Jatkoon vai ei jatkoon...

Anonyymi-ap

Mulla on pari viikkoa sitten treffit ihan kivanoloisen miehen kanssa. Mies oli muuten mukava, mutta töksäytteli alusta alkaen. Mies ihmetteli ensimmäisten 10 minuutin aikana ääneen, mahtaako minua jännittää, olen kuulemma huolestuneen oloinen. Myöhemmin illalla mies kommentoi, että olen varovaisen oloinen. Ihmetteli asennettani elämään, että mun pitäisi antaa mennä vaan.

Mies oli todella pitkästä matkasta. Sanoin miehelle illan aikana, etten ole varma, voiko tulla yöksi luokseni. No, hän melkein suuttui, kertoi tykänneensä huonoa. Mentiin sitten kuitenkin luokseni No, loppujen lopuksi kaikki meni onneksi ihan hyvin.

Aika erikoista kuitenkin mieheltä noin kovasti antaa palautetta ekana iltana. Ja jos huomaa jännitykseni, luulisi tsemppaavan, eikä moittivan.

65

845

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän riippuu ihan siitä millainen tunne sulle tuli. Itse lopettaisin tuohon, mutta se johtuu puhtaasti siitä, että en mä muuttuisi mihinkään niillä toisilla tai kolmansilla tai kymmenensilläkään treffeillä. Jos siis on jotain moitittavaa, niin ei se tule mussa muutumaan. Sinusta en osaa sanoa.

    • Anonyymi

      Meinas suuttua kun ei meinannut päästä yöksi. Ei jatkoon! Ehdottomasti ei. T. Monessa epäterveessä suhteessa ollut, joka ei ole halunnut nähdä varoitusmerkkejä.

      • Anonyymi

        Meinasi suuttua kun ei päässyt yöksi? Ikään kuin sinun velvollisuutesi olisi majoittaa ventovieras ihminen kotiisi! Ehdottomasti ei jatkoon! 🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Aikuinen ihminen ei vaadi moista eka treffeillä.

        Myös miehen muuttumispyyntö eka kertaa tavatessa on varoitusmerkki! Jatkossa pahenee.

        Loppuaika meni hyvin, koska mies sai mitä halusi. Pääsi yöksi, ap nieli puheensa luultavasti sanomatta mitään niistä.

        On helpompi nähdä ulkoapäin katsottuna tilanne kuin silloin, kun se on osunut omalle kohdalle. Varoitusmerkit on tässä selvät.

        Hyvä, että ap kysyt asiasta ❣️ Huomaa, että et kysyisi, jos ei tuntosarvesi olisi nousseet. Sua varten on parempaa. Rohkeasti miehelle viestiä, jos se ottaa yhteyttä, että kiitos treffeistä, mutta olet sitä mieltä, että "ei nähdä uudelleen". Jos kyselee perään syytä tms. tai voidaanko silti pitää yhteyttä, tai"meillähän synkkas hyvin " ( hänen ehdoillaan kun mennään, riittää aina hänelle) niin en vastaisi mitään. Koska tuollaiseen jää koukkuun, ne osaa tarvittaessa kuvitella ja saa pään sekaisin.
        Ja jos äijä ei ota yhteyttä, älä sinäkään.

      • Anonyymi

        Niin voihan sen pettymyksen trollimies tosiaan edes yrittää peittää yms

        Jopa sulla naista esittävä äijä oli vaiherikkaat ekat tärskyt

        Jos äijä haluaa tavata, vastaa vain että et ole kiinnostunut enemmistö tapaamisista. Jos äijä kysyy syytä siihen ettet halua nähdä, vastaa ”valitettavasti et miehenä kiinnosta ollenkaan” tai jopa ”suoraan sanoen olet miehenä hieman vastenmielinen”. Tuo jälkimmäinen on rajusti sanottu mutta ihan oikein miehelle joka työntyy puoliväkisin luoksesi yöksi!!!

        Millainen mies on mielestäsi vastenmielinen? Kukaan ei ole tätä kysynyt, ei haittaa vastaan silti- sellainen joka luulee seksisminsä tai junttiutensa takia olevansa fiksumpi, mutta yö on kaukana päivästä rehellisesti katsoen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jopa sulla naista esittävä äijä oli vaiherikkaat ekat tärskyt

        Kirjoittajassa on kyllä miehen vivahteita

    • Anonyymi

      Ilmeisesti komea mallimies sai haluamansa eli siis seksiä kun pääsi oikein yökylään.

      • Anonyymi

        Voisitko jo vaihtaa nauhaa, tuo mallimies alkaa jo kyllästyttää.. Sinulla ilmeisesti fantasia mallimiehestä..

        En oo muuten törmännyr koko kymmenvuotisen sinkkuuteni aikana yhteenkään mallimieheen.. Ja mitä näihin treffeihin tulee, niin nimenomaan halusin nukkua eri huoneissa... Käytännön syistä pitkän matkan takia jäi luokseni. Kannattaa opetella lukemaan..........................

      • Anonyymi

        No siitä nyt ei ole epäilystäkään

      • Anonyymi

        Asiaton kommentti joltain naiselta, joka ei ehkä mielestään ulkonäöllisesti sen arvoinen että saisi mallimiestä vaikka haluaisi.

        Mallimiehet ei käyttäydy kuten AP:n tapauksessa on mies käyttäytynyt.

        Siis että mitenkä tai siis missä nyt käytetään mallimiehiä mittarina?🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaton kommentti joltain naiselta, joka ei ehkä mielestään ulkonäöllisesti sen arvoinen että saisi mallimiestä vaikka haluaisi.

        Mallimiehet ei käyttäydy kuten AP:n tapauksessa on mies käyttäytynyt.

        Ei se mikään mallimies ollutkaan vaan tyypillinen rumis. Rumiksista löytyy pahimmat siat ja törkimykset.

    • Anonyymi

      Jaa että ihan palautetta, no kuuleppas naisena esiintyvä mies kun kaikki naiset ei tykkää spleinaamisesta tai analyyseista

    • Jatkoa seuraa ainoastaan kun kummatkin sitä jatkoa haluavat.

    • Anonyymi

      Pitäisikö sinun kysyä/kertoa adiasta hänelle suoraan. Ainakin minä tuollaisten ajatusten myötä sanoisin naiselle että kiitos ei, en näe tulevaisuutta negatiivisuuden kautta tpimivan naisen kanssa. Tai hän voi selittää asennettaan.

      Ota selvää, mies voi hyvinkin tehdä valinnan puolestasi.

      • Anonyymi

        Ei ole välttämätöntä, että naiset selittävät asennettaan. Voimia myös sinulle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole välttämätöntä, että naiset selittävät asennettaan. Voimia myös sinulle!

        Ei toki, se vain helpottaisi yhteisymmärryksen muodostumista mutta jos sellainen ei ole pyrkimisen arvoinen asia niin pimentoon voi jättää kenet tahansa.

        Näinkö kohtelet ihmisiä?

        Aloittaja on törmännyt objektivistiin eikä cheerleaderiin. Kumpikaan ei ole huono tai pahaa tarkoittava.

    • Anonyymi

      Oliko aloittajalla seksiä miehen kanssa?

    • Anonyymi

      Niin kyllähän mies änkesi luokseni. Toisaalta hänellä olisi ollut yli 300 km kotimatka. Meillä ei ollut kunnon suunnitelmaa tällaiseen tilanteeseen. Minulla ei myöskään ollut mitään velvollisuutta majoittaa täysin vierasta miestä. Ja täytyyhän miehen ottaa huomioon, että näinkin voi käydä, kun lähtee pitkään matkaan treffeille. Meillä kuitenkin jollain lailla synkkasi. Tosin miehen tökeröt kommentit ei ollut kivoja. Ja kyllä hän painosti minua majoittamaan hänet. Mutta ehkä huonon käytöksen voi laittaa jännittämisen piikkiin. Se ei kyllä tuntunut kivalta, etten olisi saanut ääneen pohtia, otanko miehen yöksi. Yritin asiallisesti pohtia, että entä jos minua alkaa ahdistamaan tms. Mies ei tykännyt pohdinnoistani, sanoi tykänneensä huonoa. Olisihan sitå romantiikkaakin voinut olla, mutta tuo ikäväsävyinen keskustelu yöpymisestä vei mielenkiinnon ja laitoin jarrut päälle.

      • Anonyymi

        Et olisi saanut ääneen pohtia, otatko miehen OMAAN kotiisi? Voi Jessus. Heivaa tuo minäminöminä-asenteella kyllästetty ukko elämästäsi. Komentelee ja arvostelee jo ensimmäisillä treffeillä, hyi olkoon! Ansaitset parempaa!

      • Anonyymi

        Ai että mies tykkäsi huonoa kun pohdiskelit sitä haluatko majoittaa hänet? No voi poikaressua! Sinä ehkä tykkäsithuonoa kun hän änkesi väkisin luoksesi. Jos aikuinen mies ei tule ajatelleeksi sitä missä nukkuu kun matkustaa 300 km:n päähän vaan pitää itsestään selvänä että sinä majoitat hänet, niin on kyllä röyhkeys huipussaan. Sika ja röyhkimys, luulee olevansa joku kunkku. 🤮Kerro hänelle ettet kunnioita tuollaista ukkoa ja sitä paitsi hän oli miehenä fyysisesti vastenmielinen. Luuli vissiin saavansa seksiä kun änkesi yöksi. Yök yök yök.

      • Anonyymi

        Olenkohan joskus ollut treffeillä saman miehen kanssa? Kuulosti niin tutulta, väkisin yöksi änkeämistä myöten. Olimme sopineet etukäteen että treffeillä ei kosketella toista ja ettähän ottaa hotellihuoneen, mutta ei ottanut vaan jäi vastoin tahtoani tänne yöksi. Onneksi sentään nukkui eri huoneessa, tosin näytti nyrpeää naamaa kun en ottanut viereeni. Miksi olisin ottanut kun äijä inhotti minua? Ärrävikainen kalju ja huonoryhtinen röyhkimys joka luuli että hänellä on lupa uida liiveihin kun oli matkustanut niin kaukaa. Oksettava ukko, varsinainen Me too -tapaus. Ovatko hänen nimikirjaimensa JK? Tein hänestä jälkeenpäin ilmoituksen Tinderin ylläpitoon.

        Miksi pyydät noin kaukaa miehen treffeille? Aika epätoivoiselta vaikuttaa. Tietenkin mies odottaa saavansa pesää epätoivoiselta naiselta. Olisi varmaan kannattanut etukäteen edes soittaa, niin olisi ärrävikakin paljastunut. Eikö kalju pää näkynyt Tinder-kuvissa?

        Epätoivoiselta? Miten niin? Mies kirjoitti henkevästi ja älykkäästi. Meillä oli yhteisiä harrastuksia ja hän tuntui sympaattisesta ja hauskalta ihmiseltä - siis siinä vaiheessa kun kirjoiteltiin. Totuus oli toinen. Kalju näkyi valokuvissa mutta ei se siinä vaiheessa haitannut. Se haittasi vasta kun ukko alkoi olla tyrkyllä. Kun toinen vonkaa, hän muuttuu ulkoisesti vastenmieliseksi. Siinä vaiheessa huomaa resuiset hampaat, huonon ihon ja ison vatsan, vaikka niitä sitä ennen ei huomannut. Ja millä hemmetin perusteella mies lähtökohtaisesti olettaa saavansa ”pesää” yhtään keneltäkään? Jos etukäteen sovitaan että koskettelua ei treffeillä harrasteta ja että mies varaa itselleen hotellihuoneen, niin eikö asian pitäisi silloin olla selvä. Mies joka matkustaa halki Suomen saadakseen ”pesää” on epätoivoinen. Sitä lajia kuulisi saavan lähempääkin.

        Juuri noin tumikset toimivat. Kun olen ollut treffeillä hyvännäköisten miesten kanssa niin etukäteen tehdyt sopimukset ovat aina pitäneet. Rumiksista löytyvät ne siat. Vaikka palstaprinssit yrittävät kääntää tämän tosiasian päälaelleen,

        Pyydän kaukaa jos läheltä ei löydy ketään joka kiinnostaisi. En jaksa näitä lähellä asuvia kirjoitustaidottomia idiootteja ja kalakuvamiehiä. Niitä kyllä on riittämiin mutta en huoli. Haluan älykkään miehen. Kyllähän tuo sika oli älykäs, en sitä kiellä, väitöskirjantehnyt ja luonut akateemisen uran. Tunneälyn puolella oli vakavia puutteita, ja luonne oli hirveä. Se selvisi treffeillä, inhosin häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epätoivoiselta? Miten niin? Mies kirjoitti henkevästi ja älykkäästi. Meillä oli yhteisiä harrastuksia ja hän tuntui sympaattisesta ja hauskalta ihmiseltä - siis siinä vaiheessa kun kirjoiteltiin. Totuus oli toinen. Kalju näkyi valokuvissa mutta ei se siinä vaiheessa haitannut. Se haittasi vasta kun ukko alkoi olla tyrkyllä. Kun toinen vonkaa, hän muuttuu ulkoisesti vastenmieliseksi. Siinä vaiheessa huomaa resuiset hampaat, huonon ihon ja ison vatsan, vaikka niitä sitä ennen ei huomannut. Ja millä hemmetin perusteella mies lähtökohtaisesti olettaa saavansa ”pesää” yhtään keneltäkään? Jos etukäteen sovitaan että koskettelua ei treffeillä harrasteta ja että mies varaa itselleen hotellihuoneen, niin eikö asian pitäisi silloin olla selvä. Mies joka matkustaa halki Suomen saadakseen ”pesää” on epätoivoinen. Sitä lajia kuulisi saavan lähempääkin.

        Juuri noin tumikset toimivat. Kun olen ollut treffeillä hyvännäköisten miesten kanssa niin etukäteen tehdyt sopimukset ovat aina pitäneet. Rumiksista löytyvät ne siat. Vaikka palstaprinssit yrittävät kääntää tämän tosiasian päälaelleen,

        Tottakai mieskin oli epätoivoinen, kun kukaan ei ole omalla tai lähi paikkakunnillaan antanut, niin pitänyt sitten 300km päähän lähteä mehtuulle. Annoit kai edes käsihoidon bensakuluja kompensoimaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai mieskin oli epätoivoinen, kun kukaan ei ole omalla tai lähi paikkakunnillaan antanut, niin pitänyt sitten 300km päähän lähteä mehtuulle. Annoit kai edes käsihoidon bensakuluja kompensoimaan?

        En tietenkään oma moka mitäs läksi, käsi vaihdekepille vaan ja takaisin päin. Oot mies hyvin nolo yksinkeskustelus kanssa ja tästä on helppo pistää paremmaksi kun on niin kehittymätöntä tekstiä jolle lie autuaasti adaptoiva yleisönsä

        En todellakaan antanut koskea sormellakaan. Sekös ukkoa suututti. Kun on matkustanut 300 km ja ollut pari kuukautta sitten telkkarissa ja tehnyt väitöskirjankin, niin kyllähän silloin pitäisi pimppiä saada! Tuo wanna-be-professori on oksettavin deittikumppani joka minulla on koskaan ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tietenkään oma moka mitäs läksi, käsi vaihdekepille vaan ja takaisin päin. Oot mies hyvin nolo yksinkeskustelus kanssa ja tästä on helppo pistää paremmaksi kun on niin kehittymätöntä tekstiä jolle lie autuaasti adaptoiva yleisönsä

        Mistä päästiinkin varsinaiseen pihviin, eli ihmisen omavastuu toiminnastaan, vaikka olisi munaskuu, vastuu on sun

      • Anonyymi

        Eevan perintöjä vissiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eevan perintöjä vissiin

        Just go fuck yourself

    • On valtavasti miehiä jotka eivät tiedä kuinka vaihdevuodet runtelevat munasarjakkaan aivoja ja kehoa. He menevät autuaan tietämättömänä treffille olettaen että siellä odottelee kaunotar, kuuman ja kosteana. Mutta törmääkin rumapainoiseen wanhusnaiseen. Kyllä siinä menee miehellä lauseet ja sanatkin solmuun.

      • Anonyymi

        Taitaa olla valtavasti miehiä jotka eivät ymmärrä että kun sovitaan jostain etukäteen niin sopimuksesta täytyy pitää kiinni.. Että jos sovitaan että vain jutellaan ja tutustutaan eikä nukuta saman katon alla, niin se tarkoittaa että todellakin vain jutellaan ja tutustutaan eikä nukuta saman katon alla. Eikä ainakaan aleta vongata.

        Olisi hyvä kun tuollaiset kuvaamasi äijät sitten treffeillä toteaisivat että ehei, en haluakaan seksiä, kun vastassa onkin mummo eikä hehkeä kaunotar. Mutta valitettavasti nuo ukot himoitsevat sitä rimapainoista mummoa ja yrittävät uida liiveihin, ja suuttuvat kun saavat pakit..

        Onhan se vääryys että kun etukäteen sovitasn ettei nukuta yhdessä, niin se rumapainoinen mummo pitää sopimuksesta kiinni!

        Onhan selvää että se isomahainen kalju pahanhajuinen äijä ajattelee näin: ”Minulla on oikeus saada seksiä kun matkustin 300 km:n päästä. Tulin vaikkakin tänne juuri sitä varten - eihän MINUN tarvitse välittää siitä että etukäteen oli puhe vain juttelemisesta kun MINUN toiveeni ovat ainoa asia joka jotain merkitsee!”

        Valitettava totuus on että tämäkin JK kuolasi sen rumapainoisen mummon perään ja suuttui kun rumapainoinen mummo ei antanut koskea itseensä eikä päästä viereensä. JK lähetti jälkeenpäin vihaisia tekstiviestejä joissa haukkui sen rumapainousen mummon alimpaan helvettiin. Lopulta rumapainoinen mummo laittoi hänet estoon ja teki ilmoituksen Tinderiin: tämä mies on tyrkky joka työntyy väkisin yökylään ja vonkaa! Harkitsin jopa rikosilmoituksen tekemistä. Mutta eihän se olisi mihinkään johtanut: ukko olisi kiistänyt kaiken.

      • Anonyymi

        Naisen profiilissa lukee ikä. Se näkyy siellä ihan selvästi. Jos mies ei osaa lukea vaan olettaa että nimimerkki Maisa 59v jolla on Tinderissä ajantasalla olevia retusoimattomia valokuvia (kaikki rypyt ja ylipaino näkyvissä) on nuori hehkeä kaunotar, niin vika ei ole Maisan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla valtavasti miehiä jotka eivät ymmärrä että kun sovitaan jostain etukäteen niin sopimuksesta täytyy pitää kiinni.. Että jos sovitaan että vain jutellaan ja tutustutaan eikä nukuta saman katon alla, niin se tarkoittaa että todellakin vain jutellaan ja tutustutaan eikä nukuta saman katon alla. Eikä ainakaan aleta vongata.

        Olisi hyvä kun tuollaiset kuvaamasi äijät sitten treffeillä toteaisivat että ehei, en haluakaan seksiä, kun vastassa onkin mummo eikä hehkeä kaunotar. Mutta valitettavasti nuo ukot himoitsevat sitä rimapainoista mummoa ja yrittävät uida liiveihin, ja suuttuvat kun saavat pakit..

        Onhan se vääryys että kun etukäteen sovitasn ettei nukuta yhdessä, niin se rumapainoinen mummo pitää sopimuksesta kiinni!

        Onhan selvää että se isomahainen kalju pahanhajuinen äijä ajattelee näin: ”Minulla on oikeus saada seksiä kun matkustin 300 km:n päästä. Tulin vaikkakin tänne juuri sitä varten - eihän MINUN tarvitse välittää siitä että etukäteen oli puhe vain juttelemisesta kun MINUN toiveeni ovat ainoa asia joka jotain merkitsee!”

        Valitettava totuus on että tämäkin JK kuolasi sen rumapainoisen mummon perään ja suuttui kun rumapainoinen mummo ei antanut koskea itseensä eikä päästä viereensä. JK lähetti jälkeenpäin vihaisia tekstiviestejä joissa haukkui sen rumapainousen mummon alimpaan helvettiin. Lopulta rumapainoinen mummo laittoi hänet estoon ja teki ilmoituksen Tinderiin: tämä mies on tyrkky joka työntyy väkisin yökylään ja vonkaa! Harkitsin jopa rikosilmoituksen tekemistä. Mutta eihän se olisi mihinkään johtanut: ukko olisi kiistänyt kaiken.

        Ei mitää lillerilallerei ja pykäliä mitä ei haluta käyttää ku suoraa toimintaa

      • Anonyymi

        Sama se keneen ja millä abstraktiolla mutta on!11!

      • Anonyymi

        Aivoa ja kehoa, sinä et oo tainnu päästä runteleen kumpaakaa ja katkeruus kalvaa?

        Se on sanaton sopimus, että kauempaa tulleen pitää saada jotain vastineeksi. Ootko ihan newbie Tinderissä? Pano/suihinotto tai ainakin runkku pitää saada, jos välimatkaa on yli 100km. Kyllähän tuon nyt jokainen tietää.

        Tuo on rumis- ja tavismiesten ajattelutapa. Komeat miehet eivät ui liiveihin eivätkä vonkaa. Komeat miehet eivät koske sormellakaan jos etukäteen sovitaan niin. Komean miehen mielestä nainen ei ole olemassa vain seksiä varten. Mutta te ätmit ja palstaprinssit olette sikoja. Ilmankos ette saa ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sanaton sopimus, että kauempaa tulleen pitää saada jotain vastineeksi. Ootko ihan newbie Tinderissä? Pano/suihinotto tai ainakin runkku pitää saada, jos välimatkaa on yli 100km. Kyllähän tuon nyt jokainen tietää.

        Mikä hemmetin sanaton sopimus, jos on tehty etukäteen selväsanainen sanallinen sopimus ihan muusta???! Mikä mies se on jonka sanaan ei voi luottaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitää lillerilallerei ja pykäliä mitä ei haluta käyttää ku suoraa toimintaa

        Eli raiskaajat rulettaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä hemmetin sanaton sopimus, jos on tehty etukäteen selväsanainen sanallinen sopimus ihan muusta???! Mikä mies se on jonka sanaan ei voi luottaa?

        eihän nuista ääneen phuta vaikka sovittais mitä lämpimikseen kyllä odotan lastin purkua jos autolla ajelen yli 50 kilsaa naikkosen luo vähintä mitä akka voi tehä ja jos kahvin ja pullan tarjoon niin pitää ainaski poskeen ottaa kyllä se on totta nii -karvakikkeli

        Selvästi olet ätmi, rumilus ja palstaprinssi. Te olette sikoja. Kukaan siedettävän näköinen mies ei edes ajattele noin, ei ainakaan sano ääneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sanaton sopimus, että kauempaa tulleen pitää saada jotain vastineeksi. Ootko ihan newbie Tinderissä? Pano/suihinotto tai ainakin runkku pitää saada, jos välimatkaa on yli 100km. Kyllähän tuon nyt jokainen tietää.

        Pitääkin pitää mielessä, että ei ikinä miestä, joka tulee kauempaa. On se nyt hitto, jos kuvitellaan jotain sanattomia sopimuksia. Mun kanssani se on sovittu, mikä on sovittu ääneen tai kirjallisesti, mikään muu ei ole.

        Mä olen tavannut miehen, joka tuli 2000 kilometrin päästä, eikä yrittänyt uida heti liiveihin.

    • Anonyymi

      En jaksanut lukea, mutta ehdottomasti et mene jatkoon nuupea tarinamies

    • Anonyymi

      Voi jestas, kuulostaa aika erikoiselta tilanteelta! Ensinnäkin, onnittelut treffien järjestämisestä ja siitä, että menitte lopulta luoksesi. Tuntuu kuitenkin oudolta, että mies kommentoi niin voimakkaasti ja antoi palautetta ensimmäisenä iltana. Yleensä olisi odotettavissa, että molemmat yrittävät tehdä toisen olon mukavaksi ja rentoutuneeksi.

      Ehkä mies halusi olla rehellinen, mutta voisiko hän ehkä ilmaista tunteensa tavalla, joka ei tee sinulle olotilaa epämukavaksi? Jännitys on täysin normaalia ensitreffeillä, eikä sitä pitäisi moittia. Hyvä, että kuitenkin selvititte asiat ja että loppujen lopuksi kaikki sujui hyvin. Ehkä seuraavalla kerralla hän osaa olla vähän empaattisempi ja ymmärtäväisempi. Onko sulla mielessä, miten haluaisit jatkaa tästä eteenpäin?

      • Anonyymi

        Kiitos hyvästä vastauksesta. Niin kyllä mies vaikuttaa aika kontrolloivalta. Valitti, kun multa jäi yksi juoma juomatta. Ja mainitsi, että mun kotona pitäisi sisustaa. Vaikka olen asuntoni oikein nätisti laittanut. En tiedä jatkosta, pidetään edelleen yhteyksiä. Mutta eihän tuosta mitään tulisi pidemmän päälle, jos mies puuttuisi noin kovasti mun elämään......

        Änkeää väkisin kotiisi yöksi ja sitten arvostelee kotisi sisustusta? Ei jatkoon!

    • Anonyymi

      En tiedä, voiko miehen tökeröä käytöstä laittaa hänen jännittämisen piikkiin.. Ja kannattaako vielä nähdä... Sekin tuntui oudolta, että mies meni ravintolassa ensin tilaamaan, ei odottanut minua. Samoin hän meni ottamaan salaatit, kun itse vielä istuin pöydässä. Sinänsä pikkujuttuja, muttei tuntunut kivalta..... Ja ensimmäinen lause pöydässä oli, kun mies ihnetteli jännittämistäni....

      • Anonyymi

        Näitä huonotapaisia miehiä deittisivustoilla piisaa. Milloin röyhtäillään ja syödään suu auki pöydässä, milloin mennään kylässä heti sohvalle makaamaan. Sisäsiistiksi opettaminen ei ole naisen tehtävä. Jos haluatte parisuhteen tai edes naista silloin tällöin miehet, opetelkaa käytöstavoille.

    • Anonyymi

      Kuulostaa täydeltä kusipäältä. Heivaa ulos. Ansaitset parempaa.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä olen itsekin, kun olen saanut vähän etäisyyttä ja aikaa miettiä..

    • Anonyymi

      kuulostaa kyllä pahasti siltä että sumeilemattaveteli naruista saadakseen illan toivomaansa päätökseen, ja vaikkei lopputulema ollutkaan ikävä tuo kertonee että ohjaileminen on keinovalikoimaansa hyvässä ja pahassa, ei anna asioiden kehkeytyä omalla painollaan

    • Anonyymi

      Voi oll usein raiskis jos yöksi ottaa.

      • Anonyymi

        Nimenomaan, ja sehän on palstaprinssien mielestä ihan ok, kunhan kyseessä ei ole hyvännäköinen mies. Jos mies on tavis tai rumis niin hänelle on kaikki sallittua.

        Näin on. Palstaprinssien mielestä kaikki mitä komea mies tekee on väärin ja kaikki mitä tavis tai rumis tekee on oikein. Koska tuo mies oli rumis niin hänellä oli oikeus tunkeutua väkisin yöksi.

    • Anonyymi

      Mitenköhän tämä tarina päättyi?
      T. Kiinnostunut

    • Anonyymi

      Se on kyllä meidän miesten keskuudessa tiedossa, että naiset antavat komeille miehille asioita anteeksi, koska he ovat komeita. Sen takia parisuhteet ei kestä. Naiset eivät voi uskoa pahaa komeista miehistä.

      Jenkeissä tehtiin aikoinaan testi feikkiprofililla. Komea mies kertoi olleensa p€d0fiili ja siitä huolimatta naiset olivat valmiita antamaan kaiken anteeksi.

      Kyllä tuli paha olo ja oksua suuhun kun luin sen jutun.

      • Anonyymi

        ”Teidän miesten” tiedossa ei ole yhtään mitään. Tuo. On palstaprinssien pakkomielleja mielukuvitusjuttu eikä ”teidän miesten” tiedossa oleva asia. Palstaprinssit ovat pieni vähemmistöryhmä. Ette edusta normaalia miestä ettekä varsinkaan ole ”kunnon taviksia”. Sillä mitä te sanotte ei ole painoarvoa.

      • Anonyymi

        Eihän tuossa ole mitään logiikkaa. Jos naiset antavat komeille miehille aina kaiken anteeksi niin silloinhan parisuhteet nimenomaan kestävät. Parisuhteet loppuvat kun toinen mokaa eikä saa anteeksi.

    • Anonyymi

      You see there is thing called airB&B available near. ”Kiva” tarina, mutta vähän sisällötön naisena esiintyvä äijä

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe