miksi n. 40 v. naiset haluavat erota ja jättää miehensä,lapsensa,kotinsa ja kaikki vaan sen takia että pääsee menemään ja olla vapaita kuin teinitytöt.eivät halua ottaa enää vastuuta perheestään tai kodistaan. kaikki muu on tärkeämpää. kuinka kauan tää juoksuaika yleensä kestää? kertokaa arvon naiset.kiitos etukäteen.
40 vuotisten naisten juoksuaika
ihmettelevä
195390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
kuinka kauan kestää, kun ei ole itsellä vielä moiset juoksut alkaneetkaan. Kyllä se on persoonakohtaista. Kyseisen henkilön henkilöhistoria kertoo asiasta paremmin kuin netti. Jos on lapset tehnyt nuorena, ollut paljon kotona eikä työelämässä, voipi tulla tällainen yllätyksellinen juoksuaika.
Jotkut sairaudet aiheuttavat myös juoksuja. Esimerkiksi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä usein naisilla tulee näitä juoksuja ja todellisuudentaju hämärtyy. Jos on näin yksinkertaisesta asiasta kyse, se voidaan hoitaa lääkkeillä.
ollut sen tympeän ukon kanssa ikinä kuin pari sekuntia. niin sitten aletaan puhua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
kun mies on vahtaillut akkoja ja kenties hyppinytkin niiden kanssa niin kyseessä on ihan normaalitila, vai mitä?
ei kukaan eroa pelkästään sen takia että haluaa vain vapauden menemistä varten. 40.v nainen haluaa toteuttaa jo itseään ja unelmiaan.Kaikki ei ole varmasti muutenkaan kunnossa suhteessa.Juoksuaikojahan ilmenee myös miehillä ja ei kai se ole vain tietyn ikäryhmän heikkous?
Ensiksikin voisit miettiä avioliittoanne, onko se niin onnellinen kuin olet sitä pitänyt. Oletko osallistunut lastenhoitoon, kodinhoitoon,
onko perheen yhteistä aikaa, onko vaimosi saanut harrastaa, olla "tyttöjen" kanssa illanvietoissa yms.? Oletko ollut paikalla henkisesti,
ei pelkästään fyysisesti? Näitä asioita on paljon joita voisit ihan kunnolla miettiä. Tosiasiahan on se että kukaan ei lähde onnellisesta liitosta....
Kun itse täytin 40, niin aivan huomaamatta yllätin itseni miettimästä elämääni = elämättä jäänyttä elämääni. Itsevarmuuteni lisääntyi, huomasin ettei minun tarvitse miellyttää jokaista ihmistä. Lapset olivat jo sen verran
isoja etteivät tarvinneetkaan minua ja minulla olikin yllättäen omaa aikaa. Menneisyydestäni alkoi nousta ikäviä asioita koskien avioliittoani ja huomasin minkälainen sylkykuppi olenkaan ollut. Olen ollut tässä
liitossa pelkkä rahoittaja/sängynlämmittäjä/kodinhoitaja/lastenhoitaja. Itse asiassa olin vihainen itselleni, kuinka olen saattanut antaa kohdella itseäni noin!
Nämä pari viimeistä vuotta mietin todella rankasti, en ole ollut kyllä onnellinen tässä liitossa moneen vuoteen, ja yritin jatkaa liittoa
ihan lastenkin takia. Ja olen todella viimeisillä voimillani tätä jatkanut, mutta nyt olen tehnyt sen ratkaisun: lähetin avioerohakemuksen. Viimeinen pisara oli se että mieheni väitti olevansa rahaton, kun pyysin
ruokarahaa ja vastoin periaatteitani katsoin mieheni lompakkoon jossa oli käteistä rahaa yli 2000 euroa. Mieheni ei tiedä että olen nähnyt rahat ja edelleen hän on kuulemma rahaton ....
Tämä nyt oli minun elämästäni, mutta mieti tarkkaan mikä on mennyt pieleen liitossa. Sillä jokuhan pielessä on kun naisella alkaa "juoksuaika" ja se ei ole mikään sairaus. Itselläni ei juoksuaika ole alkanut, sillä en ole
koskaan viihtynyt kapakoissa, painun mieluummin koiran tai hevosen kanssa
metsään ja kuuntelen sepelkyyhkyn huhuilua....
Tsemppiä joka tapauksessa sinulla ja voimia :)
Käyhän se noinkin päin,mies on viiden vuoden päästä 50v.Aloitti vieraissa juoksemisen ja sen verran kivaa se vissiinki on, että haluaa eron.
Että tässä sitä kärvistellään petettynä ja jätettynä.
Tänään vaan kävi niin, että ensimmäisen kerran en itkenyt mieheni perään, kun käväsi kotona.Sanoin hänelle suoraan, että eläköön nyt omaa elämäänsä,koska niin haluaa, minäkin elän omaani.
Ensiviikolla erohakemus lähtee eteenpäin.Se siitä 22 vuotisesta avioliitosta sitten.
50 kympin villitys on minunkin avokilla. Se luulee olevansa aikas paljon nuorempi. Meillä on ongelmana se vanha juttu, että seksi ei suju. Ihmelen, kuka tuollaisen sohvaperunan vaivoikseen ottaisi! Olen aktiivisesti lähdössä suosilla muualle. Kysyntä ei päätä huimaa, mutta yksikin riittää.
Onnea hyvä hettä silmäsi avautuivat ansaitset parenmpaa. Samoin ajatten minä että nyt kun lapset ovat isoja ei tarvi enää uhrautua voi alkaa elään enemmän omaa elämää. harrastaa nauttia elämästä ja tuhlata myös vähän omaan hyvinvoitiin. on sitä niin kauan puurrettu arjen parissa että nyt on meidän aika elää.
Ei tämä ole mikään juoksu aika vaan aika elää täyttä elämää. Ja tässä vaiheessa viimeistään katsoo sitä siippaa vähän tarkemmin ja miettii mikä yhdistää kun lapset lentävät pesästä. Miesten pitäisi itse herätä ennen tätä aikaa jos haluavat välttää avioeron.
Halutaan lähteä testaamaan markkina-arvoa parisuhdemarkkinoilla ja palata 20 v. takaiseen nuoruusnostalgiaan. Eräs syy tähän(ja moneen muuhunkin parisuhdekiemuraan,
ikään ja sukupuoleen katsomatta) on se, että nyky-yhteiskunta tarjoaa mm. median kautta samaistumismalleja joihin kuuluu nuoruuden
ja egoismin ihannointi ja koko ajan hektisesti kaiken uuden kokeminen. (Mulle kaikki heti,mikään ei riitä-tyyliin)
Kun perheen vauva on oppinut jotain uutta, esim. konttaamaan, istumaan tuetta, sanoo ensimmäisen sanan jne., siitä kerrotaan iloiten lähipiirille. Neuvola tarkkailee lapsen kehitystä, samoin kouluterveydenhuolto. Ihmisen kehityksestä ja kasvusta iloitaan tiettyyn ikävuoteen asti (yleensä murrosikä) ja perheet pyrkivät muuttamaan kotia ja elämäntyyliä lasten kasvua ja kehitystä seuraillen.
Elämän kummallisuus - tai siis lähinnä ihmisten asenteet - on siinä, että kehittyminen ja henkinen kasvu, siis ihmisen muuttuminen, hyväksytään ja ymmärretään, kunnes ollaan aikuisia. Kukaan ei kerro avoimesti kumppanin kehitysvaiheista, ei siitä, mitä uutta suhteeseen mikäkin muutos tuo..
Parisuhteessa olevien yksilöiden henkinen kasvu ja muuttuminen eivät pysähdy siihen, kun perustetaan perhe. Isäksi ja äidiksi ei tulla, siihen rooliin kasvetaan. Yksi rooli elämässä lisää pakottaa muutoksen myös aikaisempiin rooleihin, miehenä ja naisena olemiseen. Parisuhde sen sijaan pyritään pitämään muuttumattomana, vaikka se oikeastaan se koti, jossa jokainen perheeseen kuuluva asuu ja sen olisi kyettävä muuttumaan siinä samassa suhteessa kuin siinä elävät yksilöt.
Tietyin aika jaksoin ihmisen elämässä tulee jaksoja, jolloin kyseenalaistetaan kaikki, oli sitten vikaa tai ei. Lapsiperheissä on koettu ensimmäiset uhmaiät ja murrosiät. Tällaiset kasvuvaiheet eivät vain lopu murrosikään; aikuisillakin on omat kehityskriisit.
On äärettömän vapauttavaa ja ehkä myös rakentavampaa osata luopua syyllisyyden ja syyllistämisen taakasta, jos/kun puolison käyttäytyminen muuttuu huomattavasti. Todennäköisesti taustalla on oma kasvu ja muuttuminen ja niitä suhteutetaan olemassa olevaan parisuhteeseen. Ihmisillä on vain tänä päivänä kummallinen tapa olla vahingoniloisia suhteiden problematiikan edessä ja syyllistää suhde. Ajatellaan nimenomaan niin päin, että suhde on huono, jos yksilöt oirehtivat. Mutta kumpi oli ensin: yksilöt vai suhde? Todennäköisempää on se, että yksilön muuttuminen aiheuttaa paineita suhteeseen; suhde on pakotettu muuttumaan ja kasvamaan, tai yksilö haluaa suhteesta pois.
Ihminen ja parisuhdekaan ei siis ole staattinen tietyn hetken jälkeen. Muutos luonnollisesti aiheuttaa aina epävarmuutta ja turvallisemmalta tuntuu pitää kiinni totutusta kuin heittäytyä luonnollisen kasvun vietäväksi. Onko siis pikemminkin niin, että ihminen antaa itselleen luvan muuttua ja toteuttaa itseään, mutta suhteen pitäisi säilyä ennallaan? Eikö suhteellakin ole lupa muuttua?
Moni on ehkä sitä mieltä, että lähtee muuttuneesta suhteesta pois, tai kun suhde ei enää mitään anna. Outoa ajattelua siihen nähden, että suhdettahan ei olisi olemassa ilman niitä ihmisiä.. Siis suhteen problematiikkaa olisi aina ensisijaisesti uskallettava kunkin tarkastella omista kehitysvaiheistaan käsin: suhde muuttuu, kun yksilöt muuttuvat. Pikemminkin asia on siis niin, että muuttunut ihminen lähtee muuttumattomasta suhteesta pois. Tietynlainen vapaudenkaipuu on meillä kaikilla, oltiin sitten lapsia tai aikuisia perheessä. Ihminen itse kuitenkin toteuttaa sen vapauden kaipuun hakemisen: joku lähtee, joku keksii muun keinon. Ja ratkaisun tekee ihminen aina itse oman tunneälyn, persoonallisuuden ja opittujen mallien perusteella.
Ihan hyviä mietteitä! eri näkökulmasta kuin normaalisti ajatellaan. Hyvä!!!
Ja tosiaanikin se, että ainahan se suhde tai kumppani syyllistetään, vaikka kai sitä ensin on jokainen ihan ensin ollut yksin..
Tosiaankin tekisi kaikille hyvää osaa erottaa ne osapuolet siinä suhteessa. Jokainen toimii vain omista rajallisista kapasiteeteistaan käsin. Ei kumppani tai suhde pelasta pahalta, kuten ei silloin suhde ja kumppani aiheuta toisen pahaa oloakaan.
Ite aloin miettiä sitä, että olisikohan monen ongelman pohtiminen suhteessa tosiaankin rakentavampaa, jos syyttävät sormet olisi hetken aikaa taskussa. Tosin, ihmeen usein ne syyttelyt tulee kyllä suhteen ulkopuolisilta ihmisiltä.
Eiköhän jokaisella tosiaankin ole ollut ongelmia jo ennen parisuhteitakin. Pitäisi kai oppia enemmän katsomaan omia probleemeja ja erottaa ne siitä suhteesta.
Minunkin vaimoni muutti pois tuosta noin vaan. Hän on alle 40, mutta meillä on aika pieniä lapsia. Olihan hän uhkaillut jo kauan, ja joka kerta raahasin hänet johonkin avioliittoneuvontaan. Ei hän mieltään sielläkään muuttanut, mutta lykkäsi lähtöä kuitenkin, kun hänelle kerrottiin miten hyvin hänellä oikeastaan asiat ovat.
Viimeisillä kerroilla kehoitettiin aivan suoraan hakeutumaan mielenterveyshoitoon.
En todellakaan tiedä, paraneeko tällainen hulluus koskaan, ja jos paranee, on auttamatta liian myöhäistä. Lasten koti on jo tuhottu.
En tiedä miten paljon tähän vaikuttivat ympäristötekijät, mutta pakostakin ajattelee semmoista, koska hänen työpaikallaan on nyt jokainen nainen eronnut. Muuta syytä en keksi. Ei vaimokaan mistään syyttänyt, eikä haukkunut. Ehkä syynä ovat todellakin naisten saunaillat. Mitä niissä jutellaan?
Mitäs niissä miesten saunailloissa aina puhutaan, muusta kuin että kuinka "lujaa" menee naisrintamalla.Usein keksittyjä juttuja, kuuluu miehiseen egoon kukkoilla.Nykyisin on niin paljon pettämistä ja eroja, että ei voi kuin ihmetellä, mistä moinen johtuu.Onko se nuoruuden kaipuu miehelle niin voimakas, että siinä vaiheessa, kun lapset on kasvatettu ja vaimo haluaisi omaa tilaa ja ajatella vaihteeksi itseään, niin siinä sitten lähdetään ovet paukkuen etsimään sitä unelmien naista, mikä siitä omasta vaimosta ei sitten tullutkaan.
Sitten kun olisi aikaa omalle puolisolle ihan eri tavalla, kuin lasten ollessa pieniä, niin ei sitten osatakaan olla ja löytää toista "uudelleen" ja kasvaa suhteessa.
Nelikymppinen on ihan eri ihminen kuin silloin suhteen alussa se nuori 20 v aikuinen.Kun herää siihen, että puoliso on muuttunut, pitäisi tiedostaa myös se tosiasia, että itsekin on muuttunut.
Erimielisyydet on hyvin usein väärinymmärrystä, selvittämättömiä asioita.Sitten kun niitä alkaa kasaantua tarpeeksi, niin solmu on valmis.
Solmun aukaiseminen onnistuu, jos molemmat sitoutuu siihen rehellisesti, eikä yritä siinä kohtaa enää esittää mitään mitä ei oikeasti ole.Se on asioiden selviämisen ehdoton edellytys.Yksin ei parisuhteelle voi tehdä paljonkaan -kyllä siihen tarvitaan mukaan molemmat!
Tuli vielä mieleeni viime viikolla haastateltu pariskunta, mikä on ollut kauiten naimisissa, oliko se 80 vuotta tai jotain.Yksi heidän pitkän liiton "salaisuuksista" oli se vanha, vanha sanonta: Ei saa antaa vihan laskeutua auringon ylle!" eli riidat pitäisi aina sopia viimeistään ennen nukkumaan menoa.
Tätä neuvoa aion noudattaa, jos vielä joskus uuden parisuhteen aloitan.Opin kantapään kautta senkin asian!
kesti melkein kaksikymmentä vuotta ennen kuin minulle mahdollistui ne samat asiat kuin sinulla on ollut liittomme alusta asti: mm-kisamatkat kavereiden kanssa, lapin lomat, kaverin mökkilomat yms.
En minä mihinkään ole lopullisesti kadonnut.. Pidän vain nuo omat rästiin jääneet reissuni nyt yhtä kyytiä, jotta sitten voidaan yhdessä taas ootella ehtookodissa viimeistä matkaa..
jolle tullut juoksuaika ;)
meidän aikamme on vihdoinkin tullut !
Johtuisko se yksinkertaisesti siitä että silloin nämä kyseiset ihmiset olivat nuoria he ehkä joutuivat/pääsivät naimisiin tai perustivat perheen niin nuorena että juoksut jäi juoksematta.Nyt kun omat lapset ovat kutema iässä ja nuorta lempeä on kotona ilmassa alkavat myös nämä 40:set myös haikailla ikuista nuoruutta.Ja sitten kun sopiva tilaisuus tulee niin koetetaan vieläkö viehätysvoima toimii.Juoksuaika kestää niin kauan kun saadaan oma suhde eron partaalle.
kun mies on parikymmentävuotta aliarvioinut kumppaniaan, niin 40-vuotiaana nainen katsoo peiliin uusin silmin...
...ja huomaa ettei niin ruma olekaan mitä eletty elämä on tähän asti antanut ymmärtää.
40-vuotiaana nainen tajuaa että ei ole enää ukosn tiskiluuta, eikä enää tarvitse hyväksyä kaikkea sitä mitä elämä toi.
40-vuotiaana nainen tajuaa että hänelläkin on silmät päässä ei vain ukolla, joka vahtaili siihen asti neitojen perään.
sitten nainen tajuaa että edessä on elämätön elämä. on vihdoin aika ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa elää.
jaa että kauanko kestää, no lopun elämää tietysti !
omaa puolisoaan.Nainen odottaa hellyyttä, hyvänä pitoa, pientä muistamista silloin tällöin, esim.kukkasilla hyvällä ruualla, vapaaehtoisella siivousvuorolla.Keinoja on lukuisia.
Ne jutu, millä nainen voi miestään miellyttää puolestaan on: olemalla hiljaa, kun hän katsoo telkkaria (milloin mitäkin) passaamalla ruuan nokan eteen, antamalla niin usein kun ukko haluaa, pesemällä paskaset kalsarit ja hikiset paidat, päästämällä poikien kanssa "humputtelemaan"..
Joko huomaatte, missä klikkaa??
Minutkin vaimo jätti lapsen kanssa kahdestaan. En enää tunne sitä naista, petti ja jätti noin vaan. Juuri muutettiin uuteen taloon ja sitten löysi uuden, viikon seurustelun jälkeen olin entinen. Uuden miehen kanssa kaikki sellainen on kivaa, mikä ei aikaisemmin koskaan olisi missään tapauksessa kiinostanut. Ehkä olin sitten huono mies? En koskaan pettänyt, enkä ollut koskaan väkivaltainen, riitojakaan ei ollut. Olin ehkä joskus liian välinpitämätön, työ vaati veronsa ja jauhoin sitä paskaa itsekseni. Saman olen kyllä kokenut ex-vaimonikin osalta. Juoksuajalta tämä haiskahtaa...