Minun mielestä tuet pitää poistaa.

Anonyymi-ap

Alkoholisteilta sekä muilta päihteiden käyttäjiltä jotka ei edes yritä kuntoutua vaan jatkavat samaa päihteiden käyttöä vuodesta toiseen.

Ei ole yhteiskunnan tehtävä maksaa päihteiden käyttäjien elämistä, koska he on itse aiheuttaneet ongelmansa.
Päihteiden käyttäjät kuuluu edunvalvontaan jossa he on tilivelvollisia ihan maito purkin ostamisestakin eli heidän pitää perustella mihin he maitoa tarvii.

Olin yksinhuoltajana sitä mieltä, että vähemmilläkin tuilla olis tullut lasten kanssa toimeen. Minä kävin töissä ja en saanut muuta tukia, kuin lapsilisät ja elatustuet. Kela makso elatustuet koska lasten isät ei suostuneet maksamaan niitä.
Lapsilisään sain yksinhuoltaja korotuksen.

Minä kävin töissä ja vapaa päivät olin lasten kanssa kotona. Ne kerrat mitä oon päissään ollut niin olen kyllä ihan rehellisesti mennyt ravintolaan ryyppäämään.
En voi sietää kotona ryyppämistä, koska tuo kierre on vaikea katkasta ja kaappi-juopot ryyppää kotona salaa.

Lapset ja päihteet ei kuuluu samaan talouteen.
Tuollaiset vanhemmat jotka ei muuta tee, kuin ryyppää pitäs laittaa edunvalvontaan.
Lapsista tulevat tuet on tarkoitettu lasten elatukseen.
Aikuiset ihmiset kyllä pärjää vähemmälläkin.

Päihteet on vapaehtoisia, tupakointi on vapaehtoista niin kuin monet muutkin asiat mitä oletetaan pakollisiksi.

13

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohan on suoraan poropaimenien elämästä. Olen samaa mieltä. Kaikki tuet pois ja oikeisiin töihin.

    • Anonyymi

      Minä olen ilmottanut sossuun omasta lapsestakin, että ” Tuon alkoholistin ei tarvi tänne tulla ryyppämään, koska minä en käytä alkoholia joten ei minun tarvi päihtyneitä kotona katsella eikä auttaa.”
      Käskin laittaa hoitoon vaikka kyseessä oli 2-3 tyyliin olutta, mutta 2-3 olutta jos on pakko juoda niin minusta kyseessä on jo alkoholi ongelma joka pitää hoitaa pois.

      Minä lopetin ja nyt olen lopettamassa tupakan polttoa.

      En ole mielisairaassa vaikka nuo päihde ja nikotiini riippuvaiset haiseekin tulevaisuudessa paskalle sekä ummehtuneelle.

      Minä jos olisin kaupassa töissä, kun olen päässy tupakastakin eroon niin sanosin asiakkaille : Vittu en myy sulle alkoholia enkä tupakkaa, koska en tuollaisia riippuvuuksia tue!
      Minä voisin vielä ilmoittaa ostoksista: Nyt semmoset eväät joten nyt lähetään takasin kauppaan, koska et tämmösillä eväillä voi elää vaan näillä saa sydän kohtauksen varmemmin, kuin terveen elämän!

    • Anonyymi

      Sitten kukaan ei saa enää Inarissa tukia, kun kaikki on juoppoja 😂😁

      • Anonyymi

        Kiitos kunnianloukkauksesta jota en edes omista, koska juoppoja pitää kunnioittaa!

        En siitä kunniasta niin perusta, koska kunnialliset on Suomen Kuninkaita ja Kuningataria joista valtio pitää huolen. Osa asuu linnassa ja osa linnan ulkopuolella tavallisten rahvaiden seassa.

        Minä yritän kokoajan kunniattomana SKARPATA niin saavat kunniaa enemmän.

        Töihin minäkin olen palaamassa, mutta kuntoutuksen kautta selvitetään että mihin töihin.

        Selkä nikama jos pettää niin jalat halvaantuu ja tuo on ennakoitavissa oleva vaiva jonka työnantaja voi ottaa huomioon jo tässä vaiheessa.

        Sitä varten olen lääkärin tarkastukseen menny, että tuleva työnantaja voi ennakoida sekä laittaa sellaiseen tehtävään jossa ei haittaa vaikka olis halvaantunut sekä puoli kuuro.

        Kyllä minä ainakin 30 vuotta voin töitä tehdä, kun työpaikka vaan löytyy jossa pyörituolilla mahtuu liikkumaan ja vaikka asiakkaita palvelemaan.
        Työkaverit kyllä todistaa jos asiakas huutaa ja minä en satu kuulemaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos kunnianloukkauksesta jota en edes omista, koska juoppoja pitää kunnioittaa!

        En siitä kunniasta niin perusta, koska kunnialliset on Suomen Kuninkaita ja Kuningataria joista valtio pitää huolen. Osa asuu linnassa ja osa linnan ulkopuolella tavallisten rahvaiden seassa.

        Minä yritän kokoajan kunniattomana SKARPATA niin saavat kunniaa enemmän.

        Töihin minäkin olen palaamassa, mutta kuntoutuksen kautta selvitetään että mihin töihin.

        Selkä nikama jos pettää niin jalat halvaantuu ja tuo on ennakoitavissa oleva vaiva jonka työnantaja voi ottaa huomioon jo tässä vaiheessa.

        Sitä varten olen lääkärin tarkastukseen menny, että tuleva työnantaja voi ennakoida sekä laittaa sellaiseen tehtävään jossa ei haittaa vaikka olis halvaantunut sekä puoli kuuro.

        Kyllä minä ainakin 30 vuotta voin töitä tehdä, kun työpaikka vaan löytyy jossa pyörituolilla mahtuu liikkumaan ja vaikka asiakkaita palvelemaan.
        Työkaverit kyllä todistaa jos asiakas huutaa ja minä en satu kuulemaan!

        Minä saan invaliidinä henkilökohtaisenavustajan joten voin alkaa kansanedustajaksi.
        Henkilökohtainenavustaja voi olla kuka vaan, mutta hänen pitää tulla minun kanssa toimeen koska ei muuten pääse minua avustamaan.
        Saa tulla istuntoon mukana, koska henkilökohtainenavustajan tehtävä on olla apuna.

        Minä osaan kyllä tiivistää asiat sekä jyrätä tahtoni tarvittaessa läpi, koska kysyn : Anteeksi, mutta en kuullut koska piti patteri vaihtaan kuulolaitteeseen joten minulla olis tämä oma asia kyllä tässä joka on roikkunut yli 100vuotta joten hoidetaan tämä pois niin päästään näihin tuorempiin asioihin sen jälkeen!

        Minähän olen sitä mieltä, että jos rahaa ollaan kansalle hakemassa korvauksena niin velkaa valtio joutuu kuitenkin ottamaan joten kuulolaitteen patteri voi hyvin äkkiä tyhjentyä uudestaan ja miljoonat sekä biljoonat menee sekasin.

        Naisten kanssa tehdyt sopimukset on kuulemma maailmalla arvostettuja.
        Olen sen verran harvinainen Inarin kuntalainen sekä suomalainen joten kyllä Hallitus taipuu ja koko maailma, kun sovitaan korvauksista!

        Saattahan ne kyllä kysyä maailmalla : Onko Suomessa paljoki väkeä piilossa?
        Voidaan sanoa : Onhan meillä Nuutti-pukki sekä Trulli armeijakin vielä käyttämättä ennen, kuin Metsähallituksen puolen väkeä tarvii tuoda esiin jonka EU on vaatinut erityisuojelu kohteeksi!


    • Anonyymi

      Sitten huijaisivat hekin internetissä, potkisivat kaduilla mummoja - vaareja, rikkoisivat kauppojen ikkunoita?

      • Anonyymi

        Tuo ainaki lähti töihin josta ilmoituksen tein sossuun.
        Opiskelee samalla, mutta sen ajan mitä käyttää juopotteluun voi yhtä hyvin käyttää työntekoon.


    • Anonyymi

      Mutta vieläkö Inarista saa kunnon pontikkaa.

      • Anonyymi

        Ein finger im arsch ist wunderbar entspannend und macht gute laune 🥰


      • Anonyymi

        En Inarin pontikan keittäjiä tiedä, mutta Kaamasessa oli aikoinaan pontikan keittäjä joka kuoli onnettomuudessa.
        Joku oli ostanu sen tontin hänen lapselta ja oli löytäny kuulemma ne pannut sieltä missä olivat keittäneet.
        Renki meni lesken kanssa naimisiin, mutta en tiedä keittikö hän pontikkaa. Heillä on poika tuosta avioliitosta joka peri siskonsa, koska hän oli lapseton ja ei ollut edes puolisoa.
        Velipuoli on rintaperillinen sekä lähiomainen.

        Vastaava tapaus sattu ja hänen puoli sisarukset oli luulleet, että oli kuollut joten ei tarvinnu kutsua perunkirjoituksiin.
        Piti saada kuolintodistus, koska puoli sisarukset peri luonnollisesti hänen osuuden koska oli myös lapseton eikä hänellä ollut puolisoa.
        Hän on kuollut jo, mutta hänen kunniaa oli loukattu.
        Asu Ruotsissa ja en tiedä ovatko Ruotsista ilmoittaneet Suomeen hänen sisar puolille, että hän on virallisesti kuollut.

        Valtiolle menee omaisuudet jos ei ole perillisiä. Ruotsissa toimitaan ihan samalla tavalla, kuin Suomessa.

        Kannattaa pitää omistaan huolta, koska voit periä omien vanhempien sekä isovanhempien sisarukset jos ei ole muita rintaperillisiä elossa.

        Joku väitti näistä perintö asioista mulle jotain ja minä sanoin : Ihan oikein sille ja mitä on noin tyhmä!
        En sanonu minkä virheen oli tehnyt, mutta valtio/kunta oli saanut ison maatilan johon oli maata sekä metsää vaikka kuinka paljon.
        Oli ainoan lapsen ainoan lapsen ainoa lapsi joka kuoli lapsettomana poikamiehenä ja suku oli kerännyt omaisuutta, mutta todistettavasti ihan turhaa.


      • Anonyymi

        Yritin korjata asiaa hakemalla Utsjoen kunnanjohtajan paikkaa, mutta juoppo voitti sen kisan.
        En oikein tiedä me päästään tästä juoppoudesta eroon, koska kokoajan juopot nostelee uusia kunnianloukkaus syytteitä ja turisteja käy ympäri maailmaan ja juoppo epidemia leviää pahemmin kuin korona.
        Autisteja niistä juopoista tulee lopulta kaikista.


    • Anonyymi

      Suomi kuuluu kaikille suomalaisille. jokain on näytelmässä oman roolinsa valinnut,

      • Anonyymi

        Niin kuuluu, mutta vaikuttaa siltä että suomalaisuus Suomessa on suomalaisten mielestä häpeä.
        Suomalainen opettaja opettaa saamea saamelaisille vaikka tuo on minusta saamelaisten raiskaamista sekä halveksuntaa.
        Suomalaiset opettaa suomeksi Suomessa, koska suomi on suomalaisten äidinkieli.
        Jos saamen kieli on katomassa niin tuo on saamelaisten oma tehtävä elävyyttä kieli, koska monet on itse vaihtaneet saamen kielen kotona suomen kieleen ja ei valtio ole Suomessa kieltänyt kotona puhumasta omaa äidinkieltään.

        Lapista ei ole minun muistin mukaan ollut ketään ministerinä silloin, kun Lappiin tuli Rajajooseppiin ja Tornioon suuret määrät turvapaikan hakijoita.
        Kyseiset turvapaikan hakijat osotti Oulussa mieletä ruuasta, vaatteista sekä kaikesta mahdollisesta mitä vaan keksivät ja tuon lisäksi he raiskas alaikäisiä tyttöjä.
        Yhdenvertaisuuslain mukaan kaikki pakolaisina tulleet halveksuu suomalaisia Suomessa. Suomi ja Suomen kansan on menettäneet sodassa myös alueita joilla suomalaiset asu ja evakot oli kaikki asuneet Suomen rajojen sisäpuolella ja raja siirty niin he tulleet uusien rajojen sisäpuolelle.

        Nykyiset rajat on Neuvostoliitto eli nykyinen Venäjä määrännyt Ruotsin kanssa. Ruotsin raja on tehty silloin, kun Venäjä vaihtoi Ruotsin kanssa Norjan Suomeen.
        Norja ja Suomi Itsenäisyydet niin silloin Ruotsi ja Venäjä on luoneet uudet rajat.
        Neuvostoliitto eli nykyinen Venäjä vaatinut rauhansopimuksissa alueita Suomelta.
        Neuvostoliitto on ostanut myös alueita, mutta ei me suomalaiset tiedetä mihin kaikki rahat on käytetty mitä Suomesta myyty.

        Neuvostoliitto halus ostaa voimalaitokset Inarin kunnasta jotka tuotti kuntaan sähköä. Ei tuolta enää nykysin kuulemma tule sähköä kuntaan, mutta tänne olis vasta 2000 luvulla saatu jos ei oltas saatu Jäniskosken ja Niskakosken voimalaitoksilta sähköä kuntaan.

        Inergia on huoltanut noita voimalaitoksia Venäjällä.
        Edes Fortum ei ole uskonut, että Inarin kuntaan tulee sähkö Venäjältä ja on tullut kokoajan.
        Tuo syrjintää sekä kunnianloukkausta, koska ihmiset tuli Inarin kuntaan töihin ja SUOMEN VALTIO MÄÄRÄS mihin suomalaiset menee töihin.
        Joutuvat Neuvostoliittoon töihin ja he on viellä olleet Petsamon evakoita osa.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka rikas perijätär kuoli yllättäen? - Kytkös Lehtisaaren murhaan!!

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010238071.html Nainen oli vain 3-kymppinen... jotain hämärää Kenestä henkilöstä ja
      Helsinki
      40
      7690
    2. Sebastian Halonen ja Muusa Rissanen

      Sebastian ja Muusa. Onko nähty jo Joensuussa liikkumassa julkisesti?
      Joensuu
      92
      2936
    3. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät m
      Ikävä
      95
      1979
    4. Väkivalta etusijalla ? Hallituksen tavoite on saada ampumarata joka kuntaan

      Hallitus pitää ampumataitoa yhtenä perustaidoista https://yle.fi/a/74-20074583
      Perussuomalaiset
      223
      1595
    5. Nainen miten tämä kirjamme päättyy

      Kirjoitetaanko se yhdessä loppuun onnellisesti meillä olisi yhteinen taival ja rakkautta / lämpöä❤️
      Ikävä
      87
      1440
    6. Voi helvetti noita ukrainassa palvelleita suomi-vapaaehtoisia...

      ...nyt ne itkee apua, kun on traumaperäisiä psyykkisiä sotavammoja, voi äiti. Olisko pitänyt miettiä jo ennen kuin sinne
      Maailman menoa
      372
      1221
    7. Jaksan kyllä odottaa seksiä

      Halusin vain kertoa sulle että arvostan sun älykkyyttäsi tosi paljon. Jaksan odottaa, että päästään rakastelemaan joskus
      Ikävä
      36
      1212
    8. Mietin tuota oikea juttua

      Kivaa iltaa ystävälle tein uuden.
      Ystävyys
      140
      696
    9. Oli ihana tutustua sinuun

      Jäin surulliseksi siitä miten kaikki päättyi. Mitä ihmettä oikein tapahtui? Tai kyllä me molemmat tiedetään.
      Ikävä
      24
      695
    10. Sinussa on se jokin

      Olet niin ainutlaatuinen. Sinussa on se jokin, mikä saa minut hymyilemään vain ajatellessani sinua. Et ole kuin kukaan m
      Ikävä
      24
      675
    Aihe