Viime aikoina ollut näitä silmiin katsojia

Ovat katsoneet niin syvälle silmiin, että olen tuntenut olevani pohjaton kaivo. Voihan sitä niinkin katsoa. Tutkivasti ja niin suoraan sisään. Huvittavaa, kun sen jälkeen on melkein kaluttu, syöty olo. Perjantaina kaupassa kauppias teki niin. Vieraili jossain syvyydessäni. Tuli outo olo. Mitä näki siellä. En puhu nyt ulkoisesta katsomisesta vaan suoraan sieluun tulemisesta. Se on vinha tunne, kun joku tekee niin.
Sitten oli bussissa yksi toinen, joka ohikävellessäni käytävälä katsoi sisälleni. Tiesin, että näki sinne, koska ulos jäädessämme kääntyi erikseen minua kohti ja halusi, että menen ensin. Olin hämillään, kun sanoi niin ja taas katsoi niin pitkään. Ehkä on ihmisiä, jotka liikkuvat samoilla aalloilla. Sitä tapahtuu harvoin, mutta katse kertoo paljon.
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kannattaa konsultoida lääkäriä psykoosilääkkeittesi annostuksen nostamisesta. Ei kuulosta terveeltä.

Äänestä

Ei tuossa ole mitään sairasta. Ihmiset on käsityskyvyltään yksinkertaisia, jos heidän maailmaansa ei mahdu kuin tavallisia termejä ja kuvauksia tilanteista.
Tilanteet, joista puhun sisälsivät tosi pitkiä katseita. Sellaisia, mitä ei voi tulkita toisin. Joku puhuu iskemisestä tai flirttailusta, minä puhun syvistä katseista. Toiset osaa katsoa niin. Ne on tilanteita, jotka edetessään menee siten, että jutellaan lisää, kysytään numeroa jne. Eli he ilmaisivat kiinnostustaan. Itse ajattelin, että pitkään silmiin katsominen tuntui vähän oudolta, koska en ole ollut kiinnostunut pitkiin aikoihin kenestäkään, olen parisuhteessa ja vieläkin muistelen vain erästä , joka katsoi ainutlaatuisella tavalla. Häneen ihastuin, noille toisille ei ollut mitään annettavaa siinä katseessa.

Äänestä
  • Voi parkaa, katsovat sun naamaria, ett ei ole aito!

    Äänestä

Ostin uuden!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ovat katsoneet niin syvälle silmiin, että olen tuntenut olevani pohjaton kaivo. Voihan sitä niinkin katsoa. Tutkivasti ja niin suoraan sisään. Huvittavaa, kun sen jälkeen on melkein kaluttu, syöty olo. Perjantaina kaupassa kauppias teki niin. Vieraili jossain syvyydessäni. Tuli outo olo. Mitä näki siellä. En puhu nyt ulkoisesta katsomisesta vaan suoraan sieluun tulemisesta. Se on vinha tunne, kun joku tekee niin.
Sitten oli bussissa yksi toinen, joka ohikävellessäni käytävälä katsoi sisälleni. Tiesin, että näki sinne, koska ulos jäädessämme kääntyi erikseen minua kohti ja halusi, että menen ensin. Olin hämillään, kun sanoi niin ja taas katsoi niin pitkään. Ehkä on ihmisiä, jotka liikkuvat samoilla aalloilla. Sitä tapahtuu harvoin, mutta katse kertoo paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu