Minä olen jo yli 40 vuoden klassisen musiikin kuuntelukokemuksella tullut siihen tulokseen, että Melartin lienee suomalaisista sinfoniakirjallisuutta rikastuttaneista säveltäjistä ehkäpä kaikkein valovoimaisin ja tenhoavin, vaikka suomessa on elänyt 1900 luvulla myös monia muita aliarvostettuja sinfoniasäveltäjiä, jotka toden totta eivät jää kauaksi itsensä maestro Melartinin saavutuksista, vaan ovat hyvinkin verrattavissa hänen saavuttamaansa suuruuteen niin emotionaalisessa voimassa kuin muodon mestaruudessakin, vaikka niin ani harvoja niistä saa nykyaikana kuullakseen ja Erkki Aaltosenkin vaikutteiltaan niin monitahoisen Hiroshima sinfonian esityksestä on vierähtänyt jo tovi, dodekafoniaan asti viittaavine varsin atonaalisine fuugateemoineen ja Finlandiaan assosioituvine hymniaineksineen, vaikka myös Tuukkasen ja Pylkkäsen kaltaiset sodan jälkeisen ajan postromanttiset suomalaismestarit loistavat poissaolollaan ohjelmistosta anakronistisuutensa vuoksi, eikä myöskään monia uusklassismiakaan edustavia sinfonikkoja, Rantaa, Karjalaista tai Saikkolaakaan tämän upeine myöhäissinfonioine tai sinfoniettoine kuulla ohjelmistossa kun vallalla on sitkeästi musiikkielämään juurtunut käsitys yhden säveltäjän hegemoniasta suomalaisessa säveltaiteessa ja lukemattomat muut menneisyyden säveltäjät ovat sen myötä totaalisesti unohdettu.
Onko Melartin emotionaalisesti vaikuttavin suomalaissinfonikko?
Anonyymi-ap
3341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No entäs avantgarde-säveltäjät &taidesäveltäjät kuten Kaija saariaho ja leiff segerstammi? No saariaho on varmaan osaavampi kuin segerstam vai mitä? Segerstamilla on se perusongelma että teokset tuppaa olemaan turhankin onttoja. Suppeus , tietty minimalismi ei sinällään haittaa, mutta jos se menee ontoksi &veteläksi niin ei hyvä juttu. Saariaho osas kuitenki panna musaansa tunnetta ja älyäkin. Segerstamin vahvuudet on taas siinä että saanu musaansa muokattua draamaa ja voimaa ja syvyyttäkin.
kaikkia suomalaisia klassisen musan tekijöitä en muista/tunne joten paha sannoo kuka ois paras, mut ehkä oot oikiassa melarttinin suhtteen. Ainaki mä tiiän hänen teoksia ja onhan ne hyviä.
Itse olen perehtynyt menneisyyden säveltäjiin, enkä juurikaan tunne uusimpia säveltäjänimiä ja heidän tuotantoaan, vaikka jossain määrin on tullut kuunneltua heidänkin musiikkiaan, josta sen perusteella olen kyennyt jonkinlaisen käsityksen muodostamaan.
Lähinnä tonaalinen ja romanttinen musiikki kiinnostavat minua, eivät niinkään atonaalisen musiikin uudet nimet. Suomessa ensimmäisen aallon modernistit muodostavat poikkeuksen, sillä tuon ajan modernismi on vielä sydäntäni lähellä.
Kuten Heininenkin totesi, Merikannon radikaaleimmat teokset muodostavat kulmakiven suomen säveltaiteessa. Raitio sen sijaan oli suuri impressionisti ja ekspressionisti.
Eräät kriitikot kuitenkin katsoivat, että Rannan atonaaliset kamarimusiikkiteokset passittivat nämä klassikoiden kirjoihin ultramodernismillaan pitäen edellisten tyyliä tähän nähden sovinnaisempana, vaikka Rantakin on sittemmin jäänyt täysin unohduksiin, jota mm. säveltäjä Einar Englundkin ihmetteli ja totesi kriitikoiden nitistäneen kyseisen uutta luoneen säveltäjän, kun kansallissäveltäjämme sävelsi huomattavasti perinteisempään tyyliin ja silti nautti suurta arvostusta tehtyään sitä aiemmin hyppäyksen ekspressionismin puolelle moderneimmassa sinfoniassaan, joka hämmensi yleisön ensiesityksessään.
sibben tiiän , eli siis sibbe on tää jean sibelius, ja sitten uuno klamin tiiän kuten melarttinin ja oskar merikanto on tuttu ja on niitä muitaki joit tiiän kuten kalervo tuukkanen, esa pekka salonen, frida moberg, helvi leiviskä, tossa muutama nimi. mut paljon on viel suomalaisia klassisen kentän nimiä joita en oo paljoakaan kuunnellut.
ideana ois että vuoden sisällä tutustuisin useimpiin enkä vain muutamiin teoksiin vaan etsisin monilta useampia teoksia mut voi toki viedä aikaa enemmän kuin yks vuosi koska etsin paljon muutakin musaa.
Näin, terveisin Juha.