Elän tällä hetkellä kaukosuhteessa, että asumme molemmat eri maissa ja olemme eri kielisiä. Tällä hetkellä meillä ei ole mahdollisuutta asua samassa maassa, mutta kuitenkin pidämme toisistamme todella paljon ja tahdomme olla yhdessä.. Silti välimatka tekee tepposensa..
Puhumme messengerissa, lähetämme sähköposteja ja soittelemmekin. Tiedän, että hän tykkää minusta kovasti ja minäkin todella hänestä.. Mutta silti tulee hetkiä kun en saa pidettyä ajatuksiani ja tunteina kurissa ja alan valittaa, että mistään ei tule mitään ja sanon ilkeitäkin asioita, joita sitten kadun myöhemmin.. Ja tilanne toistuu muutaman kerran kuukaudessa, aina samat lauseet, että "onko järkeä olla yhdessä kun yhteinen tulevaisuus näyttää vaikealta" ja että," kannattaako tämä tietokoneen edessä istuminen".. Mieheni selviää välimatkasta paljon paremmin ja minä olenkin se syyllinen, joka ikävän kourissa melkein haastaa riitaa ja aiheuttaa ongelmia. Olemme kuitenkin päättäneet, että olemme yhdessä ja että otamme päivän kerrallaan. Silti ajatus vaikeasta tulevaisuudesta ja niin kovan ikävän tunne saa minut sanomaan sellaisia idioottimaisuuksia..
Ja joka kerta lupaan, että en valita niin paljon, mutta kun silti tulee se suu avattua kun ikävä ja paha mieli iskee. Tietysti toiselle pitää kertoa ajatuksistaan, mutta kun nämä ajatukset eivät ole uusia eikä niille voi tehdä mitään.. En tiedä mitä tehdä.. Ja inhoan itseäni sellaisten "mitä se hyödyttää olla yhdessä"- puheiden jälkeen kun kuitenkaan en tahtoisi erota. Pidän hänestä niin kovin paljon.. Mutta silti sanon sellaisia.. Onko jollain vastaavia tunteita ja ajatuksia?
Puhumme messengerissa, lähetämme sähköposteja ja soittelemmekin. Tiedän, että hän tykkää minusta kovasti ja minäkin todella hänestä.. Mutta silti tulee hetkiä kun en saa pidettyä ajatuksiani ja tunteina kurissa ja alan valittaa, että mistään ei tule mitään ja sanon ilkeitäkin asioita, joita sitten kadun myöhemmin.. Ja tilanne toistuu muutaman kerran kuukaudessa, aina samat lauseet, että "onko järkeä olla yhdessä kun yhteinen tulevaisuus näyttää vaikealta" ja että," kannattaako tämä tietokoneen edessä istuminen".. Mieheni selviää välimatkasta paljon paremmin ja minä olenkin se syyllinen, joka ikävän kourissa melkein haastaa riitaa ja aiheuttaa ongelmia. Olemme kuitenkin päättäneet, että olemme yhdessä ja että otamme päivän kerrallaan. Silti ajatus vaikeasta tulevaisuudesta ja niin kovan ikävän tunne saa minut sanomaan sellaisia idioottimaisuuksia..
Ja joka kerta lupaan, että en valita niin paljon, mutta kun silti tulee se suu avattua kun ikävä ja paha mieli iskee. Tietysti toiselle pitää kertoa ajatuksistaan, mutta kun nämä ajatukset eivät ole uusia eikä niille voi tehdä mitään.. En tiedä mitä tehdä.. Ja inhoan itseäni sellaisten "mitä se hyödyttää olla yhdessä"- puheiden jälkeen kun kuitenkaan en tahtoisi erota. Pidän hänestä niin kovin paljon.. Mutta silti sanon sellaisia.. Onko jollain vastaavia tunteita ja ajatuksia?
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä on.. tuossa eilen kirjotin tänne omasta suhteesta ja kävin sitten ajattelemaan meijän tilannetta.. oon huomannu itessäni että oon välillä ollu vähä liian tympeä poikaystävääni kohtaan vaikka en haluaisi.. kun itellä on paha olo nii sitä on sitten tullut purettua siihen toiseen vaikka sitten tuntuu tosi pahalta. en kyllä oo sanonu että mitä järkee jatkaa mutta oon miettiny sitä ja tullu siihen tulokseen että haluan olla yhessä ja tykkään ihmisestä tosi paljon..
eilen sitte kysyin siltä että oonko mie ollu liian ilkee sitä kohtaan jne.. siihen sitten vastasi kysymyksellä että olisko helpompi miun olla jos ei oltas tätä loppuaikaa yhessä mitä se on ruotsissa ja katottas sitten uudestaan kun hää tullee takasi suomenmaalle.. ai että tuntu pahalta. se ei itekkää tiiä haluaako jatkaa vai ei.. toivottavasti haluaa sillä niin minäkii!
toivon että se johtus vaan siitä että nyt ollaan oltu pisin aika erossa (yli kuukaus)...
mut toivon teille että kestätte yhessä ja pittäähän sitä välillä purkaa tunteita niin on sitten helpompi jatkaa yhteistä matkaa. kuhan muistaa sitten pyytää anteex kun on ollu "veemäinen"!!
iteltäni jääny välillä tekemättä ja nyt kaduttaa...
Ystävälläni oli samanlainen tilanne kuin teillä. Nainen asui Suomessa ja mies Tanskassa. Kaukosuhde toimi kuin toimikin 5vuotta ja nyt he ovat ensi kesänä menossa naimisiin ja muuttavat yhteen asumaan Suomeen. Ystvänäni sanoi, että vuodet on ollut vaikeita, mutta kuitenkin ylitsepäästävissä. Tunnelin päässäkin joskus loistaa valo..
kuulosti tutulta...ikävä kyllä...
Siis lupaan aina itselleni, etten aloita valitusten ryöppyä, mut aina ilmiö, vaan toistuu. Miesystävälle ei ole meilläkään vaikeaa olla erossa tai ainakaan niin vaikeaa kuin minulle. Ikävä vaan stressaa minua paljon, enkä voi sille mitään. Sitten tätä tulee purettua välillä nähdessäkin, vaikka tällöin kaikki on hyvin tavallaan.
Täällä roolit ovat toisinpäin... Tyttöystävälläni ei tunnu olevaan minkäänlaisia ongelmia olla erossa minusta ja minä kun en kestäisi kahta viikkoakaan... Nyt ollaan jo yli kuukausi oltu erossa ja minä vain valitan ikävääni ja sitä kuinka toisesta ei ikinä kuulu mitään. Ja sinua onnentyttöä, puhut sentään joka päivä paljon messengerissä? Minä ehkä pari kertaa viikossa parin tunnin ajan kun tyttö on aina jossain muualla :/ ei näytä valoisalta tämä elämä.