Kerron pienen stoorini, joten voitte arvoida olenko "menetetty tapaus"..
Olen 26-vuotias nainen, en mikään painajainen joskaan en mallimitoissa millään tavalla myöskään. Pienikokoinen mutta sopusuhtainen kai.
Aikuiselämäni ensimmäinen vakava miessuhde kesti 21v:sta 25.v:ksi eli neljä vuotta, jonka aikana kihlauduimme. Päädyimme eroon sillä mies petti. Olen nyt vuoden ollut sinkkuna, ja päässyt sydänsuruistani eroon.
Tässä välillä olen seurustellut lyhyesti kaksi kertaa, mutta homma on kaatunut kai tunteiden epävarmuuteen, tai siihen että en ole lopulta ollutkaan valmis.
Nyt olo on tuntunut jo kuukausia "ikävän" itseriitoiselta. Baareissa on tullut käytyä n. 2krt/kk mutta sieltä ei ole tassuun tarttunut ketään ihan omasta halusta. Lähinnä olen helpottunut jos seuraavana aamuna herään yksin omasta sängystäni.. En tunne kaipaavani miestä, ajattelen vain suhteiden huonoja puolia, kuten pettymisiä, pettämisiä, riitoja, väärinymmärryksiä, epävarmuutta.. En tiedä miksi mieleni on yhtäkkiä muuttunut näin radikaalisti. Vielä puoli vuotta sitten itkin yksinäisyyttäni ja oman kullan kaipuuta yksin sängyssäni sunnuntaiaamuisin.
Serkkuni sai lapsen äskettäin, mutta se ei liikuttanut mitään äidillisiä tunteita minussa, vaikka suhteen aikana podin kovaa vauvakuumetta.
Voiko mieleni vielä muuttua vai eikö tästä ole enää paluuta? Olen kai vetänyt jonkinlaisen suojakuoren ylleni, koska vältän flirttaamasta kenenkään kanssa, enkä tahdo ottaa enää edes katsekontaktia miehiin.
Eikö suhtautumisen pitäisi mennä juuri toisinpäin?
Olen paikannut murtuneen sydämeni ja nautin taas elämästä ja olen itsevarma, eikö minun pitäisi juosta riemuiten vähäpukeisena miesten mereen nyt kesänkin ollessa kauneimmillaan?
Olenko siirtymässä ikisinkkuuteen?
Olen 26-vuotias nainen, en mikään painajainen joskaan en mallimitoissa millään tavalla myöskään. Pienikokoinen mutta sopusuhtainen kai.
Aikuiselämäni ensimmäinen vakava miessuhde kesti 21v:sta 25.v:ksi eli neljä vuotta, jonka aikana kihlauduimme. Päädyimme eroon sillä mies petti. Olen nyt vuoden ollut sinkkuna, ja päässyt sydänsuruistani eroon.
Tässä välillä olen seurustellut lyhyesti kaksi kertaa, mutta homma on kaatunut kai tunteiden epävarmuuteen, tai siihen että en ole lopulta ollutkaan valmis.
Nyt olo on tuntunut jo kuukausia "ikävän" itseriitoiselta. Baareissa on tullut käytyä n. 2krt/kk mutta sieltä ei ole tassuun tarttunut ketään ihan omasta halusta. Lähinnä olen helpottunut jos seuraavana aamuna herään yksin omasta sängystäni.. En tunne kaipaavani miestä, ajattelen vain suhteiden huonoja puolia, kuten pettymisiä, pettämisiä, riitoja, väärinymmärryksiä, epävarmuutta.. En tiedä miksi mieleni on yhtäkkiä muuttunut näin radikaalisti. Vielä puoli vuotta sitten itkin yksinäisyyttäni ja oman kullan kaipuuta yksin sängyssäni sunnuntaiaamuisin.
Serkkuni sai lapsen äskettäin, mutta se ei liikuttanut mitään äidillisiä tunteita minussa, vaikka suhteen aikana podin kovaa vauvakuumetta.
Voiko mieleni vielä muuttua vai eikö tästä ole enää paluuta? Olen kai vetänyt jonkinlaisen suojakuoren ylleni, koska vältän flirttaamasta kenenkään kanssa, enkä tahdo ottaa enää edes katsekontaktia miehiin.
Eikö suhtautumisen pitäisi mennä juuri toisinpäin?
Olen paikannut murtuneen sydämeni ja nautin taas elämästä ja olen itsevarma, eikö minun pitäisi juosta riemuiten vähäpukeisena miesten mereen nyt kesänkin ollessa kauneimmillaan?
Olenko siirtymässä ikisinkkuuteen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itselläni olin myös neljän vuoden suhde (20-24v) . Ensimmäiset puoli vuotta meni surkutellessa, ikävöidessä, tuskastellessa yksinäisiä iltoja jne. Sitten seuraavat puoli vuotta meni totutellessa, itsenäistyessä, oman polun löytämisessä. Sitten olinkin samassa tilanteessa kuin sinä. Eli sitä osasi viihtyä itekseen, arvosti itsenäisyyttä, rauhaa, vapautta, omaa määräysvaltaa jne.
Mutta nyt kun erosta on jo reilu kaks vuotta, niin sitä kaipaa taas tosi paljon sitä kunnon parisuhdetta, seurustelua, sylikkäin nukahtamista, tuttua seksiä, seuraa sohvalle, seuraa ruokapöytään jne.
Eli oon lähes varma, että sullakin taas kaipuu parisuhteeseen alkaa jossain vaiheessa kunhan ensin olet nauttinut tuosta elämänvaiheesta.
Meitä taitaa olla monia samalaisen kaaren läpikäynyttä. Vuosi tuntuu olevan tarpeen tilanteen käsittelyyn (vähintään) .. sitten onkin jo tottunut vallitsevaan tilanteeseen ja osaa jo nauttiakin siitä.
Turhan negatiivisesti kirjoitin, yritin vain saada pointtini esille. Tämä olotila on oikein hyvä, ja ansaitsen sen kaikesta surusta selvittyäni.
Nytpä sitä lienee valmis ja vahva uuteen suhteeseen jos sellainen eteen tulee. Ei ole epätoivoinen, yksin vaan ei yksinäinen, vahva eikä toisesta riipuvainen.
Saattaa tuolla takaraivossa naputtaa jokin alitajuinen pelko siitä uudelleen petetyksi tulemisestakin..
Mutta, kesä kaikilla!
Olen sinua pari vuotta nuorempi nainen. Avomiehen kanssa tuli ero vuosi sitten, myöskin miehen petollisuuden takia. Muutama kuukausi meni itkuisesti sumussa, sen jälkeen iski kauhea kaipuu löytää uusi mies. Kuitenkaan en ole kiinnostunut kenestäkään tapaamastani miehestä.
Nyt on jo jonkun aikaa ollut sellainen olo, etten edes halua ketään elämääni. En usko, että ainakaan nyt pystyisin tuntemaan mitään ketään kohtaan. Olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni ja sinut itseni kanssa. Ei ole enää sellaista haikeaa oloa tai tunnetta että jotain puuttuu.
En tiedä onko tällainen ohimenevää vai ei, sen näkee sitten joskus. Voihan se olla, että alitajuisesti välttelee miessuhteita, kun on taustalla kokemus petetyksi tulemisesta.
Eiköhän kuitenkin nautita nyt kesästä ja annetaan tulevaisuuden näyttää mitä se tuo tullessaan :)
Vituttaa toi marina jos on jo usean vuoden suhde takana ja kokemusta seurustelusta ja vastakkaisesta sukupuolesta ja sit kun tulee muutaman kuukauden sinkkuus niin aletaan heti itkee, kun joutuu oleen yksin! Olen ite 23v nainen, enkä ikinä ole seurustellut. Treffejä on ollut ja miehet kiinnostuneitakin mutta itse en ole tuntenut mitään. Ainoastaan yksi mies on sydämeni vienyt aikoja sitten eikä kukaan muu ole voinu sitä korvata. En ole ihastunut kehenkään enkä ole aikoihin ollut. Silti en halua olla yksin ja elää ilman minkäänlaista ihmissuhdetta/halailua/seksiä jne. Yhdenillanjutut ei nappaa kun en tunne mitään ketään miestä kohtaan, en edes sitä himoa.
Joten vittuako urputat, kun asias on kuitenkin hyvin!
Kukakohan se täällä marisee... =)
.... sinähän kokeilet ja elät elmää joka sinulle sopii! Savolaisittain sanoisin, kue, kue, ja uattele! Olet ihminen joka elää tunteilla! Ilman omia tunteita ei ole omanlaista elämää. Onhan se hellyys ihanaa, mutta jos ei - niin ei, hali itteäs, tiiätsä se on tosi tärkeää HALIA!!!!!!
kaikki on suhteellista.Jos itelle on kolahtanut koko elämän aikana vain 3 naista silleen et ois voinu edes harkita jtn vakavampaa juttua ja yhtäkään heistä et ole saanut (no yhden joksikin aikaan) niin aika kyyniseksi tässä alkaa pikkuhiljaa tulemaan.Mä en jaksa alkaa yrittämään mitään 'tunteitten työvoittoa',jotain fiiliksiä on oltava ensisekunneista lähtien ja niitä ei ikävä kyllä viimeaikoina ole paljon näkynyt.
Olet kuitenkin jo saanut kokea, millaista on seurustelu, seksi rakastetun kanssa, yhteinen elämä jne. Olet sen jälkeen löytänyt kaksi lyhyttä suhdetta. Entä me, jotka emme ole koskaan löytäneet edes sitä ensimmäistä suhdetta? Ei koskaan seksiä rakastetun kanssa, jos edes ollenkaan kenenkään kanssa. Ei hakauksia eikä yhteisiä iltoja. Mikä kiire sulla on löytää heti uusi vakituinen rakas? Elä rauhassa hetki sinkkuna ja katsele maailmaa.
Koen itse olevani menetetty tapaus, koska ikää alkaa olla jo niin paljon, että tämän ikäinen kokematon on kaikkien halveksima ja tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Ole siis onnellinen siitä, mitä olet jo saanut kokea.