Hei. Pitäisi mennä lääkäriin kun tuntuu että keuhkoissa on jotain vikaa. Limaa tulee todella paljon, keuhkot rohisevat ja hengästyttää.
En mielelläni mene tavalliseen lääkäriin kun kirjoittavat Omakantaan väärää tietoa, epäasillista tekstiä jota ei saa oikaistua ja Omakanta vuotaa kuin seula eli kaikki mahdolliset tahot tätä lukevat. tekevät johtopäätöksiä teksteistä.
Esimerkki: Keuhkoissa vikaa eli ihminen on automaattisesti ketjupolttaja, nikotiini nisti!!! Vaikka henkilö ei ole ikinä polttanut tupakkaa.
Pimeitä lääkäreitä Suomessa?
11
448
Vastaukset
- Anonyymi
Minulla on sama, enkä tupakoi. Olen kyllä joskus polttanut, enemmän sellainen juhlapolttaja. Menin lääkäriin. Kuunteli keuhkot, laittoi röntgenkuvaan ja otettiin verikokeet.
Totta on että omakantaan kirjoittelevat mitä sattuu. Yhden kerran uskoin että kirjoitti jonkun toisen ihmisen tietoja. Laitoin pari kirjettä Sote-pomolle, vähän muuttivat mutta vielä on tietoja pielessä, asiana ei ollut tupakka eikä viina, vaan kirjoitti perintötekiät päin perää. Joo ei niiden kanssa jaksa tapella. Annoin sitten olla. - Anonyymi
Pimeä lääkäri? Mikä se on? Melko varmasti sellainen, joka on menettänyt lääkärinoikeutensa tai niitä ei ole koskaan ollutkaan.
Jos potilastietoja ei koskaan rekisteröitäisi, oltaisiin aina lähtötilanteessa. Kukaan ei saisi tietoa sairaushistoriastasi, mikä olisi tosi hankala juttu, kun menet valittamaan vuoden välein selkäkipujasi aina uutena asiana. Tai puhumattakaan, kun sinut löydetään tajuttoma kadulta, mikä voisi olla kyseessä, mitä tehdään?
Tai kun olet 60 tai 70, etkä yhtään muista, milloin se diabetes alkoikaan. Miten on hoidettu ja milloin? Milloin se ja missä se tyrä leikattiinkaan, kun taas pullottaa?
Vaikka lääkäri kirjoittaa varmasti toisin sanoin kuin sinä itse mongersit, lääkärin kielen ymmärtää ainakin toinen lääkäri oikein. Siitä voi olla arvaamattoman paljon hyötyä, kun et enää itse osaa kertoa sairaushistoriaasi.- Anonyymi
Siellä joku despootti lääkäri puolustaa omaa sadistista näkemystä tai joku utelias sosiopaatti hoitaja ylistää sitä että pääsee urkkimaan toisten tietoja.
- Anonyymi
Ihan niin, mini huutelee turhaan asioista jotka on väärin tulkinnut päässään.
Ja jos ei olisi pohjatietoa ihmisen sairauksia niin voi ilman journaaleja saada väärää apua äkkinäisissä sairauden kohtauksessa .
Joten miksi muuten yleensä lukevat omakantaa kun usein muka määrin kirjoitettu heidän tulkintojensa perusteella.
Sitten voi ihmisille todella tull virheitä ja niitä ei pitäisi netissä julistaa ihan kun jonain maailman tärkeimpänä asiana. Virheet korjataan tavallisesti Jos ne ovat todella virheitä eikö potilaan väärin tulkitsemina tarinoita . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä joku despootti lääkäri puolustaa omaa sadistista näkemystä tai joku utelias sosiopaatti hoitaja ylistää sitä että pääsee urkkimaan toisten tietoja.
Ei ymmärtänyt pointtia vaan lähti puolustelemaan. Hevonvittua ei välitä potilas jatkoista kun tilanne on se että satuileviin hoitajiin ja lääkäreihin ei voi luottaa oli kysyjän pointti.
- Anonyymi
On ihan ikioma tulkintasi, että keuhkosairaus tarkoittaa aina menneisyyttä tai nykyisyyttä ketjupolttajana. Yksikään lääkäri ei tällaista väitä.
Toisaalta tiedetään hyvin, että esim keuhkoahtaumataudin taustalla on useimmiten kova tupakointi, mutta ei aina. Tupakoijaa tietysti kehotetaan oman elämänsä vuoksi lopettamaan tupakointi, jos sellaista on. Se parantaa hoidon tulosta ja taudin ennustetta. Voit tietysti kieltäytyä hoidosta ja jatkaa tupakointia, mutta ei ole sitten lääkärin eikä lääketieteen vika, että mehehdyt tuskallisesti muutamassa vuodessa. - Anonyymi
Mene sellaiselle lääkärille, joka hoitaa laittomasti maassa olevia. Tietosi ei leviä sitä kautta.
- Anonyymi
Kiitos. Mistä saa heidät tietää?
- Anonyymi
Vaikuttaa keuhkoahtaumataudilta. Harvinainen tupakoimattomalla. Siinä ei yksi pimeä lääkäri auta, tarvitaan laajempia tutkimuksia ja jossain vaiheessa sairaalahoitoa.
- Anonyymi
Voi se olla allergiaa.
- Anonyymi
Jotkut lääkärit sattuvat olemaan aika pimeitä....
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181