta ei ! Täysi EU-proileri,ei mitään omaa linjaa,myötäilee Stubia tai Halla-ahoa,ei haasta ei väittele. Ei jatkoon, ei edes naisten äänillä.

Äänestä

Kepulla ei ole ollut omaa linjaa enää pitkään aikaan. Ei voi olla omalla linjalla, kun etelän metia kiusaa ja ahistaa heti. Pitää myötäillä.

Äänestä

Kepu ei jaa soppaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kepu teki suuren virheen kun eivät valinneet ehdokkaakseen Paavo Väyrystä. Nyt tällä Euroopan Keskuspankin Suomen kioskin hoitaja Olli Rehnillä ei ole mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. Suomen Pankki ei ole enää se Eduskunnan alainen keskuspankki mikä se oli ennen kuin Suomi liittyi Euroopan rahaliittoon eli euroon.
Nyt Suomen Pankin pääjohtajan asema on sama kuin rovaniemeläisen R-kioskin hoitajan eli ylhäältä määrätään miten toimit ja mitä teet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu