ei tätä jaksa elämä aivan sekaisin en nukkunut koko viime yönä en ole syönyt kahteen päivään ei pysty kotona kohta olemaan miksi näin kärsin en ole koskaan ollut näin hajalla
ero naisesta jota rakastan
kaikki mennyttä
113510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Silmät kyynelissä täällä istun ja tunnen taatusti tuon saman tuskan, rakastamani mies ei enää tahdo olla kanssani. En mennyt tänään töihi, tuskin pystyn huomennakaan mennä. En olisi halunnut luovuttaa, ongelmat eivät olleet niin suuria etteikö niitä olisi voinut ratkaista, toinen ei vaan halua enää. Sanoo ettei usko meidän enää ikinä seurustelevan, sanoo ettei usko ikävöivänsä kuukauden päästä. Tuntuu niin pahalta, etteikö koskaan enää :,( Kuitenkin eronneet avioparitkin saattavat mennä uudelleen naimisiin...yritän pitää tällä toivon rippeellä itsni koossa.
Ei maistu ruoka, ei uni. Miten voi sattua näin.
koska sä rakastat niin paljon. itselläni vastaava tilanne miehen kanssa, joka ilmoitti, että ei enää halua seurustella kanssani. uni ei tule eikä ruoka maistu. silmät punaisina eikä elämällä mitään mieltä.
Näitä lukiessani ajattelin että onko tämä aika jotenkin otollista suhteiden särkymiselle!Olen nainen ja todellla pahasti sotkenut asiani...Kaikki lähti liikkelle viattomasta ravintola illasta viime kesänä.Olen elämää nähnyt ja oman avioeroni jo selvittänyt vuosia sitten minulla on ollut periaatteita ja yleensä olen toiminut niiden mukaan.Mutta kappas vain menin ja rakastuin naimisissa olevaan mieheen.Ihmettelen että kuinka hän on saanut tämän aikaan ja pitänyt minua naruissaan minähän olin jo kaiken nähnyt ja kokenut.Olen muuttunut niin paljon ihmisenä että en juuri arvosta itseäni.Olen huomannut että alkoholikin on alkanut maistua entistä paremmin siksi olenkin huolissani itsestäni.Niin kaikki lähti liikelle viattomista teksti viesteistä aluksi ne oli höpötystä mutta aina vain muuttui vakavammaksi.Tämä mies kirjoittaa viesteissään kauniisti ja runollisesti raksatavansa minua jne.
voi halaan sinua ... lujaa! täällä samassa jamassa ollen, et ole ainoa, toivottavasti se edes pikkaisen auttaa, minua ainakin helpottaa tämä vertaistuen haku edes vähän
olen itkenyt koko päivän :( kaveri tuli yöksi pitämään seuraa
Olen niin pahoillani teidän puolestanne. Vaikka en ketään tunnekaan, tiedän niin hyvin mitä koette tällä hetkellä. Minut jätettiin viikko sitten ja sama juttu täälläkin. Ei nukuta, koska pelkään heräämistä tähän tuskaan. Ei maistu ruoka, oksettaa ja itkettää. Pelkään mennä yhteiseen asuntoomme hakemaan tavaroita, vaikkei hän siellä olekaan. Yli 5 vuotta taivalsimme yhdessä ja nytkö se on ohi! Just like that!!
Kaikista kovimman ahdistuksen tekee se, että avomieheni näyttää selviytyneen oikein hyvin verrattuna minuun. Se on kauheaa nähdä, että toinen ei enää rakastakaan ja minä taas rakastan.
Olisi ollut ihan kiva tietää missä mennään, koska en ollut eroa odottanut. Se uutinen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Mutta toivottavasti selviämme tästä ja nousemme entistä vahvempina pystyyn. Pakko tässä on yrittää, muuten kuolen sisältä ja sitä en vielä halua!!
aivan varmasti pelottaa mennä asuntoon, siellähän on kaikki yhteiset muistot.Ota joku ystävä mukaan kun haet tavaroita pitämään sinusta kovaa kiinni.
Sen tiedän kokemuksesta että ei kaikki ole noin vain ohi, vielä ne muistot toisenkin valtaavat, tuuli kääntyy ja tulee toisen vuoro itkeä...miksi muuten monet eronneet palaavat sittenkin yhteen...
toivon rippeitä tiedän :(
kuin arvaattekaan. Siis meitä jätettyjä. Ja kyllä, mielestäni on nyt joku ihme kausi/villitys heittää vanha nurkkaan ja uutta tilalle. Omassa tuttavapiirissäni tätä on nyt sattunut todella paljon.
Eli siis olen tullut jätetyksi tässä reilu kaksi kuukautta sitten useamman seurustelu/avoliittovuoden jälkeen ja tuntuu todella pahalta. Ja asiaa vielä lisänä pahentaa se että entinen tapailee jo uutta. Minkä kuitenkin onneksi bongasi vasta suhteen loputtua. Sitä tuntee olonsa niin katkeraksi ja huonoksi välillä että... Ajatukset poukkoilevat vihan, rakkauden, kaipuun ja kaiken mahdollisen välillä niin nopeati että pää ei meinaa pysyä menossa mukana. Välillä selkeää ja sitten kaikki taas romahtaa. Ajoittain haaveilen uudesta rakkaudesta mutta silti raastaa syvältä ajatus toisesta naisesta exäni kimpussa. On niin helvetin sekavaa kaikki.
Asun MEIDÄN yhteisessä kodissamme vielä toistaiseksi mutta olen havainnut parhaaksi vaihtoehdoksi etsiä uusi koti ilman menneisyyden taakkaa. Raskasta elää kaikkien yhteisien asioiden pesässä. Jopa mieheni, se jättäjä sanoi että ei voisi tähän muistojen takia jäädä...
Mutta tiedän että selviän. Nyt sattuu vähemmän kuin kaksi kuukautta sitten ja kahden kuukauden kuluttua vielä vähemmän. Ja joku päivä voin sanoa olevani onnellinen hänen päätöksestään. Toivottavasti se tapahtuu tällä vuosituhannella. Kyllä me kaikki täältä noustaan vielä pintaan tavalla tai toisella. Uskotaan itseemme ja uuden rakkauden voimaan. Se tulee sitten aikanaan... Toivotaan näin.
Tarinanne, kuin minun.
Kuin salamana iskettiin naamaan. Vasta viikko ilmoituksesta..
Asun (entisen)avovaimoni omistamassa talossa vielä. Meillä kaksi lasta joita rakastan yli kaiken. Koti-isänä olen ollut viime vuodet ja nyt täysin tyhjän päälle... Voi tuskaa ja murheen määrää...
M 32v.
Itsellä 6 vuotta kestänyt liitto takana ja eilen varmistui asumusero. Vaikeata on toisaalta ollut jo pari vuotta, joten tätä osasi odottaa. Minä olen se, joka olisin halunnut jatkaa. Mutta vaimon mukaan on parempi lopettaa. Liikaa on tapahtunut, liikaa tunteita loukattu. Minä uskoisin vielä onneen yhdessä, mutta hän ei. Hänellä on myös tunteita toista miestä kohtaan.
Tunteet häntä kohtaan vaihtelevat katkeruudesta ja säälistä suureen ikävään ja muistojen miettimiseen. Mutta aina voi ajatella että tilanne voisi olla pahempikin. Teillä ei taida olla lapsia? Lasten kanssa ero olisi ollut vieläkin vaikeampi. Ja muista, ettet sinä ollut se jättäjä, joten sinä voit pitää puhtaan omatunnon asiassa! Tosi kova surutyö on minullakin meneillään, mutta auttaa kun huomaa, että on niin lukemattoman monia muitakin samassa tilanteessa olevia. Loppujen lopuksi huomaat, että sydän korjaa itse itseään. Huomaat, että on elämää kriisin jälkeenkin.
Suru on tietenkin luonnollista, eikä sitä voi mitenkään äkkiseltään lopettaa tai nopeuttaa. Toipumiseen voi kutenkin vaikuttaa. Muutamia vinkkejä: älä jää sängyn pohjalle makaamaan, älä turvaudu alkoholiin masennuslääkkeenä, äläkä aloita uutta suhdetta, ennenkuin olet vanhasta toipunut. Terapia on todella suositeltavaa eivätkä mielialalääkkeetkään ole mikään häpeä! Ne eivät poista surua, mutta auttavat nostamaan päätä pystyyn. Vaikka se oma kulta tuntuukin ainoalta oikealta niin totuus vain on, että monet jätetyt ovat löytäneet uuden, paremman puolison ja saaneet taas elää onnellista elämää.
Lähes 6 yhteistä vuotta ja mies ilmoitti, ettei haluakaan enää elää kanssani, on kyllästynyt arkeen ja haluaa nähdä maailmaa.V...tuttaa.Itse olin elänyt kaiken antaen, ja suhteessakaan ei ollut mitään ongelmia. Mieheltä kait on elämättä se vaihe, minkä itse eli 20 vuotiaana.(kyseessä siis 35 vuotias mies!)
Miestä taitaisi tulla aika iso ryhmä,jos kaikki järjettömällä tavalla jätetyt kokoontuisimme saman pöydän ääreen.
Huvittava ajatus siitä kokoontumisesta..
Sain vielä tietää että sitä on käyty jo toisten punkassa.
Olin kait liian tyhmä ajatellessani, et asiat vois vielä korjaantua.
Tulin juuri työreissulta tyhjään kotiin. Ex kun on myös työreissussa. Ei uskalla mennä nukkumaan, kun pelkään ajatuksia. Lapset ainoa joka pitää järjissä. Ovat mummilassa. Tein pe iltana perinteiset ja vedin kunnon itkukännit. Sitä ei enää. Voi murhetta ja pahaa oloa!