Niin vain kävi.
Puoliso aloitti muutama vuosi sitten psykoterapian vakavan masennuksen takia.
Muutamaa kuukautta myöhemmin avioliittomme alkoi rakoilla, sillä yllättäen syypää hänen lapsuuden ajan traumoihinsa olinkin minä, hänen aviomiehensä.
Tapasimme kun hän oli 22 ja minä 29.
Avioliittomme oli käsittääkseni hyvin rakastava ja onnellinen ennen kuin vaimon mielenterveys meni.
Terapia oli viimeinen niitti. En tiedä, millainen terapeutti henkilönä on enkä tietenkään mitään siitä, miksi minusta leivottiin syypää kaikkeen.
En muuten ikinä enää jää suhteeseen, jos toinen osapuoli menee jostain syystä terapeuteutille.
Kunnolla hullun siedän, mutta en hullua, joka syyttää hulluudestaan puolisoaan.
Puoliso aloitti muutama vuosi sitten psykoterapian vakavan masennuksen takia.
Muutamaa kuukautta myöhemmin avioliittomme alkoi rakoilla, sillä yllättäen syypää hänen lapsuuden ajan traumoihinsa olinkin minä, hänen aviomiehensä.
Tapasimme kun hän oli 22 ja minä 29.
Avioliittomme oli käsittääkseni hyvin rakastava ja onnellinen ennen kuin vaimon mielenterveys meni.
Terapia oli viimeinen niitti. En tiedä, millainen terapeutti henkilönä on enkä tietenkään mitään siitä, miksi minusta leivottiin syypää kaikkeen.
En muuten ikinä enää jää suhteeseen, jos toinen osapuoli menee jostain syystä terapeuteutille.
Kunnolla hullun siedän, mutta en hullua, joka syyttää hulluudestaan puolisoaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä että meni jos ei tajunnut itse olevansa hullun kanssa. Olet varmasti käyttänyt naisen kodinkoneena aivan loppuun. Kunnioitus suorastaan kimaltaa puheessasi.
Haista vittu.
Sinä et tiedä toisten elämästä yhtään mitään.
Pala helvetissä!
Psykoterapia on sen verran vaativa laji että harva sitä oikeasti osaa ammatikseen tehdä. Kun ymmärtää mielen koukerot ym. niin sillä saa joko paljon hyvää tai paljon pahaa aikaan. Itselleen ja läheisilleen kannattaa keskittyä tuohon hyvään, ensisijaisen tärkeänä on se miten puhut itsellesi sisäisesti, se muuttuu nimittäin todeksi se, miten itsesi näet ja koet.
Ehkä se "masennus" olikin yksi vaihdevuosien (elämänmuutoksen) oireista.
Luulen että minun toistaiseksi viimeinen parisuhde päättyi, ainakin osaltaan, jonkin terapeutin suorittaman agitoinnin voimalla. Syötti kumppanilleni, joka oli ihan sekaisin vaihdevuosien alkamisen seurauksena, aivan järjettömiä ajatuksia ja mielipiteitä.
Kiitos tästä!
En siis suinkaan ole ainut moisen kokenut.
Jouduin omassa suhteessani huomaamaan ihanan, halailevan, sylissä ja vieressä viihtyvän puheliaan vaimoni muuttuvan etäiseksi, ilkeäksi, loukkaavaksi nimittelijäksi.
Kaiken alkamisesta on kolme vuotta eikä muutosta ehtinyt tapahtua. Minun oli pakko pelastaa oma mielenterveyteni - kun joku, jota olet parikymmentä vuotta rakastanut koko sydämestäsi ja olisit voinut vaikka kuolla hänen vuokseen, muuttuu yhtäkkiä joksikin vieraaksi ja kuin kylmäksi kiveksi, on oma pää kovilla.
No, olen päässyt siitä yli jollain tasolla ja hämmästyksekseni huomaan, että koko ihmisestä on tullut minulle vähemmän merkitsevä, minulle on oikeastaan yhdentekevää hänen kohtalonsa.
Huonoa tuossa on, että tuollainen kokemus jättää sellaiset muistot, että kokonaisvaltaiseen rakkaussuhteeseen ryhtyminen voi olla itselleni mahdotonta enää milloinkaan.
Jos miehet tietäisivät mitä vaihdevuodet (elämänmuutos) todella ja tarkalleen merkitsee, niin siihen suhtauduttaisiin järkevästi. Eron se siltikin yleensä aiheuttaa, koska munasarjakkaan seksuaalisuus päättyy silloin kokonaan, mutta ei syntyisi sitä kamalan pahaa kokemusta/mieltä johon viittaat. Mutta aihe on tabu, siitä huolimatta kuinka valtavasti siitä aiheutuu tuskaa, vihaa, katkeruutta, yms.
Miksi sinä kirjoitat naisten vaihdevuosista, kun et tiedä niistä tosiasioita?
Sinun kumppanillasi on ollut ongelmia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että muilla naisilla olisi samanlaisia ongelmia.
Näitä naisia olen työpaikallani nähnyt,se on todellista,löytyy myös omasta lähipiiristä,voi luoja auta!