Pesänselvitys ja kiinteistö jota ei saada myytyä

Isäni menehtyi viime vuoden puolella ja tässä pyrimme sisarusteni kanssa selvittämään hänen kuolinpesäänsä. Tilanne on seuraavanlainen. Isälläni on velkoja n. 10 000 euroa (ulosotto, perintätoimistot etc.) ja rahavaroja n. 300 euroa. Hän kuitenkin omistaa kiinteistön. Kiinteistön arvoksi on arvioitu n. 6 000 euroa.

Nyt itse ongelmaan. Kiinteistö sijaitsee muuttotappiokunnassa, jossa ei hyväkuntoistakaan asuinrakennusta tontteineen saada myytyä. Tämä isäni omistama kiinteistö on purkukuntoinen (itse mökki tehty 20-luvulla myrkyllisistä ratapölkyistä ja katto sortunut) ja käytännössä arvo koostuu tonttimaan arvosta. Pesää ei saada jaettua, koska velkoja ei saada maksettua. Kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan kiinteistöä (tämä on ihan ymmärrettävää edellä mainituista syistä..).

Ollaanko tässä löysässä hirressä velkojen vanhentumiseen saakka? Perunkirjoitus on toimitettu asianmukaisesti ja omasta lompakosta on maksettu hautauskuluja. Velkavastuuta meille osakkaille ei siis synny. Mutta miten tuo kiinteistö? Meillähän on kuolinpesässä periaatteessa omaisuutta. Pesänselvittäjän hakeminenkaan ei tähän ymmärtääkseni auttaisi, koska hänkään ei pysty kiinteistöä rahaksi taikomaan. Ulosottokaan ei ilmeisesti ole kiinnostunut realisoimaan kiinteistöä, mutta saldotodistuksia lähettelee edelleen. Perukirja on lähetetty velkojille tiedoksi, mutta he eivät luovu saatavistaan.

A) Kannattaako tässä tehdä muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja antaa olla?
B) Jos pesään haetaan pesänselvittäjä, kestääkö pesänselvitys niin kauan kunnes kiinteistö saadaan myytyä ja rahat tilitettyä velkojille vai jos kiinteistöä ei saada myytyä, velkojen vanhentumiseen saakka?
C) Muita vaihtoehtoja? Vaihtoehtona ei ole se, että pesän osakkaat ostaisivat kiinteistön itselleen.

Kaipaan hartaasti neuvoja henkilöiltä, jotka itse olisivat olleet samantyyppisessä tilanteessa tai mikäli foorumilta löytyy näihin seikkoihin erikoistunutta lakimiestä. Oikeuskirjallisuudesta en itse löytänyt tarvittavia vastauksia. Toki niissä harvemmin käytännöstä kirjoitetaankaan.
1442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Perinnöstä voi kieltäytyä jolloin se siirtyy valtiolle. Kaikki pesänselvittäjät on lakimiehiä jotka syövät laskuillaan teidän saatavat. Isäsi olisi sanonut että kieltäytykää perinnöstä. Sellaistahan nuo hänen velat ovat. On jo osoittanut selvästi tarkoituksensa. Elänyt yli varojensa tarkoituksella(velat).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Isäni menehtyi viime vuoden puolella ja tässä pyrimme sisarusteni kanssa selvittämään hänen kuolinpesäänsä. Tilanne on seuraavanlainen. Isälläni on velkoja n. 10 000 euroa (ulosotto, perintätoimistot etc.) ja rahavaroja n. 300 euroa. Hän kuitenkin omistaa kiinteistön. Kiinteistön arvoksi on arvioitu n. 6 000 euroa.

Nyt itse ongelmaan. Kiinteistö sijaitsee muuttotappiokunnassa, jossa ei hyväkuntoistakaan asuinrakennusta tontteineen saada myytyä. Tämä isäni omistama kiinteistö on purkukuntoinen (itse mökki tehty 20-luvulla myrkyllisistä ratapölkyistä ja katto sortunut) ja käytännössä arvo koostuu tonttimaan arvosta. Pesää ei saada jaettua, koska velkoja ei saada maksettua. Kukaan ei ole kiinnostunut ostamaan kiinteistöä (tämä on ihan ymmärrettävää edellä mainituista syistä..).

Ollaanko tässä löysässä hirressä velkojen vanhentumiseen saakka? Perunkirjoitus on toimitettu asianmukaisesti ja omasta lompakosta on maksettu hautauskuluja. Velkavastuuta meille osakkaille ei siis synny. Mutta miten tuo kiinteistö? Meillähän on kuolinpesässä periaatteessa omaisuutta. Pesänselvittäjän hakeminenkaan ei tähän ymmärtääkseni auttaisi, koska hänkään ei pysty kiinteistöä rahaksi taikomaan. Ulosottokaan ei ilmeisesti ole kiinnostunut realisoimaan kiinteistöä, mutta saldotodistuksia lähettelee edelleen. Perukirja on lähetetty velkojille tiedoksi, mutta he eivät luovu saatavistaan.

A) Kannattaako tässä tehdä muuta kuin nostaa kädet pystyyn ja antaa olla?
B) Jos pesään haetaan pesänselvittäjä, kestääkö pesänselvitys niin kauan kunnes kiinteistö saadaan myytyä ja rahat tilitettyä velkojille vai jos kiinteistöä ei saada myytyä, velkojen vanhentumiseen saakka?
C) Muita vaihtoehtoja? Vaihtoehtona ei ole se, että pesän osakkaat ostaisivat kiinteistön itselleen.

Kaipaan hartaasti neuvoja henkilöiltä, jotka itse olisivat olleet samantyyppisessä tilanteessa tai mikäli foorumilta löytyy näihin seikkoihin erikoistunutta lakimiestä. Oikeuskirjallisuudesta en itse löytänyt tarvittavia vastauksia. Toki niissä harvemmin käytännöstä kirjoitetaankaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu