Katselen tässä "maa, elämän planeetta" ohjelmaa

Siinä kerrotaan seikkaperäisesti maapallon synty ja elämän kehittyminen alkaen syanobakteereista. Suosittelen kaikille jumaliin uskoville ja luomiskertomuksiin uskoville lämpimästi näitä tiedeojelmia niin saatte toivottavasti sivistystä elämäänne.
145669
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 145

Vanhimmat

Ehdottomasti!

Koska syanobakyeeteitakaan ei olisi olemassa ellei Jumalan ensin luoma Aatami olisi tarjonnut niille kasvualustaksi omaa elimistöään!

Äänestä

Huomasin saman. Enää ei riitä että rakastetaan apinoita esi-isinä. Nyt halutaan että bakteerit on meidän esi-isiä.

Säälittävää.

Vaikka selitellään varmalla äänellä omia kuvitelmia niin yhtään todistetta ei ole että edes bakteeri syntyy itsestään. Saati että ihminen kehittyy itsestään bakteerista.

Jotenkin huvittavaa että tällaisiin kuvitelmiin uskovaiset ilkkuu Jumalan olemassaoloa.

Äänestä
  • Voi reppanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voi reppanaa.

    Hauska.

    Haukkuu muita reppanoiksi vaikka itse uskoo täydellisiä harhoja.
    Mutta ei haittaa minua. Totuus valkenee ihan jokaiselle ihmiselle kuoleman jälkeisessä tuomiossa.
    Haitta tulee niille jotka joutuvat järkyttymään harhoihin uskomisensa seurauksia.

    Äänestä

  • << Huomasin saman. Enää ei riitä että rakastetaan apinoita esi-isinä. Nyt halutaan että bakteerit on meidän esi-isiä.
    Säälittävää.
    Vaikka selitellään varmalla äänellä omia kuvitelmia niin yhtään todistetta ei ole että edes bakteeri syntyy itsestään. Saati että ihminen kehittyy itsestään bakteerista. >>

    Säälittäviä ovat ainoastaan lähteesi. Tieteessä nimittäin on täysin kiistattomat todisteet siitä, että biodiversiteetti on evoluutiossa muodostunut. Se on huippuyliopistojen hyväksymä tieteellinen tosiasia. Mitäs veikkaat, onkohan sinulla jotenkin parempi tietämyksen taso asiassa ?

    << Jotenkin huvittavaa että tällaisiin kuvitelmiin uskovaiset ilkkuu Jumalan olemassaoloa. >>

    Heh, kyseessä on siis tieteellinen fakta. Ei siihen uskota uskonnollisesti kuten saunatonttuihin ja jumaliin.

    Äänestä

  • Toiset uskoo taika ukkoon ja toiset siihen että elämä kehittyy. Sekin on huomattu että uskovaisten kanssa väittely on turhaa. Niillä kun on se usko. Ei silti uskoin minäkin lapsena joulupukkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Toiset uskoo taika ukkoon ja toiset siihen että elämä kehittyy. Sekin on huomattu että uskovaisten kanssa väittely on turhaa. Niillä kun on se usko. Ei silti uskoin minäkin lapsena joulupukkiin.

    Evoluutiousko on vahvinta taikauskoa...ei horju ...lisää vielä puusilmät = ateisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    << Evoluutiousko on vahvinta taikauskoa. >>

    Ei. Tieteelliseen tietoon luottaminen ei ole mitään taikauskoa. Se on rationaalisiin tästä maailmasta kerättyihin todisteisiin luottamista.

    Sellaisten kieltäminen on taikauskoa.

    << ei horju >>

    Miksipä se horjuisi ? Eipä evoluutiota vastaan ole esitetty ensimmäistäkään tieteellistä todistetta. Se on siis täysin kiistaton tieteellinen fakta.

    Eihän sekään mihinkään horju, että Maan pallomainen muoto tiedetään. Ei se muutu vaikka kuinka joku hihhuli haluaisi, ettei se olisi totta.

    Äänestä

  • Bakteerit, ja jopa virukset, ni.enomaan ON esi-isiämme!

    Virukset oli ensimmäisiä ötököitä jolla oli geeniperimä RNA muodossa, josta sit kehittyi oma DNAmme.

    Ajatelkaa et ihmiskeho on ihan vaan useiden erilaisten yksisoluisten eliöiden muodostama kokonaisuus, niin saatte sen "ahaa!" elämyksenne?

    Mitä taas bakteereihin tulee, jokaisessa ihmiskehossa elää miljardeja eri bakteerikantoja, joista monet on elintärkeitä ja jota ilman me kuoltais.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hauska.

    Haukkuu muita reppanoiksi vaikka itse uskoo täydellisiä harhoja.
    Mutta ei haittaa minua. Totuus valkenee ihan jokaiselle ihmiselle kuoleman jälkeisessä tuomiossa.
    Haitta tulee niille jotka joutuvat järkyttymään harhoihin uskomisensa seurauksia.

    No kerroppas nyt vaikka ihan huvin vuoksi se, että miten se Jumalan luoma Aatami selvis hengissä siellä parin ensimmäisen vuosimiljardin maapallolla, jossa oli kuuma kuin helvetissä, eikä happea ollenkaan? :)

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Toiset uskoo taika ukkoon ja toiset siihen että elämä kehittyy. Sekin on huomattu että uskovaisten kanssa väittely on turhaa. Niillä kun on se usko. Ei silti uskoin minäkin lapsena joulupukkiin.

    Ja mä uskoin lapsena Joulupukin lisäks myös Jeesukseen!

    Sit tulin sen verta järkiini, etten enää uskonut muihinkaan mielikuvitusolentoihin. Paitti Jedi-ritareihin!! *swoosh!*

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Evoluutiousko on vahvinta taikauskoa...ei horju ...lisää vielä puusilmät = ateisti.

    "Evoluutiousko" on kyl teijän ussujen koko maailmanhistorian aikana huvittavimpia keksimiänne asioita!? :) :D ... Tai ehkä vasta inkvisition jälkeen sittenkin?

    Uskotko sä, vai tiedätkö sä, että sähkö virtaa sen sun älyhärpäkkeen akusta sen sun aparaattidi keskusyksikkään jotta pääset ilahduttamaan meitä mukiinmenevillä anekdooteilkasi evoluutiosta?

    Se johtuu tieteestä, että se on mahdollista! Muuten älylaitteet vois toimia vaikka ilman akkuja pelkän rukoilun voimalla.

    Ja aivan samoin evoluutioteoria on tiedettä, ei uskon asia.

    Äänestä

  • Onhan tuo tietokoneesikin jolla viestiä kirjoitat ”kehittynyt” yhdestä ainoasta transistorista vajaassa sadassa vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Onhan tuo tietokoneesikin jolla viestiä kirjoitat ”kehittynyt” yhdestä ainoasta transistorista vajaassa sadassa vuodessa.

    << Onhan tuo tietokoneesikin jolla viestiä kirjoitat ”kehittynyt” yhdestä ainoasta transistorista vajaassa sadassa vuodessa. >>

    Se ei ole elävä ja siis itsestään kopioituva ja muunteleva. Transistori on kyllä hyvä puheenaihe, koska nimenomaan tuo kone on kehitetty pienin muutoksin edellisestä muodosta ja toimivimpia rakenteita säilyttäen jatkokehityksessä. Mitään yliluonnollista ei ole taaskaan tarvittu tai havaittu. Ja jälleen kerran koko kehitys on nojannut kokonaan tieteeseen. Tieteellisten teorioiden perusteella se on toimivaksi saatu. Näin muodoin tiede osoittautuu jälleen oikeassa olevaksi - ja koneella on todisteellinen kehityshistoria.

    Äänestä

  • Se nyt vaan on ikävä totuus, että sinunkin alkuperäsi on limakasassa merenpohjassa. Mutta silti sinäkään et ole limakasa tai apina. Miksi se on niin vaikea hyväksyä, että riittävän aikamäärän myötä kehitys johtaa siiihen, missä nyt ollaan. Ihmisen evoluutio etenee koko ajan, ja 100000 vuoden kuluttua olemme jotain aivan muuta kuin nyt.

    Sinunkaan käsitykykysi ei riitä alkuunkaan ymmärtämään tuossa ohjelmassa olleita aikamääriä. Dinosaurukset talustelivat Maan päällä 170 miljoonaa vuotta siis 168 miljoonaa vuotta kauemmin kuin ihminen. Silti jotkut uskovaiset kuvittelevat olevansa jotenkin erikoisasemassa jumalansa kanssa. Katsele vähän ympärillesi ja ota selvää kuinka "erikoisia" olemme Linnuradan satojen miljardien tähtien seassa.

    Äänestä

  • Kertokaapa viisaat mistä tuli se solu josta ihminen kehittyi. Eikös olekin helppo. Miehen siittiöistä ja naisen munasolusta. Ai mutta kun ei ollut naisia eikä miehiä. Tietysti tuuli toi, mutta mistä ja kuka teki. Taas ollaan alkutekijöissä.Helppoahan se on kun sais edes yhden solu joka jakaantuu. Niin pitäshän siihen ssaada kaavakin. Kuka sen tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    << Huomasin saman. Enää ei riitä että rakastetaan apinoita esi-isinä. Nyt halutaan että bakteerit on meidän esi-isiä.
    Säälittävää.
    Vaikka selitellään varmalla äänellä omia kuvitelmia niin yhtään todistetta ei ole että edes bakteeri syntyy itsestään. Saati että ihminen kehittyy itsestään bakteerista. >>

    Säälittäviä ovat ainoastaan lähteesi. Tieteessä nimittäin on täysin kiistattomat todisteet siitä, että biodiversiteetti on evoluutiossa muodostunut. Se on huippuyliopistojen hyväksymä tieteellinen tosiasia. Mitäs veikkaat, onkohan sinulla jotenkin parempi tietämyksen taso asiassa ?

    << Jotenkin huvittavaa että tällaisiin kuvitelmiin uskovaiset ilkkuu Jumalan olemassaoloa. >>

    Heh, kyseessä on siis tieteellinen fakta. Ei siihen uskota uskonnollisesti kuten saunatonttuihin ja jumaliin.

    Tiede ei ole pystynyt ratkasemaan solun syntyä. Kuten tunnettu tiedemies sanoi ettei se tyhjästä synny., mutta mistä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Kertokaapa viisaat mistä tuli se solu josta ihminen kehittyi. Eikös olekin helppo. Miehen siittiöistä ja naisen munasolusta. Ai mutta kun ei ollut naisia eikä miehiä. Tietysti tuuli toi, mutta mistä ja kuka teki. Taas ollaan alkutekijöissä.Helppoahan se on kun sais edes yhden solu joka jakaantuu. Niin pitäshän siihen ssaada kaavakin. Kuka sen tekee.

    << Kertokaapa viisaat mistä tuli se solu josta ihminen kehittyi. >>

    Aiemmasta eliömuodosta.

    Ole hyvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    << Evoluutiousko on vahvinta taikauskoa. >>

    Ei. Tieteelliseen tietoon luottaminen ei ole mitään taikauskoa. Se on rationaalisiin tästä maailmasta kerättyihin todisteisiin luottamista.

    Sellaisten kieltäminen on taikauskoa.

    << ei horju >>

    Miksipä se horjuisi ? Eipä evoluutiota vastaan ole esitetty ensimmäistäkään tieteellistä todistetta. Se on siis täysin kiistaton tieteellinen fakta.

    Eihän sekään mihinkään horju, että Maan pallomainen muoto tiedetään. Ei se muutu vaikka kuinka joku hihhuli haluaisi, ettei se olisi totta.

    Niin ja kauan väittivät maata pannukakuksi. Samallainen pannukakku on tuo teidän tieteellinen uskomus. Jostaihan se solu tuli. Tämäon samallaisia väittämiä kun jotkut väittävät että aatami ja eeva olivat ensimmäiset ihmiset. Ei raamattukaan niin kerro vaan että jumala loi aatamin ja eevan, mutta lapsetkin haki pulisonsa vieraalta maalta. Tuotiinko aatami ja eeva julkoavaruudest?a,

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    No kerroppas nyt vaikka ihan huvin vuoksi se, että miten se Jumalan luoma Aatami selvis hengissä siellä parin ensimmäisen vuosimiljardin maapallolla, jossa oli kuuma kuin helvetissä, eikä happea ollenkaan? :)

    Ei silloin mitään aatamia ollut. Älä nyt päästä mielikuvitusta täysin karkuun, Suomessakin on ollut ihmisiä ennen aatamia.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Evoluutiousko" on kyl teijän ussujen koko maailmanhistorian aikana huvittavimpia keksimiänne asioita!? :) :D ... Tai ehkä vasta inkvisition jälkeen sittenkin?

    Uskotko sä, vai tiedätkö sä, että sähkö virtaa sen sun älyhärpäkkeen akusta sen sun aparaattidi keskusyksikkään jotta pääset ilahduttamaan meitä mukiinmenevillä anekdooteilkasi evoluutiosta?

    Se johtuu tieteestä, että se on mahdollista! Muuten älylaitteet vois toimia vaikka ilman akkuja pelkän rukoilun voimalla.

    Ja aivan samoin evoluutioteoria on tiedettä, ei uskon asia.

    Luoko sinulle evoluutio tietokoneita. Miten lisääntyy. Myyjä väitti että tietokone maksaa itse itsensä. Kyllä minä sitten otan sen. Vei kotiina ja myyjä alkoi karhuamaan maksua. Eikö se ole maksanutkaan itseään. tuolla se on pöydällä siinä samassa laatikossa., Tule hakemaan pois kun se ei olemaksanut itseään.

    Äänestä

  • Ihanko vakavasti yrität selittää, että apinat kehittyi ilman mitään aiempia kehitysmuotoja? XD

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    << Huomasin saman. Enää ei riitä että rakastetaan apinoita esi-isinä. Nyt halutaan että bakteerit on meidän esi-isiä.
    Säälittävää.
    Vaikka selitellään varmalla äänellä omia kuvitelmia niin yhtään todistetta ei ole että edes bakteeri syntyy itsestään. Saati että ihminen kehittyy itsestään bakteerista. >>

    Säälittäviä ovat ainoastaan lähteesi. Tieteessä nimittäin on täysin kiistattomat todisteet siitä, että biodiversiteetti on evoluutiossa muodostunut. Se on huippuyliopistojen hyväksymä tieteellinen tosiasia. Mitäs veikkaat, onkohan sinulla jotenkin parempi tietämyksen taso asiassa ?

    << Jotenkin huvittavaa että tällaisiin kuvitelmiin uskovaiset ilkkuu Jumalan olemassaoloa. >>

    Heh, kyseessä on siis tieteellinen fakta. Ei siihen uskota uskonnollisesti kuten saunatonttuihin ja jumaliin.

    Tieteellinen fakta muka, mitään todellisuuteen perustuvaa tietoa ei ole elottoman aineen muuttumisesta elolliseksi ja muuttumista tietoiseksi. On vain kuvitelmia ja matematiikka osoittaa, että todennäköisyydet elämän sattumalta syntymiselle ovat niin pieniä, että maapallon noin 5 miljardin ikä ei riitä näiden todennäköisyyksien toteutumiseen.

    https://youtu.be/noj4phMT9OE?

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Niin ja kauan väittivät maata pannukakuksi. Samallainen pannukakku on tuo teidän tieteellinen uskomus. Jostaihan se solu tuli. Tämäon samallaisia väittämiä kun jotkut väittävät että aatami ja eeva olivat ensimmäiset ihmiset. Ei raamattukaan niin kerro vaan että jumala loi aatamin ja eevan, mutta lapsetkin haki pulisonsa vieraalta maalta. Tuotiinko aatami ja eeva julkoavaruudest?a,

    << Niin ja kauan väittivät maata pannukakuksi. Samallainen pannukakku on tuo teidän tieteellinen uskomus. >>

    Juu, ja se pannukakkuväite oli uskonnollinen.

    Tieteellinen uskomus on käsitteenä mieletön. Tieteessä luotetaan todisteisiin, joten se ei voi olla uskonnollista uskoa.

    << Jostaihan se solu tuli. >>

    Ja sehän on evoluution kannalta aivan sama, mistä se on tullut. Kuitenkin siitä on seurannut evoluutio, jossa biodiversiteetti on muodostunut. Se ei ihan oikeasti merkitse mitään, mistä se LUCA on tullut. Evoluutio on silti tapahtunut.

    Tosin, koska solu koostuu ihan normaaleista molekyyleistä eikä soluissa ole mitään mystistä tai maagista, niin eiköhän se luonnollinen selitys oli se todennäköisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Tiede ei ole pystynyt ratkasemaan solun syntyä. Kuten tunnettu tiedemies sanoi ettei se tyhjästä synny., mutta mistä ?

    << Tiede ei ole pystynyt ratkasemaan solun syntyä. Kuten tunnettu tiedemies sanoi ettei se tyhjästä synny., mutta mistä ? >>

    Emme tunne prosessia, miten se on syntynyt. Tunnemme kuitenkin mahdollisia reittejä, joista osa on osin todisteellisiakin. Missään ei ole ilmennyt mitään vaihetta, mikä tarvitsisi jonkun yliluonnollisen tekijän.

    Nyt: mitä voimme päätellä siitä, että jotain asiaa ei tiedetä ? Oikeasti: mitä siitä voi päätellä ?

    Olisiko siitä voinut päätellä, että salamoja on, että ne on välttämättä yliluonnollisen tekemisiä, kun niiden syntyä ei tunnettu ? Tai kiukaan paukahtelut ennen kun tunnettiin lämpölaajeneminen ?

    Niin, voidaanko tietämättömyydestä päätellä mitään ?

    << ettei se tyhjästä synny., mutta mistä ? >>

    Varmaan ihan vaan siitä hulvattomasta määrästä ympärillä olevia molekyylejä ja kemiallisia rakenteita, joista se itsekin koostuu.

    Miksei näin voisi tapahtua ?

    Miksi tämä olisi nyt joku uusi salama ?

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Tieteellinen fakta muka, mitään todellisuuteen perustuvaa tietoa ei ole elottoman aineen muuttumisesta elolliseksi ja muuttumista tietoiseksi. On vain kuvitelmia ja matematiikka osoittaa, että todennäköisyydet elämän sattumalta syntymiselle ovat niin pieniä, että maapallon noin 5 miljardin ikä ei riitä näiden todennäköisyyksien toteutumiseen.

    https://youtu.be/noj4phMT9OE?

    << Tieteellinen fakta muka >>

    Jep. Huippuyliopistot tunnustavat sen tieteellisesti todistetuksi ilmiöksi.

    Sinä et sille mitään voi.

    << mitään todellisuuteen perustuvaa tietoa ei ole elottoman aineen muuttumisesta elolliseksi >>

    Miten se evoluutioon liittyisi ?

    Olipa vaikka saunatonttu käynyt loihtimassa, niin silti evoluutio on tieteellisesti todistettu tieteellinen fakta.

    Äänestä

Voiko pahempaa modernia taikauskoa enää ollakaan kuin evoluutioharha: sokeat luonnonvoimat tuottamassa nerokkaita biologisia rakenteita ja organismeja...absurdia!!

Kysypä huviksesi itseltäsi : missä olet nähnyt tai todennut tällaista tapahtuvan????

Itse itsensä luova luomakunta......Ei hyvää päivää---

Äänestä
  • Huomaa hyvin ettet osaa hahmottaa asioita, "Kysypä huviksesi itseltäsi : missä olet nähnyt tai todennut tällaista tapahtuvan????"
    Jos tänne talutettaisiin vaikka miljardi vuotta vanha metusalemi niin hän voisi kertoa että on nähnyt evolution.
    En tiedä tajuatko ollenkaan paljonko elämän syntyyn meni aikaa? , miljardi vuotta on maapallon elinkaaressa kuin minuutti ihmiselämässä.
    Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.
    Yllätys yllätys, tietokone saa sattumalta aikaiseksi lauseen.
    Kun aikojen alussa eri kemikaaleja yhdistyi sattuman varaisesti miljoonia kertoja miljoonissa eri olosuhteissa niin väitätkö ihan tosissaan ettei voi syntyä jotakin alkeellista elämää.
    Ja aikaahan oli tuon yhdistelmän löytymiseen.
    Eli kun toistetaan tuo sinun kysymys että onko joku nähnyt evoluution tapahtuman niin tajuat itsekkin kysymyksen järjettönyyden.
    Sama kuin kysytään että moniko on nähnyt jumalan siis ihan oikeasti.

    Äänestä

  • << Voiko pahempaa modernia taikauskoa enää ollakaan kuin evoluutioharha: sokeat luonnonvoimat tuottamassa nerokkaita biologisia rakenteita ja organismeja...absurdia! >>

    Ei. Kyllä se on ihan täysin rationaalinen ja todisteellinen: toimivimmat rakenteet tosiaan menestyy keskimäärin parhaiten.

    << Kysypä huviksesi itseltäsi : missä olet nähnyt tai todennut tällaista tapahtuvan? >>

    Niin no, harva ihminen on nähnyt myöskään feodaaliyhteiskunnan muodostumisen tai Saharan kuivumisen (koska se on ollut liian pitkä aika yhden ihmisen nähtäväksi - yksi ihminen voi nähdä vain joitakin pieniä muutoksia). Kuitenkin muutos on tapahtunut. Kyse ei siis ole mitenkään siitä, onko joku nähnyt sen tapahtuvan vaan siitä, että siitä on todisteet. Ja ne todisteet ovat aivan kiistattomat.

    << Itse itsensä luova luomakunta. >>

    Mikä vitun luomakunta ?

    Sinänsä hassusti teet itsestäsi pellen, että sinun kuvitelmasi tarvitsee taivaallisen taikajimin, joka on tullut - niin tosiaan, tullut mistä ? Itse itsensä luonut taikuri, josta ei ole mitään havaintoja, ei todisteen häivääkään, olisi muka tehnyt simsala bim -temppuja, joista niistäkään ei ole mitään todisteita, jotka olisivat täsmälleen kuten luonnossa todetun prosessin - evoluution - aikaansaamaa ? Niin, kyllä tuollaisessa tarinassa on pykälän verran liikaa todisteetonta kuvitelmaa. Ihan se rationaalinen ja todisteellinen riittää. Ei siihen tarvita mitään taivaallisia taikureita simsala bimeineen. Ne on sitä hihhuleille syötettävää kuvitelmaa.

    Taas tulee mieleeni lapsuuteni opetukset: meillä oli kaivo pihassa. No, mummuni selitti, että kaivossa asuu Näkki, joka voi tulla nappaamaan, niin siellä kaivon lähellä ei saa leikkiä tai muuten oleskella. Tämän kuultuaan vanhempani olivat vähän jopa suuttuneet mummulle, että "älä nyt perkele syötä tuollaista kuraa pikkumuksuille". He selittivät sitten pikkukersoille, että kaivon lähellä ei telmitä siksi, koska sinne saattaa pudota ja on todennäköistä, että näin tapahduttua ihminen hukkuu kylmään veteen. Siinäkään ei tarvita mitään mielikuvitteellista oliota, koska ihan reaalimaailman selitys on varsin käypä (sillä on rationaalinen perusta). Mummuni tapa oli selittää sama asia jonkun ylimääräisen uskomuksellisen hahmon kautta, mutta eihän sellaista hahmoa oikeasti ole olemassa. Se on minun ja sinunkin ero tässä asiassa: ei siellä ole mitään magiaa. Pelkkä evoluutio riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    << Voiko pahempaa modernia taikauskoa enää ollakaan kuin evoluutioharha: sokeat luonnonvoimat tuottamassa nerokkaita biologisia rakenteita ja organismeja...absurdia! >>

    Ihan pelkäsin, ettei tuosta katkerasta purkauksesta löydykään nyt sitä ainaista taika-jimiä, mutta olihan se siellä...:D.
    ( Mistähän tyhjästä on tullut maailma itsestään, jos pitää viisastella "taika-jimien tulemisista"..puhuit itsesi nätisti pussiin ...mutta niin ovat sinua fiksummatkin kyllä..).

    Feodaaliyhteiskunnasta ja Saharan kuivumisesta - surkea rinnastus jo sinänsä - kertoo lähinnä ymmärryksesi kapeudesta .

    Lopussa oleva näkki-kertomus kyllä epäilemättä auttaa ymmärtämään, miten sellaiset kokemukset altistavat onnettoman evoluutio-fantasian omaksumiselle. Ateismi on luuultavasti monellakin perua lapsuuden psykotraumojen heittämistä varjoista.

    Eipä tuossa ollut juuri villoja, paljon sitä porua.

    Noihin alkupuolen olkiukkoihin alan olla väsynyt ; ehkä keksit parempia evidenssejä evouskollesi vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    << tuosta katkerasta purkauksesta >>

    Mitä ihmeen katkeruutta olisi siinä, että kerrataan jälleen kerran se, että evoluutio on tieteellinen fakta - etkä sinä voi sille asialle yhtään mitään ?

    Minähän nauran tässä tuollaiselle hihhulille. Etkö tätä tajua ?

    << Mistähän tyhjästä on tullut maailma itsestään, jos pitää viisastella "taika-jimien tulemisista"..puhuit itsesi nätisti pussiin >>

    Öö tuota, sinä käytit "argumenttina" sitä, että olisi jotenkin mahdotonta, että jokin olisi itsesyntyinen, kirjoitit: "Itse itsensä luova luomakunta......Ei hyvää päivää-". Etkö itse enää muista, mitä ole vammailut vai onko nuo omat kirjoituksesi jo nyt niin idioottimaisia omastakin mielestäsi, että olet ne jo hylännyt ?

    Hah hah !

    Tosiaan, sinulla on se sama ongelma: mistä se taikajimisi tuli. Sinänsä tietysti maailmankaikkeuden alusta on matemaattinen hypoteesi, mutta sinun taikajimistäsi ei mitään. Se on pelkkää irrationaalista uskoa.

    Tuo "argumenttisi" on siis kuollut jos syntyessään.

    << Feodaaliyhteiskunnasta ja Saharan kuivumisesta - surkea rinnastus jo sinänsä - kertoo lähinnä ymmärryksesi kapeudesta . >>

    Edelleen: sinä käytit jonkinlaisena "argumenttinasi" evoluutiota vastaan sitä, että kukaan ei ole ollut näkemässä ko. prosessia, kirjoitit: "Kysypä huviksesi itseltäsi : missä olet nähnyt tai todennut tällaista tapahtuvan?". Niin tosiaan, mikäli se, että joku ei ole nähnyt jotain tapahtuvan, olisi todiste tapahtumattomuudesta, silloin olisi Saharan kuivuminen tai feodaaliyhteiskunnan muodostuminenkin tapahtumattomia. Vammailusi tuli siis jälleen siinäkin murskattua totaalisesti.

    Sinulla on sitä ajatuksen kapeutta, jos yrität vammailla, että evoluutiossa olisi jotenkin tyystin eri todistusmenettelyt ja -vaatimukset kuin jollain muilla historiallisilla faktoilla. Niin, ei ole tosiaan ihme, että uskovaiset ovat keskimäärin merkittävästi vähemmän älykkäitä kuin ateistit - ja ero korostuu vielä kun puhutaan fundamentalistihihhuleista kuten sinä. Et kyennyt ajattelemaan tuotakaan asiaa loppuun ennen kirjoittamistasi.

    << Lopussa oleva näkki-kertomus kyllä epäilemättä auttaa ymmärtämään, miten sellaiset kokemukset altistavat onnettoman evoluutio-fantasian omaksumiselle. >>

    Ai kun minulle jo lapsuudessa selitettiin ne rationaaliset syyt ja kieltäydyttiin esittämästä jotain mielikuvitushahmoja tuollaisten normaalien luonnonlakien mukaisten asioiden selittäjänä ? Hmm, en tiedä, paljonko tuollainen rationaalisuus on vaikuttanut siihen, etten tosiaan usko saunatonttuihin, Näkkeihin, jumaliin, ufomiehiin tai maahisiin. Varmasti olisin itsekin osannut päätellä tuollaiset ihmisten keksimiksi satuolennoiksi, mutta ehkä tuon perusteella aikuistuin aikaisemmin. Kaikkihan eivät tajua vielä kuolinvuoteellaankaan asiaa. Toiset uskoo tonttuihin, toiset ufomiehiin - ja osa aina johonkin jumalaan.

    << Noihin alkupuolen olkiukkoihin alan olla väsynyt ; ehkä keksit parempia evidenssejä evouskollesi vielä. >>

    Niin tosiaan, nuo samat faktat on kyykyttäneet sinut jokainen kerta: nytkin joudut poistumaan keskustelusta kyykytettynä, nöyryytettynä ja jälleen kerran joudut myöntämään karkuun lähtemällä, että evoluutio on tieteellinen fakta.

    Eikä tämä tosiaan tule muuttumaan vaikka kuinka hokisit tuota idiotismiasi. Ei ole ihme, että alat väsyä saamaan pataan näissä keskusteluissa aina samalla tavalla.

    << Noihin alkupuolen olkiukkoihin alan olla väsynyt ; ehkä keksit parempia evidenssejä evouskollesi vielä. >>

    Siis parempia evidenssejä kuin se, että kyseessä on tieteellinen fakta (tieteellinen teoria) ? Hmm, kansakunta ei tunne tuota parempia evidenssejä. Siksi tiedetään, että suhteellisuusteoria on oikea, koska se on tieteellinen fakta. Siksi tiedetään, että Maa on pallomainen, koska se on tieteellinen fakta. Luuletko, että Maan muodolle tarvittaisiin joku parempi evidenssi kuin se, että se on tieteellinen fakta ? Miksi evoluutiolle olisi jotkut toiset vaatimukset ?

    Ei vittu, että sinä olet vajakki. Nöyryytät itsesi täällä.

    Kerta toisensa jälkeen.

    Ja minä kyllä tulen oikein mielelläni antamaan pataan yhä uudelleen tästä samasta asiasta.

    Hah hah !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Huomaa hyvin ettet osaa hahmottaa asioita, "Kysypä huviksesi itseltäsi : missä olet nähnyt tai todennut tällaista tapahtuvan????"
    Jos tänne talutettaisiin vaikka miljardi vuotta vanha metusalemi niin hän voisi kertoa että on nähnyt evolution.
    En tiedä tajuatko ollenkaan paljonko elämän syntyyn meni aikaa? , miljardi vuotta on maapallon elinkaaressa kuin minuutti ihmiselämässä.
    Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.
    Yllätys yllätys, tietokone saa sattumalta aikaiseksi lauseen.
    Kun aikojen alussa eri kemikaaleja yhdistyi sattuman varaisesti miljoonia kertoja miljoonissa eri olosuhteissa niin väitätkö ihan tosissaan ettei voi syntyä jotakin alkeellista elämää.
    Ja aikaahan oli tuon yhdistelmän löytymiseen.
    Eli kun toistetaan tuo sinun kysymys että onko joku nähnyt evoluution tapahtuman niin tajuat itsekkin kysymyksen järjettönyyden.
    Sama kuin kysytään että moniko on nähnyt jumalan siis ihan oikeasti.

    Juu jos ton herrantertun mielestä evoluutiota ei olemassakaan, me kaikki olemme siis yhä niitä ensin syntyneitä yksisoluisia ötököitä, ja koko olemassaolomme on silkkaa harhaa!? :D

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Juu jos ton herrantertun mielestä evoluutiota ei olemassakaan, me kaikki olemme siis yhä niitä ensin syntyneitä yksisoluisia ötököitä, ja koko olemassaolomme on silkkaa harhaa!? :D

    Tuo sopii hyvin evokki-logiikan lyhyeksi oppikurssiksi. Kertoo paljon...hyvää päivänjatkoa!:)

    Äänestä

Jos jumala on ollut asialla, niin onko se ollut kristittyjen jumala Jumala, vai muslimien jumala Allah? Vai onko asialla ollut joku hindujen jumalista Brahma, Visnu, tai Siva? Vai ovatko kaikki olleet asialla, vaiko vielä joku muu?

Äänestä

Suositellaan myös koulupudokaspersuille.

Äänestä

Silloin kun ihminen on riittävän tyhmä niin siihen ei tieto tartu vaan kaikki sivistys valuu hukkaan kuin vesi sorsan selästä.

Äänestä

Tämä asia ratkeaa ihan kohta ehkä jo huomenna sillä koska merkit viittaa siihen että hän palaa. Arvatkaapas kuka? seikka on saletti kohta selviää ehkä jo 2001v päästä vuonanna 40025v.

Äänestä
  • Elämä on helppoa kun tieto ei rasita niitä vähiä aivosoluja. Tosin sen helppouden voi päätellä kun kun katsoo uutisia lähi-idästä ja afrikasta. Pelkkää kurjuutta, nälänhätää, sotia ja häpyhuulien ja kurkkujen leikkaamisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Elämä on helppoa kun tieto ei rasita niitä vähiä aivosoluja. Tosin sen helppouden voi päätellä kun kun katsoo uutisia lähi-idästä ja afrikasta. Pelkkää kurjuutta, nälänhätää, sotia ja häpyhuulien ja kurkkujen leikkaamisia.

    Rappiolla on hyvä olla
    Ei huolet paina ei rasitu polla
    Antaudu sinäkin suosiolla
    Taikka anna meidän olla!…

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Elämä on helppoa kun tieto ei rasita niitä vähiä aivosoluja. Tosin sen helppouden voi päätellä kun kun katsoo uutisia lähi-idästä ja afrikasta. Pelkkää kurjuutta, nälänhätää, sotia ja häpyhuulien ja kurkkujen leikkaamisia.

    Mutta samaa kulttuuria haluavat tuoda Suomeenkin ja näiden ylläpitoon tipahtavat rahat jostain, jotta Suomella on varaa lähettää rahaa vielä ulkomaillekin.

    Äänestä

Me olemme kehittyneet bakteereista, useamman miljardin vuotta siinä meni, mutta kuitenkin

Äänestä
  • Evoluutiotaikauskolla on valtava voima ihmisen mieleen...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Evoluutiotaikauskolla on valtava voima ihmisen mieleen...

    Evoluutio on juuri sitä tiedettä jota tutkitaan.
    Jumaluusopit, kuten luomiskertomus on taikauskoa.
    Sinulla on nyt speksit pahasti sekaisin.
    Tiede on tutkimustyön tulosta.
    Taikausko on luettavissa raamatusta ja koranista.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Evoluutio on juuri sitä tiedettä jota tutkitaan.
    Jumaluusopit, kuten luomiskertomus on taikauskoa.
    Sinulla on nyt speksit pahasti sekaisin.
    Tiede on tutkimustyön tulosta.
    Taikausko on luettavissa raamatusta ja koranista.

    Ai tiedettä tutkitaan...luulin, että tiede tutkii....käsitin taasen wäärin..!!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Luulit väärin. Avaruustiedettä tutkivat astronomit, lääketiedettä tutkivat kemistit, lääkärit ja lääketieteellinen tiedekunta, noin niinkuin esimerkiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ai tiedettä tutkitaan...luulin, että tiede tutkii....käsitin taasen wäärin..!!

    << Ai tiedettä tutkitaan...luulin, että tiede tutkii. >>

    Tiedehän ei ole subjekti. Se ei tee mitään. Se ei siis myöskään tutki.

    Tiede on sitä luotettavaa tietoa, jota tutkimalla tuotetaan. Toki ihmiset käyttävät termiä huolettomasti, koska ajatellaan, että kaikki ymmärtävät, mitä tiede on. Näköjään on sitten niitäkin idiootteja, jotka eivät ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tiedettä ei tutkita, se on tutkimuksen tulos. Joillekin tämäkin tuntuu olevan vaikeaa hokata.
    Ilmankos sitten sen oivaltaminen, ettei evoluutioharhalle ole todisteita - luonnonlait toimivat päinvastaiseen suuntaan. Ei ole korkean tason järjestystä tuottavia mekanistisia prosesseja.
    Insinööritieteet perustuvat suunnitteluun ja analyysiin - evoluutiousko on magiaa, modernia magiaa. Siihen voi uskoa, jos on jokin tarve.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    << Tiedettä ei tutkita, se on tutkimuksen tulos. >>

    Miksi sitten kirjoitit, että tiede tutkisi jotain ?

    [Minä tosiaan kirjoitin, ettei tiede mitään tutki. Se on vaan sitä luotettavaa tietoa, jota saadaan tyypillisesti tutkimalla. Toistit minun sanani tuossa viestissäsi, vitun vajakki.]

    << Ilmankos sitten sen oivaltaminen, ettei evoluutioharhalle ole todisteita >>

    Siis evoluutioteorialleko ei olisi todisteita ? Siis, ettei huippuyliopistot olisi huomanneet ollenkaan, ettei tiedeyhteisön tieteellisenä faktana pitämä luonnonilmiö olisikaan todistettu, mutta sinä olisit nyt ainoa ihminen, joka tämän on huomannut ?

    Ei nyt vittu, mitä idiotismia.

    Evoluutiosta on kuitenkin julkaistu aivan helvetisti tutkimuksia. Veikkaisin, että huippuyliopistot ovat "hivenen" parempia arvioimaan, onko kyse tieteellisestä teoriasta vai ei, kuin sinä. Oletko tästä eri mieltä ? Vai joudutko vaikenemaan suoran kysymyksen edessä ?

    Hah hah !

    << luonnonlait toimivat päinvastaiseen suuntaan. >>

    Ja huippuyliopistot eivät olisi tuollaista huomanneet lainkaan, mutta sinulla olisi tuolle kiistattomat tieteelliset todisteet ?

    Ei saatana, mitä vammailua.

    Lakkaa nyt sekoilemasta, vajakki parka.

    << Ei ole korkean tason järjestystä tuottavia mekanistisia prosesseja. >>

    On kyllä. Ne on julkaistua tieteellistä faktaa. Et vaan ole tutustunut asiaan. Huippuyliopistot ovat tutustuneet. Siksi sitä pidetään tieteellisenä faktana, koska se on tieteellisesti todistettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Et tiada tietää , että "faktat" ovat uskonvaraisia tulkintoja - kaikki tosiasiat sopii luomiseen , ei evoluutiofantasiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Et tiada tietää , että "faktat" ovat uskonvaraisia tulkintoja - kaikki tosiasiat sopii luomiseen , ei evoluutiofantasiaan.

    << Et tiada tietää , että "faktat" ovat uskonvaraisia tulkintoja >>

    Ei sentään minkään uskonnollisen uskomuksen varaisia tulkintoja.

    Sinänsä tietysti aika paljastavaa, että alat nyt selittää, että Maapallon pyöreys tai suhteellisuusteoria tai vaikka aineen koostuminen atomeista on vain "uskonvarainen tulkinta" ikään kuin liudentaaksesi tieteellisen faktan luotettavuutta (siinä menee kaikki muutkin tieteelliset faktat samalla). Tieteellinen fakta on tosiaan kova vastus, mutta kun sen luotettavuus ei muutu siitä, että yrität selittää sitä joksikin uskomukselliseksi tulkinnaksi - samanlaiseksi kuin sinun saunatonttufantasiasi. Ei. Ne eivät pelaa samassa sarjassa. Ei vaikka kuinka yrittäisit väännellä sanoja kieroon.

    Sinun uskomuksesi on todisteetonta uskomusta. Tieteellinen fakta on erittäin lujasti todistettua reaalimaailman toimintaa.

    << kaikki tosiasiat sopii luomiseen , ei evoluutiofantasiaan. >>

    Niinkö huippuyliopistot sanovat ?

    Vai onko tuo sinun uskonnollinen tulkintasi vailla tieteellisiä todisteita ? [Niin, missä tieteellisessä todisteessa olisi tulos, että kaikki todisteet sopivat luomiseen, mutta ei evoluutioon (mikäli sitä tarkoitat tuolla sanallasi). Aivan, eihän sellaista ole eli koko vammailusi on uskonnollista kuvitelmaa.]

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    << Tiedettä ei tutkita, se on tutkimuksen tulos. >>

    Miksi sitten kirjoitit, että tiede tutkisi jotain ?

    [Minä tosiaan kirjoitin, ettei tiede mitään tutki. Se on vaan sitä luotettavaa tietoa, jota saadaan tyypillisesti tutkimalla. Toistit minun sanani tuossa viestissäsi, vitun vajakki.]

    << Ilmankos sitten sen oivaltaminen, ettei evoluutioharhalle ole todisteita >>

    Siis evoluutioteorialleko ei olisi todisteita ? Siis, ettei huippuyliopistot olisi huomanneet ollenkaan, ettei tiedeyhteisön tieteellisenä faktana pitämä luonnonilmiö olisikaan todistettu, mutta sinä olisit nyt ainoa ihminen, joka tämän on huomannut ?

    Ei nyt vittu, mitä idiotismia.

    Evoluutiosta on kuitenkin julkaistu aivan helvetisti tutkimuksia. Veikkaisin, että huippuyliopistot ovat "hivenen" parempia arvioimaan, onko kyse tieteellisestä teoriasta vai ei, kuin sinä. Oletko tästä eri mieltä ? Vai joudutko vaikenemaan suoran kysymyksen edessä ?

    Hah hah !

    << luonnonlait toimivat päinvastaiseen suuntaan. >>

    Ja huippuyliopistot eivät olisi tuollaista huomanneet lainkaan, mutta sinulla olisi tuolle kiistattomat tieteelliset todisteet ?

    Ei saatana, mitä vammailua.

    Lakkaa nyt sekoilemasta, vajakki parka.

    << Ei ole korkean tason järjestystä tuottavia mekanistisia prosesseja. >>

    On kyllä. Ne on julkaistua tieteellistä faktaa. Et vaan ole tutustunut asiaan. Huippuyliopistot ovat tutustuneet. Siksi sitä pidetään tieteellisenä faktana, koska se on tieteellisesti todistettu.

    Onhan evoluutiosta tietoa että se sopeuttaa olemassa olevaa mutta ei luo mitään uutta.

    Äänestä

  • Ennen kuin bakteeri syntyy sattumanvaraisesti, niin sekin vaatii bakteerin monimutkaisuuden vuoksi miljardeja vuosia. Toisaalta maapallon alkuvaiheessa sen miljardin vuotta tai miljardia vuosia oli sellaiset olosuhteet, että bakteereja ei voinut syntyä. Evoluutio vaatii uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Onhan evoluutiosta tietoa että se sopeuttaa olemassa olevaa mutta ei luo mitään uutta.

    << Onhan evoluutiosta tietoa että se sopeuttaa olemassa olevaa mutta ei luo mitään uutta. >>

    Tietenkin tuottaa.

    Muista, että ihan de novo -geenejäkin on todistetusti ilmaantunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Ennen kuin bakteeri syntyy sattumanvaraisesti, niin sekin vaatii bakteerin monimutkaisuuden vuoksi miljardeja vuosia. Toisaalta maapallon alkuvaiheessa sen miljardin vuotta tai miljardia vuosia oli sellaiset olosuhteet, että bakteereja ei voinut syntyä. Evoluutio vaatii uskoa.

    << Ennen kuin bakteeri syntyy sattumanvaraisesti, niin sekin vaatii bakteerin monimutkaisuuden vuoksi miljardeja vuosia. >>

    Onko tämä jokin tieteellisesti yleisesti hyväksytty tieteellinen fakta ?

    Kumma kun huippuyliopistot eivät ole tuollaista huomanneet. Oletko sinä siis mielestäsi tieteen eturintaman edelläkävijä, kun "tiedät" asioita, joita tiedeyhteisö ei vielä tiedä ?

    Vai olisiko sittenkin niin, että tuo oli aivan vammainen idiotismisi jälleen ?

    Niin, eipä sitä tiedetä, millainen prosessi on tuottanut LUCA:n (ja millainen se on ollut) - ja kuinka todennäköinen tuo prosessi on. Kaikki väitteesi perustuu siis luulotteluusi.

    << Toisaalta maapallon alkuvaiheessa sen miljardin vuotta tai miljardia vuosia oli sellaiset olosuhteet, että bakteereja ei voinut syntyä. >>

    Ja tällainen tieteellinen faktako on huippuyliopistojen opetusohjelmassa ? Kumma juttu, ettei kukaan ole huomannut tuollaista ollenkaan. Olisiko se sittenkin ihan omia jokelteluitasi vaan vailla mitään tieteellisiä todisteita ?

    << Evoluutio vaatii uskoa. >>

    Evoluutio on tosiaan tieteellisesti todistettu tieteellinen fakta. Se lyö pois uskonnollisen uskon.

    Valitan. Määritelmällisesti evoluutio ei tarvitse uskoa.

    Uskonnollista uskoa vaatii vain se, että uskottelee itselleen tieteellisen faktan olevan valhetta. Ei Maapallosta tule littanaa vaikka kuinka uskoisit. Eikä evoluutiosta tule tapahtumatonta vaikka kuinka uskoisit.

    Äänestä

höpö höpö.

Äänestä

>>Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.
Yllätys yllätys, tietokone saa sattumalta aikaiseksi lauseen.
Kun aikojen alussa eri kemikaaleja yhdistyi sattuman varaisesti miljoonia kertoja miljoonissa eri olosuhteissa niin väitätkö ihan tosissaan ettei voi syntyä jotakin alkeellista elämää.<<

-Mitä tällaiseenkin "pitäisi" replikoida?? . Niskakin on sen verran kipeä, ettei päätäkään viitsi pudistella..............................öitä.

Äänestä
  • << >>Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.
    Yllätys yllätys, tietokone saa sattumalta aikaiseksi lauseen.
    Kun aikojen alussa eri kemikaaleja yhdistyi sattuman varaisesti miljoonia kertoja miljoonissa eri olosuhteissa niin väitätkö ihan tosissaan ettei voi syntyä jotakin alkeellista elämää.<<
    -Mitä tällaiseenkin "pitäisi" replikoida? >>

    Varmaan ainakin sen verran, että otat selvää, mitä tarkoittaa replikoida. Responssi voisikin olla oikea "sivistyssana" tähän väliin, mutta replikoida ei. Teet itsesi naurettavaksi kun et edes tiedä, mitä kirjoittamasi sanat tarkoittavat.

    Mutta mutta, tuo tosiaan on ihan hyvä ajatusmalli: jos summittainen arpakone tuottaa kirjainyhdistelmiä, joskus sieltä tulee järkevä sana. Jos tuo järkevä sana saa edes hivenen jonkun asian toimimaan paremmin, sen todennäköisyys jäädä olemaan on suurempi kuin muiden. Jos tuota varioimista jatketaan niin, että tehdään pieniä muutoksia edelliseen, syntyy koko ajan uusia, hivenen parempia (tai reilusti parempia) kirjainyhdistelmiä: niitä sanoja tulee paljon, joilla on vaikutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    << >>Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.

    >>Mutta mutta, tuo tosiaan on ihan hyvä ajatusmalli: jos summittainen arpakone tuottaa kirjainyhdistelmiä, joskus sieltä tulee järkevä sana. Jos tuo järkevä sana saa edes hivenen jonkun asian toimimaan paremmin, sen todennäköisyys jäädä olemaan on suurempi kuin muiden. Jos tuota varioimista jatketaan niin, että tehdään pieniä muutoksia edelliseen, syntyy koko ajan uusia, hivenen parempia (tai reilusti parempia) kirjainyhdistelmiä: niitä sanoja tulee paljon, joilla on vaikutusta.<<

    - Evokkiuskovainen on sanaleikkien ja kombinaatioiden mestari ...siitä ei ole kahta sanaa!!

    Tuo sitaatti antaa kyllä oivallisen "tirkistysreiän" evokin kuuppaan, ja ymmärtää miksi evotaru tuntuu plausiibelilta; yksinkertaisuus on joskus nerokasta... mutta asioiden yksinkertaistaminen on kohtalokas virhe - aina.
    Notta noin...

    "Responssi" ei muuten ole verbi, näin pikku korjauksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    >>Mutta mutta, tuo tosiaan on ihan hyvä ajatusmalli: jos summittainen arpakone tuottaa kirjainyhdistelmiä, joskus sieltä tulee järkevä sana. Jos tuo järkevä sana saa edes hivenen jonkun asian toimimaan paremmin, sen todennäköisyys jäädä olemaan on suurempi kuin muiden. Jos tuota varioimista jatketaan niin, että tehdään pieniä muutoksia edelliseen, syntyy koko ajan uusia, hivenen parempia (tai reilusti parempia) kirjainyhdistelmiä: niitä sanoja tulee paljon, joilla on vaikutusta.<<

    - Evokkiuskovainen on sanaleikkien ja kombinaatioiden mestari ...siitä ei ole kahta sanaa!!

    Tuo sitaatti antaa kyllä oivallisen "tirkistysreiän" evokin kuuppaan, ja ymmärtää miksi evotaru tuntuu plausiibelilta; yksinkertaisuus on joskus nerokasta... mutta asioiden yksinkertaistaminen on kohtalokas virhe - aina.
    Notta noin...

    << >>Mutta mutta, tuo tosiaan on ihan hyvä ajatusmalli: jos summittainen arpakone tuottaa kirjainyhdistelmiä, joskus sieltä tulee järkevä sana. Jos tuo järkevä sana saa edes hivenen jonkun asian toimimaan paremmin, sen todennäköisyys jäädä olemaan on suurempi kuin muiden. Jos tuota varioimista jatketaan niin, että tehdään pieniä muutoksia edelliseen, syntyy koko ajan uusia, hivenen parempia (tai reilusti parempia) kirjainyhdistelmiä: niitä sanoja tulee paljon, joilla on vaikutusta.<<
    - Evokkiuskovainen on sanaleikkien ja kombinaatioiden mestari ...siitä ei ole kahta sanaa! >>

    Vai tarkoitatko siis minun kaltaista tieteellisen teorian kannattajaa ? Siis ihmistä, joka luottaa kaikkein luotettavimmin todistettuun tieteelliseen tietoon ?

    Niin, eipä se ihme ole, että sinusta tuntuu siltä, että juuri minun kaltaiseni ovat noin älykkään tuntuisia, että sinusta vaikuttaa, että olen ylivertainen kielellisesti. Olethan itse heikkolahjainen.

    << Tuo sitaatti antaa kyllä oivallisen "tirkistysreiän" evokin kuuppaan, ja ymmärtää miksi evotaru tuntuu plausiibelilta; yksinkertaisuus on joskus nerokasta... mutta asioiden yksinkertaistaminen on kohtalokas virhe - aina. >>

    Ei ole virhe, ei. Aiemmin kuviteltiin, että saunatonttu kolistelee kiuasta, mutta sitten myöhemmin tajuttiin, että kyse on lämpölaajenemisen aiheuttamasta ilmiöstä. Siinä ei tarvittu monimutkaistavaa mielikuvitusolentoa: ihan pelkkä luonnonilmiö riittää. Luonnonilmiö, jolla on kohtalaisen yksinkertainen perusta. Se toki saa aikaan monimutkaisia asioita. Ei tuossa evoluutiossakaan muusta ole kyse: ihan normaalista luonnonilmiöstä, joka on todettu tapahtuneeksi (ja tapahtuvaksi). Ei tarvitse uskotella itselleen jotain aivan kummallisia taikureita, joiden toimilla pitäisi olla jokin mekanismi ja syy, miksi tarvittaisiin joku monimutkaistaja (kuten saunatonttu) - ja tietysti todisteet, että sellainen sitten faktisesti olisi olemassa.

    << "Responssi" ei muuten ole verbi, näin pikku korjauksena. >>

    Mutta tuollainen aivan vitun vammainen pseudosivistyssanojen "tuottaminen" muuttamalla englanninkielisen sanan suomen kielen taivutukseen sitten taas ei oikein tuota mitään kieleen edes etäisesti sopivaa verbimuotoa responssista. [Siksi esim. "kirjoittaa responssi" olisi edes suomen muotoista.]

    Replikointi (mitä ensin yritit tarjota) tarkoittaa kuitenkin aivan muuta asiaa. Teet itsestäsi totaalisen idiootin, jos yrität kuulostaa jotenkin hienolta (en tiedä, mitä hienoa olisi käyttää englannin kielen sanaa suomen kielen säännöillä), mutta et edes tiedä, mitä englannin kielen sana tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    >>Mutta tuollainen aivan vitun vammainen pseudosivistyssanojen "tuottaminen" muuttamalla englanninkielisen sanan suomen kielen taivutukseen sitten taas ei oikein tuota mitään kieleen edes etäisesti sopivaa verbimuotoa responssista.<<
    Mitähän tämäkin tunnekuohu kuljettaa sisällään...en saanut mitään tolkkua.

    Sen olen oppinut, että en yritä todistaa moukkamaisuuttani julkisesti lausumalla/kirjoittamalla alatyylisiä naisen sukuelimen nimityksiä.

    Evolutiivinen rappeutuminen (=devoluutio) on kyllä tosiaan verifioitu luonnonilmiö. Mitään rakenteita se tosin tuota, ja niistä nyt olisi juuri evoluutiolegendassa pulaa..............sori siitä.:)

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    << >>Mutta tuollainen aivan vitun vammainen pseudosivistyssanojen "tuottaminen" muuttamalla englanninkielisen sanan suomen kielen taivutukseen sitten taas ei oikein tuota mitään kieleen edes etäisesti sopivaa verbimuotoa responssista.<<

    Sen olen oppinut, että en yritä todistaa moukkamaisuuttani julkisesti lausumalla/kirjoittamalla alatyylisiä naisen sukuelimen nimityksiä. >>

    Jokunen voimasana ei tietenkään tee kenestäkään mitään moukkaa. Sellainen olet ihan luonnostaan, niin sinun tapauksessa on aivan sama, mitä sanot, niin olet typerys kuitenkin. Muut eivät ole.

    Jos tuosta tulee tippa linssiin, tämä ei taida olla sinun paikkasi kirjoittaa.

    << Evolutiivinen rappeutuminen (=devoluutio) on kyllä tosiaan verifioitu luonnonilmiö. >>

    Heh, selitätkö nyt, että huippuyliopistot olisivatkin alkaneet esim. opettaa, että evoluutiota ei olekaan (ja että se ei olisikaan tieteellisesti todistettu tieteellinen fakta) vaan olisikin tällainen devoluutio ?

    Kuinka vitun idiootiksi ihminen itsensä tekeekään tuollaisella skitsofreenisella valehtelulla. Uskotko itse tuohon vammailuusi ? Ihanko oikeasti ?

    Ei saatana.

    Järki käteen nyt, vitun vajakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Suomessa ei ole "vammailla" -sanaa; "replikoida" on.
    Mene nyt nukkumaan ja rauhoitu: oletk overdrive-moodissa.

    Tässä yhteydessä sukupuolielinten sinkoaminen sanataistossa on osoitus häviämisestä ja katkeruudesta.
    Get over it.:)

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Suomessa ei ole "vammailla" -sanaa; "replikoida" on.
    Mene nyt nukkumaan ja rauhoitu: oletk overdrive-moodissa.

    Tässä yhteydessä sukupuolielinten sinkoaminen sanataistossa on osoitus häviämisestä ja katkeruudesta.
    Get over it.:)

    << Suomessa ei ole "vammailla" -sanaa; "replikoida" on. >>

    Mutta ymmärrät vammailun aivan oikein.

    Replikoida on tosiaan olemassa, mutta ei se tarkoita mitään viestiin vastaamista. Mokasit nolosti kun yritit päteä.

    << Tässä yhteydessä sukupuolielinten sinkoaminen sanataistossa on osoitus häviämisestä ja katkeruudesta. >>

    Mistä nyt vitun häviämisestä tai katkeruudesta ?

    Sinähän tässä joudut jättämään vastaamatta - ja lähtemään jälleen kerran karkuun keskustelusta nöyryytettynä ja kyykytettynä kun joudut myöntämään evoluution tieteelliseksi faktaksi jälleen kerran sulkemalla suusi.

    Hah hah !

    << Evolutiivinen rappeutuminen (=devoluutio) on kyllä tosiaan verifioitu luonnonilmiö. >>

    Heh, selitätkö nyt, että huippuyliopistot olisivatkin alkaneet esim. opettaa, että evoluutiota ei olekaan (ja että se ei olisikaan tieteellisesti todistettu tieteellinen fakta) vaan olisikin tällainen devoluutio ?

    Kuinka vitun idiootiksi ihminen itsensä tekeekään tuollaisella skitsofreenisella valehtelulla. Uskotko itse tuohon vammailuusi ? Ihanko oikeasti ?

    Ei saatana.

    Järki käteen nyt, vitun vajakki.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    << >>Jospa tehtäisiin koe, laitetaan tietokone arpomaan kirjainyhdistelmiä ja muodostamaan joku järkevä lause.
    Yllätys yllätys, tietokone saa sattumalta aikaiseksi lauseen.
    Kun aikojen alussa eri kemikaaleja yhdistyi sattuman varaisesti miljoonia kertoja miljoonissa eri olosuhteissa niin väitätkö ihan tosissaan ettei voi syntyä jotakin alkeellista elämää.<<
    -Mitä tällaiseenkin "pitäisi" replikoida? >>

    Varmaan ainakin sen verran, että otat selvää, mitä tarkoittaa replikoida. Responssi voisikin olla oikea "sivistyssana" tähän väliin, mutta replikoida ei. Teet itsesi naurettavaksi kun et edes tiedä, mitä kirjoittamasi sanat tarkoittavat.

    Mutta mutta, tuo tosiaan on ihan hyvä ajatusmalli: jos summittainen arpakone tuottaa kirjainyhdistelmiä, joskus sieltä tulee järkevä sana. Jos tuo järkevä sana saa edes hivenen jonkun asian toimimaan paremmin, sen todennäköisyys jäädä olemaan on suurempi kuin muiden. Jos tuota varioimista jatketaan niin, että tehdään pieniä muutoksia edelliseen, syntyy koko ajan uusia, hivenen parempia (tai reilusti parempia) kirjainyhdistelmiä: niitä sanoja tulee paljon, joilla on vaikutusta.

    Minä sekotin omat kemikaalit vaimon kanssa niin synty elämään. Minä uskon kun näyttöä ja korvin kuultavaa ääntäkin.

    Äänestä

Voittehan sanoa helppoja juttuja mutta kuka on luonut auringon ja muut tähdet, tuleeko ne tyhjyydestä?

Äänestä
  • Kun aivot sutii tyhjää niin kysymykset ovat tällaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kun aivot sutii tyhjää niin kysymykset ovat tällaisia.

    Kerro mistä aurinko on syntynyt?

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kerro mistä aurinko on syntynyt?

    Mistä aurinko saa polttoaneensa se palaa ydinfyysiossa? Ihminen ei tajua sitä aikaa ei ole avaruudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kerro mistä aurinko on syntynyt?

    Vedystä.

    Kuten kaikki muutkin tähdet.

    Einstein.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Vedystä.

    Kuten kaikki muutkin tähdet.

    Einstein.

    Mistä hydrogeeni hyppäsi puikkoihin?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mistä hydrogeeni hyppäsi puikkoihin?

    Etkö sinä nyt vitun urpo osaa itse hakea edes perustietoa vaikka siitä, miten tähdet muodostuvat ? Vittuako sitä täältä tarvitsee kysellä ? Se kyllä tiedetään.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Star_formation

    [On itse asiassa älyttömän mielenkiintoista, että tähtien syntymistä nähdään ihan teleskoopilla.]

    Äänestä

Bakteerit ovat meidän kaukaisia pikkuserkkuja.

Äänestä

yle lähettää vassari propakanraa.laura huhtasaari on sanonut että maa pallo on vasta 3000 vuotta ollut olemassa

Äänestä
  • Ja yks Saudien johtavista imaameista oli vain pari vuosikymmentä sitten sitä mieltä, että maapallo on litteä! :)

    Muutti toki mielipidettään sen jälkeen, kun yks Saudien kruununprinsseistä käväs kiertämässä maapallon muutamaan kertaan avaruuslennolla, ettei lyhene pään verran.

    Eli oot sitä mieltä et uskonnonvapaus pitäisi poistaa lainsäädännöstämme?

    Äänestä

Evoateistit on totisesti lapsellisen tyhmiä. Tiede ei vieläkään tajua eikä ymmärrä, miten elämä on syntynyt. Se on fakta ja tieteellinen tosiasia.
Totuus on niin helppo tajuta, että persereikä todistaa evoluution naurettavaksi pieruksi.
Ilman sitä alkuoliot olisi hävinny sukupuuttoon viikon sisällä ilman valmista persereikää. Sehän todistaa, että alkuoliotkin oli täydellisiä ja suvunjatkamis kykyä myöten ja nauroivat piereskellessään.
"Joka silmän on luonut, Hänkö ei näkisi, ja joka korvan on asettanut, Hänkö ei itse kuulisi".

Äänestä
  • << Evoateistit on totisesti lapsellisen tyhmiä. >>

    Siis meinaat, että olet ylivertaisesti viisaampi kuin 500 kovinta yliopistoa yhteensä ? Yliopistot nimittäin ovat aivan yhdenmukaisesti sillä kannalla, että evoluutio on tieteellinen fakta.

    Miten itse suhtautuisit ihmiseen, joka tulisi väittämään sinulle, ettei maailman viisaimmat ihmiset tiedä yhtään mitään ja että väittäjä kuvittelee olevansa noita verrattomasti viisaampi ? Uskoisitko heti, että niin sen täytyy olla, että tuo kertoja on kaikkia muita verrattomasti viisaampi ja kyvykkäämpi ?

    Vai nauraisitko tuollaisen vajakin pellolle ?

    Tai mieti vaikka omaa ammattiasi (en tiedä, mikä se on). Jos olet vaikka automaalari, niin mieti tilannetta, että joku jamppa tulee hallin ovelle lateksipurkki kädessä ja suti toisessa sanomaan, että "ette te tiedä maalaamisesta mitään, mutta minä osaan". Tajuatko edes, että olet tuo sutiperseilijä tässä ?

    << Tiede ei vieläkään tajua eikä ymmärrä, miten elämä on syntynyt. Se on fakta ja tieteellinen tosiasia. >>

    Niin tosiaan, eihän tieteessä tiedetä sitäkään, miten ensimmäinen sauna on syntynyt. Se ei kuitenkaan todista mitenkään sitä, että saunan ilmaantuminen täytyisi olla yliluonnollinen prosessi, johon tarvittaisiin saunatonttu. Tietämättömyydestä ei siis voi päätellä, että tarvittaisiin joku yliluonnollinen olio.

    [Ja tosiaan: edelleen ja aina vaan vaikka LUCA olisi vaikka jonkun timo taikurin loitsuama biologinen rakenne, suolaa suolaa, enämpi suolaa, niin siltikin biodiversiteetti on evoluution tulos.]

    << Totuus on niin helppo tajuta, että persereikä todistaa evoluution naurettavaksi pieruksi. >>

    Siis, että 500 maailman kovinta yliopistoa ei olisi tajunnut, että persereikä todistaisi evoluution vääräksi ? [Ja sinä nyt tajuaisit tuollaisen koko maailmaa mullistavan asian ainoana maailmassa ?]

    Ja sitten tuollaiselle vajakille ei pitäisi nauraa ? Ei saatana, mitä vammailua.

    << Ilman sitä alkuoliot olisi hävinny sukupuuttoon viikon sisällä ilman valmista persereikää. >>

    Monella eliöllä ei ole vielä tänäkään päivänä persereikää. Eikä ne ole vieläkään hävinnyt sukupuuttoon.

    Tuosta voit lukea, mitä asiasta oikeasti tiedetään:
    https://www.nature.com/articles/s41559-018-0641-0
    [Löytyy muuten muualtakin verkosta, jos et pääse maksumuurista läpi.]

    << "Joka silmän on luonut, Hänkö ei näkisi, ja joka korvan on asettanut, Hänkö ei itse kuulisi". >>

    Valitettavasti nuo ovat vaan aikuisten satuja. Älä nyt sellaisiin mene uskomaan, ääliö parka.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    << Evoateistit on totisesti lapsellisen tyhmiä. >>

    Tuo Nature-linkki on maksumuurin takana...pistäkkönä piasterit pyörimään tännekki..?

    Kyllä sinäkin vielä totuuden näet, mutta sulta pääse paha RÄÄKY.

    En usko valehtelijoiden juoniin ja selityksiin. Minä vaadin totuutta, koska se on olemassa, eikä totuus pala tulessakaan, mutta miten käykään valehtelijoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Tuo Nature-linkki on maksumuurin takana...pistäkkönä piasterit pyörimään tännekki..?

    << Tuo Nature-linkki on maksumuurin takana...pistäkkönä piasterit pyörimään tännekki..? >>

    Ota se vaikka Reseach Gatesta. Tosiaan, vaikka RG on varsin epätieteellinen, sillä on myös postattuna ihan oikeita tieteellisiä julkaisuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    En usko valehtelijoiden juoniin ja selityksiin. Minä vaadin totuutta, koska se on olemassa, eikä totuus pala tulessakaan, mutta miten käykään valehtelijoille.

    << En usko valehtelijoiden juoniin ja selityksiin. >>

    Viisas päätös. Nyt vaan pitäisi keksiä joku keino, millä tunnistaa luotettavan tiedon epäluotettavasta (valheellisesta). Tuota valheellisuutta varten on kehitetty hyvin luotettava metodi: tiede. Sen metodiikka on avointa ja filosofia tunnettua ja hyvin loogista. On siis erittäin todennäköistä, että mikäli joku väittää toisin kuin tuo luotettavin tunnettu tieto, se toisin väittävä lähde on väärässä. Se on sitä valheellista sepitettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Kyllä sinäkin vielä totuuden näet, mutta sulta pääse paha RÄÄKY.

    << Kyllä sinäkin vielä totuuden näet, mutta sulta pääse paha RÄÄKY. >>

    Mietihän, mitä tuokin kirjoituksesi sisältää. Se sisältää väitteen, että tiedeyhteisö ei tiedä, mikä on tieteellistä faktaa ja mikä ei. Sen sijaan esität, että sinä muka tietäisit sen koko tiedeyhteisöä paremmin - ja jostain syystä sinulla olisi joku etiäinen, miten kaikki tulee muuttumaan vaikka sinulla ei määritelmällisesti voi olla minkäänlaista todistetta sellaisesta.

    Aina ennen ihan jokainen amatööri (ja erityisesti uskonnollinen uskoja) on ollut vaan väärässä kuvitelmissaan, että tieteellinen tieto osoittautuisi vääräksi ja tiedoksi tulisikin juuri se uskonnollinen uskomus. Jep, tuollaisia uskomuksia on esittänyt miljoonat ihmiset. Jokainen on ollut väärässä. Jokainen.

    Miksipä sinä olisit siis koko maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka poikkeaa tuosta joukosta aivan totaalisesti ? Kaikilla muillakin on ollut syvä uskomus johonkin asiaan, joka on tieteellistä tietoa vastaan, mutta kenenkään uskomus ei ole ollutkaan totta. [Mieti: saunatontun kolisteluista lähtien Maan pallomaisuuteen ja pyörimiseen ja vaikka ikään saakka. Kaikista on ollut uskonnollinen uskomus, joka on osoittautunut vääräksi. Niitä vääriä uskomuksia on maailma väärällään, mutta yhtäkään oikeaa ei ole vielä ilmaantunut.]

    Jep, sinunkin uskomuksesi on vaan väärä vaikka sinulla on kuinka luja kuvitelma siitä, että se olisi oikea.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    << Evoateistit on totisesti lapsellisen tyhmiä. >>

    Siis meinaat, että olet ylivertaisesti viisaampi kuin 500 kovinta yliopistoa yhteensä ? Yliopistot nimittäin ovat aivan yhdenmukaisesti sillä kannalla, että evoluutio on tieteellinen fakta.

    Miten itse suhtautuisit ihmiseen, joka tulisi väittämään sinulle, ettei maailman viisaimmat ihmiset tiedä yhtään mitään ja että väittäjä kuvittelee olevansa noita verrattomasti viisaampi ? Uskoisitko heti, että niin sen täytyy olla, että tuo kertoja on kaikkia muita verrattomasti viisaampi ja kyvykkäämpi ?

    Vai nauraisitko tuollaisen vajakin pellolle ?

    Tai mieti vaikka omaa ammattiasi (en tiedä, mikä se on). Jos olet vaikka automaalari, niin mieti tilannetta, että joku jamppa tulee hallin ovelle lateksipurkki kädessä ja suti toisessa sanomaan, että "ette te tiedä maalaamisesta mitään, mutta minä osaan". Tajuatko edes, että olet tuo sutiperseilijä tässä ?

    << Tiede ei vieläkään tajua eikä ymmärrä, miten elämä on syntynyt. Se on fakta ja tieteellinen tosiasia. >>

    Niin tosiaan, eihän tieteessä tiedetä sitäkään, miten ensimmäinen sauna on syntynyt. Se ei kuitenkaan todista mitenkään sitä, että saunan ilmaantuminen täytyisi olla yliluonnollinen prosessi, johon tarvittaisiin saunatonttu. Tietämättömyydestä ei siis voi päätellä, että tarvittaisiin joku yliluonnollinen olio.

    [Ja tosiaan: edelleen ja aina vaan vaikka LUCA olisi vaikka jonkun timo taikurin loitsuama biologinen rakenne, suolaa suolaa, enämpi suolaa, niin siltikin biodiversiteetti on evoluution tulos.]

    << Totuus on niin helppo tajuta, että persereikä todistaa evoluution naurettavaksi pieruksi. >>

    Siis, että 500 maailman kovinta yliopistoa ei olisi tajunnut, että persereikä todistaisi evoluution vääräksi ? [Ja sinä nyt tajuaisit tuollaisen koko maailmaa mullistavan asian ainoana maailmassa ?]

    Ja sitten tuollaiselle vajakille ei pitäisi nauraa ? Ei saatana, mitä vammailua.

    << Ilman sitä alkuoliot olisi hävinny sukupuuttoon viikon sisällä ilman valmista persereikää. >>

    Monella eliöllä ei ole vielä tänäkään päivänä persereikää. Eikä ne ole vieläkään hävinnyt sukupuuttoon.

    Tuosta voit lukea, mitä asiasta oikeasti tiedetään:
    https://www.nature.com/articles/s41559-018-0641-0
    [Löytyy muuten muualtakin verkosta, jos et pääse maksumuurista läpi.]

    << "Joka silmän on luonut, Hänkö ei näkisi, ja joka korvan on asettanut, Hänkö ei itse kuulisi". >>

    Valitettavasti nuo ovat vaan aikuisten satuja. Älä nyt sellaisiin mene uskomaan, ääliö parka.

    Ongelma taitaa olla sanan ymmärtämisessä. Eoluutio ei synnytä uutta vai muutta olemassa olevaa
    Kuten vanuttaa ja viruttaa.
    käristää ja varistaa
    huilata ja levätä
    väkitukkonen kirjoitti

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Evoluutio tarkoittaa lajien hidasta kehittymistä. Elinympäristöt muuttuvat koko ajan ja samalla muuttuvat myös eliöt. Evoluutiota tapahtuu koko ajan. Evoluutiolla ei ole tiettyä suuntaa.

    Evoluutio - Peda.net

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Ongelma taitaa olla sanan ymmärtämisessä. Eoluutio ei synnytä uutta vai muutta olemassa olevaa
    Kuten vanuttaa ja viruttaa.
    käristää ja varistaa
    huilata ja levätä
    väkitukkonen kirjoitti

    << Ongelma taitaa olla sanan ymmärtämisessä. Eoluutio ei synnytä uutta vai muutta olemassa olevaa >>

    Kyllä ne huippuyliopistot toteavat, että evoluutio tosiaan tuottaa uutta. Sehän on tuottanut mm. biodiversiteetin.

    Kovin on nyt taas vaikea vastata suoriin kysymyksiin:
    << Evoateistit on totisesti lapsellisen tyhmiä. >>

    Siis meinaat, että olet ylivertaisesti viisaampi kuin 500 kovinta yliopistoa yhteensä ? Yliopistot nimittäin ovat aivan yhdenmukaisesti sillä kannalla, että evoluutio on tieteellinen fakta.

    Miten itse suhtautuisit ihmiseen, joka tulisi väittämään sinulle, ettei maailman viisaimmat ihmiset tiedä yhtään mitään ja että väittäjä kuvittelee olevansa noita verrattomasti viisaampi ? Uskoisitko heti, että niin sen täytyy olla, että tuo kertoja on kaikkia muita verrattomasti viisaampi ja kyvykkäämpi ?

    Vai nauraisitko tuollaisen vajakin pellolle ?

    Tai mieti vaikka omaa ammattiasi (en tiedä, mikä se on). Jos olet vaikka automaalari, niin mieti tilannetta, että joku jamppa tulee hallin ovelle lateksipurkki kädessä ja suti toisessa sanomaan, että "ette te tiedä maalaamisesta mitään, mutta minä osaan". Tajuatko edes, että olet tuo sutiperseilijä tässä ?

    << Tiede ei vieläkään tajua eikä ymmärrä, miten elämä on syntynyt. Se on fakta ja tieteellinen tosiasia. >>

    Niin tosiaan, eihän tieteessä tiedetä sitäkään, miten ensimmäinen sauna on syntynyt. Se ei kuitenkaan todista mitenkään sitä, että saunan ilmaantuminen täytyisi olla yliluonnollinen prosessi, johon tarvittaisiin saunatonttu. Tietämättömyydestä ei siis voi päätellä, että tarvittaisiin joku yliluonnollinen olio.

    [Ja tosiaan: edelleen ja aina vaan vaikka LUCA olisi vaikka jonkun timo taikurin loitsuama biologinen rakenne, suolaa suolaa, enämpi suolaa, niin siltikin biodiversiteetti on evoluution tulos.]

    << Totuus on niin helppo tajuta, että persereikä todistaa evoluution naurettavaksi pieruksi. >>

    Siis, että 500 maailman kovinta yliopistoa ei olisi tajunnut, että persereikä todistaisi evoluution vääräksi ? [Ja sinä nyt tajuaisit tuollaisen koko maailmaa mullistavan asian ainoana maailmassa ?]

    Ja sitten tuollaiselle vajakille ei pitäisi nauraa ? Ei saatana, mitä vammailua.

    << Ilman sitä alkuoliot olisi hävinny sukupuuttoon viikon sisällä ilman valmista persereikää. >>

    Monella eliöllä ei ole vielä tänäkään päivänä persereikää. Eikä ne ole vieläkään hävinnyt sukupuuttoon.

    Tuosta voit lukea, mitä asiasta oikeasti tiedetään:
    https://www.nature.com/articles/s41559-018-0641-0
    [Löytyy muuten muualtakin verkosta, jos et pääse maksumuurista läpi.]

    << "Joka silmän on luonut, Hänkö ei näkisi, ja joka korvan on asettanut, Hänkö ei itse kuulisi". >>

    Valitettavasti nuo ovat vaan aikuisten satuja. Älä nyt sellaisiin mene uskomaan, ääliö parka.

    Vastaas nyt !

    Äänestä

Evoluutiota syntyy ihan meidän silmiemme edessä joka päivä. Evoluutio tarkoittaa lajien syntyä ja jajien kehittymistä tiettyyn suuntaan.

Jos kaksi niccaa köyrii toistensa kanssa niin tuloksena on nicca.

Jos nicca ja valkoihoinen köyrii toistensa kanssa niin tuloksena on mulatti.

Jos kaksi pitkää vanhempaa köyrii toistensa kanssa niin tuloksena on pitkä jälkeläinen, ellei mikään sairaus tai geenihäiriö puutu tapahtumien kulkuun.

Evoluutio on dna,n ja geenien periytyvyydestä.

Tämä toiasia on joidenkin mielestä evoluutiosatu.

Evoluutio viittaa sukupolvien myötä tapahtuviin muutoksiin biologisten populaatioiden periytyvissä ominaisuuksissa. Evoluutioprosessit tuottavat monimuotoisuutta biologisen hierarkian jokaisella tasolla, mukaan lukien lajien tasolla, yksittäisten eliöiden tasolla ja molekyylievoluution tasolla.

Että näin.

Äänestä
  • Normaalit risteymät ovat ihan faktaa...ihmisissä tai eläimissä ja kasveissakin. Se on tiedetty jo yli sata vuotta.
    Niillä faktoilla ei tosin ole mitään tekemistä evoluutioroskatieteen kanssa. Jos -satu jotakuta kyrsii.
    Ei ole olemassa mitään "evoluutioprosesseja tuottamassa monimuotoisuutta" , lähinnä on kyse perimän muuntelusta ja variaatiosta.
    Devoluutioprosessit tuottavat lähinnä perimää rappeuttavia geenivikoja. Suunnittelija on kuitenkin sisällyttänyt geenien korjausmekanismejakin ,"puskureiksi".

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Normaalit risteymät ovat ihan faktaa...ihmisissä tai eläimissä ja kasveissakin. Se on tiedetty jo yli sata vuotta.

    Kasvitkin osaavat viestiä toisilleen kemiallisella merkkikielellä, tuoksuilla, väreillä. Ne kääntyvät varreltaan tai kallistuvat toisiaan kohti ja viihtyvät paremmin ryhmissä. Myös kasvit menevät iltaisin nukkumaan, sulkevat kukkiensa terälehtiä, laskevat ja sulkevat lehdyköitään lepoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Normaalit risteymät ovat ihan faktaa...ihmisissä tai eläimissä ja kasveissakin. Se on tiedetty jo yli sata vuotta.
    Niillä faktoilla ei tosin ole mitään tekemistä evoluutioroskatieteen kanssa. Jos -satu jotakuta kyrsii.
    Ei ole olemassa mitään "evoluutioprosesseja tuottamassa monimuotoisuutta" , lähinnä on kyse perimän muuntelusta ja variaatiosta.
    Devoluutioprosessit tuottavat lähinnä perimää rappeuttavia geenivikoja. Suunnittelija on kuitenkin sisällyttänyt geenien korjausmekanismejakin ,"puskureiksi".

    << Ei ole olemassa mitään "evoluutioprosesseja tuottamassa monimuotoisuutta" >>

    Tieteellisen tiedon mukaan on. Eikö 500 maailman kovinta yliopistoa ole oikeassa kun he sanovat, että evoluutio on tieteellisesti todistettua tieteellistä faktaa ?

    Luuletko ihan tosissasi, että olisit heitä korkeammalla tasolla tieteen tuntemisessa ?

    Ihanko tosissasi ?

    Ja sitten tuollaiselle vajakille ei saisi nauraa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Naura ihan vapaasti, sehän vapauttaa endorfiineja ja pidentää ehkä elinaikaasikin :)

    Suomen kielessä ei ole "vammailla" -sanaa, eikä siinä järkeä olisikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Naura ihan vapaasti, sehän vapauttaa endorfiineja ja pidentää ehkä elinaikaasikin :)

    << Naura ihan vapaasti, sehän vapauttaa endorfiineja ja pidentää ehkä elinaikaasikin >>

    Aivan varmasti tuolle vammailullesi nauraa naurismaan aidatkin. Mieti nyt: selität olevasi koko tiedeyhteisöä verrattomasti kyvykkäämpi ja että koko tiedeyhteisö olisi muka lapsellisen tyhmä.

    Enpä usko. Ja tosiaan, nuo on niin megalomaanisia kuvitelmia omasta tietotaitosi tasosta, että jos nyt oikein tarkasti mietit, niin kyllä sellaisen esittäjä on naurettava pelle.

    << Suomen kielessä ei ole "vammailla" -sanaa, eikä siinä järkeä olisikaan. >>

    Ymmärrät sen kyllä oikein hyvin, vitun vajakki.

    Mietitäänpäs hetki sitä, miten idiootiksi itsesi teet sillä, että nyt kun palautin sinut sinne vajakin lokeroosi kun yritit esittää parempaa, mitä olet esittämällä jotain idioottimaisia englannin sanoja joinain "tekosivistyssanoina" toteamalla, ettei käyttämäsi sana edes tarkoittanut sitä, mitä luulit sen tarkoittavan. Niin, tuolla minun käyttämiini sanoihin takertuminen korostaa oikein majakan lailla sitä, miten syvälle tuo pilvilinnasi romuttaminen sattui.

    Hah hah !

    Et vaan pysty suoraan vastaamaan viestiini:

    << Ei ole olemassa mitään "evoluutioprosesseja tuottamassa monimuotoisuutta" >>

    Tieteellisen tiedon mukaan on. Eikö 500 maailman kovinta yliopistoa ole oikeassa kun he sanovat, että evoluutio on tieteellisesti todistettua tieteellistä faktaa ?

    Luuletko ihan tosissasi, että olisit heitä korkeammalla tasolla tieteen tuntemisessa ?

    Ihanko tosissasi ?

    [Jep, tiedät sen jo nyt, että tuo vastaamattomuutesi ajaa sinut niin kovaan ahdinkoon tämän tieteellisen faktan edessä, että joudut jälleen myöntämään sen olevan tieteellistä faktaa lähtemällä karkuun keskustelusta. Kyykytettynä ja nöyryytettynä.]

    Äänestä

  • Ei evoluutioassa mitään synny vaan muuttuu olemassa olevaa.

    Evoluutio tarkoittaa lajien hidasta kehittymistä. Elinympäristöt muuttuvat koko ajan ja samalla muuttuvat myös eliöt. Evoluutiota tapahtuu koko ajan. Evoluutiolla ei ole tiettyä suuntaa.

    Evoluutio - Peda.net

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Ei evoluutioassa mitään synny vaan muuttuu olemassa olevaa.

    Evoluutio tarkoittaa lajien hidasta kehittymistä. Elinympäristöt muuttuvat koko ajan ja samalla muuttuvat myös eliöt. Evoluutiota tapahtuu koko ajan. Evoluutiolla ei ole tiettyä suuntaa.

    Evoluutio - Peda.net

    << Ei evoluutioassa mitään synny vaan muuttuu olemassa olevaa. >>

    Tieteellisen tiedon mukaan syntyy.

    Vai onko huippuyliopistot väärässä ? Ja palstavajakki tieteen eturintaman edellä heitä tiedollisella tasolla ?

    Älä jaksa naurattaa, vajakki parka.

    Vastaapas sitten kirjoitettuun viestiin äläkä kiemurtele siinä.

    << Naura ihan vapaasti, sehän vapauttaa endorfiineja ja pidentää ehkä elinaikaasikin >>

    Aivan varmasti tuolle vammailullesi nauraa naurismaan aidatkin. Mieti nyt: selität olevasi koko tiedeyhteisöä verrattomasti kyvykkäämpi ja että koko tiedeyhteisö olisi muka lapsellisen tyhmä.

    Enpä usko. Ja tosiaan, nuo on niin megalomaanisia kuvitelmia omasta tietotaitosi tasosta, että jos nyt oikein tarkasti mietit, niin kyllä sellaisen esittäjä on naurettava pelle.

    << Suomen kielessä ei ole "vammailla" -sanaa, eikä siinä järkeä olisikaan. >>

    Ymmärrät sen kyllä oikein hyvin, vitun vajakki.

    Mietitäänpäs hetki sitä, miten idiootiksi itsesi teet sillä, että nyt kun palautin sinut sinne vajakin lokeroosi kun yritit esittää parempaa, mitä olet esittämällä jotain idioottimaisia englannin sanoja joinain "tekosivistyssanoina" toteamalla, ettei käyttämäsi sana edes tarkoittanut sitä, mitä luulit sen tarkoittavan. Niin, tuolla minun käyttämiini sanoihin takertuminen korostaa oikein majakan lailla sitä, miten syvälle tuo pilvilinnasi romuttaminen sattui.

    Hah hah !

    Et vaan pysty suoraan vastaamaan viestiini:

    << Ei ole olemassa mitään "evoluutioprosesseja tuottamassa monimuotoisuutta" >>

    Tieteellisen tiedon mukaan on. Eikö 500 maailman kovinta yliopistoa ole oikeassa kun he sanovat, että evoluutio on tieteellisesti todistettua tieteellistä faktaa ?

    Luuletko ihan tosissasi, että olisit heitä korkeammalla tasolla tieteen tuntemisessa ?

    Ihanko tosissasi ?

    [Jep, tiedät sen jo nyt, että tuo vastaamattomuutesi ajaa sinut niin kovaan ahdinkoon tämän tieteellisen faktan edessä, että joudut jälleen myöntämään sen olevan tieteellistä faktaa lähtemällä karkuun keskustelusta. Kyykytettynä ja nöyryytettynä.]

    Vastaamattomuus viestiin on tunnustamista, että jouduit kyykistymään.

    Äänestä

Mistä ne BAKTEERIT on tulleet?
Kun mitään ei ole ollut missään? Näiden evolluutio uskovien mukaan!

Jos on vähääkään Fiksu tunnustaa että Luomisen takana on äärimmäisen älykäs suunnittelu!

Vain Herramme Jeesus Kristus on tämän kaiken takana!

Herramme Jeesus Kristus antaa Vauvalle Äidin Kohdussa elämän!
Tuota ei pysty tekemään kukaan muu ja se on Lääketieteelle Mysteeri

Äänestä
  • Ensimmäinen bakteeri syntyi sttumalta kun sopiva kemikaalisoppa sekottui yhteen.

    Se ei sinänsä liity evoluutioon, koska evoluutio alkoi vasta sitten kun ensimmäinen bakteeri jakaantui.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ensimmäinen bakteeri syntyi sttumalta kun sopiva kemikaalisoppa sekottui yhteen.

    Opiskelkaa ja katsokaa noita tiedeohjelmia niin ei tarvitse kysellä typeriä.

    Ei tyhmyys ole synti mutta mikään eikä kukaan estä sivistämästä itseään.

    Äänestä

  • << Mistä ne BAKTEERIT on tulleet? >>

    Alkeellisemmasta muodosta.

    Mistä se sinun taikajimisi on tullut ?

    << Jos on vähääkään Fiksu tunnustaa että Luomisen takana on äärimmäisen älykäs suunnittelu! >>

    Ei. Tuollaisiin uskominen on vähempiälyisten ihmisten hommaa. Nimenomaan ne ei-fiksut uskottelee itselleen noita aikuisten satuja.

    Muista, että saunatonttuihinkin uskovat kuvittelivat olevansa fiksuja ja älykkäitä kun he pitivät kiukaan paukkumista saunatontun tekosina. Heille se oli ainoa mahdollisuus, että tonttu sen täytyy olla.

    << Herramme Jeesus Kristus antaa Vauvalle Äidin Kohdussa elämän!
    Tuota ei pysty tekemään kukaan muu ja se on Lääketieteelle Mysteeri >>

    Heh, kukahan puhuisi sinulle vähän kukista ja mehiläisistä - ja siitä, miten koira sai pentuja. Onkohan tuo fundamentalistinen uskonto estänyt seksuaalivalistuksen niin, ettet oikeasti tiedä, miten lapsia tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Ensimmäinen bakteeri syntyi sttumalta kun sopiva kemikaalisoppa sekottui yhteen.

    Se ei sinänsä liity evoluutioon, koska evoluutio alkoi vasta sitten kun ensimmäinen bakteeri jakaantui.

    << Ensimmäinen bakteeri syntyi sttumalta kun sopiva kemikaalisoppa sekottui yhteen. >>

    Taitaapa olla niin, ettei LUCA ollut välttämättä bakteeri. Solu tai vähintään elollinen se oli.

    << Se ei sinänsä liity evoluutioon, koska evoluutio alkoi vasta sitten kun ensimmäinen bakteeri jakaantui. >>

    Sitä edeltävää kehitystä tosiaan kutsutaan sitten kemialliseksi evoluutioksi, joka on erillään biologisesta evoluutiosta (jota nimitetään evoluutioksi).

    Äänestä

Älykäs Suunnittelu on tämän kaiken takana jota johtaa RAKKAUS!

Taivaallinen Isämme Rakkaudessaan on meidät luonut hänen yhteyteen koska Hän on täydellinen rakkaus!

Herramm Jeesuksen Kristuksen Ristin Työssä Rakkaus Konkretisoitui

Äänestä
  • << Älykäs Suunnittelu on tämän kaiken takana jota johtaa RAKKAUS! >>

    Pumpuliunelmasi on hassu.

    Äänestä

Suosittelen lämpimästi tämäntyyppisten ohjelmien katsomista. Tähtitiede antaa ihmisille paljon - ehkä eniten ihmisen elämässä. Melko varmasti avaruus on ihmisen alkuperäinen koti? Vielä emme voi sitä todistaa kylläkään tieteellisesti. Myös kaikkien kansojen omat jumalat sopivat evoluutioteorioihin, ei synny ristiriitaa. Maailmankaikkeudessa on vielä paljon tuntemattomia voimia, joita ei osata selittää, kaikkia ei varmasti edes ole havaittu.
Netti ja tietokone auttavat myös tutustumaan avaruuteen ja tähtitieteeseen. Paljain silmin tai edullisella kiikarilla voi seurata hyvin, mitä taivaalla näkyy. Oman Aurinkokunnan planeetat erottuvat jo kiikarilla Kuun tapaisiksi palloiksi etenkin iltapimeällä. Apuna kiikaroinnissa voi käyttää ajantasaista ja paikallista tähtikarttaa, sen voi avata tietokoneelta netistä.

Äänestä
  • << Melko varmasti avaruus on ihmisen alkuperäinen koti? >>

    Tuskin.

    << Myös kaikkien kansojen omat jumalat sopivat evoluutioteorioihin, ei synny ristiriitaa. >>

    Eikä sovi.

    Ne on satuja.

    Äänestä

  • No avaruushan on kaiken MUUNKIN koti kuin pelkän ihmisen!

    Jokaikinen atomi vetyä lukuunottamatta on syntyny TÄHDISSÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    No avaruushan on kaiken MUUNKIN koti kuin pelkän ihmisen!

    Jokaikinen atomi vetyä lukuunottamatta on syntyny TÄHDISSÄ!

    << No avaruushan on kaiken MUUNKIN koti kuin pelkän ihmisen!
    Jokaikinen atomi vetyä lukuunottamatta on syntyny TÄHDISSÄ! >>

    Liian laveat määritelmät vievät vaan lapsen pesuveden mukana. Atomit toki ovat syntyneet tähtien reaktioissa (ei välttämättä tähdissä), mutta kun atomi ei ole mikään elävä - eikä atomi ole varsinkaan ihminen.

    Äänestä

Isä Jumala loi taivaan ja maan.

Äänestä
  • Eipäs kun Taika Jim!

    Äänestä

Haha😂kyllä on sekaisin ne jotka kuvittelevat kaiken syntyneen tyhjästä, ilman Luojaa ja suunnittelijaa.
Syntyykö auto tehtaalla itsestään ilman tekijää?
Entä talo, nouseeko se pystyyn ilman rakentajia?
Miten maailmankaikkeus voisi syntyä tyhjästä ilman Luojaa? Ei mitenkään.

Äänestä
  • Hiekkis! 🍼 Ja juokse jo! :/

    Äänestä

  • << Haha😂kyllä on sekaisin ne jotka kuvittelevat kaiken syntyneen tyhjästä, ilman Luojaa ja suunnittelijaa. >>

    [Siis luulottelet itsellesi, että huippuyliopistot olisivat jotenkin totaalisen sekaisin eivätkä tietäisi mitään ? Niin, mahdatko tehdä vaan itsestäsi naurunalaisen tuollaisilla idioottimaisilla väittämilläsi.]

    Kyllä se on sentään aika vitusti hassumpi luulottelu, että ensin tulee joku taivaallinen taikuri (mistä ?) loihtimaan jotain asioita jollain tuntemattomalla prosessilla vaikka todisteet näyttävät aivan toisin.

    << Syntyykö auto tehtaalla itsestään ilman tekijää?
    Entä talo, nouseeko se pystyyn ilman rakentajia? >>

    Puro kasvaa umpeen. Lampi kuitenkin tulvii yli äyräidensä sateella. Vesi alkaa valua toista reittiä. Syntyy puro (ihan luonnonlakien mukainen reitti, josta neste virtaa alempaan potentiaaliin). Puroon muuttaa sammakko. Mitä miettisi sammakko ? Eikö vaan, että "vot, onpa minulle joku rakentanut hienon kodin".

    Lankeat tuohon ajatusvirheeseen.

    << Miten maailmankaikkeus voisi syntyä tyhjästä ilman Luojaa? >>

    Niin no, miten sellainen luoja sitten olisi syntynyt tyhjästä.

    Maailmankaikkeuden synnystä on toki matemaattinen hypoteesi, että se tosiaan voi syntyä tuosta (näennäisestä) tyhjästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    << Haha😂kyllä on sekaisin ne jotka kuvittelevat kaiken syntyneen tyhjästä, ilman Luojaa ja suunnittelijaa. >>

    [Siis luulottelet itsellesi, että huippuyliopistot olisivat jotenkin totaalisen sekaisin eivätkä tietäisi mitään ? Niin, mahdatko tehdä vaan itsestäsi naurunalaisen tuollaisilla idioottimaisilla väittämilläsi.]

    Kyllä se on sentään aika vitusti hassumpi luulottelu, että ensin tulee joku taivaallinen taikuri (mistä ?) loihtimaan jotain asioita jollain tuntemattomalla prosessilla vaikka todisteet näyttävät aivan toisin.

    << Syntyykö auto tehtaalla itsestään ilman tekijää?
    Entä talo, nouseeko se pystyyn ilman rakentajia? >>

    Puro kasvaa umpeen. Lampi kuitenkin tulvii yli äyräidensä sateella. Vesi alkaa valua toista reittiä. Syntyy puro (ihan luonnonlakien mukainen reitti, josta neste virtaa alempaan potentiaaliin). Puroon muuttaa sammakko. Mitä miettisi sammakko ? Eikö vaan, että "vot, onpa minulle joku rakentanut hienon kodin".

    Lankeat tuohon ajatusvirheeseen.

    << Miten maailmankaikkeus voisi syntyä tyhjästä ilman Luojaa? >>

    Niin no, miten sellainen luoja sitten olisi syntynyt tyhjästä.

    Maailmankaikkeuden synnystä on toki matemaattinen hypoteesi, että se tosiaan voi syntyä tuosta (näennäisestä) tyhjästä.

    Tuo "ajatusvirhe" on sinun ikioma OLKIUKKOSI; sekoitat keskenään asiat , joilla ei ole toistensa kanssa tekemistä. Lienee "vammailua"?

    Joko replikointi on selvinnyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Tuo "ajatusvirhe" on sinun ikioma OLKIUKKOSI; sekoitat keskenään asiat , joilla ei ole toistensa kanssa tekemistä. Lienee "vammailua"?

    Joko replikointi on selvinnyt?

    << Tuo "ajatusvirhe" on sinun ikioma OLKIUKKOSI >>

    No, kuka sen puron valmistaa ?

    Vai syntyykö se itsestään luonnonlakien puitteissa ?

    Kumpi ?

    Vai jääkö vastaaminen taas vaikka edessä on ihan suora kysymys ? Jep, tiedät, ettei kysymys poistu vaan on koko ajan edessäsi. Niin, jos vastaat, että se syntyy itsestään (kuten syntyy vaikka itsejärjestäytynyt materiaali), joudut heti myöntämään, ettei itsejärjestäytyminen ole mitenkään kummallista eikä monimutkaisenkaan järjestelmän syntyyn tarvita välttämättä mitään taivaallisia taikajimejä. Jos taas vastaat, että tarvitaan joku taivaallinen saunatonttusi lapion varteen, teet itsestäsi pellen.

    << sekoitat keskenään asiat >>

    Mitkä asiat minä sekoittaisin ? Nekö, että jotkut asiat on suunnittelun tulosta, mutta monet eivät ?

    Aivan, sitten voitaisiin miettiä tuon autotehdasesimerkkisi todistusvoimaa. Eikö niin, että nyt sekin väitteesi lakkaa esiintymästä, koska murskasin sen totaalisesti ? Et pysty enää seisomaan sen takana ja perustelemaan sitä. Joudut myöntämään tuon "argumentin" vaan yksinkertaisesti vääräksi. Tosiaan, väitteen "kaikki asiat on suunniteltu" rikkoo se, että on olemassa joku asia, joka ei ole. Siksi luettelosta, mitkä kaikki asiat ainakin on suunniteltu, ei pysty vetämään päätelmää, että myös joku ei todistettavasti suunniteltu asia olisi faktisesti suunniteltu.

    Ja oliko niin, että menee ihan oikeasti niin, ettet pystynyt itse päättelemään edes tuota vertaa epistemologiaa ?

    Nii-in.

    << Joko replikointi on selvinnyt? >>

    Niin tosiaan, se selvisi, että yritit näytellä jotain parempaa kuin olet, mutta torppasin sinut karusti sinne vajakin rooliisi, mihin olet tuleva jäämään ikuisiksi ajoiksi.

    Hah hah !

    Aina tuo on yhtä huvittavaa, että joku vajakki yrittää käyttää hienompaa sanaa kuin oma ymmärrys riittää. Siinä oikein loistaa kirkkaana se, miten vitun tyhmä ihminen olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Suomen kielessä ei oikeasti ole mitään "torpata"-sanaa; se on kiekkoslangia tmv.

    "Replikointi" ei tahdo selvitä sinulle....olet aika lailla takamatkalla. Ja evoluutiomekanismien olemassoloa et ole verifioinut. Vaikeaa....niitä näet ei ole.

    Täällä on niin tyhmää porukkaa kommenttia laittamassa ettei viitsi teille tyhjäpäille edes vastata.
    Ette usko Jumalaan vaikka koko universumi todistaa hänen luomistyötään.
    Olkaa uskomatta sitten, uskokaa sitten tyhjään senkin tyhjäpäät. Se sopii teille parhaiten.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Suomen kielessä ei oikeasti ole mitään "torpata"-sanaa; se on kiekkoslangia tmv.

    "Replikointi" ei tahdo selvitä sinulle....olet aika lailla takamatkalla. Ja evoluutiomekanismien olemassoloa et ole verifioinut. Vaikeaa....niitä näet ei ole.

    << Suomen kielessä ei oikeasti ole mitään "torpata"-sanaa; se on kiekkoslangia tmv. >>

    Ja sinä et siis ymmärrä tuota sanan tarkoitusta ? Mieti, mistäköhän olet saanut maineen, että olet tyhmä ? Niin, olisiko se vaikka siitä, että olet tietämätön.

    << "Replikointi" ei tahdo selvitä sinulle >>

    Öö tuota, enköhän minä kuitenkin tiedä, mitä ko. sana tarkoittaa, jos kerran tajusin heti, että käytät sitä aivan väärässä paikassa. Yritit esittää jotenkin korkeatasoista kirjoittajaa, mutta plätsähdit nolosti naamallesi lattialle kun et tiennyt kirjoittamasi sanan tarkoitusta.

    Toki voin tässä taivutella asian rautalangasta: Vastasit viestiin, jossa selviteltiin matemaattisia tosiasioita, että: "Mitä tällaiseenkin "pitäisi" replikoida?". Replikointi tarkoittaa suomennettuna jotakuinkin "toisentamista" eli vaikkapa geneettisen materiaalin kopioitumista, (tieteellisen) kokeen toistamista tai vaikka tietokonedatan kopioimista useisiin lähteisiin. Vastauksesi on aivan siansaksaa juuri tuon "replikoinnin" vuoksi yritit päteä sillä, että esittäisit sanan vastata jonkinlaisena sivistyssanana, mutta kurkottelit kuusta ja kapsahdit katajaan. Älä yritä olla mitään muuta kuin se vajakki, joka olet. Teet itsestäsi vielä suuremman pellen tuollaisella yrittämisellä.

    Sinänsä ihan hyvä, että otin asian tikunnokkaan: nyt et enää yritä tuota vammailua. Kehityt huomattavaa vauhtia kun vähän opetan.

    << olet aika lailla takamatkalla. >>

    Missä asiassa ? Sinulla on aika monta kysymystä vastaamatta, mutta et pysty vastaamaan vaan yhteenkään, joten sinä olet määritelmällisesti takana pahemman kerran. Ja se tulee tietysti näin jäämäänkin: et tule pystymään siihen, että argumentoisit kirjoitustani vastaan vaan tyydyt sulkemaan suusi jälleen kerran nolosti, painumaan kyykkyyn edessäni ja lähtemään karkuun argumenttejani. Näin siinä faktisesti vaan käy.

    << Ja evoluutiomekanismien olemassoloa et ole verifioinut. >>

    Niistä löytyy tieteelliset todisteet.

    << aikeaa....niitä näet ei ole. >>

    Kyllä ne on todettu ihan tieteellisesti olemassa oleviksi.

    Siinä ei jonkun hihhulivajakin väitteet merkitse mitään kun vastassa on tieteellinen fakta.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Täällä on niin tyhmää porukkaa kommenttia laittamassa ettei viitsi teille tyhjäpäille edes vastata.
    Ette usko Jumalaan vaikka koko universumi todistaa hänen luomistyötään.
    Olkaa uskomatta sitten, uskokaa sitten tyhjään senkin tyhjäpäät. Se sopii teille parhaiten.

    << Täällä on niin tyhmää porukkaa kommenttia laittamassa ettei viitsi teille tyhjäpäille edes vastata. >>

    Heh:
    https://www.is.fi/tiede/art-2000000647575.html
    Älä siis koskaan päästä mieleesi kuvitelmaa, että muut olisivat tuollaista hihhulia tyhmempiä. Kyllä se olet juuri täsmälleen sinä, joka olet keskustelun vähä-älyisempi puoli.

    Ja siis vaikka olisitkin vastoin todellisuutta joku älyllisesti kyvykäs, niin silti vaan tilanne on se, ettet pysty vastaamaan esitettyihin argumentteihin, joten et kuitenkaan vaan olisi pystynyt tuomaan esiin yhtäkään älyllisesti korkeatasoista asiaa. Siinä olisi vieläpä kummallista, mikä olisi älykkään ihmisen tarkoitus lähteä ylipäätään kirjoittamaan tänne ja sitten vetäytyä siinä vaiheessa kun kysytään sitä älyä. Jep, kyllä älykäs ihminen nimenomaan haluaisi käyttää sitä älyään muiden argumentteja vastaan.

    Nyt olet vaan huono häviäjä - ja tyhmä kuin saapas.

    << Ette usko Jumalaan vaikka koko universumi todistaa hänen luomistyötään. >>

    Kyllä siis moni Jumalaan uskovakin tietää, että biodiversiteetti on evoluutiossa muodostunut.

    Mutta mutta, tuollaiset "todistamiset" ovat luonnollisesti omaa uskomustasi. Ei se universumi oikeasti todista mistään taikajimeistä. Se on uskomuksellinen luulottelusi. [Jos se ihan todellisuudessa todistaisi, niin siitä olisi tieteelliset todisteet. Huuhaaväitteistä ei ole.]

    Muista, että saunatonttu-uskoisilla kiukaan paukkuminen "todistaa" saunatontuista - mutta vain jos uskoo saunatonttuihin. Muilla kyse on ihan luonnollisesta lämpölaajenemisesta - kuten biodiversiteetissä on kyse ihan luonnollisesta evoluutiosta.

    << Olkaa uskomatta sitten >>

    Jep. Emme ala uskoa mihinkään saunatonttuihin, jumaliin, ufomiehiin tai mihinkään muihinkaan mielikuvitusolentoihin vaikka joku hihhuli niihin uskoisikin. Modernit ihmiset ovat sen verran kehittyneet älyllisesti, että tajuavat tuollaiset huuhaaksi.

    Viestini jäi vaille vastausta. Kyykistytkö vaan tuppisuuksi sen edessä:

    << Tuo "ajatusvirhe" on sinun ikioma OLKIUKKOSI >>

    No, kuka sen puron valmistaa ?

    Vai syntyykö se itsestään luonnonlakien puitteissa ?

    Kumpi ?

    Vai jääkö vastaaminen taas vaikka edessä on ihan suora kysymys ? Jep, tiedät, ettei kysymys poistu vaan on koko ajan edessäsi. Niin, jos vastaat, että se syntyy itsestään (kuten syntyy vaikka itsejärjestäytynyt materiaali), joudut heti myöntämään, ettei itsejärjestäytyminen ole mitenkään kummallista eikä monimutkaisenkaan järjestelmän syntyyn tarvita välttämättä mitään taivaallisia taikajimejä. Jos taas vastaat, että tarvitaan joku taivaallinen saunatonttusi lapion varteen, teet itsestäsi pellen.

    << sekoitat keskenään asiat >>

    Mitkä asiat minä sekoittaisin ? Nekö, että jotkut asiat on suunnittelun tulosta, mutta monet eivät ?

    Aivan, sitten voitaisiin miettiä tuon autotehdasesimerkkisi todistusvoimaa. Eikö niin, että nyt sekin väitteesi lakkaa esiintymästä, koska murskasin sen totaalisesti ? Et pysty enää seisomaan sen takana ja perustelemaan sitä. Joudut myöntämään tuon "argumentin" vaan yksinkertaisesti vääräksi. Tosiaan, väitteen "kaikki asiat on suunniteltu" rikkoo se, että on olemassa joku asia, joka ei ole. Siksi luettelosta, mitkä kaikki asiat ainakin on suunniteltu, ei pysty vetämään päätelmää, että myös joku ei todistettavasti suunniteltu asia olisi faktisesti suunniteltu.

    Ja oliko niin, että menee ihan oikeasti niin, ettet pystynyt itse päättelemään edes tuota vertaa epistemologiaa ?

    Nii-in.

    Äänestä

"Siinä kerrotaan seikkaperäisesti maapallon synty ja
elämän kehittyminen alkaen syanobakteereista."

Tuostakin selostuksesta puuttuu se olennainen osa, että kuinka syanobakteeri on voinut syntyä. Pelkistä alkuaineista, hiilestä, vedystä, kalsiumista jne. Tätä elämän alkua ei osata mitenkään selittää.

Aika olemattomasti, eli ei lainkaan, ei sanallakaan kerrota tai kuvailla sitä, millaisella mekanismilla yksinkertaiset syanobakteerit muuttuivat toisiksi. Aina vaan kehittyneemmiksi ja kehittyneemmiksi eliöiksi.

Äänestä
  • No sun kannattaa varmaan alottaa evoluutio-opinnot ostamalla vaikka DNA-värityskirja, niin jos sä sit jossain välissä saisit luettua vähän hevimpääkin shittiä siitä et mikä härpäke se toi tommonen on? Niin ei sit sunkaan tarttis kysellä samoja tyhmiä koko loppuelämääsi? :)

    Äänestä

  • Semmoista värtityskirjaa ei ole, jossa selostettaisiin kuinka ensimmäinen DNA syntyi.

    Selostuksissa vaan loikataa nopeasti selittämään, kuinka DNA-kaksoiskierre oppi koodaamaan neljää emäsparia. Sitten jakaantumaan ja siirtämään tietonsa aina seuraaviin soluihin.

    Parhaissakaan emäslaboratorioissa ei osata keksiä, että kuinka tuollainen koodaava automatiikka emäspareineen sai alkunsa.

    Äänestä

  • << Tuostakin selostuksesta puuttuu se olennainen osa, että kuinka syanobakteeri on voinut syntyä. Pelkistä alkuaineista, hiilestä, vedystä, kalsiumista jne. >>

    Mistään muustahan tuollainen bakteeri ei tosiaan koostu kuin alkuaineista, joita tosiaan on ollut vaikka kuinka kauan - jopa molekyylejä muodostavissa olosuhteissa.

    Siitä kyllä on rationaaliset hypoteesit, miten nuo ovat voineet syntyä.

    Siinä on siis vähän sama juttu kuin ensimmäisen saunan tilanteessa: ei oikein tiedetä, miten ensimmäinen sauna on tullut olevaiseksi eikä tarkasti sitäkään, milloin näin on käynyt. Ihan hyviä hypoteeseja on kyllä olemassa, mutta suoraa todistusaineistoa ei vaan ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että meidän tulisi olettaa, että ensimmäisen saunan valmistuminen olisi tarvinnut yliluonnollisen entiteetin, esim. saunatontun.

    << Aika olemattomasti, eli ei lainkaan, ei sanallakaan kerrota tai kuvailla sitä, millaisella mekanismilla yksinkertaiset syanobakteerit muuttuivat toisiksi. Aina vaan kehittyneemmiksi ja kehittyneemmiksi eliöiksi. >>

    Se kuvataan sitten tarkemmin tieteellisissä lähteissä. Siitä ei ole kiistävää tieteellistä aineistoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Semmoista värtityskirjaa ei ole, jossa selostettaisiin kuinka ensimmäinen DNA syntyi.

    Selostuksissa vaan loikataa nopeasti selittämään, kuinka DNA-kaksoiskierre oppi koodaamaan neljää emäsparia. Sitten jakaantumaan ja siirtämään tietonsa aina seuraaviin soluihin.

    Parhaissakaan emäslaboratorioissa ei osata keksiä, että kuinka tuollainen koodaava automatiikka emäspareineen sai alkunsa.

    << Semmoista värtityskirjaa ei ole, jossa selostettaisiin kuinka ensimmäinen DNA syntyi. >>

    Eikä, perkele, ole sellaistakaan, missä selostettaisiin, kuinka ensimmäinen sauna syntyi.

    Pitääkö meidän olettaa tuosta tietämättömyydestä nyt jotain, miten se syntyi ? Antaako se oikeuden oletukselle, että kyseessä olisi välttämättä yliluonnollinen tapahtuma ?

    << Parhaissakaan emäslaboratorioissa ei osata keksiä, että kuinka tuollainen koodaava automatiikka emäspareineen sai alkunsa. >>

    Toisaalta puhuit kuitenkin tuosta perimän vähittäisestä muutoksesta, joka tuotti sitten taas kehittyneempiä bakteereja ja muita eliöitä. Se sitten taas jo tiedetään (vaikka ei tietysti jokaista pientä yksityiskohtaa myöden sitäkään). Se on sitä evoluutiota. On siis aivan sama, miten tuo ensimmäinen eliö syntyi, koska muut syntyi sitten evoluutiossa.

    Aivan !!

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Niin samantekevää evokille , koska usko evoluutioon on niin vankkumatonta, joten sen on pakko olla totta...hömps jumps..

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Niin samantekevää evokille , koska usko evoluutioon on niin vankkumatonta, joten sen on pakko olla totta...hömps jumps..

    << Niin samantekevää evokille , koska usko evoluutioon on niin vankkumatonta, joten sen on pakko olla totta. >>

    Mutta lapsi kulta, koita nyt ymmärtää, että vaikka evoluution lähtöpiste olisi vaikka kuinka loihdittu jonkun yliluonnollisen saunatontun toimesta, niin silti evoluutio pitää paikkansa. Siksi se on evoluution näkökulmasta yhdentekevää. Vai miten sinä kuvittelit sen vaikuttavan evoluutioon, jos LUCA olisi saunatontun loitsuama, suolaa suolaa, enämpi suolaa ?

    Eihän tuossa sekoilussasi ole päätä eikä häntää. Joka toisessa viestissä puhut evoluutiosta, joka toisessa jostain aivan muusta. Ymmärrän toki, että koet olevasi ahtaalla kun kaikki esittämäsi oljenkortesi katkotaan yks'kantaan ja äärimmäisen helposti. Sinulle ei oikein jää mitään, mihin hukkuva tukeutuisi, niin tuosta selittely-yrityksestäsi tulee tuollaista sekopäistä rempoilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Evoluution kuviteltu kyky tuottaa monimutkaisia rakenteita on täysin nollan tasolla. Ei siiät ole näyttöä.
    Evoluutio on uskonto , ja sille asteelle jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Anteeks?

    "Kuviteltu"!?

    Ihan kaikkien eri rotuisten koirien kanta-isä on susi!

    Kuvittelenko mä vaan et ne on rakenteeltaan aika erilaisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Evoluution kuviteltu kyky tuottaa monimutkaisia rakenteita on täysin nollan tasolla. Ei siiät ole näyttöä.
    Evoluutio on uskonto , ja sille asteelle jää.

    << Evoluution kuviteltu kyky tuottaa monimutkaisia rakenteita on täysin nollan tasolla. Ei siiät ole näyttöä. >>

    Öö tuota, evoluutioteoria on tieteellinen teoria eli siis määritelmällisesti evoluutiosta on pakko olla lukemattomia todisteita, koska se ei muuten voi olla tieteellinen teoria. Jep, kyllä se vaan niin menee, että evoluutiosta on täysin kiistattomat todisteet, jotka täyttävät kriittisimpien tieteen asiantuntijoiden vaatimukset tieteellisistä todisteista. Tästä ei ole keskusteltavaa.

    Sinä et ole se taho, joka määrittelisi, mikä on tieteellisesti todistettua tieteellistä faktaa. Sen tekevät muut tahot. Asiantuntijatahot.

    Siksi se on ylivoimainen este kuvitelmillesi, että huippuyliopistot pitävät evoluutiota luonnossa tapahtuneena (ja tapahtuvana) ilmiönä.

    Minä seison vaan jättiläisen harteilla.

    << Evoluutio on uskonto , ja sille asteelle jää. >>

    Ei. Se on tieteelliseksi faktaksi hyväksytty tieteellisesti todistettu prosessi. Ja tämän toteamuksen on tehnyt tiedeyhteisö. Sille et voi mitään. Eikä sinulla ole siihen peliin mitään sanottavaa. Sinun uikuttamisesi ei tieteellisestä faktasta olematonta tee.

    Oliko viestiini hankala vastata:
    << Niin samantekevää evokille , koska usko evoluutioon on niin vankkumatonta, joten sen on pakko olla totta. >>

    Mutta lapsi kulta, koita nyt ymmärtää, että vaikka evoluution lähtöpiste olisi vaikka kuinka loihdittu jonkun yliluonnollisen saunatontun toimesta, niin silti evoluutio pitää paikkansa. Siksi se on evoluution näkökulmasta yhdentekevää. Vai miten sinä kuvittelit sen vaikuttavan evoluutioon, jos LUCA olisi saunatontun loitsuama, suolaa suolaa, enämpi suolaa ?

    Eihän tuossa sekoilussasi ole päätä eikä häntää. Joka toisessa viestissä puhut evoluutiosta, joka toisessa jostain aivan muusta. Ymmärrän toki, että koet olevasi ahtaalla kun kaikki esittämäsi oljenkortesi katkotaan yks'kantaan ja äärimmäisen helposti. Sinulle ei oikein jää mitään, mihin hukkuva tukeutuisi, niin tuosta selittely-yrityksestäsi tulee tuollaista sekopäistä rempoilua.

    ?

    Äänestä

Teoria

Äänestä
  • << Teoria >>

    Teoria tarkoittaa tosiaan tieteessä lujimmin todistettua tieteellistä faktaa.

    Sana eroaa melkoisesti sen arkikielen käyttötarkoituksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    << Teoria >>

    Teoria tarkoittaa tosiaan tieteessä lujimmin todistettua tieteellistä faktaa.

    Sana eroaa melkoisesti sen arkikielen käyttötarkoituksesta.

    No itteasias suomen kieli on ton suhteen vähän hajanainen!?

    Koska teoria näyttäis tarkottavan 2 aika paljonkin eri asiaa!

    1. yhtenäinen tietojen järjestelmä; tieteellinen selitys t. selitysjärjestelmä.

    2. olettamus, oletus, otaksuma, hypoteesi.

    Joten teoriassa teoria teoriasta on hieman ongelmallinen? :P

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    << Joten teoriassa teoria teoriasta on hieman ongelmallinen? >>

    Ei ole. Tieteessä se tarkoittaa vain yhtä asiaa: tarkimmin todistettua tieteellistä tosiasiaa.

    Kannattaa varmaankin erotella teoria ja tieteellinen teoria.

    Äänestä

Luomisopin kannattajien kannattaisi miettiä sitä, kenen kanssa Eeva joutui hässimään jotta suku saisi jatkumoa?

He voisivat myös miettiä että miksi raamattu väittää että Nooan arkkiin tuli kutakin lajia kaksi kappaletta. Miksei sinne siis otettu Tyrannosaurus Rex urosta ja naarasta ja minne Mammutit unohtuivat? Olisin kaivannut mukaan myös Velociraptoreita ja mietin että ilmeisesti makean veden kaloille olisi arkissa pitänyt olla akvaario koska ne eivät olisi selvineet suolaisesta merivedestä.

Äänestä
  • Voi herranen aika kun on iänaikkisen väsynyttä matskua ...Eeva - kokeilepa vastauksena vaikka Aatamia..siiä se siitos lähti ja loppu on historiaa.

    Joku voisi vastata isoon probleemiin : oletettu evoluutio ja sukurutsa...

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Voi herranen aika kun on iänaikkisen väsynyttä matskua ...Eeva - kokeilepa vastauksena vaikka Aatamia..siiä se siitos lähti ja loppu on historiaa.

    Joku voisi vastata isoon probleemiin : oletettu evoluutio ja sukurutsa...

    Et tainnut oikein ymmärtää. Aatami ja Eeva harrastivat seksiä ja seurauksena oli kaksi potraa poikaa. Kain ja Abel. Maailmassa oli siis neljä ihmistä. Entäs jatko? Harrastiko Eeva seksiä myös poikiensa kanssa? Vai jatkoiko seksin harrastamista Aatamin kanssa ja sai myös tyttären? Sitten kait Kain tai Abel harrasti seksiä siskonsa kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    KYLLÄ MIEHETKIN VOI SYNNYTTÄÄ!

    Tv: Kaikki wokeltajat

    Äänestä

  • Entäs hermadofriitit, joita riittäis yks?
    Entäs eliöt jotka lisääntyy jakautumalla? Niitäkin riittäis yks.
    Sieniäkään ei tarttis kuin yks.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Et tainnut oikein ymmärtää. Aatami ja Eeva harrastivat seksiä ja seurauksena oli kaksi potraa poikaa. Kain ja Abel. Maailmassa oli siis neljä ihmistä. Entäs jatko? Harrastiko Eeva seksiä myös poikiensa kanssa? Vai jatkoiko seksin harrastamista Aatamin kanssa ja sai myös tyttären? Sitten kait Kain tai Abel harrasti seksiä siskonsa kanssa?

    Uskonnot ovat menettäneet voimansa ja merkityksensä jo 200 vuotta sitten.

    Äänestä

Jos maapallo olisi saanut elää 100 prosenttisesti uskon varassa niin pyörääkään ei olisi vielä keksitty.

Äänestä
  • Juu ja aika pöljä tuo jumala kun loi meistä ihmisistä agressiivisä jotka sotivat ja tappavat toisaan.
    Myös eläinkunnassa, miksi luoda petoja ja vielä isompia pertoja jotka syövät pienempiä petoja.

    Kun katsoo ihmiksunnan historiaa niin harjoitteliko jumala ihmisen tekoa vai miksi niitä versioita on niin julmetun paljon?
    Miksi kaikki versiot eivät saaneet elää vaan jumala tappoi heidät?

    Toimko jumala sattumanvaraisesti, ikäänkuin kokeilemalla mikä muunnos sopii maailmaan ja mikä muunnos pärjää muutoksissa jne.
    Hupsis, sehän olisi evolutio.
    Eli jumala siis teki sekopäisiä ratkaisuja ja heitteli elämää maapallolle miten sattuu ilman kokeilemista, aika pöljää toimintaa jos on resurssit tehdä kerralla kunnollista.

    Äänestä

  • Jos maapallo olis eläny 100 % uskon varassa, ihmiskunta olis kuollu sukupuuttoon jo ensimmäisen sukupolven aikana, koska on "herran käes" saako sitä ruoka vai ei? :) :/

    Äänestä

Stubbista me saahan sirkuspelle presitentiksi, kun vaemisto alkoi pellelemään. Oikea presitentti olisi ollut Olli Rehn pankkimies kuten aikaisemmatki kunnon presitentit.
Muut olleet sellaisia haihattelijoita joita ei ole maailmalla eikä kotimaassakaan arvostettu.

Äänestä

Maailmassa on valtava määrä ihmisiä joiden maailmankuva rakentuu pelkkien salaliittoteorioiden varaan. Heidän mielestään kuumatka oli lavastus ja filmattu jossain texasin autiomaassa. He eivät luota tutkimustieteeseen vaan uskovat, että jokin taruolento, jota jumalaksi kutsuvat, loi koko maailman kaikkeuden. Tulos on nähtävissä takapuoli taivasta kohden mumisevana, kankaisiin kääriytyneenä joukkona pitkine partoineen.

Ihminen ei todellakaan ole mikään yksi laji, kuten ihmisoikeuksista paasaavat, sokeat tasa-arvo friikit koettavat julistaa. Maailmassa on huippu älykkäitä ihmisiä, joiden varassa maailma ja tiede toimii. Sitten on kehityksen kelkasta täydellisesti pudonneiden joukko, joka on vain ravintoa ja happea kuluttavaa, tarpeetonta biomassaa joka toimii ainoastaan kehityksen jarruna.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Siinä kerrotaan seikkaperäisesti maapallon synty ja elämän kehittyminen alkaen syanobakteereista. Suosittelen kaikille jumaliin uskoville ja luomiskertomuksiin uskoville lämpimästi näitä tiedeojelmia niin saatte toivottavasti sivistystä elämäänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu