Sängyssä tuhisee alle puolivuotias vauva ja minä itken tuskaani..
Aviomieheni ilmoitti ollessani viimeisilläni raskaana, ettei rakasta minua enää. Ettei ollut koskaan rakastanutkaan ja että koko suhteemme on ollut täysi erehdys. Romahdin täysin, enkä voinut uskoa että nyt vasta, kun lapsikin on aivan juuri tulossa mies tajuaa kaiken virheeksi. Jotenkin yritin niellä tuskani ja jatkaa eteenpäin. Ajattelin, etten voi lähteä, etten pärjää yksin. Niinpä jäin edelleen mieheni luokse, hänkin vakuutti kuitenkin haluavansa elää kanssani ja kasvattaa yhdessä lapsen.
Vauva syntyi, eikä mieheni osoittanut mitään tunteita lastakaan kohtaan. Ei ottanut syliin, ei hellitellyt, ei auttanut hoidossa. Olin aivan väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mieheni ärsyyntyi siitä ja rupesi pilkkaamaan ja mollaamaan aivan kaikkea minussa. Masennuin tietysti lisää ja riitelimme katkerasti kaiken aikaa. Miehen ryyppääminen oli tietysti kaiken aikaa siellä taustalla myöskin.
Nyt vihdoin, monien eropäätösten ja tuhansien kyynelten jälkeen olen todellakin lähdössä. Mutta tuntuu niin pahalta. Tuntuu etten selviä, jaksa, pysty. Ettei minusta ole jäljellä yhtään mitään.
Rakkaat ihmiset... pyydän... edes vähän valoa tähän pimeyteen.
Aviomieheni ilmoitti ollessani viimeisilläni raskaana, ettei rakasta minua enää. Ettei ollut koskaan rakastanutkaan ja että koko suhteemme on ollut täysi erehdys. Romahdin täysin, enkä voinut uskoa että nyt vasta, kun lapsikin on aivan juuri tulossa mies tajuaa kaiken virheeksi. Jotenkin yritin niellä tuskani ja jatkaa eteenpäin. Ajattelin, etten voi lähteä, etten pärjää yksin. Niinpä jäin edelleen mieheni luokse, hänkin vakuutti kuitenkin haluavansa elää kanssani ja kasvattaa yhdessä lapsen.
Vauva syntyi, eikä mieheni osoittanut mitään tunteita lastakaan kohtaan. Ei ottanut syliin, ei hellitellyt, ei auttanut hoidossa. Olin aivan väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mieheni ärsyyntyi siitä ja rupesi pilkkaamaan ja mollaamaan aivan kaikkea minussa. Masennuin tietysti lisää ja riitelimme katkerasti kaiken aikaa. Miehen ryyppääminen oli tietysti kaiken aikaa siellä taustalla myöskin.
Nyt vihdoin, monien eropäätösten ja tuhansien kyynelten jälkeen olen todellakin lähdössä. Mutta tuntuu niin pahalta. Tuntuu etten selviä, jaksa, pysty. Ettei minusta ole jäljellä yhtään mitään.
Rakkaat ihmiset... pyydän... edes vähän valoa tähän pimeyteen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Psalmi 23
Otahan heti maanataina yhteyttä neuvolaan tai johonkin vastaavaan, niin saat varmasti kerrottuasi heti apua ja ihmisiä lähellesi. Kaikesta selviää..... ja vahvistuu.
Kyllä sä pärjäät,saat nähdä.Mäkin pärjäsin aikanani samantapaisessa tilanteessa,enkä ole myöhemmin lähtöäni katunut.
Nyt on ollut jo vuosia uusi perhe,lapsiakin on tullut lisää.
Aurinko vielä paistaa sunkin risukasaan,kun vaan rohkeasti otat elämänne(sinä ja lapsi)omiin käsiisi ja lähdet!
Olkoon Voima kanssasi...
Sinulla on ihana pieni lapsi joka tarvitsee äitiä. Minä toivon sinulle voimia, keskustele vaikka äitisi kanssa jollet halua ulkopuolista apua. Mutta tekee tosi hyvää jutella huolista vaikkapa psykologille, siitä saa voimaa jatkamiseen.
Älä ryve säälissä tai voimattomuudessa, ajattele positiivisesti ja kaikkia ihania ja iloisia asioita.
Voimia :)
Jos voisin, ottaisin sinut halauksin vastaan.
Jotenkin sinun on nyt saatava se "miehinen" aivopuolisko toimimaan. Teet tarvittavat toimenpiteett. Ensin menet hakemaan apua maanantaina terveyskeskuksesta, sosiaalihuollosta, vaikka lapsen kanssa, ei mitään pillereitä, vaan ohjeita elämään eteenpäin, kerro vaikka itsetuhoisista ajatuksista, vaadi ohjeita. Tunne-elämän voit jättää toistaiseksi, tärkeintä on se pieni tuhnuttaja. Usko, että viiden vuoden kuluttua, ihmettelet tätä tuskaa, se on kasvattanut sinua ja olet toinen ihminen, jolla voi olla onnellinen elämä.
Jos veilä asuu saman katon alla niin... "Nokialainen nuoriso-ohjaaja" tai painua pohjammaalle lähimpään kuppilaan todetakseen, pesäpallo on paska laji
Tuollaisenko "miehen" kanssa pitäisi mukamas elää? Siltähän puuttuu sekä aivot että sydän. Vaikka sinulla on nyt hirveän vaikeaa, tuo kamala ihminen ei ansaitse sekuntiakaan sinua eikä vauvaa. Äkkiä pois sieltä! Onko sinulla kavereita tai sukulaisia kenen luo mennä vaikeimmaksi ajaksi? Älä jää yksin vaan puhu läheisillesi!Älä anna moisen julman, MITÄTTÖMÄN ihmisen tuhota kahta elämää!!! Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, sinulla on ainakin mahdollisuus parempaan ja sellainen päivä vielä koittaa, usko vaan.
...kannustuksesta ja kauniista sanoistanne. Ainoa asia mikä minut pitääkin kasassa on tuo suloinen, viaton lapsi. Kunpa vain saisikin pidettyä ajatukset kurissa ja vain toimittua...
Melkein itkin kun luin kirjoitustasi, niin kuin minun elämässäni oli.. Jäin siihen vuosiksi, sitä kadun, koska olin niin rikki että vasta nyt kun erosta on kolme vuotta tunnen jotain. Kävin läpi helvetin, jota en todellakaan toivo kenellekään. Olet varmasti ihan hajalla, eikä tunnu että ikinä selviäisit..en minäkään uskonut, lapsen vuoksi aamuisin heräsin..ainoa syyni elää. Mutta nyt..heräsin siihen että pitkän tien, kovan työn..ja ajan avulla olen pääsemässä takaisin elämän syrjään kiinni. Helppo ei ole tie, mutta..ajattele lastasi, jaksa hänen vuokseen..hae apua ja lähde. Ja anna itsellesi aikaa eheytyä!! Voimia sinulle, vaikka kuulostaa kliseeltä..elämä kyllä oikeasti vielä voittaa:)
Tämä mahdollisuus on tietenkin aina olemassa ja se pitää vain osata ottaa huomioon. Sun kohdalla se sattui toteutumaan. Tämmöstä se vaan on.
Ettei Luoja anna enempäänsä kuin jaksaa kantaa ja kun sen muistat jaksat myös! Sinun varallesi on tarkoitettu parempikin aika elämässä.
* voimia *
Jostain syystä joskus käy hyvin, huonosti tai hyvin huonosti.Jostain syystä sitä vaan menee eteenpäin mitä pienimmästäkin syystä.. meillä naisilla asiat on hyvin, meille ne syyt yleensä annetaan, me haluamme niitä usein itse. Meillä on monella se ainut syy jatkaa oma viaton lapsi, joka ei edes epäile miten heikko tai vahva hänen elämänsä tärkein lenkki on, luottaa vain kuin nousevaan päivään. Ihmisen ilot on oikeastaan sangen olemattomia,miesten jälkeen naisen, äidin etenkin. Usein lapsi on ainut ilo, rakkaus. Pettämätön. Ihmeellinen,merkillinen lahja "pahan päivän varalle"..
Siunausta sinulle ja lapsellesi.
Häntä pystyyn! Sulla ja lapsella on vielä elämä edessä - antaa ukkos miettiä, mitä menetti - sitten joskus....
Ymmärrän jotenkin et rakastat, mut haloo - sun elämä!!!! ´Ja vauvat vaistoo.... Nyt otat ittees niskasta, ja sanot sille ukolle, et voiks kantaa noi kamat taksiin - me mennään ny!!!!!
Äläkä mee takas!
Kuules, sun pitää hakea apua, mene heti perheneuvolaan kunnan tai kirkon tai vaikka neuvolaan tms. Pääasia et haet apua jostain, siis sellaista keskustelu apua, jossa sua autetaan ja sä saat tukea tilanteessasi. Siellä takuulla osataan valaa suhun uskoa ja toivoa ja osaat katsoa tätä tuskan täyttämää hetkeä pitemmälle.
Uskon todella, et nyt sulla on sika rankkaa, mut elämä kulkee eteenpäin. Olemassa oleville asioille ei aina itse vaan voi mitään. Hyviä puolia saatat nähdä myöhemmin, enkä tarkoita, et ois mitenkään hyvä, kun lapsi ei voi elää isänsä kanssa, saati et sulla ei ole miestä tukena.
Mut asiat voi muuttua sun elämässä, kunhan vaan pääsen nyt tästä asiasta jotenkin eteenpäin.
Voimaa sulle tuen hakemiseen ja tsemppiä et jaksat nähdä viel yli tämän hetken...
Sä selviät tästä yli!
Kyllä sinä pärjäät! Itket niin kauan, että Sahara on märkä ja sitten helpottaa. Loppupeleissä olet onnellinen, ettet jäänyt noin tunteettoman miehen kanssa elämään, vaan rakensit itsellesi ja lapsellesi paljon paremman elämän. Tiukkaa sinulla nyt on, mutta usko siihen, että aika tekee tehtävänsä ja surunkin voima laantuu vähitellen. Eron tuskaa ei pureta viikossa eikä kuukausissa, vaan vuosissa, mutta koko ajan valoisammat jaksot pitenevät ja lopulta kaikki on hyvin. Anna itsellesi aikaa surra rauhassa, mutta iloitse samalla lapsestasi. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!
elän samassa tilanteessa juuri nyt.kun mietin kaikkia elämäni vastoinkäymisiä,koulukiusaamista ym.ei kukaan ole mitätöinyt ja halveerannut kuin oma mieheni.ennen olin vahva ja pidin pääni,nyt olen murtunut eikä ole voimia sanoa tätä kaikkea poikki.
itkemistä ja epätoivoa,elämänhalun menettämistä.
kaikki mistä ennen pidin,en jaksa enään tehdä,en ole enää iloinen enkä jaksa iloita mistää.
yhtäkkiä mies mitätöi kaiken,ennen sanotut rakkaudentunnustukset ym.kaikki perutaan,kertoo kuinka huono äiti olen ym.
luuletko että kiinnostaa enää edes se kuinka minun käy,ei ole voimia.kaikki voimanrippeet käytän lapsen hoitamiseen.en kestä hänen itkua tms.olen niin hajalla.
apua on koitettu hakea,mutta mies tulee perheneuvolaan vaan valehtelemaan,ei auta näköjään mikään.kerro kuinka olet selvinnyt.kuinka itse selviän kun kaikki toiveet hiipuu?
tuhlasin rakkauteni ja arvostukseni mieheeni,ja sain tämän lopulta palkakseni!
kumpa edes lapseni kanssa pärjäisin,kun talouskin on päin vittua.
Mut ei noin riippuvainen toisesta saa olla tai
toisen armoilla.
Jos toinen ei rakasta ja arvosta niin pitää
pärjätä ehdottomasti ilman!!!!!!!
Aika vastuutonta toimintaa mieheltä mutta
miksi olla siitä noin hajalla,tuskin se ois
sua mitenkään auttanut pelkällä ryyppäämisellä
ja halveksunnalla.....
Vähän aurinkoa ja ylpeyttä peliin niin kyllä
se siitä lähtee!!!!!!!!!
..sisuunnuin,kuivasin kyyneleet,lopetin itsesäälissä kieriskelyn ja nostin kytkintä.
Suosittelen muillekin huonossa suhteessa eläville. Ei kannata jäädä odottelemaan parempia aikoja, niitä nimittäin ei tule. (Anteeksi vaan.)
Apua saa kun vain aukaisee suunsa ja pyytää.
Niin, ja kaikesta selviää, tavalla tai toisella.
Kohtalontovereille voimia!
Tämä sun miehesi ja lapsen isä on täysin tunteeton mies. Se ei ansaitse sinua eikä lasta. Lähde onnellisena elämään omaa elämääsi. Jaksat varmasti paremmin kun psykopaattimiehesi kanssa.
Aivan varmasti pärjäät yksin, huomattavasti paremmin henkisesti kuin miehen kanssa joka ei edes välitä lapsestaan.
Ja jos miehesi ongelmana on juominen, niin aivan varmasti se juominen on tärkeämpää kuin sinä saatikka edes se vauva.
Anna miehesi olla ja anna sen kasvaa aikuiseksi omissa oloissaan. Vaikka tuskin tulee ikinä kasvamaan mieheksi !
Älä pilaa lapsesi elämää, koska vauva on sinulle varmasti tärkeintä maailmassa. Ja jotta vauva voi hyvin on äidinkin voitava hyvin.
Et varmasti halua jatkossa alkaa ärhentelemään vauvallesi miehesi/keskenkasvuisen pojan takia.
Varsin pian lapset vaistoavat kotona olevat asiat, ei ehkä nyt vauvana vaan vuosien saatossa.
Toiv. sinulla on ystäviä joilta saa tukea. Ja tietty kannattaa kääntyä ammattiauttajien puoleen, jos on tarvetta. Sitä tilannetta ei kannata hävetä.
Ero on aina raskas ratkaisu eikä sitä toivo "syyttömälle" ihmiselle.
Yritä jaksaa ja ole itsekäs, lapsesi takia.
Uskon että aurinko vielä paistaa risukasaasi, vaikka varsin toivottamalta se kuulostaa nyt.
Toivotan sinulle onnellisia päiviä.