Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Missä tätä liikenteen mukana pysymisen suorityskykyä tarvitsee?

Anonyymi-ap

Varsinkin jonkin sortin "autotoimittajat" joille normaalin auton kohdalla mainitaan jotain että ehkä juuri ja juuri pysyy liikenneen mukana niin ei voi kuin nauraa näille.
Mikähän yökastelija 18,7veegee ikäinen toimittaja siellä on päässyt sukulaissuhteillaan taas isän työpaikalle arvioimaan autoja ja liikennettä hohhoijaa..

Itse en ole niin alitehoisella ajoneuvolla ajanut käytännössä koskaan joka ei pysy liikenteen mukana, Suurimman osan ns normi auton suorituskyky menee ajoneuvon painon mukaisesti, vähän extra puhtia niin pääsee jo alle 10s 0-100 mittarilla. Yleensä riittää jo että on edes automaattivaihteet niin puuropadan hämmentäjät jää etsimään joulutaateliaan kattilasta, kytkin alas etujouset pohjaa, taateli tuntuu ja sitten takajouset pohjaan kun on saatu kauha murjottua jonnekkin kun puuropataa hämmennetään.. No se siitä, voi puuropadallakin ajella ei tartte suuttua.

40

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen kyllä pärjännyt hyvin kaikenlaisilla kotteroilla, mutta kyllä esim tuossa Hämeenlinnanväylällä Pohjoiseen päin on Kaivokselan ja Martinlaakson liittymistä niin lyhyet kiihdytyskaistat, että pienitehoisella autolla isolla kuormalla ei pysty saavuttamaan sitä noin 90 kmh nopeutta, jolla jono viereisellä kaistalla etenee.

      • Anonyymi

        Oikeaa kaistaa ajetaan 60-70 kmh,
        mutta kyllä, liittymät ovat vielä ajalta ennen kiihdytyskaistojen keksimistä
        ja ajavat tappituntumalla kuin homot suklaajunaa.


      • Anonyymi

        Juuri noita liittymiä en tunne, mutta yleisesti:
        Pienitehoisestakin autosta löytyy yleensä tarpeellinen kiihtyvyys jos antaa kierrosten laulaa lähelle rajoitinta. Yleensä ne liittymien ongelmat johtuvat liian varovaisesta kuskista, ei autosta puuttuvasta tehosta.
        Aina ne kiihdytyskaista päässä pysähdyksissä liittymisvuoroa odottavat autot ovat aivan riittävän tehokkaita liikennevirran mukana pysymiseen ja turvalliseen liittymiseen ruuhkaisellekin tielle, mutta pelko alkaa vaania samaan aikaan kuin muutkin geriatrian ongelmat.


    • Anonyymi

      Rivakampi auto ja kaikki on helpompaa ja turvallisempaa.

      • Anonyymi

        Lähes jokainen nykyauto on täysin riittävä Suomen olosuhteisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähes jokainen nykyauto on täysin riittävä Suomen olosuhteisiin.

        Se on tietenkin makuasia millaisella autolla haluaa (joutuu) ajelemaan. Se on kuitenkin selvää, että parempi ja rivakka on mukavampi ja sillä voi ajaa fiiliksen mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on tietenkin makuasia millaisella autolla haluaa (joutuu) ajelemaan. Se on kuitenkin selvää, että parempi ja rivakka on mukavampi ja sillä voi ajaa fiiliksen mukaan.

        Itse tarvitsen autoa päästääkseni paikasta A paikkaan B. Turvallisuus on tärkeimpiä ominaisuuksia. Olen aina tähän asti päässyt sinne, minne on ollut tarkoitus mennä.


    • Anonyymi

      Aikoinaan Trumpan kiihtyvyys oli 0-100 oli noin 35 sekuntia, ja kyllä silläkin pärjäsi muiden tahdissa. Nykyinen Bemari tekee saman reilussa 6 sekunnissa, ja hyvin pärjää tälläkin. Hyvin näkyvät vanhat rättisitikatkin vielä liikkuvan muiden mukana, vaikkei koskaan saavuta tasaisella sitä satasta. Asenne ratkaisee.

      • Anonyymi

        Niin, muut joutuvat matelemaan rättärin perässä ja savua riittää.


    • Anonyymi

      Tää on jännä että toinen ihminen tietää toisen tarpeet.

      • Anonyymi

        Liikenteessä on kuitenkin säännöt, joiden mukaan tulee liikkua, oli henkilökohtaiset tarpeet sitten mitkä tahansa.


    • Anonyymi

      Hämmentele sinä vain puuropataasi.

    • Anonyymi

      Itsellä Fiat Panda pysyy muuten hyvin liikennevirran mukana, mutta välillä motarin rampissa vituttaa kun joku tehokkaamman auton kuljettaja körröttelee ensin tien tukkona kiihdytyskaistan alun ja sitten loikkaa liikennevirran vauhtiin sekunnissa parissa, mutta samalla tukkii hitaammalta kiihdyttäjältä mahdollisuuden päästä motarin liikennevirtaan sopivalla nopeudella. Jotenkin käsittämätön ajotapa, mutta näyttää olevan varsin yleinen. Näin huomiona sellaisen hitaan kotteron kuljettajalta jonka tietä bemarit ja teslat säännöllisesti tukkivat.

      • Kannattaa jättää väliä, niin on tilaa kiihdyttää itse. Aina sekään ei riitä (eli väliä pitäisi olla huomattavasti enemmän), mutta 90% noista tapauksista korjautuu tuolla...


      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Kannattaa jättää väliä, niin on tilaa kiihdyttää itse. Aina sekään ei riitä (eli väliä pitäisi olla huomattavasti enemmän), mutta 90% noista tapauksista korjautuu tuolla...

        Pitää kuitenkin muistaa, että väli ei saa olla liian suuri. Puoli sekuntia on hyvä, ja missään tapauksessa se ei saa olla yli sekunnin. Vain pitämällä tarpeeksi lyhyet turvavälit liikenne on turvallista, joustavaa ja sujuvaa. Pitää sitten muistaa, että takana ajavan on ajettava hieman nopeammin kuin edellä ajava :)


      • Anonyymi
        TheRat kirjoitti:

        Kannattaa jättää väliä, niin on tilaa kiihdyttää itse. Aina sekään ei riitä (eli väliä pitäisi olla huomattavasti enemmän), mutta 90% noista tapauksista korjautuu tuolla...

        Ongelmahan tuossa on se, että koskaan ei voi tietää rampin alussa kiihdyttääkö bemari normaalisti, päättömästi vai madellen. Aidosti pienitehoinen auto tarvitsee sen rampin kokonaisuudessaan.


    • Anonyymi

      Rivakalla Audilla pystyy näyttämään
      Muille kuka on King.
      Audi King Teiden King 💪

      • Anonyymi

        Joo RS olla pitää!!! Menee yli 300 ja siin on jarrutki


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo RS olla pitää!!! Menee yli 300 ja siin on jarrutki

        Joo... Kikkeli kakkeli munakokkeli


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo... Kikkeli kakkeli munakokkeli

        Kikkeli kutistuu kun se joutuu kylmään veteen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kikkeli kutistuu kun se joutuu kylmään veteen

        Rehevän Irman nähdessään se venyy venymistään.


    • Anonyymi

      Itse en eläissään ole ajanut kuin yhdellä ajoneuvolla työkseni silläkin joka oli niin alitehoinen että pikku kuorma päällä kehä III mäeissä laski nopeus jopa alle 60km/h kun alkuvauhtia oli rajoitinta vasten tällä pikku kuorma-autolla.

      Ei liikenteen mukana pysymiseen mitään erikoisia suorituskykyjä tarvitse.
      Onko linja-autot teidän mielestä hitaasti kiihtyviä, aika nopeesti ne kiihtyykin ja hyvin pysyy liikenteen mukana.

      Aikoinaan kun tul iajeltu paljon kesämökille pitkin maanteitä niin 1.0 yarikselle ei ollu mitään ongelmia ohitella rekkoja sun muita. Varsinkin kun ennakoi, niin silloin ei tartte edes repiä autoaan, helppo kiihdytys, ohitus, turvallista.

      • Anonyymi

        Ja mitä voimakkaampi auto niin sitä paremmin , mukavammin ja turvallisemmin tuo kaikki sujuu, eikä tarvitse edes omaa osaamistaan kehua ja selitellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä voimakkaampi auto niin sitä paremmin , mukavammin ja turvallisemmin tuo kaikki sujuu, eikä tarvitse edes omaa osaamistaan kehua ja selitellä.

        Valtaosa autoista ovat normaaleja kotteroita, eli ei ole mitenkään erityisemmin tehokkaita. Tämänkin voi ja pitää ennakoida. Toki kaikki liikuuminen ja esim. motarille liittyminen pitää toteuttaa turvallisesti, eli vauhtia pitää olla kunnolla liittymistilanteissa. Kaikilla ei sitä valitettavasti ole, vaan liittyvät vaarallisen hitaasti ajaen. Takana tulevat joutuvat myös vaaraan.


    • Anonyymi

      Hyvin pysyy mukana, aina jonon kärjessä.

      • Anonyymi

        Mul stondaa


    • Anonyymi

      Pienitehoisellakin pärjää hyvin, kun käyttää moottoria edullisimmalla kierroslukualueella. Nykyiset automaattivaihteistot hoitavat tämän kyllä, mutta jotkut manuaalikuskit sanovat, ettei auto kiihdy ollenkaan. No, harva auto lähtee kuin tykin suusta suurimmalla vaihteella 50 kilometrin nopeudesta. Moni pelkää kierrosten käyttämistä.

      • Anonyymi

        Tässä jokin aikaa sitten tuli testattua miten nykyauto kiihtyy, jos on tarve. Piti päästä "alta pois" jotta rekka pääsi kaistalleni. Lappu lattiaan, enkä ehtinyt edes laskemaan montako pykälää automaattilaatikko vaihtoi alaspäin, mutta auto lähti kuin tykin suusta kolmen tonnin painosta huolimatta.


      • Anonyymi

        Tökkää 1.2-litraisen ooppelin perään toista tonnia painava kärry (jota sillä ihan laillisesti saa vetää) ja näytä miten laitos ampaisee moottoritienopeuteen lyhyeltä kiihdytyskaistalta.

        Kyllä se vaan on niin, että tehopainosuhteeltaan heikolla ajoneuvolla tai ajoneuvoyhdistelmällä liikkuminen vaatii jokseenkin paljon ennakointia ja toisinaan jopa joustoa muilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tökkää 1.2-litraisen ooppelin perään toista tonnia painava kärry (jota sillä ihan laillisesti saa vetää) ja näytä miten laitos ampaisee moottoritienopeuteen lyhyeltä kiihdytyskaistalta.

        Kyllä se vaan on niin, että tehopainosuhteeltaan heikolla ajoneuvolla tai ajoneuvoyhdistelmällä liikkuminen vaatii jokseenkin paljon ennakointia ja toisinaan jopa joustoa muilta.

        Se on juuri näin. Eikä edes se ennakointi auton voimia lisää. Ei mopolla mahdottomia on paikkansa pitävä lausahdus.
        Sen mukavampi ja turvallisempi auto mitä enemmän voimaa, ei ole tyhjästä tullut sanonta.


    • Anonyymi

      Suorituskykyä tarvitsee siellä kuljettajan päässä.

      Selittelyä mutku nainen, mutku vanha, mutku kännissä...
      Jos et ole ajokunnossa niin älä aja.

      • Anonyymi

        Onhan se välillä niin, että suurin ongelma löytyy ratin ja penkin välistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se välillä niin, että suurin ongelma löytyy ratin ja penkin välistä.

        Tarkemmin ajatellen se suurin ongelma löytyy ratin ja penkin välistä lähestulkoon aina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkemmin ajatellen se suurin ongelma löytyy ratin ja penkin välistä lähestulkoon aina.

        Mutta jos kokeekin itse olevansa oikein ajokuntontoinen.
        Muistisairaana, kännissä tai somea selaillessa voi olla oikein mukava olla.
        Mikäs siinä autoa ajellessa. Kivaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta jos kokeekin itse olevansa oikein ajokuntontoinen.
        Muistisairaana, kännissä tai somea selaillessa voi olla oikein mukava olla.
        Mikäs siinä autoa ajellessa. Kivaa.

        Muistisairas ei muista olevansa ajokyvytön.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Naurettavia ovat nykytoimittajakloppien autoarviot. Liekkö heillä ollenkaan ajokokemusta.

      Lähes kaikilla nykyautoilla pärjää vallan mainiosti muun liikenteen mukana, eikä tarvi edes leikkiä possujunaa vaan ohituksetkin ja rampeilta liittymiset hoituvat helposti

    • Anonyymi

      Fiat Punto, 60 hv, tehot riittivät hyvin.

    • Anonyymi

      On kyllä aika naurettavan "asiantuntija" testaajien kommentteja, pysyy hyvin liikenteen mukana. Kun en minäkään ole liki ikinä ajanut koskaan sellaista ajoneuvoa jolla ei pysy liikenteen mukana. Koko lähtökohta on jo aivan neurattava, mikä on se nopeus liikenteessä jonka mukana pitää pysyä tai kiihtyvyys, onko se sitä raivo repimistä.. on varmaan ja liikennevalo nytkyttely stressaamista.

      • Anonyymi

        Se ei yleensä johdu ajoneuvosta, jos 0-60 kestää useita minuutteja ...80-alueella


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2162
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      44
      1864
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1828
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1550
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      68
      1525
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1442
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1372
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1332
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1294
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1291
    Aihe