Itse olen käyttänyt sukkahousuja jo pitkään alushousujen sijasta. Aina välillä olen käyttänyt sukkahousuja myös shortsien kanssa kaupungilla. Moni vastaan tulija on jalkojani katsonut, mutta vähän on reaktioita näkynyt. Kiva olisi kuulla kommenttia, jos olet nähnyt miehen sukkahousuissa, että millaisia ajatuksia se on herättänyt.
Vastaukset 3
- Anonyymi
Käsittääkseni jotkut miehet käyttävät sukkahousuja alusvaatekerroksena päällyshousujen alla, mutta enpä ole koskaan miehellä sukkahousuja shortsien kanssa. Mikäs siinä, voisi olla ihan hauska näky.
- Anonyymi
Minä vaihdoin pitkät kalsarit sukkahousuihin jo vuosia sitten. Kun on löytänyt itselleen sopivankokoiset sukkahousut, niin sen parempaa alusvaatetta ei olekaan. Erityisesti tykkään siitä, kun sukka on yhtä kappaletta housun kanssa. Koskaan ei jää paljasta rakoa sukan ja kalsarin lahkeen väliin tai sitten paksua kohtaa siihen, missä kalsarin lahje ja sukka menevät päällekkäin.
Ja sitten tietysti sukkahousuissa on erinomaista se, että sopivan paksuuden voi valita säätilan mukaan.
Käytän sukkahousuja vain lämmittävänä alusvaatekerroksena pitkienhousujen alla. Shortsien kanssa en ole sukkiksia kokeillut, ja hameita en käytä.
Nyt viime aikojen pakkasilla olen käyttänyt farkkujen alla bambuviskoosi sukkahousuja. Suosittelen varauksetta, ovat todella mukavat jalassa. Ei malttaisi riisua pois yöksikään :) - Anonyymi
Minä käytän nain 100% nylon sukkahousuja.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400