Minä väitän - JÄÄKIEKKOLIITON valmentajakoulutukset opettavat HÄVIÄMÄÄN

Nimittäin tuo hetki sitten nähty täydellinen kolmannen erän lamaannus, koko joukkueen voimin, ei loogisesti ajatellen voi tapahtua kollektiivina ellei VALMENNUS käske erätauolla VAIN suojaamaan johtoa.

Ja jokainen joka on katsellut Suomen maajoukkueiden pelejä mitalipeleissä, muistanee heti kättelyssä, että johtoasemassa kolmannessa erässä noin 90%:ssa peleistä kulloinenkin Leijonajoukkue on lopettanut ns. Oman Pelinsä ja ryhtynyt vain suojaamaan johtoaan. Ja arviolta suunnilleen 60% niistä peleistä on päätynyt vähintään jatkoajalle, aika usein myös tappioon, kuten tänään... kin.

MIKSI?

Siksi, että kun lopetat voiton jahtaamisen ja alat enää pelkäämään häviötä, käskytettynä tai kollektiivisen henkisen heikkouden vuoksi (epätodennäköistä), niin olet menettänyt pelin. Olet jo hävinnyt, ellei tapahdu ihmettä. Eikä niitä liian usein tapahdu.

Leijona-joukkueet ovat tällä tavoin hävinneet kisojen keskinkertaisille joukkueille ratkaisupeleissä, muuten kulloisissakin kisoissa verrattain tavanomaisesti pelanneille mm. Latvialle ja Sveitsille, pelejä jotka pelaamalla Omaa Peliä olisi voitettu kevyesti. Mutta se, että pelaa kaksi erää ja pelkää kolmannen erän ei riitä, ei, pitää pelata loppuun asti, pelata täysillä. Muuten on tappionsa ansainnutkin, vain rohkeat voittavat.

JA.

Koska koko kollektiivi harvemmin laskee alleen yhdellä kertaa, yhdellä hetkellä yhtäaikaa 20 minuutin ajaksi, on syytä miettiä mistä edellä mainitut tapahtumat johtuvat, mukaan lukien hetki sitten päättynyt pronssiottelu. Niin. Kenellä on valta valita pelitapa kussakin tilanteessa? Aivan, valmennuksella. Missä maajoukkueiden valmennus koulutetaan? Jääkiekkoliiton valmennuskoulutuksessa, Pierumäellä.

Jotta moinen olisi mahdollista, karkeasti ottaen sitten 80-luvun lopun toistuvasti ja aivan liian usein, käytännössä joka vuosi eri tasoilla, niin mikään muu kuin Jääkiekkoliiton tarjoama valmennuskoulutus ei enää riitä selitykseksi sille, että toistuvasti lopetetaan Oma Peli johtoasemassa kolmansissa erissä KAIKILLA maajoukkuetasoilla, eri valmennustiimien toimesta.

Ja kyllä, sama koskee Kultasormi Jukka Jalosenkin joukkueita, olkoonkin että Jalosen valmennusryhmissä on opittu myös tarvittaessa kääntämään ruuvia takaisin Omaan Peliin, kun oman pömpelin Ylämummo on alkanut toistuvasti soimaan ja johto hupenemaan kolmannen erän aikana.

Kieltämättä ottaa pannuun kun taas KERRAN hävitään siksi, että aletaan pelkäämään häviötä, kuvitellaan että voittoa varmistellaan, mikä on täysin virheellinen ajatus, tappion takuumies. Ketuttaa, kun nimenomaan VALMENNUS alkaa pelkäämään häviötä ja muuttaa pelitapaa kolmanteen erään, sitä pelitapaa jolla se johto on kahdessa erässä ansaittu. Ja sitten kuvittelevat, että varmistelemalla
voisi jotain voittaakin. Virhe, iso virhe, kardinaalimunaus, toistuvasti, jo 30+ vuotta.

Mutta syy on yksin Jääkiekkoliiton, koska se opettaa pelkäämään häviötä ratkaisupeleissä. Yksikään maajoukkueen päävalmentajista ei ole pestissään käymättä Jääkiekkoliiton valmennuksia.

Ei kauhean vaikea nähdä missä ne virheet on tehty. Kiitos vaan Erkka Westerlund, miten meni noin omasta mielestäsi? Ei tainnut tulla Strömsö ekana mieleen? No hyvä, ei nimittäin tule kellään muullakaan.

Ei mulla muuta. Ja joo, kyllä käy sielulle äskeinen itse kustu helppo peli.

22

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sattumaahan se on miten nyt sattuu menemään.

      • Sanoisin, että olet todennäköisesti väärässä. On vain todennäköisyyksiä ja menneiden todennäköisyyksien tilastoja. Tilastollisesti kertautuvat tapahtumat muodostavat trendin, josta voi tarkemmin arvioida tulevien tapahtumien todennäköisyyksiä, etenkin jos menneiden tapahtumien aikasarjojen kestot ovat riittävän pitkiä. Kiakkojoukkueiden aikasarjojen kestot ovat oikeinkin riittävän pitkäkestoisia trendin hahmottamiseksi.


    • Anonyymi

      Yksikään koulutus ei opeta mitään oleellista. Koulutetuimmat ovat kädettömimmät.

    • Selkeesti kävi tunteisiin. 😁

      Mua lähinnä vaan ihmetytti, että monessa aloituksessa eri erinä tyypit oli sijoittuneet väärin. Niistä se yks pääs vetämään, kun tuli poikkari suoraan hosuvan paksn läpi.

      Ehkäpä valkku oli vielä vähän osaamaton huomaamaan noita pikkunyansseja. Varmaan oppii huomaamaan ja opastamaan jatkossa. 😊👍

      • Ainiin ja mtv3:lla uusi miesten päävalkku ottanee Jukureilta kuokkaan. 😁


      • Saattoi se hiukan käydä, myönnetään 😂

        Se paistoi kuin aurinko kirkkaalta taivaalta heti 3. erän alussa. Tsekki tietenkin pumppasi ja tsemppasi, mutta ei mitenkään erityisesti, aikaahan oli vielä voittaa. Mutta mitä teki Suomi? likimain seisoi paikoillaan, heitteli löysiä syöttöjä sinne tänne ja valui hitaasti vaihtoihin, neppaili limppua oman maalin takana. Suomen pelaaminen muuttui kuin taikasauvalla huitaisten. Parikymmentä pelaajaa ei sitä kollektiivisesti tee, ei mitenkään, mutta jo valmennus sanoo, että nyt vaipat housuin ja vain pelaatte aikaa pois, niin se on siinä. Ja se on se, mitä saimme tösöstä katsella ja samalla se on se, mihin tämä(kin) tärkeä peli kaatui.

        USA-peli pohjimmiltaan kaatui ihan samaan asetelmaan, olkoonkin että se yksi väärin vihelletty jäähy ratkaisi pelin. Muuten Suomen pelitapa oli myrkkyä USA:lle vielä 3. erässä vaikka Suomi pelasi puolivaloilla.

        Joukkue, siis pelaajat eivät mitaleja hävinneet, kyllä syynä oli ja on valmennus, se että aletaan 3. erässä johtotilanteessa muka varmistelemaan voittoa, sitä voittoa mikä ratkeaa vasta kun peli on pelattu loppuun, ei esimerkiksi pelin minuutilla 42.

        Saatanan tunarit ja samaa skeidaa jo ainakin 30 vuotta putkeen. Niin onko vika niissä noin tuhannessa pelaajassa vai niissä noin sadassa valmentajassa, kumpi on todennäköisempää? Niin.

        Suomeksi sanoen vika on siellä, missä maajoukkuevalmantajia koulutetaan "meidän peliin". Jääkiekkoliitossa ja Pierumäellä. Ja jos mennään ihan täsmälleen neulansilmään, niin vika on Erkka Westerlundissa joka pitkälti omin käsin on sen maajoukkuevalmentajien koulutuksen rakentanut.

        Mutta se juna meni jo. Nyt keskityn etätsemppaamaan sveduja ja toivon, että blåguld nappaa sen Guldin.


      • Disseisback kirjoitti:

        Ainiin ja mtv3:lla uusi miesten päävalkku ottanee Jukureilta kuokkaan. 😁

        Pakko sanoa, että en odota Pennaselta yhtään mitään maajoukkueen valmentajana. Tai odotan, samaa kuin Marjamäeltä. Eli ei mitään.

        Mielestäni totaalisen väärä valinta siihen pestiin, mutta Pennasella on seuraavat pari vuotta aikaa todistaa, että olen totaalinen idiootti mitä kiakkoon tulee, enkä yllättyisi siitäkään, jos hän sen myös todistaisi. Ja toisaalta, en olisi siitä myöskään pahoillani 😁

        Mutta loikka Jalosen suksille... Vähän sama kuin brittifutiksessa loikka ManU:n Fergusonin saappaisiin. Aika heikkoa tekee, ellei ole todella ISO valmentaja. ManUssa ei vielä ole piipahtanut toista ISOA valmentajaa.


      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Ainiin ja mtv3:lla uusi miesten päävalkku ottanee Jukureilta kuokkaan. 😁

        Jostain Mikkelistä tulee joukkue joka pistää sarjajohtajaa Tampereelta nokkaan.
        Olli Jokinen on ihme valmentaja, johtaa omalla esimerkillään ja taitaa tietää miten joukkuetta valmennetaan.


      • randombypasser kirjoitti:

        Pakko sanoa, että en odota Pennaselta yhtään mitään maajoukkueen valmentajana. Tai odotan, samaa kuin Marjamäeltä. Eli ei mitään.

        Mielestäni totaalisen väärä valinta siihen pestiin, mutta Pennasella on seuraavat pari vuotta aikaa todistaa, että olen totaalinen idiootti mitä kiakkoon tulee, enkä yllättyisi siitäkään, jos hän sen myös todistaisi. Ja toisaalta, en olisi siitä myöskään pahoillani 😁

        Mutta loikka Jalosen suksille... Vähän sama kuin brittifutiksessa loikka ManU:n Fergusonin saappaisiin. Aika heikkoa tekee, ellei ole todella ISO valmentaja. ManUssa ei vielä ole piipahtanut toista ISOA valmentajaa.

        No alkoi jo Jalosenkin hommissa näkyä liikaa se prosenttikiekko. Ja Marjamäki on hyvä esimerkki siitä. Jos peli ei kulje, tai henki pelissä huono, niin siitä ei ole tekemään mitään tsemppivaihdetta. Sekoittaa vaan pakkaa ja häviää...

        No jospa ne liitossa osaa heivata vanhat pierut mäkeen. 😊


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jostain Mikkelistä tulee joukkue joka pistää sarjajohtajaa Tampereelta nokkaan.
        Olli Jokinen on ihme valmentaja, johtaa omalla esimerkillään ja taitaa tietää miten joukkuetta valmennetaan.

        No se osaa sen mentaalipuolenkin huomioida. 😊👍


      • Disseisback kirjoitti:

        No alkoi jo Jalosenkin hommissa näkyä liikaa se prosenttikiekko. Ja Marjamäki on hyvä esimerkki siitä. Jos peli ei kulje, tai henki pelissä huono, niin siitä ei ole tekemään mitään tsemppivaihdetta. Sekoittaa vaan pakkaa ja häviää...

        No jospa ne liitossa osaa heivata vanhat pierut mäkeen. 😊

        Kyllä, Jalonen upposi liikaa Pierumäen teeseihin, vaikka olikin se, joka osasi viedä sen meidän pelin tappiin asti. Mutta sitten Jukka jotenkin huomasi, että tarttee uudistua ja hiukan muovata sitä meidän peliä tai eläke kutsuu ennenaikaisesti. Ja katos, taas tuli tulosta.

        Marjamäen kohdalla iso osa ongelmaa oli... No yllätys, taas liitto, joka halusi liigan silloisen kultanäpin (edellisten valmentajien kasaama joukkue, muuten) maajoukkueseen. Pannaan pikkupoika vetämään ukkojen joukkuetta, sitä joukkuetta jota koko maa seuraa ja jota koko maa seuraa suurennuslasilla. Jälleen, liiton moka, iso sellainen. Marjamäen olisi pitänyt antaa kasvaa vielä sen kymmenisen vuotta seurajoukkueissa ja sitten ehkä maajoukkueeseen, mikäli edelleen olisi ollut natsoja isompiin kenkiin.

        Ei ne liitossa sitä osaa. Liiton ongelma on se, että mikä tahansa mikä tuo enemmän menestystä kuin 9. sija on riittävän hyvä ja siitä pidetään kiinni, koska muuten oma jakkara on vaarassa. Ja oma jakkara on kuitenkin se tärkein, loppuviimein, ainakin sitten kun ikää on yli 55v. Eihän kukaan sellaista järjestön ikiaikaista pihkatappia mihinkään oikeaan duuniin enää palkkaa. Tai no ehkä jonnekin Salen kassalle, ellei muuta ole tarjolla.

        Niin mitä tekee pihkatapit Westerlund etunenässä? Tekevät mitä tahansa, millä voivat edes näennäisesti perustella oman pestinsä, elleivät medialle, niin edes itselleen yksin saunassa joka lauantaina. Ihan tavallista itsesuojeluvaistoa, selviytymistaistelua, ymmärrettävää, mutta korpeaa lukea kelohonkien selityksiä mediassa kuinka he olevinaan antavat sielunsakin suomalaisen jääkiekon eteen. Kilin kellit, kyllä se on oma lompakko jonka eteen annetaan ja sillekin vain lämmintä kättä, sielu myytin jo paljon aiemmin.


      • randombypasser kirjoitti:

        Kyllä, Jalonen upposi liikaa Pierumäen teeseihin, vaikka olikin se, joka osasi viedä sen meidän pelin tappiin asti. Mutta sitten Jukka jotenkin huomasi, että tarttee uudistua ja hiukan muovata sitä meidän peliä tai eläke kutsuu ennenaikaisesti. Ja katos, taas tuli tulosta.

        Marjamäen kohdalla iso osa ongelmaa oli... No yllätys, taas liitto, joka halusi liigan silloisen kultanäpin (edellisten valmentajien kasaama joukkue, muuten) maajoukkueseen. Pannaan pikkupoika vetämään ukkojen joukkuetta, sitä joukkuetta jota koko maa seuraa ja jota koko maa seuraa suurennuslasilla. Jälleen, liiton moka, iso sellainen. Marjamäen olisi pitänyt antaa kasvaa vielä sen kymmenisen vuotta seurajoukkueissa ja sitten ehkä maajoukkueeseen, mikäli edelleen olisi ollut natsoja isompiin kenkiin.

        Ei ne liitossa sitä osaa. Liiton ongelma on se, että mikä tahansa mikä tuo enemmän menestystä kuin 9. sija on riittävän hyvä ja siitä pidetään kiinni, koska muuten oma jakkara on vaarassa. Ja oma jakkara on kuitenkin se tärkein, loppuviimein, ainakin sitten kun ikää on yli 55v. Eihän kukaan sellaista järjestön ikiaikaista pihkatappia mihinkään oikeaan duuniin enää palkkaa. Tai no ehkä jonnekin Salen kassalle, ellei muuta ole tarjolla.

        Niin mitä tekee pihkatapit Westerlund etunenässä? Tekevät mitä tahansa, millä voivat edes näennäisesti perustella oman pestinsä, elleivät medialle, niin edes itselleen yksin saunassa joka lauantaina. Ihan tavallista itsesuojeluvaistoa, selviytymistaistelua, ymmärrettävää, mutta korpeaa lukea kelohonkien selityksiä mediassa kuinka he olevinaan antavat sielunsakin suomalaisen jääkiekon eteen. Kilin kellit, kyllä se on oma lompakko jonka eteen annetaan ja sillekin vain lämmintä kättä, sielu myytin jo paljon aiemmin.

        Selityksistä muuten tuli mieleen Marjamäki, kun se sai potkut... "meidän peli oli hyvää, mutta ei tullut tulosta," 🤣
        Kappas...pojat pellaili...🤣

        Joo... Karri Kivi ois kiva nähdä maajoukkueessa valkkuna. 😊


      • Disseisback kirjoitti:

        Selityksistä muuten tuli mieleen Marjamäki, kun se sai potkut... "meidän peli oli hyvää, mutta ei tullut tulosta," 🤣
        Kappas...pojat pellaili...🤣

        Joo... Karri Kivi ois kiva nähdä maajoukkueessa valkkuna. 😊

        Valitettavasti Marjamäki on opetellut selittelemään, sen sijaan että sanoisi suoraan, että nyt menis persiilleen valmennuksen puolelta (ainakin). Mun mielestä Marjamäen kannattaisi pitää vuosi tai pari taukoa valmentamisesta, ihan taukoa tai sitten pyrkiä Ruotsiin/sveitsiin apuvalkuksi, tai miksei Suomen puolella johonkin urheilutoimenjohtajaksi. Ottaa taukoa päävastuusta, ottaa perspektiiviä muiden tekemisestä, miettiä omia teesejään uusiksi. Se on nuori kundi vielä, mutta nyt se menee ja ottaa ehdoin tahdoin turpaan pesti toisensa jälkeen. Tolla menolla sen itsetunto on nollissa parin vuoden sisään aj sitten Late löytyy jostain ladosta kun on vetänyt ittensä naruun. Ei. Ottais aikalisän ittelleen, koska nyt se on ajautunut väärälle ladulle, ei se paska valmentaja ole noin ylipäänsä ajatellen.

        Kivi vois olla mielenkiintoinen miesten maajoukkueen valmentajana. En ole ihan varma uskoisinko siihen myyntipuheeseen, mutta ei se huonosti junnuissa vetänyt. Ehkä näkisin Kiven mieluummin vielä toisella kierroksella junnuissa ja jos taas sujuu, niin sitten ehkä miesten joukkuekin voisi olla kokeilemisen arvoinen idea.


    • Anonyymi

      suomiko hävisi? Vika lienee korvien välissä kun ei uskalleta voittaa. Samanlaista nöyristelyähän me on nähty eu:n ja nyt myös usa:n suuntaan politiiikassa niin ei kai se ihme jos junnut häviää kun vanhempansakin ovat omaa tahtoa omaamattomia idiootteja. Eikä se ole vlmentajan vika vaan kasvatuksen sieltä kehdosta asti, ei sitä valmentaja voi enää korjata.

      -harmiseikirj-

      • Väitteesi sotii todennäköisyyksiä vastaan. 30 vuotta, varmasti hyvinkin 1000 pelaajaa ja lienee jonkun 100 valmentajaa eri ikäryhmien maajoukkueissa. No en avaa enempää, laske itse todennäköisyydet.


    • Anonyymi

      Teemu herrs minimasn.. raqllikuningwds... muyy mikä rniyrn oikrsdyi niinkin kuin omat tommi mäkisen maalit pwlottavAvat niin nuo juueikin alppihiihtäjäjätytöt, turhan kovaa vauhti MWNWW J loukkaantuu

    • Hyvä analyysi. - Olin kyllä järkyttynyt, kun lähdettiin kotoa kummitytön synttäreille, oli peli 2-5 ja kun siellä laittoivat peliin äänet päälle, oli tulos 8-5.. Hirveä romahdus.. Ja surullista tosiaan, kun sama jatkuu sukupolvesta toiseen. 😭

      • Kiitos. Voin tietty olla väärässäkin, mutta tunnetun teorian mukaan johdon toilailu valuu alas koko organisaatioon ja sitten ollaan ongelmissa. Jääkiekkojoukkue ei ole sen kummempi organisaatio, puhutaan sitten peliliigasta tai lyhyestä turnauksesta. Ja sitten... Kuka ne maajoukkuevalmentajat kouluttaa? Kouluttaa nimenomaan "meidän peliin"? Niin.

        Yksi asia mitä on ehtinyt myös seuraamaan, on tilanteet joissa Suomen maajoukkuet ovat tappiolla, mutta joissa tasatilanne tai jopa johto eivät ole saavuttamattomissa. Vielä kymmenisen vuotta sitten Suomen maajoukkueiden valmennukset eivät uskaltaneet ottaa maalivahtia pois ennen kuin aikaa oli kellossa jäljellä karkeasti ottaen max 1,5 minuuttia. Ja mitä asiaan sanovat vajaan sadan vuoden tilastot? Että maalivahdin poisottamista kannattaisi aloittella viimeistään jo kuusi minuuttia ennen pelin loppua, se on se karkeasti ottaen voittavin ajankohta. Mutta yhä edelleenkään Suomen jääräpäiset "meidän peliin" luottavat valmentajat eivät sitä uskalla tehdä, eivät edes silloin kun Suomen peli on selvästi jäämässä jalkoihin.

        Jukka Jalonen taitaa olla toistaiseksi ainoa miesten maajoukkueen valmentaja, joka tuota 1,5 minuutin sääntöä vastaan on oppinut rikkomaan. Muistaakseni junnuissa Karri Kivi teki samoin. Kaikki muut ovat orjallisesti noudattaneet Westerlundin luomaa Jääkiekkoliiton valmennuskoulutusta. Ja häviävät toistuvasti, aivan kuten Mikkola tänään.


    • Anonyymi

      Pelistä tuli lähinnä mieleen suomi-ruotsi välierä joskus 2000 luvun alussa jossa k.stiin kolmannessa erässä 5-1 johto ruotsille 5-6 voittoon ja jäätiin mitalipeleistä.
      Eka erä pelataan hyvin saadaan maaleja. Toisessa erässä leijutaan ja naapuri tulee tasoihin ja kolmas erä pelätään.
      Suomi oppi tässä välissä pelaamaankin, mutta kyllä totaalisen pieleen meni tämän turnauksen erikoispelaaminen jossa tsekki teki kaikki maalinsa erikoistilanteista ja jopa alivoimalla. Ei jessus!

    • Anonyymi

      Ainakin usa- ja tsekkipelissä Suomi pelasi hyvin ekat erät. Loppupeli oli sitten kuraa. Eli oliko Suomen strategia se että Suomi veti täysiä itsensä piippuun ekassa erässä ja sitten liihoteltiin maitohapoilla loppupeli? Sehän olisi hyvin, hyvin tyhmää. Järkevämpää olisi pelata ennemminkin progressiivisesti ottelun loppua kohti. Valmennuksessa oli jotain mätää. Yv:t, av:t sekä puolustaminen joukkueena näytti heikonpuoleiselta.

      • Et lukenut aloitustani tarkasti. Suomen Jääkiekkoliiton maajoukkuevalmentajilleen opettama Meidän Peli sisältää paljonkin asioita, enimmäkseen sellaisia joista minä en ymmärrä enempää kuin kameli surffilaudasta, mutta se yksi asia mikä siellä ilmiselvästi opetetaan, on se, että jos lähdetään ratkaisupeleissä 3. erään johtoasemassa, lopetetaan Meidän Peli ja aletaan suojaamaan johtoa. Suomeksi lopetetaan siis pelaaminen.

        Siksi 1.ja 2. erissä pelataan vielä hyvin, tappioasemassa ja myös tasatilanteessa pelataan vielä 3. erässäkin minkä keritään, mutta johtoasemassa mennään oman päädyn kulmiin makoilemaan ja neppaillaan kiekkoa pois jos se kohdille sattuu tulemaan. Tätä samaa sontaa olen katsellut kisoissa sen 30 tms. vuotta, pois lukien jotkin harvat turnaukset.

        Jos sitä on 30 vuotta toistettu, niin onko vika niissä 1000 tms. pelaajassa vai niissä 100 tms. valmentajassa? Kumpi on todennäköisempää, se että ne noin 1000 voitonhimoista pelaajaa lopettavat pelaamisen vai se, että ne 100 omasta työpaikastaan valmentavaa valmentajaa koittavat turvata voiton käskemällä pelaajia pelaamaan eri tavalla kuin ne kaksi ensimmäistä erää? Niin.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1592
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1038
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      696
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe