Naiset kutsuntoihin

Anonyymi-ap

Presidentti Sauli Niinistö ehdottaa vastavertaista sotilaspalvelusta miehille ja naisille. Naiset kutsuntoihin.

Tuleeko Suomesta vihdoin tasa-arvoinen maa?

Lineri on onnessaan, saa näyttää kykynsä korpimetsässä.
Varmaa vääpeliainesta, eikä ole killuttimet edessä.

410

3166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tota kyllä siellä nykyäänkin kaiketi saa näyttää kykynsä. Tuo aloite on aivan täyttä humpuukia

      • Anonyymi

        Armeija ei ole mikään toisille vapaaehtoinen "kykyjen" näyttöpaikka tms. Naisia armeijaan vetää kiima päästä poikien keskuuteen. Harvassa on ne paikat, missä nainen pääsee sellaisen laman keskelle nuoria miehiä.

        Varmasti moni mieskin haluaisi inttiin, jos tilanne olisi toisinpäin, naiset olisivat siellä päät puliksi ajeltuina, sukupuolen perusteella sinne pakotettuna ja itse vois mennä sinne pitkässä tukassa, lähteä pois, jos ei huvita jatkaa alun jälkeen, olisi vielä turvassa, kun sota-ajan asevelvollisuuskaan koske, vaikka intin suorittaisi. On muuten varusmiehille äärimmäisen häpeällinen ja nöyryyttävä tilanne, kun naiset tulevat inttiin ominen sääntöineen.

        Naisille tulee pakostakin asevelvollisuus, tai suomen perustuslaki 6§ on muutettava, joka sanoo, ettei ketään saa asettaa eri asemaan sukupuolen perusteella, on myös erikseen laki tasa-arvosta, joka ei salli erilaista kohtelua sukupuolen perusteella, sekin pitäisi muuttaa.

        Lakeja on muutettava siten, että miehet ovat alempiarvoisia, eikä heillä ole ole samanlaisia perustuslaillisia oikeuksia, kuin naisilla, tai sitten nykyisiä lakeja on alettava noudattamaan.

        Nykyinen tilanne ei voi jatkua, jos suomi aikoo olla länsimainen oikeusvaltio.
        Miespuoliset voisivat aloittaa heti siitä, etteivät suostu tuolla tavalla häväistäviksi ja nöyryytettäväksi palkattomina sukupuoliorjina sivarissa ja armeijassa.

        Nykyinen tilanne romuttaa maanpuolustustahdon, miksi puolustaa miehiä vihaavia feministejä, sosialisteja jotka haluaa viedä työsi hedelmät, 2,5 miljoonaa vapaamatkustajanaista, 500 000 mamua jne, jos itsellä ei ole edes perustuslain suomia oikeuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Naisia armeijaan vetää kiima päästä poikien keskuuteen."

        Jaa jaa. Mä ainkin kävin armeijan, koska halusin nimenomaan käydä armeijan. Miehiä nyt on kaikkialla, ei siihen armeijaa tarvita, mutta fantasiansa kullakin ja toki tuon fantasiasi sulle suon.

        Halusit käydä armeijan, koska halusit armeijaan siksi, että siellä on miehiä. Ei siellä ole yhtään mitään muuta naista kiinnostavaa. Joten fansiat on sinun puolella, eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Armeija ei ole mikään toisille vapaaehtoinen "kykyjen" näyttöpaikka tms. Naisia armeijaan vetää kiima päästä poikien keskuuteen. Harvassa on ne paikat, missä nainen pääsee sellaisen laman keskelle nuoria miehiä.

        Varmasti moni mieskin haluaisi inttiin, jos tilanne olisi toisinpäin, naiset olisivat siellä päät puliksi ajeltuina, sukupuolen perusteella sinne pakotettuna ja itse vois mennä sinne pitkässä tukassa, lähteä pois, jos ei huvita jatkaa alun jälkeen, olisi vielä turvassa, kun sota-ajan asevelvollisuuskaan koske, vaikka intin suorittaisi. On muuten varusmiehille äärimmäisen häpeällinen ja nöyryyttävä tilanne, kun naiset tulevat inttiin ominen sääntöineen.

        Naisille tulee pakostakin asevelvollisuus, tai suomen perustuslaki 6§ on muutettava, joka sanoo, ettei ketään saa asettaa eri asemaan sukupuolen perusteella, on myös erikseen laki tasa-arvosta, joka ei salli erilaista kohtelua sukupuolen perusteella, sekin pitäisi muuttaa.

        Lakeja on muutettava siten, että miehet ovat alempiarvoisia, eikä heillä ole ole samanlaisia perustuslaillisia oikeuksia, kuin naisilla, tai sitten nykyisiä lakeja on alettava noudattamaan.

        Nykyinen tilanne ei voi jatkua, jos suomi aikoo olla länsimainen oikeusvaltio.
        Miespuoliset voisivat aloittaa heti siitä, etteivät suostu tuolla tavalla häväistäviksi ja nöyryytettäväksi palkattomina sukupuoliorjina sivarissa ja armeijassa.

        Nykyinen tilanne romuttaa maanpuolustustahdon, miksi puolustaa miehiä vihaavia feministejä, sosialisteja jotka haluaa viedä työsi hedelmät, 2,5 miljoonaa vapaamatkustajanaista, 500 000 mamua jne, jos itsellä ei ole edes perustuslain suomia oikeuksia.

        Ja naiset totaaliseen synnytyslakkoon? Lakot on nyt muotia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusit käydä armeijan, koska halusit armeijaan siksi, että siellä on miehiä. Ei siellä ole yhtään mitään muuta naista kiinnostavaa. Joten fansiat on sinun puolella, eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä?

        Sinäkö et ole elämssäsi nähnyt miehiä muualla kuin armeijassa. Pitäiköhän tuosta melkein jo onnitella.

        Siellä oli hyvin paljon muuta mua kiinnostavaa. Miehiä taas on kaikkialla muuallakin, joten heissä ei ollut mitään kiinnostavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusit käydä armeijan, koska halusit armeijaan siksi, että siellä on miehiä. Ei siellä ole yhtään mitään muuta naista kiinnostavaa. Joten fansiat on sinun puolella, eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä?

        "eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä"

        Mitä hävettävää siinä on. Siellä saa koulutusta ja kokemuksia, jota ei saa missään muualla tässä maassa. Ein näe mitään syytä antaa sitä vin miesten yksinoikeudeksi.

        Eikö sieltä voi myös saada ajokorttia jos jonkinmoista, lentolupakirjaa, sun muuta ilmaiseksi?

        Lentolupakirjasta en tiedä, mutta ajokortteja kyllä. Lentäjäksi ei mnu tietääkseni pelkällä varusmieskoulutuksella pääse, mutta voiko suorittaa lentolupakirjen, enpä ole tullut edes ajatelleeksi. 🤔

        Näistä pitäisi kyllä tiedottaa paremmin, että mitä kaikkia etuja tuolta voi saada. Liittyyhän sekin tasa-arvoon. Ei tavan tallaaja tiedä. Sivusta oli nämä muuten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä"

        Mitä hävettävää siinä on. Siellä saa koulutusta ja kokemuksia, jota ei saa missään muualla tässä maassa. Ein näe mitään syytä antaa sitä vin miesten yksinoikeudeksi.

        Sama. Mä en tajua miksi osa miehistä ajattelee sen silleen, että pakko ja vituttaa. Luulisi järjen sanovan, että ota siitä ajasta irti kaikki mitä siitä on saatavissa mm. koulutuksellisesti.

        Tuo on muuten varmasti ihan totta. Mä itse olen ns. armeijasuvusta, eli itsellä oli jo etukäteen hyvin tarkasti tiedossa mitä mä sieltä haen ja suhtautuminen siihen aikaan oli sama kuin kouluun tai ihan duuniin. Mä olin siellä oppimassa ja tekemässä ja ottamassa siitä irti kaiken mitä oli saatavissa. En olisi mennyt sinne vain lonnimaan jonkun ukkojen perässä, joita nyt löytyy kaikkialta.

        Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä.

        Et saa sieltä mitään sellaista koulutusta, josta olisi sinulle enemmän hyötyä, kuin opiskelemalla oikeasti jotakin ammattia varten jossakin oikeassa oppilaitoksessa.

        Armeija ei ole miehille etuoikeus, ne varuspojat ovat siellä pakotettuina vankeusrangaistuksen uhalla. Siksi on törkeää, että sinä menet sinne naisena huviksesi ja kiimaviettien houkuttelemana keikistelemaan omilla säännöilläsi, kun toiset ovat siellä pakosta, nöyryytettyina ja häväistyinä lyhyissä hiuksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö et ole elämssäsi nähnyt miehiä muualla kuin armeijassa. Pitäiköhän tuosta melkein jo onnitella.

        En ole vastaavaa missään muualla nähnyt, missä on niin paljon miehiä suhteessa naisiin. Jos sinä olet, kerro se meille muillekin, niin sitten voimme sinua onnitella.

        Et ymmärrettävästi "tajua", mutta tajuntasi paranisi, jos pakko koskisi sinua, tajuasiat varmasti, kun olisit siellä lusimassa sukupuolesi takia pakosta, pää ajeltuna puliksi, kuin kiinalaisilla kuolemaan tuomituilla.
        Koulutuksellisesti armeijalla ei ole mitään annettavaa tavalliselle nuorelle miehelle, päinvastoin, taantuvat siellä henkisesti passiivisiksi tottelijoiksi, joilla on sen takia vaikeuksia aloittaa työelämässä.
        Aina pitäisi olla jonkun käskemässä, laumaantuvat muuten saman ikäisten kanssa poikaparveksi ja syljeskelevät siinä hallin lattialle. Tämän olen nähnyt työelämään perehdyttäjänä, kun sinne tulee nuoria miehiä armeijan jälkeen.

        "armeijasuvusta", voiko olla mitään naurettavampaa ja samalla nolompaa, kun tiedetään, että niillä miehillä on nuoriin poikiin suuntautuvia fetissejä, jotka niitä ukkoja sinne kasarmeille houkuttelee, aivan samoin kuin naisiakin. Ei niihin vankilamaisiin olosuhteisiin kukaan tervepäinen halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja naiset totaaliseen synnytyslakkoon? Lakot on nyt muotia.

        Naisilla on vauvakuumensa ja kiimansa, ei ne synnytyslakkoon koskaan mene, vaikka joku lapseton ikisinkkufeministi mitä huutelisi.

        Miltä syntyvyys sinun mielestä nyt näyttää? Huutele vaan lisää sovinisti pappa ja jää ne vähätki kakarat syntymättä.

        Ihmeelliset asiat sinuakin nolottaa. Minua ei nolota lainkaan.

        Sinä et määritä mikä on ollut minulle hyödyksi elämässäni. Voin todeta, että harmi, jios sinulle ei intti tuonut mitään etua. Minulle se on tuonut paljon.

        Olen myös pahoillani, ettet kokenut sitä etuoikeudeksi. Minusta se on miehille etuoikeus ja onneksi naisetkin voivat sen nykyään käydä.

        Sinä varmaan kuulut niihin, jotka sössivät peruskounsakin, koska se oli pakko. Tai ainakin pidit huolen, ettet oppinut siellä mitään, koska suomessa on oppivelvollisuus. Sinähän et halua hoitaa kunnolla mitään, mikä on pakko ja velvollusuus. 😀

        Voi voi. Sun knnattaa tehdä jotain noille harhoillesi.

        Missä sinä näet synnytyslakkoa? En sijaan naiset vauvakuumeessaan käyvät läpi kalliita hedelmöityshoitoja ja jonottavat adoptiota saadakseen lapsen, jos omaa ei vaan saa kaikesta yrityksestä huolimatta, niin monella elämä romahtaa.

        Mä olen törmännyt vain vauvakuumeisiin miehiin. Tietenkin olen heti lopettanut jutut siihen, kun olen kuullut miehen vauvakuumeilevan, sillä en tulisi sitä tautia parantamaan.

      • Anonyymi

        Onhan se kamalaa, mun en viitsi vaivautua oikolukemaan pelkän keskustelupalstan takia. Olen pahoillani, jos et kykene sen takia ymmärtämään. Otan osaa. Enkä lainkaan ihmettele, että häpeät itseäsi niin kovasti, kun oikoluvun puutekin noin ahdistaa.

        P.S. Lupaan pitstättää seutroavaan tösiini hikan lipsää vihreitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se kamalaa, mun en viitsi vaivautua oikolukemaan pelkän keskustelupalstan takia. Olen pahoillani, jos et kykene sen takia ymmärtämään. Otan osaa. Enkä lainkaan ihmettele, että häpeät itseäsi niin kovasti, kun oikoluvun puutekin noin ahdistaa.

        Ahha. Taakso tääl jok ulisoo okenkrjotuksest. Tätyy vamran alakaa tas krjottamaan tälai, nin saavt tuntte ovelansa parempi ihimesee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi. Sun knnattaa tehdä jotain noille harhoillesi.

        Mitä jos opiskelisit oikeinkirjoitusta?

      • Anonyymi

        Ulisjija häpiää ni kovasti muijeki polesta, etä josse vaika vähä helepottas se oloa ku se kokeeolevasa pareppi iminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos opiskelisit oikeinkirjoitusta?

        Kylä minuakkii hjävettäs kovast jos olisi tolane ku sninä ja oikkekirijootus ahistassii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä jos opiskelisit oikeinkirjoitusta?

        Son sinä kottaa ku ei oloennee mitä asiaa snanotavan ku alaka tuo oikekriijotus ahistmma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen törmännyt vain vauvakuumeisiin miehiin. Tietenkin olen heti lopettanut jutut siihen, kun olen kuullut miehen vauvakuumeilevan, sillä en tulisi sitä tautia parantamaan.

        Olet maho lehmä, siksi olet joutunut suhteet lopettamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä varmaan kuulut niihin, jotka sössivät peruskounsakin, koska se oli pakko. Tai ainakin pidit huolen, ettet oppinut siellä mitään, koska suomessa on oppivelvollisuus. Sinähän et halua hoitaa kunnolla mitään, mikä on pakko ja velvollusuus. 😀

        Sinä ole näköjään sössinyt peruskoulunkin, kun et osaa edes kirjoittaa. Äärimmäisen noloa, kun alat muita neuvomaan ja itse olet tuolla tasolla: "persklonkin" velvollussuus"

        Opettele edes häpeämään itseäsi.

        Et kestä myöskään sitä, että sinulle vastataan, olet klikkailut jo kolme viestiä poistettavaksi.

        Hyvin kommentoitu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä.

        Et saa sieltä mitään sellaista koulutusta, josta olisi sinulle enemmän hyötyä, kuin opiskelemalla oikeasti jotakin ammattia varten jossakin oikeassa oppilaitoksessa.

        Armeija ei ole miehille etuoikeus, ne varuspojat ovat siellä pakotettuina vankeusrangaistuksen uhalla. Siksi on törkeää, että sinä menet sinne naisena huviksesi ja kiimaviettien houkuttelemana keikistelemaan omilla säännöilläsi, kun toiset ovat siellä pakosta, nöyryytettyina ja häväistyinä lyhyissä hiuksissa.

        "Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä."

        Olen töissä paikassa joka on täynnä miehiä. Ihan toimeentulon takia käyn töissä. Miehiä tuppaa olemaan joka paikassa. Outo asenne sulla että pidät naisia miesten joukossa kiiman vietävänä. Olet ehkä itse kiimainen tai miksi lie mieleesi tuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näistä pitäisi kyllä tiedottaa paremmin, että mitä kaikkia etuja tuolta voi saada. Liittyyhän sekin tasa-arvoon. Ei tavan tallaaja tiedä. Sivusta oli nämä muuten.

        Mitä etuja sieltä voi saada :D

        Vaikutat typerältä ja naiivilta tyttöseltä, mene mielummin vankilaan, vangeilla on paremmat päivärahat, mukavammat majoitustilat, enemmän vapauksia ja paremmat mahdollisuudet opiskella jotakin oikeasti hyödyllistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä."

        Olen töissä paikassa joka on täynnä miehiä. Ihan toimeentulon takia käyn töissä. Miehiä tuppaa olemaan joka paikassa. Outo asenne sulla että pidät naisia miesten joukossa kiiman vietävänä. Olet ehkä itse kiimainen tai miksi lie mieleesi tuli.

        Outo vertaus sinulla!

        Olisitko sinä myös siellä työpaikallasi, jos tienaisit 5 euroa /vrk, viettäisit yösi kasarmilla yhteismajoituksessa, yhteiset vessat, kuuntelisit vttuilua ja huutoa jne. ET VARMASTI!

        Inttiin nainen menee vain miesten takia, sen tajuaa jokainen, monilla naisista on myös fetissejä alistetuksi tulemisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä.

        Et saa sieltä mitään sellaista koulutusta, josta olisi sinulle enemmän hyötyä, kuin opiskelemalla oikeasti jotakin ammattia varten jossakin oikeassa oppilaitoksessa.

        Armeija ei ole miehille etuoikeus, ne varuspojat ovat siellä pakotettuina vankeusrangaistuksen uhalla. Siksi on törkeää, että sinä menet sinne naisena huviksesi ja kiimaviettien houkuttelemana keikistelemaan omilla säännöilläsi, kun toiset ovat siellä pakosta, nöyryytettyina ja häväistyinä lyhyissä hiuksissa.

        Sinulla on todella omituinen käsitys naisista. Ihan ihmeellisen vääristynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miltä syntyvyys sinun mielestä nyt näyttää? Huutele vaan lisää sovinisti pappa ja jää ne vähätki kakarat syntymättä.

        Nykytrendi on se ettei enää avoiduta sen yhden ihmisen kanssa. Sen sijaan käydään eri panoilla. Näin ei myöskään tarvitse kantaa vastuuta mistään. Että kyllä se ongelma on ihan kummassakin sukupuolessa. On kivaa selata tinderiä pelkän pillun tai munan toiveessa, muuta ei tarvitakaan. Se on nykyisen yhteiskunnan ongelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeelliset asiat sinuakin nolottaa. Minua ei nolota lainkaan.

        Sinä et määritä mikä on ollut minulle hyödyksi elämässäni. Voin todeta, että harmi, jios sinulle ei intti tuonut mitään etua. Minulle se on tuonut paljon.

        Olen myös pahoillani, ettet kokenut sitä etuoikeudeksi. Minusta se on miehille etuoikeus ja onneksi naisetkin voivat sen nykyään käydä.

        Etuoikeus se ei ole, se on pakollista paskaa jonka voi välttää laillisesti vain vuoden mittaisella siviilipalveluksella tai lääketieteellisistä syistä saadulla vapautuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusit käydä armeijan, koska halusit armeijaan siksi, että siellä on miehiä. Ei siellä ole yhtään mitään muuta naista kiinnostavaa. Joten fansiat on sinun puolella, eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä?

        Kyllä naiset elää perheissä missä on isät isoisät veljet ja naapurissa on miehiä kuin on myös kouluissa valtavat määrät poikia samoin työpaikoilla sen lisäksi naiset synnyttää pojat.Naiset synnyttää poikia puoliso on mies ja naiset myös hoitaa miespotilaat eikä ole rasisteja miehiä kohtaan.Totuus on että pillusta sinä synnyt tissiä olet ja vaippasi vaihtaa nainen istuttaa potalle ja kuljettaa päivä hoitoon kouluun et eikö tuo rasismi ole ihan väärää opetusta sukupuolia kohtaan? Yleensä perheissä on isä äiti mies ja nainen sisaret veljet eli tytöt pojat MIKÄ RASISTI OIKEIN OLET? Luonnollisesti naisia syntyy sekä pieninä että lyhyinä kuin myös pitkinä ja paksuina kuin miehiäkin syntyy eri pituisina, leveinä.Kyllä erikoista oppia tämäkin rasisti on saanut !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja naiset totaaliseen synnytyslakkoon? Lakot on nyt muotia.

        Mitä jos syntyisi vain tyttöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö et ole elämssäsi nähnyt miehiä muualla kuin armeijassa. Pitäiköhän tuosta melkein jo onnitella.

        Erikoinen ajatus ettei poikia ole muualla kuin armeijassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä"

        Mitä hävettävää siinä on. Siellä saa koulutusta ja kokemuksia, jota ei saa missään muualla tässä maassa. Ein näe mitään syytä antaa sitä vin miesten yksinoikeudeksi.

        Tämä tapaus on saanut väärän kasvatuksen oikean väärien ajatusten kasvatuksen.Hyi.Jos hänellä on siskoja tai edes äiti on kauheaa ajatella miten heitä on kohdeltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sieltä voi myös saada ajokorttia jos jonkinmoista, lentolupakirjaa, sun muuta ilmaiseksi?

        Armeijassa opiskellaan yhdessä maata puolustamaan toisen maan hyökkäystä vastaan pääosin pääteema ja siihen osallistuu kaikki riippumatta sukupuolesta tietysti.Vain tehtävät määräytyy osaamisen mukaan.Armeijassa kyseessä on siis koulu missä opiskelijat oppii tehtäviä. Onneksi naiset harrastaa paljon urheilua voittaa kilpailuja heillä on hyvä peruskunto.Sotatilassa ihminen sukupuoleen katsomatta tarvitsee oppia osaamista kuntoa nopeutta kestävyyttä lihasvoimaa.Maan puolustus on kaikkien asia.Naisilla toki on synnytyksiin liittyviä erilaisia ruumiin toimintoja minkä takia arki elämä on hiukan hankalampaa kuin miehillä.Ripulit on yhteisiä mutta kuukautiset vain naisilla.Raskaus aika naisella kestää terveydestä riippuen toki mutta normaalisti 9 kk joten miettiikö mies miltä tuntuisi vatsassa 2-4 kiloa elämän iloa. Harvoin mies miettii mitä nainen kestää kun miestä odottaa vatsassa ja synnyttää suurella kivulla. Annatte naisten olla kuulkaa heikot miehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama. Mä en tajua miksi osa miehistä ajattelee sen silleen, että pakko ja vituttaa. Luulisi järjen sanovan, että ota siitä ajasta irti kaikki mitä siitä on saatavissa mm. koulutuksellisesti.

        Enemmistö hoitajista on naisia miespotilaat osa lääkäreistä on naisia miehet potilaana osa koulujen oppilaista on poikia naiset opettajina kyllä moinen rasismi on sairasta onhan naisia lentäjinä ja laivan kapteeneina toki sekä miehissä että naisissa on pelkureita sekä rohkeita hitaita kuin nopeita.Liikuntaa enemmän ilkeyttä vähemmän.Sotatilassa voi harmittaa sitten poikia kun huomaavat että vihollisen armeijassa onkin naisia asepuvussa jopa lapsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä.

        Et saa sieltä mitään sellaista koulutusta, josta olisi sinulle enemmän hyötyä, kuin opiskelemalla oikeasti jotakin ammattia varten jossakin oikeassa oppilaitoksessa.

        Armeija ei ole miehille etuoikeus, ne varuspojat ovat siellä pakotettuina vankeusrangaistuksen uhalla. Siksi on törkeää, että sinä menet sinne naisena huviksesi ja kiimaviettien houkuttelemana keikistelemaan omilla säännöilläsi, kun toiset ovat siellä pakosta, nöyryytettyina ja häväistyinä lyhyissä hiuksissa.

        Hiukset ja parta kuuluu jo tartunta tautien ja täiden takia leikata.Naiset pitää hiukset kiinni.Useimmat säännöt on myös sen takia ettet jää kiinni mihinkään tai syty tuleen.Sodassa tapahtuu.Miehen tehtävä on puolustaa asuin maataan se ikivanha traditio asenne että kun joku hyökkää mies puolustaa ! Se maa missä asut puolustat sitä tai muutat sinne maahan mistä olet ja siellä puolustaa sitä.Tiettyjä sääntöjä armeijassa on toteltava koska ne on kokemuksesta turvallisuuteen liittyviä ja kun armeijassa ei ajatella vain itseään vaan koko joukkoa.Sotatilassa sinä et sooloile vaan yhtenä ryhmänä joukkona toimiminen on pakollista.Vaikka tarkka ampuja tiedustelijat liikkuu erikseen hekin toimii täysin maansa ja joukkonsa parhaaksi ehdottomasti.Maan puolustus tarkoittaa meidän kaikkien puolustamista meidän parhaaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole vastaavaa missään muualla nähnyt, missä on niin paljon miehiä suhteessa naisiin. Jos sinä olet, kerro se meille muillekin, niin sitten voimme sinua onnitella.

        Ennen oli poikakodit villeille pojille mutta naiset menee armeijaan saamaan maanpuolustus koulutuksen ja monet ammatin sillä naisia lähtee usein rauhan turvaajiksi ja kouluttajaksi mm.liikunnassa.Naisia on hyvinkin paljon eri maiden armeijoissa ja myös Ukrainan armeijassa näkee usein.Venäjän armeijassa on naisia paljon.Nykyään pojat tunkeutuu naisten aloille työssä kuten kynsi hoitajia ja kampaajina tai ompelu sairaanhoito tai lastenhoito tehtäviin jopa päiväkoteihin ! Onhan se outoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ymmärrettävästi "tajua", mutta tajuntasi paranisi, jos pakko koskisi sinua, tajuasiat varmasti, kun olisit siellä lusimassa sukupuolesi takia pakosta, pää ajeltuna puliksi, kuin kiinalaisilla kuolemaan tuomituilla.
        Koulutuksellisesti armeijalla ei ole mitään annettavaa tavalliselle nuorelle miehelle, päinvastoin, taantuvat siellä henkisesti passiivisiksi tottelijoiksi, joilla on sen takia vaikeuksia aloittaa työelämässä.
        Aina pitäisi olla jonkun käskemässä, laumaantuvat muuten saman ikäisten kanssa poikaparveksi ja syljeskelevät siinä hallin lattialle. Tämän olen nähnyt työelämään perehdyttäjänä, kun sinne tulee nuoria miehiä armeijan jälkeen.

        Jassoooo kyseessä on siis arabimaiden pojaaaat jotka syljeskeleeee heidän kulttuurin tapaan. No jaa kannattaa ottaa töihin suomalaisia jotka ei syljeskele lattioille eikä toisia päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "armeijasuvusta", voiko olla mitään naurettavampaa ja samalla nolompaa, kun tiedetään, että niillä miehillä on nuoriin poikiin suuntautuvia fetissejä, jotka niitä ukkoja sinne kasarmeille houkuttelee, aivan samoin kuin naisiakin. Ei niihin vankilamaisiin olosuhteisiin kukaan tervepäinen halua.

        Armeijassa ei olla vankilassa kuin rikolliset on. Armeijassa asutaan yhdessä monta sataa samassa talossa samoissa sängyissä ruokalassa ja alueella missä satoja koulutetaan siihen että osaat toimia oikein mikäli venäjä hyökkää tai joku terrryhmä tai rikollisjoukko.Ulkomaalaiset ei tietysti pidä täällä mistään tämähän ei ole heidän oma maansa yhtään se on muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisilla on vauvakuumensa ja kiimansa, ei ne synnytyslakkoon koskaan mene, vaikka joku lapseton ikisinkkufeministi mitä huutelisi.

        Armeija aika kestää noin vuoden joten naisilla on sitten aikaa synnyttää muut vuodet myös miehillä samoin hoitaa perhettään muut vuodet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sinä näet synnytyslakkoa? En sijaan naiset vauvakuumeessaan käyvät läpi kalliita hedelmöityshoitoja ja jonottavat adoptiota saadakseen lapsen, jos omaa ei vaan saa kaikesta yrityksestä huolimatta, niin monella elämä romahtaa.

        Sijais synnyttäjien lapset on biologisesti kuitenkin niiden oikeiden vanhempien lapsia tai ainakin oikean vanhemman lapsi joka tapauksessa vaikka lapset laitetaan toisten nimiin ja sen maan heimoa myös mistä on otettu tai mistä tänne tuotu myös muumaalaiset kuuluu sinne mistä tulivat missä heimonsa on. Suomen heimot täällä ovat omalla maallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen törmännyt vain vauvakuumeisiin miehiin. Tietenkin olen heti lopettanut jutut siihen, kun olen kuullut miehen vauvakuumeilevan, sillä en tulisi sitä tautia parantamaan.

        Moni abortti on tehty miehen takia tyhmiä päästää suustaan loukkaa sitä jota on juuri nainut ! Siinä menee sitten naitu ja miehen lapsi toinen omille teilleen toinen roskiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet maho lehmä, siksi olet joutunut suhteet lopettamaan.

        Maho ja lehmä ei ole oikein raamatullista sillä ihminen on eri kuin elukka vaikka ihminen syö elukoita elukka ihmisiä ne ei muutu. Lapsettomuus on joillekin surua joillekin helpotus ja nykyään ehkäisy välineet on onni pahuuden keskellä ! Ehkäisy on paras keksintö. Moni kuvittelee ettei joku saa lasta mutta kyseessä on ennalta ehkäisy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä etuja sieltä voi saada :D

        Vaikutat typerältä ja naiivilta tyttöseltä, mene mielummin vankilaan, vangeilla on paremmat päivärahat, mukavammat majoitustilat, enemmän vapauksia ja paremmat mahdollisuudet opiskella jotakin oikeasti hyödyllistä.

        Venäläinen miettii etujaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Outo vertaus sinulla!

        Olisitko sinä myös siellä työpaikallasi, jos tienaisit 5 euroa /vrk, viettäisit yösi kasarmilla yhteismajoituksessa, yhteiset vessat, kuuntelisit vttuilua ja huutoa jne. ET VARMASTI!

        Inttiin nainen menee vain miesten takia, sen tajuaa jokainen, monilla naisista on myös fetissejä alistetuksi tulemisesta.

        Kyllä naisilla oma vessa pitää olla miehet kusee reunoille !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet maho lehmä, siksi olet joutunut suhteet lopettamaan.

        Ei ole mitään syytä olettaa, että olisin maho, joten siksi pidän huolen ehkäisystä. Nuo joista puhuin eivät tosin ole olleet mitään suhteita, eikä niihin ole kuulunut seksiä. Niissä on oltu vasta tutustumisvaiheessa ja koska en todellakaan tule koskaan tekemään lapsia, niin tietysti olen sen suoraan sanonut ja lopettanut tapailun siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onhan se nyt äärettömän noloa, kun nainen tunkee paikkaan, joka on miehiä täynnä."

        Olen töissä paikassa joka on täynnä miehiä. Ihan toimeentulon takia käyn töissä. Miehiä tuppaa olemaan joka paikassa. Outo asenne sulla että pidät naisia miesten joukossa kiiman vietävänä. Olet ehkä itse kiimainen tai miksi lie mieleesi tuli.

        Sama juttu mulla. Olen tosiaan käynyt intin, olen opiskellut miesvaltaisessa koulussa ja nyt työskentelen miesvaltaisella alalla ja miesvaltaisessa työpaikassa. Miehiä on kaikkialla, siltä ei voi välttyä. Koskaan en ole missään edellämainituista (armeija, opinnot, työpaikka), harrastanut mitään seksuaalista. Minä en syö kuormasta, eikä mulla ole mitään mielenkiintoa tuollaiseen. Mun parisuhteeni ovat syntyneet aivan muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etuoikeus se ei ole, se on pakollista paskaa jonka voi välttää laillisesti vain vuoden mittaisella siviilipalveluksella tai lääketieteellisistä syistä saadulla vapautuksella.

        Minusta se on ehdottomasti etuoikeus ja useampien naisten kannattaisi käyttää tuo mahdollisuus hyväkseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halusit käydä armeijan, koska halusit armeijaan siksi, että siellä on miehiä. Ei siellä ole yhtään mitään muuta naista kiinnostavaa. Joten fansiat on sinun puolella, eikö hävetä yhtään, että pitää naisena tunkea paikkaan, joka on täynnä nuoria miehiä?

        Ota rauhassa kyllä naisetki osaa ajatella muutaki ku miehiä, en tee asioita muija etusijalla vaa ihan oman pään mukaan meen ei naiset siellä miesten perässä oo ja vaik oliski ni parempimiehille vai mitä?

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍑 ­­N­­­y­­­m­­f­­o­­­m­a­a­­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😍 ­N­y­­­m­­f­o­­m­­­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18224387

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mun mielestä hyvä juttu, jos tuo viimein tulisi. Mä olen puhunut likipitäen koko aikuisikäni sen puolesta, että kutsuntojen pitäisi koskea aina koko ikäluokkaa. Itse olen siis nainen ja inttikin on käytynä.

      • Anonyymi

        Kyllä ja asevelvollisuus tietysti myös. Eihän naisten kutsunnoissa ole muuten mitään järkeä.

      • Anonyymi

        Myös miehet tekee virheitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja asevelvollisuus tietysti myös. Eihän naisten kutsunnoissa ole muuten mitään järkeä.

        No mun mielestäni tuo koko systeemi olisi syytä miettiä uusiksi, tietenkin myös miesten osalta. Kaikkia ei oikeasti tarvita aseelliseen palvelukseen ja jos koko ikäluokka osallistuu kutsuntoihin, niin silloin tietenkin täytyy ajatella myös kaikkia yhteiskunnan tukitoimia, joiden täytyy myös kriisitilanteessa toimia. Sellainen systeemi ei pidemän päälle toimisi, jossa kaikkille kansalaisille on määritelty vain aseellinen palvelus. Tällä hetkellä, kun asepalveluksen käymättömiä vielä riittää muun yhteiskunnan pyörittämiseen, ongelmaa ei syntyisi. Jos kuitenkin mietitään vaikka, että kutsunnat olisivat pakolliset koko ikäluokalle vaikka ensi vuodesta lähtien ja kaikki kävisivät asepalveluksen, niin 50 vuoden päästä meillä ei olisi juuri lainkaan sellaisia, jotka pyörittäsivät sotatilanteessa muuta yhteiskuntaa. Se ei tietenkään toimisi. Kutsuntojen pitäisi tuossa tilanteessa olla siis sellaiset, joissa kaikille määritellään ne sodanajan tehtävät, joissa he toimivat ja niitä sitten harjoitellaan sen palveluksen ajan, mutta se ei voi olla pelkkää asellista palvelusta kaikille.

    • No onhan se hyvä alku. Sitten kummallekin joko vapaaehtoisuus asevelvollisuuteen tai vapaaehtoisuuteen.

      • Anonyymi

        Vapaaehtoisuutta ei saisi olla, siitä on huonoja kokemuksia Ukrainassa ja Venäjällä.
        Maanpuolustustahto on molemmissa maissa luisunut alamäkeen, johtuu ajatuksesta "ei kuulu minulle", muut saavat sotia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No enpä tiedä? Nykyihmiset tajuavat, että elintila saattaa mennä, jos vaan pakenet rikollisia, kuten Venäjän johtoa.

      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        No enpä tiedä? Nykyihmiset tajuavat, että elintila saattaa mennä, jos vaan pakenet rikollisia, kuten Venäjän johtoa.

        Mihin sitten tarvitaan vapaaehtoisuutta?
        Suomi on lähempänä sotaa sitten vuoden 1945. Nainen ase kädessä on yhtä vaarallinen mitä mieskin. Naisilla ei ole mitään yhteiskunnallista lisävelvoitetta mieheen nähden. Molemmille vaade armeijapalvelusta on tasa-arvoinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaaehtoisuutta ei saisi olla, siitä on huonoja kokemuksia Ukrainassa ja Venäjällä.
        Maanpuolustustahto on molemmissa maissa luisunut alamäkeen, johtuu ajatuksesta "ei kuulu minulle", muut saavat sotia.

        Niinpä. Ukrainahan on nyt kai vaatimalla vaatinut että kaikki ukrainasta sotaa paenneet pitäisi palauttaa ukrainaan jotta saavat lisää matskua rintamalle. Pikku-ukolla jo sen verran hihna luistaa että oli jossain brittimuseossa konferenssin päätteeksi mennyt istuskelemaan vaikka se on kiellettyä esillä olleeseen Churchillin tuoliin, näkee kai itsensä vastaanvanlaisena sotapäällikkönä. Sankarit oli taas donetskissa pommittaneet jotain toritapahtumaa josta seurauksena pari tusinaa siviiliuhria, YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on pommituksen tuominnut jyrkästi.

        -harmiseikirj-

        Tärkeintä nykypäivänä tasa-arvoisissa yhteiskunnissa on huomata naisen ja miehen veren olevan yhtä arvokkaita.

        On siinä se että jotta yhteikunta pysyisi alkuperäisenä perimältään naiset pitäisi pitää hengissä että voivat synnyttää uusia jäseniä, miehiähän ei tarvita niin paljoa kun yksikin mies voi tehdä lapsia useammalle naiselle, mutta miehet ei edelleenkään keskenään kykene lisääntymään. Miehistä on varaa menettää suurin osa ja silti voi yhteiskunta säilyä, mutta jos naisista menetetään puoletkin se on katastrofi jatkuvuuden kannalta.

        Suomessa syntyvyys on alhaisin 100 vuoteen. Ei paljon mikään muuttuisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin sitten tarvitaan vapaaehtoisuutta?
        Suomi on lähempänä sotaa sitten vuoden 1945. Nainen ase kädessä on yhtä vaarallinen mitä mieskin. Naisilla ei ole mitään yhteiskunnallista lisävelvoitetta mieheen nähden. Molemmille vaade armeijapalvelusta on tasa-arvoinen.

        Feministeille tuo on kauhistus, koska he näkevät tasa-arvo käsitteen rusinat pullasta meiningillä eli vain naisten etuoikeutena ilman velvollisuuksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin sitten tarvitaan vapaaehtoisuutta?
        Suomi on lähempänä sotaa sitten vuoden 1945. Nainen ase kädessä on yhtä vaarallinen mitä mieskin. Naisilla ei ole mitään yhteiskunnallista lisävelvoitetta mieheen nähden. Molemmille vaade armeijapalvelusta on tasa-arvoinen.

        Se on kustannuskysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä se että jotta yhteikunta pysyisi alkuperäisenä perimältään naiset pitäisi pitää hengissä että voivat synnyttää uusia jäseniä, miehiähän ei tarvita niin paljoa kun yksikin mies voi tehdä lapsia useammalle naiselle, mutta miehet ei edelleenkään keskenään kykene lisääntymään. Miehistä on varaa menettää suurin osa ja silti voi yhteiskunta säilyä, mutta jos naisista menetetään puoletkin se on katastrofi jatkuvuuden kannalta.

        -harmiseikirj-

        Feministin höpinöitä. Viimesodissa tapettiin n. 100 000 miestä ja vammautettiin pysyvästi saman verran, siitä seurasi epäsuhta yhteiskunnassa. Naisia oli liikaa, monet jäivät ilman miestä, niitä ei vaan riittänyt kaikille, silti sodan jälkeen tehtiin ns. suuret ikäluokat.
        Siihen pitää pyrkiä, että molempia tapetaan sodassa yhtä paljon, jos sellainen tilanne tulee.

        Jaa. Mä olen kyllä sitä mieltä, että pyrkimys pitäisi olla, että mahdollisimman VÄHÄN kuolisi, Ei niin, että kun joku kuolee, niin sitten pitää tappaa joku toinenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siinä se että jotta yhteikunta pysyisi alkuperäisenä perimältään naiset pitäisi pitää hengissä että voivat synnyttää uusia jäseniä, miehiähän ei tarvita niin paljoa kun yksikin mies voi tehdä lapsia useammalle naiselle, mutta miehet ei edelleenkään keskenään kykene lisääntymään. Miehistä on varaa menettää suurin osa ja silti voi yhteiskunta säilyä, mutta jos naisista menetetään puoletkin se on katastrofi jatkuvuuden kannalta.

        -harmiseikirj-

        Ei sitten yhtään rasismia mukana. Tuon kirjoittaja on uponnut niin syvälle woken suon silmäkkeeseen että mitään ei ole tehtävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Feministin höpinöitä. Viimesodissa tapettiin n. 100 000 miestä ja vammautettiin pysyvästi saman verran, siitä seurasi epäsuhta yhteiskunnassa. Naisia oli liikaa, monet jäivät ilman miestä, niitä ei vaan riittänyt kaikille, silti sodan jälkeen tehtiin ns. suuret ikäluokat.
        Siihen pitää pyrkiä, että molempia tapetaan sodassa yhtä paljon, jos sellainen tilanne tulee.

        Kamala itku ja parku on miehillä kun ei heille löydy millään naista ja tämän sankarin ratkasu tilanteeseen on tapattaa lisääntymisikäset naiset sodassa.

        Feministi taas oikoo asiat mieleisellään tavalla.
        Teille femakoillehan ei miehiä ole muutoinkaan, joten teidät sinne eturintamaan pitäisi laittaa miinoja polkemaan. xD

        Sehän sinulle ikämies peräkammarin-aikamiespojalle varmaan sopisi, että sotimaan laitettaisiin nuoret miehet ja vanhat naiset, mutta ei se niin mene. Jäljelle jää vaihdevuotensa ohittaneet naiset, ja se on ihmiskunnan loppu.

        Osui ja upposi näemmä🤣 Asun ihan keski-ikäisenä omistamassani talossa vaimoni kanssa, joten feministin pilkka kävi jälleen omaan nilkkaansa.😅

        Älä jaksa. Luulet että joku uskoo noita sun tarinoita? Muuta naista kuin äitis et ole sieltä peräkammarista koskaan nähnytkään vanhus.

        Ja jälleen iski palstafeministin tunteisiin, kun kateus toisten onnea kohtaan on noin syvää ja katkeraa.🤣
        Edelleen sanon sinulle, että koita pärjätä tuon miesvihasi kanssa. Hoitoakin vihan tunteille on saatavilla jos vain haluaa. 😅

      • Anonyymi

        Ei pitänyt kommentoida, mutta kommentoin silti. Hyvä alku siis mille?
        N30+

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei pitänyt kommentoida, mutta kommentoin silti. Hyvä alku siis mille?
        N30

        Tasa-arvoisuudelle sukupuolien välillä...

        18+ miessukupuolisilla on tässä maassa yhä asevelvollisuus. Ei naisilla, vaikka kutsunnat tulisi naisille..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaaehtoisuutta ei saisi olla, siitä on huonoja kokemuksia Ukrainassa ja Venäjällä.
        Maanpuolustustahto on molemmissa maissa luisunut alamäkeen, johtuu ajatuksesta "ei kuulu minulle", muut saavat sotia.

        Venäläinen paikalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Feministin höpinöitä. Viimesodissa tapettiin n. 100 000 miestä ja vammautettiin pysyvästi saman verran, siitä seurasi epäsuhta yhteiskunnassa. Naisia oli liikaa, monet jäivät ilman miestä, niitä ei vaan riittänyt kaikille, silti sodan jälkeen tehtiin ns. suuret ikäluokat.
        Siihen pitää pyrkiä, että molempia tapetaan sodassa yhtä paljon, jos sellainen tilanne tulee.

        Wikipedia STALININ VAINOT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kamala itku ja parku on miehillä kun ei heille löydy millään naista ja tämän sankarin ratkasu tilanteeseen on tapattaa lisääntymisikäset naiset sodassa.

        Thaimaalaiset synnyttää ladyboyta siiamilaisia kaksosia sulle kun rahaa annat.

    • Armeijassa mies on elämänsä kunnossa ja joka päiväinen panetus on kova.
      Jos paikalle tuodaan naisia, joiden kanssa ei saa paritella, se on varusmiehen kiusaamista.

      • Anonyymi

        Mikä vtun idiootti sinä olet, mikä pakko niitä naisia on sinne miesten keskuuteen tuoda, naiset tietysti haluaa, mutta miksi niitä pitäisi kaikessa miellyttää?

        Maassa on tyhjilleen jääneitä kasarmeja, naisille pitäisi perustaa omat varuskunnat jotka voisivat erikoistua kouluttamaan naisia kykyjä vastaaviin tehtäviin.

      • Anonyymi

        hehe poikaset, ette te mitään tiedä, viime talvi-ja jatkosodassa rintamala naisenpuute torjuttu miehellä,,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hehe poikaset, ette te mitään tiedä, viime talvi-ja jatkosodassa rintamala naisenpuute torjuttu miehellä,,

        Prostituoidut oli ennenkin venäläisiä nykyään thaimaalaisia.

    • Anonyymi

      Kutsuntoihin osallistuminen olisi naisillekin perusteltua, mutta ei se tarkoita välttämättä sotilaspalvelusta.
      Jonkun täytyy sota-aikanakin hoitaa lapset, vanhukset ja sairaat, opettaa lapsia, hoitaa talot, maanviljelykset ja tuotantoeläimet, että saadaan ruokaa ja pitää mm. aseteollisuus pyörimässä. - Sota-aikana on paljon aseettomiakin tehtäviä, missä erityisesti naisia tarvitaan.

      Ehdotus naisten osallistumisesta kutsuntoihin ei ole uusi. Tämä artikkeli on vuodelta 2013.

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/1c43bfa1-d67c-5609-bbe2-abb130a68d7b

      • Anonyymi

        Naisten kutsuntoihin osallistuminen ilman pakottavaa asevelvollisuutta tuo sukupuolisen erottelun vain konkreettisesti miespuolisten nähtäville, kun sukupuolen perusteella toisille annetaan lusittavaa ja toisille ei. Muuta hyötyä siitä ei ole, jos ei lasketa sitä, että siten voisi nöyryyttää lisää miespuolisia, siitähän feministit tykkää.
        Naisilla olisi myös mahdollisuus suorittaa velvollisuus sivarissa, tai ottaa vankeusrangaistus yhtä hyvin kuin miestenkin. 20 vuotiailla naisilla ei lapsia yleensä ole, kun vielä 30 vuotiaistakin lapsettomia on 3/4.

        Nyt kun viittasit lapsiin, niin kumman osuuden miehet sitten lusii nelikymppisinä, 9kk raskauden vai hoitovapaan.
        - Eläkekertymä alkaa 17 vuoden iässä. Kaikki sen jälkeen tapahtuva keskeytys työmarkkinoilla pienentää naistenkin eläkettä.

        Juuri niin. Miehillä on ollut vuodesta 1978 alkaen mahdollisuus pitää vanhempainvapaata. 30 vuotta myöhemmin (tutkimus Metropolia 2011) alle 2% isistä oli perhevapailla.

        Naisten vapaaehtoinen asepalvelus on ollut mahdollista vuodesta 1995 alkaen ja nyt 30 vuotta myöhemmin jo 3% naisista suorittaa asepalveluksen.

        Ja tämä on faktaa, ei feminismiä, että ei tarvitse tulla itkemään 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten kutsuntoihin osallistuminen ilman pakottavaa asevelvollisuutta tuo sukupuolisen erottelun vain konkreettisesti miespuolisten nähtäville, kun sukupuolen perusteella toisille annetaan lusittavaa ja toisille ei. Muuta hyötyä siitä ei ole, jos ei lasketa sitä, että siten voisi nöyryyttää lisää miespuolisia, siitähän feministit tykkää.
        Naisilla olisi myös mahdollisuus suorittaa velvollisuus sivarissa, tai ottaa vankeusrangaistus yhtä hyvin kuin miestenkin. 20 vuotiailla naisilla ei lapsia yleensä ole, kun vielä 30 vuotiaistakin lapsettomia on 3/4.

        🙄🤮

    • Anonyymi

      Tuosta varmasti hyötyisivät kaikki, erityisesti naiset. Koko ikäluokalle aina joku vuoden mittainen maanpuolustuskoulutus tms. Sieltä saisi valita itselleen sopivan linjan sukupuolesta riippumatta; kiinnosteleeko aseet, ajoneuvot, hernesopan keitto vai vaikka ihmisen kokoon kursiminen.

      Sukupuolten välinen tasa-arvo vaatii kyllä vielä töitä. Tiedemiehet eivät esimerkiksi vielä liene keksineet, kuinka tehdä uusia ihmisiä hyväksikäyttämättä tähän naissukupuolen edustajan kehoa, tai kuinka saada haitattomasti loppumaan holtiton ja kivulias verenvuoto, jota naiset kokevat viikon joka kuukausi yli 30 vuotta elämästään (Tyypit tuskasina vuotaa verta jonkun yhteensä 10 vuotta elämästään? Outoa...). Jälkimmäistä toki voisi hieman kompensoida ehkä vaikka miessukupuolen edustajien verenluovutusvelvollisuudella, josta myös hyötyisivät kaikki. Mutta askel kerrallaan, kyllä se siitä.

      • Anonyymi

        Jälkimmäinen itkusi biologiaa vastaan sotimisesta oli lähinnä lapsellinen.
        Jos syntyy jänikseksi, niin on sekä ilma että maapetojen kaikkien ravintolistalla ja kortit on heikot, joten itku siitä miksi on syntynyt on lähinnä idiootin kommentti.

        Mikä itku? Argumentoida voisi myös selkeästi sekä asiallisesti. Muun muassa argumentum ad hominem on aina merkki alhaisesta älykkyysosamäärästä, joten kannattaisi pyrkiä parantamaan ulostulojensa tasoa.

      • Anonyymi

        " Sieltä saisi valita itselleen sopivan linjan sukupuolesta riippumatta; kiinnosteleeko aseet, ajoneuvot, hernesopan keitto vai vaikka ihmisen kokoon kursiminen."

        Sodassa ei valita, kuoleman joko kohtaa tai ei kohtaa.
        Valinnat eivät kuulu sotaan.

        Sivusta totean, että mitä biologiaa vastaan sotivaa tuossa muka on? Väitätkö, että jos miehillä olisi tuollaisia vaivoja, niin niihin ei muka olisi jo kehitetty toimivia hoito-/hallintakeinoja? Sinun logiikallasi kaikenlaisten sairuksien hoitokin on ilmeisesti biologiaa vastaan sotimista ja kaiken terveydenhoidon voisi heitää romukoppaan.

        Sinun käsityksesikö sotimisesta on siis lähinnä juosta vihollisen syliin koulutuksetta, aseetta yms. kuin päätön kana ja antaa kohtalon kuljettaa? Peace, love and happiness darling, that's what we all want.

        Miksi meillä sitten on edes olemassa mitään erilaisia työtehtäviä siellä puolustusvoimissakin. Miksi on olemassa kuskeja tai huoltojoukkoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälkimmäinen itkusi biologiaa vastaan sotimisesta oli lähinnä lapsellinen.
        Jos syntyy jänikseksi, niin on sekä ilma että maapetojen kaikkien ravintolistalla ja kortit on heikot, joten itku siitä miksi on syntynyt on lähinnä idiootin kommentti.

        Jos biologiasta puhutaan, niin miehethän ovat tältä kannalta katsottuna syntyjään paljon soveltuvampia sotimiseen kuin naiset. Miehethän ovat luontaisesti mm. fyysisesti voimakkaampia, aggressiivisempia ja kilpailuhenkisempiä kuin naiset. Myös esim. siitä, että Suomessa noin 90 % henkirikosten tekijöistä on miehiä voisi päätellä, että väkivalta ja tappaminen on edelleen luontaisempaa miehille kuin naisille. Miksi siis taistella biologiaa vastaan ja laittaa naiset osallistumaan johonkin niin itselleen luontaisesti sopimattomaan kuin sotimiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä itku? Argumentoida voisi myös selkeästi sekä asiallisesti. Muun muassa argumentum ad hominem on aina merkki alhaisesta älykkyysosamäärästä, joten kannattaisi pyrkiä parantamaan ulostulojensa tasoa.

        Ja sinun "adhomisi" on tuoda kutsunta keskusteluun synnytykset yms muut ulkopuoliset asiat framille mikä ei kuulu itse asiaan.
        Projisoit siis jälleen omaa toimintatapaasi ulkopuolisiin älykkyysosamaaräsi mukaanlukien. xD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta totean, että mitä biologiaa vastaan sotivaa tuossa muka on? Väitätkö, että jos miehillä olisi tuollaisia vaivoja, niin niihin ei muka olisi jo kehitetty toimivia hoito-/hallintakeinoja? Sinun logiikallasi kaikenlaisten sairuksien hoitokin on ilmeisesti biologiaa vastaan sotimista ja kaiken terveydenhoidon voisi heitää romukoppaan.

        Ala sitten kehittämään "hoitokeinoja" synnytysten estämiseen yms biologisiin elintoimintoihin kerran näet oikeudeksesi niistä valittaa.
        Edelleen se ei muuta tasa-arvo keskustelua armeijasta mihinkään, vaikka yrität feministiseen tyyliin ohjata tuonkin sivuraiteille.
        Kyllä miesvihaan osataan vihalla vastata, jos niin kerran kaivataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinun "adhomisi" on tuoda kutsunta keskusteluun synnytykset yms muut ulkopuoliset asiat framille mikä ei kuulu itse asiaan.
        Projisoit siis jälleen omaa toimintatapaasi ulkopuolisiin älykkyysosamaaräsi mukaanlukien. xD

        Mene takaisin Vauva-palstalle pappa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos biologiasta puhutaan, niin miehethän ovat tältä kannalta katsottuna syntyjään paljon soveltuvampia sotimiseen kuin naiset. Miehethän ovat luontaisesti mm. fyysisesti voimakkaampia, aggressiivisempia ja kilpailuhenkisempiä kuin naiset. Myös esim. siitä, että Suomessa noin 90 % henkirikosten tekijöistä on miehiä voisi päätellä, että väkivalta ja tappaminen on edelleen luontaisempaa miehille kuin naisille. Miksi siis taistella biologiaa vastaan ja laittaa naiset osallistumaan johonkin niin itselleen luontaisesti sopimattomaan kuin sotimiseen?

        Itsehän te sitä "tasa-arvoa" vaaditte tosin feministiseen tyyliinne eli vain oikeudet ilman velvollisuuksia.
        Vastahan te syksyllä yrititte eräänkin koulun liikuntatunnit ja kilpailutkin yhdistää, kun harmitti poikien pärjääminen ja kun kerran "tasa-arvo", mutta itku alkoi kun pojat voitti kaikki kilpailut kuitenkin vaikka kuinka oli sekasarjat. xD
        Tasa-arvohan siis olisi mielestänne toteutunut vain mikäli kisoja olisi alkanut voittamaan yksinomaan tytöt.
        Mikäli edelleen jollekin sukupuolten väliset fyysiset eroavaisuudet ovat uutta ja ihmeellistä, niin sivistyksen taso on nollissa ja koulu kesken.
        Jahka nämä asiat ymmärtää osallistukoot keskusteluun sitten uudelleen.
        Kommenttiisi viitaten naisethan siis ovat näinollen vastavuoroon se sukupuoli joka hoitaa yksinomaan lapset ja kodin eikö? kerran haluat fyysisyyden mukaan jaotella edelleen sukupuolet feministisestä itkustasi huolimatta. xD

        "Kommenttiisi viitaten naisethan siis ovat näinollen vastavuoroon se sukupuoli joka hoitaa yksinomaan lapset ja kodin eikö?"

        Ehkä tämä ainakin osalle naisista sopisi sikäli kuin miehet elättävät perheensä, jottei naisten tarvitse käydä kodin ulkopuolella töissä. Miehellä olisi siis loppuelämänsä elatusvelvollisuus vaimostaan. Miehet saisivat kyllä tehdä palkkatöitä 24/7/365 jotta yhteiskunta pysyisi pystyssä ja jotta pystyisivät maksamaan vaimolleen asiallista palkkaa kotona tehdystä työstä, mutta sinulle tämä siis sopii?

        Ja jälleen feministi vaatii pelkkiä oikeuksia ilman velvollisuuksia. Yllätys.😅
        Ei tietenkään kotona olosta palkkaa makseta. Kerran itse et ole valmis tasa-arvoon milloin biologiaan milloin mihinkin syyhyn vedoten, niin sama toisinpäinkin.
        Vihasi niin miehiä kuin yhteiskuntaa kohtaan kertoo todella vakavista henkisistä ongelmistasi mikä nyt on feminismille tyypillistä ja ilmankos vanhaksipiiaksi jäitkin, mutta luojan kiitos enemmistö naisista omaa fiksun ja asiallisen maalaisjärjen teitä promillen marginaaliöyhöttäjiä vastaan.🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ala sitten kehittämään "hoitokeinoja" synnytysten estämiseen yms biologisiin elintoimintoihin kerran näet oikeudeksesi niistä valittaa.
        Edelleen se ei muuta tasa-arvo keskustelua armeijasta mihinkään, vaikka yrität feministiseen tyyliin ohjata tuonkin sivuraiteille.
        Kyllä miesvihaan osataan vihalla vastata, jos niin kerran kaivataan.

        "Ala sitten kehittämään "hoitokeinoja" synnytysten estämiseen yms biologisiin elintoimintoihin kerran näet oikeudeksesi niistä valittaa."

        Ehkäisypillerit on kehitetty jo, vaikka myönnän, että saisivt olla parempia, turvallisempia ja varmempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ala sitten kehittämään "hoitokeinoja" synnytysten estämiseen yms biologisiin elintoimintoihin kerran näet oikeudeksesi niistä valittaa."

        Ehkäisypillerit on kehitetty jo, vaikka myönnän, että saisivt olla parempia, turvallisempia ja varmempia.

        Koita nyt päättää onko keksitty toimivia hoito ja hallintokeinoja vai ei? Siitähän sinä tuolla edellä valitit ja nyt muuttui taas ääni kellossa.😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun käsityksesikö sotimisesta on siis lähinnä juosta vihollisen syliin koulutuksetta, aseetta yms. kuin päätön kana ja antaa kohtalon kuljettaa? Peace, love and happiness darling, that's what we all want.

        YouTube olen kuullut on kaupunki tuolla / venäläinen Klimenko laulaa helluntailaisen laulun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos biologiasta puhutaan, niin miehethän ovat tältä kannalta katsottuna syntyjään paljon soveltuvampia sotimiseen kuin naiset. Miehethän ovat luontaisesti mm. fyysisesti voimakkaampia, aggressiivisempia ja kilpailuhenkisempiä kuin naiset. Myös esim. siitä, että Suomessa noin 90 % henkirikosten tekijöistä on miehiä voisi päätellä, että väkivalta ja tappaminen on edelleen luontaisempaa miehille kuin naisille. Miksi siis taistella biologiaa vastaan ja laittaa naiset osallistumaan johonkin niin itselleen luontaisesti sopimattomaan kuin sotimiseen?

        Enemmistö vankiloissa on muumaalaisia !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enemmistö vankiloissa on muumaalaisia !

        Tuo on vale. Suomen vankiloissa vangeista noin 15 % on ulkomaalaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita nyt päättää onko keksitty toimivia hoito ja hallintokeinoja vai ei? Siitähän sinä tuolla edellä valitit ja nyt muuttui taas ääni kellossa.😅

        Kyse oli haitattomasta hoidosta. Onko mahdollisesti kuoleman aiheuttava hoito mielestäsi haitaton?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koita nyt päättää onko keksitty toimivia hoito ja hallintokeinoja vai ei? Siitähän sinä tuolla edellä valitit ja nyt muuttui taas ääni kellossa.😅

        Koeta sinä ensin selvittää itsellesi, että mistä mahdettiin alunperin puhua. Vinkki, ei ainakaan ""hoitokeinoista" synnytysten estämiseen yms biologisiin elintoimintoihin". Toinen vinkki, siinä ei edes valitettu yhtään mistään, eikä vaadittu mihinkään parannusta. 😀

    • Anonyymi

      edelleen tummaihoinen ja räjähtäkalunen. Minä panen aina.

      Panen niin kauan kun pyydetään.Paljaalla menee myyös. Mälli tulee varmasi.

      Kalle mies

      • Anonyymi

        Alku asukkaat elää kuin eläimet alapäällään. Yläpää ei toimi millään.

    • Anonyymi

      Vatsavertaus ois kiva ja pitäähän sotkut sotkea lopullisesti ennen lähtöä. Vai mitä

    • Oli kutsunnat tai ei hyvä olisi että sama tasavertainen kohtelu koskisi niin miehiä ja naisia kuin muun sukupuolisia. Joko kutsunnat koskisi kaikkia tai sitten ei ketään ja olisi vapaaehtoisuuteen perustuva systeemi. Tai sitten kutsunnat olisi pakolliset mutta palvelus vapaaehtoinen.🙂.

    • Anonyymi

      Naisille kuten miehillekin varmasti löytyy yhteiskunnassa sodan aikana paljon muutakin vastuuta, kuin aseiden kanssa pelaaminen. Joten armeijassa voisi perehdyttää muuhunkin, kuin itse aseelliseen konfliktiin ja puolustukseen. Kun ei kaikista kuitenkaan ole erinäisistä syistä aseelliseen puolustamiseen, mutta muuhun voi olla erityistaitojakin. Mistä on hyötyä myös sodassa ollessa. Kun jokainen ymmärtää kuvion sota ja puolustus edes teoriassa, olemme mitä vahvimmillaan silloin. Nyt on paljon ihmisiä joilla ei ole käsitystä edes teoriassa mitä armeijassa opitaan ja voutaisi oppia ja opettaakin räiskimisen lisäksi.

      Jasu

      • Anonyymi

        Vaatii toki moniammatillista osaamista ja yhteistyötä kouluttajina, mutta jännää ettei tälläistä ole vielä 2024 tarjolla. Vaan osa ihmisustä ajelehtisi sodassa täysin ummikkona paikasta touseen, pienen joukon ottaessa vastuu organisoinnista. Tyhmää.

        Jasu

      • Anonyymi

        Moni mieltää (en tarkoita juuri sinua, mutta tuli nyt tuosta viestistäsi mieleeni), että kutsunnat olisivat vain asepalvelukseen liittyvä tilaisuus. Noinhan asia ei ole. Valtaosa menee asepalvelukseen, mutta myös "ne muut" käyvät kutsunnoissa. Moni ei myöskään (taaskaan en tarkoita juuri sinua) ole tietoinen siitä, että varusmiespalveluksen voi käydä asettomana palveluksena. Opetetaanhan siellä paljon muutakin kuin vain aseiden käyttöä.

        Minustakin tuota kutsuntatilaisuutta pitäisi "uudelleenbrändätä" monipuolisemmaksi tilaisuudeksi, niin ettei se olisi ison osan mielikuvissa pelkkä "armeijan värväystilaisuus". 🙂

        Yhteiskunnan muutokset vaativat tasa-arvoisuutta myös varsinaisissa sotatoimiin osallistumisissa. Puolet ase kädessä olevista tulisi koostua naisista.

        Outo ajattelutapa. Luulisi oleellisinta olevan sen asellisen joukon kokonaisvahvuus ja se, että se olisi mahdollisimman osaavaa ja motivoitunutta, ei niinkään sen sukupuolinen jakauma. Joukon koostumus voi olla 50:50 tai jotain muuta, riippuen siitä miten tuo riittävä kokonaisvahvuus, osaavuus ja motivaatio ovat parhaiten saavutettavissa.

        Sotatoimiin eturintamalla osallistuminen on oman hengen ja terveyden kannalta ongelmallista. Tulisiko molempien sukupuolien kantaa kortensa kekoon tässäkin riskissä, vai piilottelevatko naiset tässä asiassa miesten olan takana?
        Pitkään on kerrottu miten nainen ja mies ovat samanlaisia, eriarvoisuutta ei enää ole.
        Nyt se olisi hyvä todeta käytännössä olisiko näin?

        Lisään, että jos tarkoituksena tulee olemaan tuo riittävän kokonaisvahvuuden saavuttaminen sekä mahdollisimman osaava ja motivoitunut joukko, niin sukupuolijakauma tulee taatusti vaihtelemaan melko suurestikin aina vuosiluokasta toiseen. Jos ajatellaan, että jakauman pitäisi olla tiukasti tasan joka kerta, niin lopputulos ei taatusti ole aina se paras mahdollinen.

        Hyvin kummallinen ajattelutapa, että olisit valmis uhraamaan joukon parhaan mahdollisen vahvuuden ja osaamisen noin keinotekoisen jaon takia.

        Kyllä, vapaehtoisuuteen tämä ei voi perustua.

        Olenko minä puhunut jossain kohtaa jostain vapaaehtoisuudesta? Oletko sä sama, joka jankkasi tuosta tuolla ylempänä Dissen kanssa? Jos olet, niin jäikö sulle levy päälle jänkättäväksi muillekin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin kummallinen ajattelutapa, että olisit valmis uhraamaan joukon parhaan mahdollisen vahvuuden ja osaamisen noin keinotekoisen jaon takia.

        Yhteiskunta on tehnyt pitkään näin naiskiintiöineen?
        Valinnan peruste ei ole ollut osaaminen, on sukupuolinen hyväksytty syrjintä.
        Tässä aihepiirissä se toki voitaisiin jopa hyväksyä ajan hengen mukaisesti. Naiset ensin, vaikka eivät olisi niin ansioituneita. Yhteiskunnan arvojen mukaan tulisi toimia aina, ei vain valitusti?

        Niin. Miten nykytilanteen epätasa-arvoisuus tähän liittyy, kun pohdintana on nimenomaan tasa-arvoistaa tilannetta? Oleellisinta pitäisi olla se, että hommaan parhaat ovat oikeissa paikoissa. Sinulle oleellisinta vaikuttaa kuitenkin olevan laittaa sinne jotenkin rangaistusmuotoisesti nimenomaan naisia (jotka eivät ole edes itse tätä tällä hetkellä voimassa olevaa systeemiä luoneet, sillä se on luotu kauan ennen kuin nyt palvelukseen astuvat ovat edes syntyneet), riippumatta jokaisen yksilön parhaasta soveltuvuudesta ja välittämättä lainkaan puolustusvoimien tarpeista ja niiden priorisoinnista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olenko minä puhunut jossain kohtaa jostain vapaaehtoisuudesta? Oletko sä sama, joka jankkasi tuosta tuolla ylempänä Dissen kanssa? Jos olet, niin jäikö sulle levy päälle jänkättäväksi muillekin?

        Keskustelua harvoin arvioidaan jankkaamiseksi ilman että se oma ajatus ei saisi kritiikkiä osakseen, se mikä omasta mielestä olisi se ainut oikea?
        Asioita tulee arvioida monelta eri kantilta, se ei ole jankkaamista. Voihan olla menneisyyden olleen jankkaamista, on nähty vain yksi vaihtoehto jossa miehet ottavat aseet käsiinsä?

        Yhteiskunta on muuttunut, naiset ovat aikaisemmin perustelleet yhteiskunnallisia velvoitteitaan synnyttämisellä? Nyt tuota ei voida ottaa esille, tai jos otettaisiin naiset eivät ole velvoitteitaan hyvin hoitaneet?!

        Tulisiko miesten tehdä samoin ja kieltäytyä maanpuolustuksellisista rintamatehtävistä. Selustassa olisi turvallisempaa, naisten taistellessa eturintamassa. Näin kääntäen se tuntuisi tietysti kovin pahalta ja huonolta ajatukselta.

        Jos jankkaa, niin silloin se on jankkaamista. Sinä puhut asiasta, jota ei ole tässä kohtaa kukaan maininnut. Voit palata jankkaamaan vapaaehtoisuudesta Dissen kanssa. Minä en periaatteestakaan aio sano siitä sanaakaan, koska sinulla ei ole vähäisintäkään keskustelutaitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Miten nykytilanteen epätasa-arvoisuus tähän liittyy, kun pohdintana on nimenomaan tasa-arvoistaa tilannetta? Oleellisinta pitäisi olla se, että hommaan parhaat ovat oikeissa paikoissa. Sinulle oleellisinta vaikuttaa kuitenkin olevan laittaa sinne jotenkin rangaistusmuotoisesti nimenomaan naisia (jotka eivät ole edes itse tätä tällä hetkellä voimassa olevaa systeemiä luoneet, sillä se on luotu kauan ennen kuin nyt palvelukseen astuvat ovat edes syntyneet), riippumatta jokaisen yksilön parhaasta soveltuvuudesta ja välittämättä lainkaan puolustusvoimien tarpeista ja niiden priorisoinnista.

        Naisten soveltuvuutta ei ole testattu kuin viimeisen vuosikymmenen aikana. Naiset ovat edenneet armeijan johtotehtäviin joten ilmeisesti naiset soveltuvat hyvin aktiivisotilaiksi.

        Tämä tieto saadaan kun kummallekin sukupuolelle on samat säännöt ja velvollisuudet.
        Presidentin ehdotus on hyvä alku tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisessa.

        Niin? Siitähän tuossa koko ajatuksessa, että kutsunnat koko ikäluokalle nimenomaan on kysymys. Siinä kuitenkaan ei ole mitään järjen häivääkään, että naisia pitäisi laittaa asepalvelukseen rangaistusmuotoisesti, koska naiset ovat aiemmin olleet siitä vapautettuja. Se ei tuota mitään positiivista lopputulosta puolustuksen näkökulmasta. Ongelma pitää korjata, mutta ei luomalla vain lisää ongelmia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteiskunnan muutokset vaativat tasa-arvoisuutta myös varsinaisissa sotatoimiin osallistumisissa. Puolet ase kädessä olevista tulisi koostua naisista.

        Erikoista. Miehet usein ilkkuvat naisille siitä, kuinka ovat se vahvempi sukupuoli, siitä, että naiset eivät esimerkiksi pärjäisi kilpaurheilussa lainkaan mikäli ei olisi olemassa miesten ja naisten luokkia erikseen. Kuitenkin nyt kun on miesten oma etu kyseessä, naisten edellytetään marssivan korvessa miesten tahtiin vastaavia kantamuksia kantaen ja tamponiahan ei prkl pysähdytä vaihtamaan.

      • Anonyymi

        Yleinen ja yhtäläinen väestönsuojeluvelvollisuus yhteiskunnan toiminnan ylläpitämiseksi erilaisissa poikkeustiloissa. Aseellinen palvelus olisi vain yksi osa-alue koulutuksesta. Kriisitilanteissa selviytymistaitojen ja ryhmän jäsenenä toimimisen perusteiden koulutus koko väestölle on mahdollisuuksien tasa-arvoa. Vastakkainasettelut erilaisten ihmisten välillä kuluttaa voimavaroja. .Kaikkia tarvitaan , Suomi on aika pieni kansakunta.

      • Anonyymi

        Varmaan nämä huumemyyjät muista maista ovatkin etulinjassa suomea puolustamassa tai ruotsia toki !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhteiskunnan muutokset vaativat tasa-arvoisuutta myös varsinaisissa sotatoimiin osallistumisissa. Puolet ase kädessä olevista tulisi koostua naisista.

        Kovin on mielenkiintoista että joku Iranin poika tai kaiken puolustaisi suomea !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten soveltuvuutta ei ole testattu kuin viimeisen vuosikymmenen aikana. Naiset ovat edenneet armeijan johtotehtäviin joten ilmeisesti naiset soveltuvat hyvin aktiivisotilaiksi.

        Tämä tieto saadaan kun kummallekin sukupuolelle on samat säännöt ja velvollisuudet.
        Presidentin ehdotus on hyvä alku tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamisessa.

        Paitsi naisilla on tietty piirre joka on hyväksi perheessä eli varovaisuus mutta sodassa se on haitta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoista. Miehet usein ilkkuvat naisille siitä, kuinka ovat se vahvempi sukupuoli, siitä, että naiset eivät esimerkiksi pärjäisi kilpaurheilussa lainkaan mikäli ei olisi olemassa miesten ja naisten luokkia erikseen. Kuitenkin nyt kun on miesten oma etu kyseessä, naisten edellytetään marssivan korvessa miesten tahtiin vastaavia kantamuksia kantaen ja tamponiahan ei prkl pysähdytä vaihtamaan.

        Ehkäisyllä siirretään kuukautisia seuraavaan vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäisyllä siirretään kuukautisia seuraavaan vuoteen.

        Ja kiltisti kärsitään hormonaalisen ehkäisyn moninaiset haitat, kuten mahdollinen lihominen, masennus, akne, veritulpat, korkea verenpaine, syövät yms. mukavaa ehkä kuolemaan johtavaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi naisilla on tietty piirre joka on hyväksi perheessä eli varovaisuus mutta sodassa se on haitta.

        Varovaisuus on sodassa hyvä piirre, kunhan kyse ei ole ylettömästä varovaisuudesta. Pelottomista ja varomattomista sotilaista on tositilanteessa vain haittaa. He tapattavat liian helposti itsensä ja pahimmillan myös monia muitakin.

    • Anonyymi

      Armeijaan lähteville naisille tulisi suorittaa kastraatio ja syöttää heille mieshormooneja jotta heistä tulisi killingmasiinoita🦴💀👄

      • Anonyymi

        Miksi? Naiset nimenomaan ovat parempia selviytymään, kestämään stressiä ja painetta jne. koska ovat naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi? Naiset nimenomaan ovat parempia selviytymään, kestämään stressiä ja painetta jne. koska ovat naisia.

        Voisivat olla parempia sotilaina mitä miehet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisivat olla parempia sotilaina mitä miehet.

        Osa kyllä, osa ei. Ihmiset ovat yksilöitä. Miehetkin ovat yksilöitä ja asepalvelus ei todellakaan ole kaikkien miesten(kään) paikka.

    • Anonyymi

      Yleiset kutsunnat on kannatettava idea. Kuten tuossa jo mainittiin, kaikki maanpuolustustyö ei ole aseen kanssa etulinjassa taistelua.

      Olen jo liian vanha rintamamalle sotimaan, mutta monenmoisiin huoltohommiin ja sotateollisuuden tehtäviin sopisin oikein hyvin.

      Muistathan, että naisia oli isänmaata palvelemassa talvi- ja jatkosodassakin (kansalaissodasta puhumattakaan). Ei tämä nyt niin uusi ajatus ole.

      xLiner

      • Anonyymi

        Alle 60 vuotiaat ovat sotaiseen aikaan rintamakelpoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alle 60 vuotiaat ovat sotaiseen aikaan rintamakelpoisia.

        Kelpoisuus ei läheskään aina tarkoita, että se olisi paras käyttö ko. henkilön taidoille.

        Se ei ole koskaan tarkoittanut sitä. Sotaisaan aikaan saa lapun käteensä ja sarjan käskyjä jonka mukaan toimitaan. Kukaan ei kysy mitä haluat ja missä olisit hyvä. Mielipidettä ei ole, eikä sitä huomioida.

        Yhteiskunnan kannalta ne jotka ovat eläköitymässä, olisivat paras vaihtoehto eturintamaan. Eläkepommi poistuisi maanpuolustuksen ohessa.

        Et selvästikään ole käynyt armeijaa, jos kuvittelet, ettei siellä oteta yksilöiden taitoja ja taipumuksia huomioon.

        Jos otettaisiin ei sodissa sotilaiden keski-ikä huitelisi 43-44 ikävuotta?
        Jo 35 ikävuoden jälkeen alkaa jokainen hidastua, palautuminen huonontua?
        Totuus on toinen mitä se kuka olisi soveltuvin, yhteiskunnalliset asiat otettu huomioon ja uhrataan ne, jotka ensin voidaan uhrata?

        Sinä et ilmeisesti laita mitään arvoa mm. kokemukselle. No onneksemme näistä asioista päättävät tajuavat, että elämänkokemus on suuri valtti.

        Lisäksi yli 60-70 vuotiaat eivät jaksa juosta karkuun, pysyvät asemissa kovankin tulen alla.

        Et selvästikään ole lainkaan tietoinen mistään mitä sotimiseen tulee. 🙂

        Nuo iät eivät pidä paikkaansa Suomessa.

        Täällä lähtee ensimmäisenä rintamalle... No jaa, enpä kerrokaan. UuVatti on hyvä ja kuuklaa ihan itse. Saattaapi oppia siinä samalla muutakin maanpuolustuksesta.

        Jep, noita tietojahan päivitetään jatkuvasti. Erityisosaaminen kannattaa ilmoittaa puolustusvoimille sitä ukaan kun taidot karttuvat.

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et selvästikään ole lainkaan tietoinen mistään mitä sotimiseen tulee. 🙂

        Venäjä puhdisti vankilat laittamalla rikolliset sotimaan.
        Tuotti selvää säästöä, samalla yhteiskunnan paine lähettää kilttejä miehiä kuolemaan pieneni.

        Pinnalla on ollut hoivakotien kustannusten nousu, yhteiskunnalta menee jopa 6000 euroa yhtä hoidettavaa kohden. Pysyisikö aseet vielä hoidokeilla kädessä, vai hoitaisivatko omaiset vanhukset, ettei rahat mene menneisyyteen? Tulisiko vanhusten ajatella maan tulevaisuutta ja uhrata itsensä maapuolustuksen ja tulevien sukupolvien vuoksi?

        Kokemustahan heillä elämästä olisi monenlaisiin tehtäviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo iät eivät pidä paikkaansa Suomessa.

        Täällä lähtee ensimmäisenä rintamalle... No jaa, enpä kerrokaan. UuVatti on hyvä ja kuuklaa ihan itse. Saattaapi oppia siinä samalla muutakin maanpuolustuksesta.

        xLiner

        Hän luultavasti kuitenkin pohtii jotain pitkittynyttä sotaa jne. jossa reservejäkin on jo kutsuttu paikalle. Tosin silloinkaan tuo tuskin on keskiarvo vielä pitkään aikaan. Tosin kyllä silloin monesti myös arvostetan sitä, että joukossa on myös niitä vanhempia sotilaita. Se vanhempien yksilöiden mukanaolo kummasti tasoittaa sitä touhua, rauhoittaa ilmapiiriä ja parantaa henkistä jaksamista. Nuoret ovat fyysiseti palautuvampia, mutta monesti pääkoppa ei oikein aina jaksa.

        No se selittääkin paljon, jos pidät Venäjän tapaa sotia kopioimisen arvoisena. 🙂

        Suomi ei ole sodassa, kysymys on akuutissa sotatilassa olevista valtioista.
        Molemmissa, niin Venäjällä kuin myös Ukrainassa sotilaiden keski-ikä on yli 40 vuotta.

        UuVatti yrittää sotkea mukaan sellaisen maan puolustusvoimia, joilla ei ole yleistä maanpuolustusvelvollisuutta. Nyt se veti jo hoivakoditkin mukaan... Kun ei mistään mitään tiedä, viina maistuu ja joka asiasta nousee paniikki, niin tuolta se sitten näyttää. Hätäilevää roiskimista joka suuntaan.

        Parempi tuo olisi mitä lähettää sotaan kaikki palstan kiltit ätmit.

        Juu, tuo teksti noin yleisellä tasolla on ihan sekopäistä. Sitä ei voi kiistää. Kyllä se kuitenkin on syytä otta huomioon, että meillä ovat ikäluokat melko pieniä ja kyllä vanhempiakin reservejä olisi pakko alkaa suht nopeasti kutsua.

        Onneksesi sinun ei tarvitse sitä murehtia, sillä olet mielenterveysongelmiesi takia vapautettu tuosta puuhasta myös sodan aikana. Ei sinne haluta yksilöitä, jotka alkaisivat ampua omia selkään. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tuo teksti noin yleisellä tasolla on ihan sekopäistä. Sitä ei voi kiistää. Kyllä se kuitenkin on syytä otta huomioon, että meillä ovat ikäluokat melko pieniä ja kyllä vanhempiakin reservejä olisi pakko alkaa suht nopeasti kutsua.

        Pommit räjähtelevät alle 70 kilometrin etäisyydellä Suomen rajasta. Onneksi harjoitellaan.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010134340.html

        Kutsut voivat tulla teille nopeammin mitä arvaattekaan.

        Mistäpä sitä tietää, jos hullut aloittavat ydinsodan huomenna. Sitten ei tarvitse näitäkään pohtia. Suosittelen kuitenkin sullekin, että et pohdi liikaa ja koetat keskittyä ihan normaaliin arkeen. Se tulee mikä tulee, pohdit sitä jatkuvasti tai et.

        Mä olen asunut puolustusvoimien harjoitusalueen lähistöllä, että eipä noista harjoituksista tule mitään isompaa kauhua. Hyvä, että harjoitellaan. 👍

        Ukrainan ei tulisi pommittaa Suomen rajan läheisyyteen, tuosta voi seurata Suomelle ongelmia.

        Mulle se kutsu tulisi ensimmäisten joukossa muutenkin. Vastikään kävin kertaamassakin. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan ei tulisi pommittaa Suomen rajan läheisyyteen, tuosta voi seurata Suomelle ongelmia.

        Onhan se ikävää, mutta he tekevät mitä heidän tarvitsee tehdä.

        Tarvitsee laajentaa sotaa Viroon ja Suomeen?
        Löytyisi strategisesti tärkeämpiä kohteita heille lähempääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäpä sitä tietää, jos hullut aloittavat ydinsodan huomenna. Sitten ei tarvitse näitäkään pohtia. Suosittelen kuitenkin sullekin, että et pohdi liikaa ja koetat keskittyä ihan normaaliin arkeen. Se tulee mikä tulee, pohdit sitä jatkuvasti tai et.

        👍 Tämä on hyvä ohje!

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvitsee laajentaa sotaa Viroon ja Suomeen?
        Löytyisi strategisesti tärkeämpiä kohteita heille lähempääkin.

        Mitään sellaista ei ole heidän toimestaan tapahtumassa. Älä turhan lietso typerää pelkoa. Sodan tuominen venäläisten silmille vähän kauempanakin on vain hyvä juttu.

        Käy hyvin, kunhan sotaa ei olla virittämässä nyt suomalaisten silmille.

        Sulla on ilmeisesti heikentynyt tuo stressinsietokyky, jos jo tuossa kohtaa alkaa ahdistaa. Jos tuntuu pahalta, niin mene ihmeessä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen asunut puolustusvoimien harjoitusalueen lähistöllä, että eipä noista harjoituksista tule mitään isompaa kauhua. Hyvä, että harjoitellaan. 👍

        Heh.. joitain vuosia sitten ihmiset kauhistelivat kun hävittäjät lentelivät. Puolustusvoimilta tuli vastaus: "Ei hätää, omia ovat." Oli sitten niin hyvin lohkaistu, siellä on homma hanskassa ja aina ollut. Noista ei vaan ole Suomessa ollut tapana pitää meteliä, mutta kaikkeen ollaan aina hiljaisuudessa varauduttu.

        Sotaharjoituksesta ei Suomessa kirjoitella, halutaan välttää kriisitietoisuutta. Niinistö ehdottaa naisten kutsuntoja ja rajan lähellä räjähtelee.
        Tuo kaikki taitaa olla totta?

        Yhtä totta mitä Ruotsin NATO jäsenyys:)

        Samaa mieltä.

        Minusta on muutenkin ollut tosi väärin että Ukrainaa on rajoitettu iskemästä Venäjän puolelle.

        Mitä tiedotusvälineitä sä oikein seuraat? Kyllä minä ainakin olen noista lukenut ihan jokaisesta lehdestä. Eikö se riitä, että iheesta on kerrottu? Pitäisikö siitä sittne kirjoittaa vielö jotain 10 sivun reportaaseja, vai mitä sä kaipaisit lisää? Itseäni nyt ei sinällään kiinnosta tietää noista enempää, kuin ett tuollaista on meneillään. Se riittää mulle mainiosti. Jos sä haluaisit lukea enemmän, niin kannattaa ehkä lähettää palautetta iheesta, Jos teitä on enemmänkin, niin kyllä niitä juttuja vartmasti sitten kirjoitetaan. Itse en tosiaan noita lukisi, että mille on ihan sama.

        Naisten kutsuntoja on väläytelty j niistä on puhuttu ja ainkin kymmenen vuotta, varmaan kaksikynkymmentä. Jos tuo nyt viimein etenisi, vaikka sitten tällä tekosyyllä, niin hyvä juttu. Siinä rajn takana räjähtelyssäkään ei ole mitään uutta. Käy juttelemssa tuolla itärajalla asuvien kanssa, niin kuulet, että kyllä siellä itänaapurikin on aina harjoitellut.

        Joo. Mä olen naureskellut sitä miten nykyään aina harjoituksista annetaan sellaisia lehdistötiedotteita, että "älkää käuhistuko, kun lentelee koneita ja sotilaita näkyy katukuvassa ja jossain saattaa vähän räjähdelläkin". Periaatteessa nyt tässä Ukrainan sodan aikana toi on ihan ymmärrettävää rauhottelua, mutta tuotahan on ollut ilmassa jo ennen sitä.

        Harjoitusta on avattu vasta viimeisen viikon aikana, hitaasti.
        Sitä on valmisteltu kuukausia.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010134340.html

        Samaan aikaan Ukrainan presidentti ei katso tarpeelliseksi uuden mobilisaation tekemistä Ukrainassa, tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa.
        Aika näyttää, se ei valehtele.

        SUOMESSA Puolustusvoimat on ollut hyvin vaitonainen harjoituksesta. Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuus­poliittinen ministeri­valiokunta hyväksyivät Suomen osallistumisen harjoitukseen marraskuussa 2023.

