Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Suomen boikotoitava Euroviisuja jos Israel on mukana

Anonyymi-ap

Nykyajan suurin lapsia ja naisia tappava koneisto on fasistinen Israel. Tuo roistovaltio joka on terrorisoinut miljoonia palestiinalaisia ja naapurimaita kymmenien vuosien ajan.

Muistamme holokaustin mutta sen taakse ei saa antaa nylyisten juutalainatsien piiloutua niin kuin he mieluusti tekevät. Syyttämällä muita antisemitisteiksi he vain johjattavat muiden huomiota pois omista rikoksistaan joihin lukeutuu esim. viimeisten kuukausien aikana tapetut kymmenet tuhannet siviilit ja miljoonat kodeistaan karkoitetut.

Israel ulos paitsi Euroviisuista niin myös muista kansainvälisistä tapahtumista. Emme saa ummistaa silmiämme fasistisen Israelin tekemiltä rikoksilta.

194

1168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Perusteetonta mölinää. 😮‍💨

      • Anonyymi

        AP, muistat kai sen että Hamas hyökkäsi ja murhasi 5000 siviiliä.

        Miksi et boikotoi heitä?

        Israel sentään varoitti siviilejä että suksikaa vittuun koska kohta alkaa tulemaan murkulaa niskaan. Hamas ei antanut minkäänlaista varoitusta.

      • Anonyymi

        Suomen pitäisi poistua euroviisuista mutta siitä syystä, että kysymys ei ole enään vuosikausiin ollut musiikista vaan joistain kummallisista "Omituisten Otusten Kisoista"

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi te jämähtäneet vanhukset ette päätä mistä muut saa tykätä :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pitäisi poistua euroviisuista mutta siitä syystä, että kysymys ei ole enään vuosikausiin ollut musiikista vaan joistain kummallisista "Omituisten Otusten Kisoista"

        Kylläkin omituiseksi on laulaminen menny😅! Ehkä en vaan ymmärrä nykymenoo!! Kyllä järkky tämä shortsi homma!!! Ihme vääntöö kiemurtelua niin ei!!

        Kauheeta kun miehellä mini shortsit,,,nauiset esittäneet paikkojaan auliisti vuosisatoja ja niitä tykkäät kyttääillä, Ihanaa kun miehet uskaltaa kehojaan esittää nykyisin.

      • Anonyymi

        Turha tähän mitään politiikkaa on sotkea. Sen verran omituisten otusten kisat ettei niihin muutenkaan ole veromaksajien rahoilla mitään syytä osallistua. Olisi edes musiikkia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pitäisi poistua euroviisuista mutta siitä syystä, että kysymys ei ole enään vuosikausiin ollut musiikista vaan joistain kummallisista "Omituisten Otusten Kisoista"

        Joo suomi poikottiin älyttömiä! Tälläset ei mitään tekemistä laulamisella!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        AP, muistat kai sen että Hamas hyökkäsi ja murhasi 5000 siviiliä.

        Miksi et boikotoi heitä?

        Israel sentään varoitti siviilejä että suksikaa vittuun koska kohta alkaa tulemaan murkulaa niskaan. Hamas ei antanut minkäänlaista varoitusta.

        Israel on ainut demokratia sillä alueella. Hamasiako tässä pitäs kannattaa.
        Hamas voisi ottaa siviilit, naiset ja lapset tunneleihin suojaan, mutta eipä ota, vaan antaa heidän kuolla. Panttivankeja ei suostuta vapauttamaan ja näin pidetään sotaa yllä.
        Tutustukaapa tosiseikkoihin, älkääkä veuhkatko.

    • Anonyymi

      Kukas siellä sen tappamisen aloittikaan, olen luullut että se se oli Hamas, olenko väärässä?

      • Anonyymi

        Palestiinan alueelle ympäri maailmaa siirtyneet juutalaiset perustivat alueelle tullessaan useita eri terrorijärjestöjä jotka aloittivat alueella etniset puhdistukset ja sodat elintilan haalimiseksi. Hamasista ei tuolloin tiedetty yhtään mitään kun sitä ei ollut edes olemassa. Hamas, jota Israel oli aktiivisesti alkuvaiheessa perustamassa ja rahoittamassa perustettiin palestiinalaisten yhtenäisyyden hajottamiseksi. Israel on saanut juuri sitä mitä se halusikin, onhan se vuosikausia käyttänyt Gazassa toimivaa Hamasia verukkeena jotta on voinut suorittaa etnistä puhdistusta Länsirannalla josta sadat tuhannet palestiinalaiset on ajettu kodeistaan juutalaissiirtokuntien tieltä.

        No sitten Israelin pitää tuhotakin hamas kun se kerran on niin paha :)

        Musuilla on monikymmenkertaisesti maata ja juutalaiset asuneet tuolla jo ennen paleja.

      • Anonyymi

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Kamalaa miten Suomikin aloitti sodan russakoita vastaan Mainilan laukauksilla. Musuterroristit ovat ihan pakotettuja murhaamaan muiden maiden siviilejä terrori-iskuissa kun kerran suvakki niin sanoo. Menkää suvakit hoitamaan musuongelmaa musumaihin älkääkä tuoko tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Nyt puhut höpöjä.Et edes tiedä mitä apartheid tarkoittaa.Israel ei ole apartheid valtio,eikä toimi apartheidin tavoin.Arbabit saa vapaasti käydä Israelin puolella töissä,asua ja harrastaa uskontoa.Apartheid valtiot ovat arabi valtioita,juutalaiset ajettu pois arabi valtioista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Kyllä ihmisen täytyy olla sekaisin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palestiinan alueelle ympäri maailmaa siirtyneet juutalaiset perustivat alueelle tullessaan useita eri terrorijärjestöjä jotka aloittivat alueella etniset puhdistukset ja sodat elintilan haalimiseksi. Hamasista ei tuolloin tiedetty yhtään mitään kun sitä ei ollut edes olemassa. Hamas, jota Israel oli aktiivisesti alkuvaiheessa perustamassa ja rahoittamassa perustettiin palestiinalaisten yhtenäisyyden hajottamiseksi. Israel on saanut juuri sitä mitä se halusikin, onhan se vuosikausia käyttänyt Gazassa toimivaa Hamasia verukkeena jotta on voinut suorittaa etnistä puhdistusta Länsirannalla josta sadat tuhannet palestiinalaiset on ajettu kodeistaan juutalaissiirtokuntien tieltä.

        Sinulla on joku ihan oma tietotoimisto jossain suljetulla

        Israel ei ole suorittanut Israelissa etnisiä puhdistuksia. Ainoat etniset puhdistukset viimeisen sadan vuoden ajalla alueella on tehty Gazassa (Hamas juutalaisista) ja Jordanian tekemä etninen puhdistus juutalaisista Juudeassa ja Samariassa.

        Israel tuki Hamasia alkuvaiheessa, koska siinä nähtiin mahdollinen vastavoima terrori-iskuja tehneelle PLO:lle. Hamas kuitenkin alkoi hyvin pian noudattamaan islamia, eli tappamaan juutalaisia ja valtaamaan islamin vallan alla olleita alueita takaisin islamin vallan alle väkivalloin.

        Juudeassa ja Samariassa ei ole satoja tuhansia "palestiinalaisia" ajettu pois kodeistaan "juutalaissiirtokuntien tieltä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Israel ei harjoita apartheid-politiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Höpö.höpö.Et taida edes tietää,mitä apartheid tarkoittaa.Israel ei harjoita apartheidia.Arabit käyvät Israelissa töissä,Hallituksensa arabeja,saavat rukoilla vapaasti.Tätä ei sallita arabimaissa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on harjoittamallaan apartheid-politiikallaan on syypää tähänkin sotaan.
        Jos meidät laitettaisiin elämään samoilla ehdoilla kuin mitä Israel suo palestiinalaisille niin siitä syntyisi vielä suurempi rähinä.

        Mikä on naisten ja tyttöjen asema Palestiinalaisvaltioissa. Sama kuin Afganistanissa. Ei ole mitään eroa. Naissukupuoli täysin alistettuja ja näitä muslimimiehiä kannatetaan. Israel on demokratia, jossa myös naisilla äänioikeus.

    • Anonyymi

      hyvä avauspostaus oon niin samaa mielt asiasta. Pois israeli sieltä! Ja hgeti poies mars mars poistukhaa!

      • Anonyymi

        En olen mies ja oon käytännössä absolutisti.

      • Anonyymi

        mitä järkee kommentoida tommottii jossa ei mitään järkkee kun kommenttis perustuu huuhaaseen eli pelkkään olettamiseen hahha. On se tää netin mualima niin erikoinen välillä. No joo hyvvää päevän jatkoo sulleki , kaikesta huolimatta, huoh lol.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En olen mies ja oon käytännössä absolutisti.

        TIUKKA PIPO

    • Anonyymi

      Suomi lopetti YK:n UNRWA:n rahoittamisen, joka jakoi humanitaarista apua Gazan gettoon. Gazassa kymmenet tuhannet pikkulapset on pommitettu Israelin toimesta kuoliaaksi ja sadat tuhannet on invalidisoitu loppuiäkseen joko fyysisesti tai psyykkisesti. Kotinsa menettäneitä on lähes kaksi miljoonaa.

      Vielä pommituksilta elossa selvinneet ovat kuolemassa janoon, nälkään ja sairauksiin. Suomi on mukana apunsa lopettaneiden maiden rintamassa ja katselemassa sivusta pikkulasten kuolemista nälkään. Aiommeko todella katsella terrorivaltio Israelin Euroviisukappaletta kuin mitään ei olisi tapahtunut? Olemmeko oikeasti natseja kaksoisstandardiemme kanssa?

      https://yle.fi/a/74-20071709

      • Anonyymi

        Meidän ihan oma natsihallitus tukee Israelia kaikin tavoin koska USA.
        Ostamme aseita Israelista sadoilla miljoonilla euroilla ja olemme kaksinaismoralisteja esittämällä tekopyhästi olevamme rauhan puolesta. Ja paskat olemme.

        Vedetään nyt reilusti natsiliput salkoon eikä valehdella itsellemme.

      • Anonyymi

        No miksiköhän pitäisi lappaa rahaa terroristijärjestölle mikä käyttää ne tunneleiden rakentamiseen ja aseisiin, sen sijaan että parantaisi oman kansansa oloja. Uhkailevat vaan ja tappavat omaa kansaakin jos ovat eri mieltä, myös Israelin puolella työssä käyviä ilman oikeudenkäyntiä, edes vaaleja ei ole järjestetty pitkään aikaan.

        Hamas on luokiteltu kansainvälisesti terroristijärjestöksi eikä ole palestiinalaisten virallinen edusta, sen ainoa päämäärä on tuhota Israel ja juutalaiset ja kerätä itselleen rahaa mahdollisimman paljon.

        Kertoo vaan teidän suvajakkien, antisemitistien, putleristien ja musujen mielenlaadusta että kannatatte terroristijärjestöä, mikä ei hyväksy myöskään seksuaalisia vähemmistöjä, naisten oikeuksia jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän ihan oma natsihallitus tukee Israelia kaikin tavoin koska USA.
        Ostamme aseita Israelista sadoilla miljoonilla euroilla ja olemme kaksinaismoralisteja esittämällä tekopyhästi olevamme rauhan puolesta. Ja paskat olemme.

        Vedetään nyt reilusti natsiliput salkoon eikä valehdella itsellemme.

        En tiennytkään että natsivenäjä tukee Israelia.

      • Anonyymi

        Täällä taas höpö.höpö juttuja.Israel sallinut ruokarekkoja palestiinalaisille ja myös vettä.Hamasin porukka ryöstänyt ruoat rekoista hamasin taistelijoille.Hamasin johtajan kodista tunnelissa,on löytynyt valtava määrä rahaa,aseita.Nyt olisi aika saada hamas vastuuseen ja vaatia rahat kansalaisilleen.

      • Anonyymi

        Lähteesi ei tue väitettäsi muuten kuin viestisi ensimmäisen virkkeen osalta. Muu on Hamasin propagandaa höystettynä suomalaisen vasemmiston valheilla.

      • Anonyymi

        Hyvä kun Suomi lopetti UNRW avustukset.Järjestö hamasin alainen.Työntekijät hamasin terroristeja.Rahat mennyt hamasin tunneleihin,aseisiin.Voisivat pyytää avustuksia hamasilta.Siellä rahaa riittää.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiennytkään että natsivenäjä tukee Israelia.

        Venäjä tiesi Hamasin hyökkäyksestä Israeliin jo ennen hyökkäystä ja oli mukana suunnittelussa.

    • Anonyymi

      Vitut mitään boikotoida.Suomi osallistuu euroviisuihin ja sillä sipuli.
      Miksi sitten nämä Umk kilpailut pidettiin , jos ei mennä.

    • Anonyymi

      Ja Suomessa on hätää kärsiviä lapsia, nuoria ,opiskelijoita ja vanhuksia.
      Eiköhän pitäisi tehdä, vihdoin viimein jotain.
      Eikä syytää sitä rahaa, pitkin maailmaa.
      Avatkaa jo silmänne.

    • Anonyymi

      Miksiköhän musuterroristien kannattaja poistattaa viestejä, oletko musu, russakka, suvakki, antisemitisti vai kenties kaikkea tuota?

      • Anonyymi

        Vain te suvajakit palvotte musuterroristeja jotka tekee terrori-iskuja muissa maissa, Israelissakin murhasivat yli tuhat nuorta, lasta ja vanhusta, pitävät edelleen paria sataa panttivankina. USA:ssa mrhasivat yli 3000 siviiliä kerralla ja lukuisia muita lähes joka maassa mihin levittäytyneet.

        Ei sinua kukaan pakota viisuihin eikä katsomaan, miksi silti katsot?

      • Anonyymi

        Harmittaahan se teitä putlernatseja kun ette pääse osllistumaan :D

      • Anonyymi

        Hamas hyökkäsi täysin yllättäen ja aloitti joukkomurhan ja tappoi hetkessä 5000 siviiliä.

        Missä olit silloin?

        Hamas muuten tappoi erityisesti naisia ja lapsia koska ei uskaltanut hyökätä sotilaiden kimppuun. Etkö muista tuota päivää?

        Tämän lisäksi Hamasin omat videopostaukset osoittavat täysin selvästi ja kiistattomasti kuinka Hamasin sotilaat taistelevat siviilivaatteissa Israelin armeijan sotilaita vastaan. Siviilivaatteissa hyökkääminen on sotarikos, ja heidät tuomitaan murhaajina, ei sotilaina.

        5000 siviiliä, missä noin on tapahtunut? Oikea luku on n. 1300 joista yli 300 sotilasta ja jäljelle jääneistäkin suuri osa aseistettuja armeijan lomalaisia ja reserviläisiä. Osa siviileistä sai surmansa israelilaisten omista luodeista.

        Juutalaiset nousivat Hitlerin natseja vastaan asein esim. Varsovan getossa. Minkämaalaiset uniformut heillä olikaan? Voi voi, eikö Hitler tosiaankaan antanut viedä gettoon sotilasuniformuja? Olivatko siis kaikki juutalaiset murhaajia?

        Hamasin jäsenistä suurin osa on miehiä joiden perheistä Israel on tappanut vuosien saatossa isiä, poikia, vaimoja, lapsia, vanhuksia, Israel on pommittanut Gazan infran useaan otteeseen, saartanut ihmisiä getossa kymmeniä vuosia estäen kaikilta normaalin elämän.

        Hamasilla ei ole ainoatakaan lentokonetta, panssarivaunua, sotalaivaa, taisteluhelikopteria, tykistöä tai mitään muutakaan kehittynyttä asetta mutta siitä huolimatta hyökkäsivät ylivoimaista, heitä vuosikymmeniä terrorisoinutta vihollistaan, Israelia vastaan. Jos Hamasia vertaa juutalaisnatseihin jotka pommittavat puolustukyvyttömiä palestiinalaislapsia hengiltä kaukaa lentokoneista, sota-aluksista, panssareista yms. niin ei tarvinne edes miettiä kumpiko osapuoli on pelkuri.

        Israelin parhaillaan teurastaessa lisää palestiinalaisia lapsia jo tapettujen kymmenien tuhansien lisäksi vain varmistaa kostonkierteen jatkumisen. Hitlerin natsit tuhoutuivat kun eivät lopettaneet ajoissa, sama kohtalo on Israelin natseilla jos eivät lopeta sortoaan.

        Älä valehtele, suurin osa oli aivan tavallisia siviilejä, nuoria musiikifestivaalilla ja tavallisia perheitä lapsista vanhuksiin.

        Hamasin jäsenet ovat terroristeja monessa sukupolvessa, opettavat pikkulapsesta lähtien vihaamaan juutalaisia, eivätkä hyväksy rauhaa, ainoa tavoite tuhota Israel ja juutalaiset. Samalla tekevät terrori-iskuja kaikkia länsimaita vastaan.

        Taidat itse valehdella ainakin sen perusteella mitä on uutisoitu asiasta. Ehkä tuotat itse omia uutisia ja uskottelee kaikkea mikä ei ole tästä maailmasta.
        Oletko persu vaiko kako-puolueen jäsen? Jompi-kumpi. Sairasta sakkia.

        Joka vuosihan tapahtuu asioita josta vois boikottiin mennä-ei se mitään muuta eikä vaikuta, KISOIHIN mennään ketkä valittu,jos heiluva lamppu menisi sinne niin minä jätän kisat katsomatta. Suomi ja euroviisut jatkuu vaikka kolmas maailmasota syttyy, ei mitään vaikutusta. PETOS olla menemättä, kansa huijattu muuten -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat itse valehdella ainakin sen perusteella mitä on uutisoitu asiasta. Ehkä tuotat itse omia uutisia ja uskottelee kaikkea mikä ei ole tästä maailmasta.
        Oletko persu vaiko kako-puolueen jäsen? Jompi-kumpi. Sairasta sakkia.

        Lue muutakin kuin putlerin uutisia tai jotain idioottien takkupalstaa. Ihan TV-uutisissa, dokumenteissa ja lehdissä kerrotaan faktat, suvajakkien vaihtoehtouutiset ovat pelkkää propagandaa ilman totuuden häivääkään.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        5000 siviiliä, missä noin on tapahtunut? Oikea luku on n. 1300 joista yli 300 sotilasta ja jäljelle jääneistäkin suuri osa aseistettuja armeijan lomalaisia ja reserviläisiä. Osa siviileistä sai surmansa israelilaisten omista luodeista.

        Juutalaiset nousivat Hitlerin natseja vastaan asein esim. Varsovan getossa. Minkämaalaiset uniformut heillä olikaan? Voi voi, eikö Hitler tosiaankaan antanut viedä gettoon sotilasuniformuja? Olivatko siis kaikki juutalaiset murhaajia?

        Hamasin jäsenistä suurin osa on miehiä joiden perheistä Israel on tappanut vuosien saatossa isiä, poikia, vaimoja, lapsia, vanhuksia, Israel on pommittanut Gazan infran useaan otteeseen, saartanut ihmisiä getossa kymmeniä vuosia estäen kaikilta normaalin elämän.

        Hamasilla ei ole ainoatakaan lentokonetta, panssarivaunua, sotalaivaa, taisteluhelikopteria, tykistöä tai mitään muutakaan kehittynyttä asetta mutta siitä huolimatta hyökkäsivät ylivoimaista, heitä vuosikymmeniä terrorisoinutta vihollistaan, Israelia vastaan. Jos Hamasia vertaa juutalaisnatseihin jotka pommittavat puolustukyvyttömiä palestiinalaislapsia hengiltä kaukaa lentokoneista, sota-aluksista, panssareista yms. niin ei tarvinne edes miettiä kumpiko osapuoli on pelkuri.

        Israelin parhaillaan teurastaessa lisää palestiinalaisia lapsia jo tapettujen kymmenien tuhansien lisäksi vain varmistaa kostonkierteen jatkumisen. Hitlerin natsit tuhoutuivat kun eivät lopettaneet ajoissa, sama kohtalo on Israelin natseilla jos eivät lopeta sortoaan.

        15000 rakettia kuitenkin ammuttu Israelin puolelle tämän sodan aikana, vaikka Hamasilla ei mielestäsi sotakalustoa olekaan. Miksi Suomen tiedotusvälineet vaikenevat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        15000 rakettia kuitenkin ammuttu Israelin puolelle tämän sodan aikana, vaikka Hamasilla ei mielestäsi sotakalustoa olekaan. Miksi Suomen tiedotusvälineet vaikenevat.

        Eivätkä taaskaan suostuneet rauhaan, Israelin ainoa vaatimus oli että vapauttavat panttivangit.

    • Anonyymi

      Minulla on ollut jo pitkään se asenne että Suomella ei ole koskaan ollut mitään suoraa tekemistä Israelin ja Palestinnan kahinoiden kanssa. He ovat omasta sotkustaan itse vastuussa.

      Miksi meidän siis pitäisi ottaa siihen mitenkään vahvasti kantaa ja ottaa taide sihen mukaan? Voidaan vain sotkea ne asiat pahemmin jotka meille eivät kuulu.

      • Anonyymi

        Pikku Eerikan tilanne oli Suomessa tiedossa mutta viranomaiset eivät ottaneet kantaa. No, pikku Eerikaa ei enää ole. Nyt sama on toistunut Joensuussa jossa puolustuskyvytöntä 4-vuotiasta poikaa ei enää ole.

        Kun emme ole ottaneet riittävästi kantaa niin roistovaltio Israel teurastaa kymmeniä tuhansia puolustuskyvyttömiä lapsia.

        Pitäisikö meidän hurrata esim. Israelin ja Venäjän Euroviisuesityksille kun nuo maat tappavat estoitta siviilejä?

        Femakot vammauttaa Suomessa 3000 lasta alkoholilla joka vuosi, 10 000 ehkäisyaborttia joka vuosi, miksi te femakot ette tuomitse tuollaista raakutta viattomia lapsia kohtaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pikku Eerikan tilanne oli Suomessa tiedossa mutta viranomaiset eivät ottaneet kantaa. No, pikku Eerikaa ei enää ole. Nyt sama on toistunut Joensuussa jossa puolustuskyvytöntä 4-vuotiasta poikaa ei enää ole.

        Kun emme ole ottaneet riittävästi kantaa niin roistovaltio Israel teurastaa kymmeniä tuhansia puolustuskyvyttömiä lapsia.

        Pitäisikö meidän hurrata esim. Israelin ja Venäjän Euroviisuesityksille kun nuo maat tappavat estoitta siviilejä?

        Venäjä ei tapa siviilejä estoitta. Ukrainan sodassa ei ole kansanmurhaa YKn mukaan. Israel on tappanut muutamassa kuukaudessa enemmän lapsia kuin koko Ukrainan sodan aikana on saanut surmansa siviilejä yhteensä molemmin puolin rintamalinjaa. Silti Suomi tukee Israelia joska USA.
        Israel lopettaisi siviilien joukkosurmaamisen heti jos USA oikeasti sitä vaatisi mutta kun Israel on pahan akselin toinen pää niin Israel saa tappaa USAn puolesta vaikka kaikki palestiinalaiset. Suomen hallituksen natsit antavat tukensa työhön.

        OSOITTAKAA MAAMME LASTENSUOJELUN HEIKKOUDEN PUOLESTA-älkää fanaatikost pilatko euroviisuja,menkää Israeliin huutamaan pahaa oloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei tapa siviilejä estoitta. Ukrainan sodassa ei ole kansanmurhaa YKn mukaan. Israel on tappanut muutamassa kuukaudessa enemmän lapsia kuin koko Ukrainan sodan aikana on saanut surmansa siviilejä yhteensä molemmin puolin rintamalinjaa. Silti Suomi tukee Israelia joska USA.
        Israel lopettaisi siviilien joukkosurmaamisen heti jos USA oikeasti sitä vaatisi mutta kun Israel on pahan akselin toinen pää niin Israel saa tappaa USAn puolesta vaikka kaikki palestiinalaiset. Suomen hallituksen natsit antavat tukensa työhön.

        Russat teki kansanmurhan Ukrainassa jo 1932-33 ja tekevät samaa uudelleen. Haagin tuomioistuin päätti että Ukraina ei ole syyllistynyt kansanmurhaan kuten russat väitti, sen sijaan russat itse syyllistyy.

        "Venäjä on vastuussa kiihottamisesta kansanmurhaan Ukrainassa, ja sillä on ilmeinen tarkoitus tuhota Ukrainan kansa. Näin todetaan perjantaina julkaistussa raportissa, jonka ovat kirjoittaneet useat kansainvälisen oikeuden asiantuntijat."
        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008847571.html

        Russat ovat murhanneet jo kymmeniätuhansia siviilejä ja kaapanneet yli 16 000 lasta, minkä vuoksi putlerista on annettu kansainvälisen pidätysmääräys. Turhaan täällä suollat russapropagandaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei tapa siviilejä estoitta. Ukrainan sodassa ei ole kansanmurhaa YKn mukaan. Israel on tappanut muutamassa kuukaudessa enemmän lapsia kuin koko Ukrainan sodan aikana on saanut surmansa siviilejä yhteensä molemmin puolin rintamalinjaa. Silti Suomi tukee Israelia joska USA.
        Israel lopettaisi siviilien joukkosurmaamisen heti jos USA oikeasti sitä vaatisi mutta kun Israel on pahan akselin toinen pää niin Israel saa tappaa USAn puolesta vaikka kaikki palestiinalaiset. Suomen hallituksen natsit antavat tukensa työhön.

        Venäjä tappaa siviilejä estoitta minkä pystyvät. Lähinnä maantieteellisistä syistä ja Ukrainan sotilaiden ansioista, Venäjä ei ole onnistunut siviilien tappamisessa kovin hyvin pyrkimyksiin verrattuna.

        Gazassa kuolee runsaasti siviilejä. Syyllinen tähän on Hamas. Hamas hyökkäsi ylivoimaisen vastapuolen siviilejä vastaan pyrkimyksenä tappaa mahdollisimman monta ihmistä. Nyt fasistinen terroristijärjestö Hamas pyrkii uhraamaan mahdollisimman paljon gazalaisia naisia ja lapsia, jotta saisi länsimaisen vasemmiston sympatian puolelleen ja rahahanat auki. Avustusrahat valuvat pääasiassa Hamasin ulkomailla asuville johtajille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä ei tapa siviilejä estoitta. Ukrainan sodassa ei ole kansanmurhaa YKn mukaan. Israel on tappanut muutamassa kuukaudessa enemmän lapsia kuin koko Ukrainan sodan aikana on saanut surmansa siviilejä yhteensä molemmin puolin rintamalinjaa. Silti Suomi tukee Israelia joska USA.
        Israel lopettaisi siviilien joukkosurmaamisen heti jos USA oikeasti sitä vaatisi mutta kun Israel on pahan akselin toinen pää niin Israel saa tappaa USAn puolesta vaikka kaikki palestiinalaiset. Suomen hallituksen natsit antavat tukensa työhön.

        Ei kannata unohtaa niitä kuolleita gazalaisia, jotka ovat kuolleet Hamasin epäonnistuneissa rakettien ampumisissa. Sodan alussa n. 25 % Hamasin ampumista raketeista osui kohteisiin Gazassa . Nyt "enää" 10-15 %.

        Hamas tappoi gazalaisia jo ennen 7.10.2024 Hamasin Israeliin tekemää fasistista terrori-iskua. Tahti kiihtyi sen jälkeen.

    • Anonyymi

      Israelilla on iso koneisto. Mutta se ei yksin tapa näitä naisia ja lapsia. Kaikki ympäröivät maat ovat osallisena. USA on osallisena ja Iran.
      Joka IKINEN näistä osallistuu omalla panoksellaan tämän ihmismuurin muussaamiseen. Tämä on yhteistyötä!!! Israel ei voi edes pysäyttää tuota eliminointia (muuta kuin ottamalla siviilejä suojaan ja integroimalla, mitä se on tehnytkin). Nämä ihmiset on sijoitettu ja siitetty Gazaan TÄHÄN TARKOITUKSEEN. Heidät on mahdollista evakuoida arabien puolesta, mutta kukaan ei halua. Toiminta on täysin edesvastuutonta ETENKIN heidän osalta. Mikään ei selitä tuota julmuutta.

      Sinä osoitteet Israelia vain sen takia, että se on helpoin ja näkyvin maali. Ja siksi, että olet kusipäinen antisemitisti. Mätäne paskaan vassari.

      • Anonyymi

        Noin se totuus siionistinatsiin sattui taas kerran. Mites teillä kotona, tapatko sinäkin lapsia kuten tekee idolisi Israel?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin se totuus siionistinatsiin sattui taas kerran. Mites teillä kotona, tapatko sinäkin lapsia kuten tekee idolisi Israel?

        Lue uudestaan.

        Sinulle kelpaa vaoin putlerin totuus, ok.

        Se, että Israel tappaa mielivaltaisesti siviilejä on oikeutettua toimintaa koska USA sallii sen.
        Miksi USA estää YKssa päätöslauselmat, jotka vaatisivat Israelia toimimaan sivistysvaltioon tavoin?
        YKn turvallisuusneuvosto on tehnyt useita päätöslauselmia vuosikymmenten aikana, jotka vaativat Israelia toimimaan humaanisti ja luovuttamaan palestiinalaisille heille kuuluvat alueet. Niistä Israelin ei tarvitse välittää koska USA.

        Hamasilla ei ole mitään toimivaltaa Gazassa, se on terroristijärjestö mikä pitää omaa kansaansa panttivankeina ja suojakilpenä tehdessään terrori-iskuja Israelia vastaan. Väkivalataiuudet saadaan loppumaan vasta kun tuollaiset terroristijärjestöt tuhotaan, neuvottelut käydään vain virallisten vaaleilla valittujen toimijoiden kanssa.

        Israel ei tapa mielivaltaisesti siviilejä muualla kuin Hamasin ja sitä tukevan vasemmiston propagandassa.

        YK:n turvallisuusneuvosto on äärimmäisen puolueellinen toiminnassaan. YK:n sisällä on aika paljon puhetta siitä, että turvallisuusneuvosto nykymuodossaan pitäisi lakkauttaa ja kehittää tilalle jotain toimivampaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamasilla ei ole mitään toimivaltaa Gazassa, se on terroristijärjestö mikä pitää omaa kansaansa panttivankeina ja suojakilpenä tehdessään terrori-iskuja Israelia vastaan. Väkivalataiuudet saadaan loppumaan vasta kun tuollaiset terroristijärjestöt tuhotaan, neuvottelut käydään vain virallisten vaaleilla valittujen toimijoiden kanssa.

        Hamasilla on siinä mielessä toimivalta Gazassa, että se on valittu valtaan vapailla demokraattisilla vaaleilla. Vaaleista tosin on jo 18 vuotta aikaa ja mandaatti on mennyt umpeen jo kauan sitten. Hamas on estänyt uusien vaalien järjestämisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hamasilla on siinä mielessä toimivalta Gazassa, että se on valittu valtaan vapailla demokraattisilla vaaleilla. Vaaleista tosin on jo 18 vuotta aikaa ja mandaatti on mennyt umpeen jo kauan sitten. Hamas on estänyt uusien vaalien järjestämisen.

        Hamas tappaa vastustajat kuten muutkin diktatuurit, ei mitään toimivaltaa enää.

    • Anonyymi

      Vassarit ottaa kantaan tähän sotaan jotenkin sellaisella sävyllä, ikään kuin Israel hyökkäisi viattomien kimppuun. Tajuatteko te että siellä on sotilaita ja ihan oikea sota? Kun Israelilainen laskee aseen - hänet ammutaan. Ei se ole mikään saatanan holokaust.

      • Anonyymi

        Koska niistä palestiinalaisista pikkulapsista syyllisiä tulee? Syntyessään vai jo ennen sitä. Oliko Hitlerkin oikeassa kun tapatti juutalaislapsia? Mikä teitä fasisteja oikein riivaa?

        Koska niistä yli tuhannesta israelilaissiiviistä tuli syyllisiä musiikkifestarilla jne ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska niistä palestiinalaisista pikkulapsista syyllisiä tulee? Syntyessään vai jo ennen sitä. Oliko Hitlerkin oikeassa kun tapatti juutalaislapsia? Mikä teitä fasisteja oikein riivaa?

        Hamasin propagandassa kaikki alle 18 vuotiaat ovat lapsia, vaikka olisivat terrorisoimassa ampuen Israelin sotilaita.

        Kun Hamas ampuu raketteja siviilien keskeltä Israelin siviilikohteisiin, on Israelilla kansanvälisen oikeuden mukaan oikeus iskeä takaisin, vaikka kohteessa olisi lapsia. Israelin ei tarvitse antaa Hamasin tappaa israelilaisia lapsia sillä perusteella, että Hamas iskee siviilikohteista käsin, eli suoritta sotarikoksia.

    • Anonyymi

      Israel on kiistaton oikeus tuhota ja hävittää Gaza kivikaasaksi noiden terrorismin tautta ja osalistua euroviisuihin ennakkosuosikkina, Israel käy sotaa nyt kristittyjen kansojan puolesta islamisteja vastaan , ennenpitkää meidän on euroopassa jälleen käytävä tuo sama sota, tai tuhoudemme islamin miehittäessä jo nyt maatamme katsokaa mitä Ruotissa ja Saksassa tapahtuu, vaikka uutissensuuri on tiukka silti tiedämme mitä noissa tapahtuu Ranska on ehken kaikkein avoin näiden terrostien tekojen suhteen, järkyttävää kyllä euroopan ja kristinuskon merkittävimmissä maissa kuten Saksa ja Ruotsi on yhä sisällä vahvaa tukea islamisteille juurikin sosialistissa piireissä.

      • Anonyymi

        Ja Hitlerillä oli oikeus tuhota esim. Varsovan getto.... On teillä fasisteilla puheet.

      • Anonyymi

        ”Israel käy sotaa nyt kristittyjen kansojan puolesta”

        Sionistilta lipsahti freudilainen.
        Juutalaiset EIVÄT ole kristittyjä, eivätkä tule koskaan olemaan. Juutalaisuus ei tunne saati ”tunnusta” Jeesusta.
        Te odotatte juutalaisten tuhoutuvan ja leikitte ihan omaa peliänne.
        Juutalaiset on aina eläneet muslimien kanssa yhdessä. Muslimit KUULUVAT ISRAELIIN.
        Äärisionismi on viha-aate siinä missä ääri-islam. Oli se kristittyä tai juutalaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Hitlerillä oli oikeus tuhota esim. Varsovan getto.... On teillä fasisteilla puheet.

        Lapset on aivopesty näköjään kommunismiin. Hyvä hipit.

        Harmi kun pössyyn ei kuole, olisit sinäkin abortoitunut aikanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Hitlerillä oli oikeus tuhota esim. Varsovan getto.... On teillä fasisteilla puheet.

        Toisin kuin Varsovan Geton asukkaat, Hamas on ampunut jatkuvasti raketteja siviilien niskaan Gazan alueelta, sekä sen lisäksi suoritti sieltä joukkomurhan Israelilaissiviilejä vastaan.

        Miksi et muista kertoa tuota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Hitlerillä oli oikeus tuhota esim. Varsovan getto.... On teillä fasisteilla puheet.

        Ai nytkö oletkin juutalaisten puolella, eikös sinun pitänyt kieltää koko juutalaisten kansanmurha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Israel käy sotaa nyt kristittyjen kansojan puolesta”

        Sionistilta lipsahti freudilainen.
        Juutalaiset EIVÄT ole kristittyjä, eivätkä tule koskaan olemaan. Juutalaisuus ei tunne saati ”tunnusta” Jeesusta.
        Te odotatte juutalaisten tuhoutuvan ja leikitte ihan omaa peliänne.
        Juutalaiset on aina eläneet muslimien kanssa yhdessä. Muslimit KUULUVAT ISRAELIIN.
        Äärisionismi on viha-aate siinä missä ääri-islam. Oli se kristittyä tai juutalaista.

        Musuilla on siellä valtavat alueet, palet voivat muuttaa minne tahansa, paisti ettei musut elä sovussa keskenäänkään. Miten kuvittelet voivat elää sovussa yhdessä kun hamasin ja palestiinalaisten tavoitteena on tuhota Israel kja juutalaiset. Te suvajakit olette sitten idiootteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Israel käy sotaa nyt kristittyjen kansojan puolesta”

        Sionistilta lipsahti freudilainen.
        Juutalaiset EIVÄT ole kristittyjä, eivätkä tule koskaan olemaan. Juutalaisuus ei tunne saati ”tunnusta” Jeesusta.
        Te odotatte juutalaisten tuhoutuvan ja leikitte ihan omaa peliänne.
        Juutalaiset on aina eläneet muslimien kanssa yhdessä. Muslimit KUULUVAT ISRAELIIN.
        Äärisionismi on viha-aate siinä missä ääri-islam. Oli se kristittyä tai juutalaista.

        Eiköhän tuossa viitata siihen, että ellei Israel taistelisi ääri-islamia vastaan kuten nyt Gazassa, niin sitten kristityt maat esim. Euroopassa ja Afrikassa joutuisivat sotimaan ääri-islamilaisia terroristijärjestöjä ja valtioita vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai nytkö oletkin juutalaisten puolella, eikös sinun pitänyt kieltää koko juutalaisten kansanmurha?

        Vain natsit ja musut kieltää kun olivat hitlerin puolella, ilmeisesti sitten suvakitkin kun ovat musujen puolella.

    • Anonyymi

      Nämä keskustelut menee todella surrealistiselle tasolle kun päästetään Palestiinalaisten puolustajat irti.

      • Anonyymi

        Teillä fasisteilla on aina jokin ryhmä jota pitäisi sortaa ja tappaa. Milloin kyseessä on juutalaiset, mustalaiset, homot tai vaikkapa palestiinalaiset.

      • Anonyymi

        Meillä suvakkinatseilla on aina jokin ryhmä jota pitäisi sortaa ja tappaa. Milloin kyseessä on ukrainalaiuset, juutalaiset, seksuaalivähemmistöt tai vaikkapa isänmaalliset suomalaiset ja länsimaalaiset. Tavoitteenamme on sekasorto, tuleepa se se sitten idästä tai lähi-idästä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tottakai, vain putleristit kieltäisi Ukrainankin osallistumisen.

      • Anonyymi

        Saihan se Hitlerin natsisaksa järjestää jopa Olympialaiset. Kyseessä siis täytyy olla hyvä valtio ihan niin kuin Israel tänä päivänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saihan se Hitlerin natsisaksa järjestää jopa Olympialaiset. Kyseessä siis täytyy olla hyvä valtio ihan niin kuin Israel tänä päivänä.

        Saksa on liiankin suvaitsevainen musuterroristeja kohtaan nykyään, mutta itsesuojeluvaisto kasvaa kaikissa länsimaissa. Israel joutunut taistelemaan niitä vastaan koko olemassa olonsa ajan.

    • Anonyymi

      Kovasti yritetään taas sekoittaa taide ja politiikka vaikka ne kannattaisi pitää erillään.

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Israel on vain puolustanut itseään ja vapauttanut alueita terroristien vallasta. Pian he vapauttavat Rafan ja koko Gazan kaistaleen.

    • Anonyymi

      Miksi sitten Hamas sallitaan???
      Tässä maailmassa kansa aina valitsee Barabbaan.

    • Anonyymi

      Arabimuslimit olivat natsien liittolaisia WWII eivätkä saaneet minkäänlaisia seuraamuksia kuten muut kuten Suomi. Hammas on jatkanut perinteitä ansiokkaasti.

      • Anonyymi

        Juutalaisnatsit olivat Hitlerin liittolaisia ja suunnittelivat terrorijärjestönsä puitteissa tappavansa jopa Iso Britannian pääministeri Winston Churchillin toisen maailmansodan aikana.

        Etkö russotrolli,parempaa keksi :D

    • Anonyymi

      Kiitos Henri ja Win95man kun päätitte osallistua, tuollaista iloa maailma kaipaakin.

    • Anonyymi

      Jokainen voi osallistua boikotointiin: Telkku kiinni!

      • Anonyymi

        Katson netin kautta.

    • Anonyymi

      Teidän antisemitistien valituksen takia ei tarvitse boikotoida

    • Anonyymi

      Hamas hyökkäsi festivaaleille ja teloitti syyttömiä lapsia. Näillä vassareilla ei ole oikein muumit laaksossa.

    • Anonyymi

      Ei kotiin jäämiset hyödytä viisuja, ISREAL dumpataan ja se käy järkeen,ei maailmassa aikaa jolloin euroviisujen aikana jotain selkkauksia.

    • Anonyymi

      Naurettavaa, että kukaan ei muista, mikä sponsoroi Euroviisut. Sehän on juutalaisomisteinen Moroccanoil Inc. Eivät kai  he nyt omaa kansaansa boikotoi. Euroviisut ovat kyllä niin nolot kisat, että voitaisiin lopettaa kokonaan.

      • Anonyymi

        Mieluummin tosiaan lopettaminen kuin antaa kymmeniä tuhansia lapsia teurastaneelle natsi-Israelille esiintymispaikka.

        Hitleriä ei aikoinaan ajoissa pysäytetty ja tuloksena kymmeniä miljoonia kuolleita. Nyt meidän pitää pysäyttää natsi_israel ja osoittaa sille ettemme hyväksy sen valtioterroria.

        Kamalaa jos musut ei saa jatkaa hitlerin kanssa aloittamaansa teurastusta, kyllä siinä suvajakin sydän särkyy :(

    • Anonyymi

      Aloittaja edustaa Suomen-linjaa, jossa Israel ei saisi puolustautua sitä kohtaan tehtyyn terrori-iskuun. Tuhansista kuolonuhreista huolimatta.

    • Anonyymi

      Paremmat bileet kun suvakit ja musut ei osallistu.

    • Anonyymi

      Gazan ja Länsirannan getoissa lapsia kymmenin tuhansin murhaava ja naapurimaitaan jatkuvasti pommittavan natsi-Israelinko pitäisi päästä esittämään Euroviisuihin fasistisia laulujaan. Ei kiitos, lapsia teurastavat fasistit järjestäkööt omat kisansa Venäjän, Valkovenäjän ja Israelin kesken.

      • Anonyymi

        Hyvä idea, musut ja russat yhteisiin viisuihin, molemmat terrorisoi muita valtioita, murhaavat ja raiskaavat lapsia, kaikki suvakit kannustamaan!

    • Anonyymi

      Ei ole mitään syytä boikotoida.

      Vasemmistolaiset keksikööt ennemmin jonkin keinon estää muslimien terrori-iskut Israeliin kuin vaatia Israelia tekemään itsemurha antautumalla terroristeille.

    • Anonyymi

      Israel on osoittanut olevansa vain jatkumoa Hitlerin natseille. Juutalaisnatsi ei Hitlerin natsista poikkea, niin ovat tekonsa samanlaisia.

      • Anonyymi

        Olet todella hyvä esittämään putlerin virsiä, sinne vaan esiintymään!

        Miksiköhän nämä boikotin vaatija suvakit ei itse jätä katsomatta viisuja :D

    • Anonyymi

      Teiltä kaikilta kiivailta mielipiteiden vaihtajilta on jäänyt huomaamatta, että Israel todennäköisesti ei sittenkään osallistu viisuihin. Syynä heidän edustus-kappaleensa sanoitus, joka EBU:n mielestä on liian poliittinen. Kyseessä siis "October rain" niminen laulu. Israel on sen jälkeen ehdottanut toista laulua, mutta senkin sanoitus on kyseenalainen, joten EBU luultavasti hylkää senkin. Israel harkitsee tosissaan vetäytymistä kisasta. Pidän peukkuja että niin käy.

    • Anonyymi

      Muuten melkein kaikki 100 viestiä perusfasistin keskustelua itsensä kanssa ilman aihetta?

      • Anonyymi

        Höh, onhan täällä minun ja muidenkin, ei kaikki sinun suvakin ole.

    • Anonyymi

      Puheet natseista ja fasisteista/fasismista tarkoittaa nykyään lähinnä sitä, että vihaa lietsova vasemmisto on saapunut paikalle. Natsinimityksen saa nykyään jo sillä, jos kysyy vasemmistolaiselta tarkennusta vaikkapa väitteeseen natseista ja fasisteista.

      Juutalaisnatseista ja siionistinatseista kirjoittaa nykyään lähinnä se osa vasemmistoa, jolla on veitset ja pommivyöt jo valmiina.

      Antisemitismistä ja holokaustista puhuu nykyään lähinnä vain vasemmisto ja silloinkin vain väittäessään muiden perustelevan asioita holokaustilla ja antisemitismillä. Mikäli väitteille pyytää tarkennusta, alkaa syyttely natsismista ja fasismista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aika erikoista ettei hamas esitä yhtään videota mikä tukisi israelilaisten ampuneen, eikä edes ammuttuja ruumiita. Nehän kuvasi hyvin tarklkaan kun itse kiduttivat ja tappoivat israelilaisa.

      Isrelin edustaja kertoo omien sotilaiden perääntyneen kun kaaos alkoi. Varmasti monet jääneet rekkojen alle tungoksessa ja musujahan kuolee paljon joka vuosi kun tungeksivat mekkaankin. Hamas haluaa myös kontrolloida ruuan jakelua, joten saattoivat itse ampua saadakseen ruuat haltuunsa.

      • Anonyymi

        Eihän ne voi paljastaa että hamas itse ampui omiaan.

    • Anonyymi

      Boi Ko Toi asuu tuntemattomalla paikkakunnalla kaukana.

    • Anonyymi

      Israel joka on tappanut valkoista lippua liehuttaneita panttivankeja, vastasyntyneitä keskoskaappeihin, kymmeniä tuhansia siviilejä, tuhonnut miljoonan asukkaan kodit jne. Nyt Israel estää kansainvälisen suurimman osan kansainvälisestä avusta Gazan alueelle ja tappaa Gazan lapset nälkään ja janoon. Getosta tuhoamisleiriksi muutettu Gaza on vain jatkumoa Aucshwitzille ja muille tuhoamislereille.

      Israel ulos kaikista kansainvälisistä tapahtumista. Käsittämätöntä kuinka tuollaista Venäjääkin pahempaa roistovaltiota edes ehdotetaan mihinkään kisoihin.

      • Anonyymi

        Musut ja suvakit musumaihin ja rajat kiinni niin kaikki ovat tyytyväisiä!

    • Anonyymi

      Olen aloittajan kanssa täysin eri mieltä: päinvastoin Suomen on boikotoitava kaikkia juutalaisvastaisia ja antisemitistia tahoja jotka muodikkaasti ovat hypänneet tähän Israel on paha-valheeseen.

      • Anonyymi

        Natsit puolustivat Hitleriä loppuun asti, samoin tekevät fasistiset siionistinatsit Israelin puolesta. Fasismi ei todellakaan ole puolustamisen arvoista, sinunkin olisi se hyvä jossain vaiheessa huomata.

        Onneksi Israel tuhoaa ne musunatsit, eihän niitä pitäisi Israelissa eikä missään könsimaissa ollakaan! Millä saataisiin vielä suvakkinatsitkin hävitettyä kun ei niitä mikään maa halua ottaa vastaan.

        *länsimaissa

      • Anonyymi

        Heheh, suvakkinatsi oikein innostui, onko kova kiima mokkakyrsän perään :)

        Hyvin kuolee ryssanatsejakin, ei kannattaisi aloittaa sotaa demokraattisia maita vastaan!

    • Anonyymi

      Katsojat boikotoivat, jos Silvennoinen on vielä mukana.

    • Anonyymi

      EBU esitti, että Israelin kappaleen "October rain" sanoja pitäisi muuttaa, koska siinä nähtiin poliittista vaikuttamista. Mitä poliittista tässä näette:

      October rain

      Those that write history
      Stand with me
      Look into my eyes and see
      People go away but never say goodbye

      Someone stole the moon tonight
      Took my light
      Everything is black and white
      Who's the fool who told you
      Boys don't cry

      [Pre-Chorus]
      Hours and hours and flowers
      Life is no game for the cowards
      Why does time go wild
      Every day I'm losing my mind
      Holding on in this mysterious ride

      [Chorus]
      Dancing in the storm
      We got nothing to hide
      Take me home
      And leave the world behind
      And I promise you that never again
      I'm still wet from this October rain
      October rain

      Living in a fantasy
      Ecstasy
      Everything's meant to be
      We shall pass but love will never die

      [Pre-Chorus]
      Hours and hours and flowers
      Life is no game for the cowards
      Why does time go wild
      Every day I'm loosing my mind
      Holding on in this mysterious ride

      [Chorus]
      Dancing in the storm
      We got nothing to hide
      Take me home
      And leave the world behind
      And I promise you that never again
      I'm still wet from this October rain
      October rain
      October rain

      [Outro]
      לא נשאר אוויר לנשום
      אין מקום
      אין אותי מיום ליום
      כולם ילדים טובים אחד אחד

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Natsi-Israel ulos kaikista kansainvälisistä tapahtumista. Emme kaipaa maailman pahinta lastentappajaa mihinkään, osallistukoot Venäjän järjestämiin kisoihin niin saavat olla fasistit keskenään.

      • Anonyymi

        Kyllä, musunatsit pois Israelista ja kaikista länsimaista, samoin ryssanatsit omaan maahansa niin rauha palaa maapallolle.

    • Anonyymi

      Israelille pitäisi tehdä denatsifikaatio jolla sen siionistinatsihallitus vaihdetaan.

      • Anonyymi

        Parasta aikaa, kohta ei ole yhtään musunatsia hengissä!

    • Anonyymi

      Jos et puolla Israelia niin sitten äänestät muuta maata kuin Israelia. Mikä mättää?

      • Anonyymi

        Te roistovaltioita kannattavat tahot voisitte järjestää kaikin mokomin omat kisanne. Osallistujia varmaan riittäisi Venäjästä, Israelista, Pohjois Koreasta, Valko Venäjästä, Iranista yms. lähtien. Voisitte väliajalla esittää omat tilastonne kuka on eniten esim. ihmisoikeuksia rikkonut tai sotarikoksia tehnyt.

        Hahaha, te suvakkinatsit voitte järjestää omat kisanne musumaiden ja diktatuurien kanssa :D

      • Anonyymi

        Ei kiinnosta kymmeniä tuhansia lapsia tappavan Israelin esiintyminen muualla kuin kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa jossa palestiinalaisten kansanmurhaan osallistuneet toivon mukaan tuomitaan.

        Onneksi ne palestiinalaiset kansanmurhaan osallituneet kuolee Israelin terrorismin vastaisessa sodassa niin ei tarvita kalliita oikeudenkäyntejä.

        Vastasyntyneetkin tosiaan ovat osa Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa. Vain te todelliset ihmispaholaiset siionistinatsit voitte iloita tuollaisesta.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010298551.html

        Fasistinen terroristijärjestö Hamas on ollut katastrofaalisen huono valinta Gazan johtoon. Tätä fasistista terroristijärjestöä tukee länsimainen vasemmisto sokeasti.

        Gasassa tosiaan on fasisteja jotka ovat tappaneet jo yli 30.000 siviiliä. Nuo Israelin fasistit jotka erotuksena muista fasisteista (esim. Hitlerin natsit, tai Mussolinin fasistit) on nimetty siionistinatseiksi. Miljoonia palestiinalaisia getoissa ja keskitysleireissä pitävä fasistinen Israel on tehnyt Gazasta tuhoamisleirin jota voi erinomaisesti verrata Varsovan gettoon jossa juutalaiset nousivat Hitlerin natseja vastaan.

        Mitä tulee Hamasiin niin edelleen se on voittanut koko Lähi-Idän demokraattisimmat, vapaimmat ja valvotuimmat vaalit, edes Israelissa ei ole koskaan päästy samalle tasolle vaalien vapaudessa. Israelille ei demokratian tulokset kelvanneet vaan se laittoi alueen saartoon, varasti pankeista kaikki Gazan varat ja pommitti Gazan infran. Tuo siitä huolimatta, että Israel oli itse rahoittamassa Hamasin perustamista ja toimintaa (halusivat vastavoimaa Fatahille). Vuosikymmenestä toiseen jatkunut Gazan saarto, sen säännölliset pommitukset ja kaikenlaisen normaalin elämän estäminen nostaa vapautta janoavien ihmisten yritykset nousta sortajaansa vastaan ihan kuin juutalaiset yrittivät Varsovan getossa.

        Israelista on tullut Hitlerin natsi-Saksan tekoja toistava maa kaikessa julmuudessaan joka terrorisoi miljoonia puolustuskyvyttömiä palestiinalaisia ja myös naapurimaitaan jatkuvilla pommituksilla. Länsirannan palestiinalaiset potkitaan kodeistaan yksi toisensa jälkeen jotta juutalaiset saavat elintilaa jatkuvasti laajentuville laittomille siirtokunnilleen. Ne jotka eivät suostu muuten lähtemään niin tapetaan tai suljetaan vuosiksi vankilaan.

        Israel ei todellakaan ansaitse paikkaa Euroviisuihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastasyntyneetkin tosiaan ovat osa Israelin tekemää palestiinalaisten kansanmurhaa. Vain te todelliset ihmispaholaiset siionistinatsit voitte iloita tuollaisesta.

        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010298551.html

        Palet tosiaan kuvasi miten murhasivat vastasyntyneitäkin ja nyt pitävät siviilejä terroristien suojana. Eihän niille ihmishenget merkkaa mitään, nehän opettavat lapsetkin marttyyreiksi itsemurhapommittajiksi ja tappamaan vääräuskoisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gasassa tosiaan on fasisteja jotka ovat tappaneet jo yli 30.000 siviiliä. Nuo Israelin fasistit jotka erotuksena muista fasisteista (esim. Hitlerin natsit, tai Mussolinin fasistit) on nimetty siionistinatseiksi. Miljoonia palestiinalaisia getoissa ja keskitysleireissä pitävä fasistinen Israel on tehnyt Gazasta tuhoamisleirin jota voi erinomaisesti verrata Varsovan gettoon jossa juutalaiset nousivat Hitlerin natseja vastaan.

        Mitä tulee Hamasiin niin edelleen se on voittanut koko Lähi-Idän demokraattisimmat, vapaimmat ja valvotuimmat vaalit, edes Israelissa ei ole koskaan päästy samalle tasolle vaalien vapaudessa. Israelille ei demokratian tulokset kelvanneet vaan se laittoi alueen saartoon, varasti pankeista kaikki Gazan varat ja pommitti Gazan infran. Tuo siitä huolimatta, että Israel oli itse rahoittamassa Hamasin perustamista ja toimintaa (halusivat vastavoimaa Fatahille). Vuosikymmenestä toiseen jatkunut Gazan saarto, sen säännölliset pommitukset ja kaikenlaisen normaalin elämän estäminen nostaa vapautta janoavien ihmisten yritykset nousta sortajaansa vastaan ihan kuin juutalaiset yrittivät Varsovan getossa.

        Israelista on tullut Hitlerin natsi-Saksan tekoja toistava maa kaikessa julmuudessaan joka terrorisoi miljoonia puolustuskyvyttömiä palestiinalaisia ja myös naapurimaitaan jatkuvilla pommituksilla. Länsirannan palestiinalaiset potkitaan kodeistaan yksi toisensa jälkeen jotta juutalaiset saavat elintilaa jatkuvasti laajentuville laittomille siirtokunnilleen. Ne jotka eivät suostu muuten lähtemään niin tapetaan tai suljetaan vuosiksi vankilaan.

        Israel ei todellakaan ansaitse paikkaa Euroviisuihin.

        Onneksi ne Israelia terrorisoivat kiihkomusut vähenee nyt huomattavsti!

    • Anonyymi

      Kannatetaan kaikkia Israelin vastaisia boikotteja.

      • Anonyymi

        Ei kannateta.

    • Anonyymi

      Suomesta löytyy ihmisoikeuksille ja oikeudenmukaisuudelle täysin sokeita henkilöitä joiden ihailu fasismia kohtaan sulkee heiltä kaiken muun näkyvistä. Tälläkin hetkellä palestiinalaisten kansamurha ei kaikkia liikuta yhtään, sen sijaan kansanmurhan tekijöiden arvostelu sitäkin enemmän. Kuvottavia ovat tuollaiset henkilöt.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0f49cfe-4958-4b2f-b21c-e1a5766f4b66

      • Anonyymi

        Totta, natsisuvakit ovat täysin sokeita palejen ja muiden musujen tekemille kansanmurhille, samoin ryssien teoille Ukrainassa.

      • Anonyymi

        Siionistinatsit ovat yhtä pahoja fasisteja kuin natsitkin. Natsit ylpeilivät olevansa arjalaista rotua, siionistinatsit olevansa oikein herran valitsemia. Fasismi tekee kannattajastaan sekopään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, natsisuvakit ovat täysin sokeita palejen ja muiden musujen tekemille kansanmurhille, samoin ryssien teoille Ukrainassa.

        Suvakkinatsit ovat yhtä pahoja fasisteja kuin musunatsitkin. Musunatsit ylpeilivät olevansa arjalaista :D rotua, suvakkinatsit olevansa oikein allahin valitsemia. Suvakismi tekee kannattajastaan sekopään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suvakkinatsit ovat yhtä pahoja fasisteja kuin musunatsitkin. Musunatsit ylpeilivät olevansa arjalaista :D rotua, suvakkinatsit olevansa oikein allahin valitsemia. Suvakismi tekee kannattajastaan sekopään.

        Eiköhän sekopää löydy, kun rauhoitut hetkeksi ja vilkaiset peiliin.

        Toivottavasti löydät apua vaivaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän sekopää löydy, kun rauhoitut hetkeksi ja vilkaiset peiliin.

        Toivottavasti löydät apua vaivaasi.

        Et näy ainakaan tämän asunnon peileistä :D

    • Anonyymi

      Israelin laulun esittäjä on lehtitietojen mukaan israelilais-venäläinen. Sehän sopiikin hyvin kun maailman kaksi pahinta terrorivaltiota ovat nimenomaan fasistiset Israel ja Venäjä.

    • Anonyymi

      Israelin laulun esittäjä on lehtitietojen mukaan venäjältä paennut. Sehän sopiikin hyvin kun maailman kaksi pahinta terrorivaltiota ovat nimenomaan fasistiset palestiina ja venäjä, molemmissa vainotaan juutalaisia. Muista vain suvakit kannattaa nykymaailmassa antisemitismiä.

      • Anonyymi

        Ja tietysti kaikki arabimaat.

    • Anonyymi

      Vain todellinen ihmissaasta puoltaa israelin tekoja. Roistovaltio israel ulos kaikista kansainvälisistä foorumeista, noita siionistinatseja ei pidä päästää mihinkään esittämään fasismiaan.

      • Anonyymi

        Ihmissaastojahan te suvakit ja musut olette mitkä pakotatte Israelin sotimaan terroristeja vastaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmissaastojahan te suvakit ja musut olette mitkä pakotatte Israelin sotimaan terroristeja vastaan!

        Hitler natseineen vertasi juutalaisia syöpäläisiin ja tappoi estoitta myös pikkulapset. Te siionistinatsit ette Hitlerin natseista eroa millään tavoin, te olette fasisteja kaikki.

      • Anonyymi

        Ei kunnon persuja juutalaiset kiinnosta todellisuudessa pätkääkään, oma vihaöyhötys vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kunnon persuja juutalaiset kiinnosta todellisuudessa pätkääkään, oma vihaöyhötys vain.

        Pääasia etteivät ole terroristeja ja loisijoita kuten musut.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minä näin unta että Suomella oli kolme biisiä. Tai ne muut olivat jonkun toisen maan mutta niissä laulettiin suomeksi :D! Toisen esittäjinä oli PMMP tms mutta heillä esitys jäi kesken kun tuli jotain riitaa.

    • Anonyymi

      Verovaroin kustannettu YLE osallistumassa palestiinalaisten kansanmurhaa tekevän Israelin kanssa samoihin laulukisoihin. Voisiko enää alemmas sortua kaksinaismoralismin tiellä? Kutsutaan kisoihin sitten myös Venäjä, Pohjois Korea ja muut ihmisiä lahtaavat maat.

      • Anonyymi

        Ajatella että Suomi osallistuu verovaroin kilpailuun jossa esiintyy Hollanti, Belgia, Ranska, Espanja, Portugali, Tanska, Ruotsi, Italia, Saksa, Puola, Tsekki, Kreikka ...

        Ajatella, että vieläkin on fasisteja joille elintilan haaliminen, kollektiiviset rangaistukset, etninen puhdistus, siviilien joukkotuhonta, naapurimaiden pommitukset, ihmisten kidutus, ghettojen pitäminen, asukkaiden näännyttäminen nälkään jne. on tärkeintä. Ajatella, että noiden fasistien lisäksi on heidän kannattajansa jotka ovat sulkeneet täysin silmänsä idolinsa Israelin valtioterrorilta. Nuo ihmiset ovat juuri samanlaisia jotka sulkivat aikoinaan silmänsä esim. natsi-Saksan hirmuteoilta. Ajatella, että osa ihmisistä ei ajattele oikeastaan ollenkaan.

        Ajatella tosiaan, kuvailemasiu maat ovat venäjä mika haluaa tuhota Ukrainan ja musumaat mitkä haluaa tuhota Israelin, sattumoisin tekevät myös yhteistyötä. Sekään ei ole yllätys että noita terroristimaita kannattaa länsimaissa vain suvakit ja vasurit, jotka ummistaa silmänsä noilta hirmuteoilta.

    • Anonyymi

      Sellainen näkökulma tähän keskusteluun että Israel on käytännössä (Libanonin Beirut tosin vähän yrittää) ainoa maa Lähi-idässä missä LGTB+++ ihmisillä on mitään oikeuksia. Tel Avivissa järjestään iso pride ja Israel on lähettänyt viisuihin mm. Dana Internationalin. Palestiinassa homot ja lesbot sen sijaan kivitetään hengiltä tai hirtetään.

      Niin että miksi sateenkaariväen rakamastaman tapahtuman pitäisi boikotoida ainoa maata lähi-idässä joka pitää homojen ja lesbojen puolta ja antaa heidän elää?

      Voisiko joku äärivasemmistolainen antisemitisti selittää tämän minulle?

      • Anonyymi

        Näin selkeästi oikeistolaisena ja evankelisluterilaisena mutta omilla aivoillaan ajattelevana kommentoin näin sivusta.

        Mitä ihmettä tarkoitat? Antaako Israel joidenkin ihmisten elää? Siis oikeesti? Ai niin, tarkoitat siis pelkästään juutalaisia jotka saavat elää ja jotka saavat esim. rakentaa palestiinalaisten maille asuntonsa. Palestiinalaiset saavat elää eristettyinä ghetoissa nälkiintyneinä ja ilman toivoa paremmasta odottamassa seuraavaa Israelin tekemää karkotusta tai pommitusta.

        Natsi-Saksa kohteli juutalaisia kuten Israel kohtelee palestiinalaisia. Aina noille hirmuteoille näyttää löytyvän ymmärtäjiä. Mikä saa ihmisen alentumaan noin alas?

        Niitä onkin paljon vähemmän keiden musut antaa elää jos voivat päättää.

        Natsi-Saksa kohteli juutalaisia musujen kanssa kuten palet kohtelee juutalaisia edelleen. Aina noille hirmuteoille näyttää löytyvän ymmärtäjiä. Mikä saa suvakit alentumaan noin alas?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin selkeästi oikeistolaisena ja evankelisluterilaisena mutta omilla aivoillaan ajattelevana kommentoin näin sivusta.

        Mitä ihmettä tarkoitat? Antaako Israel joidenkin ihmisten elää? Siis oikeesti? Ai niin, tarkoitat siis pelkästään juutalaisia jotka saavat elää ja jotka saavat esim. rakentaa palestiinalaisten maille asuntonsa. Palestiinalaiset saavat elää eristettyinä ghetoissa nälkiintyneinä ja ilman toivoa paremmasta odottamassa seuraavaa Israelin tekemää karkotusta tai pommitusta.

        Natsi-Saksa kohteli juutalaisia kuten Israel kohtelee palestiinalaisia. Aina noille hirmuteoille näyttää löytyvän ymmärtäjiä. Mikä saa ihmisen alentumaan noin alas?

        Kivasti sivuutit koko keskustelunaiheen ja pelasit samantien natsikortinkin. Kertoo paljon sinun arvomaailmastasi että keskustelutaidoistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivasti sivuutit koko keskustelunaiheen ja pelasit samantien natsikortinkin. Kertoo paljon sinun arvomaailmastasi että keskustelutaidoistasi.

        Teillä siionistinatseilla on samat arvot kuin natseillakin. Arvonne johon kuuluvat muun muuassa itseään ylempirotuisena pitäminen (natseilla arjalainen rotu ja siionistinatseilla peräti herran valitut joiden ei kuulu esim. avioitua ns. alempirotuisten kanssa), ja toisen kansanryhmän alistaminen (natseilla juutalaisten ja siionistinatseilla palestiinalaisten), elintilan haaliminen (väkivallan, yhteiskunnan ns. oikeuslaitoksen eri ihmisryhmille säätämien erilaisten takavarikointi"lakien" avulla kuten Venäjä teki Ukrainan alueille), etnisten puhdistusten tekeminen, ns. alempirotuisten sullominen ghettoihin joissa alistaminen, nälkiinnyttäminen ja tuhoaminen aloitetaan jne. jne.

        Teillä siionistinatseilla on tosiaan arvomailmanne joka eroaa omastani kuin yö päivästä.

        Miksi suvajakki syytä muita teoistanne, musut oli Hitlerin puolella juutalaisia vastaan ja nyt te suvakit olette samanlaisia natseja. Musut tukee myös ryssien sotaa Ukrainaa vastaan ja suvajakit hyväksyy.

        Uhkailette jopa muusikkoja jotka esiintyy Malmössä, olette aivan kuten esikuvanne terroristimusut.
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/euroviisuihin-palkattuja-artisteja-uhkaillaan-mukaan-israel-boikottiin-malmolainen-laulaja-kuvailee-tilannetta-noitajahdiksi-antakaa-meidan-nousta-lavalle/8921386

        Kaikilla hyvän moraalin omaavilla ihmisillä arvomaailma eroaa teistä suvajakeista ja musuista!

        Teillä Israelia kannattavilla siionistinatseilla ei tuota hyvää moraalia ole ollut koskaan. Natsitkin pitivät itseään esim. juutalaisia parempina ihan kuten te siionistinatsit pidätte itseänne muita parempina. Oli sitten kyse arjalaisen rodun natsista tai herrakansana itseään pitävästä siionistinatsista niin olette kuitenkin samaa roskasakkia.

        Juutalaiset yrittävät toisen maailmansodan aikana tappaa jopa Britannian pääministeri Winston Churchilin joten se kertoo jo paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä siionistinatseilla on samat arvot kuin natseillakin. Arvonne johon kuuluvat muun muuassa itseään ylempirotuisena pitäminen (natseilla arjalainen rotu ja siionistinatseilla peräti herran valitut joiden ei kuulu esim. avioitua ns. alempirotuisten kanssa), ja toisen kansanryhmän alistaminen (natseilla juutalaisten ja siionistinatseilla palestiinalaisten), elintilan haaliminen (väkivallan, yhteiskunnan ns. oikeuslaitoksen eri ihmisryhmille säätämien erilaisten takavarikointi"lakien" avulla kuten Venäjä teki Ukrainan alueille), etnisten puhdistusten tekeminen, ns. alempirotuisten sullominen ghettoihin joissa alistaminen, nälkiinnyttäminen ja tuhoaminen aloitetaan jne. jne.

        Teillä siionistinatseilla on tosiaan arvomailmanne joka eroaa omastani kuin yö päivästä.

        Ja natsikortin pelaaminen senkun jatkuu, mutta itse keskustelunaihetta ei kommentoida lainkaan. Whataboutismia sen sijaan riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teillä Israelia kannattavilla siionistinatseilla ei tuota hyvää moraalia ole ollut koskaan. Natsitkin pitivät itseään esim. juutalaisia parempina ihan kuten te siionistinatsit pidätte itseänne muita parempina. Oli sitten kyse arjalaisen rodun natsista tai herrakansana itseään pitävästä siionistinatsista niin olette kuitenkin samaa roskasakkia.

        Juutalaiset yrittävät toisen maailmansodan aikana tappaa jopa Britannian pääministeri Winston Churchilin joten se kertoo jo paljon.

        Teillä musuja kannattavilla suvakkinatseilla ei tuota hyvää moraalia ole ollut koskaan. Musunatsitkin pitävät itseään esim. juutalaisia parempina ihan kuten te suvakkinatsit pidätte itseänne muita parempina. Oli sitten kyse musunatsista tai herrakansana itseään pitävästä ryssanatsista niin olette kuitenkin samaa roskasakkia.

        Suvajakkien palvomat musunatsit yrittävät edelleen murhata keitä tahansa länsimaiden johtajia ja tavallisia kansalaisia, joten se kertoo jo paljon.

    • Anonyymi

      Nyt on taas ääni muuttunut kellossa kun Iran on astunut kuvaan.

    • Anonyymi

      israel ja venäjä ovat nykymaailman fasistivaltioita joita ei pidä päästää mihinkään kansainvälisiin esiintymisiin. Natsi-Saksan valtioterrori tuomitaan jo kautta maailman, sama on tehtävä sen tekoja toistaville israelin ja venäjän teoille. Kummankaan tekemiä massiivisia sotarikoksia ei tule hyväksyä, ei myöskään israelin tai venäjän osallistumista Euroviisuihin tai esim. olumpialaisiin.

      • Anonyymi

        Älä nyt suvajakki sekoile, musut ja russakat ovat nykymaailman ainoat natsit teidän suvajakkien kanmattamana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt suvajakki sekoile, musut ja russakat ovat nykymaailman ainoat natsit teidän suvajakkien kanmattamana.

        Kyllä sinä siionistinatsina olet edustamassa tasan tarkasti natsien fasistisia unelmia. Natsi-Saksan natseilla ja Israelin siionistinatseilla ovat samanlaiset fasistiset ihanteet. Teitä ei pidä päästää mihinkään demokraattisten valtioiden tapahtumiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinä siionistinatsina olet edustamassa tasan tarkasti natsien fasistisia unelmia. Natsi-Saksan natseilla ja Israelin siionistinatseilla ovat samanlaiset fasistiset ihanteet. Teitä ei pidä päästää mihinkään demokraattisten valtioiden tapahtumiin.

        Kyllä sinä suvakknatsina olet edustamassa tasan tarkasti natsien fasistisia unelmia. Natsi-Saksan natseilla ja Gazan musunatseilla ovat samanlaiset fasistiset ihanteet, kuten jo 2. maailmansodan aikaan. Samanlainen natsihalinto venäjällä hyökkäämässä demokraattiseen Ukrainaan. Teitä ei pidä päästää mihinkään demokraattisten valtioiden tapahtumiin.

        Noista kaikista mainitsemistasi paikoista nimenomaan Gaza on se jossa on järjestetty kaikkein vapaimmat, demokraattisimmat ja kansainvälisesti valvotuimmat vaalit. Nuo vaalit voitti Israelinkin rahoittama Hamas.

        Siionistinatsina sinä et tietysti näe mitään väärää siinä, että Israel teki saarrollaan Gazasta elinkelvottoman geton johon se eristi pari miljoonaa palestiinalaista natsi-Saksan gettojen tapaan. Teillä fasisteilla on nuo omat ihanteenne olitte sitten natseja tai siionistinatseja. Kymmenien tuhansien pikkulasten joukkomurhat ei teitä liikuta ettekä näe noissa teurastuksissa mitään väärää.

        Gazassa ei ole järjestetty vaaleja pitkään aikaan ja hamas nykyään pelkkä terroristijärjestö, kuten islamkin.

        Suvakkinatsina sinä et tietysti näe mitään väärää siinä että musunatsit murhasi yli tuhat siviiliä vauvoista vanhuksiin, eivätkä suostu vapauttamaan panttivankeja vaikka siviilit kärsii pelastustoimien ja terroristijahdin takia.

        Teillä suvakeilla on nuo omat ihanteenne olitte sitten musunatseja tai vasurinatseja. Kymmenien tuhansien pikkulasten tai aikuisten joukkomurhat ei teitä liikuta ettekä näe noissa teurastuksissa mitään väärää tapahtuupa ne USA:ssa, Israelissa, Euroopassa tai Ukrainassa.

    • Anonyymi

      Suomi poikottiin alushousuistaan järkky! Mitä ihmettä tänäpäivänä on!!! Musiikista kaukana !!!!!!

      • Anonyymi

        Miksi teitä femakkoja ei haittaa akkojen paljastelu joka paikassa, uimarannoillakin pelkkä naru persevaossa ja pyllistelevät lasten edessä. Viisuissakin ollut ämmiä ja myös miehiä vähemmissä vaatteissa jo pitkään.

        Onko esim. Samu Habert mies kun esiintyy euroviisutoimittajana hame päällä? Transun tai homon kaapista ulostulo ei tee miestä.

        Euroviisut on ihme paikka kun siellä on jos jonkinlaista karvaista ämmänä esiintyjää, homoja, lastenmurhaajia ja muita sekopäitä.

        Ämmillä housut jalassa, onko ne muka naisia?

    • Anonyymi

      Israelin fasismille ja sen tekemille joukkomurhille ja muille sotarikoksille on laitettava stoppi. Juutalaisfasistit ulos Euroviisuista, me emme lastentappajia tai heidän ihannoijiaan kaipaa pilaamaan kansainvälisiä kilpailuja.

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyyspä niioltä musuiltasi miksi eivät vapauta panttivankeja, se on täysin oikeutettu rauhan ehto.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyyspä niioltä musuiltasi miksi eivät vapauta panttivankeja, se on täysin oikeutettu rauhan ehto.

        Kysypä niiltä siionistinatseiltasi miksi eivät vapauta tuhansia laittomasti pidättämiään palestiinalaisia lapsia? Kysyppä vielä miksi rauha ei juutalaisnatseille kelpaa vaan pitää pommittaa lähes päivittäin Syyriaa, Libanonia, Irakia ym. Gazan getosta puhumattakaan. Kysyppä vielä sekin, että miksi ihailemasi juutalaiset siionistinatsit murhasivat Jarno Mäkisen?

        Ja vielä lopuksi kysyppä itseltäsi miksi olet fasisti?

        Juuri noin. Nyt kulttuuriväki vaatii euroviisujen boikottia suomalaisillta , oikein adressissa nimiä paljon. Kulttuuri - ja taiteilija väkeä.
        Paleface & kommunistikuoro nyt kajauttamaan reippaan Hamas - marssin , se olis paikallaan !

    • Anonyymi
      UUSI

      Euroviisut suomi ihan👎! Mitä hemmetin öyhötystä !! Kääriä oli vielä ok!

    • Anonyymi
      UUSI

      Musujen natsismille ja sen tekemille joukkomurhille ja muille sotarikoksille on laitettava stoppi. Musu- ja suvakkinatsit ulos Euroviisuista, me emme lastentappajia tai heidän ihannoijiaan kaipaa pilaamaan kansainvälisiä kilpailuja.

    • Anonyymi
      UUSI

      Koko euroviisuhömpötys pitäisi muutenkin lopettaa kokonaan!

      • Anonyymi
        UUSI

        Me muslimit emme salli moista iloittelua ja Jumalan pilkkaa. Allahu akbar!!!

    • Anonyymi
      UUSI

      Egypti ja Jordania eivät enää ole ajamassa juutalaisia mereen . Saivat israelilta monessa yhteenotossa selkäänsä , tulivat järkiinsä.
      Silti tuolla alueella riittää antisemiittejä , ketkä haluavat tuhota , lopettaa Israelin valtion. Israel pitää turvallisuudestaan huolta kovalla kädellä, eivät käännä toista poskea.
      Hamas aiheutti Gazan konfliktin , hyökkäämällä viime vuoden lopulla Israeliin raketein ohjuksin. Hamas tappoi siviilejä, raiskasi ja ryösti. Otti panttivankeja.
      Näin tehdessään Hamas tiesi mitä siitä seuraa. Se kuuluu Hamas strategiaan , että palestiinalaisia kuolee. Että viha jatkuu. Se on Hamasin tarkoitus.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe