Ainakin Suomessa juoksu on erakoiden hommaa. Muiden maiden juoksijat tekee reenejä yhdessä. Radalla ja tiellä vedetään vetoja. Sellaista juoksun kuuluukin olla. Siihen lasten ja nuorten pitää oppia: juostaan harjoituksissa vetoja loppukirinä. Lähdetään parvena viimeiseen kaarteeseen ja kisaillaan kuka on ensimmäisenä maaliviivalla, taikka 40/60 metrin viivalla. Hölkkäillään takasuoraa ja pillin vihellyksestä hitaampien ryhmä lähtee kiristämään vauhtia. Toisesta pillin vihellyksestä nopeampien ryhmä lähtee ottamaan kiinni. Hitaammat juoksee karkuun. Vanhemmat juniorit juoksee tonni vetoja, ja pikkujuniorit juoksee osan matkaa mukana.
Aloin tossa muistella, milloin viimeksi olen ollut jonkun toisen kanssa tekemässä reeniä tai lenkillä. Vuosi taisi olla 2004. Kohta tulee 20 vuotta täyteen.
Suomessa se menee niin, että kaikki juoksee omia polkujaan eri suuntiin. Mieluiten pimeässä ja räntäsateessa. Maria Huntington sanoi televisiossa, että Suomessa ihaillaan eniten sitä mitä kovempaa ja yksinäisempää duunia urheilija tekee. Hiihtäjät sentään joutuvat kiertämään samaa lenkkiä muiden kanssa. Mutta juoksijat juoksevat kuka missäkin pimeä suojissa.
Salitreeniä tehdessä sitä ihan ihmettelee et täällä on muitakin joilla sama harrastus ja saatetaan jopa jutella toisten kanssa.
Yksinäistä puuhaa
13
422
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulepas nyt. Kirin treenaaminen turhaa. Tositilanteessa aerobinen kapasiteetti ratkaisee sen kenellä paukkuja kiriin. Eli jatkakaa vain yksinäistä puurtamista.
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18184010Z
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
No kas kun en oo miettiny tota kun mä lenkkeilen yksikseni eli kävelyä ja h´ölkkää + intervallia. Aina itsekseen teen sitä liikuntaa. Ja kyllähän minä erakko nimittäin olen.
- Anonyymi
Onhan sillä 'team spiritillä' ihan omanlainen merkityksensä. Toisaalta, juoksussa on se etu että sitä voi treenata yksin jos haluaa.
Tunnen parikin entistä kilpauimaria, jotka lopettivat koska kyllästyivät täynnä oleviin ratoihin ja siihen, että vesijuoksijat saavat nelirataisesta altaasta kaksi omaan käyttöönsä ja kilpauimareille jää yksi rata tunniksi per ilta. - Anonyymi
Monille vissiinkin on viehättävä ajatus, että töissä, vapaa-ajalla ja perheen kesken on koko ajan muiden seurassa, mutta juostessa saa olla yksin ja voi juosta minne haluaa.
- Anonyymi
Garmin on juoksukaverini ja valmentajani.
- Anonyymi
Suurin osa näyttää juoksevan yksin. Tosi vaikea olisi sovittaa vauhtinsa toisen tarpeisiin.
- Anonyymi
Maajoukkuetasolla harkat tehdään yhdessä. Seuraileppa vaikka Topin instaa, tai Joonaksen monipuolista dome-tuotantoa, laadukasta. Paljon oon oppinut sieltä, mm. sen, että turha haikalla huipulle, jos ei ole sopimuskumppaneita.
Yksin tahmaamalla joudut vain Terveystalon kautta hautuumaalle.- Anonyymi
joo, ei kande saada sydärii Terskatalon huudeilla
- Anonyymi
Ukrainalaisia seuralaisia hölkkääjillä? Loppu yksinäisyyvelle.
- Anonyymi
Joukossa tyhmyys tiivistyy. Henkisesti veltot eivät pysty raastamaan ilman sparraajaa.
- Anonyymi
Riittää kun laittaa treenin Stravaan, niin jaksaa vetää never easyllä.
- Anonyymi
Juu. Henkisesti veltot tarvitsevat treenikavereita.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631251Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87692- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37579Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot120534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523