Avoin Kirje teille Matalapalkkaiset Perussuomalaiset

Matalapalkkaisten leikkaukset oli pakko tehdä. Emme olisi muuten pystyneet rahoittamaan suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotuksia. Ne maksoivat monia miljoonia Suomen valtiolle ja veronmaksajille.

Saittehan te pienituloiset myös verohelpotuksia jotka kattavat osan ruuan hinnan noususta. Suurituloisten verohelpotus talkoisiin on osallistuttava jokainen matalapalkkainen.

Ja ei ne teihin kohdistuneet leikkaukset olleet kuin muutaman satasen. Tinkikää vaikka lastenne harrastuksista jos ette muusta pysty tinkimään.

Ajatelkaa matalapalkkaiset perheet tarkasti ennen kuin ensi kerralla äänestätte uudelleen Perussuomalaisia.
2191374
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 219

Vanhimmat

Matalapalkkaisilta perheiltä leikataan keväällä lisää, mutta siitä saa kertoa vasta vaalien jälkeen

Riikka Purra tuumaili uusista leikkauksista matalapalkkaisille keväällä, mutta niistä saa kertoa vasta vaalien jälkeen. Päätös kertoa asiasta vaalien jälkeen oli Persuilla yksimielinen ja soraääniä ei kuulunut.

Äänestä
  • Persut pettävät AINA.

    Äänestä

  • Eihän täällä ole enää muita "lapsi"perheitä kuin rättipäät. Ei suomalaiset tee lapsia. Suomi on muslimimaa ja alkuperäiskansa katoaa. 150 - 200 v päästä ei ole kuin muutama alkuperäinen suomalaista geeniä kantava ihminen jäljellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persut pettävät AINA.

    Tottakai pettävät koska persu = äärioikeistopopulisti.

    1Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    🍒 ­N­y­­m­f­o­­m­a­a­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persut pettävät AINA.

    Kummasti sitä kannatusta vaan piisaa. Vasuri ei vaan pysty sitä survoon korviensa väliin 😉

    Äänestä

  • Sanoo himopunikki.

    Äänestä

  • 👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Sanoo himopunikki.

    Ottaako persua noin paljon päähän että joku kertoo totuuden Riikan valehtelutaipumuksista ja lupausten pettämisestä??

    Äänestä

Matalapalkkaisten perheiden verohelpotukset 5-25 € kuussa. Ei kata edes ruuan hinnan nousua.

Suurituloisten verohelpotukset useita tuhansia vuodessa.

Äänestä
  • Totta.

    Äänestä

  • Matalapalkkaiset kiittäkää Riikka Purraa ja Perussuomalaisia verohelpotuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Matalapalkkaiset kiittäkää Riikka Purraa ja Perussuomalaisia verohelpotuksia.

    Matalapalkkaisten perheiden leikkaukset oli pakko tehdä, emme muuten olisi pystyneet pitämään vaalilupauksiamme suurista verohelpotuksista suuri tuloisille.

    Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia asia. Ymmärrätte nyt miksi olimme pakotettuja leikkaamaan pienituloisten perheiden tulotasosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Matalapalkkaiset kiittäkää Riikka Purraa ja Perussuomalaisia verohelpotuksia.

    Koko hallitus on vastuussa. Ihan siitäkin syystä,et tehdään kompromissi sulle mulle tyyliin..
    Tässä taas nainen uhrataan altaille. O ko tämäkin ahdistelua..

    Äänestä

Ketjun aloitus on sarkasmia.

Äänestä
  • Mutta täysin totta!

    1Äänestä

Itseasiassa kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään mikä on persujen ansiota mutta se että hallitus toteuttaa kokoomuspolitiikkaa johtuu siitä että kokoomus on pääpuolue ja orpo pääministerinä...

Äänestä
  • Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Voitte olla varmoja että aikansa näön vuoksi lakkoiltuaan liitot antavat kiltisti periksi kokoomuksen kiristyksille kuten esim. Kiinteistö veron kiristys joka tuntuu koko kansan kukkarossa...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Vai on vihervasemmiston ja Kokoomuksen syytä Riikka Purran ja Persujen valehtelu ja kannatajiensa kusetus.

    Miksi se olisi heidän syytä?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole mitään leikattu kuten persut lupasivat...

    Eli perustoimeentulosta ei ole mitään leikattu...

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Vai on vihervasemmiston ja Kokoomuksen syytä Riikka Purran ja Persujen valehtelu ja kannatajiensa kusetus.

    Miksi se olisi heidän syytä?

    "Itseasiassa kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään mikä on persujen ansiota"???

    Esim. Työttömyysturvaa leikattiin Persujen ajamana.

    Ensimmäisen sairaspäivän korvaus poistettiin. Persujen ansiosta sekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eli perustoimeentulosta ei ole mitään leikattu...

    Kokoomus olisi tästä leikannut ilman persuja...

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kokoomus olisi tästä leikannut ilman persuja...

    Koittakaa jo herätä todellisuuteen mikään ei muutu paremmaksi suomessa ennenkuin persuja on enemmistö eduskunnasta...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Tämä osoittaa vain sen että vihervasemmisto haluaa vain valtaa ei heitä oikeasti kiinnosta kansalaisten hyvinvointi päinvastoin tekevät mitä tahansa päästäkseen takaisin valtaan kansan oloja kurjistamaan ja itselleen verovaroja haalimaan häikäilemättömin keinoin milloin mihinkäkin vetoamalla ilmastohätätilaan ym. Ym....

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    "Itseasiassa kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään mikä on persujen ansiota"???

    Esim. Työttömyysturvaa leikattiin Persujen ajamana.

    Ensimmäisen sairaspäivän korvaus poistettiin. Persujen ansiosta sekin.

    Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään koska he saavat perustoimeentulon joka tapauksessa eikö mene perille vieläkään saat sossusta joka tapauksessa perustoimeentulon vai yritätkö vain valehdella täällä...

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kokoomus olisi tästä leikannut ilman persuja...

    Persut lupasivat olla leikkaamatta pienituloisilta , kokoomus ei luvannut.

    Miksi Persujen lupausten pettäminen olisi Kokoomuksen syy?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään koska he saavat perustoimeentulon joka tapauksessa eikö mene perille vieläkään saat sossusta joka tapauksessa perustoimeentulon vai yritätkö vain valehdella täällä...

    "Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään????"

    Entä Osa-aika työtä tekevä 2 lapsen perheenäiti.

    Perussuomalaisten tapa hoitaa valheensa, valehdella uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Kun kuitenkin arvostelee, niin tyhmempikin siitä sitten vissiin näkee, että sinä puhut palturia.

    Koko hallitus on voimakkaan arvostelun kohteena ja Kokoomus on saanut paljon kritiikkiä toiminnastaan. Kokoomuksen oikeistolainen talouspolitiikka on kuitenkin ollut tiedossa iät ja ajat. Se ei huijannut, vaikka toimiikin nyt typerästi. PS sen sijaan huijasi, mistä johtuen iso osa kritiikistä kohdistuu siihen. Totta kai kohdistuu; PS:n äänestäjät tilasivat jotakin ihan muuta kuin mitä saivat.

    Kortit ovat nyt pöydällä ja tiedämme, että PS:n talouspolitiikka on oikeistolaisempaa kuin Kokoomuksen. Seuraavissa vaaleissa sen kannattajakunta on hyvin toisenlainen kuin ennen vaaleja. Oletan, että muutosta on jo paljon tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole leikattu mitään????"

    Entä Osa-aika työtä tekevä 2 lapsen perheenäiti.

    Perussuomalaisten tapa hoitaa valheensa, valehdella uudestaan.

    Edelleen perustoimeentulo on kaikille sama...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Se että vihervasemmisto ei tätä tuo julki tarkoittaa vain sitä että vihervasemmisto on juonessa mukana kokoomuksen kanssa kun ei arvostele kokoomusta ollenkaan kyllä tämän tyhmempikin näkee ja se osoittaa vain sen että todellisuudessa vihervasemmisto on täysin mukana kokoomuksen kiristyksissä vaikka muuta kansalle näytteleekin...

    Kokoomus leikkaa pienituloisten etuisuuksista siinä kuin persutkin, mutta kokoomusta ei valehdellut vaaliepuheissaan muuta tekevänsäkään niin kuin persut.

    Rehellisiä ei yleensä syytetä, mutta epärehellisiä pettureita senkin edestä.

    Äänestä

  • "se että hallitus toteuttaa kokoomuspolitiikkaa johtuu siitä että kokoomus on pääpuolue ja orpo pääministerinä..."

    Toisin sanoen persut on hallituksessa vain taatakseen sen, etä kokoomus voi harjoittaa haluamaansa politiikkaaa.

    Hyvä persut!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole mitään leikattu kuten persut lupasivat...

    Persut sanoivat, että pienituloisten etuisuuksista leikkaaminen ei käy heille, ja kuten varmaankin tiedät, eivät pienituloiset ole kaikkein köyhimpiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kokoomus olisi tästä leikannut ilman persuja...

    Älä puhu omiasi.

    Jos persut ei olisi hallituksessa, olisi sen tilalla demarit, jolloin perusstoimeentulosta ei oltaisi leikattu eikä myöskään pienituloisilta niin anralla kädellä kuin nyt.

    Äänestä

Hallinnon virkahenkilöt syövät yhteiskuntaa suurelta osin . Erilaiset viikarit ovat pesiytyneet lihapatojen ääreen odottelemaan eläköitymistä tuottamatta yhteiskunnalle mitään lisäarvoa .

Äänestä

Matalapalkkaisten perheiden verohelpotukset 5-25 € kuussa. Ei kata edes ruuan hinnan nousua.

Matalapalkkaiset perheet ajatelkaa tarkoin jos aiotte uudelleen äänestää Perussuomalaisia.

Äänestä
  • Kannattaa tosiaankin ajatella ensiksi jos meinaa äänestää uudelleen Persuja.

    Äänestä

  • Ruuan hinnan nousu johtuu suoraan viherveroista jonka edellinen hallitus järjesti valitettavasti eikä tätä asiaa pystytä korjaamaan ennenkuin persuja on enemmistö eduskunnasta kokoomus ja rkp eivät suostu todelliseen muutokseen suomessa...

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ruuan hinnan nousu johtuu suoraan viherveroista jonka edellinen hallitus järjesti valitettavasti eikä tätä asiaa pystytä korjaamaan ennenkuin persuja on enemmistö eduskunnasta kokoomus ja rkp eivät suostu todelliseen muutokseen suomessa...

    Sillä ylipöhöttynyttä järjestelmää on karsittava ja tiivistettävä rajusti tai koko maan talous kyykkää...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sillä ylipöhöttynyttä järjestelmää on karsittava ja tiivistettävä rajusti tai koko maan talous kyykkää...

    Sitten ollaan kaikki leipäjonoissa...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sillä ylipöhöttynyttä järjestelmää on karsittava ja tiivistettävä rajusti tai koko maan talous kyykkää...

    Persut lupasivat kannattajilleen olla leikkaamatta pienituloisilta, Kokoomus ei luvannut.

    Miksi Persujen lupausten pettäminen ja leikkaaminen pienituloisilta olisi Kokoomuksen syy?

    Kertokaa nyt viimeinkin Perussuomalaiset kun niin ahkerasti muutenkin trollaatte palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Sitten ollaan kaikki leipäjonoissa...

    Ettekö vieläkään näe mihin vihervasemmiston järjetön talous ja maahanmuutto politiikka on tätä maata viemässä...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ettekö vieläkään näe mihin vihervasemmiston järjetön talous ja maahanmuutto politiikka on tätä maata viemässä...

    Nimittäin tilanne ei ole parantumassa persuja haukkumalla vaan päinvastoin pahenee ellei persuja aleta kuuntelemaan ja karsimaan niitä turhia menoja...

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ettekö vieläkään näe mihin vihervasemmiston järjetön talous ja maahanmuutto politiikka on tätä maata viemässä...

    Tulihan se sieltä. Maahanmuutto. Persujen patenttisyyllinen ongelmaan kuin ongelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Tulihan se sieltä. Maahanmuutto. Persujen patenttisyyllinen ongelmaan kuin ongelmaan.

    Tää nyt vaan on se isoin ongelma tässä maassa , ei pelkästään raha vaan myös tapa miten käyttäytyvät , eivät osaa elää "ihmisiksi" eivätkä näemmä opikkaan koskaan .

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ettekö vieläkään näe mihin vihervasemmiston järjetön talous ja maahanmuutto politiikka on tätä maata viemässä...

    Mutta purra ja orpohan ottavat paljon enemmän velkaa kuin edellinen hallitus ja paljon enemmän maahanmuuttajia lisäksi he leikkaavat,himoverottavat ja sotkevat työmarkkinat,terveydenhoidon siis kaiken he ovat tuhonneet suomen!

    Äänestä

Riikka Purran Persujen ajamat tuhansien eurojen verohelpotukset suuri tuloisille maksoivat monia miljoonia Suomen valtiolle ja veronmaksajille.

Äänestä
  • Persut ei tarvitse tridän köyhien sääliääniä. Ette edes äänestäneet meitä vaan vihervassareita.

    Me kannatamme ja snnamme tukemme hallituksessa Suurituloisille joilta saimme äänemme.

    Äänestä

Tottakai saan helpotuksia, kun töissä käyn ja kuvittele, vielä omalla autolla (matkakorvaukset)!
Mitä noihin kakaroitten harrastuksiin tuli, niin pennut harrasti ja paljon, mutta ei maksettu eli ihan ilmaseksi, urheilivat, uivat, pelasivat lätkää, hiihtivät jne... Oletko ikinä kuullut, että kunnat tekevät jääkenttiä kuntalaisiaan varten, verorahoilla tietenkin. Ei niistä tullut luusereita vaan ihan työssäkäyviä nuoria aikuisia veronmaksajia, järkeviä, omah asunnot, toki vielä pankin.

Äänestä
  • Myös matalapalkkaiset perheet käyvät töissä.

    Matalapalkkaisten perheiden verohelpotukset olivat 5-25€ suuruisia ja eivät kata edes ruuan hinnan nousua.

    Miten ostaisin sukset 11 vuotiaalle pojalleni kun jo ruoka laskukin on liikaa. Pojan haluamasta merkkfarkuista puhumattakaan.

    Vai pitäisikö tyytyä ostamaan vain käytetyt lenkkikengät kirpputorilta Persuneuvon mukaan ja käskeä odottamaan lumien sulamista?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Myös matalapalkkaiset perheet käyvät töissä.

    Kannattaa tosiaankin ajatella ennen kuin äänestää uudelleen Persuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Myös matalapalkkaiset perheet käyvät töissä.

    Matalapalkkaisten perheiden verohelpotukset olivat 5-25€ suuruisia ja eivät kata edes ruuan hinnan nousua.

    Miten ostaisin sukset 11 vuotiaalle pojalleni kun jo ruoka laskukin on liikaa. Pojan haluamasta merkkfarkuista puhumattakaan.

    Vai pitäisikö tyytyä ostamaan vain käytetyt lenkkikengät kirpputorilta Persuneuvon mukaan ja käskeä odottamaan lumien sulamista?

    Ano sosiaalitoimistosta sukset lapsellesi niinkuin kaikki muutkin vähävaraiset ovat joutuneet tekemään tähänkin asti sellaista elämä on "hyvinvointi"suomessa riippumatta siitä kuka kulloinkin on vallassa ja tulee olemaankin ellei eduskuntaan saada persu enemmistöä sillä vihervasemmisto ei marssi suomalaisten mummojen ja vähävaraisten puolesta ainoastaan ulkomaalaisten valitettavasti...

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset ajattelivat näin ennen vaaleja pienituloista perheistä ja heidän auttamisestaan.

    https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset vaalien jälkeen käskevätkin mennä sosisalitoimistoon kun Purran ajamat leikkaukset ajoivat matalapalkkaiset perheet ahdinkoon.

    Muistakaa tämä pienituloiset perheet jos aiotte uudelleen äänestää Persuja.

    Muistun virkistämiseksi niin pienituloisille Perheille kuin Suurituloisille Persu johtajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jostakin oli pakko leikata suurituloisille Riikka Purran ajamat tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Annoit äänesi ja Riikka Purra sai mandaatin tehdä mitä haluaa.

    Miksi äänestit meitä jos kyyti ei kelpaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Myös matalapalkkaiset perheet käyvät töissä.

    Matalapalkkaisten perheiden verohelpotukset olivat 5-25€ suuruisia ja eivät kata edes ruuan hinnan nousua.

    Miten ostaisin sukset 11 vuotiaalle pojalleni kun jo ruoka laskukin on liikaa. Pojan haluamasta merkkfarkuista puhumattakaan.

    Vai pitäisikö tyytyä ostamaan vain käytetyt lenkkikengät kirpputorilta Persuneuvon mukaan ja käskeä odottamaan lumien sulamista?

    Kun lähdet kirpparille ostamaan pojallesi lenkkareita, niin toimi nopeasti ettei Riikka Purra ole ehtinyt napata niitä sieltä omille lapsilleen samalla, kun on köynyt katselemassa sieltä itselleen mekkoa.

    Äänestä

Joko vihervasemmisto on kokoomuksen kelkassa tai kokoomuslaiset trollaa täällä esiintyen köyhinä sillä kokoomusta ja arpoahan tässä pitäisi arvostella eikä persuja jotka saivat sentään kaikkein vähävaraisimpien tulon turvattua hallitusneuvotteluissa...

Äänestä
  • Ei Kokoomus luvannut olla leikkaamatta pienituloisilta, muistaako Persut? Miksi kukaan voi syyttää Kokoomusta siitä mitä ei ole luvannut.

    Persuille muistun virkistämiseksi. Kuuntele erityisesti mitä Riikka Purra kertoo mikä erottaa Persut Kokoomuksesta.

    https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Ei Kokoomus luvannut olla leikkaamatta pienituloisilta, muistaako Persut? Miksi kukaan voi syyttää Kokoomusta siitä mitä ei ole luvannut.

    Persuille muistun virkistämiseksi. Kuuntele erityisesti mitä Riikka Purra kertoo mikä erottaa Persut Kokoomuksesta.

    https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617

    Ja edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole mitään leikattu eikö mene umpiluuhun perille...

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ja edelleen kaikkein vähävaraisimmilta ei ole mitään leikattu eikö mene umpiluuhun perille...

    No miksi sitten matalapalkkaiselta yksinhuoltajalta on on leikattu?

    Vai tarkoitatko ainoastaan kodittomia juoppoja ja huumeidenkäyttäjiä joilta ei ole leikattu?

    Mut rikkaat huumepomot leikkaavat huumeitakin kun lastit saapuvat Suomeen.

    Äänestä

Koko maan talous on vaarassa mutta kokoomuksella ja rkpllä ei ole kanttia leikata niistä turhista hyväveli viroista ja herrojen ylisuurista palkoista että saataisiin talous tasapainoon se on suurin ongelma tällä hetkellä me elämme yli varojemme ja ulkolaisen halpatyövoiman haaliminen tänne vain pahentaa tilannetta mutta muuta ratkaisua eivät keksi paniikissaan...

Äänestä
  • Ay pamput yhtä tyhmiä näyttäisivät esimerkkiä ja puolittaisivat omistamiensa vuokraasuntojen vuokrat niin saataisiin suomi nousuun mutta ei niin ei saavutetuista eduista ei jousteta vaikka koko maan talous tuhoutuisi...🤦

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ay pamput yhtä tyhmiä näyttäisivät esimerkkiä ja puolittaisivat omistamiensa vuokraasuntojen vuokrat niin saataisiin suomi nousuun mutta ei niin ei saavutetuista eduista ei jousteta vaikka koko maan talous tuhoutuisi...🤦

    Korruptio ja pohjaton ahneus tuhoaa koko maan...

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Korruptio ja pohjaton ahneus tuhoaa koko maan...

    Kaikki vallassa olevat ja olleet ovat aivan yhtä syyllisiä tähän tilaan peilistä se syyllinen löytyy...

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kaikki vallassa olevat ja olleet ovat aivan yhtä syyllisiä tähän tilaan peilistä se syyllinen löytyy...

    Mutta muistatteko vielä mitä Riikka Purra kertoi ennen vaaleja?

    https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo

    Ja mitä hän kertoi vaalien jälkeen.

    Kannattaa katsoa video tarkkaan jos on uudestaan äänestämässä Persuja ja työskentelee matalapalkkaisilla aloilla.

    Jos on suurituloinen niin kannattaa äänestää uudelleen Suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset ajanutta hallitusta.

    Äänestä

Sori vaan. Matalapalkkaiset ovat vasureita. Persut ovat keskiluokkaa.

Äänestä
  • Huono Provo...

    Äänestä

Eläminen ja asuminen on liian kallista suomessa meillä ei ole mitään mahdollisuutta kilpailla halpamaita vastaan ja uutta nokiaa ei ole eikä tule viimeinen sammuttaa valot....

Äänestä

Moni voi ajatella että euhun liittyminen oli paha virhe ja päättäjät kuvittelevat että asiat järjestyvät kun vastuu siirretään eulle mutta eihän se niin mene meidät kupataan kuiviin ja heitetään tunkiolle maanpetturit vetävät liiveihinsä minkä kerkeevät vielä kun jotain saavat kohta ei ole mistä ottaa...

Äänestä

Persut lupasivat, Kokoomus ei luvannut.

Miksi lupausten pettäminen olisi Kokoomuksen syy?

Kertokaa nyt viimeinkin Perussuomalaiset kun niin ahkerasti muutenkin trollaatte palstalla.

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

Matalapalkkaiset perheet ottakaa yhteyttä Persujen trollitehtaaseen ja Kiäh trolliin.

Persujen trollitehdas maksaa kunnon korvauksen!

Äänestä

Mikään ei muutu paremmaksi suomessa ennenkuin persuja on enemmistö eduskunnasta...

Äänestä

Persujen jatkuva valehtelu on tiputtanut Halla-ahon kannatuksen pienemmäksi kuin Persupuolueen kannatus.

Äänestä

Miksi Kokoomus olisi vastuussa Persujen valehtelusta?

Äänestä

Kertookaa nyt viimeinkin. Miksi Kokoomus olisi vastuussa Persujen valehtelusta?

Äänestä
  • Miksi Persut jättävät vastaamatta?

    Ketjussa on kuitenkin yli 300 lukijaa.

    Äänestä

  • Kokoomus on pettänyt. Ei ole Riikka Purran syy!

    Kokoomus on pettänyt aina lupauksensa, Persut ei koskaan.

    Jussi Halla-aho numero 5

    Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia asia!

    Perussuomalaista Perusrehellisyyttä

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kokoomus on pettänyt. Ei ole Riikka Purran syy!

    Kokoomus on pettänyt aina lupauksensa, Persut ei koskaan.

    Jussi Halla-aho numero 5

    Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia asia!

    Perussuomalaista Perusrehellisyyttä

    🤣😂😂🤣😅😅🤣

    Kuka uskoo? 😂😂😅🤣😅😂😂

    Äänestä

Slurps 💦 laitettiin valehtelemaan julkisesti Jussin puolesta.

Äänestä

Kannattaa tosiaankin ajatella ennen kuin äänestää.

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Vasta vaalien jälkeen leikataan taas Riikka Purran johdolla matalapalkkaisilta perheiltä.

Kerkiätte hyvin äänestä meitä Perussuomalaisia ja Jussia ensiksi!

Äänestä

Ajatelkaa tarkoin ennenkuin meinaatte äänestää Persuja uudelleen, kiitos.

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

Matalapalkkaiset perheet ajatelkaa tarkoin jos aiotte äänestää uudelleen Persuja?

Äänestä
  • Riikka Slurps 💦 Purra ajoi ennennäkemättömän suuret verohelpotukset rikkaille.

    Suurituloiset eivät ole koskaan Suomen historian aikana saaneet noin suuria verohelpotuksia. Useita tuhansia.

    Persujen mielestä matalapalkkaiset perheet voivat kiristää vyötä ja mennä kirpputorille.

    Äänestä

  • Äärioikealla oleva Nalle Walhroos kehui Perussuomalaisten ajamaa hyvätuloisten suosimis politiikkaa

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset ajoivat heti valtaan päästyään suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Duunariperheet tinkikää lastenne harrastuksista ja tulevaisuudesta jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

    Suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset maksoivat satoja miljoonia euroja, jostakin ne eurot on leikattava.

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset

    Äänestä

Me matalapalkkaiset olemme valmiit kestämään taloudellista kurjuutta kunhan raiskaajat, murhaajat ja ryöstelijät saadaan karkoitettua kotimaihinsa. Köyhyydestä voi aina nousta pois mutta kerran monikultilla tuhottua maata ei saada nousuun ilman raakaa ja veristä sisällis sotaa.

Äänestä
  • Miksi Persut ei tee mitään?

    Riikka Slurps Purra ajaa vain suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Matalapalkkaisille perheille suuret leikkaukset.

    Siinä Persujen teot!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Miksi Persut ei tee mitään?

    Riikka Slurps Purra ajaa vain suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Matalapalkkaisille perheille suuret leikkaukset.

    Siinä Persujen teot!

    Ajatelkaa matalapalkkaiset perheet tarkasti ennen kuin ensi kerralla äänestätte uudelleen Perussuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Miksi Persut ei tee mitään?

    Riikka Slurps Purra ajaa vain suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Matalapalkkaisille perheille suuret leikkaukset.

    Siinä Persujen teot!

    Eivät sentään ole aktiivisest haalimassa ja lennättämässä aavikolta raiskaajia Suomeen. Miten sosiaalidemokraatit voivat vihata noin omaa kansaansa jotta kohtelevat työläisiä näin. Kauhea puolue joka on kääntänyt takkinsa täysin entisiä kannattajiaan kohtaan. Marin oli se viimeinen niitti, varasti kansan rahat ja karkasi viettämään luksus elämää ulkomaille. Sydän murtuu kun ajattelee mitä hyvää olisi voitu hankkia Marinin luksus vaatteisiin ja ykkösluokan lentolippujen hinnalla.

    Äänestä

Avoin kirje??? Höpö höpö. Avointa äärivasemmistolaista propagandaahan tuo on ;)

Äänestä
  • Täyttä totta!

    Äänestä

Ilkka Slurps 💦 Purra ajoi Hyväosaisille tulossa historian suurin veronkevennys.

Suurituloiset eivät ole koskaan Suomen historian aikana saaneet noin suuria verohelpotuksia. Useita tuhansia.

Riikka Purra laittoi Rikkaiden varohelpotusten maksajaksi Suomen matalapalkkaiset perheet.

Purra näin se käy.
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617

Äänestä

Oletteko kyllästynyt Persujen öyhötykseen?

On olemassa maltillinen vaihtoehto!

Kokoomus

Äänestä

Ajatelkaa matalapalkkaiset perheet uudelleen ja tarkasti ennen kuin ensi kerralla äänestätte uudelleen Perussuomalaisia.

Äänestä

Kyllähän hallituksen päätökset ovat monelta osin palkansaaja­­vastaisia”, sanoo ay-perus­suomalaisten puheenjohtaja Ari Perämaa

Äänestä
  • Tiedetään

    Äänestä

Persut kusettivat matalapalkkaiset perheet.

Äänestä

Duunariperheet, nyt kannattaa ajatella jos aiotte äänestää uudelleen Persuja.

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    👍👍

    👍👍

    Äänestä

Kun Marx kirjoitti englantilaisesta teollisuuden noususta ja työläisten asemasta sen kehityksessä, keksi joku hyödyntää hajottamisen periaatteen luomalla virka ja toimihenkilökunnan, kuukausipalkan, rusetteineen ja kravatteineen. Eli riittävän laaja pikkubyrokraatti järjestö joka kilpaili palkka yms etuuksista. Eikä kuulunut proletarismiin...

Äänestä

Eihän matalapalkkaisten verotuksesta olla mitään vähentämässä, päin vastoin. Palkan verotuksesta vähennetään kaikissa palkkaluokissa.

Äänestä
  • Tuhansien eurojen suurituloisten verohelpotukset pilasivat Jussi Halla-ahon mahdollisuudet toiselle kierrokselle.

    Suurituloiset on Kokoomuksen talutusnyörissä eikä sieltä heru ääniä Persuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Tuhansien eurojen suurituloisten verohelpotukset pilasivat Jussi Halla-ahon mahdollisuudet toiselle kierrokselle.

    Suurituloiset on Kokoomuksen talutusnyörissä eikä sieltä heru ääniä Persuille.

    Persut kusettivat matalapalkkaiset perheet.

    Äänestä

Tämä on silmiä avaava persujen kulisseja kaatava ketju.

Äänestä

Kovaa tekstiä Perussuomalaisilta. Käskevät matalapalkkaisia tinkimään lasten harrastuksista ja samalla suurituloisille annetaan tuhansien eurojen verohelpotukset.

Äänestä
  • Pienipalkkaisten palkkoja ei ole pienennetty. He saavat edelleen työstään samansuuruista palkkaa. Ainoastaan sosiaaliavustukset pienenevät, nehän on harkinnanvaraista tuloa.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Pienipalkkaisten palkkoja ei ole pienennetty. He saavat edelleen työstään samansuuruista palkkaa. Ainoastaan sosiaaliavustukset pienenevät, nehän on harkinnanvaraista tuloa.

    Eikö Persut edes tiedä mitä ovat päättäneet?
    "Heidän ansiotulonsa pysyvät ihan samanlaisina."????

    Seuraavan kerran kuin matalapalkkainen sairastaa, menee ensimmäisen päivän palkka suoraan tuhansien eurojen verohelpotuksiin suurituloisille. Esimerkiksi Riikka Purralle ja Jussi Halla-aholle.

    Riikka Slurps 💦 Purra

    Matalapalkkaiset perheet tinkikää lastenne harrastuksista

    Riikka Slurps 💦 Purra ei ole mikään Ribin Hood.

    Riikka Slurps 💦 Purra varastaa köyhiltä ja jakaa sen suurituloisille.

    Ajatelkaa tarkoin jos aiotte äänestää uudelleen Riikka Purraa ja Persuja.

    Äänestä

Kuka rahoittaa suurituloisten verohelpotuksia?

Äänestä
  • tAI Lapsiperheiden loisimistsa tai lakkolijoiden joutenoloa?

    Äänestä

Sanna YÖKSIS 💦 Marin ei ole mikään Ribin Hood. Tl. Näyttää ihan nauden ribsirimpsulta tuulinarussa.

Pelkkä rasvattoman lihan näkeminen OKSETTAA siksi sanon yöksis Laiha-Marinille: Skeletorin esikuvalle(jota lapsena pelkäsin)
💦

Ää

Äänestä

Persuja kiukuttaa kovasti!

🤣😅😂

Äänestä

Persuja kiukuttaa kovasti. 🤣😅😂

Äänestä
  • Ajatelkaa tarkoin jos aiotte äänestää uudelleen Riikka Purraa ja Persuja.

    🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Ajatelkaa tarkoin jos aiotte äänestää uudelleen Riikka Purraa ja Persuja.

    🤔🤔🤔🤔

    Riikka Slurps 💦 Purra varastaa köyhiltä ja jakaa sen suurituloisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Riikka Slurps 💦 Purra varastaa köyhiltä ja jakaa sen suurituloisille.

    Ei ole Riikka Slurps 💦 Purrassa Robin Hoodin luonnetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Ei ole Riikka Slurps 💦 Purrassa Robin Hoodin luonnetta.

    Riikka Purra varastaa duunarien lapsilta itselleen.

    Tinkikää matalapalkkaiset perheet lastenne harrastuksista.

    Suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset maksoivat miljoonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Ei ole Riikka Slurps 💦 Purrassa Robin Hoodin luonnetta.

    No ei todellakaan ole.

    Riikka Slurps 💦 Purra kertoi julkisesti netissä haluavansa ampua ulkomaalaisten äitien lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00151 kirjoitti:

    No ei todellakaan ole.

    Riikka Slurps 💦 Purra kertoi julkisesti netissä haluavansa ampua ulkomaalaisten äitien lapsia.

    Kannattaa miettiä uudelleen jos aiotte äänestää uudelleen Riikka Purraa ja Persuja 🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

Riikka slurps 💦 runnoo, tekee työttömiä ennätys tahtiin. 😂🤣😅
😱😱😱
Riikka Purra ja hallitus hankkinut jo 32.000 Uutta työtöntä vuodentakaiseen verrattuna, hyvin menee.
🤔🤔🤔🤔🤔

Äänestä
  • Riikka tosiaan runnoo 32.000 työtöntä enemmän kuin viime vuona tähän aikaan.
    🤔🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Riikka tosiaan runnoo 32.000 työtöntä enemmän kuin viime vuona tähän aikaan.
    🤔🤔🤔🤔🤔

    Kannattaa oikeasti ajatella uudelleen jos aikoo vielä äänestää Riikka slurps 💦 Purraa ja Persuja.🤔🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

Mm. Puheenjohtaja Riikka Slurps 💦 Purra ja Jussi Halla-aho olivat vakiovieraita avoimesti rasistisen ja äärioikeistolaisen Suomen Sisun kokouksissa.

Äänestä
  • 🤔🤔🤔

    Äänestä

Kannattaa ajatella ensin ja vasta sitten äänestää.

Äänestä
  • Riikka spermaPurra ja Persut

    Duunariperheet tinkikää lastenne harrastuksista

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Riikka spermaPurra ja Persut

    Duunariperheet tinkikää lastenne harrastuksista

    Se on avointa rasismia kun lapsien ampumisen syyksii riittää että äiti on ulkomaalainen.
    😱
    Riikka Spermaturpa 💦 kertoi avoimesti halustaan ampua ulkomaalaisten äitien lapsia.
    😱
    Ajatelkaa äidit tarkoin uudelleen jos aiotte äänestää vielä Riikka Purraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Se on avointa rasismia kun lapsien ampumisen syyksii riittää että äiti on ulkomaalainen.
    😱
    Riikka Spermaturpa 💦 kertoi avoimesti halustaan ampua ulkomaalaisten äitien lapsia.
    😱
    Ajatelkaa äidit tarkoin uudelleen jos aiotte äänestää vielä Riikka Purraa.

    Sairasta Riikka Purra, todella sairasta. Lapsen ampumisen syyksi riittää että äiti on ulkomaalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Sairasta Riikka Purra, todella sairasta. Lapsen ampumisen syyksi riittää että äiti on ulkomaalainen.

    Lapsen ampumisen syyksi Riikka Purran mukaan riittää että lapsen äiti on ulkomaalainen.😱

    Hitlerin oppien mukaan parhaiten juutalaisista päästään eroon tappamalla heidän lapset.😱

    Mitä yhteistä on Purralla ja Hitlerillä? Molemmat ovat äärioiekeistoa.😱😱😱

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Lapsen ampumisen syyksi Riikka Purran mukaan riittää että lapsen äiti on ulkomaalainen.😱

    Hitlerin oppien mukaan parhaiten juutalaisista päästään eroon tappamalla heidän lapset.😱

    Mitä yhteistä on Purralla ja Hitlerillä? Molemmat ovat äärioiekeistoa.😱😱😱

    🤔🤔🤔

    Äänestä

Suomen äidit ajatelkaa tarkoin uudelleen jos aiotte äänestää vielä Riikka Purraa ja Persuja.🤔🤔🤔

Äänestä
  • Kun kaikki pitää muutenkin nuorille äidelle selittää ja valmiiksi pureskella - ajatelkaa joskus omilla aivoilanne, äitit 🤔🤔🤔

    Ei se ajatelkaas, lapsislisäkään taivaista tipahsa, kuten marininaikaann! täit 🤔🤔🤔

    Äänestä

Duunari Persut, lopettakaa valittaminen Riikka Purran politiikasta. Annoitte äänenne joten turhaan valitatte.

Äänestä
  • Riikka spermaPurra käski meidän työtätekevien äitien tinkiä lastemme harrastuksista ja tulevaisuudesta. Tingitään mielummin Persujen kannatuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Riikka spermaPurra käski meidän työtätekevien äitien tinkiä lastemme harrastuksista ja tulevaisuudesta. Tingitään mielummin Persujen kannatuksesta.

    👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    👍👍👍

    👍👍

    Äänestä

  • Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsi­tervehdyksiä – näin Lindtman selittää
    Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, en ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsi­tervehdyksiä – näin Lindtman selittää
    Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, en ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.

    👍👍

    Äänestä

Jatketaan leikkaamista Persujen kannatuksesta jotta saadaan Suomi kuntoon.🇫🇮

Äänestä

Jatketaan leikkaamista Persujen kannatuksesta
-erotaan aammattiliitosta

jotta saadaan Suomi kuntoon.🇫🇮

Marsitaan töihin lakoista huolimatta ja viedään työhön työttmiä ja eläkeläisiä

Äänestä
  • 👍👍

    Äänestä

Jatketaan leikkaamista Persujen kannatuksesta
tehdään heidät toive ja
-erotaan aammattiliitosta

jotta saadaan Suomi kuntoon.🇫🇮

Marsitaan töihin lakoista huolimatta ja viedään työhön työttmiä ja eläkeläisiä
Me emme tarvitse huvikseen hiitäviä ay-pomoja
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8bc91803-cfc0-489b-95cc-413e91dcc41f
ynnä muita merkkivaatehomoja vaan töitä

Äänestä
  • 👍👍 Kaunis runo

    Liitän aina 👍👍 vain peukkokommenttieni jatkeeeksi tästä lähtien !

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    👍👍 Kaunis runo

    Liitän aina 👍👍 vain peukkokommenttieni jatkeeeksi tästä lähtien !

    Persujen trollitehtaan olemassa olosta kertoi jo Alexander Stubb ennen vaaleja.

    Äänestä

Nyt leikataan Persuilta...

Äänestä

Jee

Äänestä

Emme leikkaa lastemme harrastuksista.

Leikkaamme mielummin Riikka Spermaturvan ja Persujen kannatuksesta.

Vasta 4% leikattu. Lisäleikkauksia tarvitaan jotta lapsemme voivat harrastaa kuten mekin harrastimme lapsina.

Äänestä

Persujen vaalilupaukset duunareille oli ainoastaan Persuhuumoria 🤣

Äänestä
  • Olette te Persut sekaisin. Matalapalkkaiset Perheet tekevät työtä pienemmällä palkalla. Ei ongelma ratkea sillä että matalapalkkaiset Perheet tekisivät 6 päivän työviikkoa 10 tuntia päivässä. Silloin perheiden lapset joutuisivat elämään ilman jaksavia ja tukevia vanhempia.

    Eikö kouluampuminen avannut Persuilla edes toistaa silmää hieman?

    Äänestä

Riikka Purra ja Perussuomalaiset jatkavat valitsemallaan öyhötyksen ja valheen tiellä.

Äänestä

Persut kusetti äänestäjät 👎

Äänestä
  • Ja pahasti

    Äänestä

  • Persut jatkaa valitsemallaan öyhötyksen ja valheen tiellä 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Persut jatkaa valitsemallaan öyhötyksen ja valheen tiellä 🤣

    Todellakin PERSUÖYHÖTYSTÄ 🤣

    Äänestä

Vaalilupauksemme oli vain Persuhuumoria 🤣

Äänestä
  • Oletteko kyllästynyt Persujen öyhötykseen ja valheisiin?

    Tervetuloa Kokoomukseen

    Äänestä

Vaalilupausten pitäminen on meille Perussuomalaisille kunnia asia

Riikka Purra ja Perussuomalaiset

Äänestä

Aloittaja on ostanu tokmannilta ristallipallon. Pakko, ku sai halvalla 😉

Äänestä

Tinkikää lastenne harrastuksista ja tulevaisuudesta

Riikka Purra ja Perussuomalaiset

Lopettakaa duunarit valittaminen ja otakaa toinen työ illaksi Jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

Äänestä

Vasemmisto haluaa leikata matalapalkkaisten perheiden lasten harrastuksista ja tulevaisuudesta.

Meille Perussuomalaisille se ei käy!

Riikka Purra ja Perussuomalaiset

Äänestä
  • Oho?

    😱😱😱

    Äänestä

Tinkikää lastenne harrastuksista ja tulevaisuudesta jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin

Riikka Purra ja Perussuomalaiset

Äänestä
  • Vetäytykää yhä enemmän neljän seinän sisään koska klops-klops ja nats-nats

    Äänestä

Tämä asia ihmetyttää?

Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia asia

Riikka Purra ja Perussuomalaiset

Äänestä

Äärioikealla oleva Nalle Walhroos kehui Perussuomalaisten ajamaa hyvätuloisten suosimis politiikkaa

Riikka Purra ja Perussuomalaiset ajoivat heti valtaan päästyään suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset.

Duunariperheet tinkikää lastenne harrastuksista ja tulevaisuudesta jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

Suurituloisten tuhansien eurojen

Äänestä
  • 😱😱😱

    Äänestä

Riikka puhui varmasti niin totta kuin vain osasi.

Äänestä

Kusetuksen maksaa lopulta kuitenkin kusettajat 🤣

Äänestä
  • Jussi Halla-aho ja Riikka Purra olivat vakiovieraita kunniakkaan, avoimesti rasistisen ja äärioikeistolaisen Suomen Sisun toiminnassa.

    Miksi punikit yrittävät salata Suomen Sisun olemassa olon?

    Äänestä

  • Anonyymi00220 kirjoitti:

    Jussi Halla-aho ja Riikka Purra olivat vakiovieraita kunniakkaan, avoimesti rasistisen ja äärioikeistolaisen Suomen Sisun toiminnassa.

    Miksi punikit yrittävät salata Suomen Sisun olemassa olon?

    varmasti niin salata kuin vain osasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    varmasti niin salata kuin vain osasi.

    Miksi punikit yrittävät salata Suomen Sisun olemassa olon?

    Suomen Sisun kunniajäsen Jussi Halla-aho ja Riikka Purra olivat vakiovieraita kunniakkaan, avoimesti rasistisen ja äärioikeistolaisen Suomen Sisun toiminnassa.

    Miksi punikit yrittävät salata Suomen Sisun olemassa olon?

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

Persut saivat äänisaaliinsa suurituloisilta.

Jopa Nalle Wahlroos kehui henkilökohtaisesti Riikka Purraa ja Perussuomalaisia suurituloisia suosivalla hallituspolitiikalla.

Arvonlisävero on tasavero ja erityisen mieleinen miljonääreille.

Hienoa työtä Riikka Purra ja Perussuomalaiset.👍👍👍

Äänestä
  • 😨😨😨

    Äänestä

  • Anonyymi00225 kirjoitti:

    😨😨😨

    Äärioikealla oleva Nalle Walhroos kehui Perussuomalaisten ajamaa hyvätuloisten suosimis politiikkaa

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset ajoivat heti valtaan päästyään suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset.

    Duunariperheet tinkikää lastenne harrastuksista ja tulevaisuudesta jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

    Suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset maksoivat satoja miljoonia euroja, jostakin ne eurot on leikattava.

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Persut kusetti äänestäjänsä

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    🤣🤣🤣

    Ja sit se kävikin heti vaalien jälkeen

    😱😱

    Äänestä

  • Anonyymi00233 kirjoitti:

    🤣🤣🤣

    Ja sit se kävikin heti vaalien jälkeen

    EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Riikka Spermaturpa 💦 Purra

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    EMME LÄHDE MUKAAN SELLAISEEN HALLITUKSEEN JOKA LEIKKAA VÄHÄVARAISILTA.

    Riikka Spermaturpa 💦 Purra

    Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia asia 🤣🤣🤣

    Äänestä

Arvoisat Kelan ja sossun vassariasiakkaat. Leikkaukset on pakko tehdä, koska teidän määränne on noussut rajusti ja kaikille ei nykyisiä tukia riitä

Äänestä
  • Ajatelkaa tarkoin uudelleen jos aiotte edelleen äänestää Riikka Purraa ja Perussuomalaisia 🤔🤔🤔🤔🤔🤔🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00239 kirjoitti:

    Ajatelkaa tarkoin uudelleen jos aiotte edelleen äänestää Riikka Purraa ja Perussuomalaisia 🤔🤔🤔🤔🤔🤔🤔

    Unkarin pääministerin Victor Orbanin Venäjämielinen puolue liittyy samaan ryhmään perussuomalaisten kanssa.
    😱😱
    ???

    Äänestä

Faktat:
Unkarin pääministerin Victor Orbanin Venäjämielinen puolue liittyy samaan ryhmään perussuomalaisten kanssa.
😱😱

Äänestä

Eihän kukaan ole leikkaamassa matalapalkkaisilta mitään, arvonlisäveron nosto ehkä osuu heihin kyllä eniten. Sosiaalipummeilta leikataan.

Äänestä
  • Matalapalkkaiset perheet tinkikää lastenne harrastuksista jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Matalapalkkaiset perheet tinkikää lastenne harrastuksista jos rahanne ei riitä nousseisiin elinkustannuksiin.

    Riikka Purra ja Perussuomalaiset

    Riikka Purran ja Perussuomalaisten suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään maksoivat satoja miljoonia.

    Jostakin ne rahat oli leikattava.

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Jäi kusetuksen maku...

    Äänestä

Vaalilupauksemme oli PERSUHUUMORIA 🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Matalapalkkaisten leikkaukset oli pakko tehdä. Emme olisi muuten pystyneet rahoittamaan suurituloisten tuhansien eurojen verohelpotuksia. Ne maksoivat monia miljoonia Suomen valtiolle ja veronmaksajille.

Saittehan te pienituloiset myös verohelpotuksia jotka kattavat osan ruuan hinnan noususta. Suurituloisten verohelpotus talkoisiin on osallistuttava jokainen matalapalkkainen.

Ja ei ne teihin kohdistuneet leikkaukset olleet kuin muutaman satasen. Tinkikää vaikka lastenne harrastuksista jos ette muusta pysty tinkimään.

Ajatelkaa matalapalkkaiset perheet tarkasti ennen kuin ensi kerralla äänestätte uudelleen Perussuomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu