Israelin messias-odotus perustuu väärään profetiaan

Jumala lupasi Daavidin pojalle ikuisen valtakunnan, jolla ei pidä loppua oleman. Tämä Daavidin poika oli Salomo.

2.Samuelin kirja:
7:12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.
7:13 Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.
7:14 Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;
7:15 mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi.
7:16 Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."

Salomo kuitenkin kuoli eikä hänen valtakuntansa pysynyt ikuisesti. Profetia oli siten väärä. Kun Israel huomasi tämän, keksivät he alkaa odottaa toista kuningasta, joka olisi Daavidin jälkeläinen alenevassa polvessa. Tämä odotus perustuu kuitenkin väärään toteutumattomaan profetiaan, eikä se sen vuoksi voi koskaan toteutua.
8157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Rauhaa!

Turha murehtia etteikö Salomo ja hänen valtakuntansa olisi elossa yhäti paratiisin kannalta katsoen.

Oletteko miettinyt

Viisauden kirjaa (apokryfinen)
Kebra Nagast teosta
Miksi Kreikan lainsäätäjä Solon nimi muistutti Salomo nimeä.
Niitä Salomon nimeen laitettuja okkultistisia ylöstempauskirjoja joita on esim Ars Notoria
Jne

Itse sain kutsun Israelissa vierailla 1996 Taivaalliselta Kuningas Salomolta ja ihmeen välityksellä pääsin matkaan.

Tilillä rahaa oli 2500 mk. Kaksi viikkoa aiemmin ääni sanoi valmistaudu matkaan. Pidä sapatti kaksi viikkoa. Niin pidinkin ja ilmestyi lehteen ilmoitus äkkilähtö Israeliin 2000 mk.
Kun matkat yleensä oli yli 4000 mk.

Taivas järjesti siis tuon rukousmatkan.

Kyllä tapahtuu Ilmestyksiä Neitsyt Maria, Kristus, Aabraham jne. Mutta minkä tähden Jeesuksen teot ja elämä tässä ajassa ja maailmassa ovat salattuja sitä en tiedä.

Äänestä
  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🔞 ­N­­­y­­­m­­f­­­o­m­­a­­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#181910253

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Aloittaja on väärässä.

Hebrean sana BEN merkitsee poikaa, pojanpoikaa tai muuta miespuolista jälkeläistä alenevassa polvessa. Sana voi tarkoittaa myös vävyä, kuten Saul kutsui Daavidia pojakseen, koska hän oli Saulin vävy. Daavidin profetia osoitti Jeesukseen, joka on Daavidin Poika. Täten profetia on ollut oikea.

Äänestä
  • 2.Samuelin kirja:
    7:12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.

    SINUN RUUMIISTASI

    Kyllä tämä viittaa Salomoon eikä johonkin hänen jälkeläiseensä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.

    Salomon valtaistuin ei ollut ikuinen, joten olet väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    1.Aikakirja:
    17:11 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lähdet isiesi tykö, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka on yksi sinun pojistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.
    17:12 Hän on rakentava minulle huoneen, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.
    17:13 Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi.
    17:14 Ja minä pidän hänet pystyssä huoneessani ja valtakunnassani iäti, ja hänen valtaistuimensa on oleva iäti vahva."
    17:15 Aivan näillä sanoilla ja tämän näyn mukaan Naatan puhui Daavidille.

    YKSI SINUN POJISTASI

    1.Aikakirja:
    22:8 Mutta minulle tuli tämä Herran sana: 'Sinä olet vuodattanut paljon verta ja käynyt suuria sotia. Sinä et ole rakentava temppeliä minun nimelleni, koska olet vuodattanut niin paljon verta maahan minun edessäni.
    22:9 Katso, sinulle on syntyvä poika; hänestä on tuleva rauhan mies, ja minä annan hänen päästä rauhaan kaikilta hänen ympärillään asuvilta vihollisilta, sillä Salomo on oleva hänen nimensä ja minä annan rauhan ja levon Israelille hänen päivinänsä.
    22:10 Hän on rakentava temppelin minun nimelleni. Hän on oleva minun poikani, ja minä olen oleva hänen isänsä. Ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa valtaistuimen ikuisiksi ajoiksi.'

    SALOMO ON OLEVA HÄNEN NIMENSÄ

    Äänestä

Aloituksen on tehnyt mitä ilmeisimmin nimimerkki "Henki", joka on tunnustuksellinen saatananpalvoja ja vaarallinen sekopää. Perkeleen Temppeli ry on aktivoitunut ja alkanut levittää somessa kaikenlaista valhetta.

Asiasta on esitetty pitävät todisteet täällä:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17992903/jeesuksen-synnittomyys---osa-3#comment-122835492

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18177859/perkeleen-temppeli-ryta-johtaa-kirjastonhoitaja-henri-hiljander

Nimimerkki "Henki" on tullut tänne vain provosoimaan uskovia ja myös kiihottamaan adventisteja ja juutalaisia (toraisteja) vastaan. Hänellä on hillitön tarve vääristellä toisten sanomisia ja valehdella.

Hänen kommentteja ei kannata lukea eikä hänen kanssa ei kannata keskustella ollenkaan.

Äänestä

Israel pitää Jeesusta vääränä profeettana monesta eri syystä, mutta ei tästä. Israelkin on sokea sen suhteen, että heidän odotuksensa perustuu väärään profetiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jumala lupasi Daavidin pojalle ikuisen valtakunnan, jolla ei pidä loppua oleman. Tämä Daavidin poika oli Salomo.

2.Samuelin kirja:
7:12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa.
7:13 Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi.
7:14 Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään;
7:15 mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi.
7:16 Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva."

Salomo kuitenkin kuoli eikä hänen valtakuntansa pysynyt ikuisesti. Profetia oli siten väärä. Kun Israel huomasi tämän, keksivät he alkaa odottaa toista kuningasta, joka olisi Daavidin jälkeläinen alenevassa polvessa. Tämä odotus perustuu kuitenkin väärään toteutumattomaan profetiaan, eikä se sen vuoksi voi koskaan toteutua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu