Maallistumiskehitys on edistynyt erinomaisesti.
Liberalisoituminen on edennyt loistavalla nopeudella, paljon nopeammin kuin luontainen uudistumisprosessi ihmisissä.
🌈🌟🌟🌟🌈
Kaksi kolmasosaa voi äänestää presidentiksi miestä jolla on mies aviopuolisona.
479
2351
Vastaukset
- Anonyymi
Mietin just päinvastaista. Kolmannes äänestäjistä ei tykkää jos presidentillä on homo puoliso. Täällä selitetään joka päivä että vain pieni vähemmistö vastustaa homoja. Vaan kuinkas kävikään kun totuus paljastui? Kolmasosa ei ole mikään pieni vähemmistö. Ja nyt on jo vuosi 2024! Homojen oikeudet piti olla jo kaikille selvät. Vaan eipä olekaan. Liberalisoituminen ei edistykään odotusten mukaisesti jonkun homokalenterin mukaan vaan se rahaa pahasti jäljessä. Tuli stoppi suvakkien suunnitelmille. Ja maailmalla on paljon muitakin merkkejä että konservatismi nousee ja kasvaa kohisten.
- Anonyymi
Vielä -80 luvulla luvut olisivat olleet päinvastoin suurinpiirtein.
Vapautus päivien sanoma valtaa ihmiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä -80 luvulla luvut olisivat olleet päinvastoin suurinpiirtein.
Vapautus päivien sanoma valtaa ihmiset.Ja -90 luvullakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja -90 luvullakin.
Muutoksen nopeus herättää epäilyksiä. Kuinka vahvalla pohjalla se voi olla? Ehkä siinä on sama juttu kuin Facebook-mielenosoituksissa kun ihmiset ilmoittaa että tulevat ja sitten sinne ei tule juuri kukaan. Onhan koko homomyönteisyys aika äärimmäinen ja epäluonnollinen juttu vaikka harva sinänsä vihaa homoja.

Miksi homomyönteisyys on äärimmäistä?
- Anonyymi
”. Ja maailmalla on paljon muitakin merkkejä että konservatismi nousee ja kasvaa kohisten.”
Kuitenkin Suomessa pressakisan toisella kierroksella ehdolla kaksi liberaalia joista yksi on homo ja toinen puolihomo. Ja se on hyvä se! - Anonyymi
Seta ja kv järjestöt keskittyivät vääriin asioihin avioliiton laillistamisen jälkeen. Olisi pitänyt keskittyä vaikuttamaan homofobian vähentämiseen, ei sukupuolivähemmistö-asiaan. Sukupuolen moninaisuus lakeineen johtaa konservatismin nousuun, sillä genderiin liittyvät teoriat ja käytännöt eivät perustu biologialle, mutta koskevat kaikkia ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutoksen nopeus herättää epäilyksiä. Kuinka vahvalla pohjalla se voi olla? Ehkä siinä on sama juttu kuin Facebook-mielenosoituksissa kun ihmiset ilmoittaa että tulevat ja sitten sinne ei tule juuri kukaan. Onhan koko homomyönteisyys aika äärimmäinen ja epäluonnollinen juttu vaikka harva sinänsä vihaa homoja.
Kristinuskonto romahti elintason nousun myötä, ympäristö ja talouskatastrofien myötä noussee taas, myönnän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seta ja kv järjestöt keskittyivät vääriin asioihin avioliiton laillistamisen jälkeen. Olisi pitänyt keskittyä vaikuttamaan homofobian vähentämiseen, ei sukupuolivähemmistö-asiaan. Sukupuolen moninaisuus lakeineen johtaa konservatismin nousuun, sillä genderiin liittyvät teoriat ja käytännöt eivät perustu biologialle, mutta koskevat kaikkia ihmisiä.
Uskovaiset yrittävät hämätä tai niiden ajattelu on lähtökohtaisesti nurinkurista yrittäessään rimpuilla todellisuutta vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi homomyönteisyys on äärimmäistä?
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
- Anonyymi
Maittain "homoavioliittoja" ei ole hyväksytty lainsäädännössä lähinnä islamisti-diktatuureissa, jopa yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu.
Olisi mielenkiintoista tietää miten jotkut miehet suhtautuisivat "homopariin" jos Haaviston tilalla olisikin nainen eli hänellä olisi naispuoliso? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutoksen nopeus herättää epäilyksiä. Kuinka vahvalla pohjalla se voi olla? Ehkä siinä on sama juttu kuin Facebook-mielenosoituksissa kun ihmiset ilmoittaa että tulevat ja sitten sinne ei tule juuri kukaan. Onhan koko homomyönteisyys aika äärimmäinen ja epäluonnollinen juttu vaikka harva sinänsä vihaa homoja.
En minäkään vihaa homoja, mutta on hyvä muistaa , että Jumala on myös tuomion Jumala. Suomen kansa voi saada keppiä, kun ollaan niin pitkällä, että Raamattua ei saa edes kommentoida homokysymyksen kohdalta
- Anonyymi
Eikös tämä ollut asia mistä ei saa puhua - suvakit pahoitti mielensä vaalivalvojaisissa kun toimittaja otti puolisot keskusteluun.
Pitää olla aina käsi pystyssä somessa kun joku kaapista tulee - nyt kun valitaan pressaa, asiasta ei voisi puhua, yli 20v kestänyt suhde, joka on myös rekisteröity - outoa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”. Ja maailmalla on paljon muitakin merkkejä että konservatismi nousee ja kasvaa kohisten.”
Kuitenkin Suomessa pressakisan toisella kierroksella ehdolla kaksi liberaalia joista yksi on homo ja toinen puolihomo. Ja se on hyvä se!Vai on hyvä. Kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä - vaikka suvakkien mielestä kaikkien pitäisi olla samaa mieltä . Nyt 3 kerta vaaleissa asia tulee todetuksi, kaikki ei ole tuota mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maittain "homoavioliittoja" ei ole hyväksytty lainsäädännössä lähinnä islamisti-diktatuureissa, jopa yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu.
Olisi mielenkiintoista tietää miten jotkut miehet suhtautuisivat "homopariin" jos Haaviston tilalla olisikin nainen eli hänellä olisi naispuoliso?Eikös Haavisto olekaan se nainen suhteessaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maittain "homoavioliittoja" ei ole hyväksytty lainsäädännössä lähinnä islamisti-diktatuureissa, jopa yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu.
Olisi mielenkiintoista tietää miten jotkut miehet suhtautuisivat "homopariin" jos Haaviston tilalla olisikin nainen eli hänellä olisi naispuoliso?Muslimi valtiot ovat sotatilassa Israelin takia latentisti vähintään ja koko Länsiliittoutumaa vastaan.
- Anonyymi
Haavisto on kyllä ihan oikea mies mutta presidentin rooli on toimia kansakunnan yhdistäjänä ja yhteiskunnallisena rakenteena. Perinteiset sukupuoliroolit ja käsitys perheestä ovat myös yhteiskunnan rakenteita myönnettiin se tai ei. Onneksi homoja on vain pienen pieni vähemmistö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
Homoseksuaalista toimintaa tapahtu luonnossa paljon. Ja se mitä tapahtuu luonnossa, ei voi olla luonnotonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Haavisto olekaan se nainen suhteessaan?
Voihan mies pitää kiltti hametta.

Vain niin. Latviassa on homo presidentti kansankunnan yhdistäjänä. Latvia on Suomea monessa suhteessa konservatiivisempi, mutta tässä asiassa edelläkävijä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai on hyvä. Kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä - vaikka suvakkien mielestä kaikkien pitäisi olla samaa mieltä . Nyt 3 kerta vaaleissa asia tulee todetuksi, kaikki ei ole tuota mieltä
Ei hän ole niin väittänytkään, että pitäisi olla hänen kanssaan samaa mieltä. Eikä hän myöskään ole väittänyt, että suvakkien kanssa pitäisi olla samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan mies pitää kiltti hametta.
Ainakin Stubb voi, koska on naimisissa Innes -klaaniin kuuluvan kanssa.
Homot ovat saaneet mahdollisuuden avioliittoon jo kohta seitsemän vuotta sitten, ja Espanjassa 20 vuotta sitten.
Hyvin on mennyt. Ja Suomessa homo on kolme kertaa toiseksi suosituin presidentinvaaleissa.Anonyymi kirjoitti:
Seta ja kv järjestöt keskittyivät vääriin asioihin avioliiton laillistamisen jälkeen. Olisi pitänyt keskittyä vaikuttamaan homofobian vähentämiseen, ei sukupuolivähemmistö-asiaan. Sukupuolen moninaisuus lakeineen johtaa konservatismin nousuun, sillä genderiin liittyvät teoriat ja käytännöt eivät perustu biologialle, mutta koskevat kaikkia ihmisiä.
Juttusi on äärimmäisen sekavaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homot ovat saaneet mahdollisuuden avioliittoon jo kohta seitsemän vuotta sitten, ja Espanjassa 20 vuotta sitten.
Hyvin on mennyt. Ja Suomessa homo on kolme kertaa toiseksi suosituin presidentinvaaleissa.Homot ovat aina voineet mennä naimisiin Espanjassa ihan siinä kuin heterotkin. Piti vain mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa sillä sitähän se avioliitto on.
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
Rakkaus on kyllä erittäin luonnollista. Sitä on kaikkialla eläinmaailmassa.
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään vihaa homoja, mutta on hyvä muistaa , että Jumala on myös tuomion Jumala. Suomen kansa voi saada keppiä, kun ollaan niin pitkällä, että Raamattua ei saa edes kommentoida homokysymyksen kohdalta
Raamattu ei liity mitenkään homouteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja sitä paitsi Raamattu kertoo menneestä ajasta, ja me olemme nykyajassa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu ei liity mitenkään homouteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja sitä paitsi Raamattu kertoo menneestä ajasta, ja me olemme nykyajassa.
Tuot jatkuvasti nàismaista homouttasi esille.
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Haavisto olekaan se nainen suhteessaan?
Kerron esimerkin.
Tässä on kaksi miestä avioliitossa, ja molemmat ovat miehiä.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kerron esimerkin.
Tässä on kaksi miestä avioliitossa, ja molemmat ovat miehiä.Ei toki avioIiitto, vaikka niin Iuulet.
Anonyymi kirjoitti:
Homot ovat aina voineet mennä naimisiin Espanjassa ihan siinä kuin heterotkin. Piti vain mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa sillä sitähän se avioliitto on.
Et ymmärrä mitä avioliitto on.
Se on nykyään ajatellen kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen välinen virallinen liitto.Anonyymi kirjoitti:
Ei toki avioIiitto, vaikka niin Iuulet.
On pakko katsoa virallista tietoja. Sen mukaan olen ollut miehen kanssa avioliitossa kohta seitsemän vuotta.
Et voi huijata minua missään asiassa. Etkä rekisterikeskusta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et ymmärrä mitä avioliitto on.
Se on nykyään ajatellen kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen välinen virallinen liitto.AvioIiitto on toki vain miehen ja naisen välinen liitto.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et ymmärrä mitä avioliitto on.
Se on nykyään ajatellen kahden toisiaan rakastavan aikuisen ihmisen välinen virallinen liitto.Se on vain juridinen sopimus jonka voi purkaa milloin tahansa mistä syystä tahansa. Rakastaa voi ilmankin paitsi ehkä sinä.
Anonyymi kirjoitti:
Muutoksen nopeus herättää epäilyksiä. Kuinka vahvalla pohjalla se voi olla? Ehkä siinä on sama juttu kuin Facebook-mielenosoituksissa kun ihmiset ilmoittaa että tulevat ja sitten sinne ei tule juuri kukaan. Onhan koko homomyönteisyys aika äärimmäinen ja epäluonnollinen juttu vaikka harva sinänsä vihaa homoja.
Koskahan orjuus tulee takaisin? Entä naisten tasa-arvoinen asema - ihan vastoin lähes kaikkia uskontoja joten ei voi olla oikein .Kiertääkö maa muka aurinkoa, ehei ,kyllä aurinko kiertää meidän tellusta.
Jotkut asiat vaan ovat luonnollisia niin kuin kappaleiden liikkeet taivaalla ja se mikä on oikein maan päällä, kyllä muinoin oltiin oikeassa!Anonyymi kirjoitti:
Maittain "homoavioliittoja" ei ole hyväksytty lainsäädännössä lähinnä islamisti-diktatuureissa, jopa yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu.
Olisi mielenkiintoista tietää miten jotkut miehet suhtautuisivat "homopariin" jos Haaviston tilalla olisikin nainen eli hänellä olisi naispuoliso?On maita joissa presidentti on homo ja se on ok, homopääministereitä on useampia. Eräässäkin Euroopan maassa miespääministerin puoliso on samassa hallituksessa ministerinä.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Eivät myös heteroistele.
Mutta jos sitä tekisivät se olisi luonnollista.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Rakkaus on kyllä erittäin luonnollista. Sitä on kaikkialla eläinmaailmassa.
Minun mielestä on aika törkeää verrata homoja eläimiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on kyllä ihan oikea mies mutta presidentin rooli on toimia kansakunnan yhdistäjänä ja yhteiskunnallisena rakenteena. Perinteiset sukupuoliroolit ja käsitys perheestä ovat myös yhteiskunnan rakenteita myönnettiin se tai ei. Onneksi homoja on vain pienen pieni vähemmistö.
Yksi heistä on sankaripoliisi Foxell
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
Kuinka?
Eikö muissa eläimissä esiinny homoseksiä? - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Rakkaus on aina hyöty.
Miksi kännäät taas koko viikonIopun sen toisen Iihavan kanssa?
Anonyymi kirjoitti:
Se on vain juridinen sopimus jonka voi purkaa milloin tahansa mistä syystä tahansa. Rakastaa voi ilmankin paitsi ehkä sinä.
Kerroin vain mitä avioliitto on. Kun sen purkaa, ei ole avioliitossa.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Eivät myös heteroistele.
Sellaista termiä ei ole olemassa.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kännäät taas koko viikonIopun sen toisen Iihavan kanssa?
Lähdemme jonkin ajan päästä seuraamaan karnevaaleja
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestä on aika törkeää verrata homoja eläimiin.
Ihmiset ovat eläimiä.
Esimerkiksi karhu kiipeää puuhun, syö kalaa ja marjoja, kakkaa ja pissaa, tekee pentuja ja kasvattaa ne, tekee asumuksen, ui, juoksee, kävelee, katselee.
Seuraa luontoa ja opi. Voit mennä ehkä kouluun oppimaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maittain "homoavioliittoja" ei ole hyväksytty lainsäädännössä lähinnä islamisti-diktatuureissa, jopa yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliitot on sallittu.
Olisi mielenkiintoista tietää miten jotkut miehet suhtautuisivat "homopariin" jos Haaviston tilalla olisikin nainen eli hänellä olisi naispuoliso?Miten äänestettäisiin, jos toisella kierroksella olisi Ilkka Kanerva puolisonaan Johanna Tukiainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten äänestettäisiin, jos toisella kierroksella olisi Ilkka Kanerva puolisonaan Johanna Tukiainen.
Miten kuollut mies voisi olla toisella kierroksella?
- Anonyymi
Samaa mietin itsekin. Kolmannes ei äänestä homoa. Loput voivat äänestää kumpaa tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään vihaa homoja, mutta on hyvä muistaa , että Jumala on myös tuomion Jumala. Suomen kansa voi saada keppiä, kun ollaan niin pitkällä, että Raamattua ei saa edes kommentoida homokysymyksen kohdalta
Ajattelin tarkistaa, mitä Raamattua nyt tässä yhteydessä tarkoitat. Niitä katolilaisten käyttämiä, jossa on eri kirjat, erilaisten amerikkalaisten kirkkokuntien omia versioita vai mahdollisesti jotain Suomen luterilaisen kirkon käyttämistä suomennoksista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoseksuaalista toimintaa tapahtu luonnossa paljon. Ja se mitä tapahtuu luonnossa, ei voi olla luonnotonta.
Ei kyllä ole luonnossa kovin saa etsiä .Luontokin tietää mikä on
Luonnotonta - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu ei liity mitenkään homouteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja sitä paitsi Raamattu kertoo menneestä ajasta, ja me olemme nykyajassa.
Raamattu on tätä päivää. Se on aina ajankohtainen. Se on ennustanut näistä päivistä. Se ennustaa myös tulevista asioista.
- Anonyymi
Miksi haluat pressan jolle käy molemmat sukupuolet eli bi Alex.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”. Ja maailmalla on paljon muitakin merkkejä että konservatismi nousee ja kasvaa kohisten.”
Kuitenkin Suomessa pressakisan toisella kierroksella ehdolla kaksi liberaalia joista yksi on homo ja toinen puolihomo. Ja se on hyvä se!Näin on. Puolihomo kulissi avioliitossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
Onko se luonnollista että tykkää molemmista eli bi seksualisuus. Alex on bi.
- Anonyymi
Varmaankin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on kyllä ihan oikea mies mutta presidentin rooli on toimia kansakunnan yhdistäjänä ja yhteiskunnallisena rakenteena. Perinteiset sukupuoliroolit ja käsitys perheestä ovat myös yhteiskunnan rakenteita myönnettiin se tai ei. Onneksi homoja on vain pienen pieni vähemmistö.
Olet siis sillä kannalla että bi seksuaalisuus on terveempää. Alex on bi. Eli kumpikin sukupuoli käy. Kulissiavioliitto.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu ei liity mitenkään homouteen. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja sitä paitsi Raamattu kertoo menneestä ajasta, ja me olemme nykyajassa.
Näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun mielestä on aika törkeää verrata homoja eläimiin.
Loukkaus eläimiä kohtaan 😫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäistä sen takia että sukupuolia on vain kaksi ja homoseksuaalinen toiminta on luonnotonta.
Aika outoa puhetta ilta läpysköissä .äänestys numeron voi yli viivata ja laittaa uusi.tämänkin vuoksi en ole enkä tule äänestämään koskaan ,täyttä kusetusta koko äänestys myöskin suomessa,ja aina hukutaan venäjän politiikkaa ja äänestys kultuuria mitä se meillä ja usa sitten täyttä vale paskaa🤫
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on. Puolihomo kulissi avioliitossa.
Miksi biseksuaalisuus tekisi avioliitosta kulissin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis sillä kannalla että bi seksuaalisuus on terveempää. Alex on bi. Eli kumpikin sukupuoli käy. Kulissiavioliitto.
Etkö tiedä mitä kulissi tarkoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis sillä kannalla että bi seksuaalisuus on terveempää. Alex on bi. Eli kumpikin sukupuoli käy. Kulissiavioliitto.
Hän on normaalissa avioliitossa naisen kanssa, kuten monet muutkin miehet, ei missään kulissiliitossa. Tiedät jakirjoitat, että bi, mutta toisaalta kirjoitat kuitenkin kuin olisi homo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutoksen nopeus herättää epäilyksiä. Kuinka vahvalla pohjalla se voi olla? Ehkä siinä on sama juttu kuin Facebook-mielenosoituksissa kun ihmiset ilmoittaa että tulevat ja sitten sinne ei tule juuri kukaan. Onhan koko homomyönteisyys aika äärimmäinen ja epäluonnollinen juttu vaikka harva sinänsä vihaa homoja.
Voihan homous olla epäluonnollinen mutta tässä onkin kysymys siitä onko asia niin tärkeä että se menee maan ulkopolitiikan edelle! Kandidaateillahan on selvä ero ulkopolitiikka kysymyksissä.
- Anonyymi
Minkähän lainen kokemus on noilla 69asennossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi homomyönteisyys on äärimmäistä?
Eihän itsenäisyys päivänä kehtaisi katsoa linnan juhlia jos Haavistosta tulisi presidentti.
- Anonyymi
Emme äänestä homoa. On miljoona syytä.
- Anonyymi
Ensin sanottiin että mitä se muille kuuluu mitä homot tekee makuuhuoneissaan. Nyt homoparien touhut ovat jo politiikkaa ja päivän uutisia. Joka paikassa sitä tuputetaan aivan kuin siinä olisi jotain hyvää.
- Anonyymi
Vanhat kasvatusmetodit kunniaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat kasvatusmetodit kunniaan.
Haavisto ei tässäkään toimi esimerkkinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat kasvatusmetodit kunniaan.
Eli ruumillinen kuritus tyyliin "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto ei tässäkään toimi esimerkkinä.
Päivi Räsänen on kuin MERSUN johtotähti.
Aatukin tykkäs mersuista. Anonyymi kirjoitti:
Ensin sanottiin että mitä se muille kuuluu mitä homot tekee makuuhuoneissaan. Nyt homoparien touhut ovat jo politiikkaa ja päivän uutisia. Joka paikassa sitä tuputetaan aivan kuin siinä olisi jotain hyvää.
Kukaan ei tiedä mitä homot tekevät makuuhuoneissaan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onpa heteroilla jutut!
Kunnon juttuja heteroilla.Leikit heteroa 21 vuotta.
OIet yhä edelleen kateellinen. Ja poikisiakin soIvaat. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kukaan ei tiedä mitä homot tekevät makuuhuoneissaan.
Kuitenkaan siinä ei ole mitään hyvää, eihän?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkaan siinä ei ole mitään hyvää, eihän?
SATANISTIT KIRJOTTELEE NÄILLÄ PALSTOILLA Luther-kaapu päällään tuota natsi-persu-satanismiaan kaikin tavoin-
nyt HAAVISTOA vastaan- Haavistolla ei ole puoliso- vaan 'parisuhde'.
Latviassa on aito Homo-liitto presidentillä- ketään tuo ei kiinnosta, jos ei asiassa ole mitään outoa- kuten venäjä-sukuisella CIA-vapaamuurari-perheestä olevalla Stubbilla? vaikuttaisi olevan , koska salaIlee asioita?:
Alexander Stubb on-homo
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18244146/alexander-stubb-on-homo Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkaan siinä ei ole mitään hyvää, eihän?
Mistä minä tiedän. Mutta omalla kohdallani on ollut ihan hyvää mitä sängyssä on tapahtunut.
- Anonyymi
Kerran aiemmin on korpraali noussut valtakunnan johtoon ja silloin se sai aikaan toisen maailmansodan ja holokaustin
- Anonyymi
Miljoonilla äänestäjillä on myös monia syitä olla äänestämättä monia heteroita.
- Anonyymi
Kaikkea outoa ei ole pakko hyväksyä.
- Anonyymi
Karistus kristityistä sukulaisista on menossa.
- Anonyymi
Eli mielestäsi sankaripoliisi Foxell on outo?
- Anonyymi
Mitään outoa ei tarvitse hyväksyä. Suomessa on vielä ajattelunvapaus vaikka sitä yritetään rajoittaa. Jalat maassa ja terve maalaisjärki vievät pitkälle.
- Anonyymi
"Se on inhottavaa touhua."
Puhut vankan oman kokemuksesi rintaäänelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se on inhottavaa touhua."
Puhut vankan oman kokemuksesi rintaäänelle.Sekö sinulla vain on mielessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö sinulla vain on mielessä?
Hänellä se oli mielessä.
Homoista puolet harrastaa peppuseksiä.
Kuten myös moni heteropari. Pitääkö heidän avioliitto peruuttaa? Se on inhottavaa, eikä voi kutsua avioliitoksi.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homoista puolet harrastaa peppuseksiä.
Kuten myös moni heteropari. Pitääkö heidän avioliitto peruuttaa? Se on inhottavaa, eikä voi kutsua avioliitoksi.Jos miehen ja naisen avioliitto on vain peppuseksiä niin ei sekään ihan oikein ole.
Anonyymi kirjoitti:
Jos miehen ja naisen avioliitto on vain peppuseksiä niin ei sekään ihan oikein ole.
Mutta jos homoparit eivät harrasta peppuseksiä, niin siitä huolimatta avioliittoa ei hyväksytä.
En ymmärrä ihmisten ajatustenjuoksua .
- Anonyymi
Tuota Haaviston seks.suuntausta on korostettu nyt tarkoituksella, jotta syntyisi mielikuva, kuin muka vain tuosta syystä häntä ei äänestettäisi, vaikka totuus on, että moni kansasta katsoo ensisijaisesti hänen sopivuuttaan tasavallan presidentiksi ihan hänen muiden elämänarvojensa tai niiden puuttumisen vuoksi.
Myös Stubb on bi-seksuaali, eli osittain homo.
Vaalikoneissa esim. itse osoittaudun vihreämmäksi kuin Haavisto. Hän ei itse puhu mitään luonnon- ja eläinsuojelusta, jotka taas ovat itselleni tärkeitä arvoja. Samaten esim. isänmaallisuus ja oman kansan mielisyys merkitsevät Haavistolle varsin vähän.
Tuollainen "presidentti" tarjolla. Todella heikko lenkki. Ei ole koskaan ollut aidosti vihreä. Kaikki hänen kohdallaan on pelkkää näytelmää ja hämäystä. Totuus makaa siellä jossain, pinnan alla.
Stubbissa on hyviä puolia, mutta myös huonoja. Näiden kohdalla itse katson juuri niitä arvoja jotka ovat itselleni tärkeitä, eikä myöskään Stubb ole lähelläkään omaa mielikuvaani hyvästä, isänmaallisesta presidentistä. (On vain n. 48%:sesti samoin ajatteleva.)
En kerta kaikkiaan kykene piirtämään paperille myöskään numeroa 8.
Esim. ketkä eduskunnassamme ja hallituksessa ovat toimineet eläinsuojelun hyväksi? Haaviston kaudesta alkaen nämä tärkeät arvot on työnnetty syrjään. Ketä suomalainen kissa, nautaeläin, siipikarja tai esim. metsäpeura äänestäisi?- Anonyymi
Bi on aito olemus ihmisyydestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bi on aito olemus ihmisyydestä.
Olet varmaan suosittu seksibileissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmaan suosittu seksibileissä.
En Raamattu piireissä todellakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En Raamattu piireissä todellakaan.
Mutta seksibileissä olet suosittu. Se on aito olemuksesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet varmaan suosittu seksibileissä.
Sinulle aito olemus ihmisyydestä on seksiä ja seksibileitä.
Sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle aito olemus ihmisyydestä on seksiä ja seksibileitä.
Sellaista.Bi on suosittu seksibileissä. Se on monimuotoista ja ihmisyyden olemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta seksibileissä olet suosittu. Se on aito olemuksesi.
Raamattu piireissä joudun aina puhdistusrukousten kohteeksi.
Vituttaa kuin pientä oravaa hyväksikäyttäjä landepaukun käsissä
- Anonyymi
ArtoTTT
Senhän piti olla ettei kukaan vastusta ...- Anonyymi
Homoutta vastustatte perusti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoutta vastustatte perusti.
Pirusti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pirusti.
Vaikuttaa siltä että piru on enemmänkin homouden puolella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että piru on enemmänkin homouden puolella.
Vaikuttaa on avainsana tunteisiisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa on avainsana tunteisiisi.
Eikö piru sitten olekaan homouden puolella? Kuka homo ei haluaisi olla normaali hetero jos voisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö piru sitten olekaan homouden puolella? Kuka homo ei haluaisi olla normaali hetero jos voisi?
"Kuka homo ei haluaisi olla normaali hetero jos voisi?"
Sitä ei ainakaan Jumala estä joten se on joku muu taho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö piru sitten olekaan homouden puolella? Kuka homo ei haluaisi olla normaali hetero jos voisi?
Normaali uskovais heteroita homouden henget pimeydestä rassaavat selkeästi.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että piru on enemmänkin homouden puolella.
Mikä piru? Mistä sellaisen tunnet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Normaali uskovais heteroita homouden henget pimeydestä rassaavat selkeästi.
Enimmäkseen ne rassaavat homoutta kannattavia heteroita.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mikä piru? Mistä sellaisen tunnet?
Katso peiIiisi, niin näet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enimmäkseen ne rassaavat homoutta kannattavia heteroita.
Jeesus tulee ihanasti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus tulee ihanasti
Tuo on sitä liberaalien genitaaliteologiaa. Seksi on teille pakkomielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enimmäkseen ne rassaavat homoutta kannattavia heteroita.
Valhe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on sitä liberaalien genitaaliteologiaa. Seksi on teille pakkomielle.
Jeesus on tullut lukuisiin uskossa oleviin.
Olen lukenut tällaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on tullut lukuisiin uskossa oleviin.
Olen lukenut tällaista.Uskossa olevien sydämeen asumaan.
Liberaalit genitaaliteologit ajattelevat kaiken seksi edellä,
kirkon oppienkin tulisi muuttua seksimieltymystensä mukaan,
eikä perustua Raamattuun
- Anonyymi
Lähipiirini kanssa äänestämme Stubbia. Miespari ei käy !
- Anonyymi
Hassua sillä Stubbille miespari käy, oli esim. tasa-arvoisen avioliittolain ensimmäinen allekirjoittaja ja Helsinki Priden suojelija pääministeriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hassua sillä Stubbille miespari käy, oli esim. tasa-arvoisen avioliittolain ensimmäinen allekirjoittaja ja Helsinki Priden suojelija pääministeriä.
Ja sanoi tentissä että ottaisi Haaviston varapresidentiksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hassua sillä Stubbille miespari käy, oli esim. tasa-arvoisen avioliittolain ensimmäinen allekirjoittaja ja Helsinki Priden suojelija pääministeriä.
Se on sitä politiikkaa. Stubb menee minne populistit osoittaa. Suurin osa homouden hyväksyjistä menee joukon mukaan. Sopulilauma ei ajattele omilla aivoillaan kuten aitolaiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sanoi tentissä että ottaisi Haaviston varapresidentiksi
Koska Suomessa ei ole varapresidenttiä, niin vaikeata ottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on sitä politiikkaa. Stubb menee minne populistit osoittaa. Suurin osa homouden hyväksyjistä menee joukon mukaan. Sopulilauma ei ajattele omilla aivoillaan kuten aitolaiset.
Aitolaiset eivät ajattele omilla aivoilla, vaan menevät sinne mihin Jeesus käskee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aitolaiset eivät ajattele omilla aivoilla, vaan menevät sinne mihin Jeesus käskee.
Se on tie pelastukseen aamen! Seuraa sinäkin Jeesusta niin pelastut.
Anonyymi kirjoitti:
Se on sitä politiikkaa. Stubb menee minne populistit osoittaa. Suurin osa homouden hyväksyjistä menee joukon mukaan. Sopulilauma ei ajattele omilla aivoillaan kuten aitolaiset.
Suurin osa homouden hyväksyjistä ajattelee niin, että ihmiset pitää hyväksyä. He eivät ole Perussuomalaisia.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Suurin osa homouden hyväksyjistä ajattelee niin, että ihmiset pitää hyväksyä. He eivät ole Perussuomalaisia.
Tuot nàismaista homouttasi jatkuvasti esiin.
Haluat jatkuvaa huomiota. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Suurin osa homouden hyväksyjistä ajattelee niin, että ihmiset pitää hyväksyä. He eivät ole Perussuomalaisia.
OIet aivan järkyttävän ruma.
Pakkohan se on ääneen sanoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aitolaiset eivät ajattele omilla aivoilla, vaan menevät sinne mihin Jeesus käskee.
Omilla aivoilla ajatellaan ja halutaan seurata Jeesusta
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Suurin osa homouden hyväksyjistä ajattelee niin, että ihmiset pitää hyväksyä. He eivät ole Perussuomalaisia.
Perussuomalaiset on suvaitsevainen puolue. Siellä on homosuhteissa eläviä, sekä uskovia, joiden vakaumuksen mukaan homoseksuaalinen elämäntapa on Jumalan tahdon vastaista. Hyvin tulevat toimeen keskenään.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Suurin osa homouden hyväksyjistä ajattelee niin, että ihmiset pitää hyväksyä. He eivät ole Perussuomalaisia.
Ihmiset voi hyväksyä, vaikka pitää Raamatun mukaisesti seksiä samaa sukupuolta olevien välillä. Kaikilla on mahdollisuus vapaasti valita homostelevatko vai eivätkö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset voi hyväksyä, vaikka pitää Raamatun mukaisesti seksiä samaa sukupuolta olevien välillä. Kaikilla on mahdollisuus vapaasti valita homostelevatko vai eivätkö.
Korj. Ihmiset voi hyväksyä, vaikka pitää Raamatun mukaisesti seksiä samaa sukupuolta olevien välillä SYNTINÄ
- Anonyymi
On helppo tuomita jos itsellä on heterorakas rinnalla. Minulla on ja pidän sitä tärkeänä. Koko muu elämä on rikkaampaa kun on itse rakastettu ja on jota rakastaa.
Jos olisin lesbo tai homo, valitsisin oitis itselle sopivan kumppanin. En tuomitse muita, rakkaus on tärkein.
Homoudella ei ole mitään vaikutusta valtakunnan presidentin tehtävässä. Ihan muut osaamiset ja arvot merkitsevät.
En vielä tiedä kumpi ehdokkaista on Suomelle parempi, laittelen heidän taitojaan mielessäni puntariin, mutta seksuaalista suuntautumista en mieti.- Anonyymi
Sen takia et kokeile.
Tämä selvä. - Anonyymi
Biseksuaaleilla vasta valinnanvaraa onkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biseksuaaleilla vasta valinnanvaraa onkin.
Joo ne saa lapsiakin molempien kanssa ihan luonnonmenetelmällä.😃
- Anonyymi
Rehellistä jorinaa.
Olemme olleet kohta seitsemän vuotta avioliitossa, eikä suhde ole avoin, mutta hyvin rakkaudellinen. FI siis yhtään kurjaa elämää.
Tunnen yli 10 uskovaa paria, joiden avioliitto on särkynyt. Kurjaa on ollut.Homoseksuaalisen himon tunne?
Suomessa yli miljoona elää yksin, joten lasten teko ei ole päällimmäisenä mielessä.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olemme olleet kohta seitsemän vuotta avioliitossa, eikä suhde ole avoin, mutta hyvin rakkaudellinen. FI siis yhtään kurjaa elämää.
Tunnen yli 10 uskovaa paria, joiden avioliitto on särkynyt. Kurjaa on ollut.Olet kerran ollut avioIiitossa, mutta petit vaimoasi ja liittosi särkyi.
OIet vaIheellinen ja epäluotettava tapaus. Leikit heteroa 21 vuotta ja uskovaa vuosikymmeniä.
🤓
- Anonyymi
Haavistosta ei voi tulla koko kansan presidenttiä. Kolmasosa kansasta kärsii homofobiasta.
- Anonyymi
Jos tämä fobia on todellinen ilmiö voiko ihminen parantua siitä? Ehkä sillä on jokin evolutionäärinen tarkoitus, estää homouden tuhoava voima sosiaalisissa yhteisöissä. Ilman lapsia evoluutio ei toimi.

On paljon homoseksuaaleja joilla on lapsia, joten lapsi-korttia et voi käyttää agendaasi.
- Anonyymi
"Haavistosta ei voi tulla koko kansan presidenttiä. Kolmasosa kansasta kärsii homofobiasta."
Kenestäkään ei ole koko kansan presidentiksi. Taitaa Niinistö olla niitä harvoja joka on päässyt lähelle tuota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On paljon homoseksuaaleja joilla on lapsia, joten lapsi-korttia et voi käyttää agendaasi.
Ne taitaa kaikki olla heteroparien tekemiä. Muistathan biologian? Tuo pieni sivuseikka joka on kaiken elämän ja evoluution perusta. Se mitä jokainen homo vastustaa pelkällä olemuksellaan.

"Ne taitaa kaikki olla heteroparien tekemiä."
Ei todellakaan ole, ei edes kolmas osa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ne taitaa kaikki olla heteroparien tekemiä."
Ei todellakaan ole, ei edes kolmas osa.Ketkä kaksi homoa ovat lisääntyneet keskenään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tämä fobia on todellinen ilmiö voiko ihminen parantua siitä? Ehkä sillä on jokin evolutionäärinen tarkoitus, estää homouden tuhoava voima sosiaalisissa yhteisöissä. Ilman lapsia evoluutio ei toimi.
Biseksuaalisuudessa toimii, muistamme Antiikin Kreikan ja Rooman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biseksuaalisuudessa toimii, muistamme Antiikin Kreikan ja Rooman.
Siinä vain ei ole uskollisuutta vaan enemmän moniavioisuutta. Agendan mukaan Stubbin jälkeen valitaan polyamorinen presidentti. Lapset sekoaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ne taitaa kaikki olla heteroparien tekemiä."
Ei todellakaan ole, ei edes kolmas osa.Niin tai näin, totuus on että yksikään homoperheen lapsi ei ole homoparin itsensä tekemä. Pitää turvautua ulkopuoliseen apuun näin tärkeässä asiassa. Eihän ne kaikki heteroparienkaan lapset ole omia kuten äidit tietävät. Eri suuntaukset tekevät huorin omilla tavoillaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä kaksi homoa ovat lisääntyneet keskenään?
Ei kukaan ole niin väittänytkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tai näin, totuus on että yksikään homoperheen lapsi ei ole homoparin itsensä tekemä. Pitää turvautua ulkopuoliseen apuun näin tärkeässä asiassa. Eihän ne kaikki heteroparienkaan lapset ole omia kuten äidit tietävät. Eri suuntaukset tekevät huorin omilla tavoillaan.
Kyllä on myös heteropareja jotka joutuvat turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on myös heteropareja jotka joutuvat turvautumaan ulkopuoliseen apuun.
Lapsettomuus heteroilla on traaginen asia. Homoilla se vaan on ihan luonnollinen seuraus homoseksistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä vain ei ole uskollisuutta vaan enemmän moniavioisuutta. Agendan mukaan Stubbin jälkeen valitaan polyamorinen presidentti. Lapset sekoaa.
Oli uskollisia pareja taloudellisina lisääntymisen yksikköinä paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli uskollisia pareja taloudellisina lisääntymisen yksikköinä paljon.
Omat lapset lujittavat miehen ja naisen avioliittoa. Keskinäinen uskollisuus vahvistaa lastenkin turvallisuutta. Rakkaus laajenee vastuuksi ja yhteiskunta vakautuu. Haavisto presidenttinä ei pysty antamaan tästä esikuvaa koko kansalle.
Anonyymi kirjoitti:
"Haavistosta ei voi tulla koko kansan presidenttiä. Kolmasosa kansasta kärsii homofobiasta."
Kenestäkään ei ole koko kansan presidentiksi. Taitaa Niinistö olla niitä harvoja joka on päässyt lähelle tuota.Esimerkiksi Halla -Aho jakaa kansaa jyrkästi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Esimerkiksi Halla -Aho jakaa kansaa jyrkästi.
Sinua inhotaan laajalti.
Anonyymi kirjoitti:
Ne taitaa kaikki olla heteroparien tekemiä. Muistathan biologian? Tuo pieni sivuseikka joka on kaiken elämän ja evoluution perusta. Se mitä jokainen homo vastustaa pelkällä olemuksellaan.
Heterot tekevät lapsia, mutta kun menee pieleen, niin lapsia jaetaan muille adoption kautta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Heterot tekevät lapsia, mutta kun menee pieleen, niin lapsia jaetaan muille adoption kautta.
Leikit heteroa 21 vuotta.
Ei mennyt kellekään läpi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikit heteroa 21 vuotta.
Ei mennyt kellekään läpi.Kyllä on aika heikkoa homoutta kun voi olla yli 20 vuotta naimisissa naisen kanssa. Se ei voi olla merkittävä synnynnäinen ominaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On paljon homoseksuaaleja joilla on lapsia, joten lapsi-korttia et voi käyttää agendaasi.
Varsinkin asiattoman ja epäloogisen sairausleima-kortin käyttö erittäin harvinaiseen fobiaan liittyen on lapsellista. Kun argumentit loppuu, otetaan fobia-kortit ja muut kortit, leimat ja kirveet esiin.
- Anonyymi
Haaviston puna-vihreys on varmasti suurin syy miksi enemmistö ei äänestä.
Stubb on keskusta-oikeistolainen ja enemmistö suomalaisista kannattaa sitä politiikkaa.- Anonyymi
Homouden kannattajat ovat tavallisesti vasemistö-vihreitä. Se on linjassa heidän kieroutuneen maailmankäsityksen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homouden kannattajat ovat tavallisesti vasemistö-vihreitä. Se on linjassa heidän kieroutuneen maailmankäsityksen kanssa.
Latviassa on keskusta-oikeistolainen homo presidenttinä. Varmasti aika moni keskusta-oikeistolainen hänet äänesti presidentiksi.
- Anonyymi
Persut ovat sellaisia.
- Anonyymi
Fantasiat?😃😃😃😁🤭
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fantasiat?😃😃😃😁🤭
Homopresidentti ja homoavioliitto ovat todellakin vain fantasioita.😃
- Anonyymi
Sinä aloitit vihjaukset seksistä kommentillasi "Takapuoli on ulostamista varten.", joten
pata kattilaa soimaa. - Anonyymi
Ei suulla okseneta. Se refleksi lähtee vatsasta.
Olet oikeassa. Takapuoli on ulostamista varten, kuten niin monen homokin elämässä on.
Missään ei ole sanottu, että miehen on pakko tykätä naisista. Joillakin se menee liiallisuuksiin.Äänesti Rehniä nyt äänestän Haavistoa. Ei tässä seksistä ole kyse kun presidenttiä valitaan, kumpikin homman pystyy hoitamaan mutta Haaviston kokemus voittaa.
- Anonyymi
Miten tuo liittyy presidentinvaaleihin? Pyöriikö Haavistokin siellä vai mitä ajat takaa?
- Anonyymi
Onko se sinun raamattusi?
- Anonyymi
Homous ei ole ainoa este äänestää Haavistoa vaan punavihyeys!
- Anonyymi
Homous oli este, niin äänestin Stubbia.
- Anonyymi
Haavisto on homo. Vain sillä on merkitystä myös hänen kannattajilleen. Jos Haavistolla olisi ollut hetero kaksonen niin vihreät olisivat silti valinneet homon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto on homo. Vain sillä on merkitystä myös hänen kannattajilleen. Jos Haavistolla olisi ollut hetero kaksonen niin vihreät olisivat silti valinneet homon.
" Jos Haavistolla olisi ollut hetero kaksonen niin vihreät olisivat silti valinneet homon."
Kenen homon he silloin olisivat valinneet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Jos Haavistolla olisi ollut hetero kaksonen niin vihreät olisivat silti valinneet homon."
Kenen homon he silloin olisivat valinneet?Homo kuin homo. Ei Haavistoa kuitenkaan valita koska Stubb on jämäkämpi sotilasjohtajana kuin värisevä haavanlehti Haavisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homo kuin homo. Ei Haavistoa kuitenkaan valita koska Stubb on jämäkämpi sotilasjohtajana kuin värisevä haavanlehti Haavisto.
Ainakaan vaalitenteistä oli ole Stubbista piirtynyt sellaista kuvaa, että olisi jämäkämpi ylipäälikkönä, äkkipikaisempi kyllä.
Rehn olisi ollut paras vaihtoehto presidentiksi ja ylipääliköksi. - Anonyymi
Kyllä hän minusta on toiminut kuin mies, vaikka poliittisesti on väärällä puolella keskilinjaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hän minusta on toiminut kuin mies, vaikka poliittisesti on väärällä puolella keskilinjaa.
Mitä Haavisto teki sinulle? Äänestäjät haluavat tietää kaikki likaiset yksityiskohdat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Haavisto teki sinulle? Äänestäjät haluavat tietää kaikki likaiset yksityiskohdat.
Etkö ymmärrä lukemaasi? Kirjoitin "vaikka poliittisesti on väärällä puolella keskilinjaa.", joten miten ihmeessä sinä käännät tuon "Mitä Haavisto teki sinulle?"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Haavisto teki sinulle? Äänestäjät haluavat tietää kaikki likaiset yksityiskohdat.
Eiköhän vain jätetä Pekan homostelut keskustelun ulkopuolelle. Eihän ne edes harrasta seksiä koskaan vaan vain rakkautta ja uskollisuutta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Haavisto on toiminut kuten ministeri ja kansanedustaja.
Eikä ole saanut aikaan sielläkään mitään merkittävää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homo kuin homo. Ei Haavistoa kuitenkaan valita koska Stubb on jämäkämpi sotilasjohtajana kuin värisevä haavanlehti Haavisto.
Taitaa olla juuri päinvastoin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla juuri päinvastoin!
Sivari Haavisto ja korpraali Stubb.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous oli este, niin äänestin Stubbia.
Minulle riitti hyvin muut syyt äänestää ennemmin Stubbia.
- Anonyymi
"paljon nopeammin kuin luontainen uudistumisprosessi ihmisissä."
Kun homous edistyy niin syntyvyys on laskenut. Kuka maksaa eläkkeet?- Anonyymi
Homoudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että syntyvyys on laskenut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että syntyvyys on laskenut.
Homot näyttävät huonoa esimerkkiä. Jumala sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että syntyvyys on laskenut.
Ennen homot oli kaapissa ja saivat lapsia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homot näyttävät huonoa esimerkkiä. Jumala sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Hyvä kommentti. Homoseksuaalisuus on aina huono vaihtoehto. Se on luonnotonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen homot oli kaapissa ja saivat lapsia.
Homot saavat yhä edelleen lapsia, esim. lesbojen kanssa tai joissain maissa sijaissynnyttäjän avulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kommentti. Homoseksuaalisuus on aina huono vaihtoehto. Se on luonnotonta.
Sellainen mikä esiintyy luonnossa ei voi olla luonnotonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen mikä esiintyy luonnossa ei voi olla luonnotonta.
Leijonat syövät pentujaan. Kannatat siis kannibalismia. Oletko ihan tosissasi? Ei ihme että hyväksyt homouden jos kerran ihmissyöntikin on ok sun mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leijonat syövät pentujaan. Kannatat siis kannibalismia. Oletko ihan tosissasi? Ei ihme että hyväksyt homouden jos kerran ihmissyöntikin on ok sun mielestä.
Luonnossa kannibalismia tapahtuu joillain eläinlajeilla. Selkärankaisilla kannibalismi ei ole yleistä kaloja ja kanoja lukuun ottamatta, mutta sitä voi tapahtua vankeudessa, ruuan puutteesta tai stressistä.
Ihmistä joka syö toista ihmistä kutsutaan antropofagiksi eli ihmissyöjäksi. Antropofagiaa on harrastettu uskontoon ja sodankäyntiin liittyvissä rituaaleissa, ja se on ollut yleistä muinaisuudessa.
Vuoden 1972 Andien lento-onnettomuudessa eloonjääneet joutuivat turvautumaan kannibalismiin pysyäkseen hengissä. Mikäli minä olisin ollut tuossa tilanteessa, niin kyllä olisin syönyt onnettomuudessa kuolleita pysyäkseni hengissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnossa kannibalismia tapahtuu joillain eläinlajeilla. Selkärankaisilla kannibalismi ei ole yleistä kaloja ja kanoja lukuun ottamatta, mutta sitä voi tapahtua vankeudessa, ruuan puutteesta tai stressistä.
Ihmistä joka syö toista ihmistä kutsutaan antropofagiksi eli ihmissyöjäksi. Antropofagiaa on harrastettu uskontoon ja sodankäyntiin liittyvissä rituaaleissa, ja se on ollut yleistä muinaisuudessa.
Vuoden 1972 Andien lento-onnettomuudessa eloonjääneet joutuivat turvautumaan kannibalismiin pysyäkseen hengissä. Mikäli minä olisin ollut tuossa tilanteessa, niin kyllä olisin syönyt onnettomuudessa kuolleita pysyäkseni hengissä.Eli homous on yhtä luonnollista kuin kannibalismi. Mites rukoilijasirkat? "Jollei rukoilijasirkkauros pääse pakoon, naaras tappaa ja syö sen joko parittelun jälkeen, aktin aikana tai heti kättelyssä." Homopareilla on enemmän parisuhdeväkivaltaa joten kaikki ok?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homot saavat yhä edelleen lapsia, esim. lesbojen kanssa tai joissain maissa sijaissynnyttäjän avulla.
Tuohan tarkoittaa että suhde on avoin eikä uskollinen. Onko teitä huijattu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan tarkoittaa että suhde on avoin eikä uskollinen. Onko teitä huijattu?
Millä tavalla se on avoin?
Luuletko, että lesbot tulevat raskaaksi homojen panemana? Suurin osa noista raskauksista on saanut alkunsa inseminaation kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli homous on yhtä luonnollista kuin kannibalismi. Mites rukoilijasirkat? "Jollei rukoilijasirkkauros pääse pakoon, naaras tappaa ja syö sen joko parittelun jälkeen, aktin aikana tai heti kättelyssä." Homopareilla on enemmän parisuhdeväkivaltaa joten kaikki ok?
Homous on luonnossa yleisempää kuin kannibalismi.
"Mites rukoilijasirkat? "Jollei rukoilijasirkkauros pääse pakoon, naaras tappaa ja syö sen joko parittelun jälkeen, aktin aikana tai heti kättelyssä."
Samoin tekee mustaleski hämähäkki. So what?
"Homopareilla on enemmän parisuhdeväkivaltaa joten kaikki ok?"
Vain niin. Sinulla kai on lähde tähän väitteeseesi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla se on avoin?
Luuletko, että lesbot tulevat raskaaksi homojen panemana? Suurin osa noista raskauksista on saanut alkunsa inseminaation kautta.Voihan siihenkin käyttää homomiesten siementä. Ei se ole perinnöllistä tai tarttuvaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voihan siihenkin käyttää homomiesten siementä. Ei se ole perinnöllistä tai tarttuvaa.
Kyllä siihen käytetäänkin homomiehen siementä, esim. apilaperheissä näin toimitaan. Mutta myös noissa tapauksissa suurin osa hedelmöityksistä tapahtuu joko inseminaation avulla tai koeputkessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä siihen käytetäänkin homomiehen siementä, esim. apilaperheissä näin toimitaan. Mutta myös noissa tapauksissa suurin osa hedelmöityksistä tapahtuu joko inseminaation avulla tai koeputkessa.
Miksi homomiesten siemen on sinulle jokin pakkomielle? Nyt on puhe politiikasta eikä seksuaalisuuden kehityshäiriöstä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi homomiesten siemen on sinulle jokin pakkomielle? Nyt on puhe politiikasta eikä seksuaalisuuden kehityshäiriöstä.
En ottanut homomiesten siementä puheeksi, joten kysyt väärältä henkilöltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ottanut homomiesten siementä puheeksi, joten kysyt väärältä henkilöltä.
Haaviston siemen menee kuule ihan eri paikkaan eikä se siellä lasta tuota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että syntyvyys on laskenut.
Persu miesten perustason heikkous on ongelma.
Naiset eivät syty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homoudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että syntyvyys on laskenut.
On väärin sanoa että "ei mitään tekemistä". Feminismin nousu laskee syntyvyyttä joka paikassa ja samalla lisää homouden hyväksyntää. Ne liittyvät kiistatta toisiinsa.
Anonyymi kirjoitti:
Homot näyttävät huonoa esimerkkiä. Jumala sanoi: Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jos maa täyttyy, niin lopulta kellään ei ole ruokaa. Ei millään eläimellä kuin kaloilla.
Anonyymi kirjoitti:
Leijonat syövät pentujaan. Kannatat siis kannibalismia. Oletko ihan tosissasi? Ei ihme että hyväksyt homouden jos kerran ihmissyöntikin on ok sun mielestä.
Ihmiset ovat syöneet myös ihmisiä.
Anonyymi kirjoitti:
Haaviston siemen menee kuule ihan eri paikkaan eikä se siellä lasta tuota.
Olin 20 vuotta avioliitossa, eikä lapsia tullut viimeiseen 17 vuoteen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olin 20 vuotta avioliitossa, eikä lapsia tullut viimeiseen 17 vuoteen.
Leikit hetetoa 21 vuoden ajan.
Ei mennyt kellekään läpi.
OIet aina oIIut naismainen Hinaaja.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihmiset ovat syöneet myös ihmisiä.
Sellaisia mielitekoja sinulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On väärin sanoa että "ei mitään tekemistä". Feminismin nousu laskee syntyvyyttä joka paikassa ja samalla lisää homouden hyväksyntää. Ne liittyvät kiistatta toisiinsa.
Jos avioliittoa, perhettä ja lapsia arvostettaisiin laajalti niin eihän sitä annettaisi seksuaalivähemmistöille. Se tapahtui vasta kun nämä kaikki olivat menettäneet arvonsa.
Sama koskee presidentin virkaa. On aivan sama kuka siihen valitaan vaikka joku trans-piripää-vaimonhakkaaja. Ne linnanjuhlat olisi mielenkiintoiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen mikä esiintyy luonnossa ei voi olla luonnotonta.
Se on luonnonvalinnan vastainen poikkeus, joka ei ole lajien lisääntymiselle ja menestykselle hyväksi
- Anonyymi
Perustele Stubbin ”sotahulluus”?
- Anonyymi
Haavistoa kannattaa äänestää, jos ei muuten niin kyynisten kokoomuslaisten kiusalla.
Ja on myös helposti huomattavissa jokaisella, mikä tuo umpiperä, Tuppi, oikein on miehiään.
On jo tuomassa ydinaseitakin Suomeen- Anonyymi
Stubb haluaa presidentiksi sen tuoman statuksen takia. Saa sitten brassailla ympäri maailmaa pressana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb haluaa presidentiksi sen tuoman statuksen takia. Saa sitten brassailla ympäri maailmaa pressana.
Hänellä on jotain brassattavaa. Haavisto on vain homo. Siinä ei ole mitään ylpeilyn aihetta ainakaan minun mielestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hänellä on jotain brassattavaa. Haavisto on vain homo. Siinä ei ole mitään ylpeilyn aihetta ainakaan minun mielestä.
Haavistolla on enemmän ulkopolitiikan kokemusta ja se on tuoreempaan kuin Stubbin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavistolla on enemmän ulkopolitiikan kokemusta ja se on tuoreempaan kuin Stubbin.
Mutta Stubb on pelottavaamman näköinen eikä Putin tykkää vähemmistöistä. Hei haloo järki käteen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Stubb on pelottavaamman näköinen eikä Putin tykkää vähemmistöistä. Hei haloo järki käteen!
Se ihan sama mistä Putin tykkää. Ja onhan Stubb puolihomo, joten mikä on pointtisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ihan sama mistä Putin tykkää. Ja onhan Stubb puolihomo, joten mikä on pointtisi?
Ulkopolitiikka on kuule vakava asia. Ukrainan sodassa näkyy Putinin homokriittisyys. Haluatko että Suomelle tapahtuu samoin? Miksi ei voida elää rauhassa vaan pitää aina olla äärimmäisiä?

Onko Putin hyökkäämässä homokriittisenä Latviaan, koska siellä on homo presidenttinä? Ei ole tuosta syystä yhtään sen enempää kuin Suomeenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Putin hyökkäämässä homokriittisenä Latviaan, koska siellä on homo presidenttinä? Ei ole tuosta syystä yhtään sen enempää kuin Suomeenkaan.
Ei Haavistoa muutenkaan valita. Saat ihan rauhassa jatkaa gay-agendan tukemista ja sananvapauden rajoittamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Haavistoa muutenkaan valita. Saat ihan rauhassa jatkaa gay-agendan tukemista ja sananvapauden rajoittamista.
Sanon vain miten asiat ovat, ei se ole minkään tietyn agendan tukemista. Sitäpaitsi ole umpihetero, joka ensimmäisellä kierroksella äänesti Rehniä, koska hän oli mielestäni ylivoimaisesti paras ehdokas. 496 758 oli kanssani samaa mieltä, mutta valitettavasti se ei riittänyt lähimainkaan toiselle kierrokselle.

"ole " piti olla "olen"

Se on vain hyvä ettet tuo Haavistoa.
Anonyymi kirjoitti:
Ulkopolitiikka on kuule vakava asia. Ukrainan sodassa näkyy Putinin homokriittisyys. Haluatko että Suomelle tapahtuu samoin? Miksi ei voida elää rauhassa vaan pitää aina olla äärimmäisiä?
Putin on sairas. Älä häneen vetoa.
Anonyymi kirjoitti:
Ei Haavistoa muutenkaan valita. Saat ihan rauhassa jatkaa gay-agendan tukemista ja sananvapauden rajoittamista.
Sinulla on täydellinen sananvapaus.
Älä turhaan huolehdi.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sinulla on täydellinen sananvapaus.
Älä turhaan huolehdi.Niinkuin Päivi Räsäsellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb haluaa presidentiksi sen tuoman statuksen takia. Saa sitten brassailla ympäri maailmaa pressana.
Juuri näin!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Putin on sairas. Älä häneen vetoa.
Fanitat Putinia sen toisen Iihavan kanssa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sinulla on täydellinen sananvapaus.
Älä turhaan huolehdi.Niinkuin Aki Ruotsalalla.
- Anonyymi
Stubb on perustellut hyvin vastauksensa ydinaseisiin liittyen.
Et ole tainnut kuunnella tai ymmärtää hänen vastaustaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavistolla on enemmän ulkopolitiikan kokemusta ja se on tuoreempaan kuin Stubbin.
Haavisto on myös ollut vuosia rauhanvälitystyössä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ihan sama mistä Putin tykkää. Ja onhan Stubb puolihomo, joten mikä on pointtisi?
Tuskin Venäjällä huomioidaan negatiivisesti vaimonsa kanssa avioituneen Stubbin korostamaton puolihomous samaan tapaan kuin Haavisto puolisoineen. Stubbin työ seksuaalivähemmistöjen eteen taas on huomioitu Venäjällä.
- Anonyymi
Miten niin kaksi kolmasosaa? Nämä äänestysjutut ei ole niin yksinkertaisia tai pelkkää matematiikkaa. Iso osa ei äänestä ollenkaan ketään. Ja kuka nyt homoa äänestäisikään. Sehän olisi ihan hullua.
- Anonyymi
"Ja kuka nyt homoa äänestäisikään. Sehän olisi ihan hullua."
Ensimmäisellä kierroksella 25,8% äänesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kuka nyt homoa äänestäisikään. Sehän olisi ihan hullua."
Ensimmäisellä kierroksella 25,8% äänesti.Ei ne homoa äänestäneet koska on tässä paljon tärkeämpiäkin asioita kuten kulttuurimarksismi, trans-hormonit lapsille ja evlut-kirkon alasajo.
- Anonyymi
Mielesi temppuilee taas.
- Anonyymi
Haavisto 25.8 %, Mari Essanen (vai mikä se nyt oli) 1.5 % 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto 25.8 %, Mari Essanen (vai mikä se nyt oli) 1.5 % 🤣
Esso'ih tabletti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne homoa äänestäneet koska on tässä paljon tärkeämpiäkin asioita kuten kulttuurimarksismi, trans-hormonit lapsille ja evlut-kirkon alasajo.
Mikään noista asioista ei kuulu presidentin valtaoikeuksiin. Palaa noilla teemoilla asiaan seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään noista asioista ei kuulu presidentin valtaoikeuksiin. Palaa noilla teemoilla asiaan seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä.
Presidentin tulee olla koko kansan johtaja muutenkin kuin valtaoikeuksin. Kolmasosa ei hyväksy homoutta. Heitäkin pitää kunnioittaa. Kaikkien ei tarvitse kannattaa luonnottomuuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Presidentin tulee olla koko kansan johtaja muutenkin kuin valtaoikeuksin. Kolmasosa ei hyväksy homoutta. Heitäkin pitää kunnioittaa. Kaikkien ei tarvitse kannattaa luonnottomuuksia.
En usko, että kolmasosa ei hyväksyisi homoutta, vaan vierastavat ajatusta homoa presidenttinä.
Yksikään presidentti ei ole ollut koko kansan johtaja. Niinistö on päässyt lähimmäksi sitä, mutta myös hänellä kohdalla sieltä on löytynyt pieni marginaaliporukka joka on häntä vastustanut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko, että kolmasosa ei hyväksyisi homoutta, vaan vierastavat ajatusta homoa presidenttinä.
Yksikään presidentti ei ole ollut koko kansan johtaja. Niinistö on päässyt lähimmäksi sitä, mutta myös hänellä kohdalla sieltä on löytynyt pieni marginaaliporukka joka on häntä vastustanut.Joo mutta turha on vedota valtaoikeuksiin. Ihmiset äänestää tunteella koska presidenttipari on kaikkien suomalaisten perheiden symboli. Siinä ei homopari oikein toimi. Itse en edes kättelisi heitä linnanjuhlissa. Nolo tilanne sotaveteraanille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta turha on vedota valtaoikeuksiin. Ihmiset äänestää tunteella koska presidenttipari on kaikkien suomalaisten perheiden symboli. Siinä ei homopari oikein toimi. Itse en edes kättelisi heitä linnanjuhlissa. Nolo tilanne sotaveteraanille.
"Ihmiset äänestää tunteella koska presidenttipari on kaikkien suomalaisten perheiden symboli."
Ehkä joillekin on, toisille ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ihmiset äänestää tunteella koska presidenttipari on kaikkien suomalaisten perheiden symboli."
Ehkä joillekin on, toisille ei.Kyllä ne järkisyytkin ovat tärkeitä ihmisille. Ei ole järkeä äänestää homoa presidentiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne järkisyytkin ovat tärkeitä ihmisille. Ei ole järkeä äänestää homoa presidentiksi.
Ei ole myöskään järkeä olla äänestämättä homoa vain sen homouden takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole myöskään järkeä olla äänestämättä homoa vain sen homouden takia.
Ihmiset äänestääkin tunteella. Se on demokratiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset äänestääkin tunteella. Se on demokratiaa.
Jos näin on, niin sitten ehdokkaan arvoilla ei ole kovinkaan merkittävää painoarvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos näin on, niin sitten ehdokkaan arvoilla ei ole kovinkaan merkittävää painoarvoa.
Ei sinun ehdokaalla olekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos näin on, niin sitten ehdokkaan arvoilla ei ole kovinkaan merkittävää painoarvoa.
Kenen ehdokkaalla on, kenen ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto 25.8 %, Mari Essanen (vai mikä se nyt oli) 1.5 % 🤣
Jatta Urpiolainen 4.3%
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatta Urpiolainen 4.3%
Pekka Haavisto 25.8, Kari Essanen 1.5 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne homoa äänestäneet koska on tässä paljon tärkeämpiäkin asioita kuten kulttuurimarksismi, trans-hormonit lapsille ja evlut-kirkon alasajo.
Haavisto sanoi tentissä, ettei kannata transhoitoja alaikäisille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haavisto 25.8 %, Mari Essanen (vai mikä se nyt oli) 1.5 % 🤣
Toinen sai oman vahvemman alkukannatuksen lisäksi myös taktikointiääniä ja toinen, jonka tiedettiin ettei pääse toiselle kierrokselle menetti ääniä taktikoinnille.
On luonnollista, että toiseksi pienimmän eduskuntapuolueen ehdokas sai toiseksi vähiten ääniä. Urpilainen oli suurin häviäjä ison puolueen ehdokkaana. Halla-aho menestyi hyvin, mutta häviöksi voi toki laskea sen, ettei päässyt kuitenkaan toiselle kierrokselle, jota pidettiin osin mahdollisena. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mutta turha on vedota valtaoikeuksiin. Ihmiset äänestää tunteella koska presidenttipari on kaikkien suomalaisten perheiden symboli. Siinä ei homopari oikein toimi. Itse en edes kättelisi heitä linnanjuhlissa. Nolo tilanne sotaveteraanille.
Sotaveteraaneissa on erilaisia ihmisiä. Eivät he kaikki pane pahakseen miesparia.
Tekisit itsestäsi nolon, jos jättäisit kättelemättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole myöskään järkeä olla äänestämättä homoa vain sen homouden takia.
Tai äänestää homoa painottaen hänen homouttaan
- Anonyymi
Kolmasosalla homous ei ole kriteerinä kuin ehkä viidellä prosentilla.
- Anonyymi
Nytkö on yhden ihmisen mielipide kolmasosa äänestäjistä? Tarkista matematiikkasi.
- Anonyymi
Valitettavasti totuus on se että se kolmasosa ratkaisee nämä vaalit. Haavistoa ei valita ja hyvä niin.
- Anonyymi
Varmasti heitä on enempikin. Yksi syy on se homous.
Mutta syynä on sekin Haavisto on käynyt vain ylioppilaaksi ja yksi, on luistanut armeijasta, monta muutakin syytä on.
Haavistoa vastassa on tohtori.
Sanomattakin on selvää, ketä äänestetään.- Anonyymi
Haaviston armeijan välttely ei lupaa hyvää. Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri. Venäjä on ihan tuossa naapurissa. Putin ei tykkää homoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaviston armeijan välttely ei lupaa hyvää. Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri. Venäjä on ihan tuossa naapurissa. Putin ei tykkää homoista.
" Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri."
Niin, ja 12 vuotta tuota tehtävää hoiti Halonen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri."
Niin, ja 12 vuotta tuota tehtävää hoiti Halonen.Mutta nyt Venäjän uhka on aivan eri tasolla. Hybridivaikuttamisesta tulee vielä suuri ongelma Suomella. Halonen pääsi helpolla. Naisellinen pehmeys ei riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaviston armeijan välttely ei lupaa hyvää. Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri. Venäjä on ihan tuossa naapurissa. Putin ei tykkää homoista.
Stubbille ääni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaviston armeijan välttely ei lupaa hyvää. Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri. Venäjä on ihan tuossa naapurissa. Putin ei tykkää homoista.
Oikea termi on ylipäällikkö. Eikä Suomen opresidentti ole ikinä johtanut armeijaa sodan aikana. Sodassa armeijaa johtavat ammattiupseerit, ei presidentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta nyt Venäjän uhka on aivan eri tasolla. Hybridivaikuttamisesta tulee vielä suuri ongelma Suomella. Halonen pääsi helpolla. Naisellinen pehmeys ei riitä.
Niin, nyt Venäjän uhka eri tasolla, mutta olemme nyt myös Natossa. Toisekseen Halla-aho on myös sivari, mutta näytti kelpaavan presidentiksi häntä äänestäneille.
Minä äänestin ensimmäisellä kierroksella Rehniä, enkä sen takia, että hän on sotilasarvoltaan ylivertainen muihin ehdokkaisiin nähden, vaan koska vaalikoneiden vastausten perusteella hänellä oli kanssani eniten samoja arvoja (noin 90%) ja olisi lähtökohtaisesti ollut keskusta-oikeistolainen presidentti. En aikoinaan äänestänyt Halosta, koska hän oli vasemmistossa. Noh, ihan ok se hänen 12 vuotta meni, joten sen kokemuksen perusteella ei Haaviston vasemmistolaisuus ollut minulle enää kynnyskysymys vaikka hieman sitä pohdinkin. Haaviston kanssa prosentit olivat 70 ja Stubbin 65. Minulle tärkeissä kysymyksissä, Haavisto oli lähempänä kuin Stubb. Vähiten minulla oli yhteistä Anderssonin kanssa, mutta se ei tullut minulle yllätyksenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta nyt Venäjän uhka on aivan eri tasolla. Hybridivaikuttamisesta tulee vielä suuri ongelma Suomella. Halonen pääsi helpolla. Naisellinen pehmeys ei riitä.
Venäjän uhkaa ei ollut, ennenkuin Suomi itse katkaisi rauhan, Haavisto kieltäytyi rauhanneuvotteluista Lavrovin kanssa, Suomen valtio ilman kansanäänestystä lähti mukaan USA:n Venäjän vastaiseen hyökkäyssotaan Ukrainan kautta ja ilman kansanäänestystä liittyi Natoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikea termi on ylipäällikkö. Eikä Suomen opresidentti ole ikinä johtanut armeijaa sodan aikana. Sodassa armeijaa johtavat ammattiupseerit, ei presidentti.
Nillität oikeasta termistä etkä osaa edes "presidenttiä" kirjoittaa. Taidat olla vähän liberaali?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaviston armeijan välttely ei lupaa hyvää. Presidentti on Suomen armeijan ylikomentaja ja vastuu on suuri. Venäjä on ihan tuossa naapurissa. Putin ei tykkää homoista.
EIPÄ HAAVISTO JA HALONEN KANNA HUOLTA JA VASTUUTA. KUIN HOMOARMEIJASTAAN JA VENÄJÄN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nillität oikeasta termistä etkä osaa edes "presidenttiä" kirjoittaa. Taidat olla vähän liberaali?
Tahaton kirjoitusvirhe on eri asia kuin tarkoituksella valittu sana, eikä tarkoita, että valittu sana olisi erityisen häiritsevä, vaikka se täsmennettäisiinkin.
Viestissä ei ollut mitään nillittämistä ja se oli sävyltään asiallinen.
- Anonyymi
Tuskin sillä Haavistolla niin sitä kokemusta on, että ei sitä joku muu osaisi.
Haavisto leuhkana kehuu itse saavutuksiaan, onko ne sen saavutukset edes mitään kehuttavia olleet.
Haavisto raahasi al hol, mikä se oli leiriltä isis porukkaa, joissa voi olla terroristeja,
onko ne Haaviston saavutukset niin kehuttavia olleet.
Tenteissä ainakin, Stubb puhui asiallisimmin, kuin Haavisto.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka tahansa tietenkin voi olla presidentti. Haavistolla ei ole sen kummempaa kokemusta.
Se toinen Iihava on taas jo sammunut siellä.
Mikä ToIIo sekin‼️‼️‼️‼️‼️
- Anonyymi
Kyllä, koska puoliso ei tee tätä työtä ja seksuaalisuus ei vaikuta kykyyn tehdä tätä työtä.
- Anonyymi
Vaikuttaa niinpaljon, että äänestin Stubbia.
- Anonyymi
Jos ihminen ei ymmärrä hävetä homouttaan niin silloin on terve järki ja objektiivisuus hukassa muissakin asioissa. Presidentti ei voi olla noin itsekeskeinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen ei ymmärrä hävetä homouttaan niin silloin on terve järki ja objektiivisuus hukassa muissakin asioissa. Presidentti ei voi olla noin itsekeskeinen.
Pitäisikö vasenkätisyyttäänkin hävetä. Se on yhtä vähän valittavissa kuin homouskin.
- Anonyymi
Et vain tiedä.
Esim. Jenni Haukio on osallistunut ja sekaantunut valtiollisiin päätöksiin, joihin hänellä ei olisi oluut lupaa olla edes tilaisuudessa paikalla. Häntähän ei valittu presidentiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö vasenkätisyyttäänkin hävetä. Se on yhtä vähän valittavissa kuin homouskin.
Jo se että mieltää itsensä homoksi on oma valinta. Eikä kukaan harrasta seksiä vahingossa vaan kyllä se on aina oma päätös. Miten vasenkätisyys liittyy seksiin, avioliittoon tai moraaliin? Onko julkisesti nostettu esiin presidenttiehdokkaiden vasenkätisyys?
Anonyymi kirjoitti:
Jos ihminen ei ymmärrä hävetä homouttaan niin silloin on terve järki ja objektiivisuus hukassa muissakin asioissa. Presidentti ei voi olla noin itsekeskeinen.
Sinulla on kyllä väärä käsitys ihmisistä. Ei pidä hävetä sitä mitä luonnostaan on.
Käytännössä voi hävetä sinisiä silmiä, sillä ne ovat epänormaalit- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sinulla on kyllä väärä käsitys ihmisistä. Ei pidä hävetä sitä mitä luonnostaan on.
Käytännössä voi hävetä sinisiä silmiä, sillä ne ovat epänormaalitKyllähän sinulla on syytä hävetä.
OIet järkyttävä ToIIo. Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän sinulla on syytä hävetä.
OIet järkyttävä ToIIo.Ei ole ruskeita silmiä. Mutta ei sitä kannata hävetä, kun ei sille mitään voi.
- Anonyymi
Ne ovat ihan luonnollisia. Eläimetkään ei häpeä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei ole ruskeita silmiä. Mutta ei sitä kannata hävetä, kun ei sille mitään voi.
Minulla on vihreäruskeat silmät. Joskus näyttävät selkeämmin kaksivärisiltä, joskus enemmän vihreiltä tai vaaleanruskeilta. Jos olisin valinnut itse, olisin ottanut ruskeat silmät, tummemman ruskeat miltä omat näyttävät
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sinulla on kyllä väärä käsitys ihmisistä. Ei pidä hävetä sitä mitä luonnostaan on.
Käytännössä voi hävetä sinisiä silmiä, sillä ne ovat epänormaalitEihän sinisissä mitään vikaa ole.
- Anonyymi
Kyllä presidentin virassa on tärkeintä kokemus ja monet muut piirteet. Seksuaalisuudella ei ole mitään painoarvoa.
- Anonyymi
Seksuaalisuudella on suuri paino arvo. Ääni Stubbille.
Anonyymi kirjoitti:
Seksuaalisuudella on suuri paino arvo. Ääni Stubbille.
Oikeastaan oikeinkirjoituksella on suurempi painoarvo.
Mieti sitä.- Anonyymi
Homorummutus on jatkunut tauotta vuosikymmeniä ja nyt sitten sillä ei ole mitään väliä vaikka kolmasosa äänestäjistä on täysin eri mieltä. Aika tekopyhää tekstiä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Oikeastaan oikeinkirjoituksella on suurempi painoarvo.
Mieti sitä.Myönnät siis että homoseksuaalisuudella on sinulle suuri panoarvo?
Anonyymi kirjoitti:
Myönnät siis että homoseksuaalisuudella on sinulle suuri panoarvo?
Siis oikeinkirjoituksella.
Jokaisella on joku sukupuolinen suuntaus.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis oikeinkirjoituksella.
Jokaisella on joku sukupuolinen suuntaus.”Heteriolla”
Näin sinä järkyttävä ToIIo tänään kirjoitit.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis oikeinkirjoituksella.
Jokaisella on joku sukupuolinen suuntaus.Eli sinulla ei ole panoarvoa.
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinulla ei ole panoarvoa.
En ole ajatellutkaan, että minulla olisi panoarvoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Heteriolla”
Näin sinä järkyttävä ToIIo tänään kirjoitit.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣Tahaton kirjoitusvirhe on eri asia, kuin välin lyöminen yhdyssanan väliin erottaen yhdyssanan sanat erillisiksi sanoiksi.
- Anonyymi
Seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa minullakin, mutta sen verran vähän, että jos toisella kierroksella olisi ollut Haaviston ohella joku muu kuin Stubb tai Rehn, olisi äänestänyt Haavistoa.
- Anonyymi
HAAVISTOA VITUTTAA JO, KUN TIETÄÄ HÄVIÄVÄNSÄ VAALIT JA HOMOPARI VALMISTAUTUI MUUTTAMAAN MÄNTYNIEMEEN.
NYT JOUUU HOMOLIPPUINEEN RUOTSIIN LÄHTEE.
- Anonyymi
Maallistumiskehitys? Tarkoitat kai rappio?
- Anonyymi
Oliko Einstein rappioitunut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko Einstein rappioitunut?
Eihän se edes osannut kammata hiuksiaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se edes osannut kammata hiuksiaan!
Vapautunut hetero.
- Anonyymi
Liberalistinen ajattelu on kuin neutronipommi. Kirkkorakennukset jäävät pystyyn mutta seurakuntalaiset menehtyvät.
- Anonyymi
Jaksais enää yhtään tätä homo länkytystä. Sillä ei ole mitään merkitystä pressan työssä miten on suuntautunut. Pekka Haavisto olisi tosi hyvä presidenttinä. On kokenut ja pätevä.
- Anonyymi
Presidentti on monella lapselle hyvä samaistumisen kohde. Halonenkin sai paljon päiväkodin lapsilta kortteja. Haavisto on varmasti "kokenut" useinkin mutta kun 98 % kansasta ei ole "kokenut" sitä samaa niin vähän vaikea samaistua.
Tarkoitan sillä "kokemisella" eri asiaa kuin sinä jos ymmärrät mitä tarkoitan. - Anonyymi
Äänestin Stubbia
- Anonyymi
Jos Pekka voittaa niin kyllä ois rikkaiden ja eliitin ilmeet näkemisen arvosia. Orpo kusisi housuihinsa.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
No mitä se siihen vaikuttaa. Eihän presidentillä ole juuri mitään valtaa.
Edustustehtävä. Ääni meni Stubbille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edustustehtävä. Ääni meni Stubbille.
Siksi minäkin äänestän Stubbia. Reilu kaveri ja osaa edustaa. Toisin kuin Haavisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi minäkin äänestän Stubbia. Reilu kaveri ja osaa edustaa. Toisin kuin Haavisto.
Toivottavasti osaa paremmin edustaa kuin olla vieraana.
https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000565633.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti osaa paremmin edustaa kuin olla vieraana.
https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000565633.htmlMalttaako se seisoa monta tuntia kättelemässä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti osaa paremmin edustaa kuin olla vieraana.
https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000565633.htmlMutta Stubbin vaalibussi ei kolaroinut kuten Haaviston joka vain vitsaili vakavalla asialla. Tampereen ihmisille pitää maksaa kipukorvauksia henkisestä ahdistelusta ja sorrosta.
- Anonyymi
EI ONNEKSI VOITA.
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti osaa paremmin edustaa kuin olla vieraana.
https://www.is.fi/linnanjuhlat/art-2000000565633.htmlOlen itse pitänyt Stubbia huithapelina.
Tuo osoittaa, että oikeassa olen ollut.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi minäkin äänestän Stubbia. Reilu kaveri ja osaa edustaa. Toisin kuin Haavisto.
Äänestin Stubbia.
- Anonyymi
Kaksi kolmasosaa on viisasta väkeä.
- Anonyymi
Jos homo Haavistovalitaan, niin Suomi saa rangaistuksen Jumalan pilkkaamisesta. Silloin ensisyksynä rangaistus tulee idästä.
- Anonyymi
Ensin sen rangaistuksen tulee mennä Latviaan.
- Anonyymi
Mutta Venäjän fasismidiktatuuri saa raiskata, murhata, vammauttaa ja tuhota ukrainalaisten lasten, naisten ja miesten elämää ilman rangaistusta? On teillä hurskailla sairas jumala.

Se mikään fasistinen diktatuuri ole. Älä usko median aivopesuun vaan ajattele omilla aivoillasi. Venäjällä on ihan tavallinen diktatuuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se mikään fasistinen diktatuuri ole. Älä usko median aivopesuun vaan ajattele omilla aivoillasi. Venäjällä on ihan tavallinen diktatuuri.
Vanhakristillinen "demokratia"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhakristillinen "demokratia"
Niinkuin Neuvostoliitossa ja Kiinassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin Neuvostoliitossa ja Kiinassa?
Ei Kiinassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhakristillinen "demokratia"
Nimeä joku uskovainen diktaattori.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimeä joku uskovainen diktaattori.
Hitler, Juutalaiset kuninkaat jne.
- Anonyymi
Haavisto saa äänestäjille kiitoksena äänet.
- Anonyymi
Minun ääntä hän ei saa. Yöks!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minun ääntä hän ei saa. Yöks!
Kerro mielikuvistasi öisin yksinäisen.
- Anonyymi
EN MÄ TIEDÄ SAAKO SE HULLU MITÄÄ.
- Anonyymi
Kasvissyönti tulee samalla pakolliseksi.
- Anonyymi
VIHREÄT SYÖ TOISIAAN.
- Anonyymi
KKSI HOMOA EI VOI MUODOSTAA, MUUTA KUIN HOMOPARI.
- Anonyymi
Tarkotit varmaankin sanoa, että Kokoomuksen ja Persujen väki syö toisiaan. Niille kannibalismi on yleistä. Kokoomuksen väki on myös valmis syömään pikkulasten ruoan köyhien perheiden lasten edestä.
- Anonyymi
Tuskin porvareille maistuu köyhien maksalaatikko ja kaurapuuro. Heillä on varaa parempaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin porvareille maistuu köyhien maksalaatikko ja kaurapuuro. Heillä on varaa parempaan.
Stubb on triatlonisti, kyllä hänelle kaurapuuro maistuu.
- Anonyymi
Niinhän sitä pöljä haaveilee, mutta pianhan sen näemme. Sitten voidaan jatkaa aiheesta.
- Anonyymi
VAIN kaksi kolmasosaa.
Kaupungeissahan Haavisto on selvästi suositumpi, mutta maalaisten Suomi ratkaisee vaalit ennakkoluulojensa pohjalta. Valitettavasti.- Anonyymi
Totta.
Pimeä maaseutu. Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Pimeä maaseutu.Jurvassa puolet äänesti Perussuomalaisia. Asenteen muutos näkyi viime kesänä: ihmiset olivat nurjempia kuin vuotta aiemmin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jurvassa puolet äänesti Perussuomalaisia. Asenteen muutos näkyi viime kesänä: ihmiset olivat nurjempia kuin vuotta aiemmin.
Kaksi kommunistia siellä ei enää tervetulleita.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jurvassa puolet äänesti Perussuomalaisia. Asenteen muutos näkyi viime kesänä: ihmiset olivat nurjempia kuin vuotta aiemmin.
Älä tuomitse ihmisiä.
Anonyymi kirjoitti:
Älä tuomitse ihmisiä.
Kerron miten asiat ovat, se ei ole tuomitsemista. Mutta Ilmapiiri Jurvassa on surkeampi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kerron miten asiat ovat, se ei ole tuomitsemista. Mutta Ilmapiiri Jurvassa on surkeampi.
Täällä kerrotaan sinulle VaIheen Orjalle miten asiat ovat.
Korjasin taas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä tuomitse ihmisiä.
Entä Torren?
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kerrotaan sinulle VaIheen Orjalle miten asiat ovat.
Korjasin taas.Et selvästikään ole käynyt viime aikoina Jurvassa.
Et siis kykene kertomaan minulle miten asiat ovat. Et taaskaan.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jurvassa puolet äänesti Perussuomalaisia. Asenteen muutos näkyi viime kesänä: ihmiset olivat nurjempia kuin vuotta aiemmin.
Nyt äänestetään Stubbia.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et selvästikään ole käynyt viime aikoina Jurvassa.
Et siis kykene kertomaan minulle miten asiat ovat. Et taaskaan.Kerroin taaskin.
Ymmärryskykysi on pyöreä noIIa. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et selvästikään ole käynyt viime aikoina Jurvassa.
Et siis kykene kertomaan minulle miten asiat ovat. Et taaskaan.Ei se ole käynyt missään.
- Anonyymi
Tällä kaksi kolmasosalla on tärkeä tehtävä osoittaa miten avarakatseinen, tasavertainen ja humaani suomalainen on. Olisi hyvä olla tässäkin asiassa muiden maiden mukana. Nykyisin ja jo antiikin aikana maailmassa on ollut ja on edelleen valtion päämiehinä seksuaalisuudeltaan poikkeavia. Sillä ei ole mitään merkitystä viran hoidossa, päinvastoin se osoittaisi edistystä.
- Anonyymi
Sinä sekoitat tasavertaisuuden ja samanlaisuuden. Tasa-arvo ei tarkoita että kaikkien pitää ajatella samalla tavalla.
- Anonyymi
Ei tässä ole kukaan köyrinyt.
- Anonyymi
Jeesus joka on herranne tuomitsee helvettiin minut, paatuneen Ateistin.
- Anonyymi
Sanoi Jeesus Pietarille:
"Simon Johanneksen poika rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset ?'
"Rakastan Herra", Pietari vastasi, sinä tiedät että olet minulle rakas." - Anonyymi
Homosta ei koskaan tule presidenttiä Suomessa. Älä unta näe mokoma punikki.
- Anonyymi
Myöhäistä.
Marski oli jo -40 luvulla. - Anonyymi
Ääni Stubbille.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Miksi monessa maassa on homo ollut presidenttinä? Onko Suomi jotenkin outo maa?
Siellä kaksi outoa nàismaista Hinaajaa.
- Anonyymi
Vaihda jo levyä, jankka. 🥱
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ääni Stubbille.
Annoit jo eilen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Itse en jaksaisi olla naismaisen kanssa hetkeäkään.
Että se siitä.Nähtävästi silti jaksat.
Ja OIet itsekin naismainen ToIIo. Anonyymi kirjoitti:
Nähtävästi silti jaksat.
Ja OIet itsekin naismainen ToIIo.En ole ikinä kuin pienen hetken.
Tietosi ovat yhtä vajavaista kuin Paavalilla.
- Anonyymi
no joo, ääneen määitään sitä mitä pitää että paikka laumassa on taattu mutta kun stubb tulee tässä nyt valituksi niin moni sisimmässään huoahtaa helpotuksesta ettei tarvinnut kuitenkaan elää aikaa missä homopari kansakunnan päänä päsmäröi
- Anonyymi
”Uskonsa avoimesti näyttävien kristittyjen mukaan tulo on Haaviston mielestä ollut ilmiö tämänkertaisessa presidentinvaalissa.
– Näissä vaaleissa on ollut enemmän uskonnollisista taustoista ihmisiä mukana tekemässä kampanjaa. Torniossa järjestäjä oli itse asiassa uskonnollisesta taustasta ja tehnyt kristillisdemokraateissa työtä, Haavisto kiittelee Erkki Hurtigia.
– Oulun seudulla olimme Vaalassa tilaisuudessa, joka alkoi virren veisuulla. Tämä on ehkä ollut uusi ilmiö näissä vaaleissa.”
Viimeksi mainitussa tilaisuudessa oli mukana lestadiolaisperheitä.
Vanhoillislestadiolaisuus on iso liike, johon mahtuu useammanlaista, osalle se on lähinnä perinneliike.
”Erkki Hurtig puolusti pedofiilien uhreja ja hänet suljettiin vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä – yöhön venynyt hoitokokous sai kylmäävän käänteen
Erkki Hurtig hyllytettiin puhujan paikalta, koska hän kritisoi liikkeen suhtautumista keskusteluun lasten hyväksikäytöstä.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006439166.html- Anonyymi
Ongelmat tulee lakaista maton alle kuten mahtavassa katolisessa uskontojärjestelmässäkin.
- Anonyymi
100 % voi äänestää presidentiksi heteroa.
- Anonyymi
Kumpikaan jäljellä olevasta ehdokkaasta ei ole hetero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpikaan jäljellä olevasta ehdokkaasta ei ole hetero.
Juuri niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpikaan jäljellä olevasta ehdokkaasta ei ole hetero.
Ei ole ehdokkaista kumpikaan heteromies, vaikka toinen on avoimesti homo ja toisen viehtymystä molempiin sukupuoliin salataan. Mielestäni he ovat periaatteessa samanlaisia, vaikka media tuo tänäänkin esille Stubbin edustusvaimoa.
Pidän enemmän Haaviston olemuksesta, mutta taidan silti jättää äänestyksen väliin.
Se on varmaa, että koko kansan presidentti ei kumpikaan heistä ole eikä ikinä tule.
Toivottavasti tyrkky Stubb jos valitaan, malttaa pitää näppinsä erossa Suomen sisäpolitiikasta ja toimia yhtä fiksusti kuin edeltäjänsä. Sen itserakasta naamaa en haluaisi nähdä enää päivittäin lehtien etusivuilla. Enkä siirappisia juttuja hänen perheestään. - Anonyymi
Ei kukaan oikeasit politiikasta kiinostunut edes kysyisi seksuaalista suuntautumista tai horoskooppimerkkiä tai mikä olet kiinalaisessa horoskoopissa. Hih.
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ehdokkaista kumpikaan heteromies, vaikka toinen on avoimesti homo ja toisen viehtymystä molempiin sukupuoliin salataan. Mielestäni he ovat periaatteessa samanlaisia, vaikka media tuo tänäänkin esille Stubbin edustusvaimoa.
Pidän enemmän Haaviston olemuksesta, mutta taidan silti jättää äänestyksen väliin.
Se on varmaa, että koko kansan presidentti ei kumpikaan heistä ole eikä ikinä tule.
Toivottavasti tyrkky Stubb jos valitaan, malttaa pitää näppinsä erossa Suomen sisäpolitiikasta ja toimia yhtä fiksusti kuin edeltäjänsä. Sen itserakasta naamaa en haluaisi nähdä enää päivittäin lehtien etusivuilla. Enkä siirappisia juttuja hänen perheestään.Suomessa ei ole koskaan ollut koko kansan presidenttiä.
Tuskin koskaan tulekaan.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et näytä haluavan nähdä totuutta. Haluat vain esittää sen mitä ajattelet.
Sellainen ajatus ja mielipide sinulta.
Itse kerron aina miten asiat ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole ehdokkaista kumpikaan heteromies, vaikka toinen on avoimesti homo ja toisen viehtymystä molempiin sukupuoliin salataan. Mielestäni he ovat periaatteessa samanlaisia, vaikka media tuo tänäänkin esille Stubbin edustusvaimoa.
Pidän enemmän Haaviston olemuksesta, mutta taidan silti jättää äänestyksen väliin.
Se on varmaa, että koko kansan presidentti ei kumpikaan heistä ole eikä ikinä tule.
Toivottavasti tyrkky Stubb jos valitaan, malttaa pitää näppinsä erossa Suomen sisäpolitiikasta ja toimia yhtä fiksusti kuin edeltäjänsä. Sen itserakasta naamaa en haluaisi nähdä enää päivittäin lehtien etusivuilla. Enkä siirappisia juttuja hänen perheestään.Vaikuttaa, että pitäisit Haaviston valintaa pienempänä pahana. Miksi et äänestäisi sillä perusteella
- Anonyymi
Ennemmin homppeli kuin sekoomusloinen
- Anonyymi
Minua ärsyttää se, että homot tekevät propagandassaan jopa Mannerheimista valehtelemalla homon ja samalla Haaviston tukijan. Heillä ei ole mitään häpyä eikä Suomen veteraanien kunnioitusta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei tiedä mikä oli Mannerheim. Oli vaimo, mutta ei ollut suhdetta.
”Oli vaimo, mutta ei ollut suhdetta.”
Oli myös kaksi tytärtä ja SINÄ todistat näkemättä, ettei ollut suhdetta?🤡🤡🤡🤡 - Anonyymi
Huvittaa sinun juttusi! Kumpikaan ei ole naismainen! Itse olet juoruakka!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei tiedä mikä oli Mannerheim. Oli vaimo, mutta ei ollut suhdetta.
Ei Jeesus suhdettakaanko?
- Anonyymi
Sama levy sulla pyörii. 🥱🥱🥱
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama levy sulla pyörii. 🥱🥱🥱
Ja Turrella ei?
Anonyymi kirjoitti:
”Oli vaimo, mutta ei ollut suhdetta.”
Oli myös kaksi tytärtä ja SINÄ todistat näkemättä, ettei ollut suhdetta?🤡🤡🤡🤡Moni tekee lapsia ilman suhdetta. Tunsin erinomaisesti yhden naisen, joka oli seurakunnan työntekijä. Hän halusi lapsen, ei miestä. Ja niin se meni.
Et tiedä todellisuutta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Moni tekee lapsia ilman suhdetta. Tunsin erinomaisesti yhden naisen, joka oli seurakunnan työntekijä. Hän halusi lapsen, ei miestä. Ja niin se meni.
Et tiedä todellisuutta.Sinun on syytä hävetä itseäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Turrella ei?
100 kertaa vähemmän.
- Anonyymi
Sinua selkeästi kiinnostaa, kun olet päivästä toiseen sitä kommentoimassa.
- Anonyymi
Sinua selkeästi kiinnostaa, koska päivittäin kommentoit siitä.
- Anonyymi
Jan_Peter
Paljonkin ollaan menty eteenpäin edelliseen verrattuna vai pidätkö Nybondaksen aikaa sellaisena jolla pystytään menestys saavuttamaan?
Miksi se ei kerro? Lindbohm kertoo aikaisemmasta kokemusta ja perustelee miksi valitsi tulla Peltosen valmennukseen. Validimpi kommentti kun täällä huutelu jossa perustellaan, "Peltonen on vaan paska". Sehän täällä on kun heitätä vasta-argumentin niin tullaan kertomaan ettei tämä kerro mistään. Se on sinun näkemys ja minä taas näen, että Peltosella on oma arvostus pelaajien keskuudessa myös valmentajana . - Anonyymi
Haavisto tasainen ja asiansa osaava.
- Anonyymi
Ei käy Haavisto. Äänestin Stubbia.
- Anonyymi
Stubbi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubbi.
Huom!
StubBi Anonyymi kirjoitti:
Ei käy Haavisto. Äänestin Stubbia.
Tässä sukupiirissä on kuulunut jo runsaasti Haavistoa äänestäneitä. Upeaa!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tule tänne katsomaan, niin naurusi muuttuu häpeäksi.
Kahden ToIIon on tosiaan syytä hävetä siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubbi.
Haavisto ehdottomasti
Siitä huolimatta Haavisto saa ääniä jopa yllättäviltä tahoilta. Yksikin oli ensin äänestänyt Halla -Ahoa.
- Anonyymi
Ainoastaan pätevyydellä pitäisi olla merkitystä.
- Anonyymi
Tää sanoo saman. kyse on presidentin tehtävistä.
Täti kertoo teille, kun on töissä terveydenhuollossa, että nykykäsitysksen mukaan homoseksuaalisuus ei ole rikos, ei sairaus, ei poikkaeavuus, ei epänormaalia, vaan yksi seksuaalisuuskäyttäytymisen ilmenemismuodoista. Heitä on vähän. Se ei anna oikeutta syrjiä, pilkata tai kohdella kaltoin.
Itse ajattelin , että heterona miettisin kuitenkin, vaikka olisi hyvätkin meriitit, äänestäisinkä ehdokasta, joka halveksii osaa ihmisistä ja kohtelee heitä huonosti. Hmmm. Ai niin, sen takia en äänestänytkään Halla-ahoa.- Anonyymi
Bi seksuaalit elävät heteroina koska tuulessa kääntyvät murtumatta puhujien mukaisesti.
- Anonyymi
Seksuaalisuudella ei minulle ole mitään merkitystä, mutta moraalini ei ole antanut sekoomusloisia äänestää yli 30 vuoteen, noin idioottia stubidoa ei tuohon hommaan kaivata kyllä muutenkaan, ja tulee vain harvojen pressa, ei koko kanan, kuten kuvittelee, jos ressaksi pääsee.
- Anonyymi
Ääni Stubbille
- Anonyymi
Monta ääntä olet jo antanut? Olet hokenut tuota samaa jo eilisestä, ehkä jopa kauemmin.
Anonyymi kirjoitti:
Monta ääntä olet jo antanut? Olet hokenut tuota samaa jo eilisestä, ehkä jopa kauemmin.
Kuvittelee kaiketi että myös sivupersoonat saavat äänestää.
- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Kuvittelee kaiketi että myös sivupersoonat saavat äänestää.
Sellaista siis kuvittelet.
Täällähän sinä räyhäät jatkuvasti Anona. - Anonyymi
ääni Haavistolle
- Anonyymi
Ei ainakaan kukaan itseään kristittynä pitävä Voi äänestää homoa
Et tunne minua laisinkaan.
Se on jo tuttua. Onko joku muuten, joka jaksaa katsoa Stubbia kuusi vuotta presidenttinä?- Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Eikö tuo Stubb ollut bi ja ollut innokas ajamaan seksuaalivähemmistön oikeuksia.
Stubb on bi ja Haavisto on homo... onko heissä lopulta siinä asiassa paljon eroavaisuutta.
Molemmat tykkäävät miehistä silleen... - Anonyymi
Haavisto on kommentoinut, että näissä vaaleissa on ollut uutta tuen lisääntyminen uskovien piireistä
- Anonyymi
Stubbiina ja puolisonsa ovat samannäköisiä, tämä puoliso ei osaa pukeutua edes tilanteeseen sopivasti. Kovin homssuinen olemukseltaan.
- Anonyymi
Homssuinen? Missä kuvassa/videossa?
- Anonyymi
Haavisto kirii gallupeissa. Eiköhän vaan tässä muhi nyt vihreä jytky!
:D - Anonyymi
Jollekin kelpaa kaikki:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001084104.html - Anonyymi
Ei tule maamme pressaksi homo paria , ei onneksi.
- Anonyymi
Ei sitä tiedä erohan on aika pieni gallupien mukaan. Eikä järkeviä ihmisiä haittaa joku homous kun ei sitä presidentin hommaa naimalla kuitenkaan tehdä.
- Anonyymi
Homokiellon tarkoitus on vetää rajaviiva uskovaisten välille. Homofobia merkitsee poikkeavien rankaisua ja poikkeavien rankaisu lisää ryhmän solidaarisuuden tunnetta. Jos erilaisia poikkeavuuksien rankaisuja ei tehtäisi, niin esimerkiksi lestadiolaisten olisi vaikea erottautua luterilaisten valtaenemmistöstä ja lestaadioilaiset hitaasti omaksuisivat valtaväestön uskonnon ja muuttuisivat liberaaleiksi kristityiksi.
- Anonyymi
Mitähän erinomaista tuossa maallistumisessa on. Näyttää jo aivan epätoivoiselta tuo vouhottaminen.
- Anonyymi
No onneksi suurin osa äänestäjistä ymmärtää sen ettei sitä presidentin hommaa munalla hoideta.
- Anonyymi
Maallistuneita ihmiset ovat aina olleet, vai jotain muutako? Maasta olet tullut ja maaksi sinun pitää....jne
Mitä ihmettä, eikö kristitty kuolekaan? Aikooko kristitty elää ikuisesti?
Kuulkaahan nyt ihmiset, kaikki täältä kuollaan ja vain harva tietää minne ollaan menossa! Kristitty sen tietty aina tietää meitä muita paremmin! Mutta antaa tietää, ei kukaan muu ole tullut meille kertomaan kuolemasta, paitsi kristitty tai joku muu uskovainen. Usko on uskoa, ei konkretiaa eikä tietoa! Tieto avautuu kuoleman jälkeen! Ratkaiskaa Einsteinin suhteellisuusteoria, energian katoamattomuuden laki kansan malliin, sitten...eläkää siivosti! Jos elät siivosti, elät hyvän elämän, sanoo uskovainen mitä hyvänsä! Tuskin mikään elämänmalli kelpaa uskovaiselle, hän elää ihka omassa kuplassaan!- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu on kerrankin oikeassa.
Ihminen on hullut maasta. Ei mitenkään luotuna.Kerroit itsestäsi taas.
- Anonyymi
Kampanjassaan Pekka Haavisto on tuonut näkyvästi eille puolisoaan Antonio Flresia. Hän on ottanut Floresin mukaan jopa kamnjabussiinsa. Floresista ja Pekasta on pitkiä tv-pätkiä, joissa korostuu perheeenelämän lämmin ilmapiiri. Haaviston ja Floresin yhteisesiintymisestä on syntynyt kuva, että siinähän on tavallinen onnellinen perhe. Heteroperheen vaikutelmaa on lisätty jopa siten, että Flores on puhunut lapsen hankkimisesta.
Perhemäisyyteen on perusteita. Yhteiskunnassamme seksuaalisuus on tiukasti sidottu mehen ja vaimon, isän ja äidin parisuhteeseen. Tästä ideaalista poikkeavia on rangaistu. Esimerkiksi promiskuiteettinen seksi on ollut jytkästi kielletttyä (ainakin naisilta, ei niinkään miehiltä). Perhekeskeisellä esiintymisellään Haavisto on onnistunut luomaan vaikutelman ettei hän riko mitään normeja, joita on asetettu perheen suojelemiseksi.- Anonyymi
Ajatella on ottanut sen jopa bussiin :d
- Anonyymi
Haavisto sopii nyt ajan henkeen missä lgbt on uusi hetero, mutta pitää kai presidentillä muitakin meriittejä olla kuin sukupuolisuuntauksensa.
- Anonyymi
No eikös hänellä juuri ole. Koulutus on ns. Heikompaa mitä Stubbilla joka muuten bi-seksuaali Kaikki siis käy. Stubbin oppiarvot ovat suurinnaksi osaksi rahalla hommattuja kuten hän onkin sellainen kultalusikka suussa syntynyt. Kovin ei ymmärrystä heru perusduunarille, ryhmä joka periaatteessa maksaa kaiken . Hallituksen touhut juuri nyt keskittyvät tavallisiin palkansaajiin ja köyhiin. Rikkaiden verotus ei sen sijaan juuri kiristy. Vaan oikeinhan tuo toisaalta on mitäs olitte niin tyhniä että oikeistohallituksen halusitte koska sen seuraus on aina köyhät kyykkyyn tai näytä maa missä noi ei olisi? No eihän sellaista ole.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Haavisto on ehdokkaana omana itsenään, mutta uskovien mukaan hän on homoehdokas.
Tuot nàismaista homouttasi jatkuvasti esille.
Hupaisaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuot nàismaista homouttasi jatkuvasti esille.
Hupaisaa.Tuot jatkuvasti samoja kommenttejasi jatkuvasti esille.
Sellaista.
- Anonyymi
Mieluummin homoseksuaalisuus kuin bi seksuaali. Heteroaa ei ole ehdokkaana.
- Anonyymi
Ei kummankaan ehdokkaan puoliso niitä pressan töitä hoida ääliöt. Sillä ei ole mitään merkitystä ulkopolitiikassa. Pätevyys ja kokemus, rauhan neuvottelu taidot, empatia. Ja se karisma. Siksi Pekka Haavisto.
- Anonyymi
Voi jokainen käydä lukemassa vaalikoneesta tai kattoo uudestaan tentin missä Stubb sanoo että sukupuolia on 3!!!!!!
- Anonyymi
On myös myötämielinen sukupuolenkorjausleikkauksille. Haavisto myös, mutta Haavisto sentään peräänkuuluttaa moiseen 18-vuoden ikää, Stubb ei.
- Anonyymi
Jos Suomessa huomioitaisiin vain naisten äänet, voisi meillä olla pressana vaikka ISIS-terroristi.
- Anonyymi
Ei voisi, vaikka kovasti sitä haluaisit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voisi, vaikka kovasti sitä haluaisit.
Kannatuskyselyiden ja ensimmäisen kierroksen äänten valossa näyttää siltä, että enemmistö naisäänestäjistä on asettautumassa kannattamaan Pekka Haavistoa ja miehistä vastaavasti Alexander Stubbia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannatuskyselyiden ja ensimmäisen kierroksen äänten valossa näyttää siltä, että enemmistö naisäänestäjistä on asettautumassa kannattamaan Pekka Haavistoa ja miehistä vastaavasti Alexander Stubbia.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että meillä voisi olla ISIS-terroristi. Ei vaikka kuinka niin haluaisit.
- Anonyymi
Olisihan se mielenkiintoista kerrankin nähdä Itsenäisyyspäivän vastaanotolla esitys, kun rouvalla on tumma, tuuhea, kokoparta!
- Anonyymi
Etkö tiedä mikä ero on puolisolla ja rouvalla?
- Anonyymi
Entisaikaan parrakkaita naisia oli vain sirkuksessa.
- Anonyymi
Homot valehtelevat täälläkin niin paljon, että ei sitä Haavistoa voi äänestää.
- Anonyymi
Kolmasosalla kansasta homofobia vain pahenisi. Ei voi äänestää Haavistoa. Armahtakaa kärsiviä ihmisiä.
- Anonyymi
Erilaiset arvot eivät tarkoita fobiaa. Tutkisit mitä sana todellisuudessa tarkoittaa, jos et tiedä. Osoitat ala-arvoisella sairausleimoillasi vain olevasi itse ennakkoluuloinen, suvaitsematon ihminen.
- Anonyymi
Antoni ei ole Haaviston puoliso, vaan Haaviston luonnottomien himojen kohde.
- Anonyymi
Aivan kuten Jeesus on sinun luonnottomien himojesi kohde
- Anonyymi
Homous on Venäjällä laillista. Putin on monissa haastatteluissa ilmoittanut että homoilla on siellä lain suoja. Hän on ilmoittanut että homoilla on omat baarinsa ja klubinsa jossa voivat vapaasti kokoontua. Ainoastaan homoutta ei saa esittää näyttävästi julkisilla paikoilla.
- Anonyymi
Voi sitä pilkan ja vittuilun määrää jota kaikki Suomalaiset saa jos nämä ritarit suomea EDUSTAA Kansan terveys menee.
- Anonyymi
Vihervasurien märkäuni, mutta sunnuntaihin ei ole enää montaa päivää ja sitten saamme nauraa Haaviston 66%:lle. Vihervasurien kannatus on alaspäin ja kyllä pettymys paisuu huippuunsa, kun vaalitulos selviää. On nyt sellaiset ehdokkaat, että toivoa sopii ettei seuraavien vuosien aikana maailma syty tuleen. Vihervasurit juoksevat ensimmäisinä pakoon, vissiin Venäjälle, sitähän se Haavistokin ajatteli, kun lupasi ottaa Putinin puhelun vastaan.
- Anonyymi
Huomasin eilen olevani Pekan kannalla siinä että vaikka itse Putin soittaisi, niin voisi olla hyödyllistä nostaa luuri kaikesta huolimatta vaikka Venäjä kunnioittaakin ensi sijaisesti voimaa kuten Stubb totesi
:o - Anonyymi
Soita humupekka jne….tuota ei äänestä kuin homot ja isis naiset , no vihervassarit osittain
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
47 prosenttia Suomen kansasta näyttää äänestävän Pekkaa. Siinä on paljon ihmisiä.
Sunnuntaina menee tuttuja äänestämään Stubbia.
Seksuaalinen suutautuminen ei vaikuta milään muotoa Pekka Haaviston kykyyn hoitaa presidentin tehtäviä.Asenne kertoo meistä suomalaisista oleellisen seikan.
Ketjusta on poistettu 103 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5531801Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 64681
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74638- 65543