"Luonnollinen" ruokavalio huono?

Eräs tuttu ei syö mitään "minkä ihminen on tehnyt", eli syö vain luonnollista ruokaa parhaansa mukaan kuten hän itse sanoo.

Olen ajatellut kokeilla, vaikka ei olekaan suositellut, koska minulla on korkea kolesteroli ja kohonnut verenpaine sekä painoa alkanut kertymään eikä asiantuntijoiden ruokavaliot auta vaikka olen niitä noudattanut. Liikunnastakaan ei tunnu olevan apua.
Niissä ruokavalioissa on täysjyvää ja perunaa jotka ei tuttavani mukaan ole ihmiselle sopivaa ravintoa, paitsi kaura.

Hän siis syö kasviksia, hedelmiä, marjoja, siemeniä, pähkinöitä, kalaa, kananmunia ja viljoista kauraa ja makeudeksi hunajaa. Punaista lihaa kuulemma harvoin. Juomana pelkkää vettä ja joskus nauttii hyvän oluen koska "liiallinen tiukkuus saa pään sekaisin". Hänellä ei ole niitä ongelmia mitä minulla vaikka on vanhempi.
Lääkäri ei suosittele kokeilemaan koska siinä on vaarana puutostaudit. Olen myös lukenut netistä että tämä saattaa olla vaarallista.

En tiedä kannattaisiko kokeilla?
5326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos ruokavalioon kuuluu kasvikset, marjat, hedelmät, täysjyväkaura, siemenet, pähkinät ja kala sekä kananmuna, kuulostaa suht.terveelliseltä ja tasapainoiselta. Miten maitotuotteet, kalsiumin saanti? Enemmän prosessoimattomassa ravinnossa on vitamiineja ja hivenaineita ja vähemmän suolaa ja kovaa rasvaa kuin eineksissä ja sokerissa ja vehnäjauhossa, niitä ei kannata syödä.

Äänestä

Ei kalsiumin saantiin maitotuotteita tarvitse.

Äänestä

Syön myös tuota luonnollista ruokaa, kaikki alusta lähtien itse tehtyjä paitsi juureen tehty ruisleipa (Aalto, Halme). Paljon raakaravintoa, hyviä kylmäpuristettuja öljyjä ja tuorepuroja, itse poimittuja marjoja ja sieniä. Myös vähän vähärasvaista lihaa, kanaa, riistaa ja rasvaista kalaa.
On normaalipaino ja olen voimissani, liikun. Kolesteroli vain on koholla, herra tietää miksi.

Äänestä

Ei tässä paskojen lekureiden maassa kannata syödä mitään .

Äänestä

Japanilaiset ainakin on pitkäikäistä sakkia susheineen. Maitotuotteet, lohi, muikku, ahven, tofu, siemenet, kananmuna, manteli, pähkinät, pavut, appelsiini ja parsakaal ovat kaikki kalsiuminlähteitä. suurin osa maailman ihmisistä valmistaa joka päivä ruokansa perusraaka-aineista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräs tuttu ei syö mitään "minkä ihminen on tehnyt", eli syö vain luonnollista ruokaa parhaansa mukaan kuten hän itse sanoo.

Olen ajatellut kokeilla, vaikka ei olekaan suositellut, koska minulla on korkea kolesteroli ja kohonnut verenpaine sekä painoa alkanut kertymään eikä asiantuntijoiden ruokavaliot auta vaikka olen niitä noudattanut. Liikunnastakaan ei tunnu olevan apua.
Niissä ruokavalioissa on täysjyvää ja perunaa jotka ei tuttavani mukaan ole ihmiselle sopivaa ravintoa, paitsi kaura.

Hän siis syö kasviksia, hedelmiä, marjoja, siemeniä, pähkinöitä, kalaa, kananmunia ja viljoista kauraa ja makeudeksi hunajaa. Punaista lihaa kuulemma harvoin. Juomana pelkkää vettä ja joskus nauttii hyvän oluen koska "liiallinen tiukkuus saa pään sekaisin". Hänellä ei ole niitä ongelmia mitä minulla vaikka on vanhempi.
Lääkäri ei suosittele kokeilemaan koska siinä on vaarana puutostaudit. Olen myös lukenut netistä että tämä saattaa olla vaarallista.

En tiedä kannattaisiko kokeilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu