Uudestaan naimisiin saman kumppanin kanssa?

Ollaan oltu yhdessä 20 vuotta. Mentiin naimisiin 11v sitten ja syntyi 2 lasta. Erottiin 4 vuoden avioliiton jälkeen, kun ei osattu käsitellä ongelmia/keskustella. Oltiin erossa vuoden päivät, jonka jälkeen palattiin yhteen koska rakkautta silti oli ja halu korjata asiat lastenkin vuoksi. Ero oli riitaisa ja erossa olo myös. Kummallakin oli muita suhteita. Yhteiselo oli pitkään vaikeaa yhteenpaluun jälkeen, kun selviteltiin menneitä. Asuimme erillään ja välillä yhdessä. Edelleen joskus nuo tunteet ja muistot nousevat pintaan ja aiheuttaa pahaa oloa. Saman katon alle muutimme uudestaan 4 vuotta sitten ja sen jälkeen on syntynyt 2 lasta lisää. Nyt kaikki on hyvin ja tasaista, mutta pohdinnassa on avioliiton uusiminen. Toinen meistä haluaisi uudestaan naimisiin lähinnä juridisista syistä ja toinen ei niinkään, koska muistuu mielee avioero ja se paha olo. Eli mennä vai ei? Miksi? Miksi ei? Miten toimisitte tilanteessamme? On 4 yhteistä lasta, vakaa talous, yhteinen asuntolaina ja vakityöt.
1447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yleensä naimisiin mennessä ei pelätä avioeroa tai ajatella sitä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ollaan oltu yhdessä 20 vuotta. Mentiin naimisiin 11v sitten ja syntyi 2 lasta. Erottiin 4 vuoden avioliiton jälkeen, kun ei osattu käsitellä ongelmia/keskustella. Oltiin erossa vuoden päivät, jonka jälkeen palattiin yhteen koska rakkautta silti oli ja halu korjata asiat lastenkin vuoksi. Ero oli riitaisa ja erossa olo myös. Kummallakin oli muita suhteita. Yhteiselo oli pitkään vaikeaa yhteenpaluun jälkeen, kun selviteltiin menneitä. Asuimme erillään ja välillä yhdessä. Edelleen joskus nuo tunteet ja muistot nousevat pintaan ja aiheuttaa pahaa oloa. Saman katon alle muutimme uudestaan 4 vuotta sitten ja sen jälkeen on syntynyt 2 lasta lisää. Nyt kaikki on hyvin ja tasaista, mutta pohdinnassa on avioliiton uusiminen. Toinen meistä haluaisi uudestaan naimisiin lähinnä juridisista syistä ja toinen ei niinkään, koska muistuu mielee avioero ja se paha olo. Eli mennä vai ei? Miksi? Miksi ei? Miten toimisitte tilanteessamme? On 4 yhteistä lasta, vakaa talous, yhteinen asuntolaina ja vakityöt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu