Kidutushelvetin mahdollisuus tuotti useille varhaisillekin kristityille vaikeuksia. Siitä lähtien on ollut on kehitetty monia lieventäviä selityksiä, jotka tekisivät uskomuksen helpommaksi omaksua.
Tunnetuin helvetin vertaus lienee Jerusalemin tunkio ja roskanpolttopaikka, Gehenna eli Hinnomin laakso, Γέεννα, Geenna, גֵּי הִנֹּם, Ge Hinnom. Siellä paloi ikuinen tuli, koska vähiä hävitettäviä roskia silloinkin syntyi jatkuvasti.
Tällainen kuva sisältyi myös kirkolliskokousten vakiinnuttamaan kristilliseen oppiin. Osa kristityistä etsi lievennystä apokatastasis-opista (ἀποκατάστασις, palauttaminen), joka perustui yhteen Raamatun monitulkintaiseen jakeeseen Ap.t. 3:21, jossa kerrotaan kaiken jälleen kohdalleen asettamisesta. Kirkolliskokous tuomitsi tämän kuitenkin harhaopiksi.
Gehenna-vertauksesta syntyi myös kaksi tulkintaa, toisen mukaan piti ajatella, että joutuu ikuisesti kärsimään ikuisessa tulessa, toisen mukaan, kun on palanut poroksi, loppuu tietoisuus ja kärsimys sen mukana.
Syntyi myös lievennys, jonka mukaan ne, jotka eivät pääse ikuiseen autuuteen, lakkaavat olemasta, kun kuolevat. Tätä linjaa ovat ajaneet erityisesti adventistit.
Lievennys oli myös Rooman kirkon erityisoppi, kiirastuli. Annettiin ymmärtää, että kovin monet eivät joudu helvettiin, koska he joutuvat kestämään vain määräajan kestävän rangaistuksen. Nykyroomalaisuudessa sekin on muuttunut iloiseksi puhdistautumiseksi, samalla kun helvetti on jo kokonaan 'suljettu'.
Lieventelyä on edelleen jatkettu. Nykyluterilaisen kirkon mukaan siellä ei tosin kiduteta, mutta helvetti on elämää ilman Jumalaa. Samaa esitti myös jo 60-luvulla tunnettu ortodoksinen ajattelija Tito Colliander. Ei se ole sen kummempi, kuin jos ei pidä samppanjasta, saa olla ilman.
Nykyihmisille eivät mene läpi mitkään edes lievennetyt helvettiopit. Ylivoimainen enemmistö kristityistä ei usko koko oppiin, kuten tutkimuksissa on ilmennyt. Mutta pieni osa kristityistä hekumoidessaan toisen kärsimyksen tuottamasta nautinnosta pitää sellaista totena. Kuitenkin heitäkin odottaa vain hyvä.
SUURI hengellinen salaisuus on, että useimmat edes erityiskristillisissä piireissä eivät usko kidutushelvetin rangaistukseen, mutta ymmärtävät olla hiljaa, koska muut asiat kuitenkin kutsuvat mukaan näihin piireihin.
Olemme lopultakin pitkän harharetken jälkeen todella ymmärtäneet Kristuksen sovitustyön suuruuden.
Gehenna eli kadotus eli helvetti
118
780
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän helvetti suuntaan tai toiseen millään tavalla muuta Jeesuksen sovintotyötä.
Jeesus ristillä kantoi synnin ja lain kirouksen. Hän poisti meidän harteilta syyttäjän syytökset ja sitten voimme Jumalan armosta Hengessä elää Jumalan lapsina siten että nuo syytökset eivät myöhemminkään enää paina ihmistä eikä hän ole lain vaan armon alla. Pyhän Hengen sinetti on Jumalan lapsen turva siinä.
Ei helvetillä eikä sen olomuodolla ole osaa eikä arpaa siinä.Jos uskotaan helvettiin ja siinne joidenkin joutuvan, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli PIENI. Jos taas uskotaan, että se pelasti kaikki, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli täydellisen SUURI.
Ei ole kyse vain niiden turvasta, jotka pitävät itseään Jumala lapsina, vaan KAIKKIEN kohtalosta.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jos uskotaan helvettiin ja siinne joidenkin joutuvan, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli PIENI. Jos taas uskotaan, että se pelasti kaikki, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli täydellisen SUURI.
Ei ole kyse vain niiden turvasta, jotka pitävät itseään Jumala lapsina, vaan KAIKKIEN kohtalosta.Juuri näin!
Nyky-ymmärrykselleni on käsittämätöntä, että jotkut voivat pitää sellaista Jumalaa "armollisena", joka pitää Poikansa vapaaehtoista kuolemaa ristillä niin arvottomana, että se ei suinkaan tuonut autuutta KAIKILLE. - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jos uskotaan helvettiin ja siinne joidenkin joutuvan, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli PIENI. Jos taas uskotaan, että se pelasti kaikki, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli täydellisen SUURI.
Ei ole kyse vain niiden turvasta, jotka pitävät itseään Jumala lapsina, vaan KAIKKIEN kohtalosta.Eikös tuollainen ajattelu ole malliesimerkki sellaisesta argumentaatiovirheestä jossa ohitetaan sanottu ja tukeudutaan siihen mitä Raamatussa ei sanota?
Raamatussahan sanotaan usein ja eri tavoin että vain ne pelastuvat jotka uskovat Jeesukseen ja tekevät Jumalan tahdon. Missään kohtaa ei sanota että kaikki ihmiset pelastuvat ilman mitään ehtoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuollainen ajattelu ole malliesimerkki sellaisesta argumentaatiovirheestä jossa ohitetaan sanottu ja tukeudutaan siihen mitä Raamatussa ei sanota?
Raamatussahan sanotaan usein ja eri tavoin että vain ne pelastuvat jotka uskovat Jeesukseen ja tekevät Jumalan tahdon. Missään kohtaa ei sanota että kaikki ihmiset pelastuvat ilman mitään ehtoja.Jeesuskin puhui helvetistä. Helvettiä ei saa vähätellä, sillä kadotukseen joutuneilla ei ole muuta paikkaa, kuin jäädä Jumalanvaltakunnan ulkopuolelle. Sillä se tuhotaan tulella, jossa alkuaineet hehkuen sulavat. Jumala tekee tulella kaiken uudeksi. Tekeekö Hän myös sielut uusiksi, jää nähtäväksi, vai katoavatko sielut tulessa ?
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jos uskotaan helvettiin ja siinne joidenkin joutuvan, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli PIENI. Jos taas uskotaan, että se pelasti kaikki, uskotaan samalla, että Kristuksen sovintotyö oli täydellisen SUURI.
Ei ole kyse vain niiden turvasta, jotka pitävät itseään Jumala lapsina, vaan KAIKKIEN kohtalosta.Meillä kristityillä on Raamattu, joka on Jumalan ilmoitus itsestään ja tahdostaan ihmiskunnalle. Raamatussa ja Jeesuksen opetuksissa on helvetti mainittu ilman laimennuksia. Mitä me olemme muuttamaan Jumalan ja Jeesuksen selkokielellä ilmoittamaa varoitusta helvetistä ? Taivaan Isä ja Jeesus sopivat pelastussuunnitelman, joka mitätöisi pyhän rangaistuksen kuoleman, mikä piti toteutua, koska jo Aatami olli sen aikoinaan hankkinut. Nyt tämän sovituksen vastaanottajan ei tarvitse mennä helvettiin. Ehdot pelastukseen ovat kristallin kirkkaat ja helpot. Pyytää vilpittömästi Jeesusta Herrakseen ja syntiensä sovittajaksi, ja pysyy Jeesuksen tiellä järkähtämättömästi loppuun asti. Raamatun mukaan olet heti pelastettu, kun ruumiisi, sielusi ja henkesi uudestisyntyvät, niin olet jo täällä maanpäällä Jumalan valtakunnan siunattu lapsi. Ruumiisi tosin kuolee tarpeettomana kun aikasi tulee täyteen, mutta saat ylösnousuruumiin, joka soveltuu tuleviin olosuhteisiin.
- Anonyymi
Olet universalisti ja joudut harhaoppisi vuoksi helvettiin.
- Anonyymi
Tervemenoa sulle sinne ensin tämän mukaan:
Luukkaan evankeliumi:
6:37 älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. #Olet universalisti ja joudut harhaoppisi vuoksi helvettiin.#
Jos helvetti olisi olemassa, olisit lausumalla kadotustuomion, syössyt itsesi sinne.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Olet universalisti ja joudut harhaoppisi vuoksi helvettiin.#
Jos helvetti olisi olemassa, olisit lausumalla kadotustuomion, syössyt itsesi sinne.Paitsi jos tuomitsi oikein silloin ei syössyt. Sanoohan Jeesus: tuomitkaa oikein, älkää katsoko henkilöön.
Ja on aivan selvää että sinun käsityksesi että helvettiä ei ole on Raamatun vastainen. Jeesus puhui helvetistä enemmän kuin kukaan muu henkilö Raamatussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos tuomitsi oikein silloin ei syössyt. Sanoohan Jeesus: tuomitkaa oikein, älkää katsoko henkilöön.
Ja on aivan selvää että sinun käsityksesi että helvettiä ei ole on Raamatun vastainen. Jeesus puhui helvetistä enemmän kuin kukaan muu henkilö Raamatussa.Jeesus EI PUHUNUT MISTÄÄN HELVETISTÄ VAAN HINNOMIN LAAKSOSTA!!!
Kaiken maailman aivokääpiöitä se leipä tässäkin maassa elättää. Anonyymi kirjoitti:
Paitsi jos tuomitsi oikein silloin ei syössyt. Sanoohan Jeesus: tuomitkaa oikein, älkää katsoko henkilöön.
Ja on aivan selvää että sinun käsityksesi että helvettiä ei ole on Raamatun vastainen. Jeesus puhui helvetistä enemmän kuin kukaan muu henkilö Raamatussa.#Paitsi jos tuomitsi oikein silloin ei syössyt. Sanoohan Jeesus: tuomitkaa oikein, älkää katsoko henkilöön.#
Viittaa siihen, ettet itsekään usko helvettiin. Jos todella uskoisit, olisit aivan kauhusta kankeana, mitä tulikaan tehtyä, lausuttua kadotustuomio. Ei siis mikä muu tahansa tuomio, joka on sallittu ja tehtävä oikein, vaan KADOTUSTUOMIO.
"...älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Paitsi jos tuomitsi oikein silloin ei syössyt. Sanoohan Jeesus: tuomitkaa oikein, älkää katsoko henkilöön.#
Viittaa siihen, ettet itsekään usko helvettiin. Jos todella uskoisit, olisit aivan kauhusta kankeana, mitä tulikaan tehtyä, lausuttua kadotustuomio. Ei siis mikä muu tahansa tuomio, joka on sallittu ja tehtävä oikein, vaan KADOTUSTUOMIO.
"...älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta."Tietenkin uskon helvettiin ja pelkään. Sen takia en anna kadotustuomioita kuten tuo anonyymi.
Mutta sinä saarnaat kaikkien pelastumista eli ainakin olet universalisti.
Kiellät helvetin. Synnistä ei rangaista, oikeudenmukaisuus katoaa. Hitler pääsee taivaaseen ja sielläkin hän saa jatkaa juutalaisten tappamista. Jeesus vain katsoo vierestä koska hänen sovintotyönsä on täydellisen suuri. Näinkö opetat? Se on harhaoppi. Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin uskon helvettiin ja pelkään. Sen takia en anna kadotustuomioita kuten tuo anonyymi.
Mutta sinä saarnaat kaikkien pelastumista eli ainakin olet universalisti.
Kiellät helvetin. Synnistä ei rangaista, oikeudenmukaisuus katoaa. Hitler pääsee taivaaseen ja sielläkin hän saa jatkaa juutalaisten tappamista. Jeesus vain katsoo vierestä koska hänen sovintotyönsä on täydellisen suuri. Näinkö opetat? Se on harhaoppi.Hitler ei jatka juutalaisten tappamista. En ole edes viitannut mininkään tämän suuntaiseen.
Vain sen varmasti tiedämme, että mitään kärsimystä ei enää ole, mutta ihmisten luomat kuvat tulevasta ovat vain yritystä tavoittaa sitä, mitä silmä ei vielä ole nähnyt eikä korva kuullut.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Hitler ei jatka juutalaisten tappamista. En ole edes viitannut mininkään tämän suuntaiseen.
Vain sen varmasti tiedämme, että mitään kärsimystä ei enää ole, mutta ihmisten luomat kuvat tulevasta ovat vain yritystä tavoittaa sitä, mitä silmä ei vielä ole nähnyt eikä korva kuullut.Hitler, Stalin, Mao ja jokainen psykopaatti sarjamurhaaja-lastenraiskaaja pääsee taivaaseen. Heiltä ei vaadita mitään uskoa Jeesuksen sovitustyöhön. Jokainen Gazassa vihan vallassa tappava juutalainen ja muslimi pääsee taivaaseen. Jos kenenkään ei tarvitse muuttua yhtään, miksi he eivät jatkaisi kansanmurhia ja raiskauksia taivaassa?
Et sinä sano näin, vaan minä vedän loogiset johtopäätökset. Sinä vetoat tietämättömyyteen. Anonyymi kirjoitti:
Hitler, Stalin, Mao ja jokainen psykopaatti sarjamurhaaja-lastenraiskaaja pääsee taivaaseen. Heiltä ei vaadita mitään uskoa Jeesuksen sovitustyöhön. Jokainen Gazassa vihan vallassa tappava juutalainen ja muslimi pääsee taivaaseen. Jos kenenkään ei tarvitse muuttua yhtään, miksi he eivät jatkaisi kansanmurhia ja raiskauksia taivaassa?
Et sinä sano näin, vaan minä vedän loogiset johtopäätökset. Sinä vetoat tietämättömyyteen.Edustan nykykristillisyyden päälinjaa. Vain hyvin harvat, jotka uskovat olevansa erityiskristittyjä, uskovat ikuisen kidutushelvetin olemassaoloon, aniharvat edes koko helvettiin.
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Edustan nykykristillisyyden päälinjaa. Vain hyvin harvat, jotka uskovat olevansa erityiskristittyjä, uskovat ikuisen kidutushelvetin olemassaoloon, aniharvat edes koko helvettiin.
Luulen että Jeesus ei välitä siitä mitä linjaa sinä ja muut sanoo olevansa kun hän tulee takaisin maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita tekojen mukaan. Kysymys helvetistä ei ole mikään huutoäänestys.
Pienoisevankeliumi sanoo: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Saat iankaikkisen elämän tai joudut kadotukseen. Kaikki eivät pääse taivaaseen. Ulkopuolelle jääneistä Jeesus sanoi, että siellä on itku ja hammasten kiristys ja niissä "liekeissä on kamala olla". Kaikki löytyy Raamatusta. Tätäkö ei opetettu pappikoulussa? Anonyymi kirjoitti:
Luulen että Jeesus ei välitä siitä mitä linjaa sinä ja muut sanoo olevansa kun hän tulee takaisin maan päälle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita tekojen mukaan. Kysymys helvetistä ei ole mikään huutoäänestys.
Pienoisevankeliumi sanoo: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Saat iankaikkisen elämän tai joudut kadotukseen. Kaikki eivät pääse taivaaseen. Ulkopuolelle jääneistä Jeesus sanoi, että siellä on itku ja hammasten kiristys ja niissä "liekeissä on kamala olla". Kaikki löytyy Raamatusta. Tätäkö ei opetettu pappikoulussa?#Kysymys helvetistä ei ole mikään huutoäänestys.#
Ei todellakaan ole. Kerroin vain, että kuva verenhimoisesta kostajajumalasta on enää harvan kostosta hekumoivan erityiskristityn repertoaaria.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Kysymys helvetistä ei ole mikään huutoäänestys.#
Ei todellakaan ole. Kerroin vain, että kuva verenhimoisesta kostajajumalasta on enää harvan kostosta hekumoivan erityiskristityn repertoaaria.Mutta sinun mukaan se ihmisiä vahingoittava kristitty pääsee taivaaseen kuten muutkin. Jumalalle se on ok. Miksi se ei ole ok sinulle vaan valitat?
Itse en halua että kukaan päätyy helvettiin. Kyllä siitä saa puhua. Jeesus sanoi että on parempi päästä käsipuolena elämään kuin joutua käsi tallella helvetin tuleen. Jumalan ja helvetin pelko ovat ihan hyviä asioita. Ne johtavat armoon ja rakkauteen.
Näin lukee Raamatussa. Missä siellä lukee että kaikki pääsee taivaaseen jopa ilman uskoa? - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Olet universalisti ja joudut harhaoppisi vuoksi helvettiin.#
Jos helvetti olisi olemassa, olisit lausumalla kadotustuomion, syössyt itsesi sinne.Ihminen ei tuomitse, mutta helvetin todellisuutta ei saa piilotella. koska syyllistyy vääristelyyn. Kadotuksen lapsi, Syytätkö viimeisellätuomiolla kristittyjä, koska he eivät pakottaneet sinua uskomaan helvetin todellisuutta.
- Anonyymi
Raamatussa sanotaan että jokainen saa ansionsa mukaan sen mukaan kuin on ruumiissaan tehnyt hyvää tai pahaa. Tämä koskee kaikkia, niin kristittyjä kuin muitakin.
Jokainen saa siis rangaistuksen ja myös palkinnon.- Anonyymi
No mutta olisi silloin pitänyt tehdä mielenmuutos ja kääntyä pois kadotuksen tieltä palvoa Jeesusta uhrilampaana teurastettuna tosi Jumalana (1.Kor.5:7).
- Anonyymi
ArtoTTT
Jeesuksen sanat
Matt. 13:
30Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’»Jo varhaisena aikana muuan harhautunut erityiskristitty lausui, että suurinta nautintoa kristitylle tuo, kun saa katsella, miten toinen kärsii helvetin tuskissa. Panetpa näköjään sinäkin nauttien.
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jo varhaisena aikana muuan harhautunut erityiskristitty lausui, että suurinta nautintoa kristitylle tuo, kun saa katsella, miten toinen kärsii helvetin tuskissa. Panetpa näköjään sinäkin nauttien.
ArtoTTT
Et siis usko Jeesuksen sanoja. Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Et siis usko Jeesuksen sanoja.Ohitat lähdekritiikin. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirjakokoelma.
1) Ei ole uskottavaa, että kertojat olisivat kuvanneet tarkoin totuudenmukaisesti, mitä Jeesus sanoi. 2) Toisekseen Jeesus oli inhimillisen luontonsa puolesta samojen rajoitusten alainen, kuin muutkin ihmiset, vain ilman syntiä. Hänen inhimillinen tietämyksensä oli sen ajan tiedon mukaista.
Raamattu kertoo hänen nykynormien mukaan jopa valehdelleen. Hän sanoi Raamatun mukaan veljilleen, jotka kehottivat häntä lehtimajajuhlille, Joh. 7:8: "Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut." Jae 10: Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. (Raamattu 1992)
Kumpi vedätti, Raamatun kirjoittaja vai Jeesus?- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Ohitat lähdekritiikin. Raamattu on ihmisten kirjoittama kirjakokoelma.
1) Ei ole uskottavaa, että kertojat olisivat kuvanneet tarkoin totuudenmukaisesti, mitä Jeesus sanoi. 2) Toisekseen Jeesus oli inhimillisen luontonsa puolesta samojen rajoitusten alainen, kuin muutkin ihmiset, vain ilman syntiä. Hänen inhimillinen tietämyksensä oli sen ajan tiedon mukaista.
Raamattu kertoo hänen nykynormien mukaan jopa valehdelleen. Hän sanoi Raamatun mukaan veljilleen, jotka kehottivat häntä lehtimajajuhlille, Joh. 7:8: "Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut." Jae 10: Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. (Raamattu 1992)
Kumpi vedätti, Raamatun kirjoittaja vai Jeesus?Jeesus ei tietenkään valehdellut. Mitään ongelmaa ei ole jos lukee jakeet asiayhteydessään. Jeesuksen veljet kiusasivat Jeesusta tulemaan Jerusalemiin ja julistamaan itsensä Messiaaksi. Jeesus kieltäytyi, koska hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Eikä hän silloin mennyt juhlille veljiensä kanssa, vaan meni "salaa".
Ei kannata asettaa yksittäisiä jakeita toisiaan vastaan vaan tulkita kokonaisuudesta käsin. Sillä tavalla saa koko kuvan eikä vain kummallisia ristiriitoja. Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tietenkään valehdellut. Mitään ongelmaa ei ole jos lukee jakeet asiayhteydessään. Jeesuksen veljet kiusasivat Jeesusta tulemaan Jerusalemiin ja julistamaan itsensä Messiaaksi. Jeesus kieltäytyi, koska hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Eikä hän silloin mennyt juhlille veljiensä kanssa, vaan meni "salaa".
Ei kannata asettaa yksittäisiä jakeita toisiaan vastaan vaan tulkita kokonaisuudesta käsin. Sillä tavalla saa koko kuvan eikä vain kummallisia ristiriitoja.Jeesus siis sanoi, ettei mene näille juhlille. Kun veljet olivat menneet, meni kuitenkin.
Edelleen kysymys, kumpi käytti totuutta säästeliäästi, evankelista vai Jeesus.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jeesus siis sanoi, ettei mene näille juhlille. Kun veljet olivat menneet, meni kuitenkin.
Edelleen kysymys, kumpi käytti totuutta säästeliäästi, evankelista vai Jeesus.ArtoTTT
Nytkö on sinulle jo valehtelijakin?
Joh7:
2Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä. 3Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: »Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. 4Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!» 5Veljetkään eivät näet uskoneet häneen. 6Jeesus sanoi heille: »Nyt ei ole vielä minun aikani – teille taas sopii mikä aika hyvänsä. 7Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat. 8Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut.» 9Näin hän sanoi ja jäi Galileaan.
10Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa. Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Nytkö on sinulle jo valehtelijakin?
Joh7:
2Juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä. 3Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: »Lähde Juudeaan, niin opetuslapsesikin näkevät, millaisia tekoja sinä teet. 4Eihän kukaan salaile tekojaan, jos haluaa julkisuutta. Jos kerran pystyt tällaiseen, näytä maailmalle, kuka sinä olet!» 5Veljetkään eivät näet uskoneet häneen. 6Jeesus sanoi heille: »Nyt ei ole vielä minun aikani – teille taas sopii mikä aika hyvänsä. 7Maailma ei voi vihata teitä, mutta minua se vihaa, koska minä todistan, että sen teot ovat pahat. 8Menkää te vain juhlille. Minä en tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut.» 9Näin hän sanoi ja jäi Galileaan.
10Mutta kun veljet olivat lähteneet juhlille, myös Jeesus lähti sinne, ei ihmisten tieten vaan salaa.Myönnetään, että minulla oli ketunhäntä kainalossa.
Pakotin sinut valitsemaan mieluisaan käsikirjoitukseen perustuvan mieluisan käännöksen. Niin oletkin ottanut vanhan käännöksen vuodelta 1938, joka on tehty eri käsikirjoituksen pohjalta. Siihen oli muutettu sana ουπω, 'ei vielä', sanan ουκ 'ei' tilalle.
On jokseenkin selvä, että kiusallinen seikka on havaittu jo kauan sitten käsikirjoituksen kopiointivaiheessa, mikä on johtanut kaunistelevaan muutokseen. Hurskas taka-ajatus on selvä: kopioitavassa täytyy olla virhe, sillä eihän Raamattu voi tällaista törkyä sisältää. Kyllä sen täytyy olla näin.
Nykyinen käännös taas on tehty sen käsikirjoituksen pohjalta, jota tutkimus pitää luotettavampana kuin kaunisteltua. Vanhemmat käännökset tehtiin mielellään kaunisteltujen käsikirjoitusten mukaan.
Samalla sivuutat täysin ongelman, että on leegio vanhoja käsikirjoituksia, joista tutkimus valitsee toisin kuin fundamentalistiharrastajat, jotka valitsevat mieluisansa.
Joudumme syntyihin syviin. Fundamentalismi on valintansa tehnyt ja käyttäytyy, kuin Raamatun teksti olisi aivan selvä, eikä todellisuudessa VALINNAN tulos.
Näitä on vaikka millä mitalla. Tutkimus pitää koko Markuksen loppua myöhäisenä epäperäisenä lisänä, koska sitä ei ole vanhoissa käsikirjoituksissa, mutta se on fundamentalisteille välttämätön, koska monet heidän jo omaksumansa opit perustuvat siihen.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jeesus siis sanoi, ettei mene näille juhlille. Kun veljet olivat menneet, meni kuitenkin.
Edelleen kysymys, kumpi käytti totuutta säästeliäästi, evankelista vai Jeesus.Jeesus ei voi valehdella, hän on synnitön. Johannes ei voi tarkoittaa sanoa, että Jeesus valehteli. Antamasi kaksi vaihtoehtoa ovat ristiriidassa Raamatun kokonaiskuvan kanssa.
Ainoa järkevä vaihtoehto on, että olet tulkinnut asian väärin. Minä ainakin luotan enemmän Raamattuun ja uskon Jeesukseen kuin sinuun. Sinähän olet vain ihminen, et Jumala tai hänen sanansa. - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Myönnetään, että minulla oli ketunhäntä kainalossa.
Pakotin sinut valitsemaan mieluisaan käsikirjoitukseen perustuvan mieluisan käännöksen. Niin oletkin ottanut vanhan käännöksen vuodelta 1938, joka on tehty eri käsikirjoituksen pohjalta. Siihen oli muutettu sana ουπω, 'ei vielä', sanan ουκ 'ei' tilalle.
On jokseenkin selvä, että kiusallinen seikka on havaittu jo kauan sitten käsikirjoituksen kopiointivaiheessa, mikä on johtanut kaunistelevaan muutokseen. Hurskas taka-ajatus on selvä: kopioitavassa täytyy olla virhe, sillä eihän Raamattu voi tällaista törkyä sisältää. Kyllä sen täytyy olla näin.
Nykyinen käännös taas on tehty sen käsikirjoituksen pohjalta, jota tutkimus pitää luotettavampana kuin kaunisteltua. Vanhemmat käännökset tehtiin mielellään kaunisteltujen käsikirjoitusten mukaan.
Samalla sivuutat täysin ongelman, että on leegio vanhoja käsikirjoituksia, joista tutkimus valitsee toisin kuin fundamentalistiharrastajat, jotka valitsevat mieluisansa.
Joudumme syntyihin syviin. Fundamentalismi on valintansa tehnyt ja käyttäytyy, kuin Raamatun teksti olisi aivan selvä, eikä todellisuudessa VALINNAN tulos.
Näitä on vaikka millä mitalla. Tutkimus pitää koko Markuksen loppua myöhäisenä epäperäisenä lisänä, koska sitä ei ole vanhoissa käsikirjoituksissa, mutta se on fundamentalisteille välttämätön, koska monet heidän jo omaksumansa opit perustuvat siihen.ArtoTTT
Ei Jeesus lähde uskottomien sirkusnumeroksi ja vuoden 38 käännös on tämä.
Joh. 7: (33/38 käännös)
2Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä. 3Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet; 4sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle." 5Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet. 6Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias. 7Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat. 8Menkää te ylös juhlille; minä en vielä mene näille juhlille, sillä minun aikani ei ole vielä täyttynyt. 9Tämän hän sanoi heille ja jäi Galileaan. 10Mutta kun hänen veljensä olivat menneet juhlille, silloin hänkin meni sinne, ei julki, vaan ikäänkuin salaa. Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Ei Jeesus lähde uskottomien sirkusnumeroksi ja vuoden 38 käännös on tämä.
Joh. 7: (33/38 käännös)
2Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä. 3Niin hänen veljensä sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös sinun opetuslapsesi näkisivät sinun tekosi, joita sinä teet; 4sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle." 5Sillä hänen veljensäkään eivät häneen uskoneet. 6Niin Jeesus sanoi heille: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias. 7Teitä ei maailma voi vihata, mutta minua se vihaa, sillä minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat. 8Menkää te ylös juhlille; minä en vielä mene näille juhlille, sillä minun aikani ei ole vielä täyttynyt. 9Tämän hän sanoi heille ja jäi Galileaan. 10Mutta kun hänen veljensä olivat menneet juhlille, silloin hänkin meni sinne, ei julki, vaan ikäänkuin salaa.Ymmärrän, ettet halua sanoa mitään käsikirjoituksista, koska Raamatun käännöksien perustuminen VALINTAAN kaataa koko fundamentalistisen teorian erehtymättömästä Raamatusta .
On viisaampi olla hiljaa, kuin paljastaa, että fundamentalistien erehtymätön Raamattu seisoo savijaloilla.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Ymmärrän, ettet halua sanoa mitään käsikirjoituksista, koska Raamatun käännöksien perustuminen VALINTAAN kaataa koko fundamentalistisen teorian erehtymättömästä Raamatusta .
On viisaampi olla hiljaa, kuin paljastaa, että fundamentalistien erehtymätön Raamattu seisoo savijaloilla.ArtoTTT saa kisänm kädestä! Brasil on oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ArtoTTT
Et siis usko Jeesuksen sanoja.Jeesuksen sanat eivät vie kadotuksen tielle palvomaan Jeesusta tosi Jumalana teurastettuna uhrilampaana Paavalin syntiopilla odottamaan fyysistä ylösnousemusta koko maailman viimmeisenä päivänä kristinuskolla.
- Anonyymi
Sitä vähemmän helvetillä on merkitytä jos sovitustyö on suuri.
Silloin sillä ei tosiaankaan ole mitään pelotusarvoa. Seuraava ei ole virheargumentti ad hominem, jolla yrittäisin todistaa sidotun ratkaisuvallan puolesta, vaan se on arvio niiden kristittyjen mielentilasta, jotka aktiivisesti puolustavat kidutushelvetti-oppia ja pitävät sitä kohtuullisena: He ovat täysin moraalisesti vinksahtaneita ja ala-arvoisia.
Onneksi heitä on kristityissä pieni vähemmistö. Vain harvat ihmiset uskovat jotakin niin pöyristyttävää.- Anonyymi
Juuri näin! He sairastavat hengellistä Tukholman syndroomaa, joka rapauttaa kaiken aidon moraalin.
- Anonyymi
Onko sinulla jotakin tilastotietoja ja tutkimuksia siitä, kuinka monet kristityt uskovat ikuiseen piinahelvettiin. Sanoisin että valtaosa niin sanotuista tosi uskovista, jotka pitävät itseään uudestisyntyneinä. Vapaissa suunnissa kaikki uskovat siten.
- Anonyymi
Sisällissodan aikana Kajaanissa valkoiset olivat teloittamaisillaan kiinni ottamiensa punaisten joukosta kolme henkilöä. Koska tuomitut olivat perheellisiä miehiä, astui punaisten rivistä esiin kolme poikamiestä, jotka ilmoittivat, että he voivat asettua tuomittujen tilalle, koska näillä oli perheet. Valkoisten upseeri suostui ehdotukseen, ja poikamiehet ammuttiin. Kun nyt nämä kolme poikamiestä ammuttiin, kolme perheellistä miestä säästyi kuolemantuomiolta. Voisi kai sanoa, että tuo poikamieskolmikko kuoli "oikeaan aikaan" noiden kolmen perheellisen edestä.
Paavali kirjoittaa:
Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
Kysymys: kuoliko Kristus edestämme siinä vaiheessa, kun osasimme oikealla tavalla katua syntisyyttämme ja pahuuttamme ja pyytää Jumalalta syntejämme anteeksi? Vai tulimmeko me "oikeaan aikaan" tapahtuneen kuoleman ansiosta SOVITETUIKSI peräti siinä vaiheessa, kun me EMME olisi voineet vähempää piitata koko Jumalasta ja synti- ja syntisyyskysymyksestä? Mitä kirjoittaa Paavali?
Jos me SILLOIN, kun vielä olimme Jumalan VIHOLLISIA, tulimme SOVITETUIKSI hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta...
Kun kolme poikamiestä kaatui kuolleena maahan, valkoisten upseeri olisi osoittanut patologista sikamaisuutta poikamiehille antamaansa lupausta kohtaan, jos hän olisi mennyt heidän teloittamisensa jälkeen asettamaan henkensä säästäneille perheellisille miehille LISÄEHTOJA, jotta nämä voisivat säilyttää henkensä.
Helvettiuskovat kuvittelevat, että JUmala on tällainen sika.
Minä kehotan kaikkia helvettiin uskovia lopettamaan Jumalan kiusaamisen ja Jeesuksen uhrin irvokkaan halveksimisen ja tekemään parannuksen tuosta kirotusta opista, joka äärimmäisen kierolla tavalla tahraa armon evankeliumin.
Helvetiuskovaisille vielä: Jos jopa kammottavan sekasortoisena ja kuohuvana vuonna 1918 valkoisten upseeri kykeni pitämään kolmelle VIHOLLISELLEEN antamansa lupauksen, kuinka te kykenette tekemään opillanne jumalastanne niin irvokkaan mielipuolen sekopään, että hän pitää OMAN POIKANSA KUOLEMAA paljon halvempiarvoisena kuin valkoinen upseeri piti kolmen vihollisensa kuolemaa? Ettekö te näe, kuinka saatanallisen irvokas teidän oppinne on? - Anonyymi
Helvettifobia on paha tauti.
- Anonyymi
Suuri ja mahtava helvetinpelko, kenellä on siitä selko.
- Anonyymi
Gehenna viittaa totaaliseen tuhoon ja hyvitykseen kuten Gehinnomin laaksossa toimineelle kulttipaikalle ja papeille tehtiin kuninkaiden aikana. Se ei ole kidutus vaan lopullinen loppu jossa ruumis palaa ja luut jauhetaan tomuksi.
- Anonyymi
"Ylivoimainen enemmistö kristityistä ei usko koko oppiin, kuten tutkimuksissa on ilmennyt."
Turhaa meidän on kiistellä siitä, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen. Silloinhan se selviää.
Mutta varminta on kaiken varalta turvautua Raamatun neuvoon ja ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Siinä ei ainakaan menetä mitään, vaikkei helvettiä olisi olemassakaan, mutta voittaa kaiken, jos se helvetti sittenkin on! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylivoimainen enemmistö kristityistä ei usko koko oppiin, kuten tutkimuksissa on ilmennyt."
Turhaa meidän on kiistellä siitä, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen. Silloinhan se selviää.
Mutta varminta on kaiken varalta turvautua Raamatun neuvoon ja ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Siinä ei ainakaan menetä mitään, vaikkei helvettiä olisi olemassakaan, mutta voittaa kaiken, jos se helvetti sittenkin on!Siksi körttiläinen alatien kristillisyys herännäisyyden hengessä sillä Jumalan aivoitukset ovat tuntemattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ylivoimainen enemmistö kristityistä ei usko koko oppiin, kuten tutkimuksissa on ilmennyt."
Turhaa meidän on kiistellä siitä, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen. Silloinhan se selviää.
Mutta varminta on kaiken varalta turvautua Raamatun neuvoon ja ottaa Jeesus vastaan elämäänsä. Siinä ei ainakaan menetä mitään, vaikkei helvettiä olisi olemassakaan, mutta voittaa kaiken, jos se helvetti sittenkin on!"Turhaa meidän on kiistellä siitä, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen. Silloinhan se selviää."
Totta ja se päivä on kauhistuttava niille, joiden lampussa ei ole öljyä ja palavaa liekkiä ja löytävät itsensä kuvaannollisesti Gehinnomin laaksosta palavan luonnonasfaltin katkusta vailla vilvoitusta, lohtua ja apua päästä pois! Siinä on Raamatun kuvakieli kadotuksesta, jonka tunsivat jo opetuslapsetkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Turhaa meidän on kiistellä siitä, mikä meitä odottaa kuoleman jälkeen. Silloinhan se selviää."
Totta ja se päivä on kauhistuttava niille, joiden lampussa ei ole öljyä ja palavaa liekkiä ja löytävät itsensä kuvaannollisesti Gehinnomin laaksosta palavan luonnonasfaltin katkusta vailla vilvoitusta, lohtua ja apua päästä pois! Siinä on Raamatun kuvakieli kadotuksesta, jonka tunsivat jo opetuslapsetkin.Todisteita luonnonasfaltista Hinnomin laaksossa ei ole. Mutta Juudaan kuninkaiden päivinä Hinnomin poikien laaksossa palvottiin kanaanilaisia jumalia (kuten puunilais-foinikialainen jumala Molok), päristeltiin rumpuja, töräyteltiin torvia ja laitettiin lapsia "kulkemaan tulen läpi" mitä ikinä se sitten on tarkoittanutkaan. Tämä kuitenkin loppui kun profeetta Jeremia, ylipappi Hilkian poika, alkoi saarnaamaan kuningas Josian hoviasa laakson palvonta- ja uhrimenoja vastaan, jolloin kuningas Josia sotajoukkoineen tuhosi laakson temppelit, kivipatsaat ja alttarit maan tasalle, surmasi jumalien papit, poltti heidän ruumiinsa laaksossa ja sen jälkeen vielä jauhoi heidän luunsa tomuksi jotka ripoteltiin laakson pohjalle jotta sitä ei voitaisi käyttää enää uskonnollisiin menoihin.
- Anonyymi
Mihin Jumala tarvitsee krematoriota ihmisten polttamiseen? Miksi ne pitää polttaa? Eikö ihminen jo kuole muutoin ja tule maaksi jälleen. Kuolleille se ei tietenkään tunnu miltään, mutta turha työ ja elävien osalta se on kuin noitavainojen roviot.
- Anonyymi
Tutkimus voisi myös valottaa sitä että moniko uskoo suureen krematorio oppiin, johon ihmiset kasataan ja poltetaan tuhkaksi. On kaiken lisäksi aikamoinen urakka, jos jokainen kuollut ihminen pitää vielä polttaa. Osahan heistä on jo tuhkattu haudatessa.
Miten sitten elävien osalta silloin kun tuomio tulee?Pitääkö heidän kävellä vain tuleen, vai mennä johonkin jossa sitten tuli sytytetään vasta sitten. Uskominen tietenkin riippuu toimintatavasta miten krematorio toteutetaan.
Mutta saattaa olla että pääasia onkin vain että uskoo noin tapahtuva ja on varma siitä miettimättä että miten se käytännössä tapahtuu. Uskoo vain että hyvin tulee käymään kun pääsee osaksi holokaustia. - Anonyymi
Annihilaatio on kadotus.
https://totuutta.wordpress.com/helvetti/
https://totuutta.wordpress.com/2020/06/07/helvettiopin-kehitys-ja-lahteet/ - Anonyymi
Krematorio oppia se opettaa. Mutta miksi ne ihimiset sitten pitää polttaa ja vielä tappaa uudestaan? Miksi se työläs prosessi kun se ei muuta mitään? Eikä asia olisi jo tullut selväksi sillä kun ihminen kerran kuolee? Jos se Jumala on rakkaus, niin miksi sitten kuitenkin pitää krematorio rakentaa. Eihän se ole kivaa.
Vai oliko ne noitavainot mukavia? Helvetti on tuon opin mukaan kuin noitavainot. Ei se nyt mikään ihanuuksia ihmemaa niinkään ole.
Ja jos ne kaikki muut ovat vertauskuvia, niin miksi ei se tuli? Pitääkö helvetissä välttämättä mitään tulta olla? - Anonyymi
Tämä planeetta on puolelle väestöstä kidutushelvetti. Syynä ihmisten tyhmyys.
Raamatun kuvaus helvetistä onkin paremmin nähtävä kuvaukseksi tästä elämästä, josta Kristus kärsimyksellään on lunastanut meidät vapaiksi.
Samoin koko Messiaan valtakunta on nähtävä maalisen sorron loppuna, ja toivona aivan uuden alkamisesta.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Raamatun kuvaus helvetistä onkin paremmin nähtävä kuvaukseksi tästä elämästä, josta Kristus kärsimyksellään on lunastanut meidät vapaiksi.
Samoin koko Messiaan valtakunta on nähtävä maalisen sorron loppuna, ja toivona aivan uuden alkamisesta.Tuokin on parempi ajatelma kuin krematoriohelvetti jossa kaikki poltetaan tuhkaksi ja johon joutuivat nekin jotka ovat jo kerran sellaisessa laitoksessa olleet.
- Anonyymi
Katolinen kirkko omaksui helvettiopin juutalaisilta fariseuksilta, nämä heitä aiemmin eläneiden juutalaisten taruista ja zarathustralaisuudesta, nämä kreikkalaisesta mytologiasta ja Egyptin uskonnoista, nämä Babyloniasta ja näin tullaan Suuren Babylonin mysteeriuskontoon, joka on katolisuuden lähde ja alkuperä.
- Anonyymi
Kukas keksi krematoriohelvetin jossa vain kärvennetään ihmiset kuin noitaroviolla? Sekin tosin viittaa vähän katoliseen kirkkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas keksi krematoriohelvetin jossa vain kärvennetään ihmiset kuin noitaroviolla? Sekin tosin viittaa vähän katoliseen kirkkoon.
Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja. Tosin Ilmestyskirjassa tulisessa pätsissä kidutus koskee vain Saatanaa ja enkeleitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johanneksen ilmestyksen kirjoittaja. Tosin Ilmestyskirjassa tulisessa pätsissä kidutus koskee vain Saatanaa ja enkeleitä.
Tosin helvetti heitetään sinne Tuliseen järveen, jonka parempi suomennos olisi puhdistusallas.
- Anonyymi
Krematoriohelvetti on silloin hyvä oppi, jos pelastusoppi vähän kangertelee eikä ole oikein varmaa säveltä siihen miten pelastus tapahtuu, niin silloin on turvallinen ja hyvä valinta selittää että helvetissä ei piinata eikä kiduteta, vaan se on vain kiva kokemus kuten holokausti tai noitarovio.
Katolinen kirkko taasen varmisti pelastuksen anekaupalla, joten sillä saattoi olla vähän rajumpi helvettioppi ja oikeastaan pitkin olla että koettiin että aneiden maksamisella oli jotain katetta. Jos olisi ollut helppo kerran polttaminen, niin joku olisi ajatellut että juon mieluummin rahat kuin annan aneisiin. Ehkä juuri Lutherin ajatus uskonpuhdistukseen lähti tästä ajatuksesta, että oli parempi ostaa anerahoilla olutta."Katolinen kirkko taasen varmisti pelastuksen anekaupalla, joten sillä saattoi olla vähän rajumpi helvettioppi ja oikeastaan pitkin olla että koettiin että aneiden maksamisella oli jotain katetta. "
Niin, kiistä on siitä onko tuomituille tulossa kadotus vai helvetti. Helvetin oppi tosin toimii aika hyvänä vallankäytön välineenä näin maan päällä.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Katolinen kirkko taasen varmisti pelastuksen anekaupalla, joten sillä saattoi olla vähän rajumpi helvettioppi ja oikeastaan pitkin olla että koettiin että aneiden maksamisella oli jotain katetta. "
Niin, kiistä on siitä onko tuomituille tulossa kadotus vai helvetti. Helvetin oppi tosin toimii aika hyvänä vallankäytön välineenä näin maan päällä.Heittosi oli kaiken kaikkiaan älyvapaa, kuten niin kovin usein.
Kuinkas moni on helvetinpelkoa käyttänyt ylempää vallankäyttöä ja lakeja määrittäessään eduskunnassamme ja erilaisista arvoista keskusteltaessa? Anonyymi kirjoitti:
Heittosi oli kaiken kaikkiaan älyvapaa, kuten niin kovin usein.
Kuinkas moni on helvetinpelkoa käyttänyt ylempää vallankäyttöä ja lakeja määrittäessään eduskunnassamme ja erilaisista arvoista keskusteltaessa?”Kuinkas moni on helvetinpelkoa käyttänyt ylempää vallankäyttöä ja lakeja määrittäessään eduskunnassamme ja erilaisista arvoista keskusteltaessa?”
Hengellistä valtaa käyttävät ne, jotka ovat johtamassa erilaisia seurakuntia.
Koska joissakin seurakunnissa oletetaan sen johtajan olevan ”oikeassa”, niin pelkästä pelosta omaksuntaan hänen ajatuksensa – se on henkistä vallankäyttöä.
Helvetillä pelotellaan vaikka siten, kun väitetään muuten joutuvat helvettiin, jos joku ei ala uskoa juuri siten, miten häneltä se yhteisö vaatii.
Katolinen kirkko käytti sitä menestyksekkäästi 1500 luvulla ja nyt sitä käytetään mm. vaikuttamaan poliittisen ajatteluun.
- Anonyymi
1700-luvun monitaituri Emanuel Swedenborgilla oli helvetistä hyvin realistinen kuva, joka perustui hänen oman näkemyksensä mukaan osin myös Jeesuksen henkilökohtaisiin ilmoituksiin. Helvettiin tai mikä se nyt onkaan, ei tuomita ketään, sinne ei heitetä ketään, vaan sielu ajautuu siihen olotilaan mikä sille luontaisin ja sopivin on. Se ei tiedä paremmasta tai ei ainakaan kykene tavoittelemaan sitä. Se siis vain jatkaa samanlaista oloa kuin täällä maan päälläkin, jossa Kristuksen valo ei juurikaan loista, vaan alemmat vietit ohjaavat toimintaan, jota sielu haluaa ja josta se saa tietynlaista alkeellista tyydytystä mutta joka tuottaa väistämättä myös kärsimystä kuten syntinen tai rikollinen elämä maan päälläkin tuo tullessaan vääjämättömästi.
- Anonyymi
Näkemyksessä saattoi olla siteeksi totta sillä Ilmestyskirjassa helvetti perustetaan siten että sinne heitetään saatana palvelijoineen sekä kaikki jotka häntä ovat kumartaneet. Ja tietenkin kun kyseessä on henkiolentot niin saattaisi olla vähän vaikea niitä tulella pyrkiä kadottamaan ja tuhkaamaan.
Ihmiset myös sielullisina olentoina sitten sinne missä ovat saatanaan yhteydessä sillä tavalla kuin ovat eläissäänkin olleet ja saavat siitä sen kärsimyksen mitä siitä on seurannut maallisessakin vaelluksessa, mutta vain sielullinen ja henkinen kärsimys ilman ruumiin vaivoja ja tuntoja. Siellä on olemassa kaikki negatiivisset tunteet, tuntemukset mitä ihmisen mieleen ja sieluun voi tulla ja saatana hallitsee niitä.
Eikä Jumalalla ole osaa eikä arpaa siihen mitä siellä helvetissä tapahtuu. Se on yksin saatanan juhlaa.
Jumalan osa on pelastaa ihmiset. Ne, jotka vaeltavat tämän ajan Jumalan Hengen vaikutuksessa, jatkavat sitä samaa hengellistä vaellusta taivaassa.
Mitään pelkoa siinä ei pitäisi olla, ellei sitä keinotekoisesti halua luoda ja lietsoa.
Ja jos tässä elämässä elämä saatanan vaikutuspiirissä tuntuu kivasti sujuvan, niin miksi sen pitäisi niin kauhea kokemus olla sitten siellä helvetissä. Jos rakastaa vihaa, ilkeyttä ja lähimmäisten kiusaamista tässä ajassa, se sama vain jatkuu sielullisessa tilassa helvetissä siten että ei vain ole antavana osapuolena.
Ja vaikkei Raamattu näin sanatarkasti kuvaa, niin ei se kuvaa mitään muutakaan helvettiä sanatarkasti, joten kaikki ovat vain spekulaatioita asiasta vaikka ne miten varmoina esitettäisiin ja oltaisiin tietävinään aivan tarkka lämpötila missä krematoriossa on ja miten paljon yhdestä ihmisestä tulee tuhkaa, niin se on silti vain omaa arvailua eikä Jumala ole sitä ihmiselle ilmoittanut. #1700-luvun monitaituri Emanuel Swedenborgilla oli helvetistä hyvin realistinen kuva, ...#
Swedis lienee käynyt kuussa jo silloin, koska osasi niin tarkoin kertoa kuun oloista. Kuumatkailun pioneeri.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#1700-luvun monitaituri Emanuel Swedenborgilla oli helvetistä hyvin realistinen kuva, ...#
Swedis lienee käynyt kuussa jo silloin, koska osasi niin tarkoin kertoa kuun oloista. Kuumatkailun pioneeri.Onhan siellä helvetissä moni käynyt perskarvansa polttomassa kun tietävät niin tarkkaan millainen paikka se on.
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#1700-luvun monitaituri Emanuel Swedenborgilla oli helvetistä hyvin realistinen kuva, ...#
Swedis lienee käynyt kuussa jo silloin, koska osasi niin tarkoin kertoa kuun oloista. Kuumatkailun pioneeri.Näitä Swedenborgin avaruusmatkoja taidettaisiin kutsua nykykielellä astraalimatkoiksi mutta hauskoja nuo kuulaiset kyl. Pieniä kääpiöitä ja kulkivat usein pareittain toinen toisensa selässä.
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä helvetissä moni käynyt perskarvansa polttomassa kun tietävät niin tarkkaan millainen paikka se on.
Sitä kuiteski oon niiku ihmetelly, et miten ne on päässy sieltä pois. Onkohan erityisuskovat välilöissä Vanhan Kehnon kanssa? Vai onks niillä joku diili?
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Sitä kuiteski oon niiku ihmetelly, et miten ne on päässy sieltä pois. Onkohan erityisuskovat välilöissä Vanhan Kehnon kanssa? Vai onks niillä joku diili?
Ne saaneet krematorion luukun auki ennen kuin lämpö noussut niin suureksi että se olisi jo myöhäistä.
Siten he saaneet varmaa tietoa asiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne saaneet krematorion luukun auki ennen kuin lämpö noussut niin suureksi että se olisi jo myöhäistä.
Siten he saaneet varmaa tietoa asiasta.Ei helvetistä puhuminen ole tuomitsemista vaan varoittamista. Ihmisiä ei pidä päästää helvettiin varoittamatta heitä.
Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä. He eivät enää halua lisätä tuskaansa ja siksi kukaan ei edes harkitse mitään synnin tekemistä. Jos pääsisit haastattelemaan heitä, he kertoisivat rehellisesti kaiken elämästään. Kukaan ei halua puhua siellä eikä olla tekemisissä toisten kanssa sillä heitä hävettää oma tilansa niin paljon. He tietävät, että he olisivat päässeet pois helvetistä pyytämällä ajoissa anteeksi syntejään ja uskomalla Jeesukseen. Ne synnit, joita he ovat tehneet, kulkevat jatkuvasti heidän mielensä läpi ja he tuntevat kovaa tuskaa niiden takia. Välillä he puraisevat kieltään saadakseen edes pienen helpotuksen olotilaansa. Kyyneleitä valuu heidän poskelleen mutta ne kuivuvat ennenkuin ne ehtivät suun kohdalle. Anonyymi kirjoitti:
Ei helvetistä puhuminen ole tuomitsemista vaan varoittamista. Ihmisiä ei pidä päästää helvettiin varoittamatta heitä.
Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä. He eivät enää halua lisätä tuskaansa ja siksi kukaan ei edes harkitse mitään synnin tekemistä. Jos pääsisit haastattelemaan heitä, he kertoisivat rehellisesti kaiken elämästään. Kukaan ei halua puhua siellä eikä olla tekemisissä toisten kanssa sillä heitä hävettää oma tilansa niin paljon. He tietävät, että he olisivat päässeet pois helvetistä pyytämällä ajoissa anteeksi syntejään ja uskomalla Jeesukseen. Ne synnit, joita he ovat tehneet, kulkevat jatkuvasti heidän mielensä läpi ja he tuntevat kovaa tuskaa niiden takia. Välillä he puraisevat kieltään saadakseen edes pienen helpotuksen olotilaansa. Kyyneleitä valuu heidän poskelleen mutta ne kuivuvat ennenkuin ne ehtivät suun kohdalle.#Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä.#
Entistäkin hurjempia väitteitä Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Ettei vain olisi uskonnollisen fanaatikon suusta. Ei ainakaan tavallisen tallaajan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei helvetistä puhuminen ole tuomitsemista vaan varoittamista. Ihmisiä ei pidä päästää helvettiin varoittamatta heitä.
Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä. He eivät enää halua lisätä tuskaansa ja siksi kukaan ei edes harkitse mitään synnin tekemistä. Jos pääsisit haastattelemaan heitä, he kertoisivat rehellisesti kaiken elämästään. Kukaan ei halua puhua siellä eikä olla tekemisissä toisten kanssa sillä heitä hävettää oma tilansa niin paljon. He tietävät, että he olisivat päässeet pois helvetistä pyytämällä ajoissa anteeksi syntejään ja uskomalla Jeesukseen. Ne synnit, joita he ovat tehneet, kulkevat jatkuvasti heidän mielensä läpi ja he tuntevat kovaa tuskaa niiden takia. Välillä he puraisevat kieltään saadakseen edes pienen helpotuksen olotilaansa. Kyyneleitä valuu heidän poskelleen mutta ne kuivuvat ennenkuin ne ehtivät suun kohdalle."Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä."
Ja taivas (helareiden taivas) täynnä huumekauppiaita, pedofiileja, raiskareita, murhaajia ja huijareita kaikin tavoin.
Tiedetään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä."
Ja taivas (helareiden taivas) täynnä huumekauppiaita, pedofiileja, raiskareita, murhaajia ja huijareita kaikin tavoin.
TiedetäänJa hellareiden taivaassa on myös kuulemma nelivuotiaitakin jotka olivat varastaneet piparkakun mutta kuolleet ennen sen ja koko syntymänsä katumista kastealtaassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja hellareiden taivaassa on myös kuulemma nelivuotiaitakin jotka olivat varastaneet piparkakun mutta kuolleet ennen sen ja koko syntymänsä katumista kastealtaassa.
Siis tarkoitan helvetissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis tarkoitan helvetissä
Hellareiden taivaat ja helvetit ovat niin nurinkurisia että menevät välillä sekaisin
- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Helvetti on täynnä kilttejä ja viisaita ihmisiä.#
Entistäkin hurjempia väitteitä Jumalan oikeudenmukaisuudesta. Ettei vain olisi uskonnollisen fanaatikon suusta. Ei ainakaan tavallisen tallaajan.Jumalan oikeudenmukaisuus sanoo, että jokainen, joka uskoo, että Jeesus on kuollut henkilökohtaisesti hänen puolestaan, pelastuu.
- Anonyymi
Täällä kirjoittelee ihmisiä, jotka lupailevat taivaspaikkaa petollisesti kaikille, ei heillä ole valtuuksia ketään pelastaa eikä antaa tuollaisia lupauksia.
Katsotaanpa mitä Jeesus on sanonut tästä asiasta. Hän nimittäin tietää ja hänellä on valta pelastaa.
Matteuksen evankeliumi:
10:22 Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
Luukkaan evankeliumi:
12:32 Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.
Luukkaan evankeliumi:
13:23 Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?" Niin hän sanoi heille:
13:24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.
13:25 Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
13:26 Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.
13:27 Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'
13:28 Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos.
13:29 Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa.
13:30 Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."
Luukkaan evankeliumi:
18:8 ... Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" - Anonyymi
Pitää järjestää kilpailu kuka pelottelee enemmän helvetillä ja asettaa kovimmat vaatimukset välttää se.
- Anonyymi
tuo ei ole totta
- Anonyymi
Janne Nacci Tranberg tappoi kolme ihmistä ja pääsee taivaaseen, kun on uskonut valheet Jeesuksesta. Hyvät ja kiltit joutuvat helvettiin, kun eivät pidä totena taruja ja valheita. On se vaan niin reilua, niin reilua...
- Anonyymi
En tiedä mikä tuo vihonviimeinen paikka on, mutta olen elämässäni läpikäynyt monta helvettiä.
Oletan, että tuo tuleva mesta on n. sata kertaa pahempi.
Se on paikka, jossa edes paholainen ei viihdy. Huutaa armoa. - Anonyymi
Laskelmoimalla ei pääse taivaaseen.
Ei tekemällä tulosanalyysin mitä edellyttää tässä ajassa tekemistä hyviin ja huonoihin puoliin taivaassa ja miten helpommalla voisi päästä tässä ajassa ja onko se kannattavaa suhteessa vastaavasti helvettiin joutumiseen.
Aina kun alkaa laskelmoimaan ja miettimään miten toimin ja mikä se helvetti mahtaakin oikein olla, niin sen laskelmoinnin lopputulos on aina huono. - Anonyymi
Moraalinen evoluutiomme on pakottanut älykkäämmät uskovat miettimään asiaa hieman uudelleen.
Pitäytymällä kidutushelvetti-opissa ollaan kummallisessa tilanteessa, sillä voisimme kirkkain silmin, perustellusti ja totuuden mukaisesti väittää omaavamme Jumalaa korkeamman moraalin. Ainakin tässä asiassa.
-a-teisti-Jos kuvittelisimme, että se, mitä menneet ihmiset ovat kirjoittaneet, olisi täsmällistä Jumalan sanaa, mutta emmehän me niin usko. Raamattu on täynnään moraalivammaisten uskomuksia, ihmisten kirjoituksia, heidän luulojaan, millainen Jumala on.
Tältä palstalta saattaa saada käsityksen että Raamattu on Jumalan sana, mutta me melkein kaikki kristityt uskomme ja opetamme, että Raamatussa on Jumalan sanaa aikansa uskomuksien ja luulojen lisäksi.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jos kuvittelisimme, että se, mitä menneet ihmiset ovat kirjoittaneet, olisi täsmällistä Jumalan sanaa, mutta emmehän me niin usko. Raamattu on täynnään moraalivammaisten uskomuksia, ihmisten kirjoituksia, heidän luulojaan, millainen Jumala on.
Tältä palstalta saattaa saada käsityksen että Raamattu on Jumalan sana, mutta me melkein kaikki kristityt uskomme ja opetamme, että Raamatussa on Jumalan sanaa aikansa uskomuksien ja luulojen lisäksi.Mikä sitä Jumalan sanaa sitten on?
Löytyisikö mistään erittelyä, jossa asia paljastetaan ja selviää?
Tuolla on yritetty, mutta mistä tietää, että on osunut oikeaan?
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/01/28/mika-on-puhdasta-ja-virheetonta-jumalan-sanaa/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sitä Jumalan sanaa sitten on?
Löytyisikö mistään erittelyä, jossa asia paljastetaan ja selviää?
Tuolla on yritetty, mutta mistä tietää, että on osunut oikeaan?
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/01/28/mika-on-puhdasta-ja-virheetonta-jumalan-sanaa/Aivan liian pitkä kirjoitus ja pipipää hihhulin kirjoittama. Pitää totena evankeliumin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan liian pitkä kirjoitus ja pipipää hihhulin kirjoittama. Pitää totena evankeliumin.
Tuolla on lyhyempi teksti.
https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2017/01/24/raamattu-ja-jumalan-sana/
Sikäli tervettä, että kehottaa koettelemaan Raamatun kirjoitukset ovatko ne Jumalan sanaa vai eivät. Harva uskova uskaltaa niin tehdä. - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
Jos kuvittelisimme, että se, mitä menneet ihmiset ovat kirjoittaneet, olisi täsmällistä Jumalan sanaa, mutta emmehän me niin usko. Raamattu on täynnään moraalivammaisten uskomuksia, ihmisten kirjoituksia, heidän luulojaan, millainen Jumala on.
Tältä palstalta saattaa saada käsityksen että Raamattu on Jumalan sana, mutta me melkein kaikki kristityt uskomme ja opetamme, että Raamatussa on Jumalan sanaa aikansa uskomuksien ja luulojen lisäksi.Aivan! Apostoli Johanneksen mukaan ainoa Jumalan Sana on Jeesus Kristus (Joh. 1). Hän itse kirjoitti kaiken, mitä kirjoitti, synnyttääkseen lukijoissaan uskon Jeesukseen eikä johonkin kirjoitusten kokoelmaan - eihän Raamattua hänen aikanaan ollut edes kanonisoitu.
Ihmiset hakevat näillä Jumalan sana -pohdinnoillaan itselleen auktoriteettia, kulmakiveä, johon nojata.
No, tuo kulmakivihän on Jeesus itse.
Johanneksen mukaan Valtaistuimella istuu teurastettu Karitsa. Kaikki valta on ts. annettu RISTIINNAULITULLE KRISTUKSELLE, ei ristiinnaulitsemattomalle Jeesus Nasaretilaiselle - moni nykykristittyhän on aina vain siteeraamassa Jeesuksen puheita piittaamatta juurikaan ristin tapahtumasta, joka oli Paavalille kaiken lähtökohta ja keskipiste. Paavali ei siteeraa yhtä ainutta Jeesuksen saarnaa kirjeissään.
Jos valta on annettu Karitsalle, silloin NE KIRJOITUKSET, JOTKA KÄSITTELEVÄT RISTIINNAULITSEMISTA JA SEN MERKITYSTÄ, OVAT YLITSE MUIDEN.
Raamattua tulee lukea Paavalin ylösnousseelta Jeesukselta Kristukselta saaman sovituksen sanan valossa eikä päinvastoin. Jos sovituksen sana murskataan Rja selitetään tyhjäksi Raamatun muilla teksteillä, silloin teurastettu Karitsa riistetään Valtaistuimelta, ja vallitsee kaaos. Niin kuin nykykristillisyydessä vallitsee.
Jos tällä foorumilla haluaa kirjoittaa sovituksesta niin kuin Paavali sitä julisti, paikalle saapuu tuossa tuokiossa korppikotkia repimään sovituksen sanan riekaleiksi.
- Anonyymi
Aloittaja on täysin jumalaton luterilainen pappi. Kaikki Raamatun kunnolla lukeneet tietävät, että Raamattu opettaa ikuisesti kestävästä kidutushelvetistä. Aloittaja yrittää murentaa tätä totutta jaarittelemalla kaikenlaista jumalatonta valhetta sieltä ja täältä. Tämä on täysin pappislupauksen vastaista toimintaa Brasililta.
- Anonyymi
Ei alkutekstissä puhuta mistään "ikuisesta" vaan maailmankautisesta. Aapeli Saarisalon käännös on uskollisempi alkutekstille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei alkutekstissä puhuta mistään "ikuisesta" vaan maailmankautisesta. Aapeli Saarisalon käännös on uskollisempi alkutekstille.
Juuri näin! Nämä suuret "asiantuntijat" sössöttävät, mitä sattuu, vaikka eivät ole sekuntiakaan elämässään pohtineet, mitä alkukielisessä Raamatussa on mahdettu noilla ilmauksilla tarkoittaa.
On se kauheata, kun lapselta viedään tikkari. On ihanaa hekumoida ajatuksella, että vain pienen pieni joukko erityisuskovia, ne jotka ovat valinneet oikein ja uskovat kuin pukki suuriin sarviinsa, pääsevät ikuiseen iloon. Samalla muut kristityn nimeäkin kantavat valtavat massat syöstään ikuisesti kidutettaviksi.
Parkuhan siitä syntyy, kun niin ihana tikkari yritetään riistää. OIKEASTI Kristuksen suuri voitto on minipieni, sanoi Raamattu sitten mitä tahansa.
Jos usko helvetin olemassaoloon on kriteeri, peli on jo pelattu, sillä aniharva kristittykään siihen uskoo. Helvettiin menee valtava joukko ihmisiä, jotka ovat jo aivan aiheetta luulleet, että Kristus on kantanut koko maailman synnin.
Taivaassa iloitsevat muutamat harvat samalla, kun heidän rakkaat ystävänsä ja omaisensa, puolisonsa, lapsensa, vanhempansa ja sisaruksensa kärsivät ikuista kidutusta helvetissä. On siinä ilon aihetta.- Anonyymi
Brasil kirjoitti:
On se kauheata, kun lapselta viedään tikkari. On ihanaa hekumoida ajatuksella, että vain pienen pieni joukko erityisuskovia, ne jotka ovat valinneet oikein ja uskovat kuin pukki suuriin sarviinsa, pääsevät ikuiseen iloon. Samalla muut kristityn nimeäkin kantavat valtavat massat syöstään ikuisesti kidutettaviksi.
Parkuhan siitä syntyy, kun niin ihana tikkari yritetään riistää. OIKEASTI Kristuksen suuri voitto on minipieni, sanoi Raamattu sitten mitä tahansa.
Jos usko helvetin olemassaoloon on kriteeri, peli on jo pelattu, sillä aniharva kristittykään siihen uskoo. Helvettiin menee valtava joukko ihmisiä, jotka ovat jo aivan aiheetta luulleet, että Kristus on kantanut koko maailman synnin.
Taivaassa iloitsevat muutamat harvat samalla, kun heidän rakkaat ystävänsä ja omaisensa, puolisonsa, lapsensa, vanhempansa ja sisaruksensa kärsivät ikuista kidutusta helvetissä. On siinä ilon aihetta.Sinun puheesi eivät perustu Raamattuun, etkä sinä ole Kristuksessa.
Sen sijaan sinä suorastaan halveksut Raamatun ilmoitusta puhumalla lapsen tikkarista. On monet kerrat tullut jo ilmi, miten jumalaton luterilainen pappi sinä olet.
Raamatussa kerrotaan ikuisesti kestävästä kidutushelvetistä. Tässä on muutamia jakeita VT:stä UT:n asti, joissa kerrotaan asiasta.
Dan 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.
3 Oikeat opettajat loistavat niin kuin säteilevä taivaankansi, ja ne, jotka ovat opastaneet monia vanhurskauteen, loistavat kuin tähdet, aina ja ikuisesti.
Jes 66:24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Matt 13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
43 Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.
Matt 25:46 "Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Ilm 14:9 Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin,
10 joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä.
11 Tulesta, joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa -- ei niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen merkikseen.
Ilm 20:10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
11 Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.
12 Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.
13 Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan.
14 Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
15 Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.
Luuk 16:22 "Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
23 Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten.
24 Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
25 Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa.
26 Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.'
27 Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon.
28 Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'
29 Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.'
30 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.'
31 Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'" - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
On se kauheata, kun lapselta viedään tikkari. On ihanaa hekumoida ajatuksella, että vain pienen pieni joukko erityisuskovia, ne jotka ovat valinneet oikein ja uskovat kuin pukki suuriin sarviinsa, pääsevät ikuiseen iloon. Samalla muut kristityn nimeäkin kantavat valtavat massat syöstään ikuisesti kidutettaviksi.
Parkuhan siitä syntyy, kun niin ihana tikkari yritetään riistää. OIKEASTI Kristuksen suuri voitto on minipieni, sanoi Raamattu sitten mitä tahansa.
Jos usko helvetin olemassaoloon on kriteeri, peli on jo pelattu, sillä aniharva kristittykään siihen uskoo. Helvettiin menee valtava joukko ihmisiä, jotka ovat jo aivan aiheetta luulleet, että Kristus on kantanut koko maailman synnin.
Taivaassa iloitsevat muutamat harvat samalla, kun heidän rakkaat ystävänsä ja omaisensa, puolisonsa, lapsensa, vanhempansa ja sisaruksensa kärsivät ikuista kidutusta helvetissä. On siinä ilon aihetta.Taivaasta on näköalapaikat helvettiin, niin että valittu ja pyhä saa iloita katsellessaan syntisten ja jumalattomien kärsimystä siellä. Tämä on suosittu ajanviete taivaassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaasta on näköalapaikat helvettiin, niin että valittu ja pyhä saa iloita katsellessaan syntisten ja jumalattomien kärsimystä siellä. Tämä on suosittu ajanviete taivaassa.
En tiedä nyt siitä, että iloitsisiko kukaan helvetissä olevien kärsimyksestä, mutta se on varoitus kaikille, etteivät syntiä tee.
Taivaassa on tulinen järvi, jonka rannalla pyhät laulavat ylistääkseen Jumalaa vanhurskaasta ja oikeasta tuomiosta. Tuliseen järveen tuomitut laittomuuden tekijät mm. luterilaiset papit kiristelevät hampaitaan ja itkevät IKUISESTI.
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
-----
8:12 mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt 13:50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."
Jes 66:23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ilm 15:2 Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput,
3 ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: -- Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!
4 Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki. Anonyymi kirjoitti:
Taivaasta on näköalapaikat helvettiin, niin että valittu ja pyhä saa iloita katsellessaan syntisten ja jumalattomien kärsimystä siellä. Tämä on suosittu ajanviete taivaassa.
Helvettiin uskovat jo edeltä käsin odottavat sitä ihanaa ikuista nautintoa, kun saavat taivaassa katsella laajakaistayhteydellä, kuinka suurta enemmistöä heidän lapsistaan, puolisoistaan, sisaruksistaan, vanhemmistaan ja ystävistään kidutetaan.
Ikuinen kidutus ei ole vähäistä, vaan voimaperäistä.
Laajakaistayhteyden resoluutio on niin suuri, että se verrattomasti ylittää silmän erotuskyvyn. Kidutuksesta syntyvät kauhunhuudot välittyvät hifi-äänenä. Ja tätä ihanaa onnea saa nauttia ikuisesti. Niet kyl erityisuskovien kelpaa.Anonyymi kirjoitti:
En tiedä nyt siitä, että iloitsisiko kukaan helvetissä olevien kärsimyksestä, mutta se on varoitus kaikille, etteivät syntiä tee.
Taivaassa on tulinen järvi, jonka rannalla pyhät laulavat ylistääkseen Jumalaa vanhurskaasta ja oikeasta tuomiosta. Tuliseen järveen tuomitut laittomuuden tekijät mm. luterilaiset papit kiristelevät hampaitaan ja itkevät IKUISESTI.
Matt 7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
-----
8:12 mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matt 13:50 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita."
Jes 66:23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra.
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
Ilm 15:2 Minä näin kuin kristallisen meren, joka välkehti tulta. Tuon kristallimeren rannalla seisoivat pedosta voiton saaneet, ne, jotka eivät olleet kumartaneet sen kuvaa eivätkä ottaneet merkkiä, jossa on sen nimen luku. Heillä oli käsissään Jumalan harput,
3 ja he lauloivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, ja Karitsan laulua: -- Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias! Oikeat ja todet ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!
4 Kuka ei sinua pelkäisi, Herra, kuka ei ylistäisi nimeäsi? Sinä yksin olet pyhä. Kaikki kansat tulevat eteesi ja kumartavat sinua, sillä sinun oikeat tuomiosi ovat tulleet julki.#En tiedä nyt siitä, että iloitsisiko kukaan helvetissä olevien kärsimyksestä, ...#
Kyllä jo muuan moraalivammainen kirkkoisä kertoi, että taivaassa SUURIN nautinto on katsella, miten helvetissä kidutetaan sinne joutuneita.
Täytyisi olla aika sokea, jos ei erityisuskovien kirjoituksista näkisi, että aivan vesi kielellä odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta.Brasil kirjoitti:
#En tiedä nyt siitä, että iloitsisiko kukaan helvetissä olevien kärsimyksestä, ...#
Kyllä jo muuan moraalivammainen kirkkoisä kertoi, että taivaassa SUURIN nautinto on katsella, miten helvetissä kidutetaan sinne joutuneita.
Täytyisi olla aika sokea, jos ei erityisuskovien kirjoituksista näkisi, että aivan vesi kielellä odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta."Täytyisi olla aika sokea, jos ei erityisuskovien kirjoituksista näkisi, että aivan vesi kielellä odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta."
Joidenkin kommenteissa tuo tulee joskus läpi. Itsekäs ja aika sadistinen pitää olla, jos tuollaisesta tykkää.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Täytyisi olla aika sokea, jos ei erityisuskovien kirjoituksista näkisi, että aivan vesi kielellä odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta."
Joidenkin kommenteissa tuo tulee joskus läpi. Itsekäs ja aika sadistinen pitää olla, jos tuollaisesta tykkää.Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?
Anonyymi kirjoitti:
Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?
#Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. #
Sadisti ei näe sadismia samalla tavalla kuin normaali-ihminen. Jos hän edes käyttää koko sanaa - mitä yleensä ei tee - hän oman tuntemuksensa vuoksi antaa sille täysin poikkeavan merkityksen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?
Olet oikeassa: lasten raiskaamisessa, ihmisten silpomisessa ja kiduttamisessa, eläinten rääkkäämisessä ja puolustuskyvyttömien loputtomassa pieksämisessä JA HELVETINTUOMIOSSA ei ole MITÄÄN sadistista.
Suosittelen, ettet tee psykopaattitestiä... ;) - Anonyymi
Brasil kirjoitti:
#Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. #
Sadisti ei näe sadismia samalla tavalla kuin normaali-ihminen. Jos hän edes käyttää koko sanaa - mitä yleensä ei tee - hän oman tuntemuksensa vuoksi antaa sille täysin poikkeavan merkityksen.Noille Baalin palvojille eli helvettiuskovaisille on POIKKEUKSETTA yhteistä YKSI SEIKKA: heidän on MAHDOTONTA perustella ja puolustella Rooman kirkon alulle panemaa helvettioppiaan Jeesuksen Kristuksen Paavalille julistettavaksi antamalla sovituksen sanalla, joka kuuluu:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensä kanssa",
jota ennakoi jo Johannes Kastaja huudahtaessaan:
"Katso, Jumalan Karitsa, joka OTTAA POIS maailman synnin!" Anonyymi kirjoitti:
Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?
”Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?”
Otetaan uudestaan. Siis joidenkin uskovien tapa ilmaista asia, kuulostaa joskus tältä ”…odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta.”
Eli todellakaan helvetintuomioissa ei ole mitään iloista eikä nautittavaa! Mutta jotkut vain tuntuvat kokevan niin, koska pitävät itseään jo pelastuneina taivaaseen. Onneksi hyvin harvinaista.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Helvetintuomiossa ei ole mitään sadistista. Mitä ihmettä sinä oikein puhut?”
Otetaan uudestaan. Siis joidenkin uskovien tapa ilmaista asia, kuulostaa joskus tältä ”…odottavat tätä laadukasta nautintoa: on se ihanaa katsoa, kuinka rakkaitani kidutetaan, kunhan MINUA ei kiduteta.”
Eli todellakaan helvetintuomioissa ei ole mitään iloista eikä nautittavaa! Mutta jotkut vain tuntuvat kokevan niin, koska pitävät itseään jo pelastuneina taivaaseen. Onneksi hyvin harvinaista.On onneksi
"Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan ja harjoittavat vääryyttä. 42. Enkelit heittävät heidät tuliseen pätsiin, ja siellä itketään ja kiristellään hampaita. 43. Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon! .. 49. Samoin käy maailman lopussa: enkelit tulevat, erottavat pahat vanhurskaista 50. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." (Matt.13:41-43,49-50)
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. (Matt.25:41)
Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. … 47. Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, 48. missä 'mato ei kuole eikä tuli sammu'. (Mark.9:43,47-48)
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Mark.16:16)
Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. (Luuk.12:5)
Lasarus ja rikas mies Luuk.16:19-31 Jae 24; Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.'
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh.3:16)
Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1 Kor.1:18)
Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. (2 Kor.2:15)
Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. (2 Kor. 4:3)
Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. 19. Heidän loppunsa on kadotus. (Fil.3:18-19)
Hänen (vääryyden ihminen) vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. (2 Tess.2:10)"- Anonyymi
Uusi testamentti on alun perin kirjoitettu koineekreikaksi. Kun ruotsinkielinen, suomea osaamaton "teologi" alkaa viisastella "suuria Raamatun totuuksia" 1900 vuotta myöhemmin SUOMENNETTUUN Raamattuun nojaten, tuloksena ei voi olla muuta kuin sutta ja sekundaa.
Otapa, nero, ensinnäkin selvää, löytyykö koineekreikasta vastinetta kadotus-SUBSTANTIIVILLE eli käytettiinkö Uuden testamentin kirjoituksissa noissa kohdissa SUBSTANTIIVIA, kun sinä sitä niin suuren uskonnollisen kiiman vallassa käytät.
- Anonyymi
Aloittaja on käärme.
Mummielestä kärmeet on isosti lutusii. Niist vaan eelleen puhutaan törkeesti pahaa, vaik noon nykysi rauhotettuiki. Me kärmeitten kans istutaan usein aamuherkkuteellä ja amuherkkukorpulla rupattelemassa lepposii, samalla kumme katotaan, ku keijukaiset tanssii kasteisella niitulla.
Nii, ja sokeroidut kanelikorput on kaiken herkullisempii.
- Anonyymi
Onhan se niin että helvetti täytyy lihallinen uskova saada pois. Hinnalla millä hyvänsä että saa rauhassa tehdä syntiä ja uskotella itselle että se on ihan Ok !!
Koska ok se on kun hänellä on niin valtava valearmo jonka taakse mene ja puolustele syntistä menoa ja meininki . Hyvä Brasil rakas !!Ja vaikkei joku uskoisikaan, niin sinäkin saat valkeat vaatteet ja sijan kultakaupungissa. Ja tämä siksi, että Kristus on maksanut koko maailman synnin. Ja kaikki herjaaminenkin, mitä maan päällä olet harjoittanut on pyyhitty pois.
Ja vaikkei joku uskoisikaan, niin sinäkin saat valkeat vaatteet ja sijan kultakaupungissa. Ja tämä siksi, että Kristus on maksanut koko maailman synnin. Ja kaikki herjaaminenkin, mitä maan päällä olet harjoittanut, on pyyhitty pois.
Hyviä huomioita. Jatketaan niistä. Hinnomin laakso tunnetaan nimillä: Gehenna, Gehinnom, Jahannam (islam),..
Muslimiteologit uskoivat Hinnomin laaksosta löytyvän helvetin portit. Ja he olivat ehkä oikeassa. Lähi-idän historia viimeisten kolmen vuosituhannen ajalta vahvistaa, että kyse ei ole pyhästä maasta, vaan helvetistä maan päällä (kuvaannollisesti tietenkin).
Paikka mainitaan ensimmäisen kerran heprealaisessa raamatussa osana Juudan ja Benjaminin heimojen välistä rajaa (Joosua 15:8). Myöhään ensimmäisen temppelin aikana se oli Tophetin paikka, jossa jotkut Juudan kuninkaat olivat uhraaneet lapsensa tulessa (Jeremia 7:31). Sen jälkeen raamatullinen profeetta Jeremia kirosi paikan (Jeremia 19:2–6).
Lapsia uhrattiin Molochille, mutta monien tutkijoiden mukaan moloch tarkoittaa rituaalia, ei jumalaa. Osa historioitsijoista ja Vanhan testamentin tutkijoista on sitä mieltä, että lapsia uhrattiin Jahvelle. Se ei olisi ihme, sillä Jahve vaatii vanhassa testamentissa enemmän ja vähemmän ihmis- ja veriuhreja, kuten Joosuan kirjassa, jossa Jumala vaatii useiden kansojen hävittämistä.
Te olette erehtyneet rakkaat krisset. Jahve on läpeensä paha ja Saatana on vain Jahven lakeija. Jahve osallistuu Raamatun mukaan miljoonien ihmisten murhiin; Saatana tappaa Jahven pyynnöstä vanhurskaan Jobin perheen (8-11 ihmistä) - ei muita. Jahve on se, jota kristityt pitävät paholaisena. Dostojevskin Karamazovin veljeksissä Ivan kertoo anekdootin suurinkvisiittorista, joka paljastaa palanneelle ja kuoilemaantomitulle Jeesukselle, että kirkko työskentelee Jeesuksen nimissä, mutta paholaisen opeilla. Dostojevski oli aivan okeassa.
Muinaiset arameankieliset käännökset heprealaisesta raamatusta, jotka tunnetaan nimellä Targums, käyttävät termiä ”Gehinnom” jakeisiin, jotka koskevat ylösnousemusta, tuomiota ja jumalattomien kohtaloa.
Tämä sisältää myös ilmauksen ”toinen kuolema” lisäämisen, kuten Jesajan kirjan viimeisessä luvussa, jossa hepreankielisessä versiossa ei mainita Gehinnomia eikä toista kuolemaa, kun taas Targumit lisäävät molemmat. Tässä Targumit ovat rinnakkain Markuksen evankeliumin kanssa, jossa ”Gehenna” on lisätty Jesajan jakeiden lainaukseen, jossa kuvataan ruumiita ”jossa heidän matonsa ei kuole”.
Rabbit käyttävät vain termiä ”Gehinnom”, joka tulee suoraan hepreasta, eivätkä koskaan ”Gehenna”, joka on kreikan translitterointi. Gehennaa ei mainita Toorassa ”helvetin” merkityksessä.
Jotkut rabbiiniset tekstit kuitenkin väittävät, että Jumala loi Gehennan toisena luomispäivänä (1. Moos. Rabbah 4:6, 11:9). Muut tekstit väittävät, että Gehenna oli osa Jumalan alkuperäistä suunnitelmaa maailmankaikkeudelle ja että se luotiin itse asiassa ennen maailmaa (Pesahim 54a; Sifre 5. Moos. 37).
Gehennan käsite on luultavasti saanut inspiraationsa raamatullisesta Sheol-käsityksestä. Alkuperäinen kuva Sheolista ei ole ensimmäisen vuosisadan ”Ikuinen tulijärvi” Gehenna jumalattomien rangaistus- tai tuhopaikkana, eikä sitä esiinny usein klassisissa rabbiinisissa lähteissä. Gehennaa verrataan Šeoliin, jossa jumalattomat menevät kärsimään, kun heidät tuomitaan.
Perinteinen selitys, jonka mukaan palava roskakasa Hinnomin laaksossa Jerusalemin eteläpuolella sai aikaan ajatuksen tulisesta tuomiosta Gehennassa, johtuu rabbi David Kimhin kommenteista Psalmeille 27:13 (noin 1200 jKr.). Hän väitti, että tässä inhottavassa laaksossa paloi jatkuvasti tulia, joissa poltettiin laaksoon heitettyä jätettä ja ruumiita. Hermann Strack ja Paul Billerbeck kuitenkin toteavat, että tämän väitteen tueksi ei ole olemassa arkeologista tai kirjallista näyttöä, ei aikaisemmissa intertestamentaalisissa tai myöhemmissä rabbiinisissa lähteissä. Myös Lloyd R. Baileyn ”Gehenna: The Topography of Hell” vuodelta 1986 jakaa samanlaisen tulkinnan.
On kuitenkin todisteita siitä, että tämän laakson lounainen uloke (Ketef Hinnom) oli hautauspaikka, jossa oli lukuisia hautakammioita, joita sukupolvet käyttivät uudelleen jo 700-500-luvulla eaa. Tämän alueen käyttö hautapaikkoina jatkui ensimmäisille vuosisatoille eaa.. Vuoteen 70 mennessä alue ei ollut vain hautauspaikka, vaan myös kuolleiden polttohautauspaikka, kun kymmenennen roomalaisen legioonan saapuminen oli ryhmä, jonka tiedettiin harjoittavan polttohautausta tällä alueella.
Maimonides julistaa 13 uskonperiaatteessaan, että kuvaukset Gehennasta rangaistuspaikkana rabbiinisessa kirjallisuudessa olivat pedagogisesti motivoituja keksintöjä, jotka kannustivat epäkypsää ihmiskuntaa kunnioittamaan Tooran käskyjä. Sen sijaan, että pahat, jumalattomat ja vääräoppiset lähetettäisiin Gehennan tuleen, jumalattomien sielut itse asiassa tuhoutuisivat.
Juutalaisten opeissa kaikki joutuvat Gehinnomiin. Rangaistus kestää max. 12 kk. Juutalaisille helvettiä ankarampi rangaistus on erottaminen (Kareth) tässä ja tulevassa maailmassa. Kareth tarkoittaa, että ihminen kuoltuaan erotetaan omasta kansastaan ja läheisistään. Lievimmillään se tarkoittaa aikaista kuolemaa ja ankarimmillaan ikuista erottamista omistaan.Oli aika kattava selitys.
"...kuvaukset Gehennasta rangaistuspaikkana rabbiinisessa kirjallisuudessa olivat pedagogisesti motivoituja keksintöjä, jotka kannustivat epäkypsää ihmiskuntaa kunnioittamaan Tooran käskyjä. Sen sijaan, että pahat, jumalattomat ja vääräoppiset lähetettäisiin Gehennan tuleen, jumalattomien sielut itse asiassa tuhoutuisivat."
Tuo tarkoittanee kadotusta, eli kaikki katoaa eikä ole olemassa mitään ikuista kidutusta.
No voeha helevettiläene!
- Anonyymi
sanos muuta
- Anonyymi
Paras yksittäinen Raamattuun perustuva kirjoitus helvetin ja annihilaation eroista on tuolla.
https://totuutta.wordpress.com/helvetti/
Varsinkin lähdeluettelo on kattava ja mainio.
Lyhyempi luettelo helvettiopin lähteistä on tuolla:
https://totuutta.wordpress.com/2020/06/07/helvettiopin-kehitys-ja-lahteet/
Tässä on vielä joitakin muita lähteitä luettelona.
Alan E. Bernstein
The Formation of Hell: Death and Retribution in the Ancient and Early Christian Worlds, 1993.
Hell and Its Rivals: Death and Retribution among Christians, Jews, and Muslims in the Early Middle Ages, 2017.
Gilgamesh eepos (suomeksi kääntänyt Jaakko Hämeen-Anttila)
Inannan manalanmatka
Encyclopædia Britannica, Carol Zaleski, Hell RELIGION. (suomeksi)
Muinaisegyptiläinen Kuolleiden kirja
Wikipedia (englanniksi): Hell
Kari Kuula, Helvetin historia.
Helvetti eri uskonnoissa, Carol Zaleski:
https://totuutta.wordpress.com/2020/04/21/helvetti/ - Anonyymi
Heh, ja teologiko ei tiedä mikä on Raamatun helvetti, missä paratiisin puut olisivat hiilloksena?
Se löytyy 5.Moos.4:10 alkaen Jahve-jumalan koti.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768