        Kyllä tuosta tietoa on ollut saatavilla jo kauan aikaa, jos on kiinnostunut tuollaisista. Milloin sä olisit sitten halunnut alkaa saada infoa lehdistöstä? Minusta olis oudompaa, jos tuollainen polkastaisiin pystyyn ilman kuukausien valmistelua ja tuo Steadfast Defender on käsittääkseni kolmen vuoden välein pidettävä harjoitus, joka on pidettyy viimeksi -21. Eli kai se on ollut valmisteilla jo useamman vuoden.

        Mistä heidän sitten olisi pitänyt sinua informoida? Mitä lisätietoa sinä olisit kaivannut? Oletko mielestäsi saanut kaikista muista harjoituksist tosi paljon enemmän tietoa ja millaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaharjoituksesta ei Suomessa kirjoitella, halutaan välttää kriisitietoisuutta. Niinistö ehdottaa naisten kutsuntoja ja rajan lähellä räjähtelee.
        Tuo kaikki taitaa olla totta?

        Sota tuli viimeviikolla lähemmäs Suomea. Näin kertoo asiantuntija.
        https://yle.fi/a/74-20070376

        SVT:n mukaan yhdessä harjoituksen skenaarioista Venäjä hyökkää Suomeen ja Nato aktivoi kollektiivista puolustusta koskevan 5. artiklan. Tämän skenaarion yhteydessä tuhannet amerikkalaiset sotilaat siirtyvät Norjasta Ruotsin kautta Suomeen.

        Ilmari Käihkö kertoo, että asiasta on viestitty toistaiseksi Suomessa hyvin vähän.

        Tämä voi hänen mukaansa viitata siihen, että Suomen viranomaiset eivät halua luoda pelkoa tällaisella harjoituksella.

        Kyllä nuo tiedot Puolustusvoimien tulossa olevista harjoituksista ihan saatavilla ja näkyvillä heidän sivustoillaan ovat. Ei noita ole mitenkään salattu ja piiloteltu.

        Siitäkös vasta spekulaatio olisikin alkanut, jos he olisivat tavallisuudesta poiketen alkaneet tuota rummuttaa ja informoida jo kuukausia etukäteen. Ovat toimineet tuon kanssa ihan samoin kun kaikkien muidenkin harjoitusten, avataan ja keskustellaan, kun on ajankohtaista. Näissä tiedotusjutuissa nyt ei voi nykypäivänä ikinä toimia oikein ja kaikkien mieleen. Jos kerrot ja puhut liian aikaisin, niin osa kauhistuu ja alkaa pohtia miksi nyt jo ja so kerrot ja puhut vasta kun on ajankohtaista, niin osa väitää piilotellun. Suo siellä, vetelä täällä.

        Kai tuon nyt jokainen, joka tajuaa jotain maantieteellisistä etäisyyksistä, tietää?

        Niin. Meillä on perinteisesti oltu puhumatta Venäjästä nimellä, mutta kyllä sen jokainen tietää kenen hyökkäykseen aina on valmistauduttu. Vai onko asia oikeasti jäänyt sulle joskus epäselväksi?

        Tarvitaan enää yksi "Mainilan laukaus", jonka voi tehdä mikä tahansa taho.

        Ei mitenkään "enää". Tilanne on aina ja koko ajan ollut tuo. Ei siihen ikinä ole tarvittu enempää. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuo tiedot Puolustusvoimien tulossa olevista harjoituksista ihan saatavilla ja näkyvillä heidän sivustoillaan ovat. Ei noita ole mitenkään salattu ja piiloteltu.

        Siitäkös vasta spekulaatio olisikin alkanut, jos he olisivat tavallisuudesta poiketen alkaneet tuota rummuttaa ja informoida jo kuukausia etukäteen. Ovat toimineet tuon kanssa ihan samoin kun kaikkien muidenkin harjoitusten, avataan ja keskustellaan, kun on ajankohtaista. Näissä tiedotusjutuissa nyt ei voi nykypäivänä ikinä toimia oikein ja kaikkien mieleen. Jos kerrot ja puhut liian aikaisin, niin osa kauhistuu ja alkaa pohtia miksi nyt jo ja so kerrot ja puhut vasta kun on ajankohtaista, niin osa väitää piilotellun. Suo siellä, vetelä täällä.

        Asiantuntija antoi tähän jo edellä selityksen, oli parempi mitä sinulla.

        Mikä tahansa käy Venäjälle tekosyyksi jos haluavat testailla tai valloittaa.

        Tarvitaan, paljon enemmän. Israel pommittaa Syyriaa, Palestiinaa, Jordaniaa eikä sota täysimittaisena syty. Maat ovat olleet esimerkillisen pitkämielisiä maahan kohdistuneisiin pommituksiin ja sen seurauksiin.

        Sodat eivät syty pommeista, vaan päätöksistä joiden taustalla on jokin päämäärä.

        Minä en ole missään kohtaa pannut tuon asiantuntijan sanoille kauheammin painoa. Hän nyt on tuollainen kuin on, ylidramaattinen kaikessa jutustelussaan.

        Mulle vaikuttaa enemmän se, että Puolustusvoimat on aina ja kaikissa harjoituksissaan toiminut ihan samoin. Musta on huvittavaa selittää, että se, kun tehdään samoin kuin aina, on viesti jostain muuttuneesta asiasta. Enpä ole koskaan nähnyt Puolustusvoimien käyvän viikkotolkulla etukäteen keskustelua harjoituksiin liittyvistä skenaarioista julkisuudessa. Ei ole koskaan kuulunut heidän toimintatapoihinsa.

        Me emme asukaan Lähi-Idässä, jossa tuo on ikävän tavallista. Ikävä tosiasia on myös se, että mainitsemillasi mailla ei olut juuri ole sanaa Israelia vastaan. Viimeksi kun kokeilivat, niin turpiin tuli.

        Vahvin saa tehdä siis mitä tahansa? Moraali on erilainen, tuo on kaksinaismoralismia joka tuhoaa koko maapallon.
        Israel oli nyt aamun uutisissa uroteollaan, piirittää punaisen puolikuun ambulanssikeskusta.

        On miehekästä, tosiaan...

        missä kohtaa on puhuttu mitään siitä kuka saa tehdä ja mitä saa. Tilanne nyt vain on siellä tuo, täysin ottamatta kantaa oikeellisuuteen. Rehellisesti, minulle on ihan sama. Siellä pata kattilaa soimaa, eikä yksikään osapuoli ole toistaan puhtoisempi.

        Laillinen hyväksytty kansanmurha olisi helpompi tehdä ydinpommilla, ei ihmiset kituisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole missään kohtaa pannut tuon asiantuntijan sanoille kauheammin painoa. Hän nyt on tuollainen kuin on, ylidramaattinen kaikessa jutustelussaan.

        Mulle vaikuttaa enemmän se, että Puolustusvoimat on aina ja kaikissa harjoituksissaan toiminut ihan samoin. Musta on huvittavaa selittää, että se, kun tehdään samoin kuin aina, on viesti jostain muuttuneesta asiasta. Enpä ole koskaan nähnyt Puolustusvoimien käyvän viikkotolkulla etukäteen keskustelua harjoituksiin liittyvistä skenaarioista julkisuudessa. Ei ole koskaan kuulunut heidän toimintatapoihinsa.

        Sama täällä. Pitäisin kummallisena, jos nyt olisi yhtäkkiä toimittu toisin kuin aina aikaisemmin. Siitä tietenkin pitää voida käydä keskustelua, että pitäisikö Puolustusvoimien informointitapoja ja -kulttuuria muokata, jos nyt ihmisillä on tarve tietää enemmän ja nopeammin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laillinen hyväksytty kansanmurha olisi helpompi tehdä ydinpommilla, ei ihmiset kituisi.

        Et vissiin sitten tiedä mitä kaikkea ne ydinpommit tekevät, jos väität, että ihmiset eivät kituisi.

        Sama tapahtuu vain nopeammin, kärsimys kokonaisuudessaan pienenee. Tämä oli syy miksi pudotettiin kaksi pommia, yksi Hiroshimaan ja toinen Nagasakiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Mä olen naureskellut sitä miten nykyään aina harjoituksista annetaan sellaisia lehdistötiedotteita, että "älkää käuhistuko, kun lentelee koneita ja sotilaita näkyy katukuvassa ja jossain saattaa vähän räjähdelläkin". Periaatteessa nyt tässä Ukrainan sodan aikana toi on ihan ymmärrettävää rauhottelua, mutta tuotahan on ollut ilmassa jo ennen sitä.

        Meillä taitaa olla solumuistissa Venäjän epäluotettavuus, siksi porukka on aina varuillaan. Hyvä se on että tiedottavat 😁

        xLiner

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtuu vain nopeammin, kärsimys kokonaisuudessaan pienenee. Tämä oli syy miksi pudotettiin kaksi pommia, yksi Hiroshimaan ja toinen Nagasakiin?

        Et sitten tosiaan tiedä mitään noista Hiroshimasta ja Nagasagista. Siellä on ihmisiä, jotka kärsivät ja kituvat niiden vaikutuksista edelleen. Ja ei, niitä ei pudotettu, jotta kävisi nopeammin ja kärsimys pienenisi. Niiden oli tarkoitu aiheuttaa riittävästi kauhua ja olla hirvittäviä, jotta antautuisivat. Ultimaattinen voimannäyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laillinen hyväksytty kansanmurha olisi helpompi tehdä ydinpommilla, ei ihmiset kituisi.

        Ydinpommilla ihmiset eivät kituisi ... et voi olla tosissasi. 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten tosiaan tiedä mitään noista Hiroshimasta ja Nagasagista. Siellä on ihmisiä, jotka kärsivät ja kituvat niiden vaikutuksista edelleen. Ja ei, niitä ei pudotettu, jotta kävisi nopeammin ja kärsimys pienenisi. Niiden oli tarkoitu aiheuttaa riittävästi kauhua ja olla hirvittäviä, jotta antautuisivat. Ultimaattinen voimannäyttö.

        Sama toimii tänä päivänä, eivät ihmiset ole viisastuneet.
        Lopputulos on aina sama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama toimii tänä päivänä, eivät ihmiset ole viisastuneet.
        Lopputulos on aina sama.

        Ne vaikutukset eivät pysähdy siihen rajalle, eli ei siellä kukaan ole niin idiootti, että käyttäisi ydinpommia noin lähellä omia rajojaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne vaikutukset eivät pysähdy siihen rajalle, eli ei siellä kukaan ole niin idiootti, että käyttäisi ydinpommia noin lähellä omia rajojaan.

        Voi käyttää siihen tarkoitettuja, taktisia ydinaseita
        Lopputulos on eri skenaarioiden mukaan mittava, vain koska sodassa tulee dominoilmiö.
        Uhreja yhdessä tutkimuksessa on 90 miljoonaa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Taktinen_ydinase

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi käyttää siihen tarkoitettuja, taktisia ydinaseita
        Lopputulos on eri skenaarioiden mukaan mittava, vain koska sodassa tulee dominoilmiö.
        Uhreja yhdessä tutkimuksessa on 90 miljoonaa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Taktinen_ydinase

        Taktiset ovat sitten ihan erilaisia, kuin nuo hehkuttamasi Hiroshima ja Nagasaki. Tosin ei tuo Gazan alue ole riittävän iso edes tuolle haaveellesi, eikä se todellakaan tuottaisi vähemmän kitumista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taktiset ovat sitten ihan erilaisia, kuin nuo hehkuttamasi Hiroshima ja Nagasaki. Tosin ei tuo Gazan alue ole riittävän iso edes tuolle haaveellesi, eikä se todellakaan tuottaisi vähemmän kitumista.

        Jostain syystä niitä on kehitelty, tuskin kyntämään peltoja, ja olemaan hyödyksi esimerkiksi maanviljelyssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostain syystä niitä on kehitelty, tuskin kyntämään peltoja, ja olemaan hyödyksi esimerkiksi maanviljelyssä.

        Sehän luki varmasti siellä linkittämässäsi Wikipediassakin. Lue omasta linkistäsi. 🙂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän luki varmasti siellä linkittämässäsi Wikipediassakin. Lue omasta linkistäsi. 🙂

        Niin, kun on, niitä voidaan käyttää.
        Ihmiset eivät koskaan opi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kun on, niitä voidaan käyttää.
        Ihmiset eivät koskaan opi.

        Tietenkin voi, jos haluaa tappaa ja sairastuttaa myös roppakaupalla omiaan. Todellisuudessa kukaan ei ole niin hullu, että räjäyttäisi tuollaisia noin pienellä alueella ja vielä ihan omassa naapurissa. Edes Venäjä ei (ainakaan vielä) ole ollut niin hullu, että olisi käyttänyt noita ihan omassa naapurissaan.

        Japani, saari kaukana meren takana, oli silloin Yhdysvalloille vähän eri juttu.

      • Anonyymi

        Joo, kyllä siellä jättömaata riittää. Kyllä Venäläiset kato nämä "turva-alueet" osaa.

        Vaikutus vain sata kilometriä, vaikka oli iso pommi.

        The resulting damage was equally massive. Severny, an uninhabited village 34 miles (55 km) from ground zero, was leveled, and buildings more than 100 miles (160 km) away were reportedly damaged. In addition, it was estimated that heat from the blast would have caused third-degree burns up to 62 miles (100 km) distant

        Juu, eihän Venäjällä ennenkään ole pienistä ydinlaskeumista välitetty. Mitä noista edes kellekään ilmottamaan.

        Ovat he riittävän hulluja, hullumpia mitä monet toiset voisivat olla.
        .

        Eivät ainakaan vielä ole olleet. Enkä kyllä usko heidän olevankaan. Onni on se, että tuo Ukraina on tässä päässä Venäjää, eikä tuolla Kaukoidässä. Siellä heillä ei olisi mitään ongelmaa kylvää noita, kun siellä on lähinnä vähemmistökansoja. Isovenäläiset kuitenkin ovat pääosin täällä päässä valtakuntaa, eikä heitä voi samalla tavalla riskeerata.

        Venäjä käyttää heti kun tuntee jäävänsä tappiolle eikä muuta keinoa enää näe.
        Tuo on se todennäköisyys mikä tulisi ottaa huomioon. Ei kukaan käytä jos on voiton puolella omissa ajatuksissaan, vaikka olisikin tappiolla.

        Tuskinpa. Eikä siitä "huomioonottamisesta" mitään hyötyä ole. Se on loppu sitten ja se siitä.

        On olemassa syy ja seuraukset.
        Asioihin voi vaikuttaa. Toista se on jos ei halua vaikuttaa, haluaa vain kuolla.

        Hullujen aatoksiin on turha yrittää vaikutta ja jos ydinaseita käyttvät, niin ovat hulluja.

        Historiasta voimme todeta kai sen miten sivistynytkin maa voi olla hullu?
        Onhan sivistynyt Yhdysvallat käyttänyt, ja kerran myöhemmin ollut valmis käyttämään ydinasetta Kuuban kriisin aikana.

        Hulluille ei tulisi edes antaa ydinaseita, ja ihmiset ovat hulluja.

        Onko Yhdysvallat sinusta sivistynyt? no mielipide se tuokin tietysti. 🙂

        Itse en edes yritä määrittää milloin kukakin oikeasti on valmis tekemään jotakin. Lasken sen minkä voi varmaksi tietää, eli sen mitä on oikeasti tehty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Yhdysvallat sinusta sivistynyt? no mielipide se tuokin tietysti. 🙂

        Ei kai Suomi sivistymättömien kanssa tekisi sopimusta jossa sivistymättömät saisivat heilua aseineen maassamme? Kyllä, ovat sivistyneitä. Näin on pakko nyt uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Suomi sivistymättömien kanssa tekisi sopimusta jossa sivistymättömät saisivat heilua aseineen maassamme? Kyllä, ovat sivistyneitä. Näin on pakko nyt uskoa.

        Miksi muka ei? Historia ainakaan ei ole tuon argumentin puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai Suomi sivistymättömien kanssa tekisi sopimusta jossa sivistymättömät saisivat heilua aseineen maassamme? Kyllä, ovat sivistyneitä. Näin on pakko nyt uskoa.

        Onneksi Suomi on Yhdysvaltojen lähellä, eivät halua ydinsotaa laskeuman pelossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Suomi on Yhdysvaltojen lähellä, eivät halua ydinsotaa laskeuman pelossa.

        Jokainen älyllä varustettu tietää, että siinä kohtaa, jos tuota sanaa käytetään, on ihan sama missä kohtaa tätä palloa sijaitsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen älyllä varustettu tietää, että siinä kohtaa, jos tuota sanaa käytetään, on ihan sama missä kohtaa tätä palloa sijaitsee.

        Ei kaikilla älyä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kaikilla älyä ole.

        Sellaiset, joilla ei tuota vertaa ole, eivät onneksi pääse niin pitkälle, että sillä olisi tuon asian kannalta väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiset, joilla ei tuota vertaa ole, eivät onneksi pääse niin pitkälle, että sillä olisi tuon asian kannalta väliä.

        Ne ovat niitä joilla on hiton hyvä bunkkeri ja käsissä ydinaseen laukaisevat napit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat niitä joilla on hiton hyvä bunkkeri ja käsissä ydinaseen laukaisevat napit?

        Onnea vaan elmään yksinäsi bunkkerissa koko lopun ikääsi.

        Sitten et ole enää presidentti, etkä hallitsija. Sinulla ei ole enää kansaa, ei maata. Ei ketään ketä hallita. Ei ole ketään kuka palvoisi. Ei ole ketään kuka uudelleenvalitsisi. Ei ole ketään kenelle voisit päteä, kenelle uhota, kenen edessä mesota.

        Nuo ovat ihan liian huomionhakuisia ja palvontaa kaipaavia, jotta tekisivät noin.

        Olisi niitä miljoonia kohtalontovereita. Siperiassa tuskin, mutta muualla.

        One example of this is the $20 million Survival Condo, a luxury, 15-story underground bunker in Kansas housed in a converted Atlas ICBM missile silo that offers the superrich a supposedly safe space to ride out the apocalypse.

        The number of private bunkers in the United States is hard to quantify because no data is being collected. But given the scale of the industry that manufactures these shelters and taking into account Federal Emergency Management Agency (FEMA) data on disaster preparedness, Garrett said it is "safe to say" that millions of private bunkers are in the country.

        Most of these private bunkers—constructed to protect their owners from a wide variety of large-scale disasters, including nuclear attacks—are concentrated in the American West in such states as Montana, Idaho, Utah, Oregon and California, Garrett said.

        Ainoat riittävän hullut ovat niitä, jotka uskovat riittävästi johonkin jumalaan ja pelastukseen ja omaan oikeauskoisuuteensa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi niitä miljoonia kohtalontovereita. Siperiassa tuskin, mutta muualla.

        One example of this is the $20 million Survival Condo, a luxury, 15-story underground bunker in Kansas housed in a converted Atlas ICBM missile silo that offers the superrich a supposedly safe space to ride out the apocalypse.

        The number of private bunkers in the United States is hard to quantify because no data is being collected. But given the scale of the industry that manufactures these shelters and taking into account Federal Emergency Management Agency (FEMA) data on disaster preparedness, Garrett said it is "safe to say" that millions of private bunkers are in the country.

        Most of these private bunkers—constructed to protect their owners from a wide variety of large-scale disasters, including nuclear attacks—are concentrated in the American West in such states as Montana, Idaho, Utah, Oregon and California, Garrett said.

        Mutta maailmaa, jonka joskus tunsit, ei enää olisi. Se nyt on yhdentekevää, jos jossain periferiassa, heIvetin kaukana sinusta on joku toinenkin, joka kärsii bunkkerissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten et ole enää presidentti, etkä hallitsija. Sinulla ei ole enää kansaa, ei maata. Ei ketään ketä hallita. Ei ole ketään kuka palvoisi. Ei ole ketään kuka uudelleenvalitsisi. Ei ole ketään kenelle voisit päteä, kenelle uhota, kenen edessä mesota.

        Nuo ovat ihan liian huomionhakuisia ja palvontaa kaipaavia, jotta tekisivät noin.

        Ei ole enää mitään mitä ostaa, miljardisi eivät ole enää edes sen paperin arvoisia, joille ne on painettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta maailmaa, jonka joskus tunsit, ei enää olisi. Se nyt on yhdentekevää, jos jossain periferiassa, heIvetin kaukana sinusta on joku toinenkin, joka kärsii bunkkerissaan.

        Yritätkö sanoa miljoonien amerikkalaisten olevan väärässä?
        Investointia ei ole tehty ilman tarkkaa ajatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole enää mitään mitä ostaa, miljardisi eivät ole enää edes sen paperin arvoisia, joille ne on painettu.

        Noinpa. Se, että ihminen ihminen kerää jumalatonta omaisuutta, rakentaa palatseja ja kerää aarteita, kertoo sen, että kyseinen ihminen ei selvästikään ole aloittamassa ydinsotaa. Kyseinen ihminen tykkää ihan liikaa omasta elämäntyylistään, että olisi valmis vain poof possauttamaan sen kaiken olemattomaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö sanoa miljoonien amerikkalaisten olevan väärässä?
        Investointia ei ole tehty ilman tarkkaa ajatusta.

        Varmasti paljon useampi kuin miljoonat amerikkalaiset ovat eläneet ja kuolleet ollen väärässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritätkö sanoa miljoonien amerikkalaisten olevan väärässä?
        Investointia ei ole tehty ilman tarkkaa ajatusta.

        Kumpikohan se olisi parempi, laakista vainaa vai pupeltaa säteilytettyjä torakoita jossain aavikolla liki yksinään loppuikänsä.. -sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpikohan se olisi parempi, laakista vainaa vai pupeltaa säteilytettyjä torakoita jossain aavikolla liki yksinään loppuikänsä.. -sivusta

        Tai vielä pahempi, ei yksinään, vaan sen yhden ja saman eukon kanssa kaksistaan, vailla mitään mahdollisuutta ikinä päästä pois. 😂

        Joo, kyllä laiha sopu on aina parempi mitä lihava riita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumpikohan se olisi parempi, laakista vainaa vai pupeltaa säteilytettyjä torakoita jossain aavikolla liki yksinään loppuikänsä.. -sivusta

        Mä kattelin jotain dokkaria noista "luksusbunkkereista". Kyllä ne varmasti oli luksusta, bunkkereiksi. Mutta ajatus, että sellasessa pitäisi kituuttaa vuositolkulla, kymmeniä vuosia jne. Mä ennemmin ottaisin itseltäni nirrin pois.

      • Anonyymi

        Ääri STALINISTI naiset ampui ihmisiä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alle 60 vuotiaat ovat sotaiseen aikaan rintamakelpoisia.

        50 vuotiaasta alkaa ihmisen loppuelämä vaihdevuodet ja lihominen hidastuu liikkuminen työkyky ja muisti joten turha kuvitella mitään. Ainoa mitä vanhuuden kynnyksellä voi tehdä on auttaa omaa perhettään tekemällä ruokaa ja pesemällä pyykkiä sekä jos pitää pommisuojaa viedä ystäviä naapureita siinä voi auttaa. Muu jää nuorille kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei ole koskaan tarkoittanut sitä. Sotaisaan aikaan saa lapun käteensä ja sarjan käskyjä jonka mukaan toimitaan. Kukaan ei kysy mitä haluat ja missä olisit hyvä. Mielipidettä ei ole, eikä sitä huomioida.

        Yhteiskunnan kannalta ne jotka ovat eläköitymässä, olisivat paras vaihtoehto eturintamaan. Eläkepommi poistuisi maanpuolustuksen ohessa.

        Te olette se seuraava eläkepommi ihan itse !! Teidän eläke pommi alkaa siinä 50-60 vuotiaana jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos otettaisiin ei sodissa sotilaiden keski-ikä huitelisi 43-44 ikävuotta?
        Jo 35 ikävuoden jälkeen alkaa jokainen hidastua, palautuminen huonontua?
        Totuus on toinen mitä se kuka olisi soveltuvin, yhteiskunnalliset asiat otettu huomioon ja uhrataan ne, jotka ensin voidaan uhrata?

        Vaihdevuodet menopaussia on siinä 50-55 vuotiaana jollain ihminen siirtyy kohti vanhuutta eikä siihen ole lääkettä olemassa joku hormonihoito helpottaa oloa vitamiit mutta muuten ei.Nykynuorten eläke pommi iskee päälle kun heitä jää sairaseläkkeelle jo 45-55 vuotiaana sillä monet myös halvaantui kolarissa työtapaturmissa ja urheilussa siksi kannattaa maksaa vakuutusmaksuja näitä varten.Vakuutus yhtiöillä on hyvät tapaturma vakuutukset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi yli 60-70 vuotiaat eivät jaksa juosta karkuun, pysyvät asemissa kovankin tulen alla.

        Ukrainassa näkee siinä 50 vuotiaita ukkoja etulinjassa koska kokeneita.Nuorilla kestää oppia mm.lataus ja ryhmässä toimiminen ennenkuin alkaa nopeus tulla rutiiniksi.Viholliselle ei kannata huudella että venaa vähän lataan tässä asetta puoli tuntia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo iät eivät pidä paikkaansa Suomessa.

        Täällä lähtee ensimmäisenä rintamalle... No jaa, enpä kerrokaan. UuVatti on hyvä ja kuuklaa ihan itse. Saattaapi oppia siinä samalla muutakin maanpuolustuksesta.

        xLiner

        Meillä menee somalit heti etulinjaan ne on meillä armeijan käyneet luutnantteja oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä puhdisti vankilat laittamalla rikolliset sotimaan.
        Tuotti selvää säästöä, samalla yhteiskunnan paine lähettää kilttejä miehiä kuolemaan pieneni.

        Pinnalla on ollut hoivakotien kustannusten nousu, yhteiskunnalta menee jopa 6000 euroa yhtä hoidettavaa kohden. Pysyisikö aseet vielä hoidokeilla kädessä, vai hoitaisivatko omaiset vanhukset, ettei rahat mene menneisyyteen? Tulisiko vanhusten ajatella maan tulevaisuutta ja uhrata itsensä maapuolustuksen ja tulevien sukupolvien vuoksi?

        Kokemustahan heillä elämästä olisi monenlaisiin tehtäviin.

        Nuoriso ei älyä että eläkepommissa on nuorisoa myös vammautuneet kolarissa ja synnyttäneet vammaisia myös lapsia on joita nuoret synnyttää heitä vammautuu myös samoin nuorten omat isovanhemmat ovat eläke pommi kuin heidän vanhemmat myös. Hoidat sitten omat vanhempasi omilla palkkarahoillasi tai työkköreilläsi.Hoivakotien vanhukset maksaa itse sen hoitonsa kuulkaa eikä valtio myös muuten työntekijät vanhukset maksaa itse omat vaatteensa kenkänsä parturin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän luultavasti kuitenkin pohtii jotain pitkittynyttä sotaa jne. jossa reservejäkin on jo kutsuttu paikalle. Tosin silloinkaan tuo tuskin on keskiarvo vielä pitkään aikaan. Tosin kyllä silloin monesti myös arvostetan sitä, että joukossa on myös niitä vanhempia sotilaita. Se vanhempien yksilöiden mukanaolo kummasti tasoittaa sitä touhua, rauhoittaa ilmapiiriä ja parantaa henkistä jaksamista. Nuoret ovat fyysiseti palautuvampia, mutta monesti pääkoppa ei oikein aina jaksa.

        Armeijan käyminen ei vielä ole sotaa se on vain opiskelua vasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se selittääkin paljon, jos pidät Venäjän tapaa sotia kopioimisen arvoisena. 🙂

        Vankiloissa on armeijan käyneitä rikolliselle tielle eksyneitä joten kai sotatilassa kutsunnat heitäkin koskee riippuen rikoksen vakavuudesta mutta kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole sodassa, kysymys on akuutissa sotatilassa olevista valtioista.
        Molemmissa, niin Venäjällä kuin myös Ukrainassa sotilaiden keski-ikä on yli 40 vuotta.

        Nythän Venäjällä kutsutaan armeijaan kaksoiskansalaisia joilla on venäjän kansalaisuus et niinku Lenin kutsuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        UuVatti yrittää sotkea mukaan sellaisen maan puolustusvoimia, joilla ei ole yleistä maanpuolustusvelvollisuutta. Nyt se veti jo hoivakoditkin mukaan... Kun ei mistään mitään tiedä, viina maistuu ja joka asiasta nousee paniikki, niin tuolta se sitten näyttää. Hätäilevää roiskimista joka suuntaan.

        xLiner

        Rahan ahneus vainoaa muita rahan takia toki kateus on synti mutta myös ahneus on syntiä. Vanhukset maksaa itse hoitonsa tuloistaan jotka ovat myös itse maksaneet papkoistaan etukäteen jotka ovat myös maksaneet lasten koulut veroina palkoistaan. Et kuten Suomessa tavataan sanoa voit muuttaa pois täältä et kuulu tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, tuo teksti noin yleisellä tasolla on ihan sekopäistä. Sitä ei voi kiistää. Kyllä se kuitenkin on syytä otta huomioon, että meillä ovat ikäluokat melko pieniä ja kyllä vanhempiakin reservejä olisi pakko alkaa suht nopeasti kutsua.

        Venäläisen silmissä suomalaiset on kaikki ollut maailman sodassa vaikka ei ole elänytkään silloin ja kaikki armeijan käyneet ovat natseja ja vaikka suomalaiset ei puhu saksaa ne on saksalaisia ja sama tyyli kuin arabeilla kaikki kristityt on väärä uskoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pommit räjähtelevät alle 70 kilometrin etäisyydellä Suomen rajasta. Onneksi harjoitellaan.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010134340.html

        Kutsut voivat tulla teille nopeammin mitä arvaattekaan.

        Antaa niiden sotia sotia ei kuulu meille mutta Ukrainaa autetaan jonkun verran tai tuetaan sen takia kun se oli itsenäinen jo ja droneja taas ne ampuu itse omia dronejaan koska niitä on myös yrityksillä ja yksityisillä eri maalaisilla ja niitä luullaan armeijan droneiksi eli osa on heidän omia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäpä sitä tietää, jos hullut aloittavat ydinsodan huomenna. Sitten ei tarvitse näitäkään pohtia. Suosittelen kuitenkin sullekin, että et pohdi liikaa ja koetat keskittyä ihan normaaliin arkeen. Se tulee mikä tulee, pohdit sitä jatkuvasti tai et.

        Järvessä on kalaa onkimaan vaan reilusti murheet unohtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen asunut puolustusvoimien harjoitusalueen lähistöllä, että eipä noista harjoituksista tule mitään isompaa kauhua. Hyvä, että harjoitellaan. 👍

        Rakennustyömaalla on sama meteli kun koneet käy ja räjäytellään yhtenään koko päivä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ukrainan ei tulisi pommittaa Suomen rajan läheisyyteen, tuosta voi seurata Suomelle ongelmia.

        Ukrainalle pitää sanoa näillekin jotka täällä nyt asuu on pakolaisina että Stalinin ihmis- siirtelyt on ohi ja täällä ei riehuta varastella kuin elukat.Eikä suomea käytetä arabien eikä Ukrainan Kiinan sodissa mitenkään vaikka tiemme itsenäisyyttä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se ikävää, mutta he tekevät mitä heidän tarvitsee tehdä.

        Ukrainalla on vastuu myös siitä ettei vedä muita mukaan jos he eivät viitsi itse puolustaa omaa maataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvitsee laajentaa sotaa Viroon ja Suomeen?
        Löytyisi strategisesti tärkeämpiä kohteita heille lähempääkin.

        Ukrainaa lähempänä on Valko-Venäjä ja Venäjä itäinen eteläinen ja jos ei älyä niin Ukrainaa puolustetaan siellä Ukrainassa missä se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käy hyvin, kunhan sotaa ei olla virittämässä nyt suomalaisten silmille.

        Suomessa ja Virossa asuu sekä venäläisiä että ukrainalaisia myös vastaan otto keskuksissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulla on ilmeisesti heikentynyt tuo stressinsietokyky, jos jo tuossa kohtaa alkaa ahdistaa. Jos tuntuu pahalta, niin mene ihmeessä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. 🙂

        Venäläinen laittamassa taas kaikki hullujen huoneelle tapansa mukaan joku antimessias oppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä totta mitä Ruotsin NATO jäsenyys:)

        Turkki juuri hyväksyi ruotsin Nato jäsenyyden. Korruptio kulttuureissa kiristetään aina ja huijataan sekä sekoitetaan pääteemat muuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotaharjoituksesta ei Suomessa kirjoitella, halutaan välttää kriisitietoisuutta. Niinistö ehdottaa naisten kutsuntoja ja rajan lähellä räjähtelee.
        Tuo kaikki taitaa olla totta?

        Rajan lähellä räjähtelee niin työmaillakin tekee. Mutta on valeuutisia myös väärennettyjä mutta kannattaa ottaa ihan karttaa esiin missä on lähellä. Ja Pietarin Lenin Stalin kaupunkiin on tietysti heillä siellä omat syntinsä joosua7:15 mutta ne on siellä ongelma on aina kun ihmisjoukko siirretään johonkin toiseen kulttuuriin että he tuo riitansa rikollisuutensa mukanaan niitä ongelmia sopii myös YK rahoilla maksaa sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä.

        Minusta on muutenkin ollut tosi väärin että Ukrainaa on rajoitettu iskemästä Venäjän puolelle.

        xLiner

        Ukrainan tyhmyys loistaa kaikille 50 miljoonaa ei pysty hoitamaan omaa maataan eikä tuottamaan aseitaan itse eikä puolustamaan sitä itse.Rinnat paljaana tanssitaan synnytetään lapsia myyntiin mutta mitä tämä muu on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tiedotusvälineitä sä oikein seuraat? Kyllä minä ainakin olen noista lukenut ihan jokaisesta lehdestä. Eikö se riitä, että iheesta on kerrottu? Pitäisikö siitä sittne kirjoittaa vielö jotain 10 sivun reportaaseja, vai mitä sä kaipaisit lisää? Itseäni nyt ei sinällään kiinnosta tietää noista enempää, kuin ett tuollaista on meneillään. Se riittää mulle mainiosti. Jos sä haluaisit lukea enemmän, niin kannattaa ehkä lähettää palautetta iheesta, Jos teitä on enemmänkin, niin kyllä niitä juttuja vartmasti sitten kirjoitetaan. Itse en tosiaan noita lukisi, että mille on ihan sama.

        Naisten kutsuntoja on väläytelty j niistä on puhuttu ja ainkin kymmenen vuotta, varmaan kaksikynkymmentä. Jos tuo nyt viimein etenisi, vaikka sitten tällä tekosyyllä, niin hyvä juttu. Siinä rajn takana räjähtelyssäkään ei ole mitään uutta. Käy juttelemssa tuolla itärajalla asuvien kanssa, niin kuulet, että kyllä siellä itänaapurikin on aina harjoitellut.

        Wikipediassa on mm.venäjän tukikohdat mm.lotinanpelto sotilas lento tuki kohta se on entistä Suomeen kuulunutta maata myös taitaa olla alakurtin tukikohta Wikipedia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harjoitusta on avattu vasta viimeisen viikon aikana, hitaasti.
        Sitä on valmisteltu kuukausia.
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010134340.html

        Samaan aikaan Ukrainan presidentti ei katso tarpeelliseksi uuden mobilisaation tekemistä Ukrainassa, tämä tarkoittaa vain yhtä asiaa.
        Aika näyttää, se ei valehtele.

        Mahtaako rahan ahneus määrätä Ukrainan sodan päättäjien teot

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuosta tietoa on ollut saatavilla jo kauan aikaa, jos on kiinnostunut tuollaisista. Milloin sä olisit sitten halunnut alkaa saada infoa lehdistöstä? Minusta olis oudompaa, jos tuollainen polkastaisiin pystyyn ilman kuukausien valmistelua ja tuo Steadfast Defender on käsittääkseni kolmen vuoden välein pidettävä harjoitus, joka on pidettyy viimeksi -21. Eli kai se on ollut valmisteilla jo useamman vuoden.

        Venäläiset suomessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä heidän sitten olisi pitänyt sinua informoida? Mitä lisätietoa sinä olisit kaivannut? Oletko mielestäsi saanut kaikista muista harjoituksist tosi paljon enemmän tietoa ja millaista?

        No se olisi pitänyt venäjän kielellä tietysti kertoa etukäteen kuin YLE Novosti kertoilee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SVT:n mukaan yhdessä harjoituksen skenaarioista Venäjä hyökkää Suomeen ja Nato aktivoi kollektiivista puolustusta koskevan 5. artiklan. Tämän skenaarion yhteydessä tuhannet amerikkalaiset sotilaat siirtyvät Norjasta Ruotsin kautta Suomeen.

        Ilmari Käihkö kertoo, että asiasta on viestitty toistaiseksi Suomessa hyvin vähän.

        Tämä voi hänen mukaansa viitata siihen, että Suomen viranomaiset eivät halua luoda pelkoa tällaisella harjoituksella.

        Suomessa asuvat Suomi24 lukevat venäläiset toki on kuulolla täälläkin mutta eikö toi ole jo vähän lapsellista touhua kuuluttaa kaikki mitä tietään saa ympäriinsä kyllä Suomessa asuvat venäläiset ja venäläiset koulut osaa hyvin Suomen kieltä sekä täällä että muualla mm.lappeenrannan ja Helsingin venäläiset koulut lukee ja kuulee näitä teidän tyhmiä esitelmiä kun juoruatte kaikki heille täälläkin. Toki myös venäjän sotaharjoitukset on enimmäkseen tiedossa.Juorukellot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuo tiedot Puolustusvoimien tulossa olevista harjoituksista ihan saatavilla ja näkyvillä heidän sivustoillaan ovat. Ei noita ole mitenkään salattu ja piiloteltu.

        Siitäkös vasta spekulaatio olisikin alkanut, jos he olisivat tavallisuudesta poiketen alkaneet tuota rummuttaa ja informoida jo kuukausia etukäteen. Ovat toimineet tuon kanssa ihan samoin kun kaikkien muidenkin harjoitusten, avataan ja keskustellaan, kun on ajankohtaista. Näissä tiedotusjutuissa nyt ei voi nykypäivänä ikinä toimia oikein ja kaikkien mieleen. Jos kerrot ja puhut liian aikaisin, niin osa kauhistuu ja alkaa pohtia miksi nyt jo ja so kerrot ja puhut vasta kun on ajankohtaista, niin osa väitää piilotellun. Suo siellä, vetelä täällä.

        Siis suomessa asuu venäjän kansalaisia eikä teillä ole minkäänlaista itse suojelu vaistoaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Meillä on perinteisesti oltu puhumatta Venäjästä nimellä, mutta kyllä sen jokainen tietää kenen hyökkäykseen aina on valmistauduttu. Vai onko asia oikeasti jäänyt sulle joskus epäselväksi?

        Joku Gambian poika ihmeissään mistä noi puhuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tahansa käy Venäjälle tekosyyksi jos haluavat testailla tai valloittaa.

        xLiner

        Niinku venäläinen TV sarja LA PROMESA siellä näkyy jopa kaksipää kotka pöytä lampun jalka. Taitaa se vanha 2 pää olla oikeasti vanhaa kuin muutkin vanhat hölynpölyt.Budhan hakaristt sirpit vasarat ja puolikuut eikö ne ole jo mennyttä aikaa museotavaraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakennustyömaalla on sama meteli kun koneet käy ja räjäytellään yhtenään koko päivä.

        No itseasiassa ei ole. Se meteli on hyvin erilaista. Itseäni kumpikaan ei tosin sen ihmeemmin häiritse. Kaikki loppuu aikanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen laittamassa taas kaikki hullujen huoneelle tapansa mukaan joku antimessias oppi.

        Kyllä tuohon yleensä riittää vähempikin kuin "hullujenhuone". Suomessa on avohoidossa paljon sellaisiakin, jotka kyllä kuuluisivat suljetulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarvitaan, paljon enemmän. Israel pommittaa Syyriaa, Palestiinaa, Jordaniaa eikä sota täysimittaisena syty. Maat ovat olleet esimerkillisen pitkämielisiä maahan kohdistuneisiin pommituksiin ja sen seurauksiin.

        Sodat eivät syty pommeista, vaan päätöksistä joiden taustalla on jokin päämäärä.

        No syntisten ongelmat on varastaminen huoraaminen parannukseen kuuluu palautella ja pyytää anteeksi kun alkaa tajuta pahat tekonsa alkaa pelastua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me emme asukaan Lähi-Idässä, jossa tuo on ikävän tavallista. Ikävä tosiasia on myös se, että mainitsemillasi mailla ei olut juuri ole sanaa Israelia vastaan. Viimeksi kun kokeilivat, niin turpiin tuli.

        Arabien ei kuulu tuoda ongelmiaan tänne muiden maihin heidän kuuluu omat ongelmansa siellä tietysti amen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahvin saa tehdä siis mitä tahansa? Moraali on erilainen, tuo on kaksinaismoralismia joka tuhoaa koko maapallon.
        Israel oli nyt aamun uutisissa uroteollaan, piirittää punaisen puolikuun ambulanssikeskusta.

        On miehekästä, tosiaan...

        Miten tämä arabien asia nyt liittyy täällä meidän ja venäjän Ukrainan väliseen asiaan ? Menkää sinne Palestiinaan hoitamaan asioita ne myös ukrainalaiset Ukrainaan !! Muistetaan tämä taas että länsimaat voikin lähteä osoittamaan mieltään Palestiinaan eikö niin. Olette yhtä tyhmiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Pitäisin kummallisena, jos nyt olisi yhtäkkiä toimittu toisin kuin aina aikaisemmin. Siitä tietenkin pitää voida käydä keskustelua, että pitäisikö Puolustusvoimien informointitapoja ja -kulttuuria muokata, jos nyt ihmisillä on tarve tietää enemmän ja nopeammin.

        OIKEASTI ME TÄÄLLÄ SUOMESSA OLEMME ASUNEET VENÄJÄN NAAPURINA SATOJA VUOSIA TE ETTE TIEDÄ MITÄÄN TÄÄLTÄ MITEN TÄÄLLÄ KUULUU OIKEASTI TOIMIA ELÄÄ LIIKKUA JA KÄYTTÄYTYÄ KOSKA TEILLÄ EI OLE MITÄÄN HISTORIAA VENÄJÄN NAAPURINA ELÄMISESTÄ SEN KANSSA ON SUOMESSA SODITTU MUTTA TE ETTE OLE !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arabien ei kuulu tuoda ongelmiaan tänne muiden maihin heidän kuuluu omat ongelmansa siellä tietysti amen.

        Juutalaiset eivät ole arabeja, mutta muuten hyvä. Mitä tuohon ongelmaan tulee, niin sehän on pitkälti länsimaiden luoma, jotne ei siitä ihan kokonaan voi käsiään pestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama tapahtuu vain nopeammin, kärsimys kokonaisuudessaan pienenee. Tämä oli syy miksi pudotettiin kaksi pommia, yksi Hiroshimaan ja toinen Nagasakiin?

        Japani oli mukana MAAILMAN SODASSA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OIKEASTI ME TÄÄLLÄ SUOMESSA OLEMME ASUNEET VENÄJÄN NAAPURINA SATOJA VUOSIA TE ETTE TIEDÄ MITÄÄN TÄÄLTÄ MITEN TÄÄLLÄ KUULUU OIKEASTI TOIMIA ELÄÄ LIIKKUA JA KÄYTTÄYTYÄ KOSKA TEILLÄ EI OLE MITÄÄN HISTORIAA VENÄJÄN NAAPURINA ELÄMISESTÄ SEN KANSSA ON SUOMESSA SODITTU MUTTA TE ETTE OLE !

        Hittoako sä mulle huudat? Mä olen ihan kantasuomalainen, jonka molemmat isoisät ovat olleet edellisissä sodissa ja molemmat isoäidit lottina, toinen ilmatorjuntalottana ja toinen sairaanhoitajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä taitaa olla solumuistissa Venäjän epäluotettavuus, siksi porukka on aina varuillaan. Hyvä se on että tiedottavat 😁

        xLiner

        Ettei Suomessa asuvia venäläisiä satu kun täällä harjoitellaan reppanat ! Muita kyllä satuttavat !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä taitaa olla solumuistissa Venäjän epäluotettavuus, siksi porukka on aina varuillaan. Hyvä se on että tiedottavat 😁

        xLiner

        Arvatkaa paljon muslimit on tehnyt meille puhelinlaksuja soittamalla ulkomaille !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ydinpommilla ihmiset eivät kituisi ... et voi olla tosissasi. 🙄

        Radioaktiivisuus aiheuttaa syöpiä ja epämuodostumia sikiöihin ! Myös jotkut lääkkeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin voi, jos haluaa tappaa ja sairastuttaa myös roppakaupalla omiaan. Todellisuudessa kukaan ei ole niin hullu, että räjäyttäisi tuollaisia noin pienellä alueella ja vielä ihan omassa naapurissa. Edes Venäjä ei (ainakaan vielä) ole ollut niin hullu, että olisi käyttänyt noita ihan omassa naapurissaan.

        Ydinvoimaloiden lähellä säteilee niiden onnettomuudet on tuottanut paljon vammaisia ja syöpiä myös ruokaa ei voi syödä jos radioaktiivista. Nykyään voi ostaa itsekin mittarin sitä varten myös miettiä ruokaa missä tehty. Käyttekö kiinalaisessa vietnamilaisessa syömässä mitä vai Japanin sushia Fukushiman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japani, saari kaukana meren takana, oli silloin Yhdysvalloille vähän eri juttu.

        KATSOKAAS nyt karttaa missä Fukushima sijaitsee Japani KARTASSA missä on USA missä japani. Samaa toivotaan missä on Ukraina missä Palestiina ette voi täällä riehua sen takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikutus vain sata kilometriä, vaikka oli iso pommi.

        The resulting damage was equally massive. Severny, an uninhabited village 34 miles (55 km) from ground zero, was leveled, and buildings more than 100 miles (160 km) away were reportedly damaged. In addition, it was estimated that heat from the blast would have caused third-degree burns up to 62 miles (100 km) distant

        Joka vihaa on jo murhaaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä käyttää heti kun tuntee jäävänsä tappiolle eikä muuta keinoa enää näe.
        Tuo on se todennäköisyys mikä tulisi ottaa huomioon. Ei kukaan käytä jos on voiton puolella omissa ajatuksissaan, vaikka olisikin tappiolla.

        Miksiköhän Amerikka ei käyttänyt ydin asetta Venäjään Stalin bunkkeriin tai Kiinan ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historiasta voimme todeta kai sen miten sivistynytkin maa voi olla hullu?
        Onhan sivistynyt Yhdysvallat käyttänyt, ja kerran myöhemmin ollut valmis käyttämään ydinasetta Kuuban kriisin aikana.

        Hulluille ei tulisi edes antaa ydinaseita, ja ihmiset ovat hulluja.

        STALININ TE ANNOITTE MURHATA MASSOITTAIN IHMISIÄ NOIN VAAN HÄVETKÄÄ !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        STALININ TE ANNOITTE MURHATA MASSOITTAIN IHMISIÄ NOIN VAAN HÄVETKÄÄ !

        Stalinin oikea nimi oli joku Jooseppi dakasvili ja sen tytär Svetlana käytti nimeä Lana Peters Amerikassa vakoillessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KATSOKAAS nyt karttaa missä Fukushima sijaitsee Japani KARTASSA missä on USA missä japani. Samaa toivotaan missä on Ukraina missä Palestiina ette voi täällä riehua sen takia.

        Juu, kartan mukaan Japani on Yhdysvalloista katsoen toisella puolella Tyyntämerta, joka taas on hyvin suuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka vihaa on jo murhaaja

        Ei ole.-Vihaa pahaa,rakasta hyvää,niinhän Jumalakin tekee.Jumala vihaa syntiä.

    • Anonyymi

      Naurettavaa. Seuraavaksi miehet laitetaan synnyttämään tai vuokrataan synnyttäjiö kehitysmaista Suominaisten sotiessa. Tosin kyllähän 8 kuulla voi vielä ihan hyvin rymytä pakkasmetsissä

      • Anonyymi

        Ei ole naurettavaa, vaan täyttä asiaa.
        Nainen soveltuu sotilas koulutukseen ja maata puolustamaan, kuten jokainen mieskin.
        Naisen luonne sopii myös tappaman, onhan moni nainen hyvinkin väkivaltainen ja surmanut miehiä.
        Serkun tyttö haki sairaanhoitaja koulutukseen, mutta ei päässyt, koska ei hyväksy aborttia eli syntymättömän sikiön tappamista.

        Myös miehet soveltuvat kantamaan sikiötä ja synnyttämään. Niillä on maha.

        Näin on väitetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on väitetty.

        Kyl. Ja on tosi. Esimerkiks kohdunsiirto syntyjään miehelle on täysin mahdollinen ja sen kohdun voi luovuttaa vaik transihminen. Ja sit keinotekosia kohtuja on jo kans kehitetty.

      • Anonyymi

        Arabimaissa naiset on armeijassa 2-3 vuotta joten mihin he synnyttää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös miehet soveltuvat kantamaan sikiötä ja synnyttämään. Niillä on maha.

        Laitetaan miehen mahaan 3 kilon vauva niinkö.

    • Anonyymi

      muodostetaan erikoisryhmä;: naisten delta-force, tulee iskuryhmän sanontoja: virheemme ovat monet sanoi erikoisiskuryhmä.

      • Anonyymi

        Alfat delfat on muuten kreikkaa Kreikan numeroita eli kannattaa miettiä

    • Anonyymi

      mene armeijaan jotta saat sieltä helikopteri-kortin jotta saat lentää niillä härdelleillä, eräällä tutulla aikoja sitten aikoja sitten oli mutta pääesikunnan henkilökin.

    • Anonyymi

      Tyhmät finskit te ette ymmärrä ahvenanmaan mallin olevan tasa arvoinen naisille ja miehille!Teille pässit onkin varattu uhrin asema näiden saarelaisten puolesta!

      • Anonyymi

        No taitaa kuitenkin olla niin,että uhrin asemaan joudutte te,ja pitäisikö tuommoisia vielä puolustaa.Olette vihannet ja syrjineet suomenkielisiä koko historian ajan.

      • Anonyymi

        Venäläinen taas uhoo uraa uraa Suomen saaria meille kuuluvia uhonnut vienytkin kuin varas on.

    • Anonyymi

      Enemmän kuin mielellään menisin, mielellään samaan aikaan ätmin kanssa

    • Anonyymi

      kyllä käy , mutta kun puhutaan tasa -arvoyhteiskunta on kaukana miehiä esimerkiksi pakotetaan nostamaan suurempia painoluokka tavaroita kuin naiset ja miksi myös on laki jolla turvataan nainen työ- elämässä ,työnantaja saa yli 1000 euro kun palkkaa naisen töihin ,,, mutta voihan sitä ihmiset aatella olevansa tasa -arvoisessa yhteiskunnassa ,,

      • Anonyymi

        Ei Intian turkin ravintolatkaan ota naisia töihin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Intian turkin ravintolatkaan ota naisia töihin

        Eikä ota suomalaisia kristittyjäkään töihin niihin

    • Anonyymi

      Armeijaan menevillä naisilla on koira. Koiraihmiset pitävät metsästä.

    • Anonyymi

      Naiset on kovia määrittämään yhteiskunnan arvoja esim. priden muodossa, mutta ei naisia kiinnosta armeija. Armeijan naiset haluavat ulkoistaa miehille, koska se ei ole kivaa ja sodassa voi jopa kuolla. Kaikki kiva mikä hyödyttää naisia ja millä naiset saavuttavat etuja, niin silloin vedotaan tasa-arvoon.

      Ja pridessa marssitaan kunhan kaikki pska on kääritty hienosti kuplamuoviin eli ihmisoikeuksiin, vaikka kun vähemmistöille ajetaan oikeuksia, niin samalla heikennetään muiden ihmisoikeuksia, mutta kuten sanottu: menee läpi kun sanotaan taikasana "ihmisoikeudet".

      • Anonyymi

        Kerro ihmeessä miten sinun ihmisoikeuksiasi on heikennetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ihmeessä miten sinun ihmisoikeuksiasi on heikennetty.

        Öyh öyh toiselle kumarrat toiselle pyllistät on feminismin taikasana.

        Eikö siis löydy edes yhtä tapaa, jolla niitä ihmisoikeuksiasi on heikennetty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro ihmeessä miten sinun ihmisoikeuksiasi on heikennetty.

        Mitä ottaako muslimi naisia töihin kristittyjä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ottaako muslimi naisia töihin kristittyjä ?

        Eli sinun ihmisoikeuksiasi on poljettu niin, että joku musliminainen ei ole palkannut sinua? Se ei varsinaisesti ole mikään ihmisoikeus, että sinun kuluisi päästä töihin minne tahdot. Syrjiminen on Suomessa myös palkkaustilanteessa laitonta, joten jos koet oikeasti kokeneesi tuollaista syrjintää, niin voin riitauttaa asian.

    • Anonyymi

      Suomessa 40% ylikuolleisuus, eikä päättäjiä kiinnosta ja media on hissun hiljaa. Onhan suomimedia täysin EU:n ja WEF:in valtaeliitin hallinnassa. Käynnissä on väestön vähennys: https://www.youtube.com/watch?v=reuX8k8Ct6A

      Ja vain aasi tarttuu aseisiin.

      • Anonyymi

        Ihmettelen vaan, kuinka pihalla ihmiset on näistä rokotekusetuksista ja WEF hommista. Eivät olet edes kuullee Klaus Schwabista.

        Mutta tämähän on ostetun median tehtävä, pitää ihminen tietämättömänä.

    • Anonyymi

      Hyvä, naiset onki parempia tuohon hommaan. Miehille voidaan nykyteknologialla istuttaa kohdut, he voivat hoitaa synnytyksen ja lasten hoidon kotosalla tästä eteenpäin. Saadaan se syntyvyys josta miehet täällä niin ovat huolissaan nousuun.

      • Anonyymi

        Voi synnytykseenkin kuolla, ei niin varmasti mitä sodassa mutta kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi synnytykseenkin kuolla, ei niin varmasti mitä sodassa mutta kuitenkin.

        Arabit varastaa naisilta työpaikat vaatteet rahat autot oleskeluluvan passit asunnot huonekalut teettää palkatonta työtä naisilla myy naisilta varastettua nai monia naisia samaan aikaan huijaa vie naisen kädestä laukusta rahat kortit tyhjää tilit noin myös armeijassa lomakohteissa pakolaisista työpaikoilla.

    • Anonyymi

      Tasa-arvo nyt tarkoittaa sitä,että on tasave
      rtainen naisena ja miehenä.

      • Anonyymi

        Pitääkö naisella ja miehellä olla samanlainen hiustyyli,että on tasa-arvo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkö naisella ja miehellä olla samanlainen hiustyyli,että on tasa-arvo?

        Tasa-arv ei ole tasapäistämistä. Miehiltäkään ei muuten enää intissä vaadita samanlaista hiustyyliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tasa-arv ei ole tasapäistämistä. Miehiltäkään ei muuten enää intissä vaadita samanlaista hiustyyliä.

        SÄ ET LEVITÄ TÄITÄ TOISIIN MISSÄÄN EDES KOULUSSA TÄI SHAMPOOT KAMPOJEN PESU VAIHTO VAIN OMAT MYSSYT LYHYET HIUKSET sä et levitä sun tauteja muihin etkä tuberkuloosia HIV etkä satiaisia täitä sä ajat sun parran hiukset karvoja siistit käytät täi shampoota !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SÄ ET LEVITÄ TÄITÄ TOISIIN MISSÄÄN EDES KOULUSSA TÄI SHAMPOOT KAMPOJEN PESU VAIHTO VAIN OMAT MYSSYT LYHYET HIUKSET sä et levitä sun tauteja muihin etkä tuberkuloosia HIV etkä satiaisia täitä sä ajat sun parran hiukset karvoja siistit käytät täi shampoota !!!

        Onko sulla jotain täitraumoja?

    • Anonyymi

      Ihan mainio ehdotus.Israelissa käy naisetkin asepalveluksen,ja ovat mainioita sotilaita.Motivaatio on hyvä.
      Miksei niin voisi olla myös suomessakin,onhan meilläkin vahvoja,rohkeita naisia.
      Kun sisällissota syttyy,ja maahanmuuttajat aloittavat kantaväestön murhaamisen,saavat vastaansa (ei armoa sotilaat)

      • Anonyymi

        Muista maista tulleet eivät nyt ymmärrä ettei täällä hoideta heidän maan asioita ollenkaan heidän omissa maissa on heidän omat kuninkaat johtajat presidentit jotka hoitaa heidän maan asiat myös heidän maiden armeijan johtajat siellä. YK hoitaa vain pakolaisia joista osa on sotilaita rikollisia mikä taas aiheuttaa syyttömille pahaa harmia kuin mafiat myös

    • Anonyymi

      Haha hah haahhaahhaaa.
      Suprise. olisi paljon enemmän kommentteja jos ei poistettaisi.

      • Anonyymi

        Tietysti poistetaan, tasa-arvon nimissä jos ei muuten.

    • Anonyymi

      Apua, miten tällainen aihe voi ketään kiinnostaa rauhan aikana.

      • Anonyymi

        MINKÄ RAUHAN ? MEIDÄN maahan tunkeutuneita on asutettu sekaisin niiden jengit sotii ja nyt on Ukrainan venäjän pakolaisia asutettu samaan samoin muitakin kyllä selvää on että pahasti käy lopulta. Keskenään sotivia samassa talossa. Samoin kuin Ukrainan sota vaikuttaa täällä meiltä varastetaan tavaraa rahaa mikä köyhdyttää meitä.

    • Anonyymi

      Naiset marssivat pridessa ja ihmisoikeuksien nimissä ajavat oikeuksia vähemmistöille mitkä ei vähemmistöille kuulu heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia ja jos transnainen menee naisten urheilusarjaan kilpailemaan ja pokkaa mitalit ja rahat, niin sekö ei heikennä urheilijanaisten ihmisoikeuksia?

      Kouluissa lapsille kerrotaan satuja "on mahdollista kasvaa aikuiseksi naiseksi vaikka on syntymässä määritelty pojaksi" ja kyllä tässäkin heikennetään lasten ihmisoikeuksia, koska lasten ei koskaan, ikinä, milloinkaan tulisi olla alttiita tuollaiselle vaikuttamiselle.

      Suomimies on tässä maassa kuitenkin se joka on pakotettu taistelemaan naisten määrittämien arvojen puolesta. Kymmenestä presidenttiehdokkaasta vain Halla-aho ja Essayah olivat sitä mieltä, että sukupuolia on vain kaksi. Noh, eihän nuo uskalla kertoa oikeaa mielipidettään, koska menettäisivät ääniä.

    • Anonyymi

      Lainaus:

      "Tässä on tärkeää ymmärtää eli että mitä tällä hämätään ja mitä tällä poistetaan. Tästä plörönästä ei uutisoida enää mitään ja näistä piikkihaitoista ja piikkikuolemista ja muista, eli kansanmurhaa piilotellaan tällä. Ja totta kai meidän poliitikkojen intressi näyttää nyt olevan se, että tänne saataisiin sota syttymään, jotta tämä heidän huijaus ei paljastuisi. Siis tämä kansanmurha, joukkotuhonta. Ja aika hyvässä vauhdissa ovat siinä."

      • Anonyymi

        Saatiinko vihapiikkejä, vai mitä selität.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Voi toki kysyä miksi korona ei ole nyt vaarallinen vaikka sitä voi potea 15 % joissain yhteisöissä?
        Mikä teki sen vaarattomaksi?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomessa oli vuonna 2023 Euroopan korkein ylikuolleisuus 40,5%. Suomessa myös erittäin korkea rokotekattavuus.

      Esim. Bulgariassa ja Romaniassa oli Euroopan alhaisin rokotekattavuus. Jostain jännästä syystä näissä maissa ei ole ylikuolleisuutta ollenkaan.

      • Anonyymi

        Sairaaloiden pihat ovat kieltämättä täynnä kylmäkontteja. Tuohon voi vaikuttaa todennäköisimmin ikäjakauma?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaaloiden pihat ovat kieltämättä täynnä kylmäkontteja. Tuohon voi vaikuttaa todennäköisimmin ikäjakauma?!

        Alennetaanko nyt eläköitymisikää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaaloiden pihat ovat kieltämättä täynnä kylmäkontteja. Tuohon voi vaikuttaa todennäköisimmin ikäjakauma?!

        Hyvä eläke ikä on 55 vuotta jos jaksaa vielä voi jatkaa halutessaan tai osa aikaa. Tehän olette tuleva eläke pommi nämä nykyajan 45 vuotiaat jää kohta eläkkeelle hekin. Nuorison vanhemmat jää nyt eläkkeelle kohta osa eläkkeistä siirtyy arabimaihin osa Viroon osa Thaimaahan turkkiin riippuu mistä maasta ovat tulleet.Eli jos sinun isäsi jää eläkkeelle hän ei välttämättä jää Suomeen edes.Toisaalta hän saattaa siirtyä hoivakotiin.Voit löydä katsomassa.

    • Anonyymi

      Oikeastaan mitään muuta vastausta ylikuolleisuuteen ei ole kuin rokote: mRNA ja piikkiproteiinit. Minulla ei ole mitään luonnontieteellistä osaamista, mutta monilla terveydenhuoltoalalla olevilla on, silti he näyttävät kieltäytyvän katsomasta tilastoja, ja kuolleisuuden nousevaa trendiä vuodesta 2021-2, jolloin rokotukset läpäisivät yhteiskunnat. Sattumaako, ei suurella todennäköisyydellä.

      Suomen naishallitus ei perehtynyt asiaan, THL uskoi kokeelliseen tieteeseen, ja tulos on tässä. Monet useita rokotuksia ottaneista eivät halua katsoa totuutta, auktoriteettiusko on vienyt kansaa. Asiasta tihkuu tietoa, mutta ei valtamedian kautta, toimittaja olivat eturintamassa kiihottamassa kansaa piikille, ja nyt yritetään painaa asiaa villasella.

    • Anonyymi

      Tietenkin naiset armeijaan ihan jo tasa-arvon vuoksi! Tasa-arvoahan ne ovat vinkuneet jo vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Tämä takapajuinen hevonperse on aivan uskomaton mielisairaala: ensin sinulle toitotetaan vuosikymmenet tasa-arvosta ja sukupuoliroolien vanhanaikaisuudesta samalla kun naisille keksitään kaikenlaisia etuja ja miesten kengille kustaan oikein urakalla. Sitten kuitenkin odotetaan, että lähtisit rintamalle Venäjää vastaan sotimaan, koska olet mies ja ikivanhat sukupuoliroolit velvoittavat.

        Suuri naisjoukko rummuttaa pridea ja miten meidän lapsiin tulee istuttaa kouluissa trans ja homoagendaa. Nämä ihmiset määrittävät yhteiskunnan arvot ja heillä on äänestysoikeus, mutta ei tietenkään asevelvollisuutta.

        Tiedätkö mitä ... Suomesta pääsee sun onneksesi myös muuttamaan pois. 🙂

    • Anonyymi

      Ruumiin pesijöitä ja herrojen viihdyttäjiä sekä taivaalle tuijottajia mitä niillä sielä armeijassa tekee? Muutenkin koko mennyt jäänne jostain historiasta tulee saada vihdoin ja viimein vapaehtoisten leikkisotatarhaksi.

      • Anonyymi

        Harkinnan arvoista, onhan NATO maiden yleinen puolustus pohjautunut palkka-armeijaan.
        Toista se on ollut puolueettomilla mailla jotka ovat pyrkineet olemaan neutraaleja.

        NATO mailla on oudot suhteet NATO yhteisöön ja Venäjään. Osa on täysin eri kannalla mitä toiset. Slovakiaa ei kyllä ymmärrä ollenkaan, ei edes hyvällä tahdolla.

        Venäjä-mielinen Slovakian pääministeri Robert Fico kertoo vastustavansa Ukrainan Nato-jäsenyyttä sekä aikovansa estää maan liittymisen sotilasliittoon käyttämällä veto-oikeutta, uutisoi muun muassa Politico.

        Hän viittasi kannanotossaan venäläiseen salaliittoteoriaan, jonka mukaan Ukraina ei olisi itsenäinen valtio.

        – Ukraina ei ole itsenäinen ja suvereeni valtio, vaan Yhdysvaltojen totaalisen vaikutuksen ja kontrollin alla, Fico kertoi lauantaina Slovakian yleisradiolle RTVS:lle.

        Ficon mukaan Ukrainan liittyminen Natoon ”olisi pohja kolmannelle maailmansodalle”. Pääministerin mukaan ainut tapa saada Venäjän hyökkäys Ukrainaan loppumaan on, että Ukraina luovuttaisi osan alueistaan miehittäjille.

        – Tulee tehdä jonkinlaisia kompromisseja, ja se voi olla kivuliasta molemmille puolille. Mitä he (ukrainalaiset) odottavat? Että Venäjä vetäytyisi Krimiltä, Donbasista ja Luhanskista? Se olisi epärealistista, hän jatkoi.

        Fico vannotti varmistavansa, että Ukraina ei tule vastaanottamaan ”yhtäkään asetta” Slovakian valtiolta. Hän syytti Ukrainaa myös siitä, että ”maa on yksi maailman korruptoituneimmista”.

        Nato joutuu luultavasti vielä lähiaikoina tilanteeseen, jossa se joutuu alkamaan miettiä sekä Slovakian, että Unkarin jäsenyyden järkevyyttä ja, että olisiko molemmat syytä potkia pois. Sitten jos/kun tuo tulee oikeasti ajankohtaiseksi, niin nuo molemmat napsauttavat kyllä hetkessä asennon ja palaavat kiltisti takaisin riviin. Kummallakaan maalla ei ole suorituskykyä uskottavaan kansalliseen puolustukseen ja molemmat ovat tuossa käytännössä täysin Naton varassa. Molemmilla on myös kokemus siitä, että miten Venäjä/Neuvostoliitto toimii. Nyt kun huutelulla ei vielä ole mitään seuraamuksia, niin on helppo räkyttää.

    • Anonyymi

      Kysymys on arvoista?
      Vastaavatko omat arvot jonkun liittouman tai maan arvoja ja puolustaisitko niitä jos ne olisivat toisistaan poikkeavia.

      Onneksi Suomenkin ministeri heräsi, ei siihen tarvittu kuin 26 000 kuollutta? Lisää on kovaa vauhtia tulossa nälkäkuoleman korjatessa satoaan, ei ole edes juomavettä. Miten Israel voi toimia noin, luulisi Juutalaisten omaavan sympatioita ja puolesta elämisen kykyä, mutta ei.

      Kuka voi hyväksyä ihmisten julman tappamisen? Ei kukaan normaalisti käypä.
      Aikamoiset silmäpussit, varmasti kuolleiden henkien kohtalo painaa mielessä.

      https://yle.fi/a/74-20070730

    • Kannatan sitä, että kaikilla olisi sukupuolesta huolimatta yhtäläinen mahdollisuus mennä armeijaan. Henkilökohtaisesti toivoisin armeijan olevan vapaaehtoinen kaikille, mutta en tiedä asiasta riittävästi kyetäkseni arvioimaan toimisiko esim palkka-armeija Suomessa vai olisiko tuloksena dramaattinen puolistuskyvyn lasku. Minua kuitenkin vaivaa ajatus, että ketään pakotetaan käymään armeijaa.

      Maailma on valitettavan epävarma paikka ja Suomen on pidettävä huolta puolustuskyvystään. Tämän vuoksi takuulla olisi tilausta sille, että jonkinlaisia maanpuolustus kursseja järjestettäisiin laajemmaltikin. Minä esim näin 40+ naisena en olisi enää sitä parasta materiaalia monenkaan hommaan, mutta takuulla pystyisin monenlaista muunlaista tekemään. Naiset noin muutoin kykenevät takuulla toimimaan armeijassa yhtä menestyksekkäästi kuin miehetkin.

      • Anonyymi

        Höh, sinulla on eläkeikään 27 vuotta? Viriili nuori nainen kaikin puolin.

        Voitaisiin kouluttaa myös rauhan puolesta puhujia, sotainen mediakirjoittelu ei lupaa hyvää. Ei missään maassa. Hullu vallan hakuinen sotaisa aikakausi, kaikki ihmiset maapallolla saisivat jo järkiintyä.

        Sodasta on tehty jokin "kiva elokuvamainen otos" jossa vain vihollisia kaatuu ja kalustoa romuttuu. Tuo kuva on kaukana todellisuudesta.

        No melkein tuon verran on eläkkeeseen kyllä, muutama vuosi vähemmän. Viriilistä niin tiedä, mutta täysin toimintakykyinen kyllä ikäisekseni 😄

        Mieluiten toimisin rauhaa edistävissä tehtävissä, mitä ne sitten ikinä voisivatkaan olla. En pidä konflikteista henkilökohtaisessakaan elämässä ja otan usein sovittelevat roolin.

        Sodan raadollisuus tuntuu tosiaan unohtaneen monin paikoin. Sodassa on vain harvoja voittajia ja ne ovat esim aseteollisuus ja muu vastaava teollisuus, jotka repivät rahansa muiden kärsimyksistä. Tavallinen kansa kärsii aina kaikkein pahiten ja heidät valitettavan usein unohdetaan tyystin.

    • Anonyymi

      Armeijaan, tai sivariin joutuneet miespuoliset, haastakaa valtio oikeuteen ja vaatikaa isot korvaukset laittomasta vapaudenmenetyksestä ja palkattomasta pakkotyöstä! Vangit ovat saaneet ns. koppikorvauksia laittomista vangitsemisista, vastaavia voi vaatia laittoman asevelvollisuuden uhrit.
      Tätä juttua ei voi mitenkään hävitä, jos suomi on minkään tasoinen oikeusvaltio.

      6§ yhdenvertaisuus.
      https://www.oikeusasiamies.fi/suomen-perustuslaki-6-

    • Anonyymi

      Meidän Mirri--Martta-Marzu-Marsu-Maratiina-Maritza-Lehdykkä-Lehdyskä-Kotletti-Trikotletti-Martti-Haaramara-"Mara" Kortelampi-Aitolehmä-Maitolehmä-Aitolehti-Eremenko-Eerikäinen-Therman-Täärmanni-Tamminen-Pikkarainen-Backer-Palaci on jo nyt kieli pitkällä, että pääsisi nuorten varusmiesten kanssa samaan tupaan! Ja ennen kaikkea, että pääsisi päällepäsmäriksi ja saisi leikkiä Lady Dominaa!

      Silloin siellä olisi kuri ja järjestys kun vääpeli Mara dominoisi komppaniaa - ja marsittaessa laulettaisiin Lady Domina-Maran johdolla marssilauluja:

      "Varusmies Ankka, kiipes katolle
      Tuli Mara rankka, potkas munille

      Pylly Peloton, keksi kondoomin
      Mara rankka, raiskas naapurin"

    • Anonyymi

      Naiset sotimaan vaik 8 kuulla raskaana, sateenkaarimiehille ja ahvenanmaalaus.iehille vapautus, ?
      Näinhän se menee, suom nainen puolustaa ase kädessä näitä raavaita miehiä?

      • Anonyymi

        Raskaana sotimiseen vain liittyy sellainen moraalinen ongelma, että siinä riskeerataan kaksi henkeä.

    • Anonyymi

      Tasa-arvo toteutuisi. Monet naiset haluaa puolustaa "perinteisiä" miehen ja naisen rooleja silloin ku ne sopii niille. Vaikka että miehet armeijaan, miesten pitää käyttäytyä miehekkäästi muuten he ovat homoja. Jos vanhoja rooleja noudatettaisiin naiset pitäisi hameita ja pysyisi kotona keittiössä.

      • Anonyymi

        Mä olen aina pitänyt "perinteisiä miehisiä miehiä" hyvin vastenmielisinä, mutta kuka nyt mistäkin tykkää.

    • Anonyymi

      Naisten pitäisi lopettaa itkeminen kaikista sukupuolipalkoista jos eivät ole valmiita kuitenkaan tekemään samaa fyysistä työtä ja rasitusta mitä miehet . Miehet myös kykenevät tekemään paljon enemmän raskasta työtä kuin naiset, ihan jo fysiikan puolesta. Miksi niin monet naiset on tätä naisten kutsuntoja vastaan jos haluavat muuten samat "oikeudet" mitä miehillä on. Kertokaa kaikki superfeministit mitä teiltä estetään tässä nykyisessä yhteiskunnassa mitä miehiltä ei? T. Perinteinen nainen 27v😘

      • Anonyymi

        Kuule incel-mies.

        Tässäkin keskustelussa käy ilmi, ettei naisilla ole mitään sitä vastaan, että naisia ja miehiä kohdeltaisiin tässä asiassa tasa-arvoisesti. Ainoat joilla on paljonkin sitä vastaan vaikuttavat olevan tietyt miehet, niin tässä kuin muissakin keskusteluissa. Nyt sopiikin kysyä, miksi miehet eivät halua tasa-arvoa tässä tapauksessa?

        Suomen armeijasta on kehittynyt vuosikymmenten saatossa tuhansille ukoille suojatyöpaikka ja paikka missä pääsee käsiksi nuoriin poikiin. Nuorena miehenä oli iljettävää todeta, että näillä ukoilla on yleistä homoseksuaalinen suuntautuminen, ja erilaiset pervot vietit, nautinnon saaminen varusmiesten alistamisesta. Nämä vanhemmat ukot, monet päässeet jo eläkkeelle, haluavat säilyttää tuon instituution ja ikuisen nautintaoikeuden nuoriin poikiin itsellään, eivät halua naisia sitä sotkemaan.

    • Anonyymi

      Tästä olisi tehtävä kansalaisaloite.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Osa vanhemmista taistelijoista kokee myös vastuuta nuoren sukupolven suojelemisesta.

        – En halua nähdä 20-vuotiaita taistelemassa, sanoo 55-vuotias sotilas Oleksandr Avanesov.

        – He ovat kansamme kukkia. Heidän pitäisi saada lapsia ja kasvattaa heitä.

        What, lapset ovat helv..tin ärsyttäviä.
        Mieluummin etulinjaan.

      • Anonyymi

        Mikä maat majoittivat sotakarkureita, kävisikö sama Suomessa?
        Varmaankin noin kävisi ihan jokaisessa maassa?

        Siinä on metsät raikaneet, risut metsässä katkeilleen ihan eri tavalla mitä Venäjältä tulevien tuhannen pakolaisen kirmatessa. 650 000 saa aikaan jo polkuja.

        Venäläisten sotakarkureiden kulkeminen sai aikaan jo ruuhkia moottoriteille. Ei kaksi kaistaa riittänyt ohituskaistoineen.

        Ukrainassa 18–60-vuotiaita miehiä koskee maastapoistumiskielto. Siitä huolimatta täysimittaisen hyökkäyssodan alun jälkeen ainakin 650 000 sotilasikäistä miestä on paennut Eurooppaan, selviää Euroopan unionin tilastoista.

        Ilmeisesti rintamalle meneminen on vapaaehtoista, jopa sodan aikana.
        Muutenhan nuo palautettaisiin?

        Harvassa on ne, jotka lähtevät johonkin lihamyllyyn, kun nykypäivänä voi muuttaa etelän lämpöön. Ihmiset eivät ole sidottuja enää maatilkkuun, kuten 1939. Jos suomi joutuisi sotaan, niin ukrainan ja venäjän tapaan täältä lähtisi 1,5 - 2 miljoonaa ulkomaille, etupäässä miespuolista väestöä.

    • Anonyymi

      Presidentti Sauli Niinistö ehdottaa vastavertaista sotilaspalvelusta miehille ja naisille. Naiset kutsuntoihin.

      Ukraina tarvitsee teitä etulinjaan!

      Sielä alkaa olla sotaväki aivan loppu.

      • Anonyymi

        Periaatteessa tuo ei ole totta, Suomi on sitoutunut lähettämään sotilaitaan jokaiseen NATO maahan. Ukraina ei ole NATO maa.

    • Niinistön kanssa samaa mieltä.

      On siinä se tasa-arvo näkökulma mutta minusta vielä tärkeämpi on se miltä se näyttää rajojemme ulkopuolella. Ollaan tuore maa natossa ja minusta olisi hieno signaali siihen suuntaan; ei olla siellä poimimassa parhaita paloja vaan edelleen luotetaan myös omaan tekemiseen.

      Itse tekisin järjestelmästä osittain pakollisen ja puolitasa-arvoisen mallin. Miehet kävisivät palveluksen kuten tähänkin asti mutta naisille olisi pakollinen alokasjakso ja koulutusharajakso. Kesto yhteensä 6 viikkoa ja 6 viikkoa. Välissä sotilasvala. Sitten se muuttuisi naisille vapaaehtoiseksi.

      Mitä lapsiin tulee niin jos ikävuodet 18-27 on koko ajan raskaana tai imettää niin minusta voi kyllä jättää palveluksen väliin. Samoin jos on leski, yksinhuoltaja tai tehnyt jälkikasvun ilman kumppania niin tuon palveluksen voisi ajatella vapaaehtoisena ja käydä mahdollisuuksien mukaan.
      Tasa-arvon näkökulmasta olisi kyllä suotavaa että lapsi ei ole este jos kumppani löytyy. Voisi olla monesta suunnasta ihan silmiä avaavaa että äiti lähtee suorittamaan asevelvollisuutta ja esim heterosuhteissa mies jää hoitamaan kodin ja seuraavan sukupolven.

      Toki monessa perheissä ollaan sitten tilanteessa jossa on kaksi asevelvollista joten on tärkeää että yhteiskunta myös muokkaa tukiverkostot sellaiseen asentoon ettei mitään kohtuutonta esim taloudellista rasitusta perheisiin tule.

      • Anonyymi

        "Voisi olla monesta suunnasta ihan silmiä avaavaa että äiti lähtee suorittamaan asevelvollisuutta ja esim heterosuhteissa mies jää hoitamaan kodin ja seuraavan sukupolven."

        Meillä oltiin just vähän tollasessa tilanteessa. Tosin äiti kävi vain kertaamassa, mutta kuitenkin. Mieheni ei ole armeijaa käynyt, joten toisin päin tuota tilannetta ei tule.

    • Anonyymi

      Mä menin inttiin 18 v. ja poika ei milloinkaan joten ihan sama. Ainoat nais-sotilaat joita näin oli israelilaiset kaunottaret Siinailla v. 1979 ollessani Yk:n rauhanturvaajana Læhi-idässä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Suomen naiset Nato-USA:a puolustamaan Taiwaniin!

    • Anonyymi

      Ne joita asevelvollisuus koskee, tehkää ihmeessä oikeusjuttu ja vaatikaa isot korvaukset valtiolta.
      Valtio rikkoo räikeästi perustuslain 6§ :kohta yhdenvertaisuus.
      https://www.oikeusasiamies.fi/suomen-perustuslaki-6-

      On myös erikseen laki tasa-arvosta 7§, jota nykyinen vain miehiä koskeva asevelvollisuus myös rikkoo raskaimmalla mahdollisella tavalla.

      Varaton saa maksuttoman oikeusavustajankin, nyt on hyvä mahdollisuus tienata ja hakea asialle oikeuden päätös.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Buu en tuu

    • Anonyymi

      Sota on vaarallista, joskus voi omat ampua vahingossa omiaan.

      Tämä tiedetään koneturmasta
      Ukraina ampui alas venäläisen sotakoneen lähellä rajaa Belgorodin alueella.
      Venäjä väittää, että koneen kyydissä oli 65 ukrainalaista sotavankia. Sen lisäksi koneessa oli Venäjän mukaan 6 miehistön jäsentä. Kaikkien kyydissä olleiden kerrotaan kuolleen.
      Ukrainan mukaan kone kuljetti ohjuksia, joilla Venäjä aikoi iskeä Ukrainan kaupunkeihin.
      Myöhemmin ukrainalaismediat poistivat julkaisemansa tiedot, että Ukraina olisi ampunut koneen alas.
      Kyseessä on Iljušin-76-kone, joita on valmistettu 1960-luvulta asti. Konemallia on käytetty myös siviilioperaatioissa, muun muassa humanitaarisissa katastrofeissa evakuointiin.

      • Anonyymi

        Nyt ei kyllä mene hyvin jos ammuskellaan omia ja YK:ta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei kyllä mene hyvin jos ammuskellaan omia ja YK:ta.

        Yhdistyneiden kansakuntien työntekijöitä tulisi kunnioittaa.
        https://yle.fi/a/74-20071164

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdistyneiden kansakuntien työntekijöitä tulisi kunnioittaa.
        https://yle.fi/a/74-20071164

        Tuo oli todennäköisesti vastaus Valtosen ja EU:n viestiin "nyt riittää".

    • Anonyymi

      toivottavasti ei. naisten ei kuulu pelaa miesten leikkejä. menis myös turhaan resursseja ja kotirintamalla tarvitaan naisia.

      • Anonyymi

        Tuossa olen ihan samaa mieltä. Muutenkin raakaa hommaa kun tosipaikka. Tässä varmaan yritetään matkia jenkkejä, tosin naiset ovat ns military industrial complex johtoviroissa. Eli asetehteiden. Kyllä maailmasta on tullut psykopaattinen.

    • Anonyymi

      Usein lesboaines innostuu armeijasta ja perinteinen perhe-elämästä

      • Anonyymi

        Mihinkähän tuo oletus perustuu? Yksikään tuntemani lesbo ei ole käynyt armeijaa ja monet heistä ovat paljon keskittyneempiä perhe-elämään kuin tuntemani heterot. En myöskään törmännyt yhteenkään lesboon armeijassa ollessani ja ainakin ja kaikilla niillä naispuolisilla inttikavereillani, joihin pidän yhteyttä, on nykyään perhe.

    • Anonyymi

      Armeijasta ja kovasta koulutuksesta olisi yksi hyvä puoli. Kunto kohenisi, liikakiloja ei enää tunnettaisi. Onhan se komeaa katseltavaa kun joukkue on hyvin treenattu, olkoon kysymyksessä miehet tai naiset?
      https://www.youtube.com/watch?v=chlOYqwdYas

      • Anonyymi

        Miksi sitten nykyään suomalaisista miehistä suurempi osuus on ylipainoisia kuin naisista? Nythän siis suomalaisista 18-29-vuotiaista ylipainoisia on miehistä 47 % ja naisista 35 %. Yli 30-vuotiaista ylipainoisia on miehistä 72 % ja naisista 63 %.

        Armeijaan ei oteta kaikkia halukkaita, vain osa liikalihavista otetaan huoltokomppaniaan.
        Suomalaisten nuorten yleiskunto on heikentynyt, ainakin coopper-testin tulokset ovat keskiarvoisesti huonontuneet. Osalla tosi hyvä kunto, osalla sellainen ettei sillä kunnolla marssilla pärjättäisi.

        2900-3000 metriä kahteentoista minuuttiin on jo riittävä juoksukunto.

        Oteta kaikkia "Halukkaita" :D huumoria, vai oletko vaan tyhmä?

        Jos olet väärää sukupuolta, eli mieheksi luokiteltu, sinne pakotetaan, tai saat kovan rangaistuksen.

    • Anonyymi

      Naiset eivät ikinä alistuisi mihinkään armeija, tai sivarijuttuihin, sen voin naisena sanoa.

      Vain vellipersemiehet sellaiseen suostuu, ne pitäisi laittaa intin jälkeen vielä vuodeksi vankilaan, tai johonkin palkattomaan pakkotyöhön, oppivat paikkansa tässä yhteiskunnassa.

      • Anonyymi

        Ei teiltä kysytä, mars mars.

    • Anonyymi

      Stubb kertoi eilen palkkaavansa mieluummin naisen mitä miehen jos hakijat olisivat muutoin tasavertaiset. Toimiiko sama sodan syttyessä eturintaman työtehtävissä?
      Missä on tasa-arvo, onko samanarvoisuus valikoivaa?

      • Anonyymi

        Alexanteri suuresta tulee armeijan ylipäällikkö, naisille tulee kutsut välittömästi.
        Ei kai parempaa ainesta voi olla käyttämättä.

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      12
      3169
    2. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1801
    3. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      19
      1642
    4. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      1555
    5. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1543
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      23
      1511
    7. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      28
      1360
    8. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1334
    9. Hyvää Huomenta Rakas Neiti

      Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies
      Ikävä
      11
      1274
    10. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      34
      1252
    Aihe