Minulla oli lapsena ystävä,olimme ystäviä n 11v. Tiemme erosivat kun menin naimisiin ja muutin paikkakunnalta.
15v kuluttua kyseinen nainen otti yhteyttä,olemme viestitelleet ahkerasti puolisen vuotta,mutta mikä on ikävää niin se etten pysty luottamaan häneen.
Aikoinaan hän oli minulle tympeä,suorastaan ilkeä.
Saattoi sanoa että näytitpä rumalta siellä konsertissa kun pidit silmiä raolleen että hän katsoi kuin oisi olleet sian silmät.
Tai sitten pyysi mukaan useammankin kerran yhden yön reissulle eri paikkakunnalle jossa tapasi ystäväänsä ja ei juuri ollut minun kanssa tai oli mutta olin kolmas pyörä. Kertoi ettei viitsi yksin matkustaa eikä halua yksin yöpyä mummolassaan vaan halusi minut kaveriksi.. Tuntui että käytti minua vaan hyväksi koska jäin ulkopuoliseksi kuitenkin.
Usein ylä-asteella raapi käteni verille ja nauroi kaverilleen että minulle voi tehdä noin.
Tosin oli meillä usein yötä ja naurettiin paljon mutta hänessä oli sellaisia hankalia piirteitä. Pyysi muutaman kerran mukaan liftaamaan tanssipaikalle ja lopulta tanssipaikalla olin yksin kun hän meni menojansa ja jotenkin sain kyydin pois. Mainitsin asiasta niin sanoi että tarvii kaverin liftaamaan ja kun kerroin että luulin että olisimme porukalla tanssipaikalla niin meinasi että oon ihan kummallinen ja outo eikä tarvi minua kuin liftauskaveriksi.
Kaikenlaista tuollaista ikävää sattui hänen kanssaan. Usein hän haukkui minua. Muutaman kerran "pakotti ostamaan samanlaiset vaatteet kuin hänellä. Sanoi ettei ole minun kaveri jos en osta.
Haukkui poikaystävänikin rumaksi ja oudoksi kun aloin seurustelemaan ja kiusasi jatkuvasti miten rumat hampaat poikaystävälläni on ja miten hän on jotenkin sairas varmati *,olemme olleet nyt 15v naimisissa kyseisen pojan kanssa)
Nyt hän on siis ottanut yhteyttä,pyytänyt moneen kertaan käymään. Asuu 100 km päässä mutten luota häneen. Haluan pitää etäisyysen. Viestittel3n kyllä.Mitä mieltä olette,voiko ihminen muuttua? Jos on nuorena ollut hankala niin voisiko aikuisena olla hyvä ystävä vai säilyykö perusluonne?
Ystäväni sanoo nykyään että on hyvin herkkä ja empaattinen sekä kiltti luonne joten hän voi jerkästi pahoittaa mielensä. Yritän kirjoitella hänelle hyvin asiapitoisesti ja hän purkaa pahaaoloaqn minulle. Koen itseni melkein terapeutiksi välillä Hän on masentunut nykyään.
Mieheltäni kysyin mitkä muistot hänellä on kaveristani niin vastasi että hän oli itsekeskeinen ja tuntui kuin kaikki olisi pyörinyt hänen napansa ympärillään.
Pitkä kirjoitus,sain avautua.
15v kuluttua kyseinen nainen otti yhteyttä,olemme viestitelleet ahkerasti puolisen vuotta,mutta mikä on ikävää niin se etten pysty luottamaan häneen.
Aikoinaan hän oli minulle tympeä,suorastaan ilkeä.
Saattoi sanoa että näytitpä rumalta siellä konsertissa kun pidit silmiä raolleen että hän katsoi kuin oisi olleet sian silmät.
Tai sitten pyysi mukaan useammankin kerran yhden yön reissulle eri paikkakunnalle jossa tapasi ystäväänsä ja ei juuri ollut minun kanssa tai oli mutta olin kolmas pyörä. Kertoi ettei viitsi yksin matkustaa eikä halua yksin yöpyä mummolassaan vaan halusi minut kaveriksi.. Tuntui että käytti minua vaan hyväksi koska jäin ulkopuoliseksi kuitenkin.
Usein ylä-asteella raapi käteni verille ja nauroi kaverilleen että minulle voi tehdä noin.
Tosin oli meillä usein yötä ja naurettiin paljon mutta hänessä oli sellaisia hankalia piirteitä. Pyysi muutaman kerran mukaan liftaamaan tanssipaikalle ja lopulta tanssipaikalla olin yksin kun hän meni menojansa ja jotenkin sain kyydin pois. Mainitsin asiasta niin sanoi että tarvii kaverin liftaamaan ja kun kerroin että luulin että olisimme porukalla tanssipaikalla niin meinasi että oon ihan kummallinen ja outo eikä tarvi minua kuin liftauskaveriksi.
Kaikenlaista tuollaista ikävää sattui hänen kanssaan. Usein hän haukkui minua. Muutaman kerran "pakotti ostamaan samanlaiset vaatteet kuin hänellä. Sanoi ettei ole minun kaveri jos en osta.
Haukkui poikaystävänikin rumaksi ja oudoksi kun aloin seurustelemaan ja kiusasi jatkuvasti miten rumat hampaat poikaystävälläni on ja miten hän on jotenkin sairas varmati *,olemme olleet nyt 15v naimisissa kyseisen pojan kanssa)
Nyt hän on siis ottanut yhteyttä,pyytänyt moneen kertaan käymään. Asuu 100 km päässä mutten luota häneen. Haluan pitää etäisyysen. Viestittel3n kyllä.Mitä mieltä olette,voiko ihminen muuttua? Jos on nuorena ollut hankala niin voisiko aikuisena olla hyvä ystävä vai säilyykö perusluonne?
Ystäväni sanoo nykyään että on hyvin herkkä ja empaattinen sekä kiltti luonne joten hän voi jerkästi pahoittaa mielensä. Yritän kirjoitella hänelle hyvin asiapitoisesti ja hän purkaa pahaaoloaqn minulle. Koen itseni melkein terapeutiksi välillä Hän on masentunut nykyään.
Mieheltäni kysyin mitkä muistot hänellä on kaveristani niin vastasi että hän oli itsekeskeinen ja tuntui kuin kaikki olisi pyörinyt hänen napansa ympärillään.
Pitkä kirjoitus,sain avautua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä ihmiset voivat hieman muuttuakin, mutta kun luin koko tekstin, niin tulin siihen tulokseen että pysy kaukana tästä henkilöstä! Olen 95% varma että mitään hyvää ei seuraa hänestä sinulle.
Itse jos olisin sinun sijassasi niin jättäisin yhteydenpidon vain satunnaisiin viesteihin vastaamisiin ja pikkuhiljaa niitäkin harventaisin. En ikinä huolisi enää vuosienkaan jälkeen ystäväkseni ihmistä joka nuoruudessa olisi minua noin huonosti kohdellut, suorastaan sairaasti. Jos hänen yhteydenototkin on vaan hänen pahanolonsa purkauksia niin sitä suuremmalla syyllä jättäisin taakseni ja kehottaisin hakemaan ammattiapua.