Kestävän kehityksen keskus Oulussa

Ei kannata hakea ikinä töihin! Saat katua!
81473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koko kestävä kehitys kuulostaa hullulta, varsinkin mitä maksaa joidenkin juttujen laskeminen ja noudattaminen.
Taitaa olla vihervassarien schaissea. Kultturimarxismin pervoilua, näin hallitaan massoja.

Kestävän kehityksen eräs järjestö on ICLEI, ja siihen kuuluu Suomestakin muutama kaupunki. Sen mielestä kestävää kehitystä on esim. se, että porukat (rahvaat) asuvat asutuskeskuksissa tiiviisti, jottei tarvitse kulkea töissä kaukaa, se saastuttaa ja vaatii hyvät tiet jne.
Varsinainen kommarien unelma, muiden kauhu. Orwell 84:n maailma.

Äänestä

Mielestäni tällaiseen toimintaan ei kuulu saada palkkatukea, kuntouttava työtoiminta onkin sitten toinen juttu. Onkin kiva työnhakijan kannalta, että palkkatukiraha ja -kausi kuluu tuollaiseen puuhasteluun. Näyttää pyörivän koko toiminta ilmaistyöllä, mielestäni ihmisten ei kuulu käyttää palkkatukioikeuttaan tähän, yhdistykseen, joka ei edes tarjoa töitä palkkatukijakson päätteeksi.

Myös tuo nuorten työhönvalmennus on erikoista, jopa mielenterveyskuntoutujat ovat menneet kohti suoraan töihin työvalmennuksen avulla -mallia (IPS), en tuollaista puuhastelua työnä ymmärrä. Jopa meille töihin osiossa tarkoitetaan työllä palkkatukityötä. Mitä?

Kuntouttavaan työtoimintaan varmaan ihan sopiva, jos vielä auttavat digiasioiden hoidossa, mutta ei palkkatukea tällaiseen.

Äänestä

Tuossa naapuritontillahan tuo on. Muutana kerran olen jotain polkupyörän pikkuosaa hakenut ja yleensä se on jostakin kasasta tai laatikosta löytynyt, yleensä saanut itse etsiä. Ja hinta kolikkojen luokkaa, tiedä sitten kenen taskuun, mutta ei kuulu minulle.

Äänestä
  • Puhun edelleen asioista yleensä, ei liittyen tähän em. tapaukseen. En ymmärrä ajatusta, että sinun pitää palkkatuella harjoitella pajalla kassakoneen käyttöä, mikset hakisi suoraan kaupan kassalle, ainakin ennen kaupassa perehdyttivät koneen käyttöön. Onko tämä muuttunut?

    En ymmärrä, miksi ihmisiä ohjataan palkkatukityöhön ompelupajalle tilkkutäkkitöihin, harjoittelemaan ompelukoneen käyttöä? Mikset hakisi suoraan ammattikouluun ja saisit ompelijan ammattitutkinnon?

    Miksi menisit pajalle höyryttämään vaatteita, mikset hakisi suoraan pesulaan töihin tai laitoshuoltajaksi? Tai palkkatuen kautta töihin pesulaan.

    Jos näillä pajoilla pystyisi suorittamaan edes ammattikoulutuksen esim. polkupyörämekaanikon ammattitutkinnon, niin tuon palkkatukihomman voisi ymmärtää. Nyt ei. Ymmärrän alan tärkeyden ja koen, että kierrätyskeskukset ovat tärkeitä, mutta palkkatukityön käyttö tässä ei ole ok. Mielestäni vastaa työsopimusten kytykytystä. Voivat halukkaat tehdä vapaaehtoisvoimin.

    Jakeluauton kuljetus kuulostaa vielä järkevältä, kuten myös työ henkilöstöhallinnossa, kirjanpito yms. vastaavat työt, ymmärrän myös palkkatuetun työn esim. järjestöassistenttina tai esim. palkkatuetun työn jonkun järjestölehden toimituksessa. Saat oikeasti järkevää kokemusta.

    Sanon suoraan, että höyrymopin tai ompelukonnen käyttötaito on kuntouttavassa työssä riittävä, ei palkkatukityössä, kun lisäksi ei tarkoituskaan palkata jakson jälkeen.

    Musta on myös outoa, että jotkut yritykset hakevat palkkatukityöntekijää. Se on tukityö ja vääristää koko työ-sanan merkityksen. Voisivat sitten hakea harjoittelijaa, joilta toivovat oikeutta palkkatukeen (vrt. korkeakouluharjoittelu ja harjoittelutuki).

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Puhun edelleen asioista yleensä, ei liittyen tähän em. tapaukseen. En ymmärrä ajatusta, että sinun pitää palkkatuella harjoitella pajalla kassakoneen käyttöä, mikset hakisi suoraan kaupan kassalle, ainakin ennen kaupassa perehdyttivät koneen käyttöön. Onko tämä muuttunut?

    Kela-kuntoutuksessahan aikoinaan oli tätä työpajahommaa, esim. linnunpönttöjen rakentamista puupajalla. Ovat ainakin merkittävissä osin vähentäneet tätä ja nyt em. kuntoutuksessakin on suunta mahd. nopeasti vapaille työmarkkinoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Puhun edelleen asioista yleensä, ei liittyen tähän em. tapaukseen. En ymmärrä ajatusta, että sinun pitää palkkatuella harjoitella pajalla kassakoneen käyttöä, mikset hakisi suoraan kaupan kassalle, ainakin ennen kaupassa perehdyttivät koneen käyttöön. Onko tämä muuttunut?

    En ymmärrä, miksi ihmisiä ohjataan palkkatukityöhön ompelupajalle tilkkutäkkitöihin, harjoittelemaan ompelukoneen käyttöä? Mikset hakisi suoraan ammattikouluun ja saisit ompelijan ammattitutkinnon?

    Miksi menisit pajalle höyryttämään vaatteita, mikset hakisi suoraan pesulaan töihin tai laitoshuoltajaksi? Tai palkkatuen kautta töihin pesulaan.

    Jos näillä pajoilla pystyisi suorittamaan edes ammattikoulutuksen esim. polkupyörämekaanikon ammattitutkinnon, niin tuon palkkatukihomman voisi ymmärtää. Nyt ei. Ymmärrän alan tärkeyden ja koen, että kierrätyskeskukset ovat tärkeitä, mutta palkkatukityön käyttö tässä ei ole ok. Mielestäni vastaa työsopimusten kytykytystä. Voivat halukkaat tehdä vapaaehtoisvoimin.

    Jakeluauton kuljetus kuulostaa vielä järkevältä, kuten myös työ henkilöstöhallinnossa, kirjanpito yms. vastaavat työt, ymmärrän myös palkkatuetun työn esim. järjestöassistenttina tai esim. palkkatuetun työn jonkun järjestölehden toimituksessa. Saat oikeasti järkevää kokemusta.

    Sanon suoraan, että höyrymopin tai ompelukonnen käyttötaito on kuntouttavassa työssä riittävä, ei palkkatukityössä, kun lisäksi ei tarkoituskaan palkata jakson jälkeen.

    Musta on myös outoa, että jotkut yritykset hakevat palkkatukityöntekijää. Se on tukityö ja vääristää koko työ-sanan merkityksen. Voisivat sitten hakea harjoittelijaa, joilta toivovat oikeutta palkkatukeen (vrt. korkeakouluharjoittelu ja harjoittelutuki).

    Mutta se, että esim. yrityksissä on niin negatiivinen asenne osatyökykyisiä kohtaan on estänyt toiminnan kehittämisen järkevään suuntaan. Nyt osatyökykyiset ovat siirretty pajoille osa jopa vuosikausiksi. Vaaditaan merkittävää asennemuutosta nimenomaan yrityspuolelta.

    Äänestä

Senpä näkee

Äänestä

Tuonne EI kannata yritttää päästä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei kannata hakea ikinä töihin! Saat katua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu