. Useat sähköautot eivät pakkaskelillä alkaneet tuottaa lainkaan lämpöä

Kun sähköauto ei starttaa

Suurimmat haasteet sähköautoihin liittyen ovat käynnistymisongelmat. Vuoden ensimmäiselle viikolle osuneista 486 avustustehtävästä käynnistymiseen liittyi 108 tehtävää, eli 22,2 prosenttia. Toiseksi yleisin syy oli ajoneuvon lämmitys. Useat sähköautot eivät pakkaskelillä alkaneet tuottaa lainkaan lämpöä, joten auton sisällä oli pakastimen lämpötila. Hieman alle 10 prosenttia avustuspyynnöistä liittyi latauskaapelin tai -luukun ongelmiin.

Yllättävän iso syy olivat myös jarruongelmat, joita oli sähköautojen avustustehtävistä yli neljä prosenttia. AL Palveluiden Ilkka Lehtinen kertoo, että neljän prosentin osuus avustuksissa on yllättävän suuri, sillä polttomoottoriautojen kohdalla ei päästä lähellekään samoja lukemia.

Matkan aikana energia loppui vain kahdelta autoilijalta, mutta useampi jäi ilman virtaa, kun ajoneuvoa ei saatu ladattua lainkaan

PS. onkohan markkinointi ollut ihan lainkirjaimen mukaista? ei kai jopa ole valehdeltu?
31419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

hyviä autoja lapsiperheille...

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    🍒 ­N­­­y­­m­­f­­o­m­­­a­a­n­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Tilastojen mukaan parempia autoja tulipalopakkasella kuin polttikset, mutta polttiksethan eivät nosta rimaa kovinkaan korkealle....

Äänestä
  • Olisit kautta historian ajettu polttiksella 30-50 asteen pakkasilla ilman ongelmia kun auto huollettiin oikein...akku ja akun lämmitin , polttoainesuodattimet ja jäähdydytysneste/ viimasuoja,vararengas..no ennen sanottiin et Siperia opettaa..akkuja meni roskiin tuhansia käyttökelpoisia...olisivat ladanneet ennen pakkasia..

    Äänestä

  • Unohdit laittaa sen "tilaston" :)

    Äänestä

Jos alku on loppu, niin auto sulkee epäoleelliset sähkölaitteet, jotta auto viedään turvallisesti lataukseen ja näin saadaan lisää matkaa.

Äänestä
  • Sitten ei näe mitään kun lasit jäässä.

    Äänestä

Älä nyt kerro totuutta. Teslauskovainen pahoittaa mielensä. Tuli haukattua p: aa.

Äänestä

Tilastojen mukaan sähköautoja hyytyi pakkasella prosentuaalisesti huomattava määrä. Ikävä pudota maan pinnalle ja mukava palata oikeaan autoon. Mutta sähköauto on hyvä kunhan protovaihe saadaan ohi. Ehkä 20 vuotta?

Äänestä
  • Mistähän tuollaisen tilaston sait, hihii!
    Hölmölän sinä olet.

    Äänestä

VAI EI LÄHDE PAKKASELLA SÄHKÖAUTOT.
KARVA-OPPEL LÄHTEE AINA PAKKASELLA, KUN ILLALLA ANTAA VÄHÄN KAUROJA JA VAUHTIA SAA, KUN PIKKASEN PIISKALLA RIPAUTTAA.

Äänestä
  • Kerran lapsena olen ollut reen kyydissä mäkisellä mutkaisella tiellä, aika hurjaa jos ajaisi nykyään samaa tietä, jarrutuskin hepan varassa.

    Äänestä

Avaaja, missä on linkki artikkeliin?

Äänestä

Moottori lehti.

Äänestä

No nyt on plussan puolella, pitää yrittää joko diesel mersu lähtee käyntiin.

Äänestä

hih EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

Äänestä

hih

Äänestä

No saa se ainakin veren kiertämään kuskilla..😀

Äänestä

Kiinalainen paristo toimii 50 vuotta lataamatta, tulee kännykän käytöstä ja autoilustakin helppoa kun ei tarvitse ikinä ladata.

"Kiinalainen startup-yritys Betavolt on julkaissut uuden pariston. Yritys väittää pariston kestävän 50 vuotta ilman latausta tai huoltoa, uutisoi The Independent.

Yrityksen mukaan seuraavan sukupolven paristo on jo pilottivaiheessa ja sitä aletaan lopulta massatuottamaan kaupallisiin sovelluksiin, kuten puhelimiin ja drooneihin."
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/6c5d31d4-4de0-4355-8682-a5ebf97fb89b

Äänestä

Niin nehän on noi isoimmat firmatki jo lakannu ostamasta sähköautoja ku ne on todettu toimimattomiksi.

Äänestä

lapsiperheet tykkää kovasti

Äänestä

säilyy hyvin ruoat kaupasta kotiin

Äänestä
  • Kaikki ruuat ei tykkää jäätymisestä.

    Äänestä

Eli ihmiset valehtelee somessa kokemuksia?

Äänestä

Onpa hienoja talviautoja

Äänestä

hyvää loppuviikkoa pakkaseen

Äänestä

kerrassaan hyvin säästävät sähköä....niillähän ajetaan ei lämmitellä

Äänestä

Röllit eli nettivaikuttajat eli trollit eivät kuulemma "ikinä vaihtaisi takaisin polttomoottoriautoon".

Äänestä
  • Hankalaa kun kaikki rahat meni patteriautoon ja velkaakin vielä :(

    Äänestä

lapset paleltuu...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun sähköauto ei starttaa

Suurimmat haasteet sähköautoihin liittyen ovat käynnistymisongelmat. Vuoden ensimmäiselle viikolle osuneista 486 avustustehtävästä käynnistymiseen liittyi 108 tehtävää, eli 22,2 prosenttia. Toiseksi yleisin syy oli ajoneuvon lämmitys. Useat sähköautot eivät pakkaskelillä alkaneet tuottaa lainkaan lämpöä, joten auton sisällä oli pakastimen lämpötila. Hieman alle 10 prosenttia avustuspyynnöistä liittyi latauskaapelin tai -luukun ongelmiin.

Yllättävän iso syy olivat myös jarruongelmat, joita oli sähköautojen avustustehtävistä yli neljä prosenttia. AL Palveluiden Ilkka Lehtinen kertoo, että neljän prosentin osuus avustuksissa on yllättävän suuri, sillä polttomoottoriautojen kohdalla ei päästä lähellekään samoja lukemia.

Matkan aikana energia loppui vain kahdelta autoilijalta, mutta useampi jäi ilman virtaa, kun ajoneuvoa ei saatu ladattua lainkaan

PS. onkohan markkinointi ollut ihan lainkirjaimen mukaista? ei kai jopa ole valehdeltu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu