Olemme olleet yli 10 vuotta naimisissa. Molemmilla on lapsia entisestä suhteesta, minulla vammainen "pikkupoika" joka on mitä parhaimmin käyttäytyvä, ei puhu vaan viittoo harvakseltaan, Mukava poika joka on ikuisesti minulle tärkeä.
Puolisoni ei jaksa häntä, kun poikani on kuulemma levoton ja aina menossa jonnekin, ja jotain muuta ihan yhtä hölmöä syytä.. Ollaan sovittu että noin 3 viikon välein hän tulee meille viikonlopuksi. Puolisoni mielestä sekin on liikaa., kerran kuussa kuulemma riittåisi.
Nyt jouluna poikani tuli luoksemme. Kävin ostamassa jouluruokaa ja siivosin asunnon. Eilen sitten kun illalla tulin kotiin, sanoin että olin pyytänyt toistakin poikaani jouluaterialle, ja että jos hyvin sattuu, voi jäädä yöksikin. No siitähän alkoi raivarit ja karjui vammaiselle pojalleni että heti sänkyyn siitä. Eikä tuollainen avuttomalle pojalleni kiukuttelu ollut eka kerta. Purkaa siis vihaansa poikaani, vaikkei hän ole millään lailla osallinen eikä ymmärrä miksi hänestä riidellään.
Kaiken ydin on se, että kaikki asiat pitää kuuulemma sopia yhdessä. Eli en olisi saanut extempore pyytää toista lastani luoksemme. Tästähän seuraa se, että hänellä on itse asiassa aina veto-oikeus, ja itse olen kerjäläinen hattu kourassa pyytämässä josko poikani voisi tulla luoksemme. Hän sitten armeliaasti antaa luvan jos sattuu sopimaan,
Vein nyt aamulla salaa vammaisen poikani takaisin exälleni jossa hän asuu. Siksi ettei hänen tarvitsisi olla aiheettoman kiukun kohteena. Nyt olen valmis puhumaan jos jotain puhumista yleensä on. Illalla sain jo patiskat, että samaan sänkyyn ei sit tulla ja että saan etsiä uuden asunnon.
Minun syntini on, että haluaisin että meillä olisi avoimet ovet lasteni suhteen. Niin kuin rakastavassa ydinperheessä luonnostaan on. En halua luopua omasta oikeudestani tavata lapsiani kun haluan, kuitenkin yhteiset menomme huomioiden. Olemme siis eläkkeellä jo, ja yhteistä aikaa kyllä on. Kai minun nyt pitää ruveta tapaamaan lastani muualla, lähteä vaikka hotelliin. Eipä kovin hyvä joulu tullut tästäkään. On todella paha olo.
Puolisoni ei jaksa häntä, kun poikani on kuulemma levoton ja aina menossa jonnekin, ja jotain muuta ihan yhtä hölmöä syytä.. Ollaan sovittu että noin 3 viikon välein hän tulee meille viikonlopuksi. Puolisoni mielestä sekin on liikaa., kerran kuussa kuulemma riittåisi.
Nyt jouluna poikani tuli luoksemme. Kävin ostamassa jouluruokaa ja siivosin asunnon. Eilen sitten kun illalla tulin kotiin, sanoin että olin pyytänyt toistakin poikaani jouluaterialle, ja että jos hyvin sattuu, voi jäädä yöksikin. No siitähän alkoi raivarit ja karjui vammaiselle pojalleni että heti sänkyyn siitä. Eikä tuollainen avuttomalle pojalleni kiukuttelu ollut eka kerta. Purkaa siis vihaansa poikaani, vaikkei hän ole millään lailla osallinen eikä ymmärrä miksi hänestä riidellään.
Kaiken ydin on se, että kaikki asiat pitää kuuulemma sopia yhdessä. Eli en olisi saanut extempore pyytää toista lastani luoksemme. Tästähän seuraa se, että hänellä on itse asiassa aina veto-oikeus, ja itse olen kerjäläinen hattu kourassa pyytämässä josko poikani voisi tulla luoksemme. Hän sitten armeliaasti antaa luvan jos sattuu sopimaan,
Vein nyt aamulla salaa vammaisen poikani takaisin exälleni jossa hän asuu. Siksi ettei hänen tarvitsisi olla aiheettoman kiukun kohteena. Nyt olen valmis puhumaan jos jotain puhumista yleensä on. Illalla sain jo patiskat, että samaan sänkyyn ei sit tulla ja että saan etsiä uuden asunnon.
Minun syntini on, että haluaisin että meillä olisi avoimet ovet lasteni suhteen. Niin kuin rakastavassa ydinperheessä luonnostaan on. En halua luopua omasta oikeudestani tavata lapsiani kun haluan, kuitenkin yhteiset menomme huomioiden. Olemme siis eläkkeellä jo, ja yhteistä aikaa kyllä on. Kai minun nyt pitää ruveta tapaamaan lastani muualla, lähteä vaikka hotelliin. Eipä kovin hyvä joulu tullut tästäkään. On todella paha olo.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En hyväksyisi noin huonoa käytöstä avutonta lastani kohtaan. Oletko miettinyt, että tuo on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä, yrittää pitää äitiä ja lasta erillään toisistaan. En edes neuvottelisi. Yksi kerta riittäisi. En haluaisi jakaa enää elämääni tuollaisen ihmisen kanssa ja se synti olisi se, että altistanut lapseni tietoisesti henkiselle väkivallalle.